Edelläkävijä

Erkki Salomaan elämä oli tyypillinen ennen sotia toiminnan aloittaneelle kommunistille. Hän oli mukana ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen vasemmiston kaikissa vaiheissa 30-luvulta 70-luvun alkuun. Hän osallistui maanalaiseen toimintaan, vietti sotavuodet vankileirillä, rakensi työväenliikkeen uutta nousua ja kansainvälisiä suhteita sekä antoi myös teoreettisen panoksen tutkijana ja historioitsijana. Teemu Oinonen on kirjoittanut kirjan Edelläkävijä, mikä kuvaa Erkki Salomaan elämää. Kirja kuvaa suomalaisen yhteiskunnan suhtautumista kommunistiin.

Kuka oli Erkki Salomaa?

Katso Wikipedia Erkki Salomaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Salomaa

Vanki – kiinni ja kuulusteluun

Sodassa on särkynyt paljon ikkunoita, joten lasinikkarille riitti töitä. Palattuaan heinäkuussa 1940 armeijasta Erkki Salomaa kunnosteli Tampereen linja-autoasemaa, joka oli kärsinyt pommituksissa. Hän seurasi tarkkaan sanomalehtien kirjoittelua ja varsinkin sosiaalidemokraattien asenteita ja mielialoja. Erkin itsensä puuhia tarkkaili kaksi Valpon etsivää, Frans Valoma ja Lauri Vuori. Syksyllä Erkki oli korjailemassa rikkoontuneita ikkunoita Frenckellin tehdasalueella kaupungin keskustassa. Kolme päivää työläisrintamamiesten valtakunnallisen kokouksen jälkeen 2.10.1940, tuli Erkille päivällistunnilla noutaja, Valpon etsivä Vuori. Hän tuli Erkin kotiin, esitti juhlallisesti virkamerkkinsä ja kehotti seuraamaan. Lähdettiin. Portilla odotteli toinen ohrana, jonka nimeä Erkki ei tiennyt, mutta joka sitten hoiteli kuulustelut.
Valpon toimistossa aloitettiin ensimmäinen, pitkäksi venähtänyt kuulustelu. Kuulustelijoita kiinnosti kaikkein eniten työläisrintamamiesten järjestö. Erkiltä tiukattiin yhä uudestaan, miksi sen perustajille ei kelvannut aseveliliitto, miksi piti perustaa oma järjestö.
Erkki oli kuulustelua varten sijoitettu keskelle lattiaa tuolille istumaan. Kuulustelija kirjoitti vastaukset muistiin vanhalla kirjoituskoneen rotiskolla yksisormijärjestelmää käyttäen. Tilaisuutta oli todistamassa seinän vierustalla istuskeleva nuori mies, ilmeisesti vasta hiljattain alalle antautunut. Silloisten valpolaisten tunnusmerkkeinä olivat rintapieleen ripustettu Vapaussodan rintamiesten liiton merkki ja suojeluskunnan tunnuksilla varustetut kalvosinnapit. Niin sanotun kolmannen asteen kuulustelu, pahoinpitely, oli Valpossa rauhankin aikana käytössä, mutta tällä kertaa siihen ei turvauduttu.

Rikospoliisin suojissa

Erkki oli varautunut siihen, ettei ihan heti palaisi kotiin. Siksi hän ei yllättynytkään, kun etsivä Vuori ilmoitti: ”Kyllä teidän täytyy jäädä joksikin aikaa sisään.” Valpolla ei ollut Tampereella omia pidätyssellejä, vaan se joutui lainaamaan tiloja rikospoliisilta.
Rikospoliisin suojat muistuttivat vanhojen rautatieasemine käymälöitä. Seinät oli töhritty täyteen tavanomaisia käymäläkuvia ja – kirjoituksia. Kalustona oli vain seinään kiinnitetty korkealaitainen rautasänky, jonka pohjalla oli ohut patja ja kulunut, likainen huopa. Tyynyä ei ollut, ei myöskään pöytää tai tuolia. Istuminen oli jokseenkin mahdotonta.
Ensimmäinen ruokailu rikospoliisin sellissä ällistytti nuorta miestä. Hänelle ojennettiin alumiinikuppi, jossa oli kuorimattomia perunoita ja muutama silakka. Ruokailuvälineitä ei annettu, joten perunat oli kuorittava ja silakat perattava sormin. Mitään peseytymismahdollisuuksia ei ollut. Mukavuuslaitoksen korvasi avoin ämpäri sellin nurkassa. 25 watin sähkölamppu valaisi yötä päivää.
23-vuotispäivänään 16.10. Erkki sai erityskohtelun: hänet valokuvattiin edestä ja sivulta, lakki päässä ja ilman lakkia. Samassa yhteydessä otettiin sormenjäljet. Ennen valokuvausta oli ajettava parta, mikä oli ehtinyt kasvaa kahdessa viikossa varsin muhkeaksi.

Hämeen lääninvankila

Vankivaunussa Erkki Salomaa pistettiin kahden hengen koppiin, jossa oli jo ennestään iso mies vanginpuvussa ja käsi- ja jalkaraudoin kahlittuna. Kuulumisia vaihdettaessa hän kertoi olevansa syytteessä ryöstömurhasta ja matkalla mielentilatutkimukseen. Hämeenlinnan asemalla oli vankeja vastassa kuorma-auto ja kaksi nuorehkoa vanginvartijaa. Havaittuaan papereista, että Erkki oli poliittinen vanki, he tarjosivat sen mukaisen kohtelun. He kiirehtivät hänen kiipeämistään kuorma-auton lavalle tönäisemällä takaapäin, niin että hän kaatui nenälleen.
Vankilassa tuli sääntöjen mukaan olla uskonnollista, opettavaa ja muuta arvokasta kirjallisuutta käsittävä kirjakokoelma, josta lainattiin vangeille kirjoja vapaa-aikoina luettavaksi. Pian sai Erkkikin ensimmäisen näytelähetyksen, kolme kirjaa. Yksi oli saarnakokoelma Elämän tie, toinen Juhani Ahon Katajainen kansani, kolmas Muistelmia junamatkalta Venäjän - Karjalasta.

Linnasta linnaan

Erkki Salomaan oleilu Hämeenlinnassa ei onneksi kestänyt kauan. Muutaman viikon kuluttua tuli siirto Vaasan lääninvankilaan. Vankivaunu oli täynnä Helsingistä Vaasaan lähetettyjä poliittisia vankeja. Toijalassa vangit työnnettiin ensin tilavaan yhteisselliin, jossa ei ollut muuta kalustusta kuin matala seinänlevyinen puukoroke, joka palveli makuusijana. Vaasan asemalta kuljetus jatkui kuorma-autolla, jonka lava oli verhoiltu rautalankahäkillä ja kankaalla.
Turvasäilöläisiä oli Vaasan lääninvankilassa noin 90. Erkki Salomaa oli heistä nuorin. Heidän siellä olonsa perustana oli 30.11.1939 annettu uusi tasavallan suojelulaki ja siihen liittyvä asetus kansalaisten vapauden rajoittamisesta poikkeuksellisina aikoina. Asetuksen mukaan henkilö, joka oli harjoittanut tai jonka oli aihetta otaksua tulevan harjoittamaan sellaista toimintaa, joka vahingoittaisi maan puolustusta tai valtakunnan suhteita muihin valtioihin, voitiin määrätä asumaan määrätyllä paikkakunnalla, olemaan erityisen silmälläpidon alaisena tai sulkea turvasäilöön. Turvasäilöön sulkemisesta päätti sisäasiainministeriö, eikä sen päätökseen saanut hakea muutosta.
Vaasan lääninvankilassa oli turvasäilössä myös Yrjö Leino, josta tuli sotien jälkeen sisäministeri.

”Ne tappavat minut nyt”

Tammikuussa 1941 Erkin naapurisellissä asunut porilainen kommunisti Eino Laine sairastui umpisuolen tulehdukseen. Hän pyysi vankilan lääkäriltä, että hänet päästettäisiin Vaasan sairaalaan leikattavaksi, mutta häntä ei päästetty. ”Ne tappavat minut nyt”, Laine sähkötti seinänaapureilleen. Niin ne tekivätkin, Kun umpisuoli oli jo puhjennut, Laine kuljetettiin Seinäjoelle lääninsairaalaan. Siellä hän kuoli.

Köyliön keskitysleiri

Sisäministeriön, puolustusvoimien ja Valpon edustajat kokoontuivat 8.1.1941 neuvottelemaan turvasäilökysymyksestä. Avatessaan keskustelun jääkärieversti Lasse Leander ilmoitti, että Suomen ja Neuvostoliiton välille tulisi syttymään sota. Ennen sitä tultaisiin tasavallan suojelulain nojalla pidättämään 500 – 600 henkeä, lähinnä lakkautetun SNS:;n jäseniä, ja sulkemaan heidät turvasäilöön. Koska niin suurta määrää ei voitu sijoittaa toiminnassa oleviin vankiloihin, vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja A.P. Arvelo piti parhaana ratkaisuna erillisen vankileirin pystyttämistä turvasäiliöläisiä varten edellisenä syksynä lakkautetun Köyliön varavankilan tiloihin.
Tehtävät jaettiin niin, että puolustusvoimat toimittivat rakennustarvikkeet parakkeja varten poliisivankilan sijoituspaikalle, sisäasiainministeriö vastasi rakennuskustannuksista ja käyttömenoista ja vankeinhoitolaitoksen tehtäväksi jäi vankilan kunnostus ja ylläpito. Rakentaminen käynnistyi helmikuun alussa. Enimmillään rakennustöissä oli 55 vankia. Rakennustyöt saatiin pääosin suoritetuksi toukokuun alkuun mennessä.

Turvasäiliöläisiä oli edellissyksystä lähtien koottu Oulun ja Vaasan lääninvankiloihin. Köyliön varavankilan valmistuttua siitä tuli miespuolisten pääasiallinen säilytyspaikka. Toukokuussa siirrettiin 15 turvasäilövankia Köyliöön kunnostustöihin, mutta vasta 16.6. määrättiin Oulun ja Vaasan lääninvankilat lähettämään kaikki miespuoliset turvasäilöläiset Köyliön varavankilaan. Naiset kerättiin Hämeenlinnaan.

Sodan jatkuessa vankileirille alettiin tuoda neuvostoliittolaisia sotavankeja, jotka pidettiin mahdollisimman tarkasti erillään. Sotavangeilta otettiin jalkineet pois. Heidät pakotettiin kulkemaan ja työskentelemään kurjassa suomaastossa avojaloin. Myöhemmin Köyliön vankilasta tuli neuvostoliittolaisten sotavankien tuhoamisleiri, jossa suuri joukko vankeja pahoinpideltiin kuoliaaksi.

Turvasäilöläisten tullessa vankilan rakennustyöt olivat yhä kesken. Kirvesmiehet ja puusepät pantiin rakentamaan vankilaa itselleen ja tovereilleen. Kun timpurit tekivät uusia käymälöitä sellaisista laudoista, jotka olivat aikaisemmin palvelleet samaa tarkoitusta, toiset kehuivat heidän etevyyttään, koska mukavuuslaitoksissa oli niille ominainen tuoksu jo uutuuttaan.

Rintamalle

Suunnitelman toteuttaminen eteni ripeästi. 1.9. saapui Köyliön vankileirille muutamia sotilashenkilöitä, joukossa korkea-arvoinen lääkintäupseeri. Leirillä oli silloin noin 450 vankia, joista kaksi kolmasosaa oli poliittisia. Poliittiset vangit pantiin marssimaan upseerin ohi. Erkki Salomaan korvaan tarttuivat lääkintäupseerin sana tämän tarkastellessa Viljo Tuomista, tamperelaista Espanjan-kävijää ja käsi-invalidia: ”Tämäkin vielä kelpaa”.
Vielä saman päivän iltana tuli joukko sotilaita kuorma-autoineen noutamaan muodollisessa lääkärintarkastuksessa hyväksyttyjä. Yhteensä 288 turvasäilöläistä sai siviilivaatteet ja kuljetettiin Peipohjan asemalle, jossa heidät lastattiin härkävaunuihin. Tarkastuksen yhteydessä heille ilmoitettiin, että heidät on päätetty vapauttaa. Matka alkoi yötä myöten ja päättyi seuraavana päivänä Riihimäen asemalle.
Upseerin ja Valpon miesten joukossa olivat myös Isoksi Mäkeläksi kutsuttu Sulo Mäkelä sekä majuri Nikke Pärmi. Pian selvisi, että uusi tuttavuus oli nimitetty vasta perustetun osaston Pärmin eli Erillisen jalkaväkipataljoona 21:n (Er.p 21) komentajaksi. Pataljoona oli perustettu puolustusvoimien ylipäällikön C.G.E. Mannerehimin käskystä 31.8. Riihimäellä vielä tuomitsemattomista sotilaskarkureista ja muista sotarikoksiin syyllistyneistä sekä pidätettyinä olevista SNS:n jäsenistä.
Pärmin pataljoonan komppaniat järjestettiin niin, että jokaisen joukkueen jokaisessa ryhmässä oli muutama poliittinen vanki ja loput eri vankiloista tuotuja kriminaaleja.

Katso Nikke Pärm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikke_P%C3%A4rmi

Erkin kommentti: Kommunisteja Suomessa kohdeltiin ihmisoikeuksien vastaisesti. Heitä vainottiin ja ilmapiiri sodan jälkeen oli sama vielä aina 1970-luvulle saakka. CIA:n rahoituksella Veikko Puskala kartoitti Suomen kommunistit. Ehkä meidän on turha kritisoida DDR:n Stasin toimintaa, koska omassa maassakin toiminta oli vastaavaa. Veikko Puskala sanoi sukulaisilleen ennen kuolemaansa, että polttakaa hänen arkistonsa heti hänen kuolemansa jälkeen. Sukulaiset toteuttivat Veikon toiveen. Suojelupoliisi myöhästyi muutaman tunnin arkiston hakemisessa. Arkisto oli jo poltettu Suojelupoliisin saapuessa paikalle.
Kommunisteja tapettiin omien toimesta myös sodan melskeissä. Kotikyläni Raution henkilöistä ainakin kaksi on tapettu omien toimesta. Toisen henkilön viimeinen kirje on tässä.

Katso
Viimeinen kirje
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/viimeinen-kirje.html

On paljon käyty kiistaa siitä kuinka paljon suomalaiset ampuivat omiaan. Tässä kaksi erilaista näkemystä.

Teloitettu totuus - kesä 1944
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/teloitettu-totuus-kes-1944.html

Suomalaiset teloittivat 468 omaa
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/suomalaiset-teloittivat-468-omaa.html

Tässä kertomuksia kommunistien toiminnasta ja kokemasta.

Suomalaisen kommunistin kokemuksia
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/06/suomalaisen-kommunistin-kokemuksia.html

Arabian lakko
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/04/arabian-lakko.html

Kuka oli Yrjö Leino
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/04/kuka-oli-yrjo-leino.html

Kemin kapina
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/kemin-kapina.html

Tapaukset Kuusinen, Dumell ja Mattila
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2008/11/tapaukset-kuusinen-dumell-ja-mattila.html

Kalajokinen vakooja Veikko Puskala
http://merkkihenkiloita.blogspot.com/2008/11/kalajokinen-vakooja-veikko-puskala.html

Lähdeaineisto:
Teemu Oinonen: Erkki Salomaa – Edelläkävijä ISBN 951-30-9077-9