Heinäkuun 1958 eduskuntavaaleissa saavutti vasemmisto yhden paikan enemmistön. Suurimmaksi puolueeksi nousi SKDL/SKP saavutettuaan seitsemän paikan voitollaan 50 paikkaa. Jo hajonnut ja yhä hajoava sosiaalidemokraattinen puolue sai yhtensä 51 paikkaa, josta Väinö Tannerin johtamalle enemmistölle jäi 38 kansanedustajaa. Maalaisliitto, presidentin puolue, menetti viisi paikkaa saaden näin 48 edustajaa ja kokoomus 29 voittaessaan viisi paikkaa.
Vaalitaistelun aikana käyty avoin valtataistelu sulkeutui nyt kabinetteihin. Rintamalinjat eivät olleet aivan selvät, ne horjuivat. Eräs pääkysymyksistä oli suhtautuminen Kekkoseen, istuvaan presidenttiin. Siinä tilanteessa hänestä ei ollut vielä sanelijaksi. Hänellä ei ollut enemmistöä eduskunnassa.
Vastoin tahtoaan presidentti nimitti K.-A. Fagerholmin kolmannen hallituksen, joka nojautui sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja maalaisliiton laajaan parlamentaariseen voimaan. Kekkonen ei uskonut sen kykyyn hoitaa idänsuhteita. Hän odotti vaikeuksia. Ulkoministeriksi ryhtynyttä oppilastaan maalaisliiton Johannes Virolaista presidentti oli varoittanut: - Olet saatanan hullu, jos menet hallitukseen, jossa on Leskinen.
Kirjeessään Moskovan lähettiläälle Eero A. Wuorelle Kekkonen otti vertailukohdaksi kevään 1950 kauppapoliittiseen kriisin: ”Suomen kansan on kerran kymmenessä vuodessa saatava lyödä jalo otsansa verille. Edellisen kerran se tapahtui v. 1950 Fagerholmin I hallituksen aikana.” Kekkonen piti tärkeänä, että uusi kriisi koetaan pohjiaan myöten, että siitä jotain opittaisiinkin; että nähtäisiin lopun olevan käsillä. ” Se on selvä, että oikeistolaiset teollisuusmiehet pääsevät tällaiseen oivallukseen suhteellisen pian, ja kun he pelästyvät pirusti, koska kyseessä on lompakko”, ennusti Kekkonen.
Jos oli valtataistelu Suomessa, oli sellainen Neuvostoliitossakin. Heinäkuussa 1957 erotettiin Malenkov, Molotov ja Kaganovitsh keskuskomitean ja sen puhemiehistön jäsenyydestä, puoluevastaisina. Maaliskuussa 1958 erotettiin Bulganin pääministerin paikalta ja marraskuussa Hrustsev leimasi myös hänet puolueenvastaiseksi. Puolue oli nyt Hrustsev.
Neuvostoliiton lehdistö, näkyvimmin hallituksen iltapäivälehti Izvestija, alkoi Fagerholmin hallituksen muodostamisvaiheessa arvostella kokoomusta ja sosiaalidemokraatteja pyrkimyksestä muuttaa Suomen ulkopolitiikkaa länsimielisemmäksi. Toisena arvostelun kohteena oli se, että vaalit voittanut SKDL jätettiin oppositioon kuten myös ”voittajiin” luettu sos.dem oppositio. Maalaisliittoa syytettiin johtajiensa horjuvuudesta.
Suomen ja Neuvostoliiton suhteet jännittyivät omaa tahtiaan. Fagerholmin hallitus nimitetään 29.8. Toimitusjohtaja E. Tallbergin johtama valtuuskunta tutustuu Neuvostoliiton koneenrakennusteollisuuteen. Lokakuussa käy toinen valtuuskunta kauppaneuvos H. Timosen johdolla Neuvostoliitossa. Näiden tutumismatkojen tuloksena arvioidaan Suomen uudet tuontimahdollisuudet hyviksi. Lausunnot ovat optimistisia.
Syyskuun 15. päivän matkustaa Neuvostoliiton Helsingin suurlähettiläs Viktor Lebedev yllättäen Moskovaan, hyvästejä jättämättä. Lokakuun 10. päivänä hänet vapautetaan virastaan ja asetetaan uuteen tehtävään. Seuraajaa hänelle ei nimitetä, mutta suomalaisille vihjataan, että ehkä Helsinkiin tulee suurlähettilääksi Molotov tai peräti Otto Wille Kuusinen. Lähetystön henkilökuntaa vähennetään puolella. Moskovassa Suomen diplomaatit eivät saa kontaktia Neuvostoliiton ulkoministeriön virkamiehiin.
Jo käynnissä olevat neuvottelut Saimaan kanavan vuokraamisesta Suomelle katkeavat Moskovassa syyskuussa. Neuvottelut sovitusta ruplalainasta siirtyvät, kuten myös Virolahden kalastussopimusta koskevat neuvottelut. Tieteellis-teknillisen komitean syyskokous siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen. Suomen ja Neuvostoliiton tavaranvaihtosopimus umpeutuu marraskuun lopulla. Suomen hallitus nimittää valtuuskunnan, mutta se ei saa kutsua Moskovaan.
Marraskuun lopulla Suomen ja Neuvostoliiton välinen tavaranvaihto katkeaa osittain kokonaan. Neuvostoliiton viranomaiset ilmoittavat keskeyttävänsä tuonnin Suomesta ja lykkäävänsä maksujen suorittamista, koska Suomen tuonti on jäänyt tavaranvaihtosopimuksessa sovittuja kiintiöitä pienemmäksi. Neuvostoliiton tuontikielto puree Suomen metsäteollisuutta ja telakoita. Kukaan ei tiedä miten Neuvostoliitto huomenna iskee.
Kiinan kansantasavalta toimii ystävänsä Neuvostoliiton tavoin. Myös Kiinan kanssa Suomella on vientiylijäämä, noin 800 miljoonaa markkaa. Lokakuun puoliväliin mennessä Kiinan pitäisi maksaa tuo velkansa puntina, mutta se ei maksa. Silloin päättyy myös kauppasopimuksen voimassaolo eikä uudesta päästä neuvottelemaan. Kiinan kansantasavallan Helsingin lähettiläs Chen Hsinnje on käymässä Pekingissä. Lokakuussa hän saa käskyn siirtyä pois asemamaastaan. Chen käy Helsingissä jäähyväisvierailulla, mutta seuraajaa ei hänelle nimitetä.
Yhdysvallat seuraa tarkasti Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden huonontumista. Se tarjoaa Suomelle taloudellista apuaan ostojen ja lainojen muodossa. Fagerholm toteaa, että tilanteesta on selvittävä omin voimin. Kekkonen ei tiennyt tästä yhteydenotosta mitään.
Joulukuun puolivälissä nousee työttömyys huippulukemiin, noin 80 000 henkeen. Ahti Karjalainen, presidentin mies, kirjoittaa Maakansaan artikkelin ”Viisaalle kylliksi”. Ulkoministeri Johannes Virolainen jättää salkkunsa. Mutta sen ottaa Fagerholm. Vasta kun muutkin maalaisliiton ministerit ovat eronneet, pääministeri jättää hallituksensa eronpyynnön. Kaikki kortit katsottiin. Hallitus kaatui idänkauppaan.
Enemmistöhallitusta seurasi Sukselaisen II hallitus 13.1.1959. Se oli ulkoministeri Ralf Törngrenillä vahvistettu maalaisliittolainen vähemmistöhallitus. Kauppaministeriksi tuli Ahti Karjalainen. Keskiviikkona 21.1.1959 presidentti Urho Kekkonen lähti puolisoineen yksityisvierailulle Leningradiin. Pääministeri Hrustsev kertoi vierailleensa Minskissä ja kuulleensa radiosta, että Suomen presidentti on Leningradissa. Sinne hänkin sitten heti matkusti, mukanaan puolisonsa ja tyttärensä, ulkoministeri Andrei Gromyko ja ulkomaankauppaministeri Nikolai Patolitshev. Tämän kuultuaan Kekkonen kutsui kauppaministeri Karjalaisen paikalle. Kahden päivän aikana Kekkonen ja Hrustsev neuvottelivat perusteellisesti ja avoimesti kahdenvälisistä suhteista ja kansainvälisestä politiikasta.
Ministerit Ahti Karjalainen ja Nikolai Patolitshev allekirjoittivat 13.3.1959 tavaranvaihtosopimuksen, jonka arvo kohosi 258 miljoonaan ruplaan. Lokakuun 22. päivän valmistui uusi 5-vuotissopimus vuosiksi 1961-1965. Suomi vie pääasiassa metsäteollisuuden koneita, laivoja, kaapeleita, sellua ja paperia. Neuvostoliitosta tuodaan 2/3 osaa Suomen raakaöljytarpeesta, polttoaineita, viljaa, sokeria, lannoitteita, työstökoneita, tienrakennuskoneita, autoja, traktoreita, puuvillaa ja laakereita. Kulutustavaroiden osalta mainitaan Suomen viennistä tekstiilivalmisteet, jalkineet, paperi- ja kartonkivalmisteet sekä tuonnin puolelta sähkökäyttöiset kotitalouskoneet, kellot, kamerat, taidekäsityöt, urheiluvälineet, vihannekset ja hedelmät.
Merkittävää oli se, että Neuvostoliitto suostui maksamaan osan tuonnistaan, 200 miljoonan ruplan edestä, vaihdettavina valuuttoina. Sopimukseen liittyi vielä tavaranvaihtopöytäkirja vuodelle 1960, jonka Karjalainen ja Patolitshev allekirjoittivat 22.12.1959. Sen arvo nousi 264,1 miljoonaa ruplaan. Suomi sai myös 500 miljoonan ruplan lainan Neuvostoliitosta toimitettavien tehdaslaitosten, koneiden ja laitteiden maksamiseksi. Näin kaikki yöpakkasten avoimeksi jättämät kysymykset ratkaistiin vuoden 1959 aikana.
Lähdeaineisto:
Tuomas Keskinen: Idänkauppa 1944-1987 ISBN951-9434-38-0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti