Toinen maailmansota aiheutti arviolta 55 miljoonan ihmisen kuoleman. Saksalaisten juutalaisiin ja eräisiin muihin ihmisryhmiin kohdistama kansanmurha on jäänyt toisen maailmansodan luonnetta kuvaavaksi symboliksi. Juutalaisia surmattiin keskitysleireissä ja kenttäteloituksissa noin kuusi miljoonaa. Neuvostoliitossa kuoli sodan johdosta kaikkiaan 27 miljoonaa ihmistä. Neuvostoliiton sotilaita kuoli sodan vuoksi 11-14 miljoonaa. Taisteluissa heitä kaatui noin 8 miljoonaa. Myös Neuvostoliiton materiaaliset tappiot olivat vertaansa vailla. Venäjällä, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä tuhoutui noin 1700 kaupunkia ja suurta kylää, 70 000 pientä kylää, 100 000 maatilaa ja 32 000 tehdasta. Rautateitä oli rikottu 65 000 kilometrin matkalta. Saksan henkilötappiot olivat yhteensä noin kuusi miljoonaa, joista sotilaita oli hieman enemmän kuin siviilejä.
Sodanaikaiset liittoutuneet pitivät keskenään yhteyttä henkilökohtaisilla tapaamisilla, kirjeillä ja lähettiläiden välityksillä. Suurvaltojen johtajat F.D. Roosevelt, Winston Churchill ja Josif Stalin tapasivat ensi kerran Teheranin konferenssissa 28.11.-1.12.1943. Tärkeimmät päätökset koskivat sotatoimia Saksaa vastaan vuonna 1944, jolloin länsiliittoutuneet lupasivat suorittaa toukokuussa maihinnousun Kanaalin yli Ranskaan. Samalla hyväksyttiin Suomelle esitettävät rauhanehdot.
Liittoutuneiden johtajien, ”kolmen suuren” kokoontuessa konferenssiin Krimin Jaltalle helmikuun alussa 1945 Neuvostoliiton suurhyökkäys oli edennyt Oderille, 60 kilometrin päähän Berliinistä. Tämä tarjosi konferenssin isännälle marsalkka Josif Stalinille erinomaiset neuvottelujen lähtökohdat. Toisaalta Yhdysvaltojen presidentti F.D. Roosevelt oli sairauden heikentämä, eikä Englannin pääministerillä Winston Churchillillä ollut riittävästi voimaa takanaan.
Potsdamin konferenssissa 17.7.-2.8.1945 Yhdysvaltoja edusti presidentti Harry S. Truman, joka suhtautui Neuvostoliittoon ja Staliniin tuntuvasti viileämmin kuin edeltäjänsä Roosevelt. Myös Englannin pääministeri vaihtui kesken konferenssin, kun Winston Churchill hävittyään vaalit joutui luovuttamaan paikkansa työväenpuolueen johtajalle Clement Attleelle. Potsdamin konferenssissa Saksan kysymys oli tärkein asia. Keskeisistä miehityksen periaatteista kyettiin sopimaan, mutta monia käytännön ongelmien ratkaisemista lykättiin.
Helmikuussa 1946 alkaneeseen rauhankonferenssiin Pariisissa osallistui kaikkiaan 21 valtiota. Rauhansopimukset allekirjoitettiin Pariisissa 10.2.1947. Saksa ja Itävalta jäivät toistaiseksi miehityshallinnon alaisuuteen. Kylmä sota alkoi voittajavaltioiden riitautumisesta ja ideologisesta vastakkaisuudesta vuosina 1946-1947. Yhdysvallat asettui tukemaan vuonna 1946 läntistä Eurooppaa sekä poliittisesti että taloudellisesti estääkseen kommunismin ja sen myötä Neuvostoliiton vaikutusvallan leviämisen. Länsi-Eurooppaan alettiin muodostaa liittojärjestelmää vuonna 1948, ja Neuvostoliitto vastasi siihen tiivistämällä omaa valtapiiriään. Neuvostoliitto piti Suomea omaan valtapiiriinsä kuuluvana. Ruotsin päätös pysyä puolueettomana helpotti huomattavasti Suomen tilannetta. Länsivaltoja huoletti kehitys Neuvostoliiton miehittämissä Itä-Euroopan maissa. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan johdossa pantiin merkille Neuvostoliiton kiristynyt asenne lännen kanssa ja erityisesti kommunistisen ideologian esille nostaminen, Kuitenkin kesti vuoden 1947 puolelle, ennen kuin maailmansodan voittaneiden suurvaltojen välien rikkoutuminen tuli yleiseen tietoisuuteen.
Helmikuun lopulla 1948 Tsekkoslovakiassa alkoi hallituskriisi ei-kommunististen ministereiden jätettyä hallituksen. Pelätessään sisällissodan alkavan antoi presidentti Benes 25. helmikuuta hallitusvastuun kommunisteille, eivätkä he siitä enää luopuneet. Samoihin aikoihin Neuvostoliitto tiivisti liittojärjestelmäänsä Itä-Euroopassa. Suomen kanssa solmittiin YYA-sopimus 6.4.1948.
Saksassa oli valmisteltu valuuttauudistusta läntisille miehitysvyöhykkeille. Neuvostoliitto vastusti sitä ja vetosi aikaisempaan päätökseen säilyttää Saksa yhtenäisenä. Valuuttauudistuksen tullessa voimaan kesäkuussa Neuvostoliitto vastasi siihen katkaisemalla maayhteydet Länsi-Saksasta Berliiniin. Yhdysvallat ryhtyi huoltamaan Länsi-Berliiniä ilmoitse. Neuvostoliitto joutui toteamaan tappionsa Berliinin saarrossa ja lopetti sen toukokuussa 1949.
Alkuvuodesta 1948 kiristyneessä tilanteessa kypsyi Länsi-Euroopassa halukkuus ryhtyä edistämään yhteisiä intressejä poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti. Tässä tarkoituksessa allekirjoitettiin 17.3.1948 Brysselin sopimus, jota sanottiin myös Länsiliitoksi. Hanke johti Pohjois-Atlantin liiton muodostamiseen 4.4.1949 Washingtonissa. Siihen kuului 12 valtiota: Yhdysvallat, Kanada, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Portugali, Belgia, Hollanti, Luxemburg, Tanska, Norja ja Islanti.
Euroopassa kylmän sodan asetelmat kiinteytyivät vuosina 1948-1949 blokkijaoksi, joka kesti sellaisenaan neljä vuosikymmentä. Ydinaseista tuli varhaisessa vaiheessa keskinäisen pelottelustrategian välineitä. Stalin kuolema maaliskuussa 1953 merkitsi koko itäblokin piirissä hieman vapaampia aikoja mutta myös lisääntyvää levottomuutta. Suojasään vallitessa lopetettiin Itävallan miehitys keväällä 1955. Itäblokin maat perustivat Varsovan liiton keväällä 1955 vastalauseena Saksan liittotasavallan aseistamiselle ja liittymiselle Natoon.
Vuoden 1956 lopulla kiristynyt kansainvälinen yleistilanne ei mahdollistanut enää paluuta suurvaltojen yhteistyöuralle, vaan konfliktit jatkuivat maailman eri puolilla. Euroopassa Neuvostoliitto pyrki saamaan Itä-Saksan valtion kansainvälisesti tunnustetuksi ja Berliinin aseman määritellyksi uudelleen. Syksystä 1958 alkoi ”Berliinin kriisien” sarja, joka kesti useita vuosia. Läntiset vallat eivät luopuneet miehitysvallan oikeuksistaan, eikä myöskään Länsi-Saksa suostunut tunnustamaan DDR:n itsenäisyyttä ja Berliinin asemaan ehdotettuja muutoksia. Kiista Berliinin asemasta huipentui vuonna 1961, jolloin Neuvostoliitto joutui toteamaan, ettei taloudellisesti selvästi vahvempi ja ylivoimaisen ydinaseistuksen tukema länsi ollut painostettavissa myönnytyksiin.
Unkarissa tilanne riistäytyi vallanpitäjien käsistä. Ylioppilaat järjestivät Budapestissä 23. lokakuuta 1956 suuren mielenosoituksen. Uudistuksia tukenut Imre Nagy ilmoitti 1. marraskuuta Unkarin eroavan Varsovan liitosta. Neuvostoliiton joukot aloittivat 4. marraskuuta hyökkäyksen kukistaakseen Nagyn hallinnon. Arviolta 3 000 – 4 000 unkarilaista ja 700 neuvostoliittolaista sai surmansa ja lähes 200 000 unkarilaista pakeni ulkomaille. Itä-Saksasta siirtyi 1950-luvulla länteen noin kaksi miljoonaa ihmistä, jotka yleensä olivat parhaiten koulutettuja ja työkykyisintä väkeä.
Presidentti Kennedyn ja pääministeri Hrustsevin ensi tapaaminen Wienissä kesäkuussa 1961 oli puitteiltaan juhlallinen, mutta tunnelmaltaan kireä. Hrustsev otti esille Berliinin kysymyksen. Kennedy ei osoittanut mitään merkkejä myöntyväisyydestä. Berliinin kriisin uusin vaihe alkoi nopeasti kärjistyä. DDR:n rajajoukot ryhtyivät 13. elokuuta 1961 rakentamaan Länsi-Berliinin ympärille muuria.
Katso
Berliinin muuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Berliinin_muuri
Kuvahaku Berliinin muuri
http://images.google.fi/images?source=ig&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&q=berliinin+muuri&lr=&um=1&ie=UTF-8&ei=vVj6SuyOG5TR-Qaa08GoDw&sa=X&oi=image_result_group&ct=title&resnum=4&ved=0CB4QsAQwAw
Elävä arkisto
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=2&ag=11&t=687&a=5901
Berliinin muuri Youtube
http://www.youtube.com/watch?v=nch5MbnvTqY&feature=related
Lähdeaineisto:
Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa ISBN-13 978-951-1-20925-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti