Vaaran vuodet?

Niin sanotut vaaran vuodet eli ajanjakso 1945-1948 on aihepiiri, josta on aika paljon kirjallisuutta. Aihetta ovat käsitelleet eri näkökulmista muun muassa Tuomo Polvinen, Osmo Jussila, Jukka Nevakivi, Herbert Beyer-Thoman ja Kimmo Rentola. Nyt on ilmestynyt Jukka Seppisen uusi kirja Vaaran vuodet?

Teheranin konferenssi

Suomen asia oli esillä kolmen suuren kokouksessa 1.12.1943 Teheranissa. Yhdysvaltain presidentti Franklin Roosewelt totesi haluavansa edistää kaikin tavoin Suomen irrottamista sodasta. Se liittyi Suomen nauttimaan laajaan arvonantoon länsimaissa. Talvisota vain vahvisti tässä mielessä Suomen asemaa läntisessä maailmassa.
Marsalkka Stalin ei voinut kieltäytyä keskustelemasta Suomesta. Stalin oli todennut, että Venäjällä ei ollut mitään suunnittelmia Suomen itsenäisyyden suhteen, ellei Suomi käyttäytymisellään pakottaisi siihen. Roosewelt halusi Viipurin jäävän Suomen puolelle, mikä helpottaisi rauhan tekoa. Tähän Stalin torjui tämän. Stalin sanoi, että Suomi ei ole ilmoittanut mitään irrottautumisesta Saksasta. Tämä osoitti sen, että Suomella ei ole vakavaa halua keskusteluihin.
Stalin piti kiinni sotakorvauksista. Vahingot olivat Stalinin mukaan 1 200 miljoonaa dollaria. Stalin vaati Petsamon pysyvästi Neuvostoliitolle. Stalin rakensi Suomen tulevaisuutta Paasikiven varaan. Stalin joutui taipumaan lännen tahtoon. Suomen itsenäisyys oli säilytettävä.

Läpimurto Kannaksella ja välirauha

Puna-aremijan läpimurto 9.6.1944 alkaneessa suurhyökkäyksessä perustui yllätykseen ja voimien keskittämiseen. Seppinen toteaa kirjassaan, että armeijan kestäminen Tali-Ihantalassa oli välttämätöntä, vaikka koko taistelu oli seurausta armeijan johdon virheellisestä tilannearviosta keväällä 1944. Suomen voimin olisi puna-armeijan strateginen isku kesäkuussa 1944 Karjalan Kannaksella pitänyt kyetä torjumaan paljon ennen Viipuria. Joukot olivat täysin väärin sijoitettuja kesäkuun alussa. Miehitys olisi johtanut samaan lopputulokseen kuin kaikissa niissä maissa, joissa puna-armeija oli päässyt miehittäjän asemaan.
Aseiden vaiettu syyskuussa 1944 ja rajan palauduttua vuoden 1940 tasolle eräin lisämenetyksin Suomessa alkoi erilaisen ulkopolitiikan kausi.

Neuvostomieliset nousevat valtaan

Sodan päättyminen merkitsi huomattavaa muutosta Suomen asemassa ja uusia johtohenkilöitä. Littoutuneet, niin Neuvostoliitto kuin länsiliittoutuneet , alkoivat vaatia uusia kasvoja Suomen politiikkaan, Vain Paasikivi ja Mannerheim kykenivät jatkamaan, joskin eri syistä. Mannerheimin arvovalta oli liian suuri hänen syrjäyttämisekseen. Paasikivi oli ansainnut Stalinin luottamuksen.
Suomi-Neuvostoliitto seuran uudelleen perustanut kokous pidettiin 15.10.1944 Helsingissä, ja sen puheenjohtajana toimi kunniapuheenjohtajaksi valittu valtioneuvos J.K. Paasikivi. Seuran johtoon tuli Paasikiven lisäksi Urho Kekkonen, Åke Gartz, Ralf Törngren, Mauno Pekkala, Reinhold Svento ja Yrjö Leino.
Juho Kusti Paasikivestä tuli pääministeri 17.11.1944. Hänestä oli tullut neuvostotuella ainut pääministeriehdokas. Mannerhiemikään ei voinut nousta Paasikiveä vastaan. Mannerheim ei aluksi suostunut nimittämään hallitusta, jossa oli yhden ministerin kommunistinen edustus. Mannerheim taipui Paasikiven nousuun ja kommunistien hallitussalkkuun. SKP:n Yrjö Leino astui hallitukseen. Urho Kekkonen sai hallituspaikan ja häenstä tuli oikeusministeri.

Urho Kekkonen nousee esiin

Erityisen tärkeä tapaaminen oli oikeusministeri Urho Kekkosella hänen omasta pyynnöstään 13.2.1945 järjtetty tapaaminen Zdanovin kanssa. Kekkonen esittäytyi Zdanoville ja kertoi edustavansa radikaalia porvaristoa ja haluavansa selvittää edellytyksiä "sellaiselle poliittiselle suuntaukselle, joka parhaiten edistäisi Suomenja Neuvostoliiton välisiä hyviä suhteita. Tällainen puhe miellytti Zdanovia. Juhani Suomen mukaan tuo keskustelu Kekkosen ministerikauden tärkein keskustelu.
Pelon ilmapiiri vallitsi Suomessa. Miehitysuhka vahvisti sitä, vaikka se ei todellisuudessa olut vaihtoehto. Asekätkentäjutun paljastuminen aiheutti voimakkaita tunteita neuvostoliitolaisissa, mutta se sisälsi myös viestin siitä, että Neuvostoliito saisa varautua vastarintaan, jos se yrittäisi miehitystä. Sissisota olisi todennäköinen seuraus. Suomessa oli runsaasti kokeneita sotilaita.

J.K.Paasikivi osoittautui valtaan noustuaan laillisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjäksi. Vaikka Paasikivi esti Suomen liittymisen Marshall-apuun vuonna 1947, moni muu tekijä osoitti hänen peruspyrkimyksensä suunnan. Onnistunut ja Suomelle erittäin tärkeä luottojen hankkiminen Yhdysvalloista oli taitavan politiikan tulosta. Liittyminen Gattiin vuonna 1949 oli tässä mielessä tärkeä etappi tiellä kohti läntisiä markkinatalouden verkostoja. Kommunistit eivät onnistuneet vyöryttämään ammattiyhdistysliikettä. Kommunistien haltuun joutuneen Valtiollisen poliisin eduskunta lakkautti ja perusti Suojelupoliisin. Paasikivi siirsi SKP:n (SKDL:n) oppositioon eduskuntavaalien jälkeen kesällä 1948. Se oli lopullinen niitti valtahaaveille pitkäksi aikaa. Oppositiovaellusta kesti 18 vuotta.

Stalin hyväksyi asetelman, vaikka saattoikin antaa Savonenkoville tammikuussa 1948 ohjeita Suomen sitomiseksi Neuvostoliittoon. Yya-sopimus oli syntymässä. Hyväksyessään supistetun ja Suomelle räätälöidyn yya-sopimuksen Stalin tosiassa luopui kansandemokratiatavoitteestaan Suomessa. Vuodet 1944-1950 olivat silti todella vaikeita vuosia kokonaisuutena asiaa arvioiden. Vaaran vuodet-termiä ei voi liittää yksinomaan ideologiseen uhkaan, vaan myös taloudelliseen kestämiseen. Alttius kommunismille oli vähäistä koko Suomessa. SKP ei ollut yksin todellinen uhka ilman Stalinin tukea tilanteessa, jossa Suomen armeija asettui laillisen yhtteiskunnan puolustamiseen. Täytyy muistaa, että Suomessa oli sodan kokeneita asekuntoisia mieihä kuitenkin n. 500 000. He eivät muistuttaneet Neuovstoliittoa ihannoineita vasemmistoradikaaleja missään suhteessa.
Ei-kommunistisen Suomen hyvän yhteistoiminnan vuoksi SKP jäi heikoksi eikä edennyt tavoitteissaan. Suomalaisten merkittävä enemmistö oli länsimaisen yhteiskunnan kehittämisen kannalla. SKP:n toiveikkaat rapostit Moskovaan olivat vailla todellisuuspohjaa.

Suomettumisilmiön perusta

Paasikivestä tuli kanava, jolla virallisen Suomen myöntyväisyys Neuvostoliittoa kohtaan lisääntyi merkittävästi sotien jälkeen. Paasikiven myöntyväisyys näkyi muun muassa siinä, että Suomen keskeiset poliittiset paikat täyttyivät ns. rauhanopposition jäsenistä. Oleellinen tekijä Suomen uudessa poliittisessa todellisuudessa oli, että maan sisäpolitiikkaa pääsivät ohjaamaan ulkopuoliset voimat, toisin sanoen Neuvostoliitto. Merkittäville paikoille pääsi vain sopivat henkilöt. Uusi eliitti oli saanut asemansa Neuvostoliiton tuella. Kun Suomen oma poliittinen johto Paasikiveä ja Kekkosta myöten myötäili neuvostoproganda teesejä, alkoi tämä vuosien mittaan vahvistaa pohjaa jo sodan aikana alkaneelle ns. suomettumisilmiölle. Syntyi ristiriita poliittisen eliitin ja kansalaismielipiteen välillä. Suomen perusteeton syyllistäminen sotiin jätti syvät arvet Suomen kansan henkisiin rakenteisiin.
Neuvostoliiton tiedustelupalvelu pyrki saamaan omat miehensä suoraan ja jatkuvaan kontaktiin presidentin ja hänen lähipiirinsä kanssa. Neuvostoliiton etu samaistettiin Suomen eduksi.

Eduskuntavaalit ja politiikan uudet kasvot

Ensimmäiset sodan jälkeiset eduskuntavaalit pidettiin 17-18.3.1945. Paasikivi esitti eduskunnassa 31.1.1945, että poliittisten johtajien vaihdos on suurten muurosten yhteydessä välttämätöntä. Hän vaatikin, että henkilät, jotka olivat "maan etujen vastaiseen politiikkaan huomattavimmin vaikuttaneet, siistyisivät syrjään julkisesta elämästä. Paasikiven esittämä vaatimus herätti arvostelua. Paineiden noustua lopulta riittäviksi Ryti joutui eroamaan Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajan tehtävistä kesäkuussa 1945. Mannerheim myönsi hänelle eron 29.6.1945.
Eduskunta uudistui laajallarintamalla. Kaikkiaan 92 ensikertalaista tuli valituksi. SDP säilyi suurimpana puolueena 50 kansanedustajalla, Maalaisliitto sai 49 kansanedustajaa ja SKDL 49 kansanedustajaa. Eduskunta pysyi kuitenkin porvarienemmistöisenä.
Suursodan päättyminen nosti paineita presidentti Mannerheimia kohtaan. Hallitus käsitteli 30.1.1946 presidenttikysymystä. Oikeusministeri Kekkonen oli avainasemassa. Sotasyyllisyysasiassa päätettiin edetä Mannerheimin kahden kuukauden Portugalin matkan aikana. Ryti, Linkomies, Tanner ja muut syytetyt pidätettiin muutama tunti Mannerheimin lähdön jälkeen. Tuomiot julistettiin 21.2.1946. Tuomiot olivat äänestyksent tulos 8-7. Mannerehim jätti pian eroilmoituksensa eikä allekirjoittanut sotasyyllisyyslakia sairauteensa vedoten.

Suomi perustaa strategiansa talouteen

Suomi oli saanut Ruotsilta yhteensä 344,2 miljoonaa kruunua luottoa vuoden 1945 alkuun mennessä. Ruotsi sitoutui huolehtimaan siitä, että Suomen peruselintarvikehuolto toimii vallinneella tasolla vuoden 1945 sadonkorjuuseen saakka. Syksyn 1944 leipäviljantarve tuli Ruotsista. Suomi sai Ruotsista jälleenrakennuslainan turvin monia tuotannon kehittämiselle välttämättömiä tuotteita. Lisäksi sotakorvausteollisuuden tarvitsema teräs ja työstölaitteet tulivat Ruotsista.
Lisäluottojen tarve oli suuri vuoden 1945 lopulla. Suomi sai Brasiliasta 10 miljoonan dollarin lainan.

Sotakorvaukset päättyivät syyskuussa 1952. Pitkä urakka oli ohi. Vastiiketon vienti päättyi. Kaikkien suoritusten hinta nousi noin 570 miljoonaan dollariin eli yli kaksinkertaiseksi sovitusta, kun otetaan huomioon saatu noin 75 miljoonan sotakorvausten huojennus.

Stalin esti Suomen osallistumisen Marshall-apuun. Kommunistien aktivoituminen uhkaamaan länsimaista elämänmenoa Suomessa keskittyi erityisesti Mauno Pekkalan hallituskauteen 1946-48. Suomen taloudellinen avautuminen länteen vakautti yhteiskuntaa. Ruotsi ja Iso-Britannia olivat tässä tilanteessa Suomelle keskeisen tärkeitä tekijöitä.

SKP julkistti helmikuun alussa 1947 kansallistamista ja maareformia koskevat lakialoitteensa. SKP yritti saada sosiaalidemokraatteja mukana hankkeseen. Vasemmistovirtaus repi sosiaalidemokraattista puoluetta. Puolueesta erosi Sylvi-Kyllikki Kilpi ja Atos Wirtanen ja he liittyivät SKDL:n eduskuntaryhmään, josta tuli eduskunnan suurin. Poliittinen tilanne johti keväällä 1947 hallituskriisiin. Maalaisliitto veti 10.4.1947 ministerinsä hallituksesta ja hallitus jätti 11.4. eronpyyntönsä. Paasikivi esitti 5.5.1947 Pekkalan hallituksen jäämistä paikoileen, Paasikivi ei voinut sanoa, että se on välttämätöntä neuvostosuhteiden vuoksi. Mauno Pekkala peruutti eronpyyntösnä 21.5.1947. Presidentti Paasikivi puuttui valtioneuvoston istunnossa 15.8.1947 varsin voimakkaasti sisäpoliittiseen tilanteeseen ja kommunistien liikehtimiseen. Kritiikki Valpoa kohtaan kiihtyi.