Saksan valtakunnan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välisen hyökkäämättömyyssopimuksen johdosta allekirjoittaneet, molempien osapuolten täysivaltaiset edustajat keskustelivat erittäin luottamuksellisesti molempien osapuolien etupiirien määrittelemisestä Itä-Euroopassa. Nämä keskustelut johtivat siihen, että Moskovassa 23.8.1939 allekirjoittivat Saksan valtakunnan puolesta v. Rippentrop ja SNTL:n hallituksen valtuuttamana V. Molotov seuraavan lisäpöytäkirjan:
1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn varalta Baltian valtioihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Tässä yhteydessä molemmat osapuolet tunnustavat Liettuan intressin Vilnan alueeseen.
2. Mikäli Puolan valtioon kuuluvilla alueilla tapahtuu alueellisia tai poliittisia muutoksia, Saksan ja SNTL:n etupiirit rajoitetaan suunnilleen jokiin Narew, Veiksel ja San.
Kysymys siitä, pitävätkö molemmat osapuolet itsenäisen Puolan valtion säilyttämistä toivottavana, sekä miten tämän valtion rajat olisi vedettävä, voidaan ratkaisevasti selvittää vasta myöhemmän poliittisen kehityksen mukaan.
Joka tapauksessa molemmat hallitukset ratkaisevat tämän kysymyksen ystävällisessä yhteisymmärryksessä.
3. Kaakkois-Euroopan suhteen neuvostopuoli korostaa kiinnostustaan Bessarabiaa kohtaan. Saksalainen puoli ilmoittaa, ettei sillä ole mitään poliittista mielenkiintoa näitä alueita kohtaan.
4. Molemmat osapuolet pitävät tämän pöytäkirjan erittäin salaisena.
Moskovassa 23. elokuuta 1939
Saksan valtakunnan hallituksen puolesta v. Rippentrop
SNTL:n hallituksen valtuuttamana V. Molotov
Syyskuun lopulla 1939 Neuvostoliitto teki sopimukset molemminpuolisesta avunannosta ja tukikohtien luovuttamisesta Viron, Latvian sekä Liettuan kanssa. Suomalaiset kuvittelivat aluksi, että Saksan ja Neuvostoliiton välinen etupiirijako koskisi vain Baltian maita, mutta se oli liiallista optimistia, sillä Suomelle esitettiin 5.10. kutsu saapua neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä”, jotka muutamaa päivä myöhemmin ilmoitettiin olevan samanluonteisia kuin Baltian maille esitetyt vaatimukset.
Suomalaisten ensimmäiset neuvottelut Moskovassa Stalinin ja Molotovin luona käytiin 12.14.10, mutta ne eivät tuottaneet tulosta, koska Neuvostoliiton vaatimuksineen katsottiin loukkaavan Suomen puolueettomuutta. Neuvotteluja jatkettiin tuloksettomasti ja marraskuun alussa ulkoasiainkomissaari Molotov lausui pahaenteisesti: ”Me sivilistit emme näy voivan asialle enempää, nyt on sotilaspiirien vuoro sanoa sanansa:”
Kun Suomen hallitus antoi Paasikivelle ja Tannerille edelleen ohjeet, joiden mukaan Neuvostoliiton vaatimukset on torjuttava pääosiltaan, neuvottelut katkesivat ja Paasikivi ja Tanner palasivat kolmannelta matkaltaan Moskovasta 15.11.1939. Neuvostoliiton ja Suomen välinen talvisota alkoi 30.11.1939 neuvostojoukkojen hyökätessä Suomeen.
Neuvosto-Baltian synty
Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua irtaantuivat Venäjästä ja itsenäistyivät Suomen tavoin ensimmäisen maailmansodan loppupuolella. Toinen maailmansota puhkesi 1.9.1939 Saksan hyökättyä Puolaan. Neuvostoliitto lähti toteuttamaan salaista sopimusta ja riensi myös Puolaan 17. syyskuuta. Saksan kanssa tehtiin uudet rajatarkistukset ja samoihin aikoihin Neuvostoliitto esitti kullekin Baltian maalle kutsut saapua Moskovaan vuoron perään neuvottelemaan molemminpuolisista avunantosopimuksista sekä tukikohtavaatimuksista. Stalinin mukaan vian Neuvostoliitto kykeni suojaamaan Baltian maita.
Viron ulkoministeri Selterin viitattua Moskovassa maan puolueettomuuteen totesi Molotov, että ellei Viro suostuisi vapaaehtoisesti, Neuvostoliitto ottaisi tukikohdat väkisin. Viron yleisesikunnan arvioiden mukaan Neuvostoliitto oli syyskuun jälkipuoliskolla keskittänyt Viron rajalla 160 000 miestä, 700 tykkiä, 600 panssarivaunua ja 600 lentokonetta. Viron armeija käsitti samaan aikaan 16 000 miestä, 100 tykkiä, 30 panssarivaunua ja 60 lentokonetta. Painostuksen alaisena Viron hallitus suostui vaatimuksiin. Muiden Baltian maiden kävi samoin. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto sai ilma- ja maatukikohtia kustakin valtiosta ja salaisissa pöytäkirjoissa vahvistettiin näihin maihin sijoitettavien neuvostojoukkojen vahvuus.
Tallinnassa kokoontui uusi parlamentti 21. heinäkuuta 1940 neuvostosotilaiden piirittäessä rakennuksen ja seisoessa myös istuntosalissa vartiossa. Parlamentti julisti Viron sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Samoihin aikoihin ja saman kaavan mukaan myös Latvian ja Liettuan parlamentit julistivat maat neuvostotasavalloiksi. Presidentit Päts ja Ulmans vangittiin ja kuljetettiin Neuvostoliittoon samoin kuin Viron, Latvian ja Liettuan koko muukin poliittinen johto.
Itsenäisyyden menetys
saksan ja Neuvostoliiton 23. elokuuta 1939 solmima Molotovin-Ribbentropin sopimus vei Viron Neuvostoliiton etupiiriin. Moskovan painostama Viro luovutti syksyllä alueeltaan Neuvostoliitolle tukikohtia, joihin sijoitettiin 25 000 neuvostosotilasta. Kesäkuun 16. päivänä 1940 Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksen: puna-armeijan on päästävä Viroon, ja maahan on asetettava neuvostoystävällinen hallitus. Puna-armeija miehitti seuraavana päivänä Viron, maahan muodostettiin ”nukkehallitus”, ja epävapaissa vaaleissa valittu riigivolikogu julistaa 21. heinäkuuta Viron neuvostotasavallaksi. Viron yhteiskunnan sovjetisointi alkaa, ja maan eliitti tuhotaan. Kesällä 1941 Saksa miehittää Viron eikä tunnusta sen itsenäisyyttä. Saksan vetäydyttyä 1944 neuvostotasavalta palautetaan. Virosta lähtee noin 80 000 pakolaista, ja kaikkiaan maan väestömenetykset sotavuosina olivat 300 000 ihmistä.
Viro ja talvisota
Neuvostoliiton Virosta saamat tukikohdat lyhensivät ratkaisevasti pommikoneiden lentomatkaa Etelä- ja Lounais-Suomeen. Suomalaisten tiedustelulähteiden mukaan Virossa oli talvisodan alussa noin 160-170 neuvostoliittolaista pommi- ja hävittäjäkonetta, joulun seutuvilla ehkä jo 300. Virosta operoivat pommikoneet herättivät Suomessa voimakasta Viron-vastaista mielialaa.
Ammuttuja valtionpäämiehiä
Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi NKVD vangitsi kesäkuussa 1941 Ants Piipin ja tämä kuoli samana vuonna vankileirissä Neuvostoliitossa. NKVD vangitsi Juhan Kukkin 1940 ja tämä kuoli vankeudessa Neuvostoliitossa 1945. NKVD vangitsi lokakuussa 1940 Fridrich Akelin ja tämä teloitettiin Tallinnassa heinäkuussa 1941. NKVD vangitsi kesäkuussa 1941 Juri Jaaksonin ja kyyditsi hänet Neuvostoliittoon, jossa hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Sverdlovskin oblastissa 1942. NKVD vangitsi heinäkuussa 1940 Jaan Teemantin, joka kuoli todennäköisesti Tallinnan keskusvankilassa tai teloitettiin Tallinnassa 1941. NKVD vangitsi joulukuussa 1940 Jaan Tonissonin ja joidenkin tietojen mukaan hänet teloitettiin Tallinnassa heinäkuussa 1941. Otto Strandman ampui itsensä, kun NKVD oli tulossa vangitsemaan häntä. NKVD vangitsi heinäkuussa 1940 Kaarel Eenpalun, joka kuoli Neuvostoliiton vankileirissä 1942. Konstatin Päts vangittiin ja kyyditettiin Neuvostoliittoon kesällä 1940. Hän kuoli Neuvostoliitossa Kalinin oblastissa mielisairaalassa 1956.
Kaatuneet, teloitetut, kyyditetyt ja paenneet
Varsinainen pakolaisaalto Virosta Ruotsiin alkoi loppukesällä ja syksyllä 1944, ja ainakin 22 000 Viron kansalaista oli kesään 1945 mennessä saapunut perille Ruotsiin. Arviolta useita satoja menehtyi matkalla yli Itämeren joko myrskyssä tai Neuvostoliiton ja Saksan laivaston ja ilmavoimien tulituksessa. Suurin osa pakeni omilla tai vuokraamillaan veneillä yli Itämeren – yleensä Gotlannin kautta – mutta myös Ruotsin viranomaiset ja varsinkin Ruotsissa jo olevat virolaiset järjestivät pakolaisten matkoja. Suuri määrä virolaisia pakeni myös Saksaan, ehkä 35 000 – 40 000 henkeä.
Sodan loppuvaiheessa kotimaastaan lienee paennut kaikkiaan 75 000 – 80 000 virolaista. Kun arvioidaan, että ennen toista maailmansotaa Viron ulkopuolella eri puolilla maapallia – lukuun ottamatta Latviaa, Liettuaa ja Neuvostoliittoa – asui 25 000 – 30 000 virolaista, heidän määränsä oli sodan jälkeen noin 100 000.
Kaiken kaikkiaan Viron väestömenetyksistä toisen maailmansodan vuosina lasketaan noin 300 000 henkeä eli neljännes koko maan väestöstä.
Läntiset suurvallat taipuivat siihen, että Neuvostoliitto saa pitää Baltian tasavallat. Kommunistisesta puolueesta tuli ainoa sallittu puolue, ja sen johto oli muukalaisten tai venäjänvirolaisten käsissä. Metsäveljien vastarintaliike kukistettiin. Maatalouden väkivaltaisen kollektivoinnin aikana 1949 yli 20 000 virolaista kyyditetään. Stalinin kuoltua 1953 olot aluksi helpottuivat, mutta seuraavilla vuosikymmenillä siirryttiin pysähtyneisyyden aikaan ja uusvenäläistämisen aikaan. Vuonna 1989 Viron asukkaista 61,5 % oli epävirolaisia. Suomalaisten on hyvä tuntea Viron dramaattinen menneisyys.
Viron lyhyt historia
http://www.tuglas.fi/oppimateriaali/text/historia2.htm
Lähdeaineisto:
Antero Kautto: Stalinin istunnot ISBN 951-95490-5-6
Seppo Zetterberg: Viron historia ISBN 978-951-746-520-5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti