Ministerineuvos Viktor Vladimirov kertoo muistelmissaan Näin se oli- kirjassa yöpakkasista seuraavaa: Moskovaan lähettämissään virkatiedotuksissa Neuvostoliiton suurlähetystö mainitsi tyytyväisyytensä kansandemokraattien varman voiton eduskuntavaaleissa ja kiinnitti huomiota siihen, että eduskuntaan oli ensi kerran Suomen historian aikana syntynyt vasemmistoenemmistö. Neuvostoliitolle ystävällismielisten voimien voitoksi arvioitiin myös sosiaalidemokraattisen opposition eduskuntaryhmän muodostaminen.
Moskova olisi voinut tyytyä kokoomuksen mukaantuloon hallitukseen, jos maalaisliittolaiset olisivat saaneet hallituksessa hallitsevan aseman, mutta oli joka tapauksessa mahdotonta toivoakaan, että Moskova suhtautuisi rauhallisesti pahamaineisen Väinö Tannerin johtamien sosiaalidemokraattien mukaantuloon hallitukseen, mikäli sekä kansandemokraatit ja Neuvostoliitolle ystävällismielisen kannan omaksuneet skogilaiset jätettäisiin oppositioon. Vielä vaikeampaa oli toivoa Moskovan suhtautuvan lojaalisti hallitukseen, jossa sosiaalidemokraateilla ja kokoomuslaisilla olisi enemmistö.
En tiedä, keskusteliko suurlähettiläs Lebedev presidentti Kekkosen kanssa hallituskysymyksestä, mutta Maalaisliiton edustajille - Arvo Korsimolle, Martti Miettuselle ja Johannes Virolaiselle – hän ilmaisi hienotunteisessa diplomaattisessa muodossa ihmetyksensä sen johdosta, että ystävämme ( lue: maalaisliittolaiset) kävivät neuvotteluja hallituksen muodostamisesta leskisläisten kanssa.
Moskovan kannan ja omat käsitykseni siitä, millaisiin mahdollisiin seurauksiin johtaisi sellaisen hallituksen muodostaminen, jossa sosiaalidemokraateilla ja kokoomuslaisilla olisi ratkaiseva vaikutusvalta, ilmoitin ensi kädessä eräälle Kekkosen lähimmistä henkilökohtaisista ystävistä, Kustaa Vilkunalle, joka epäilemättä, kuten aina ennenkin, välitti presidentille keskustelumme sisällön.
Eduskuntavaalien ja Fagerholmin hallituksen muodostamisen välisenä lyhyenä ajanjaksona tapasin kaikkien tärkeimpien poliittisten puolueiden edustajat. Heidän joukossaan olivat muun muassa Ahti Karjalainen, Kauno Kleemola, Martti Miettunen ja eräät muut Maalaisliiton kansanedustajat, Kokoomuksen pääministeriehdokas Päiviö Hetemäki sekä tämän puolueen puheenjohtaja Jussi Saukkonen, sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Gunnar Henriksson, Suomen kansanpuolueen puoluesihteeri Pekka Malinen ja monet muut.
Presidentti Kekkonen varoitti sos.dem,- ja kokoomusvaltaisen hallituksen mahdollisista kielteisistä seurauksista myös Maalaisliiton puheenjohtajaa V.J. Sukselaista. Mutta Sukselainen sen paremmin kuin Virolainenkaan ei piitannut juuri lainkaan presidentin varoituksesta. Fagerholmin hallitus nimitettiin 29. elokuuta 1958. Tämä hallituskoalitio oli Neuvostoliiton kannalta pahin mahdollinen. Urho Kekkonen oli siitä erinomaisen hyvin selvillä. Hallituksessa oli mukana viisi sosiaalidemokraattia – Fagerholm, Leskinen, Lindblom, Hiltunen ja Paasio, viisi maalaisliittolaista – Virolainen, Jussila, Miettunen, Eskola ja Pakkanen, kolme kokoomuslaista – Viherheimo, Hetemäki ja Kosola, sekä Högström Ruotsalaisesta kansanpuolueesta ja Kajatsalo Suomen kansanpuolueesta.
Ulkoministeriksi tuli Johannes Virolainen, jota vastaaan ei ollut mitään erityisiä vastaväitteitä. Sosiaalidemokraattisten ministereiden joukossa olivat Väinö Leskinen ja Olavi Lindblom, jotka siihen aikaan herättivät suurinta epäluottamusta Moskovassa. N. Kosolaa pidettiin Kokoomuksen äärioikeistolaisen siiven edustajana.
Neuvostoliiton Suomen-politiikka pohjautui siihen aikaan yhteistyöhön ja yhteisymmärrykseen ulkopoliittisissa kysymyksissä Maalaisliiton, SKDL:n ja sosiaalidemokraattisen opposition kanssa. Juuri näitä kolmea poliittista ryhmittymää pidettiin Suomen ja Neuvostoliiton hyvien naapuruussuhteiden takaajina, kun taas Tannerin ja Leskisen johtama SDP ja meidän arviomme mukaan länsimielinen Kansallinen kokoomus esiintyivät päättävästi Urho Kekkosta ja niin muodoin myös hänen ulkopoliittista linjaansa vastaan. Fagerholmin hallituksen muodostaminen uhkasi muuttaa olennaisesti Suomessa poliittista voima-asetelmaa. Sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen yhteistyö Fagerholmin hallituksessa, jossa niillä oli enemmistö, myötävaikutti näiden puolueiden asemien lujittumiseen sisäpoliittisella näyttämöllä ja voimisti niin muodoin niiden vaikutusta maan ulkopolitiikkaan Neuvostoliitolle epäedullisella tavalla.
Sen ohella meidän piti ajatella myös seuraavia presidentinvaaleja, joissa Kekkosen vastaehdokkaaksi voitiin asettaan sosiaalidemokraattien ja kaikkien porvarillisten puolueiden – Maalaisliittoa lukuun ottamatta – yhteinen ehdokas. Sosiaalidemokraattien ja kokoomuslaisten hallitusyhteistyö laski perustaa tällaiselle liitolle.
Moskovan reaktio Fagerholmin hallituksen muodostamiseen seurasi melko pian. Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijät saivat kehotuksen katkaista tai ainakin vähentää minimiin viralliset kontaktit hallituksen jäseniin. Minun kontaktini Martti Miettuseen ja Päiviö Hetemäkeen, jotka oli otettu hallitukseen, tuli pysyä puhtaasti epävirallisina. Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin liittyvät kysymykset oli ratkaistava ohi Suomen ulkoministeriksi nimitetyn Johannes Virolaisen. Hänet piti jättää vaille minkäänlaista huomiota. Kaikki maidemme väliset kaupallis-taloudelliset suhteet alkoivat supistua nopeassa tahdissa. Neuvottelut Saimaan kanavan vuokraamisesta Suomelle, mistä oli päästy sopimukseen Kekkosen vieraillessa toukokuussa 1958, keskeytyivät. Suunnitelmiin kuuluneet neuvottelut tavaraluoton myöntämisestä Suomelle eivät päässeet alkuun. Sopimuksen allekirjoittaminen kalastuksesta Suomenlahdella lykkääntyi epämääräiseksi ajaksi. Neuvottelut vesivoimalan rakentamisesta Ylä-Tuulomajoelle keskeytettiin. Suomalais-neuvostoliittolaisen tieteellis- teknillisen yhteistoimintakomitean sääntömääräinen kokous jäi pitämättä määräaikana. Kauppaneuvotteluja vuodeksi 1959 ei aloitettu. Marraskuun lopulla Suomen ja Neuvostoliiton välinen tavaranvaihto supistui jyrkästi. Neuvostoliiton vaikutuksesta myös ns. sosialistisen ystävyysliiton maat ryhtyivät vastaavanlaisiin toimenpiteisiin Suomen suhteen. Protokollatilaisuudet vähennettiin minimiin. Syyskuussa Neuvostoliiton suurlähettiläs Viktor Lebedev kutsuttiin pois Suomesta.
Suurlähettiläs Lebedev rikkoi kuitenkin saamiaan ohjeita. Hänen piti lähteä Moskovaan suorittamatta minkäänlaisia virallisia visiittejä. Hän ei hyvästellyt pääministeri Fagerholmia eikä ulkoministeri Johannes Virolaista. Mutta puhtaasti inhimillisistä syistä hän ei voinut olla tapaamatta ennen lähtöään syvästi kunnioittamaansa presidentti Urho Kekkosta, jota kohtaan hän tunsi vilpitöntä myötätuntoa ymmärtäen, kuinka pahaan välikäteen Suomen presidentti oli joutunut suomalais-neuvostoliittolaisissa suhteissa puhjenneen kriisin vuoksi.
Lähdeaineisto:
Viktor Vladimirov: Näin se oli ISBN 951-1-121681-4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti