Joulukuussa 1957 näppäiltiin maalaisliiton arimpia kieliä. Kaksi päivää itsenäisyysjuhlan jälkeen klo 17.30 kokoontui puolueen keskushallitus Pursimiehen kadun toimistossaan. Läsnä olivat keskushallituksen jäsenistä ja toimiston työntekijöistä mm. Vennamo, Virolainen, Simonen, Sarjala, Alaruikka, Loikkanen, Haapaniemi, Leinonen, Pakkanen, Ryömä, Hirvilammi, Kämäräinen, Palovesi, Saalasti, Väänänen ja Karjalainen. Puolueen puheenjohtaja V. J. Sukselainen saapui paikalle myöhästyneenä, kokouksen ollessa jo kuumimmillaan. Pöytäkirjaa pitivät Matti Kekkonen ja Arvo Korsimo.
Jo esityslistaa hyväksyttäessä Veikko Vennamo ilmoitti, että hänen saamiensa tietojen mukaan on puolueen puheenjohtajalle lähetetty kirjelmä, joka sisältää raskaita syytöksiä puoluesihteeri Arvo Korsimoa vastaan ja että hänellä on kirjelmästä mukanaan oikeaksi todistettu jäljennös. Hän halusi asian esityslistalle ja sai. Asia otettiin esille Vennamon hallussa olleen jäljennöksen perusteella.
Kokouksen asialista oli pitkä: päätettiin antaa puoluetoimiston väelle 5000 markan jouluraha, jaettiin ansiomerkkejä jne. Esityslistan 24. pykälän kohdalla nousi keskushallituksen jäsen Vennamo tuoliltaan ja alkoi lukea pienviljelijä Paavo Ojalehdon lähettämää syytekirjelmää:
Maalaisliiton Keskushallitukselle, aloitti Vennamo. Mikään aatteellinen liike tai järjestö ei voi menestyä ja pysyä pystyssä ilman siveellistä ryhtiä. Tästä syystä maalaisliitto puolueohjelmassaan erityisesti tehostaa kristillisyyden parhaimpien perinteiden vaalimista. Luonnollisen seurauksena tästä johtuu puolueemme ohjelman säännös, jonka mukaan laillisuuden noudattaminen on asetettava kaiken toiminnan perustaksi ja että millään selityksillä tai minkään tarkoitusperän nimissä ei saa poiketa lain määräyksistä tai syrjäyttää niitä.
Vennamo oli saanut ensimmäisen kappaleen luetuksi. Sitä seurasivat syytökset epäkristillisestä ja siveettömästä elämästä, isänmaan petturuudesta ja laittomuuksista. Silmästä silmään Vennamo luetteli Korsimolle, että tämä oli juoppo, huorintekijä, rintamakarkuri ja rahojen kavaltaja. Kaikki asioita, jotka koskettivat maalaisliiton sisintä. Ojalehto oli kirjelmän allekirjoittaja, sen poliittisen merkityksen oivaltaja Veikko Vennamo.
Vaikka maalaisliitto on yhteiskunnallisissa uudistuspyrkimyksissään ennakkoluuloton, jopa radikaalikin, ovat moraaliset asenteet pyhiä, koskemattomia. Puolue saattaa olla jakamassa muiden maita asunnottomalle siirtoväelle ja perustamassa yhteiskunnan omistamia yhtiöitä, mutta kun on kyse moraalisista arvoista niistä puhuminenkin koetaan loukkaukseksi. Muun muassa tästä syystä ei kulttuuriliberalismi ole milloinkaan saanut puolueessa jalansijaa.
Vennamon puheenvuoro sai vastaansa kiihkeän keskustelun, Lukuisissa puheenvuoroissa tuomittiin jyrkin sanoin Ojalehdon ”mieletön hyökkäys”. Muun muassa presidentti Kallion tytär, Kerttu Saalasti oli syvästi pahoillaan, kun Ojalehto oli joutunut häikäilemättömästi käytettävän hanskan asemaan. Matti Kekkonen puolestaan arveli kirjelmässä esitetyn moraalin alenemisen olevan totta vain ylijohtaja Vennamon osalta.
Puolusihteeri Korsimo vastasi syytöksiin esittämällä kirjallisen selvityksen toiminnastaan aina 30-luvulta sodan loppumiseen asti. Vahvimpina todisteina syytösten katteettomuudesta Korsimo esitti savolaisten ja turkulaisten maalaisliittolaisten lausunnot toiminnastaan. Niissä muun muassa Varsinais-Suomen piirijärjestön pitkäaikainen puheenjohtaja Einari Karvetti – joka Ojalehdon kirjelmässä yritettiin vetää syyttäjien puolelle – osoitti syytökset mielivaltaisiksi ja katteettomiksi.
Tähän lopputulokseen päätyi myös keskushallitus: keskustelun jälkeen hyväksyttiin jäsen Pakkasen esityksestä päätöslauselma, jossa lyhyesti todettiin, että ”keskushallitus antaa puoluesihteeri Korsimolle täyden luottamuksen ja tuomitsee häntä vastaan kohdistetut perusteettomat solvaukset”. Vain yksi oli toista mieltä. Veikko Vennamo oli jo ennen kokousta kirjoittanut itselleen vastalauseen ilmeisen tietoisena käsittelyn lopputuloksesta. Vastalauseensa Vennamo aloitti:
”Vakaumukseni mukaan pienviljelijä Paavo Ojalehdon keskushallitukselle osoitetussa kirjelmässä 4.12.1957 esitetyt asiat pitävät paikkansa.” Ojalehto ja Vennamo kärsivät keskushallituksen kokouksessa selvän tappion. Mutta tappioon oli varauduttu, sillä Ojalehdon kirjelmän viimeinen kappale kuului:
”Pyydän ja vaadin maalaisliiton keskushallituksen kiireellisiä toimenpiteitä Arvo Korsimon pidättämiseksi heti tehtävistään ja virallisen tutkimuksen suorittamiseksi hänen edesottamuksistaan, ellei hän vapaaehtoisesti luovu puoluesihteerin tehtävistä. Jollei puoluesihteeri Arvo Korsimo ole joulukuun 15 päivään 1957 mennessä eronnut puoluesihteerin paikalta on asia pakko saattaa puolueemme jäsenistön tietoisuuteen ja toimenpiteitä varten.”
Operaation valttikortti oli syytösten julkisuuteen saattamisessa, ja se myös tehtiin, Sodan jälkeisen ajan suurin poliittinen ajojahti oli alkanut. Suuren ajojahdin sisältö oli poliittisessa taistelussa, sen päämäärän saneli poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Ajojahdin yhteiskunnallinen ajankohta oli voimistuvan Kekkos-vastaisuuden alkusoittoa; yöpakkaset 1958 olivat edessä. Se sopi myös sosiaalidemokraateille, olihan puolue pahasti kahtia ja valtaa piti tannerilais-leskisläinen suunta. Ajojahdin ainekset sopivat myös oikeistolle, erityisesti sen äärisyhmille. Isänmaan pettäminen, laittomuus jne. olivat olleet sen pääaseita Kekkosen vastaisissa kampanjoissa jo vuosikymmenien ajan.
Mutta ennen kaikkea ajojahti palveli Veikko Vennamon tarkoitusperiä; hän oli hävinnyt maalaisliiton puheenjohtajakilvassa Nivalassa 1956 perin pohjin. Samoin hänen neuvostovastaiset kannanilmaisunsa olivat saaneet puoluevaltuuskunnan jyrkän ja yksimielisen tuomion, Hän ehkä haaveili yhä maalaisliiton johtopaikasta, mutta tiellä kohti puheenjohtajan paikkaa oli monta kantoa, näkyvin ja mittavin oli Arvo Korsimo. Se piti kaataa keinoista välittämättä. Samalla laskettiin horjutettavan Kekkosen asemaa.
Arvo Korsimon toinen talvisota kesti joulusta kesään. 57-vuotiaalle politiikan johtomiehellekään se ei ollut helppoa oman puolueen ja sen lehdistön tuesta huolimatta. Vastassa oli lukumäärältään suurempi ja sangan ilkeämielinen valtalehdistö. Lisäksi elettiin heinäkuussa käytävien eduskuntavaalien alkutahteja, eikä vastapuolueet luonnollisestikaan jättäneet käyttämättä tilaisuutta maalaisliiton lyömiseksi.
Seuraava lyönti tuli kuitenkin vielä omien taholta. Tammikuun 7. päivänä 1958 lähettivät maalaisliittolaiset, entinen kansliapäällikkö J.H.Konttinen ja maanviljelijät Vesa Luoma, Heikki Lankinen, Veikko Paajanen sekä Kalle H. Koskinen puolueen paikallisosastoille painetun kirjelmän. Siinä toistettiin Ojalehdon väitteet minkä lisäksi mukana seurasi tunnetun helsinkiläisjuristin, varatuomari J. Laguksen kirjallinen todistus siitä, mitä reservin kapteeni F. M. Karrakoski ja korpraali V. V. Paananen olivat kertoneet Korsimon toimista talvisodan aikana. He tekivät saman tien ilmiannon eduskunnan oikeusasiamiehelle ja lupasivat toimittaa määräaikaan mennessä uutta todistusaineistoa ilmiantojensa tueksi. Ajojahdissa oli siis mukana mittava annos ”laillisuutta”. Olihan varatuomari Lagus kuulustellut ”silminnäkijöitä” ja olihan asia saatettu aina eduskunnan oikeusasiamiehen käsittelyyn saakka. Kuuden miehen lupaamaa todistusaineistoa ei kuitenkaan toimitettu oikeusasiamiehelle määräpäivään 5.2. mennessä ja niin oikeusasiamies katsoi jutun rauenneen. Nyt oli kuitenkin vuorossa lehdistö. Se oli jo tosin ehtinyt kertoa kokolailla kritiikittömästi ilmiantajien syytöksiä ja seurasi mielenkiinnolla tapahtumien kulkua.
Lähdeaineisto:
Paavo Kähkölä, Hannu Lehtilä, Toivo Pihlajaniemi, Sauli Pyyluoma: Suomi K-linjalla ISBN 951-1-01307-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti