perjantai 7. tammikuuta 2022

Iskelmä-Suomi




Kalajoen Hiekkasärkkien kuplahalli 

Jakso 1: Kohtalon tähdet

https://areena.yle.fi/1-1783183

1/10. Suomalainen iskelmätähti ei saa olla liian täydellinen. Hänen tarinassaan pitää olla varjoja. Olavi Virta, Irwin, Badding, Topi Sorsakoski ja Kari Tapio ovat sellaisia tähtiä, joita yleisö on halunnut ihailla.


Jakso 2: Kuningattaret

https://areena.yle.fi/1-1790080

2/10. Katri Helena ja Paula Koivuniemi edustavat vuosikymmenestä toiseen suomalaista kestotähteyttä. Millaisen tien Iskelmä-Suomen kuningattaret ovat kulkeneet? Mikä on heidän perintönsä nuoremmille naistähdille?


Jakso 3: Syvä kuin meri

https://areena.yle.fi/1-1800120

3/10. Suomalaisen tangon voittokulku alkoi sodasta. 1960-luvulla iski tangohulluus. Kärjen ja Monosen tangot olivat vastavoima pitkätukkapopille. Kansa sai luvan tulla lähelle. Romaneille tango avasi ovet iskelmään.


Jakso 4: Kaupungin valot

https://areena.yle.fi/1-1806160

4/10. Maaseutuhenkisen kaihon rinnalla iskelmä-Suomessa soi myös kaupungin syke. Se kuuluu Erik Lindströmin ja Rauno Lehtisen musiikissa sekä Lailan, Carolan ja muiden 1950 - 70-luvun tyylittelijöiden tulkinnoissa.


Jakso 5: Yes Sir, alkaa polttaa

https://areena.yle.fi/1-1814918

5/10. 1960-luku nostaa esiin uudet tähdet ja soundit. Maailmalta poimittujen käännösiskelmien tuotanto paisuu, kun C-kasetti mullistaa markkinat. Popvirtaukset ja diskorytmit sekoittuvat kotimaan turpeeseen.


Jakso 6: Sininen ja valkoinen

https://areena.yle.fi/1-1822238

6/10. Juha Vainio, Jukka Kuoppamäki ja kaksikko Irwin Goodman-Vexi Salmi tulivat suomalaisen iskelmän maailmaan keskellä 1960-luvun murrosta. He jatkoivat suomalaista laulun tekemisen perinnettä ja mullistivat sen.


Jakso 7: Show must go on

https://areena.yle.fi/1-1829547

7/10. Iskelmän tarinaan kuuluvat artistit, jotka ovat lähteneet haastamaan iskelmätähteyden rajoja. Kansainvälisen viihde-estetiikan ja kotimaisen tanssilavatodellisuuden yhdistäminen ei suju kivuttomasti.


Jakso 8: Mä joka päivä töitä teen

https://areena.yle.fi/1-1836447

8/10. Iskelmää on aina tehty ylpeän ammattilaisen etiikalla. Viihdyttäminen on työn, ei taiteen tekoa. Alan miesten ja naisten veri on aina punnittu tien päällä, koska siellä on soittajan leipä, pieninä murusina.


Jakso 9: Elämän valttikortit

https://areena.yle.fi/1-1841704

9/10. Suomalainen iskelmä ammentaa voimansa melankoliasta. Historian hämystä tämän päivän suomirokkiin ja uusiskelmään kulkeva mollin pitkä linja elää koko ajan pinnan alla ja nostaa välillä kunnolla päätään.


Jakso 10: Perutaan häät

https://areena.yle.fi/1-1850892

10/10. Iskelmä on aina elänyt ajassa. Nyt se on murroksessa. Sillä on oma elinpiirinsä tanssilavoineen ja tangomarkkinoineen, mutta perinteellä on haastajia. Uusi popiskelmä erkaantuu koko ajan kauemmaksi traditiosta.


torstai 6. tammikuuta 2022

Politiikka Suomi


Jakso 1: Voiko vitutukseen kuolla

https://areena.yle.fi/1-50396448

Osa 1/10. Politiikan häviöt ja tappiot Paavo Väyrysen johdolla. Arja Alho, Anneli Jäätteenmäki, Alexander Stubb ja Katri Kulmuni kertovat vaikeista hetkistään. Miten erot ja ratkaisevat virheet menevät poliitikon ihon alle.


Jakso 2: Kyllä kansa tietää

https://areena.yle.fi/1-50396444

Osa 2/10. Vennamo kirosi rötösherrat. Soini löysi EU:sta ongelman. Halla-aholle ja Purralle maahanmuutto on pahinta. Populismin tie Vennamon protestista perussuomalaisten aikaan.


Jakso 3: Syvään päätyyn

https://areena.yle.fi/1-50396442

Osa 3/10. Sanna Marin, Jutta Urpilainen, Elisabeth Rehn, Mauri Pekkarinen ja Pekka Haavisto kertovat, miltä tuntuu politiikan syvässä päädyssä. Maa on kriisissä, tappouhkaus odottaa puhelimessa ja tukan harmaannuttava EU-hanke työpöydällä.


Jakso 4: Kohut ja selkkaukset

https://areena.yle.fi/1-50396449

Osa 4/10. Matti Vanhasen sydänsuruista tulee kaikkien viihdettä. Ilkka Kanervan tekstiviestit tekevät yksityiselämästä politiikkaa. Hyvissä herroissa poliitikot viihtyivät kelteisillään. Julkinen eläin elää parrasvaloissa.


Jakso 5: Suoraa toimintaa

https://areena.yle.fi/1-50396446

Osa 5/10. Kun haluat pelastaa maailman, mutta näet poliitikot vätyksinä. Pekka Haavisto, Tarja Halonen ja muut aktivistit nostavat marginaali-ilmiöt valtavirtaan. Koijärveläisten, kettutyttöjen, kuokkavieraiden ja Black Lives Matters -aktivistien tarinat.


Jakso 6: Maailmanparantajat

https://areena.yle.fi/1-50396450

Osa 6/10. Poliitikko oli kerran nuori, jolla oli unelmia. Matti Vanhanen, Li Andersson, Riikka Purra ja ja Ben Zyskowicz haluavat rakentaa parempaa Suomea. 70-luvun nuorisopolitiikassa opittiin kaikki niksit - myös ne lailliset.


Jakso 7: Ikuinen lama

https://areena.yle.fi/1-50396451

Osa 7/10. Kun Iiro Viinasella meni tunteisiin ja talouspuhe valtasi Suomen. 90-luvun lama eli sodan jälkeen pahin kriisi päättäjien ja uhrien kertomana. Mukana myös devalvaatio, pankkituki, massatyöttömyys ja valuuttalainat.


Jakso 8: Pulinat pois

https://areena.yle.fi/1-50396445

Osa 8/10. Vaaleissa poliitikko riisuu hanskat. Keskustan veret seisauttava vaalivoitto tuli hyökkäämällä. Työväen presidentti Niinistö osui vastustajan hermoon. Rehn-Ahtisaari ja Aho-Halonen -vaalit menivät henkilökohtaisuuksiin.


Jakso 9: Kun Suomi livahti länteen

https://areena.yle.fi/1-50396443

Osa 9/10. Jännityskertomus hetkistä, jolloin Suomi päätti onko se itää vai länttä. Neuvottelujen aikana Paavo Väyrynen taktikoi, muilta meni hermot. Moskovan katsoessa muualle Suomi teki ratkaisevan siirron.


Jakso 10: Vastakkainasettelun aika on aina

https://areena.yle.fi/1-50396447

Osa 10/10. Kaljupäisestä politiikan virtuoosista kaikenkarvaiseen somekohinaan. Näyttämöllä heiluu tunnekuohupuolueita, nostalgiapuolueita ja saivartelevia demagogeja. Politiikka näyttää peliltä, jossa on aina etsitty vastapareja.



tiistai 4. tammikuuta 2022

Kylmän sodan Suomi , Kekkonen ja Koivisto

 

                                                            Urho Kaleva Kekkonen

Mauno Koivisto

Kylmän sodan Suomi , Kekkonen ja Koivisto


1. Jakso: Hämärän rajamaa

    https://areena.yle.fi/1-50828777

    1/8. Kylmän sodan alkaessa Suomi yrittää löytää paikkaansa rintamalinjojen välissä. Lännen yllätykseksi Suomesta ei tule Neuvostoliiton satelliittia, mutta Neuvostoliitto kasvattaa vaikutustaan Suomen asioihin.

Jakso 2: Erityisiä suhteita

https://areena.yle.fi/1-50828779

2/8. Neuvostoliiton vaikutusvalta Suomessa kasvaa vääjäämättä yöpakkasten ja noottikriisin myötä. Itänaapurin tahto otetaan yhä enemmän huomioon. Kekkonen tekee ulkopolitiikasta sisäpolitiikan lyömäaseen.



Jakso 3: Kauko-ohjattu maa

https://areena.yle.fi/1-50828778

3/8. Nuorison radikalisoituminen johtaa 1970-luvun alussa taistolaisliikkeen syntyyn. Neuvostoliitto kasvattaa yhä vaikutustaan. Länsimedioissa aletaan puhua "suomettumisesta".



Jakso 4: Hyödyllinen idiootti

4/8. Suomessa haaveillaan 1970-luvun alkuvuosina sillanrakentajan roolista. Neuvostolitto näkee asian toisin. Itsesensuurista tulee vallitseva käytäntö suomalaisessa mediassa ja Yleisradiossa.


Jakso 5: Uusi sukupolvi

https://areena.yle.fi/1-50828781

5/8. Suomettuminen on 70-luvun lopulla arkipäivää. Sitä on kaikkialla, juhlapuheista yhteistyöelokuviin ja kouluopetuksesta TV- ja radio-ohjelmiin. Neuvostoliitto ehdottaa yhteisiä sotaharjoituksia.


Jakso 6: Vapautta vai lumetta?

https://areena.yle.fi/1-50828780

6/8. Mauno Koiviston valinta presidentiksi nostaa toiveita vapautumisesta. Mutta kaikki ei heti muutukaan. Neuvostoliitto ei lakkaa etsimästä Suomesta "neuvostovastaisia voimia".


Jakso 7: Viimeinen filminauha

https://areena.yle.fi/1-50828783

    7/8. 80-luvun lopulla Neuvostoliitto muuttuu Gorbatsovin johdolla. Suomettuminen vetää viimeisiä henkäyksiään Koiviston suhtautumisessa Baltian tapahtumiin. Neuvostoliitto hajoaa.



Jakso 8: Minä tunnustan

https://areena.yle.fi/1-50828784

  • 8/8. Euroopan Unionin jäsenenä Suomesta tulee täysivaltainen länsimaa. Jättikö suomettuminen pysyvän tahran kansakunnan mieleen? Voisiko suomettuminen palata? Mitä suomettuminen merkitsee nuorelle sukupolvelle?


KEKKONEN


Jakso 1: Kohti seikkailuja

https://areena.yle.fi/1-4254829

    Lapsuuden Kainuussa viettänyt Kekkonen osallistuu kansalaissotaan ja toimii Etsivässä keskuspoliisissa. Poliittinen ura alkaa ja Kekkonen puolustaa demokratiaa. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 2: Uusia ystäviä

https://areena.yle.fi/1-4254821

Jatkosodan aikana Urho Kekkonen tekee ulkopoliittisen kääntymyksen. Kekkonen pyrkii valtaan ja saavuttaa päämääränsä 1956, kun hänet valitaan presidentiksi. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 3: Suomalainen paradoksi

https://areena.yle.fi/1-4254826

Presidentti Kekkosen alkutaival vallan huipulla ei ole helppo. Vuoden 1958 yöpakkaset ovat vakava kriisi. Kekkonen kamppailee kilpailijoitaan vastaan ja voittaa. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 4: Pelin herra

https://areena.yle.fi/1-4254824

    Kekkonen kesyttää häntä vastustaneet sosiaalidemokraatit. Kekkonen saa ulkopolitiikalleen tunnustusta ja luo suhteita niin politiikassa kuin yksityiselämässään. Jari Tervon dokumenttisarja.

Jakso 5: Vaaralliset vuodet

https://areena.yle.fi/1-4254827

Lastenkutsut kokoavat Tamminiemeen nuorta älymystöä, jonka Kekkonen syleilee hiljaiseksi. Tsekkoslovakian miehitys saa Kekkosenkin masentumaan ja pelkäämään. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 6: Urho I Suuri

https://areena.yle.fi/1-4254825

Kekkonen on valtansa huipulla 75-vuotiaana. Suomessa kukaan ei kyseenalaista Kekkosen valtaa. Tämän suuruuden huipentuma on Helsingissä järjestetty ETY-kokous. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 7: Unia Kainuusta

https://areena.yle.fi/1-4254828

Vanhenevan Kekkosen ote vallasta alkaa herpaantua ja Mauno Koivisto nousee haastajaksi. Terveyden pettämistä ei enää voi peittää ja Kekkonen luopuu virasta. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 8: Tukkipojan kehto - Kekkonen elää!

https://areena.yle.fi/1-4254830

Mikä on Kekkosen perintö ja merkitys? Millaisena jälkipolvet muistavat valtiomiehen ja mitä tarkoittaa Kekkosen karnevalisoiminen? Jari Tervon dokumenttisarja.


KOIVISTO


Jakso 1: Selviytyjä

1/8. Selviytyjä. Mauno Koivisto saa eväät elämälle kansakoulussa ja jatkosodassa. Selvittyään hengissä hän liittyy sosialidemokraattiseen puolueeseen ja lähtee yliopistoon. Jari Tervon dokumenttisarja


Jakso 2: Sosialisti nro 1

https://areena.yle.fi/1-4599014

2/8. Sosialisti nro 1. Mauno Koivisto väittelee tohtoriksi Turussa ja muuttaa Helsinkiin. Hän ohjaa sosialidemokraattista puoluetta oikealle tielle ja ui syvemmälle politiikkaan. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 3: Uusille reviireille

https://areena.yle.fi/1-4599004

3/8. Uusille reviireille. Mauno Koivisto hankkii ulkopoliittisia kannuksia pääministerinä ja kansansuosiota esiintymällä tv:n viihdeohjelmassa. Manu-ilmiö syntyy. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 4: Erittäin salainen

https://areena.yle.fi/1-4599013

4/8. Erittäin salainen. 1970-luvulla Suomen Pankista tulee Mauno Koiviston valtakunta. Hän on syrjässä vain parrasvaloista, ei vallasta. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 5: Yksinäinen sheriffi

https://areena.yle.fi/1-4599011

5/8. Yksinäinen sheriffi. Mauno Koivisto haastaa vanhan valtiaan ja hurmaa kansan. Suomeen valitaan ensimmäinen sosialistinen presidentti. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 6: Työväenliikkeen Mannerheim

https://areena.yle.fi/1-4599012

6/8. Työväenliikkeen Mannerheim. Mauno Koivisto lunastaa ja rikkoo häneen asetettuja odotuksia. Hän saa uusia kansainvälisiä ystäviä ja kotimaisia vihollisia. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 7: Sanansa mittainen

https://areena.yle.fi/1-4599007

7/8. Sanansa mittainen. Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella pelko ja toivo juoksevat Euroopassa kilpaa. Monilla suomalaisilla on kasvavia vaikeuksia ymmärtää presidenttiään. Jari Tervon dokumenttisarja.


Jakso 8: Sopivan salainen

https://areena.yle.fi/1-4599009

    8/8. Sopivan salainen. Mauno Koivisto jää eläkkeelle, muttei lakkaa vaikuttamasta. Suomella on vihdoin ex-presidentti, joka on täydessä iskussa - ja ehtymätön arvoitus. Jari Tervon dokumenttisarja.