torstai 31. joulukuuta 2009

Ahti Karjalaisesta pääministeri


















Pääministeriehdokkaan valinta ei ollut helppo. Kekkonen oli pohdiskellut maalaisliittolaisia kandidaatteja jo aiemmin ja hylännyt sitten yhden toisensa jälkeen. Vaikka hän piti Kansaneläkelaitoksen johtajia vastaan nostettua oikeudenkäyntiä keinotekoisena, ei syytteeseen joutunut Maalaisliiton puheenjohtaja V.J. Sukselainen voinut kuitenkaan sen vuoksi tulla kysymykseen. Sitä paitsi Kekkonen oli tyystin menettänyt luottamuksensa häneen. Virolaisen taas pudotti se, että hän kantoi yhä yöpakkassyksyn epäonnistumisen leimaa. Noottikriisin jälkitilanteessa hänen toimintaedellytyksensä olisivat olleet rajalliset. Kleemola ei tullut kysymykseen sen vuoksi, että häntä tarvittiin puhemiehenä. Mieluiten Kekkonen olisi turvautunut Martti Miettuseen, jonka hän katsoi onnistuneen edellisen hallituksen johdossa hyvin. Miettusen osakkeita ei ainakaan parantanut hänen näköpiirissä kajastanut uusi avioliittonsa, jota Kekkonen ei hyväksynyt lainkaan: ”Saatanan saatana kun hyvä mies pilautuu!”

Jäljelle näytti jäävän vain Ahti Karjalainen. Hänetkin Kekkonen ensin hylkäsi: ”Ahti paloi viime syksynä aivan karrelle eikä ole siitä toipunut. On jäänyt aivan vetämättömäksi.” Epäilyksistään huolimatta Kekkonen kuitenkin päätyi häneen, ja 15.3. Karjalainen sai hallituksen muodostamisen tehtäväkseen. Karjalainen oli tuolloin 39-vuotias. Kaikesta päättäen presidentin kannan muuttumiseen vaikuttivat Karjalaisen ulkopoliittinen kokemus, hänen kentältä saamansa kannatus sekä se seikka, että Kekkonen saattoi luottaa entiseen sihteeriinsä.

Todelliset hallitusneuvottelut alkoivat vasta Karjalaisen saaman tehtävän jälkeen. Ne venyivät pitkiksi, koska niihin sisältyi tavallista enemmän senkaltaisille neuvotteluille tyypillisiä piirteitä: edestakaisin soutamista ja huopaamista, taktisia neuvottelujen katkaisemisia ja asioiden umpikujaan ajamisia, kiistelyä omalle puolueelle tarjotuista salkuista ja niiden mahdollisista haltijoista sekä hallitusohjelman yksityiskohtien pikkutarkkaa viilaamista, aivan kuin kysymyksessä olisi ollut vuosikymmeniksi laadittava valtiosopimus.
Suurimmaksi ongelmaksi hallituksen aikaansaamisessa osoittautui kysymys kokoomuksen roolista. Se oli poliittisesti merkittävä ja luonteeltaan periaatteellinen kysymys, jolla oli ulkopoliittisiakin ulottuvuuksia.

Neuvostoliiton Helsingin suurlähettiläs A.V. Zaharov oli jo helmikuussa ottanut hallituskysymyksen esille Kekkosen lähiystävän Kustaa Vilkunan kanssa ja moittinut tällöin näkyvästi oikeistoa. Selväsanaisia vihjeitä Moskovan näkemyksistä esitettiin myös Karjalaiselle. Tavatessaan Kekkosen 23.3. muissa asioissa Zaharov sai hallitusneuvotteluja koskevaan tiedusteluunsa epämääräisen vastauksen ja tulkitsi itse sen niin, ettei uuteen ministeristöön tulisi kokoomuslaisia eikä sosiaalidemokraatteja. Kun Kustaa Vilkuna paljasti, että Zaharov oli väärässä kokoomuksen suhteen, suurlähettiläs kiiruhti heti pyytämään Moskovan ohjeita. Ne saatuaan hän marssi Vilkunan kotiin Kulosaareen ja esitti saamansa viestin paperista lukien: ” Moskovassa ollaan samaa mieltä niiden (suomalaisten kommunistien J.S.) kanssa, jotka katsovat, että hallituskysymystä ratkaistaessa olisi oikein saattaa huomioon neuvostoliittolais-suomalaisten ystävällisten suhteiden kehittäminen, lähtien siitä, että hallitukseen ei tule Honka-rintaman aikanaan muodostaneiden piirien edustajat kokoomus ja sos.dem puolue.”
Zaharov täydensi varoitusta korostamalla, että asia Neuvostoliitolle periaatekysymys. Samaa tähdensi puoluelinjan äänitorvi, lähetystöneuvos V.V. Zhenihov, joka esitti Moskovan terveiset jyrkemmässä sävyssä toiselle Kekkosen lähipiiriin kuuluvalla, johtaja Arvo Korsimolle.

Parhaansa mukaan kokoomuksen hallitukseen menon koettivat estää myös oikean siiven edustajat, jotka varoittelivat huonontamasta suhteita sosiaalidemokraatteihin. Osin samaan syyhyn vetosivat hallitushanketta torpedoineet vuorineuvokset Kivekäs ja STK:n tuore toimitusjohtaja Päiviö Hetemäki. Karjalaisen saamien tietojen mukaan hallitussuunnitelman kaatamisyrityksessä olisi ollut mukana myös joitakin sosiaalidemokraatteja ja Rkp.n vaikuttajia sekä lehtimagnaatti Eljas Erkko.

Kekkonen kutsui porvarillisten eduskuntaryhmien edustajat Tamminiemeen 29.3.1962. Vaikka paikalla oli useamman puolueen edustajia ja vaikka riitaa oli uudelleen syntynyt useammastakin kysymyksestä, muodostui tapaamisesta lähinnä presidentin ja kokoomuksen dialogi, joka keskittyi pelkästään kysymykseen kokoomuksen mukaantulosta Karjalaisen esittämin ehdoin: yksi ministeri eduskuntaryhmästä ja sen ulkopuolelta. Tamminiemen tapaamisen jälkeen kokoomuksen kielteinen kanta alkoi horjua, ja uhkaukset ”kovasta oppositiosta” vaimenivat. Ryhmä oli sisäisesti hajallaan ja lopullisen päätöksen tekeminen tuotti suuria vaikeuksia. Kokoomuksen johto etsiytyi uudelleen Tamminiemeen 3.4. ja 6.4.1962. Kekkonen ”puhui nyt suoraan” ja vetosi nimenomaan ulkopoliittisiin syihin. Neuvostoliiton suhtautuminen kokoomukseen on jyrkentynyt. Osin syynä oli Honka-operaatio, osin se, että neuvostoliittolaisilla oli Kekkosen mukaan tietoja hankkeista, joiden parissa askartelivat erilaiset oikeistolaiset kuppikunnat – Kekkonen nimesi erityisesti KOP:n pääjohtajan Matti Virkkusen. Moskovan epäluulot oli saatava hälvenemään. Kysymys on paljon suuremmasta asiasta kuin puolueesta, kysymys on isänmaasta, Kekkonen evästi kokoomuslaisia.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä hyväksyi 10.4. Karjalaisen ehdotuksen. Mutta samana päivänä asia ajautui vielä kerran umpikujaan. Kekkosen eri puolilta saamien tietojen mukaan kokoomuslaisten perääntymiseen vaikutti STK:n johdon ja eräiden vuorineuvosten painostus. Joidenkin tietojen mukaan leskisläisetkin olisivat sekaantuneet asiaan. Erityisesti syytettiin Hetemäkeä, jonka väitettiin turvautuneen jopa kokoomuksen taloudelliseen painostamiseen.

Kyllästyneenä Kekkonen päätti ilmoittaa, ettei hän hyväksykään Miettusen hallituksen eronpyyntöä, vaan ministeristö saa jatkaa tehtävässään. Mutta ennen kuin hän ehti ryhtyä mihinkään toimiin, kokoomuksen johto otti vielä kerran yhteyttä ja ilmoitti puolueen olevan valmis hallitukseen, mikäli eräistä hallitusohjelman kohdista voidaan sopia uudelleen. Neuvottelu käytiin nopeasti, ja niin Karjalaisen hallitus voitiin nimittää vielä illalla 13.4.1962.

Vaikka hallitusta oli synnytetty lähes 40 vuorokautta, monet olivat lopputulokseen tyytymättömiä. Kokoomuksessa vierastettiin kokoomuksesta valikoituneita ministereitä. Ryhmän piiristä nimitettyä maltillista T.A. Wiherheimoa vieroksuttiin ”kekkoslaisena”. Yhtä viileästi suhtauduttiin eduskuntaryhmän ulkopuolelta nimitettyihin entiseen kansanedustajaan Kyllikki Pohjolaan ja toimitusjohtaja Osmo P. Karttuseen. Kansanpuolueen johto ei pitänyt siitä, että ulkoministeriksi nostettiin ryhmän ulkopuolelta ”kekkoslainen” professori Veli Merikoski. Rkp:ssä herätti katkeruutta se, että Karjalainen poimi toiseksi ministeriksi ”vuoden 1956 vaalin petturin” Verner Korsbäckin.

Epäkiitollisin oli ammattiministereiksi nimitettyjen ja SAK:n edustajiksi katsottujen ammattiyhdistysmiesten rooli. SKDL:n ja SDP:n piirissä heidän osallistumisensa tuomittiin, TPSL ei tunnustanut heitä edustajakseen eikä liioin SAK virallisesti. Heidän tukensa oli lähinnä puheenjohtaja Vihtori Rantasessa, jonka mielestä SAK:n oli otettava vastuu työväestön etujen ajamisesta silloin, kun hajanainen poliittinen työväenliike ei siihen kyennyt.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi: Presidentti ISBN 951-1-13065-x

keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Uutisista, hyvää iltaa


















Television ja televisiouutisten historia on mitä suurimmassa määrin myös yhteiskunnan historiaa.
Suomen Televisio eli Oy Yleisradio Ab aloitti säännölliset television koelähetykset elokuussa 1957. Vuoden 1958 alussa lähetystoiminta vakinaistettiin, joskin kesäkuukausien ajaksi siirryttiin suppeampiin lähetysaikoihin. Samoin vuoden 1959 kesällä lähetysaikaa vähennettiin, mutta kesän jälkeen Yleisradio ja sen apuyhtiön Mainos-tv:n lähetykset siirtyivät taas normaalirytmiin syyskuun alussa. Televisiouutisten kannalta historiallisena vuoden 1959 syyskuun ensimmäisenä päivänä Suomen Television ohjelmisto oli varsin monipuolinen. Tuona tiistaina oli tarjolla mm. Kylli-tädin ja Robin Hoodin tähdittämä Lasten ruutu. Seitsemän jälkeen ohjelmistoon tuli Kamerakierros ja kouluhallituksen pääjohtajan Reino Oittisen koulu-uudistusta käsittelevä televisiotentti. Iltakahdeksan jälkeen vuorossa oli Martti Silvennoisen eksoottinen matkakuvaus Blanket Boy basutoneekerien maasta Länsi-Afrikasta. Kello 20.45 oli ensimmäisen uutislähetyksen vuoro. Uutismateriaalin tuotti Suomen Tietotoimisto (STT), jonka kokoama uutisliuska otsikolla ”STT:n tv-uutisia” saapui kaukokirjoittimella Pasilan uutistoimitukseen hieman ennen lähetyksen alkua. Ensimmäisen lähetyksen uutiset luki myöhemmin Levyraati-ohjelman pitkäaikaisena juontajana televisiohistoriaan jäänyt toimittaja Jaakko Jahnukainen. Ohjelmapäällikkö Ville Zilliacus ei kelpuuttanut liiaksi musiikkimiehenä pitämäänsä Jahnukaista uutistenlukijaksi. Sen sijaan toisena uutistenlukijana kokeiltu Matti Tuura ja kolmannen illan Kauko Saarentaus läpäisivät ohjelmapäällikön seulan ja aloittivat säännöllisinä freelancerlukijoina työt uutistoimituksessa.

Televisiouutiset jäivät vielä pitkään STT:n toimittamien radiouutisten varjoon. Radiouutisten suosion taustalla oli sekä STT:n, radion ajankohtaistoimituksen ja itse välineen vakiintunut asema. Suomen Televisio alkoi syksyllä 1959 esittää ohjelmaa joka ilta. Televisiouutisten suurin haaste oli löytää omaleimainen journalistinen tyyli ja television ominaisuuksia hyödyntävä ilmaisutapa. Televisiouutisten kehitystä jarrutti päätoimisen toimituksen päällikön puuttuminen. Uutistoimituksen päällikkönä aloitti kesällä 1961 Erkki Raatikainen. Uutiskuviot ja lähetysten profiilit elivät koko Erkki Raatikaisen päällikkökauden eli vuodet 1961-1964. Uutistenlukijoina syksystä 1959 alkaen olivat toimineet etupäässä Kauko Saarentaus ja Matti Tuura. Tuuran poistuttua kuviosta Saarentauksen lisäksi uutisia lukivat mm. nuoret Juhani Lehtola ja Pertti Salolainen. Kesällä 1962 uutistoimituksen tekstittäjäksi ja reportteriksi tullut Heikki Kahila siirtyi uutistenlukijaksi seuraavana vuonna. Kahilasta tuli Suomen Television ensimmäinen päätoiminen uutistenlukija. Ensimmäisenä urheilutoimittajana oli Ilta-Sanomista 1960-luvun alussa televisioon tullut Anssi Kukkonen. Erikoistuminen toimittajaportaassa sai vauhtia vuodenvaihteessa 1963-1964, kun Tesvision uutistoimituksen päällikön paikalta siirtynyt Pasi Rutanen erikoistui ulkomaan uutisiin, Jukka Rusi kotimaan politiikkaan ja eduskuntatoimittajaksi sekä Pertti Salolainen taloustoimittajaksi.

Myös säätiedotukset kuuluivat televisiouutisten repertuaariin heti alusta lähtien, mutta varhaisen suomalaisen televisiohistorian legendoihin kuuluva ja piipustaan tunnettu ensimmäinen tv-meteorologi Paavo ”Piippu” Salmensuu veti Sääruutuaan MTV:n ohjelmistossa vuoteen 1964 asti. Katsojia televisiouutisilla oli vuodenvaihteessa 1962-1963 noin 400 000. Uutistenlukija Kauko Saarentauksen tavaramerkiksi muodostuivat uutislähetyksiin ujutetut kuivat sutkaukset. Pari esimerkkiä niistä: ”Suomen Ravirenkaan johto kävi tänään pyytämässä Tasavallan presidenttiä ensi kesän ravikuninkuusajojen suojelijaksi. Presidentti Kekkonen suostui pyyntöön, joten siellä sitten nähdään sekä kuningas että presidentti..”
” Ja sitten kuvalähetyksemme Pariisista. Turkikset ovat nyt siellä ylintä huutoa. Lieneekö kylmällä talvellakin osuutensa asiassa – sitä eivät lähteemme kerro. Turkikset pukevat naisten linjoja, mutta jyrsivät varmasti miesten lompakoita.”
Saarentauksen sutkaukset, omavaltaisuus ja isällinen ote päättivät hänen uransa uutistenlukijana. Uutispäällikkö Fribergin uudistaessa uutistoimitusta vuonna 1967 Saarentaus sukkeluuksineen sai väistyä uutisstudiosta.

Politiikan uutisointia leimasi ennen kaikkea suuri varovaisuus ja pidättyvyys. Monesti toimittaja ei ollut äänessä lainkaan. Hallituksen toimia ei millään lailla kyseenalaistettu tai analysoitu. Kotimaan politiikan uutisointi rakentui vahvasti politiikan lukujärjestyksen ja poliitikkojen kalenterin ympärille. Presidentin, ministereiden ja muiden johtavien poliitikkojen ulkomaan vierailumatkojen lähdöt ja niiltä saapumiset olivat merkittäviä uutistapahtumia.
Kun esimerkiksi pääministeri V.J. Sukselainen palasi Intiaan ja Pakistaniin suuntautuneelta vierialultaan Suomeen, oli hänen analyysinsä vierailumaiden poliittisesta tilanteesta ja niiden kauppasuhteista Suomeen varsin pidäkkeetöntä. Kun toimittaja Enzio Sevon kysyi pääministeriltä erityisen mieleen painuneita kokemuksia, oli Sukselaisen kommentti aika lailla suoraa puhetta: ” Niin, Pakistan on hyvin militaristinen valtio. Siellä ovat sotilaat tällä kertaa johdossa ja ne ovat saaneet siellä hyvän järjestyksen aikaan.” Sukselainen kuvaili Pakistanin sotilaskomentoa myönteiseen sävyyn: ”Siellä kaikki sujuu hyvin, rakennetaan uutta ja olosuhteita parannetaan.” Kaupankäynnin lisäämistä pääministeri piti kuitenkin hankalana: ”He haluaisivat bilateraalista kauppaa, mutta meillä kauppa on vapautettu. Vaikeinta on löytää sopivia tuontiartikkeleita. Meidän vientituotteemme löytäisivät sinne kyllä tiensä. Heillä ei ole millä maksaa!”

Presidentti Kekkonen oli todellinen mediavirtuoosi. Ensimmäisiä suuria suomalaisia uutistapahtumia, jonka raportoinnissa televisio oli mukana, oli syksyn 1961 noottikriisinä tunnettu kriisivaihe. Suomen Televisiossa uutispommi räjähti noottia seuranneena päivänä eli tiistain, lokakuun viimeisen päivän, iltauutisissa kl 19.30. Lähetyksessä uutistenlukijana ollut Matti Tuura luki alkuun ulkoministeriön antaman virallisen lausunnon, jossa kerrottiin muun muassa seuraavaa: ”Hallitus pitää tänään kello 13.30 neuvottelun perehtyen Neuvostoliiton hallituksen Suomelle osoittamaan noottiin, jonka ulkoministeri A. Gromyko maanantaina antoi suurlähettiläs Eero A. Wuorelle.---” Sähkeessä ei kommentoitu nootin sisältöä.
Lähetyksessä kerrottiin myös, että samaan aikaan Yhdysvalloissa valtiovierailulla ollut presidentti Kekkonen on saanut tiedon nootista Havaijille edellisenä iltana, mutta ettei ”viralliselta suomalaiselta taholta” haluttu kommentoida tapahtumaa. Samoin kerrottiin ulkoministeri Karjalaisen palaavan nootin takia välittömästi keskiviikkona Helsinkiin.
Virallisista lähteistä saatujen niukkojen tietojen lisäksi uutisissa kuultiin suorana Ruotsin pääministeri Tage Erlanderin lausunto Tukholmasta sekä sähkeitä Tanskan ja Norjan päämiesten ja lehdistön reaktioista noottiin. ”Leensä lehdet pitivät sitä eräänä kylmän sodan oireena ja länteen kohdistuneena propagandapainostuksen kärjistämisenä lähtökohtana Saksan Itämeren maita kohtaan muodostama uhka”, Matti Tuura luki. Sähkeitä korosti still-kuvakavalkadi, jossa nähtiin välähdyksiä YYA-sopimuksen historian varrelta.

Kokonaisuutena nootti hallitsi illan uutislähetyksiä. Draamaa lisäsi se, että Neuvostoliitto räjäytti samana päivänä massiivisen 50 megatonnin ydinpommin. Vaikka pommia ja sen herättämiä reaktioita maailmalla seurattiin uutislähetyksissä sähkeiden avulla, jäi yhteyksien vetäminen näiden tapahtuminen välille katsojan harteille. Kun uutisissa tukeuduttiin voimakkaasti niukkoihin virallisiin lähteisiin eikä kerrottu nootin sisällöstä, jäi tilanteen tulkinta katsojan vastuulle.

Noottikriisin uutisoinnissa televisiouutiset toimi valtiovallan äänitorvena. Journalismin ja television kuvallisuuden hyödyntäminen rajoittui lähinnä ns. Seutulan-keikkoihin eli lentokentällä tai rautatieasemilla tehtyihin valtiomiesten haastatteluihin. Uutisissa seurattiin ensin tiiviisti ulkoministeri Karjalaisen tunnustelumatkaa Moskovaan sekä lopulta Kekkosen kuuluisaa, nootin aiheuttaman jännityksen ratkaisutta matkaa Novosibirskiin. Haastatteluissa pelattiin poliitikkojen ehdoilla, mikä kävin hyvin ilmi ulkoministeri Ahti Karjalaisen ensimmäisestä haastattelussa kriisin ajalta. Marraskuun ensimmäisenä päivänä televisiouutisten kameraryhmä tervehti Seutulan lentokentällä Suomeen palaavaa ulkoministeri Karjalaista. Karjalainen sai heti kentällä eteensä toimittaja Leo Matiksen mikrofonin. Matiksen kysymykseen nootista Karjalainen vastasi urahdellen: ”Minä annan pienen lausunnon tuolla jossakin sivussa hetken kuluttua enkä sano mitään muuta, se on mulla taskussa.”
Karjalaisen lentokentällä hieman myöhemmin antama tiedonanto ei kuitenkaan kommentoinut varsinaista noottia. Lausunto keskittyi kehumaan Kekkosen menestyksestä Pohjois-Amerikan matkaa: ” Tasavallan presidentin vierailumatka Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, joka vierailu pian päättyy, oli erittäin onnistunut, menestyksellinen ja maamme kannalta suurimerkityksinen. Mitään virallisia neuvotteluja ei matkan aikana käyty, mutta mielipiteiden vaihtoa keskeisistä kansainvälisistä kysymyksistä suoritettiin ---”. Lähin viittaus noottiin saatiin, kun Karjalainen kertoi Kekkosen pitävän radio- ja televisiopuheen palattuaan.

Karjalaisen keskittyessä lähinnä murahteluun presidentti Kekkonen varasti koko mediapelin. Presidentin palatessa ei hänen esiintymisessään ollut tietoakaan Karjalaisen kireydestä. Presidentti jutusteli vastassa olevien ministereiden kanssa ja kyseli muina miehinä ministeririvistä valtiovarainministeriltä: ”Vieläkö on pussissa rahaa?” Televisiossa nootin ulkopoliittisen merkityksen pohdinta jäi täysin poliitikkojen armeliaisuuden varaan.

Televisiopuheessaan Kekkonen osoitti olevansa ulkopolitiikan kiistaton johtaja. Ulkopoliittinen yksimielisyys vaati eduskunnan hajottamista. Televisiokatsojat saivat lukea ensimmäiset viittaukset sisäpoliittisiin seurauksiin uutistenlukija Kauko Saarentauksen sähkeiden välistä. Marraskuun 13. päivän lähetyksessä Kauko Saarentaus luki pitkän ja huolellisesti hiomansa uutissähkeen, jossa siteerataan Kekkosen valtiotieteellisen yhdistyksen tilaisuudessa samana päivänä pitämää puhetta. Puheessa presidentti lainasi 1800-luvulla eläneen tunnetun ranskalaista yhteiskuntafilosofia Alxis de Tocquevilleä: ”--- ulkopolitiikka on demokratian heikko puoli. Kaikki kansat roomalaisista englantilaisiin, joilla on ollut suuri vaikutus maailman kohtaloihin, ovat olleet aristokraattisesti hallittuja. Tunnepitoisen ulkopolitiikan vaara on huomattavasti vähäisempi aristokratiassa kuin demokratiassa, sillä ulkopolitiikan tunneperäisyys kuuluu oleellisesti demokratiaan.”
Lainauksen tarkoituksena oli kertoa kautta rantain kuulijoille, että Suomen ulkopolitiikan suunnasta piti olla varmuus myös Neuvostoliitossa ja että tämän varmuuden takuumiehenä voisi toimia vain Urho Kekkonen.
Koko kriisin ajan uutisointi oli yhtä Kekkosen juhlaa alusta loppuun. Uutiskuvissa Kekkosen nähtiin muun muassa sympaattisesti vastaanottamassa pienen neuvostoliittolaisen tytön ojentamaa kukkatervehdystä Novosibirskissä. Uutistenlukijat Matti Tuura ja Kauko Saarentaus saivat toimia ulkoministeriön tiedonantoihin perustuvien pitkien uutissähkeiden lukijoina. Noottikriisin ratkaisuhetket huipentuivat marraskuun 25. päivän uutislähetyksessä Kekkosen kehuihin ja siihen, että Hrustshevin kerrottiin lopulta pitäneen sotilaallisten konsultaatioiden siirtämistä mahdollisena. Kekkonen oli hoitanut homman kotiin. Illan uutislähetyksessä voittoa suitsutettiin sähkeillä, joissa muun muassa kuultiin pääministeri Martti Miettusen lausuneen tuloksen olleen Suomen kannalta ”parempi kuin mitä optimistisimmatkaan olisivat Suomessa uskaltaneet toivo ja odottaa”.

Presidentti Kekkonen sinetöi voittonsa seuraavana päivänä palatessaan kotimaahan onnistuneelta Novosibirskin matkalta. Televisioillan huomion keskipisteenä ollut Kekkonen esiintyi katsojille 20-minuuttisessa vaikuttavassa televisiopuheessa. Puheessaan Kekkonen ilmaisi Neuvostoliiton luottamuksen Suomen politiikkaa kohtaan, ”mutta jos me omalla toiminnallamme aiheutamme sen, että luottamus loppu, syy on meidän”. Suomen ulkopolitiikan takuumies survaisi vielä sisäpoliittisia vastustajiaan.
.
Lähdeaineisto:
Ville Pernaa: Uutisista, hyvää iltaa ISBN 978-951-593-274-7

tiistai 29. joulukuuta 2009

Suomen hallitukset 1956 -1962




Urho Kekkonen ja Kustaa Vilkuna









Fagerholmin II hallitus oli Suomen tasavallan 40. hallitus. Hallitus oli hallituspohjaltaan punamultahallitus, jonka muodostivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Maalaisliitto ja RKP.
Hallitus toimi 3. maaliskuuta 1956 – 27. toukokuuta 1957, 451 päivää.

Pääministeri Karl-August Fagerholm SDP 3.3.1956–27.5.1957
Ulkoministeri Ralf Törngren RKP 3.3.1956–27.5.1957
Oikeusministeri Vilho Väyrynen SDP 3.3.1956–2.5.1956
Arvo Helminen amm. 2.5.1956–27.5.1957
Sisäasiainministeri Vilho Väyrynen SDP 3.3.1956–27.5.1947
Puolustusministeri Kauno Kleemola Maalaisliitto 9.7.1953–17.11.1953
Valtiovarainministeri Emil Skog SDP 3.3.1956–27.5.1957
II valtiovarainministeri Mauno Jussila Maalaisliitto 3.3.1956–27.5.1956
Opetusministeri Johannes Virolainen Maalaisliitto 3.3.1956–27.5.1957
Maatalousministeri Martti Miettunen Maalaisliitto 3.3.1956–27.5.1957
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Eino Palovesi Maalaisliitto 3.3.1956–27.5.1957
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Hannes Tiainen SDP 3.3.1956–27.5.1957
Kauppa- ja teollisuusministeri Kauno Kleemola Maalaisliitto 3.3.1956–27.5.1957
Sosiaaliministeri Tyyne Leivo-Larsson SDP 3.3.1956–17.5.1957

Sukselaisen I hallitus

Sukselaisen I hallitus oli Suomen tasavallan 41. hallitus. Hallituksen muodostivat Maalaisliitto, Ruotsalainen kansanpuolue, sosialidemokraattien oppositio ja Suomen kansanpuolue.
Hallitus toimi 27. toukokuuta 1957 – 29. marraskuuta 1957, 187 päivää.

Pääministeri V. J. Sukselainen Maalaisliitto 27.5.1957 - 29.11.1957
Pääministerin sijainen Nils Meinander RKP 27.5.1957 - 2.7. 1957
Esa Kaitila Suomen Kansanpuolue 2.7. 1957 - 2.9. 1957
Aarre Simonen Sos. dem. oppositio 2.9. 1957 - 31.10. 1957
Johannes Virolainen Maalaisliitto 31.10. 1957 - 29.11. 1957
Ulkoministeri Johannes Virolainen Maalaisliitto 27.5.1957 - 29.11.1957
Oikeusministeri Arvo Helminen amm. 27.5.1957 - 2.9.1957
J.O. Söderhjelm amm. 2.9.1957 - 29.11.1957
Sisäasiainministeri Harras Kyttä 27.5. 1957 - 2.9.1957
Teuvo Aura Suomen Kansanpuolue amm. 2.9.1957 - 29.11.1957
Puolustusministeri Atte Pakkanen Maalaisliitto 27.5.1957 - 2.9.1957
Pekka Malinen Suomen Kansanpuolue 2.9.1957 - 29.11.1957
Valtiovarainministeri Nils Meinander RKP 27.5.1957 - 2.7.1957
Martti Miettunen Maalaisliitto 2.7.1957 - 29.11.1957
II valtiovarainministeri Vihtori Sarjala Maalaisliitto 27.5.1957 - 2.7.1957
Ahti Karjalainen Maalaisliitto 2.7.1957 - 2.9.1957
Pekka Malinen Suomen kansanpuolue 2.9.1957 - 29.11.1957
Teuvo Aura amm.11.10. 1957 - 29.11. 1957
Opetusministeri Kerttu Saalasti Maalaisliitto 27.5.1957 - 29.11.1957
Maatalousministeri Martti Miettunen Maalaisliitto 27.5.1957 - 2.7.1957
Kustaa Eskola Maalaisliitto 2.7. 1957 - 29.11. 1957
II maatalousministeri Bertel Lindh RKP 27.5.1957 -2.7.1957
Matti Lepistö Sos. dem. oppositio 2.9.1957 - 29.11.1957
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Kustaa Eskola Maalaisliitto 27.5.1957 - 2.7.1957
Vihtori Sarjala Maalaisliitto 2.7.1957 - 29.11.1957
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Torsten Nordström RKP 27.5.1957 - 2.7.1957
Kustaa Tiitu Maalaisliitto 2.7.1957 - 2.9.1957
Valdemar Liljeström Sos. dem. oppositio 2.9.1957 - 29.11.1957
Kauppa- ja teollisuusministeri Esa Kaitila Suomen Kansanpuolue 27.5.1957 - 29.11. 1957
II kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Aura amm. 2.9.1957 - 29.11.1957
Sosiaaliministeri Irma Karvikko Suomen kansanpuolue 27.5.1957 - 2.9.1957
Aino Malkamäki Sos. dem. oppositio 2.9.1957 - 29.11.1957
II sosiaaliministeri Atte Pakkanen Maalaisliitto 27.5.1957 - 2.9.1957
Pekka Malinen Suomen kansanpuolue 2.7.1957 - 29.11. 1957
Olli J. Uoti Sos. dem. oppositio 2.9.1957 - 29.11.1957
Kansliaministeri Aarre Simonen Sos. dem. oppositio 2.9.1957 - 31.10.1957

Von Fieandtin hallitus

Von Fieandtin hallitus oli Suomen tasavallan 42. hallitus. Hallitus oli luonteeltaan virkamieshallitus. Hallitus toimi 29. marraskuuta 1957 – 26. huhtikuuta 1958, 149 päivää. Se kaatui opposition esittämään välikysymykseen viimeisimpänä Suomessa.

Pääministeri Rainer von Fieandt amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Ulkoministeri Paavo Hynninen amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Oikeusministeri Kurt Kaira amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Sisäasiainministeri Urho Kiukas amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Puolustusministeri Kalle Lehmus amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Valtiovarainministeri Lauri Hietanen amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
II valtiovarainministeri Ahti Karjalainen amm. 29.11.1957 – 31.3.1958
Opetusministeri Reino Oittinen amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Maatalousministeri Hans Perttula amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Aku Sumu amm. 29.11.1957 – 28.2.1958
Paavo Kastari amm. 28.2.1958 – 26.4.1958
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Paavo Kastari amm. 29.11.1957 – 28.2.1958
Erkki Lindfors amm. 28.2.1958 – 26.4.1958
Kauppa- ja teollisuusministeri Lauri Kivekäs amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
Sosiaaliministeri Heikki Waris amm. 29.11.1957 – 26.4.1958
II sosiaaliministeri Erkki Lindfors amm. 30.12.1957 – 26.4.1958

Kuuskosken hallitus

Kuuskosken hallitus oli Suomen tasavallan 43. hallitus. Hallitus oli luonteeltaan virkamieshallitus.
Hallitus toimi 26. huhtikuuta 1958 – 29. elokuuta 1958, 126 päivää.

Pääministeri Reino Kuuskoski amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Ministeri valtioneuvoston kansliassa (pääministerin sijainen)Tyyne Leivo-Larsson amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Ulkoministeri Paavo Hynninen amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Oikeusministeri J.O. Soderhjelm amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Sisäasiainministeri Harras Kyttä amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Puolustusministeri Edvard Björkenheim amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Valtiovarainministeri Ilmo Nurmela amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Opetusministeri Kustaa Vilkuna amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Maatalousministeri Pauli Lehtosalo amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
II maatalousministeri Matti Lepistö amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Paavo Kastari amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Eero Antikainen amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Kauppa- ja teollisuusministeri Lauri Kivekäs amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
Sosiaaliministeri Valdemar Liljeström amm. 26.4.1958 – 29.8.1958
II sosiaaliministeri Tyyne Leivo-Larsson amm. 2.5.1958–29.8.1958

Eduskuntavaalit 1958
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1958

Fagerholmin III hallitus

Fagerholmin III hallitus oli Suomen tasavallan 44. hallitus. Hallitus oli luonteeltaan koalitiohallitus.
Hallitus toimi 29. elokuuta 1958 – 13. tammikuuta 1959, 138 päivää. Fagerholmin III hallitus muodostettiin vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen. Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi SKDL, jota ei kuitenkaan hyväksytty hallitusvastuuseen, vaan hallituksen muodosti SDP:n K.-A. Fagerholm. Neuvostoliitto ei luottanut leskisläisiin sosiaalidemokraatteihin, mutta ei toisaalta myöskään pitänyt SKDL:n hallitukseen pääsyä välttämättömänä, mikä viestitettiin eri teitä Kekkosen tietoon. Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa seurasivat niin sanotut yöpakkaset, joiden vuoksi Fagerholmin III hallitus tunnetaan myös nimellä yöpakkashallitus. Kiristynyt ulkopoliittinen tilanne laukesi maalaisliiton erottua Neuvostoliiton myötävaikutuksella hallituksesta, joka sitten kaatui. Hallituksen muodostivat SDP, Maalaisliitto, Kokoomus, Suomen Kansanpuolue ja RKP.

Pääministeri Karl-August Fagerholm SDP 29.8.1958 – 13.1.1959
Ulkoministeri Johannes Virolainen Maalaisliitto29.8.1958 – 4.12.1958
Karl-August Fagerholm SDP4.12.1958 – 13.1.1959
Oikeusministeri Sven Högström RKP29.8.1958 – 13.1.1959
Sisäasiainministeri Atte Pakkanen Maalaisliitto 29.8.1958 – 13.1.1959
Puolustusministeri Toivo Wiherheimo Kokoomus 29.8.1958 – 13.1.1959
Valtiovarainministeri Päiviö Hetemäki Kokoomus 29.8.1958 – 13.1.1959
II valtiovarainministeri Mauno Jussila Maalaisliitto 29.8.1958 – 13.1.1959
Opetusministeri Kaarlo Kajatsalo SK 29.8.1958 – 13.1.1959
Maatalousministeri Martti Miettunen Maalaisliitto 29.8.1958 – 14.11.1958
Urho Kähönen Maalaisliitto14.11.1958 – 13.1.1959
II maatalousministeri Niilo Kosola Kokoomus 29.8.1958 – 13.1.1959
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Kustaa Eskola Maalaisliitto 29.8.1958 – 13.1.1959
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Olavi Lindblom SDP 29.8.1958 – 13.1.1959
Kauppa- ja teollisuusministeri Onni Hiltunen SDP 29.8.1958 – 13.1.1959
II kauppa- ja teollisuusministeri Toivo Wiherheimo Kokoomus 29.8.1958 – 13.1.1959
Sosiaaliministeri Väinö Leskinen SDP 29.8.1958 – 13.1.1959
II sosiaaliministeri Rafael Paasio SDP 29.8.1958 – 13.1.1959

Sukselaisen II hallitus

Sukselaisen II hallitus oli Suomen tasavallan 45. hallitus. Hallitus oli Maalaisliiton ja RKP:n muodostama porvarillinen vähemmistöhallitus. Hallitus toimi 13. tammikuuta 1959 – 14. heinäkuuta 1961, 914 päivää.

Pääministeri V. J. Sukselainen Maalaisliitto 13.1.1959 – 3.7.1961
Ulkoministeri Ralf Törngren RKP 13.1.1959 – 16.5.1961
V. J. Sukselainen Maalaisliitto 16.5.1961 – 19.6.1961
Ahti Karjalainen Maalaisliitto 19.6.1961 – 14.7.1961
II ulkoministeri Ahti Karjalainen Maalaisliitto13.1.1959 – 19.6.1961
Oikeusministeri Antti Hannikainen Maalaisliitto13.1.1959 – 14.4.1961
Pauli Lehtosalo Maalaisliitto14.4.1961 – 14.7.1961
Sisäasiainministeri (vt. pääministeri 3.7.1961 – 14.7.1961) Eino Palovesi Maalaisliitto
13.1.1959 – 4.2.1960
Eemil Vihtori Luukka 4.2.1960 – 14.7.1961
Puolustusministeri Leo Häppölä Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961
Valtiovarainministeri Vihtori Sarjala Maalaisliitto13.1.1959 – 14.7.1961
II valtiovarainministeri Pauli Lehtosalo Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.4.1961
Juho Niemi 14.4.1961 – 14.7.1961
Opetusministeri Heikki Hosia Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961
Maatalousministeri Juho Jaakkola Maalaisliitto13.1.1959 – 14.7.1961
II maatalousministeri Toivo Antila Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Kauno Kleemola Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Arvo Korsimo Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961
Kauppa- ja teollisuusministeri Ahti Karjalainen Maalaisliitto13.1.1959 – 19.6.1961
Björn Westerlund RKP 19.6.1961 – 14.7.1961
II kauppa- ja teollisuusministeri Pauli Lehtosalo Maalaisliitto 29.9.1959 – 14.7.1961
Sosiaaliministeri Vieno Simonen Maalaisliitto13.1.1959 – 14.7.1961
II sosiaaliministeri Eeli Erkkilä Maalaisliitto 13.1.1959 – 14.7.1961

46. Miettusen I hallitus

Miettusen I hallitus oli Suomen tasavallan 46. hallitus. Hallitus oli luonteeltaan Maalaisliiton vähemmistöhallitus. 14.7.1961–13.4.1962 Hallituspäivät: 274

Pääministeri Miettunen, Martti Juhani 14.7.1961 13.4.1962 ML
Pääministerin sijainen Luukka, Eemil Vihtori 14.7.1961 13.4.1962 ML
Ulkoasiainministeri Karjalainen, Ahti Kalle Samuli 14.7.1961 13.4.1962 ML
Oikeusministeri Lehtosalo, Pauli 14.7.1961 13.4.1962 ML
Sisäasiainministeri Luukka, Eemil Vihtori 14.7.1961 13.4.1962 ML
Puolustusministeri Björkenheim, Edvard Lars Reguel 14.7.1961 13.4.1962 ML
Valtiovarainministeri Sarjala, Vihtori Wiljam 14.7.1961 13.4.1962 ML
Ministeri valtiovarainministeriössä Niemi, Juho Eino Kullervo 14.7.1961 13.4.1962 ML
Opetusministeri Hosia, Heikki Päiviö 14.7.1961 13.4.1962 ML
Maatalousministeri Virolainen, Johannes 14.7.1961 13.4.1962 ML
Ministeri maatalousministeriössä Rönkkö, Tahvo Heikki 14.7.1961 13.4.1962 ML
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Kleemola, Kauno Antero 14.7.1961 26.2.1962 ML
Erkkilä, Eeli Johannes 26.2.1962 13.4.1962 ML
Ministeri kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriössä Erkkilä, Eeli Johannes 14.7.1961 26.2.1962 ML
Kauppa- ja teollisuusministeri Hustich, Väinö Ilmari 14.7.1961 13.4.1962 amm.
Ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä Lehtosalo, Pauli 25.8.1961 13.4.1962 ML
Sosiaaliministeri Simonen, Vieno 14.7.1961 13.4.1962 ML
Ministeri sosiaaliministeriössä Jussila, Mauno Nikolai 14.7.1961 13.4.1962 ML

Eduskuntavaalit 1962
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1962

Presidentinvaalit 1962
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidentinvaali_1962

Karjalaisen I hallitus

Karjalaisen I hallitus oli Suomen tasavallan 47. hallitus, jonka muodostivat aluksi Maalaisliitto, TPSL, RKP, Kokoomus ja Suomen Kansanpuolue. TPSL jätti hallituksen lokakuussa 1963. Hallitus toimi 615 hallituspäivää 13. huhtikuuta 1962 - 18. joulukuuta 1963.

Pääministeri Ahti Karjalainen Maalaisliitto 13.4.1962 - 18.12.1963
Johannes Virolainen, sijainen Maalaisliitto 13.4.1962 - 18.12.1963
Ministeri valtioneuvoston kansliassa Olavi J. Mattila amm. 1.11.1963 - 18.12.1963
Ulkoministeri Veli Merikoski Suomen Kansanpuolue 13.4.1962 - 18.12.1963
Ministeri ulkoasiainministeriössä Olavi J. Mattila amm. 1.11.1963 - 18.12.1963
Oikeusministeri J.O. Söderhjelm RKP 13.4.1962 - 18.12.1963
Sisäasiainministeri Eeli Erkkilä Maalaisliitto13.4.1962 - 8.2.1963
Niilo Ryhtä Maalaisliitto8.2.1963 - 18.12.1963
Puolustusministeri Arvo Pentti Maalaisliitto13.4.1962 - 18.12.1963
Valtiovarainministeri Osmo P. Karttunen Kokoomus13.4.1962 - 13.12.1963
Mauno Jussila Maalaisliitto 13.12.1963 - 18.12.1963
Ministeri valtiovarainministeriössä Onni Koski TPSL13.4.1962 - 18.10.1963
Johan Otto Söderhjelm RKP21.9.1962 - 1.11.1963
Mauno Jussila Maalaisliitto1.11.1963 - 13.12.1963
Opetusministeri Armi Hosia Suomen Kansanpuolue 13.4.1962 - 18.12.1963
Maatalousministeri Johannes Virolainen Maalaisliitto 13.4.1962 - 18.12.1963
II maatalousministeri Verner Korsbäck RKP 13.4.1962 - 18.12.1963
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Veikko Savela Maalaisliitto 13.4.1962 - 18.12.1963
II kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Onni Närvänen TPSL13.4.1962 - 18.10.1963
Olavi Lahtela Maalaisliitto 1.11.1963 - 18.12.1963
Kauppa- ja teollisuusministeri Toivo Wiherheimo Kokoomus 13.4.1962 - 18.12.1963
Sosiaaliministeri Olavi Saarinen TPSL 13.4.1962 - 18.10.1963
Kyllikki Pohjala Kokoomus 18.10.1963 - 18.12.1963
II sosiaaliministeri Kyllikki Pohjala Kokoomus 13.4.1962 - 18.10.1963

Lähdeaineisto:
Wikipedia
Juhani Suomi: Urho Kekkosen päiväkirjat
Hannu Rautkallio Labortorio Suomi

maanantai 28. joulukuuta 2009

Vuosi 1962 Urho Kekkosen päiväkirjassa


















Kuudennet tasavallan presidentin valitsijamiesvaalit toimitettiin 15-16.1.1962. Vaaleihin osallistui 81,5 prosenttia äänioikeutetuista, mikä oli enemmän kuin milloinkaan aiemmin valitsijamiesvaaleissa tai eduskuntavaaleissa. Kekkosen vaaliliitto sai 44,3 prosenttia annetuista äänistä ja 145 valitsijamiestä.
SDP:lle vaalitulos oli järkytys. Moskovassa vaalin tulos herätti suurta tyytyväisyyttä. Tapahtunut tulkittiin ulkopoliittiseksi kannanotoksi. Ensi kerran sodan jälkeen Suomen kansa on asettunut vahvasti noudatetun ulkopoliittisen suuntauksen taakse, kuului Hrustshevin viesti. Vaalivoitto luettiin Kekkosen henkilökohtaiseksi ansioksi, ja sen katsottiin luoneen edellytykset maiden välisten luottamuksellisten suhteiden kehittämiselle.
Eduskuntavaaleissa maalaisliitto voitti viisi lisäpaikkaa, ja siitä tuli eduskunnan suurin puolue.
Päiväkirjassa tulee esille presidentti Urho Kekkosen inhimilliset piirteet, kun hän arvostelee Martti Miettusen morsiamen, hammaslääkäri Aallon toimintaa sanomalla: ”Satanan, saatana. kun hyvä mies pilautuu!”

Tammikuu
6.1.
Stefanin piirros S.Sos.demissa. Kuvassa Bobrikovin asuun sonnustautunut Kekkonen heiluttelee ulkopoliittisten uhkailujen ruoskaa eteensä kumartuneiden kansanpuolueen, kokoomuksen ja kommunistien yllä. Hertta Kuusisen suuhun on pantu repliikki:”Nuolkaa lujemmin vaan, ei se muuten lopeta!!!”
7.1.
Puhetilaisuus Messuhallissa, n.6000 kuulijaa.
13.1.
Tieto Washingtonista, että W.Postissa ollut Tukholmasta saapunut uutinen neuvostodiplomaatin loikkauksesta. Apul.valtiosihteeri Davies sanonut Seppälälle, tulevat karttamaan kommentointia julkisuudessa.
17.1.
Vaalitulos alustavasti: UK-962 324 a´44,9% - 145-146 paikkaa, Paasio – 283 189 a`13,2 % - 36 paikkaa, kokoomus – 283 312 a`13,2% - 38 paikkaa, Aitio – 440 979 a`20,5 % - 63 paikkaa, Ruots. – 103 982 a`3,0% - 1-2 paikkaa, S. kansanp. – 8 600 a`0,4 % - 1 paikka. Matti Kekkonen on menestynyt hyvin Oulun vaalipiirissä. Yli 10 000 ääntä.
18.1.
USA:n Gufler luonani. Saanut hallitukseltaan tehtäväksi kertoa minulle, Suomen vapaan kansan johtajalle, seuraavaa: Klimov on USA:ssa. Hänen oikea nimensä ei ole Klimov, hän on palvellut 16 vuotta tiedustelu-upseerina. USA:n hallitus koettaa saada K:n vaikenemaan Suomen ja vapaan maailman etujen vuoksi, mutta maassa vapaa lehdistö, voi joskus tulla julkisuuteen, suuta ei voi tukkia. K. kertonut Suomessa 35 NL:n tiedustelupalvelun miestä, niistä 10 sotilaspuolella. NL tarkoituksena tuhota Suomessa kaikki NL:a vastustavat voimat ja tuhota Suomi sisältäpäin. Tärkein on poliittinen toiminta. NL toimii henkilöiden avulla, jotka ovat sen painostuksen ja kontrollin alaisina, sen alaisina korkeassa asemassa olevia henkilöitä, ovat NL:n kontrollin alaisina syystä tai toisesta, mutta eivät NL:n käskynalaisina. Joskus eivät edes tiedä, että heitä käytetään. NL on onnistunut soluttaa tällaisia henkilöitä hallintoon ja hallituksen rakenteeseen (?). Tällaisten lukumäärä on huomattavan suuri, niitä on kaikissa asemissa hallituksessa ja yhteiskuntaelimissä. NL:n nootti oli etukäteen sovittu suomalaisten kanssa ja NL oli tietoinen toimenpiteistä, jotka seuraisivat. USA:n hallitus vakuuttaa, että se haluaa estää näiden tietojen leviämisen maailmalle.
23.1.
Sain kuulla Genikovin kautta, että Hrustshev oli ollut erittäin tyytyväinen vaalin tulokseen ja lähettää minulle terveisiä.
26.1.
Päivällisillä luonani Zaharov y. NL:n lähetystöstä.
30.1.
Ahti kertoi, että Honka oli sunnuntaina, kun ilmoitti luopumisestaan ed. perjantaina, kutsunut luokseen kokoomuslaisia ja sanonut, että hän peruuttaa peruuttamisilmoituksensa. Kokoomuslaiset olivat sen torjuneet.

Helmikuu
5.2.
Vaalit. Yllättävät vaalit. Oikeistolaisista putosivat pois Junnila, Torsten Nordström, Procope, Maalaisliitosta putosi Antti Rantamaa, Eskola, Saalasti. Maalaisliiton ryhmä paljon parempi kuin ennen.
7.2.
Vennamo putosi, samoin kaikki muut sos.dem. oppositiosta paitsi Martta Salmela-Järvinen ja Impi Lukkarinen.
8.2.
Sukselainen soitti aamulla. Suositteli Miettusta tulevaksi pääministeriksi.
US News & Wolrd Report (2.2.1962) Leike, jossa väitetään Neuvostoliiton pakottavan Suomen hankkimaan neuvostoliittolaisia lentokoneita, ohjuksia ja tekniikkaa sekä pyrkivän tekemään Suomesta liittolaisensa.
14.2.
Miettunen oli tavannut Genikovin, joka oli tiennyt kertoa, että kokoomuslaiset ovat kolmen eri henkilön voimalla ottaneet häneen yhteyttä ja koettaneet esitellä, että kun Junnila on poissa kokoomus on uudistunut. Kova on yritys. Ovat varmaan olleet Saukkonen, Hetemäki ja Aura.
15.2.
Tasavallan presidentin vaali. Tulos: Kekkonen 199 ääntä, Aitio 61, Paasio 38, Skog 2. Yksi Aition mies äänesti vahingossa Paasiota!
16.2
Vilkuna Zaharovin luona aamiaisella. Zaharov oli vaikuttanut pettyneeltä kuultuaan, että SAK ei olisi mukana hallitusratkaisussa.
Viikosanomien äänestys suosituimmasta suomalaisesta 1961. Osanottajia 100 713. Äänet UKK 67 199, Olavi Honka 5001, Risto Aukia 3087, Nora Hague 2 704, Pauli Nevala 1 572, Mauno Kuusisto 1 272, Laila Kinnunen 1 161, Väinö Linna 959.
23.2.
Palaan Helsinkiin. Esittely. Sanoin Kleemolalle ja Virolaiselle, että vaikka pidinkin HO:n päätöstä vääränä KE-jutussa vääränä, en hyväksy Sukselaisen valintaa eduskunnan puhemieheksi, se on hyökkäys oikeuslaitosta vastaan.
24.2
Puhemieheksi valittiin Kleemola, varapuhemieheksi SKDL:n Aitio ja kokoomuksen Saukkonen.
28.2.
Miettusen morsian, hammaslääkäri Aalto ei taida olla hyväksi. Komentelee Marttia kuin koulupoikaa, sanoo ”opettavansa” Marttia elämään, juomaan, tanssimaan! Pelkään, että Martti on saanut ristin, jota hän ei jaksa kantaa. Saatanan saatana, kun hyvä mies pilaantuu.

Maaliskuu
9.3.
Tapasin herra Kotovin. Genikov siirtyy pois kahden viikon jälkeen. Kotov jää toistaiseksi tänne.
15.3.
Zaharov luonani. Esitti Moskovasta tulleen ilmoituksen, joka koski Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä.
19.3.
Karjalainen kertoi tavanneensa sekä Tanskan ulkoministeri Kragin että Norjan Langen sekä myös Gerhardsenin. Ennen Pohjoismaiden Neuvoston kokousta olivat USA:n ja Englannin edustajat Kööpenhaminasa, Reykjavikissä ja Oslossa ottaneet yhteyttä a.o. maiden hallituksiin ja esittäneet , että PN kokouksessa laadittaisiin päätöslausema, jossa tuettaisiin Suomen asemaa. Kenties yliloikkari Klimovin ”kertomusten” johdosta. Lännen aktiviteetti Suomessa on tavattomasti lisääntynyt.
20.3.
Karjalainen: Ruotsin poliisipäällikkö Sverker Åström oli kertonut Hallamalle ja Jakobsonille, mitä USA:n edustajat puhuvat Klimovin kertomuksista. Suomessa on joukko yhteiskunnan keskeisissä asemissa olevia henkilöitä, jotka NL:n johdatuksella tekevät työtä kommunismin hyväksi. On olemassa suppeampi sisärengas ja laajempi ulkorengas.
21.3.
Tuli tieto, että Ranskan de Gaulle on kutsunut minut valtiovierailulle 24-27.10.1962.
23.3.
Zaharov luonani. Tiedonanto ilmatorjuntaohjuksista.
27.3.
Vilkuna ollut aamiaisella Zaharovin luona tieteellis-teknillisen toimikunnan asioissa. Puhuttu hallitusasioista.
29.3.
Korsimo oli ollut Zaharovin luona illallisilla Nesteen herrojen kera. Kehotin häntä sanomaan Zaharoville, että heidän tulee luottaa siihen, että minä tunnen asiat ja osaan ne hoitaa nyt.

Huhtikuu
1.4.
Soitin aamulla Loviisaan. Jussi (Kekkonen) on ollut hyvin sairaana. Jussi kuollut sairaalassa kello 18.30. Sirkka soitti kello 19.05. Kävimme Loviisassa illalla Sylvi ja Matti mukana.
5.4.
Illalla S-NL-seuran juhla ystävyys- ja avunantosopimuksen 14-vuotisjuhla.
10.4.
Zaharov luonani. Jätti Hrustshevin kirjeen, jossa pyydettiin lomavierailulleNL:oon.
13.4
No Karjalaisen hallitus lopulta syntyi. Kokoomus äänesti 18-14. Ruots.puolue äänesti 10-3.
16.4.
Jussi-veljen hautajaiset Kajaanin sankarihautaan.

Toukokuu
25.5.
Tuure Junnila on julkaissut kirjan Noottikriisi tuoreeltaan tulkittuna. Kun tällainen kuudennen luokan poliitikko käyttää itsestään tällaisia epiteettejä ja vertauksia, on vaikutelma pelkästään koomillinen. Nyt tiedetään miten Honka-liitto syntyi. Meinander, Vennamo, Pitsinki, Junnila ja Lindblom. Lindblom ollut porukan puheenjohtaja. Mikä mies tämä Lindblom on.

Kesäkuu
1.6.
Kotov. Esitin vaikeuksia, joita on syntynyt Englannin kanssa ohjusasiassa. Zaharov on antanut Karjalaiselle Zorinin toimesta tehdyn muistion asioista, jotka ovat vuosien mittaan kiinnittäneet NL:n delegation huomiota Suomen kannanottoihin YK:ssa.
20.6.
Korkein oikeus antanut päätöksen Kelan jutussa. Sukselainen, Hillilä, Hiltunen, Kuuskoski 20 päiväsakkoa. Sumu 70 pvs. Muut 30-10 pvs. Varomattomuudesta tehty virkavirhe. Tahallisuus pois. Virat palaavat heti.

Heinäkuu
19.7.
U Thant aamiaisella Kultarannassa.
28.7.
Zaharov pyrki luokseni. Toi Brezhnevin henkilökohtaiset terveiset. Illalla Helsingissä 2000 mielenosoitus festivaalia vastaan.
31.7.
Lättähattujen hulinointi keskikaupungilla jatkui. CIA organisoinut ja rahoittanut festivaalien vastaisen toiminnan Helsingissä.

Elokuu
13.8.
NL:n ministeri Bakejev luonani. Saimaan sopimus alkaa olla kunnossa.
17.8
NL:n marsalkka Zaharov Kultarannassa.
22.8.
Sain Alhavalta raportin, jonka mukaan USA:n sotilasasiamies Jesse C. Drain ja toimistovirkailija John Carmichael ovat 13-17.8 aikana törkeällä tavalla valokuvailleet Lapissa siltoja, mittailleet palkkeja yms. Onko everstimies aivan hullu.
25.8.
Zaharov luonani.
31.8.
Zaharov uudelleen luonani.

Syyskuu
3.9.
Ahti kertoi Neuvostoliittolaiselta taholta kuulleensa, että USA aikoo saattaa julkisuuteen Klimovin ”paljastukset”. Olivat tiedustelleet voiko Suomi tehdä jotakin sen estämiseksi.
4.9.
Wiherheimo ja Saukkonen luonani. Tiesivät, että Klimovin ”paljastukset” ovat aiheuttaneet sen, että eräät suomalaiset ovat alkaneet puhdistaa nimeään. Onko Hetemäki puhdistamassa itseään, kun on keskustellut Genikovin kanssa?
14.9.
Zaharov luonani Saimaan asiasta.
21.9.
Zaharov luonani. Kertoi, että Hrustshev poissa Moskovasta 26.9.-8.10. välisenä aikana. Ei voi tavata 4.10.
26.9.
Kemijärven selluloosatehtaan vihkiminen.
29.9.
Luonani Gufler. Illalla Zaharov luonani.

Lokakuu
3.10.
Lähtö lomalle Neuvostoliittoon.
23.10
Illalla saunassa Patolitshev, Zaharov, Manzhulo, Hodsialov, Prokolev ja Karjalainen.
24.10.
Lähtö valtiovierailulle Ranskaan.

Marraskuu
4.11.
Paluu valtiovierailulta.
7.11.
NL:n suurlähetystössä vallankumouksen 45-vuotispäivänä.
11.11.
Aamulla lentoteitse Tukholmaan Ruotsin kuninkaan 80-vuotispäiville.
21.11.
Arvo luonani. Kertoi, että maassa ja maalaisliiton piirissä on voimakas amerikkalainen kiihotus käynnissä.
28.11.
Illalla saunassa Patolitshev, Zaharov, Hotsialov, Manzhulo ja Karjalainen.
30.11.
Allekirjoitettiin Suomen ja Neuvostoliiton kauppasopimus.

Joulukuu
2.12.
Kustaa Vilkunan 60-vuotisillallliset.
10.12.
Joku NL:n lähetystön mies väittänyt, että maalaisliitolla on vaarallisia suhteita Amerikkaan.
21.12.
Zaharov luonani. Jätti minulle Novosibirskissä otetun kuvan Nikitasta ja minusta suurennettuna ja kehystettynä.
22.12.
Vilkuna ollut aamiaisella Zaharovin luona, joka kertonut, että kun eräs kadetti itsenäisyysjuhlassa Linnassa tanssittanut rva Zaharovaa, tämä oli kysynyt kadetilta, mitä kieltä puhutte. ”Saksaa ja englantia”. – ”Eikö venäjää lainkaan”. – Eihän toki, minähän olen kadetti. Osaan venäjää vain kolme sanaa: seis, minä ammun. Sanoin Vilkunalle, että soittaa kadettikoulun johtajalle ja kertoo asian minun kehotuksestani. Kutsun joulun jälkeen kenraali Simeliuksen luokseni ja määrään, että kadettikoulunjohtaja on siirrettävä.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi: Urho Kekkosen päiväkirjat 1 58-62 ISBN 951-1-15547-4

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Vuosi 1962 – Kekkonen toiselle kaudelle











Osanotto tammikuun 1962 valitsijamiesvaaleissa nousi ennätyslukemaan, 80,8 prosenttiin. Lähes kolmannes äänesti maalaisliiton ja Kekkosen vaaliliittojen ehdokkaita. Sitoutumattomat ja kansanpuolueet saivat niissä paljon ääniä. Kokoomus ja kommunistit pystyivät säilyttämään vaaleissa tavanomaisen kannatuksensa. Sen sijaan SDP:n äänimäärä romahti.
Presidentinvaali ratkesi ensimmäisellä kierroksella. Urho Kekkonen sai kaikkien ei-sosialististen valitsijamiesten äänet, yhteensä 199. Paavo Aitio sai 62, Rafael Paasio 37 ja Emil Skog 2 ääntä.
Eduskuntavaalit pidettiin 3-4.2.1962. Niissä osanotto kohosi kaikkien aikojen ennätyslukuun, yli 85 prosentin.
Kekkonen toiselle kaudelle
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=732


















Ilmari Turjan toimittama Uusi Kuvalehti julkaisi vuonna 1961 artikkelin, jossa esitettiin, että erään margariinitehtaan valmistaman, kasvisvoina myydyn margariinin raaka-aineena oli käytetty eläinten raatoja, kuten kissoja, koiria ja jäniksiä. Artikkelissaan Turja muun muassa toivoi, ettei "mirriä sanottaisi kookospähkinäksi". Vuonna 1961 Raision tehtaiden ja Paasivaara-yhtymän todettiin käyttäneen ihmisravinnoksi kelpaamattomia rasvoja margariinin valmistukseen kahden vuoden ajan. Tehtaiden johtohenkilöitä tuomittiin sakkorangaistuksiin ja margariini menettikin maineensa pitkiksi ajoiksi. Margariiniskandaalin kautta syntyi muun muassa lausahdus: ”Ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne lyödään Suvikultaan”. Suvikulta oli eräs 1960-luvun margariinimerkki, ja skandaalin vuoksi se lopetettiin. Kolmas aikalaisten muistama loru noilta ajoilta on ”Ennen Paasivaaran rinteillä juoksenteli kissa – Nyt se tulee kotiin Kulta-paketissa.” Samaa perua on myös Repe Helismaan eräässä rallissa sanailtu säkeistö: ”Ei enää tuolla, Raision puolla, ei enää juokse kissa – Sillä se kissa leipien päällä on eväspaketissa...” Uusi Kuvalehti voitti sitä vastaan nostetun oikeusjutun, mutta lehti joutui jutun seurauksena laajaan ilmoitusboikottiin ja lehden ilmestyminen päättyi 1963.

Tammikuu
1. tammikuuta – Länsi-Samoa sai itsenäisyyden Uudesta-Seelannista.
1. tammikuuta – Pieksämäen ja Varkauden kauppalat muuttuivat kaupungeiksi.
2. tammikuuta – Indonesia katkaisi kaikki posti- ja lennätinyhteytensä Hollantiin.
3. tammikuuta – Paavi Johannes XXIII julisti Fidel Castron kirkonkiroukseen.
5. tammikuuta – Länsi-Saksan ulkoministeriö ilmoitti, että Neuvostoliitto oli jättänyt Länsi-Saksalle laajan Saksan kysymyksiä käsitelevän nootin.
7. tammikuuta – presidentti Sukarnoa vastaan tehtiin murhayritys.
9. tammikuuta – Kuuba ja Neuvostoliitto tekivät kauppasopimuksen.
13. tammikuuta – Albania liittoutui Kiinan kanssa.
15.–16. tammikuuta – Suomessa käytiin presidentinvaalit.
24. tammikuuta – Itä-Saksa siirtyi viimeisenä Varsovan liiton maana yleiseen asevelvollisuuteen, joka koskee kaikkia 18-60-vuotiaita miespuolisia kansalaisia.
30. tammikuuta – Amerikan valtioiden ulkoministerien kokouksessa erotettiin Kuuba kaikista Amerikan valtioiden yhteistyöjärjestön elimistä, koska "marxilais-leniniläinen suuntaus on ristiriidassa amerikkalaisen järjestelmän periaatteiden kanssa".

Helmikuu
1. helmikuuta – Stockmannin tavaratalo Helsingissä täytti sata vuotta.
1. helmikuuta – Suomalainen kenraalivaltuuskunta allekirjoittaa aseiden ostosopimuksen.
3. helmikuuta – Yhdysvallat julisti Kuuban kauppaboikottiin.
3.–4. helmikuuta – Suomessa järjestettiin eduskuntavaalit.
5. helmikuuta – Ranskan presidentti Charles de Gaulle esitti Algerian itsenäisyyden sallimista.
7. helmikuuta – Yhdysvallat kielsi kaiken kuubalaisen tavaran tuonnin ja viennin.
10. helmikuuta – Vangittu lentäjä Gary Powers vaihdettiin neuvostovakooja Rudolf Abeliin.
15. helmikuuta – Urho Kekkonen valittiin ensimmäisessä äänestyksessä 199 äänellä tasavallan presidentiksi seuraavaksi kuusivuotiskaudeksi. Aitio sai 62, Paasio 37 ja Skog 2 ääntä.
16. helmikuuta – Pohjanmerellä oli voimakas myrsky ja Suomessa kova lumipyry. Myrskyn nostattamassa tulvassa Hampurissa hukkui yli 300 ihmistä, ja tuhannet menettivät kotinsa.
18.-25. helmikuuta – MM-hiihdot Zakopanessa: 15 km:n hiihto 5. Eero Mäntyranta, 30 km:n hiihto 1. Eero Mäntyranta, 8. Kalevi Hämäläinen, 50 km:n hiihto 3. Kalevi Hämäläinen, 4. Arto Tiainen, 4x10 km:n viesti 2. Suomi, naisten 5 km:n hiihto 4. Siiri Rantanen, naisten 10 km:n hiihto 5. Mirja Lehtonen, naisten 3x5 km:n viesti 3. Suomi, mäenlasku 4. Hemmo Silvennoinen, mäenlasku (iso mäki) 3. Niilo Halonen
20. helmikuuta – John Glenn oli ensimmäinen astronautti, joka pääsi Maan kiertoradalle. Hän kiersi Friendship 7 -kapselilla maapallon kolme kertaa 4 tunnissa 55 minuutissa.
21.helmikuuta – Puolustusministeri Lars Björkenheim pyytää Lontoossa rauhansopimuksen tulkintaa, joka tekisi mahdolliseksi ohjusten hankinnan.
24. helmikuuta – Uusi eduskunta aloitti työnsä. Puhemieheksi valittiin maalaisliiton Kauno Kleemola, ensimmäiseksi varapuhemieheksi SKDL:n Paavo Aitio ja toiseksi varapuhemieheksi kokoomuksen Jussi Saukkonen. SDP ei saanut ensimmäistä kertaa yhtäkään paikkaa puhemiehistössä.

Maaliskuu
1. maaliskuuta – Tasavallan presidentti Urho Kekkonen aloitti toisen virkakautensa antamalla eduskunnassa juhlallisen vakuutuksen.
2. maaliskuuta – Sotilasvallankaappaus Burmassa kenraali Ne Winin johdolla.
5. maaliskuuta – Hrustshev arvosteli jyrkin sanoin Neuvostoliiton maataloutta.
8. maaliskuuta – Ranska ja Algerian Front de Libération nationale aloittivat neuvottelut Genevessä.
11. maaliskuuta – 17-vuotias helsinkiläinen mannekiini Kaarina Leskinen valittiin Miss Suomeksi.
18. maaliskuuta - Seitsemäs Eurovision laulukilpailu järjestettiin Luxemburgissa.
19. maaliskuuta – Aselepo astui voimaan Algeriassa. Terrorijärjestö Organisation de l'armée secrète jatkoi edelleen hyökkäyksiä.
21. maaliskuuta – Siiri Rantanen ilmoitti eroavansa LHS:stä kilpailukiellon takia. LHS oli antanut Rantaselle kilpailukiellon, koska tämä ei hiihtänyt SM-viestissä.
22. maaliskuuta – Helsingissä alkoi Pohjoismaiden neuvoston 10-vuotisjuhlakokous, jossa luovutettiin ensimmäistä kertaa jaettu neuvoston kirjallisuuspalkinto ruotsalaiselle Eyvind Johnsonille.
23. maaliskuuta – Pohjoismaat solmivat Helsingin sopimuksen Pohjoismaisesta yhteistyöstä.

Huhtikuu
7. huhtikuuta – Jugoslavialainen kirjailija Milovan Ðilas pidätettiin. Toimenpiteen syytä ei ilmoitettu.
7. huhtikuuta – Kuuban vallankumoustuomioistuin tuomitsi lähes 1200 Sikojenlahden maihinnousuun huhtikuussa 1961 osallistunutta henkilöä eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
8. huhtikuuta – Évianin sopimus Algerian sodan lopettamiseksi hyväksyttiin Ranskassa 90 %:lla äänistä kansanäänestyksessä.
12. huhtikuuta – tullihallitus täytti 150 vuotta.
13. huhtikuuta – Presidentti Urho Kekkonen nimitti Ahti Karjalaisen hallituksen.
20. huhtikuuta – Ranskan presidenttiä Charles de Gaullea vastustaneen OAS-järjestön johtaja kenraali Raoul Salan pidätettiin Algerian pääkaupungissa Alger'ssa.
24. huhtikuuta – Englanti varoittaa Suomea kiirehtimästä ohjusartiklan tulkintaa.

Toukokuu
1. toukokuuta – Yhdysvaltain ja Englannin puolustusministerit Lontoossa NATOn mahdollisesta varustamisesta ydinaseilla.
2. toukokuuta – Pommi surmasi 110 ihmistä Algeriassa.
5. toukokuuta – USA luovuttaa 5 ydinsukellusvenettä NATOn komentoon.
7. toukokuuta – Simelius jättää hallitukselle puolustusvoimien kehittämisohjelman.
14. toukokuuta – Juan Carlos nai kreikkalaisen prinsessa Sofían Ateenassa.
17. toukokuuta – Yhdysvallat kuljettaa lentoteitse 1800 merijalkaväen sotilasta Bankokista Pohjois-Thaimaahan lähelle Laosin rajaa.
23. toukokuuta – Oikeusministeriö määräsi Jyväskylän raastuvanoikeuden takavarikoimaan yhdysvaltalaisen Henry Millerin epäsiveelliseksi katsotun romaanin Kravun kääntöpiiri. Teoksen oli suomentanut Pentti Saarikoski ja julkaissut jyväskyläläinen Gummerus.

Kesäkuu
1. kesäkuuta – Natsijohtaja Adolf Eichmann hirtettiin Israelissa.
5. kesäkuuta – Kondrad Adenauer valittiin uudelleen Kristillis-demokraattisen puolueen puheenjohtajaksi.
11. kesäkuuta – Frank Morris, Clarence Anglin ja John Anglin pakenivat Alcatrazin vankilasta ja katosivat jäljettömiin.
11. kesäkuuta – jalkapallon MM-kisat http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapallon_maailmanmestaruuskilpailut_1962

13. kesäkuuta – Eduskunta hyväksyi kielilain muutoksen, jonka mukaan Helsinki, Turku ja Vaasa säilyvät kaksikielisinä niin kauan kuin kussakin kaupungissa on vähintään 5 000 äidinkielenään ruotsia puhuvaa asukasta.
17. kesäkuuta – OAS ja FLN sopivat tulitauosta Algeriassa.
20. kesäkuuta – Korkein oikeus antoi päätöksen kansaneläkelaitoksen asuntojutussa. Hovioikeuden tekemät viraltapanopäätökset sekä tahallisista virkarikoksista langetetut tuomiot kumottiin ja vastaajat tuomittiin erisuuruisiin sakkorangaistuksiin.
22. kesäkuuta Pentti Nikula saavutti uuden seiväshypyn maailmanennätyksen 494 cm seiväshypyssä.

Heinäkuu
1. heinäkuuta – Ruanda ja Burundi itsenäistyivät.
1. heinäkuuta – Työeläkejärjestelmä aloitti toimintansa Suomessa, kun Työntekijäin eläkelaki (TEL) ja Lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden eläkelaki (LEL) tulivat voimaan.
1. heinäkuuta – Pohjoismainen merirosvoradio Radio Nord lopetti toimintansa
3. heinäkuuta – Ranska tunnustaa Algerian.
5. heinäkuuta – Algeria itsenäistyi.
10. heinäkuuta – Ensimmäinen kaupallinen tietoliikennesatelliitti Telstar laukaistiin radalleen. Satelliitti välitti myöhemmin ensimmäisen suoran televisiolähetyksen Atlantin yli Yhdysvalloista Eurooppaan, mutta pystyi välittämään lähetystä valtameren yli kullakin kierroksellaan vain lyhyen ajan.
12. heinäkuuta – valtioneuvosto päätti tilata Valmet Oy:ltä 10 Fouga Magister-koulutuskonetta puolustusvoimille.
17. heinäkuuta – Viimeinen ydinkoe ilmakehässä Nevadan koealueella.
17. heinäkuuta – Neuvostoliiton Projekti 627:n ydinkäyttöinen sukellusvene K-3 saavutti ensimmäisen neuvostoliittolaisena sukellusveneenä Pohjoisnavan neljä vuotta Yhdysvaltain ensimmäisen ydinsukellusveneen USS Nautiluksen jälkeen.
17. heinäkuuta – YK:n pääsihteeri U Thant saapui kolmipäiväiselle vierailulle Suomeen.
29. heinäkuuta–5. elokuuta – Maailman nuorison 8. rauhan ja ystävyyden festivaalit järjestettiin Helsingissä, niihin osallistui noin 13 000 osanottajaa.

Elokuu
4. elokuuta – V.A. Koskenniemi kuolee.
5. elokuuta – Yhdysvaltalainen näyttelijätär ja seksisymboli Marilyn Monroe löydettiin kuolleena asunnostaan Los Angelesissa, ilmeisesti unilääkkeiden yliannostukseen menehtyneenä.
5. elokuuta – Nelson Mandela pidätettiin CIA:n vihjeen perusteella.
6. elokuuta – Jamaika itsenäistyi.
9. elokuuta – Suomi tunnusti Jamaikan itsenäisyyden.
9.-16. syyskuuta – Yleisurheilun EM-kista Belgradissa: 800 m 4. Olavi Salonen, 400 m aidat 4. Jussi Rintamäki, seiväshyppy 1. Pentti Nikula, 3. Kauko Nyström, pituushyppy 3. Pentti Eskola 785, kymmenottelu 9. Markus Kahma
23. elokuuta – Syyrian hallitus määräsi erikoisväestönlaskennan Djaziran provinssissa, minkä vuoksi 120 000 kurdia menetti kansalaisuutensa. Heidät uudelleen asutettiin ja korvattiin arabiväestöllä.
31. elokuuta – Trinidad ja Tobago itsenäistyi.

Syyskuu
1. syyskuuta – Iranin luoteisosassa sattui voimakkaiden maanjäristysten sarja. Arviolta 10 000–20 000 ihmistä sai surmansa.
4. syyskuuta – Ben Bellan kannattajat ottivat haltuunsa Algerin kaupungin.
8. syyskuuta – Algerian kansallisen armeijan ANP:n joukot marssivat eversti Houari Boumediennen johdolla kohti Algeria.
11. syyskuuta – kuuluisa neuvostoliittolainen vakooja tri Soblen kuoli Lontoossa nauttimaansa myrkkyyn.
11. syyskuuta – Neuvostoliitto tilasi Wärtsilältä 15 400 tonnin napajäänmurtajan.
19. syyskuuta – Hallitus hyväksyi Saimaan kanavan vuokrasopimuksen.
26. syyskuuta – Sisällissota syttyi Jemenissä.
26.syyskuuta – Kemijärvi Oy:n peruskivi muurattiin.
26. syyskuuta – Sonny Liston tyrmäsi Floyd Pattersonin 1. erässä (2.06)
27. syyskuuta – Saimaan kanava-alueen vuokrasopimus allekirjoitetaan Moskovassa.
29. syyskuuta – Kanadan ensimmäinen satelliitti, Alouette 1, laukaistiin.

Lokakuu
3. lokakuuta – Englanti suostuu ohjusartiklan uuteen tulkintaan.
5. lokakuuta – Ensimmäinen The Beatles -äänitys julkaistiin (single Love Me Do/P.S. I Love You).
5. lokakuuta – Jorvaksentie jouduttiin sulkemaan liikenteeltä Espoonlahdessa tiepenkereen sortumisen vuoksi. Tietä levennettiin parhaillaan.
8. lokakuuta – Saksalainen Der Spiegel julkaisi artikkelin Bundeswehrin valmistautumattomuudesta. Poliisi miehitti lehden toimituksen 16. lokakuuta. Länsi-Saksan puolustusministeri Franz Josef Strauß erotettiin marraskuussa hänen määrättyään poliisioperaation.
8. lokakuuta − Algeria hyväksyttiin YK:n jäseneksi.
9. lokakuuta – Uganda itsenäistyi.
11. lokakuuta – Vatikaaninen toinen kirkolliskokous: Paavi Johannes XXIII kutsui koolle ensimmäisen konsiilin 92 vuoteen.
14. lokakuuta – Kuuban ohjuskriisi: U-2-lento paljasti Neuvostoliiton rakentavan ohjustukikohtaa Kuubaan. Koko maailma ajautui ydinsodan partaalle.
15. lokakuuta − SKDL:n kansanedustaja Esa Hietanen kuoli. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli Veikko Rytkönen.
22. lokakuuta – Presidentti Kennedy vaati radio- ja televisiopuheessaan Kuubaan rakennettujen neuvostoliittolaisten rakettitukikohtien purkamista sekä hyökkäysaseiden poiskuljettamista. Edelleen hän julisti Kuuban saartoon hyökkäysaseiden tuonnin maahan.
24. lokakuuta USA aloittaa Kuuban saarron.
24. lokakuuta – Kekkonen lähtee Ranskaan viralliselle vierailulle, jonka aikana de Gaulle tunnustaa Suomen puolueettomuuspolitiikan.
25. lokakuuta – Kennedy ja Hrustshev hyväksyivät pääsihteeri U Thantin ehdotuksen Yhdysvaltain toimeenpaneman saarron ja Neuvostoliiton Kuubaan suuntautuvien asetoimitusten väliaikaisesta lopettamisesta
28. lokakuuta – Kuuban ohjuskriisi laukesi: Nikita Hruštšov ilmoitti määränneensä ohjukset poistettavaksi Kuubasta.
30. lokakuuta – USA keskeyttää Kuuban saarron.

Marraskuu
1. marraskuuta –Yhdysvallat aloitti uudelleen Kuuban saarron.
1. marraskuuta – Ns. Paasivaaran margariinijutussa annettiin tuomiot. Syynä oli ihmisravinnoksi kelpaamattomien rasvojen käyttö margariinin valmistuksessa.
5. marraskuuta – Saudi-Arabia katkaisi diplomaattiset suhteet Egyptiin useiden saudiprinssien loikattua maahan.
5. marraskuuta – Hiilikaivosonnettomuus Ny-Ålesundissa Huippuvuorilla surmasi 21 ihmistä. Norjan hallitus joutui eroamaan onnettomuuden jälkimainingeissa elokuussa 1963.
6. marraskuuta – Apartheid: YK:n yleiskokouksen päätöslauselma tuomitsi Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikan ja kehotti sotilaallisten ja taloudellisten suhteiden katkaisuun.
10. marraskuuta – Presidentti Kyösti Kallion patsas paljastettiin Eduskuntatalon viereisessä puistikossa Helsingissä. Patsaan veisti presidentin poika Kalervo Kallio.
11. marraskuuta – Ruotsin kuningas Kustaa VI Aadolf täytti 80 vuotta.
21. marraskuuta – Yhdysvaltain laivaston edustajat ilmoittivat, että Kuuban merisaarron purkaminen on aloitettu
26. marraskuuta – Spiegel-skandaali: Länsi-Saksan poliisi päätti Der Spiegelin toimistojen miehityksen.
29. marraskuuta – Britannia ja Ranska sopivat ääntä nopeamman Concorde-matkustajakoneen rakentamisesta.

Joulukuu
9. joulukuuta – Tanganjika sai itsenäisyyden ja julistautui tasavallaksi presidenttinään Julius Nyerere (vuonna 1964 Tanganjika yhdistyi Sansibarin kanssa Tansaniaksi).
13. joulukuuta – Liittokansleri Adenauer määräsi entisen puolustusministerin Franz-Josef Straussin pysymään virassaan tammikuun puoleenväliin 1963 saakka.
16. joulukuuta – Suomen ensimmäinen moottoritie, silloin nimellä Tarvontie, avattiin Helsingin Munkkiniemen ja Espoon Bembölen välille.
19. joulukuuta – Britannia tunnusti Njassamaan (Malawi) oikeuden irtautua Rhodesian ja Njassamaan federaatiosta.
21. joulukuuta – NATO päättää yhteiskomennossa olevan ydinaseilla varustetun laivaston perustamisesta.
22. joulukuuta – Kiinalaisten joukkojen ilmoitettiin ryhtyneen sotilaallisiin toimiin Tiibetissä.

Marilyn Monroe
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marilyn_Monroe

kuvahaku Marilyn Monroe
http://images.google.fi/images?source=ig&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&q=marilyn+Monroe&lr=&um=1&ie=UTF-8&ei=2WY1S-y3Ks7b-QbOwOyuCg&sa=X&oi=image_result_group&ct=title&resnum=1&ved=0CB8QsAQwAA

Marilyn Monroe
http://www.marilynmonroe.com/about/bio.html

Marilyn Monroe lyhytfilmi
http://www.dailymotion.com/video/x5ucuc_marilyn-monroe-pool-scene-1962_shortfilms

Elävä arkisto 1962
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=1962&k=&m=

Kuvahaku 1962
http://images.google.fi/images?source=ig&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&q=1962&lr=&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

Videohaku 1962
http://video.google.com/videosearch?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&q=1962&um=1&ie=UTF-8&ei=_Wk1S4X0JILc-QaXjuCuCg&sa=X&oi=video_result_group&ct=title&resnum=11&ved=0CDIQqwQwCg#

Kulttuurisampo 1962
http://www.kulttuurisampo.fi/item.shtml?itemUri=http%3A%2F%2Fwww.kulttuurisampo.fi%2Fdata%2Ftime_1962_1962

PecosBill
http://www.sci.fi/~karielk/pecosbil.htm

Lähdeaineisto:
Valitut Palat: Itsenäinen Suomi
Mitä, missä, milloin 1963
Mitä, missä, milloin 1964

lauantai 26. joulukuuta 2009

Laboratorio Suomi – mitä Golitsyn kertoi?
















NKP:n keskuskomitean arkistot vahvistavat sen tosiasian, että presidentti Urho Kekkonen lähimpine avustajineen oli tekemisissä nimenomaan NKP:n keskuskomitean edustajien kanssa. Presidentin ja hänen avustajiensa yhteydet Moskovaan hoidettiin NKP:n keskuskomitean alaisen valtion turvallisuuskomitean (KGB) kautta. KGB toimi myös Neuvostoliiton ulkotiedustelulaitoksena.
Kekkosen presidenttikaudella NKP:n keskuskomitean näkymätön vaikutus levittäytyi vähitellen kaikkialle suomalaiseen yhteiskuntaan – poliittisiin puolueisiin, ammattiyhdistysliikkeeseen, yhteiskunnallisiin järjestöihin, kirkkoon, poliisijohtoon sekä tiede- ja taideyhteisöihin. Suomen ylin poliisijohto peitteli presidentin toimeksiannosta KGB:n apuna Helsingissä joulukuussa 1961 loikanneen Anali Golitsynin jälkiä. Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja Martti Larni palveli KGB:n tiedonantajana ja nautti NKP:n keskuskomitean palkkaa. NKP:n keskuskomitea vahvisti otettaan Suomessa rahoittamalla viimein puolueita ja keskusjärjestöjä. Tasavallan presidentti oli tietoinen tästä toiminnasta, joka oli olennainen osa hänen sisäpoliittisen vallan haltuunottoa eli ”stabilisointia”.

”Puolueettomuuden” arvo

Kesäkuussa 1962 Yhdysvaltojen Helsingin suurlähetystössä oli koottu laaja yhteenveto noottikriisin seurausten pohjalta, joihin Anatoli Golitsynin amerikkalaisille välittömät tiedot antoivat dramaattisen lisän. Arvion lähtökohtana oli se, että ”Neuvostoliitto saattaa vaatia jälleen sotilaallisia konsultaatioita suomalaisten kanssa, tukikohtia Suomesta tai ainakin sotilaallisten laitteiden yhteiskäyttöä”. Amerikkalaisarvion merkittävin piirre Kekkosen kannalta oli se, että NKP-yhteyksiensä vuoksi häneen ei enää luotettu Suomen ”puolueettomuuspolitiikan” takuumiehenä. Dollareita kanavoitiin Suomeen ruplien vastapainoksi, koska Kekkos-vastaisten voimien tukeminen nähtiin ainoaksi keinoksi ”ehkäistä Suomen itsenäisyyttä kutistavia Neuvostoliiton painostuspyrkimyksiä”. Washingtonissa arveltiin Neuvostoliiton voivan koska tahansa uudistaa vaatimuksensa sotilaallisista konsultaatioista Urho Kekkosen sisäpoliittista asemaa tukien. Vaivalla rakennetusta kekkoslaisesta ”puolueettomuudesta” ei ollut enää kulissejakaan jäljellä.

Vuonna 1962 Kekkosen ja amerikkalaisten välejä häiritsi toinenkin ongelma. Kekkonen antoi täyden tukensa NKP:n keskuskomitean organisoimalla ja rahoittamalle ”Maailman nuorison ja ylioppilaiden VIII rauhan ja ystävyyden festivaalille”, joka järjestettiin Helsingissä heinä- ja elokuun vaihteessa. Festivaali oli NKP:n keskuskomitean lempilapsi, sen kansainvälisen toiminnan ylpeys, johon oli pantu paljon rahaa. Urho Kekkonen oli täysin rinnoin mukana edistämässä tätä toimintaa. CIA oli omalla tahollaan organisoinut festivaalinvastaista toimintaa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Yrjö Blomstedt kertoo, kuinka eräs Roland Carter-niminen mies tarjosi hänelle rahaa ”häiriöiden” järjestämiseksi.

Mitä Golitsyn kertoi?

Suomessa Golitsyn tuli julkisuudessa tunnetuksi vasta vuonna 1984, jolloin hänen muistelmansa vihdoin viimein ilmestyivät. Kirjassaan New Lies for Old. The Communist Strategy of Deception and Disinformation. Kekkosen (Timon) suurin yksittäinen palvelus kommunistiselle strategialle oli hänen tarjoamansa apu ETY-konferenssin järjestämiseksi Helsingissä. Golitsynin kertomuksen päätähti oli ”Timo” eli Urho Kekkonen, jonka KGB oli värvännyt palvelukseensa klassisin keinoin ja 1940-luvun lopulla.
Golitsyn ei todennäköisesti ollut tietoinen siitä, että kansanedustaja Kekkonen harjoitteli jo jatkosodan aikana läntisiä agentti-yhteyksiä. Hänen kaksi tärkeintä agenttiaan olivat CIA:n edeltäjän OSS:n Tukholman toimiston päällikön Wilho Tikander ja Helsingissä Iso-Britannian suurlähetystön tarjoaman diplomaattisuojan turvissa toiminut tiedustelumies Rex Bosley. Kumpikin mies puhui erinomaista suomea. Tikander tapaili säännöllisesti Kekkosta vuosina 1942-1945. Kekkosella oli ulkoministeriössä luottomiehenä Aaro Pakaslahti.
Golitsyn on nimennyt ”Timon” rekrytoijaksi vuonna 1948 Neuvostoliiton lähetystössä palvelleen ”neuvostokarjalaisen” tiedustelu-upseerin, joka toimi toisen lähetystösihteerin vakanssilla. Häneen sopivat hyvin Ivan ”Jussi” P. Pakkasen tunnusmerkit; mies oli everstiluutnantti ja oli jo ennen vuotta 1948 toiminut Liittoutuneiden valvontakomission tehtävissä. ”Timon” rekrytoija puhui hyvin suomea ja oli samalla tavoin ronski seuramies kuin Bosley ja Tikanderkin.”Timo” saunoi ja ryyppäsi kontaktimiehensä kanssa, ja seurustelu oli helppoa, koska kielivaikeuksia ei ollut. Pakkanen ei tietenkään ollut ensimmäinen ja ainoa Kekkosen sodanjälkeinen ( tai sodanaikainen) neuvostokontakti. Golitsynin mukaan nämä suorastaan kilpailivat Kekkosen suosiosta Suomessa.

Kekkonen sai vanhat syntinsä Moskovassa nopeasti anteeksi. Nuoruuden hairahduksiin kuului osallistuminen Haminassa vapaaehtoisena valkoisten teloituskomppaniaan. Kekkosen maine Etsivän Keskuspoliisin (EK) kovapintaisena kuulustelijana 1920-luvulla oli tunnettu; sisäministerinä 1930-luvun lopulla hän toimitti kommunisteja vankilaan. Kaikki tämä oli Moskovan tiedossa. Golitsyn esittelee kirkkaasti ”Timon” ja NKP:n keskuskomitean solmiman faustisen liiton: ”… vastineeksi hänen liittoutumisestaan neuvostotiedustelun kanssa neuvostoliittolaiset unohtaisivat hänen taannoiset kommunistienvastaiset toimensa, joihin hän oli korkeassa virassaan ryhtynyt, ja käyttäisivät kaiken vaikutuksensa muokatakseen hänestä keskeisen poliittisen toimijan (Suomessa)”.

Urho Kekkosen poliittisen kasvatuksen ja uuden liittosuhteen tärkeitä henkilöitä olivat jo 1040-luvulla S.G.Lapin ja Mihail Kotov. Golitsyn sanoo Mihail Kotovin ottaneen ”Timon” haltuunsa vuonna 1948; Ivan Pakkanen oli lähetetty takaisin Karjalan korpiin. Golitsyn viittaa KGB:n residentin Zenikovin onnistuneeseen toimintaan, mikä johti ”merkittävän suomalaisen sosiaalidemokraatin ”rekrytointiin. Hänen pseudonyyminsä oli ”Johtaja”. Viimein vuonna 1959 hän perusti oman puolueen, jonka tärkein funktio oli edelleenkin syventää sosiaalidemokraattien hajaannusta. Muistakin rekrytoinneista Golitsyn mainitsee kuin ohimennen: heitä oli ammattiyhdistysliikkeessä ja jopa Kansallisessa Kokoomuksessa. Myös Ruotsalaisen kansanpuolueen ”johtaja” oli KGB:n vaikutusvallassa; Friberg tarkoitti Jan Magnus Janssonia. ”Suomen tapauksessa” paikallisia kommunisteja ei enää vuoden 1957 jälkeen rekrytoitu agenteiksi. SKP oli kokonaisuudessaan NKP:n agentuuri, koska puolue sai rahoituksensa sieltä.

Kekkonen kävi tärkeimmät ja salaisimmat keskustelunsa KGB:n edustajien kanssa poikansa, hallitusneuvos Matti Kekkosen kotona, jonne KGB:n residensillä oli lyhyt matka.

Agentti ”Ahti”

Kustaa Vilkunaan ”agentti”-määritelmä sopii loistavasti. Hänen sodanaikaisesta ja sodanjälkeisestä toiminnastaan on runsaasti tietoa. Vilkuna oli vuosikymmenten aikana Kekkoselle suorastaan välttämätön viestinviejä, tiedottaja ja poliittinen ukkosenjohdatin. Arvostettuna tiedemiehenä Vilkuna liikkui piireissä, joihin Kekkosella itsellään oli vaikeuksia päästä. Vilkunan älyllinen ja henkinen kapasiteetti ylitti muiden Kekkosen miesten tason.
Jelisei Sinitsyn oli ottanut ”Ahtiin” yhteyden välittömästi saapuessaan Suomeen valvontakomission mukana 1944. Alkajaisiksi Vilkuna esitteli Sinitsynille Urho Kekkosen lähivuosia varten laatiman poliittisen toimintaohjelman. Oikeusministeri oli radiopuheessaan 26.9.1944 vaatinut kansakuntaa tunnustamaan häviön ja kilvoittelemaan Neuvostoliiton anteeksiannosta.
Kustaa Vilkuna aukaisi Kekkoselle ovet hämärämiesten tiedustelumaailmaan. Vilkuna jos kuka osasi pelin säännöt ja tunsi porvarillisten taantumuspiirien ajattelutavan. Tällaiset suomalaiset olivat voittajalle kaikkein tärkeimpiä kontakteja.
Sinitsyn (Jelisejev) oli Kekkosen ensimmäinen ”kotiryssä” ja Kekkosen toiminta kehitettiin vähitellen 1960-luvulla pysyväksi toimintatavaksi. Ideana oli se, että NKP:n keskuskomitea rakensi tiedusteluorganisaationsa avulla kiinteät henkilösuhteet ”diplomaattisen sumuverhon” suojissa Suomen hallituspiirien edustajiin, kansanedustajiin, talouselämän ja kulttuurin johtaviin henkilöihin.
Urho Kekkoselle tarjottiin lokakuussa 1944 huikaiseva mahdollisuus kohota stalinilaisen Suomen-politiikan keulahahmoksi ja tulevien vuosien ystävyyspolitiikan takuumieheksi. Tarjouksen esitti NGKB:n residentti Jelisei Sinitsyn, ja Kekkonen tajusi, minkälaiset voimat taustalla piilivät. Kekkonen oli kuin vuoren harjanteella: ” Saat kaiken tuon minkä näet, jos toimit haluamallamme tavoin”. Kekkonen otti päämääräkseen vastustajiensa eliminoinnin Maalaisliitosta, jota hän Zdanoville nimitti ”radikaaliksi porvaristoksi”. Kekkonen käytti hänelle tarjotun tilaisuuden täysimääräisesti omaksi hyväkseen.

Ruplat ja dollarit

Presidentti Kekkosen manipuloimalla sisäpoliittisilla järjestelyillä Suomen poliittinen kenttä ajautui vuosikausiksi viidakkosotaan, jossa ulkovaltojen sallittiin sekaantua maan sisäisiin asioihin. CIA:n rahoitus sosiaalidemokraateille oli vanhaa perua; dollareiden tulo Suomeen alkoin1940-luvun lopussa Tukholman kautta, missä niiden lähettäjänä toimi mm. Arvo (Poika) Tuominen, Kustaa Vilkunan kontaktimies. Sosiaalidemokraattisessa puolueessa CIA:n rahojen vastaanottajana olivat toimineet Väinö Leskinen ja järjestösihteeri Veikko Puskala, SAK:ssa pääsihteeri Olavi Lindblom. Rahoitus jatkui keskeytyksettä aina puoluehajaannukseen asti; Väinö Tannerin valinta puolueen puheenjohtajaksi huhtikuussa 1957 ei muuttanut asiaa. Emil Skogin miehet valvoivat CIA:n rahoja SAK:ssa, ja TPSL:n perustamisen jälkeen leiriä vaihtanut Veikko Puskala toimi edelleenkin CIA:n rahojen vastaanottajana.
Emil Skog oli muita ahneempi. Hän saalisti ruplia ja dollareita ollessaan vielä SDP:n puheenjohtaja. Puskala, Skog ja Simonen olivat valmiita käymään kauppaa ulkovaltojen rahoista kenen kanssa tahansa. Neljä vuotta myöhemmin samat miehet toimivat KGB:n myöntämien avustusten varassa, kunnes Veikko Puskala aloitti jälleen yhteistyönsä CIA:n kanssa.
NKP:n keskuskomitean ja KGB:n edustajien kanssa läheisessä yhteistyössä toimi Maalaisliiton K-linja. Sen toimesta oli perustettu erityinen tukisäätiö (Maaseudun Yhteisvaliokunnan Säätiö), joka palveli poliittisen rahan kierrätyskeskuksena. Rahojen kierrätys oli jätetty presidentin luottomiehen Arvo Korsimon vastuulle.

SAK:n hajoaminen eteni puoluehajaannuksen aikataulussa. Reino Heinosen valinta SAK:n puheenjohtajaksi helmikuussa 1959 aiheutti amerikkalaisissa tukijoukoissa myönteisiä reaktioita. CIA jatkoi rahojen kierrätystä Veikko Puskalan ja Olavi Järvelän välityksellä SAK:n skogilaisille. Ruplien ja dollareiden kilpajuoksu SAK:n ja SAJ:n pönkittämiseksi alkoi toden teolla vuonna 1960. Järjestötuki ry vastaanotti 1961-1967 vuosittain 2-3 miljoonaa markkaa CIA:n avustuksia. Rahat tuotiin maahan Suomen markkoina amerikkalaisdipolmaattien matkalaukuissa, tavallisesti Sveitsistä tai Länsi-Saksasta. Samalla tavalla sosiaalidemokraattinen puolue oli saanut amerikkalaisrahoja. Järjestötuki ry:llä oli nimissään kirjanpidon ulkopuolisia tilejä, joille laiton raha ohjattiin.

Maaseudun Yhteisvaliokunnan Säätiö (MYS) oli perustettu Urho Kekkosen presidentiksi nimityksen jälkeen syyskuussa 1956. Säätiön puheenjohtajana toimi vuonna 1964 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka Raision tehtaiden toimitusjohtaja Eino Kivivuori sekä perustajajäseninä Ahti Karjalainen, Kauno Kleemola, kunnallisneuvos Kalle Joukanen Kankaanpäästä, hallitusneuvos Matti Kekkonen, kansanedustaja ja Suopon päällikkö Arvo Pentti sekä Johannes Virolainen hänen vastaanottaessaan Maalaisliiton puheenjohtajuuden vuonna 1964. Virolainen ei osallistunut yhteenkään säätiön hallituksen kokoukseen.
Turvallisuuskomitean puheenjohtaja Vladimir Semitsastnyi oli 22.1.1962 lähettänyt Korsimon rahapyynnön Nikita Hrustsheville, joka tutustui siihen kolme päivää myöhemmin. KGB:n muistion pohjalta NKP:n keskuskomitean päätöskäsittely oli jo 31.1.1962: ”Pidetään tarkoituksenmukaisena myöntää vuonna 1962 10 miljoonaa Suomen markan lisäapu Suomen Maalaisliitolle (Korsimo).” Maininta Suomen Maalaisliitto sitoi myös puolueen Korsimon menettelyyn, vaikka puolueen silloin johto ei asiasta tiennytkään. NKP:n keskuskomitean päätöksellä KGB:n puheenjohtaja valtuutettiin nostamaan rahat SNTL:n valtionpankista ja toimittamaan ne Helsinkiin Arvo Korsimolle. Kekkonen oli valmistautunut V.J.Sukselaisen erottamiseen pääministerin tehtävistä ja Helsingin hovioikeuden päätös ns. kansaneläkelaitoksen jutussa antoi siihen aiheen. Toimenpide teki mahdolliseksi luotettavan Martti Miettusen nimittämisen pääministerin virkaan noottikriisin ajaksi.
Presidentti Kekkosen salaisia vaalirahastoja valvoneen Kivivuoren ”Sveitsin-tileistä” tiedämme vain sen verran, mitä hän oli kotonaan kertonut. ”Rahoja tuli niin paljon, että ne oli vietävä pois maasta laittomin keinoin.”

Kun ulkopuolinen poliittinen pimeä raha oli syöpynyt suomalaiseen poliittiseen elämään 1960-luvulla jo ns. maan tapana, CIA:n rahoista halusivat vaieta niin maan ylin poliittinen johto kuin hallituspuolueetkin – vuonna 1966 tasavallan hallituksessa istuivat niin ruplien kuin dollarienkin nauttijat.
CIA:n rahojen tutkinnan alkuperää ei voitu aloittaa, koska silloin olisi pitänyt puuttua myös KGB:n rahaan.

Ennen 1962 presidentin vaaleja Lindblomin sanansaattajana Mauno Koivisto petasi myös omia tulevaisuuden mahdollisuuksiaan. Kekkosen, Lindblomin ja Koiviston sopimiin ”järjestelyihin” kuului Tannerin, Leskisen ja Pitsingin vetäytyminen sivuun. Kekkonen oli luvannut Pitsingille johtajan paikan Kansaneläkelaitoksesta, ja Leskiselle avautuisi Outokummusta Emil Huunoselta vapautuva sosiaalijohtajan paikka. ”Järjestelyjen” hintana Kekkonen oli luvannut ”henkilökohtaisesti puolustaa” Lindblomia (ja Koivistoa) Moskovassa.

Lähdeaineisto:
Hannu Rautkallio: Laboratorio Suomi – Kekkonen ja KGB 1944 – 1962 ISBN 951-0-21442-6

perjantai 25. joulukuuta 2009

Urho Kekkonen – vitsien ja kaskujen kohde


















Urho Kekkonen oli legenda jo eläessään. Hän elää kansan mielessä kaskujen ja sanomusten kautta. Kekkosen tekojen johdosta kaskuille oli tarvetta. Yksi keino epäilyttävien asioiden torjumiseen oli huumori. Kekkoskaskut ovat leppoisan herkullisia tilannekuvauksia tai sitten kirpeitä huitaisuja. Ne saattavat olla varsin pisteliäitäkin. Kaskuihin sisältyy myös ihailua voimamiestä kohtaan. Kaskuja on laidasta laitaan; toimeliaaseen urheilumieheen, taistelevaan poliitikkoon, nasevaan kynäniekkaan, hartaaseen Lapin-kävijään ja kunnioitettuun valtionpäämieheen. Tässä muutamia esimerkkejä Kekkoskaskuista ja –vitseistä.

Joskus 1920-luvulla suoritettiin Kajaanissa 100 m:n juoksu. Koska kentällä oli vain neljä rataa, voitiin loppukilpailuun ottaa kunkin alkuerän voittaja ja toiseksi tulleista parhaimman ajan saavuttanut. Kuuluttajalla mahtoi olla hauskaa, kun hän saattoi ilmoittaa loppukilpailun osanottajat seuraavin sanoin: ”Sadan metrin loppukilpailuun selviytyivät Kekkonen, Kukkonen, Kokkonen ja paras kakkonen.” Kekkonen oli Urho Kekkonen, Kukkonen sittemmin SVUL:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Retu Kukkonen ja kolmas oli Heino Kokkonen.

Urheilutoimittaja Yrjö Halme (Uppercut) kirjoitti Helsingin sanomissa keväällä 1933, että Suomen Urheiluliiton johtokunta Kekkonenkin mukaan luettuna omaa kyllä hyvän asiantuntemuksen urheilun koulutusasioissa. Kun sitten Kekkonen huomasi Halmeen HKV:n kilpailuissa Eläintarhan urheilukentällä, hän käveli ohi ja sanoi, että Helsingin Sanomilla on hyvä urheilutoimitus, Halmekin mukaan luettuna.

Euroopan yleisurheilumestaruuskilpailujen kynnyksellä Suomen joukkue odotteli hotellin alahallissa huoneiden jakoa. Kesken kaiken moukarinheittäjä Sulo Pärni meni Kekkosen luo. Syntyi seuraava vuorokeskustelu:
Pärni: - kuules, Känä, olen katsellut sinua pitkän aikaa ja tullut siihen päätelmään, että sinun täytyy olla vallan tavattoman viisas mies.
Kekkonen: - Kuinka niin?
Pärni: - No, kun sinulla tuo otsa alkaa silmistä ja päättyy vasta niskassa.

Suomen Urheiluliitolla oli tapana lähettää kutsuvieraille maaotteluihin ja muihin arvokilpailuihin tilaisuutta varten painetut kutsukortit, joiden allekirjoittajina olivat liiton puheenjohtaja ja sihteeri. Painovirhepaholainen oli päässyt pistämään näppinsä Kalevan kisojen kutsukortteihin, joissa Urho Kekkosen nimen alla luki ”paheenjohtaja”. Puheenjohtajan määräyksestä kortteja ei uusittu, mutta sihteeri sai ystävälliset nuhteet.

Eräässä seurassa, jossa oli pääasiassa hallituksen jäseniä, syntyi keskustelua aiheesta, kuka pääministeriksi Paasikiven jälkeen. Oikeusministeri Kekkonen sanoi: - Minun mielestäni pääministeri ei saisi kuulua kumpaakaan äärimmäiseen puolueeseen. Hänen tulisi olla lakimies, ehkäpä hieman oppineempi sellainen. Silloin eräs vasemmistoliittoon kuuluva ministeri huomautti: - Niin juuri ja ehdottomasti kaljupäinen.

Urho Kekkonen piti aikoinaan vaalipuhetta Savossa eräällä seurantalolla. Kun hän oli puheensa lopettanut, nousi eräs vanha isäntä seisomaan ja kysyä tokaisi: - No, mikäs se noin nuorelta mieheltä on tukan vienynnä? Kekkonen heittäytyi vähän leikkisäksi ja sanoi: Eikös isäntä tiedä, että tukka ja järki ei pysy samassa päässä! Tähän ukko: - Saisinkos tietää kumpi on lähtennä ensin!

Joskus sodan jälkeen Urho Kekkonen oli vaalipuhematkalla Sotkamossa. Väkeä oli kerääntynyt runsaasti, kun oli kuuluisa puhuja. Kekkosen puheen jälkeen oli yleisöllä lupa esittää puhujalle kysymyksiä. Muuan emäntä, joka oli saanut katokorvauksena siemenviljaa, kysyi: - Ketähän siitä saisi kiittää, kun me saatiin siemenviljaa keväällä Kajaanista? Kekkonen ehätti vastaamaan: - Kyllä ne siemenet ovat varmaan tulleet Kajaanin Maanviljelysseuralta. Ja kiitokset voi tietenkin soittaa seuran toiminnanjohtajalle Aslak Fräntille, joka muuten on ehdokkaan näissä samoissa vaaleissa. Selityksen kuultuaan emäntä jatkoi: - Niin, ei minulla sen kummempaa, kiittämistä niistä siemenistä. Olisin vain kertonut, etteivät ne ollenkaan itäneet.

Vuoden 1950 lopulla kaksi Pohjanmaan pikajunan matkustajaa keskusteli poliittisesta tilanteesta. Toinen valitti sitä, että suurimpien puolueittemme johtajien Urho Kekkosen ja K.A. Fagerholmin väliset henkilökohtaiset suhteet pääsevät vaikuttamaan yleisiin asioihin.
Toinen huomautti siihen: - Mitäpä sitä kaljupäältä ja parturilta voisi odottaakaan.


Kalajoen yhteiskoulun uudisrakennuksella olivat työt olleet pitkän aikaa keskeytyksissä sementin puutteen takia. Seurakunnan rovasti, yhteiskoulun rehtori ja monivuotinen kansanedustaja V. H. Kivioja päätti lopulta tarttua asiaan. Kun pyynnöistä huolimatta apua ei tullut, Kivioja lähetti pääministeri Kekkoselle tämän 50-vuotispäivän johdosta sähkeen: ”Sydämellinen onnittelu 50-vuotispäiväsi johdosta. Lähetä sementtiä. V. H. Kivioja.” Sementtiä saatiinkin pian.

Pääministeri Kekkosen ollessa puhujamatkalla Lapissa ja ruoskiessa selvin sanoin kokoomusta hän lopuksi totesi: - No, turhahan minun on täällä pohjoisessa kokoomuksesta puhua, sillä eihän täällä kokoomusta taida olla kuin joku varoittava esimerkki, vai kuinka, arvoisat kuulijat? Tällöin nousi ylös eräs hyvin lihava mies ja sanoi olevansa kokoomuslainen. – Kuten sanoin, vain varoittava esimerkki, totesi pääministeri.

Mannerheim oli kuollut ja pyrki taivaaseen. Taivaan portilla Pyhä Pietari sanoi Mannerheimille:
-Ettehän te marsalkka voi taivaaseen päästä ilman ratsua. Mannerheim ilmoitti lähtevänsä hakemaan hevosta maan päältä, pääministeri Kekkosen saapui luo ja kertoi pulmansa. Kekkonen otti valtion tulo- ja menoarvion ja selasi sitä tarkkaan. Lopuksi hän joutui toteamaan, ettei menoarviossa ollut varattu määrärahaa marsalkan ratsua varten, joten hän ei voi auttaa. Mannerheim tuskastui ja vaati, että pääministerin on tultava selostamaan tilanne Pyhälle Pietarille. Kun Mannerheim lähestyi Kekkosen kanssa taivaan porttia, huusi Pietari jo kaukaa: - Minähän käskin teidän tulla tänne hevosen enkä aasin kanssa.

Urho Kekkosen kuvalla varustetusta postimerkistä tuli aikoinaan paljon valituksia. Merkin liima oli muka aivan pitämätön. Valituksiin vastaava virkamies kyllästyi lopulta ja vastasi eräälle tiedustelijalle: - Valituksenne liiman kehnoudesta on vaivan turha. Kaikkihan sylkevät kuitenkin merkin etupuolelle.

Heikki Mankinen Kestilästä oli ollut yhdessä mukana muiden Kestilän miesten kanssa naapuripitäjässä kuulemassa pääministeri Kekkosta. Kun miehet siinä purkautuivat autosta, osui paikalla muuan kestiläläinen, joka kysyi: - Oliko Kekkosella paljon kuulijoita? – Noin kaksi hehtaaria, vastasi Heikki.

Kainuulainen emäntä tuli nostamaan postitoimistosta lapsilisiä ja muita tukipalkkioita. Saatuaan rahansa hän lausui tyytyväisenä: - On se Kekkonen hyvä mies. Pani sitten ukko, kukko tai halla, niin aina rahaa tulee.

Presidentinvaalien edellä liikkui Lapissa Kekkosen vaaliliiton puhujana Aatu Alajärvi Rovaniemen maalaiskunnasta. Kemijärvellä eräässä tupaillassa syntyi puheen jälkeen keskustelua. Eräs kuulija kertoi joskus 1934 nähneensä Kekkosen jossain tilaisuudessa humalaisena ja kysyi puhujalta, onko tällainen mies sopiva presidentin paikalle. -No jaa, eikhän tuo lien jo selevinny, kuului Alajärven vastaus.

Pohjois-Suomen tekemällään matkalla presidentti Kekkosen kerrotaan käyneen talossa, johon oli siunaantunut viidet kakkoset. Tarina kertoo Kekkosen ihmetelleen: - Viidet kaksoset! Onko sitten joka kerralla tullut kaksoset? Siihen emäntä hyvin hiljaa ja vaatimattomasti: - E-ei, tavallisesti ei tuu mittään.

Presidentti oli pohjoisessa vierailulla eräässä maalaistalossa. Kahvipöydässä häneltä sattui kaatumaan hiukan kahvia emännän varmasti parhaimmalle pöytäliinalle. Emäntä käänsi katseensa syrjään, mutta ei sanonut mitään. Vähän myöhemmin kaatui isännän kuppi ja samalla silloin emäntä mutisi: - Siinä minulla on toinen tohelo. Jonkin aikaa myöhemmin sai emäntä paketin, jossa oli kaunis pellavaliina. Mukana oli tervehdys: ”Siltä ensimmäiseltä tohelolta”.

Erään maatalousnäyttelyn ohjelma:
klo 10 siat saapuvat
klo 10.30 naudat saapuvat
klo 11 lampaat saapuvat
klo 11.30 tasavallan presidentti saapuu
klo 12 yhteinen lounas


Kauppaneuvos Kalle Kaihari on Kekkosen vanhimpia ystäviä, ei aivan suotta varapresidentiksi kutsuttu. Kun Kaihari täytti vuosia, Kekkonen tuli häntä onnittelemaan. Virallisten tervehdysten tultua vaihdetuksi päiväsankari taputti korkeaa vierastaan päälaelle ja sanoi: Kuule Urho, tuo sinun kaljusi on kuin minun muijani takapuoli.
Kekkonen muljautti kauppaneuvosta, sipaisi kaljuaan ja sanoi: - Katos perhana, niinhän se onkin.


Pääministeri Kekkosen ollessa puhujamatkalla Lapissa ja ruoskiessa selvin sanoin kokoomusta hän lopuksi totesi: -No, turhahan minun on täällä pohjoisessa kokoomuksesta puhua, sillä eihän täällä kokoomuksesta taida olla kuin joku varoittava esimerkki, vai kuinka, arvoisat kuulijat?
Tällöin nousi ylös eräs hyvin lihava mies ja sanoi olevansa kokoomuslainen.
- Kuten sanoin, varoittava esimerkki, totesi pääministeri.

- Mikä oli Kekkosen lempilaulu?
- En etsi valtaa loistoa.

- Missä on maailman suurin saha?
- Novosibirskissä. Kun Kekkonen sahasi siellä Suomen kansaa silmään, kaatui Suomessa Honka.

Kekkonen oli valtiovierailulla taivaassa. Kun muut nousivat seisomaan, Jumala istui tiukasti valtaistuimellaan. Kun vieraat olivat lähteneet, Pietari kysyi Jumalalta:
- Miksi et noussut seisomaan, kun Suomen presidentti kävi täällä?
- Jos hän olisi nähnyt tyhjän istuimen, hän olisi heti istunut sille.

Madame Tabe Slior, suuressa maailmassa kauan oleskeltuaan, kävi jälleen Suomessa onnea ja menestystä etsimässä. Kerrotaan, että hän tällöin olisi kirjoittanut Urkille, tahtoen verestää vanhoja muistoja. Mutta Urkki, tunnustaen samalla jo ikääntyneisyytensä, vastasi vain lyhyesti sananlaskua käyttäen:
- Suo siellä, vetelä täällä!


Lähdeteokset:
Pentti Huovinen ja Eino S. Repo: Kekkoskaskut
Jaakko Okker: Muisto Urholle ISBN 951-1-0524-9
Pentti Huovinen: Kekkosen näköinen mies ISBN 951-35-1386-6