perjantai 29. heinäkuuta 2011

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan uudet linjaukset



















Neuvostoliiton hajoamisen kiihtyessä ei kuitenkaan voinut olla vielä varmuutta, miten hallinto Venäjällä järjestettäisiin. Suomessa todettiin, että Venäjä jokatapauksessa pysyy naapurina. Siksi ryhdyttiin valmistelmaan Venäjän kanssa tehtäviä naapuriyhteistyön sopimuksia sekä yya-sopimuksen muuttamista sellaiseksi, ettei se sisältäisi enää sotilaallisia määräyksiä. Neuvostoliiton lakkauttamisen hetkellä tuo korvaava sopimus jäi allekirjoittamatta, mutta sen sijaan Venäjän kanssa tehdyt uudet naapuruussopimukset allekirjoitettiin tammikuussa 1992.

Saksan yhdistyminen, Baltian maiden itsenäistyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen muuttivat perusteellisesti Itämeren alueen poliittista karttaa. Suomi osallistui jo 1980-luvulla aktiivisesti Itämeren suojeluun ja hieman myöhemin kehittyneeseen poliittiseen yhteistyöhön sekä Itämeren että Pohjoisen Jääämeren alueilla. Tähän liittyi ”lähialuepolitiikan” tukeminen erityisesti Baltian ja Venäjän puolelle toimitetuilla avustuksilla sekä osallistumisella monenlaisiin yhteistyöhankkeisiin. Näillä toimilla oli selvästi rauhoittava vaikutus kylmän sodan aseltelmien purkamisessa ja muutoksen hallinnassa Suomen lähiympäristössä.

Neuvostoliiton hajottua yya-sopimus korvattiin vuoden 1992 alussa selvästi lievemmällä naapurisopimuksella Venäjän kanssa ja Suomi valmisteli jo liittymistä Euroopan yhteisöön, joka oli muuttumassa poliittiseksi unioniksi. Silloin todettiin tarve kaventaa puoluueettomuuden määritys koskemaan vain sodan aikaa ja suhdetta sotilasliittoihin eli käytännössä Natoon.
Kylmän sodan päättyminen poisti rauhanaikaisen tarpeen korostaa puolueettomuutta, kun keskeisissä kansainvälisissä konflikteissa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto / Venäjä olivat yleensä samalla puolella. Suomen toimiessa YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 1989-1990 puolueettomuuspolitiikka ei tuottanutkaan ongelmia vaan tarjosi mahdollisuuden toimia aktiivisesti välittäjänä muun muassa Namibian itsenäistymisprosessissa. Sinne sijoitetuissa rauhanturvajoukoissa Suomella oli keskeinen rooli.

Maanpuolustusta kehitettiin 1980-luvulla edelleen alueellisen puolustuksen periaatteen pohjalta ja erityisesti tehostettiin kykyä torjua Etelä- Suomeen kohdistuvat yllätyshyökkäykset. Suurhyökkäyksen alkamisen todennäköisyys väheni tuntuvasti yleistilanteen helpottumisen myötä, mutta jonkin verran huolta aiheutti 1990-luvun alussa eräiden neuvostoarmeijan tärkeiden osien vetäminen Saksasta Suomen itärajan läheisyyteen Pietarin ja Kantalahden alueille. Muutaman vuoden kuluttua osoittautui, että kysymys oli tilapäsijärjestelystä, sillä Venäjä alkoi jo tyhjentää Suoomen läheisyydessä olleita varuskuntiaan.

Puolustuvoimien tilaa ja näkymiä selvittämään nimitettiin valtioneuvoston päätöksellä helmikuussa 1990 Parlamentaarinen puolustuspoliittinen neuvottelukunta, joka julkaisi mietintönsä jo joulukuussa samana vuonna. Kiivaasti vaihtelevassa tilanteessa oli vaikeuksia saada aikaan selkeää tilannearvioita. Mietintö keskittyikin siltä osin lähinnä poliittisten ja asevalvontaprosessien kuvailuun.
Ilmavoimien torjuntahävittäjien korvaamista uusilla oli valmisteltu jo useita vuosia, eikä enää ollut tarvetta pitää kiinnin hankintojen tasapainosta idän ja lännen välillä. Monivaiheisen tarjouskilpailun jälkeen valittiin yhdysvaltalainen F/A 18 Hornet-hävittäjä; niitä ostettiin kaikkiaan 64. Hornettien kallis hinta vaaransi suunnitellun maavoimien varustamisen, mutta tilanne ainakin osaksi korjautui, kun DDR:n kansanarmeijan jäämistöstä ostettiin edullisesti suuri määrä maavoimien kalustoa.

Rahaliikenteen ja valuuttakaupan vapauttuminen 1980-luvun loppuvuosina kiihdytti taloudellista kasvua. Nousukausi perustui kuitenkin paljolti ulkomailta otettuihin lainoihin ja spekulaatioihin osakekurssien jatkuvasta noususta, jolloin seurauksena oli talouden ylikuumeneminen.
Valtio jatakoi vielä löysää budjettipolitiikkaa, vaikka pörssikurssien ja asuntojen hintojen lasku vuodesta 1989 varoitti jo tulossa olevista vaikeuksista ja talouskasvu vuonna 1990 painui nollaan. Kesti kuitenkin kevääseen 1991, ennen kuin talouskriisin mittasuhteet alkoivat hahmottua juuri toimintansa aloittaneelle Esko Ahon hallitukselle. Sadoittain yrityksiä meni konkurssiin, jolloin pankit kärsivät suuria luottotappioita. Siitä oli seurauksena vakava pankkikriisi. Vuoden 1991 puolivälissä alkoi valuuttapako, joka oli osaksi seurausta markan kiinnittämisestä liian korkealla kurssilla EY:n valuuttajärjestelmään ja ehkä vieläkin enemmän juuri paljastuneen talouskriisin syvyydestä. Syksyllä markka oli pakko devalvoida.

Lähdeaineisto: Pekka Visuri Suomi kylmässä sodassa

torstai 28. heinäkuuta 2011

Itsenäisyyden palauttaminen – irti Neuvostoliitosta



















Moskovan reaktio Viron itsenäistymishankkeisiin oli kielteinen. Presidentti Gorbatsov vaati huhtikuun alussa tarkempaa selvitystä ja uhkasi niskuroivaa tasavaltaa ”Liettuan mallilla” eli poliittisella ja taloudellisella painostuksella.Vastauksessaan Viron korkein neuvosto ei perääntynyt vaan esitti kiireellisiä neuvotteluja ”Viron suvereenisuudesta ja Viron tasavallan uudesta perustamisesta”. Neuvostoliitto puolestaan ehdotti, että Viro ja Latvia – Liettua oli jo antanut itsenäisyysjulistuksen – saisivat uudentyyppisessä perustettavassa valtioliitossa erityisaseman, jos ne luopuisivat irtautumisaikeistaan. Viro ei suostunut ehdotukseen, jolloin Gorbatsov julisti Viron itsenäistymispäätöksen siirtymäaikoineen laittomaksi. Samalla hän julisti pätemättömiksi Viron korkeimman neuvoston 8- toukokuuta tekemät päätökset, joilla Viron sosialistisen neuvostotasavallan nimi muutettiin Viron tasavallaksi ( Eesti Vabariik), itsenäisyydenaikainen valtionvaakuna palautettiin käyttöön ja sinimustavalkoinen lippu ja vanha kansallislaulu Mu isamaa, mu onn ja roo saivat virallisen aseman.

Itsenäisyyttä kosekvat neuvottelut keskusvallan kanssa eivät käynnistyneet. Elokuussa 1990 syntynyt neuvottelukosketuskin katkesi syyskuun alussa, kun Moskova katsoi, että neuvotteluja voidaan käydä vain suvereenien valtioiden kesken ja että virolaisten kanssa voidaan vain ”vaihtaa mielipiteitä”. Tulokset jäivät yhtä olemattomiski, kun Ruutel esitti Moskovalle joulukuussa kolmen kohdan ohjelman: Neuvostoliitto tunnustaisi ensin Viron itsenäisyyden, sen jälkeen alkaisia siirtymäaihe, jolloin sovittaisiin maidenvälisistä avoimista kysymyksistä, ja opuksi sopimukset pantaisiin täytäntöön ja siirryttäisiin normaaleihin valtioidenvälisiin suhteisiin. Neuvostoliiton tulkinnan mukaan Viron päätökset olivat laittomia, ja siksi sen oli ne peruttava. Virolaiset puolestaan katsoivat kesän 1940 laittoman miehityksen aiheuttaneen sen, että itsenäistä Viron tasavaltaa ei ollut milloinkaan lakkautettu ja sikse se saatettiin palauttaa Viron omalla päätöksellä.

Vuoteen 1990 tultaessa ”uusi heräämisliike” oli edennyt pitkälle myös kulttuurin ja kansakunnan vanhan muistin virkistämisen alalla. Hävitettyjä vapaussodan muistomerkkejä oli alettu pystyttää uudelleen, historiantutkijat olivat ryhtyneet täyttämään historian valkoisia läikkiä – tähän Gorbatsovinkin oli edellyttänyt – ja tuomaan uutta tietoa muun muassa vuosien 1939 ja 1940 dramatiikasta, väestötuhoista ja vuoden 1949 joukkokyydityksistä. Ennakkosensuurin lopettaminen päästi vihdoin julkisuuteen kansakunnan itseymmärryksen kannalta useita tärkeitä, jo aiemmin kirjoitettuja teoksia, kuten Heino Kiikin kyyditettyjen elämää kuvaavan romaanin Maria Siperianmaassa (1988), Komissa neljä vuotta vankileirillä olleen Raimond Kaugverin Kirjad laagrist ( Kirjeitä leiriltä 1989) ja Jaan Krossin Silmien avaamisen päivän (1987).

Syksyn 1990 kuluessa Moskovan suhtautuminen Viron pyrkimyksiin muuttui yhä kielteisemmäksi, eikä länsivaltojen tukikaan ollut niin voimakasta kuin Virossa toivottiin. Gorbatsovin uudistuspolitiikan ajautuminen vaikeuksiin ja vanhoillisten painostus saivat hänet tammikuussa 1991 käyttämään väkivaltaa Baltian tilanteen ratkaisemiseksi.

Tukea etsiessään Viron johto oli 12. tammikuuta allekirjoitanut Venäjän federaation korkeimman neuvoston puhemiehen Boris Jeltsinin kanssa sopimuksen, jossa osapuolet tunnistivat toisensa oikeuden itsenäisyyteen. Seuraavana päivänä Neuvostoliiton sisäministeriön erikoisjoukot hyökkäsivät Vilnassa televisiotornia vastaan, jolloin 14 ihmistä sai surmansa ja satoja loukkaantui. Kuolonuhreja vaatinut väkivalta levisi myös Latvian Riikaan, ei kuitenkaan Viroon. Jeltsin teki illalla 13. tammikuuta salamavierailun Tallinnaan, ja Baltian maiden ja Venäjän yhteisessä kannanotossa osapuolet tunnustivat toistensa suvereeniuden. Näin Jeltsinin Venäjä levitti sateenvarjonsa Baltian tasavaltojen suojaksi, mikä hillitsi väkivallan laajenemista.

Akuutin kriisin väistyttyä Virossa järjestettiin 3. maaliskuuta 1991 itsenäisyyttä koskeva neuvoa-antava kansanäänestys, jonka boikotoimisesta Viron komitea luopui. Äänestysprosentti oli nin 83, ja 77,83 prosenttiä äänestäneistä vastasi myöntävästi kysymykseen ”Tahdotteko Viron tasavallan valtiollisen itsenäisyyden ja riippumattomuuden palauttamista?” Väestön suuri enemmistö – joukossa oli merkittävä määrä myös epävirolaisia – oli siis itsenäistymisen kannalla. Sen sijaan Viro ei, kuten eivät toisetkaan Baltian tasavallat ja muun muassa Georgia, osallistunut kaksi viikkoa myöhemmin järjestettyyn yleisliittolaiseen, Neuvostoliiton säilyttämistä koskevaan kansanäänestykseen.

Baltian tasavaltojen rauhanomainena pyrkimys itsenäisyyden palauttamiseen ei juuri saanut lännen tukea, koska siellä tärkeimpänä pidettiin Gorbatsovin ja hänen uudistuspolitiikkansa edistämistä. Viron aiemmasta historiasta tuttu lyhytaikainen oven avautuminen toteutui elokuussa 1991, kun joukko Neuvostoliiton vanhoillista johtoa yritti Moskovassa vallankaappausta. Sekoilu päättyi nopeasti, ja juntta kukistui, mutta Viron korkein neuvosto teki 20. elokuuta äänin 69-0 pikaisen päätöksen ”Viron valtion itsenäisyydestä”. Viitaten maaliskuiseen, itsenäisyyden palauttamista koskevaan kansanäänestyksen tuloksiin sekä siihen, että kaappauksen takia neuvottelut Moskovan kanssa olivat mahdottomat, korkein neuvosto vahvisti maan itsenäisyyden ja painotti Viron tasavallan jatkuvuutta kansaivälisen oikeuden subjektina. Lisäksi päätettiin yhteistyössä Viron kongressin kassa muodostaa perustuslakia säätävä kokous (Pohiseaduse assambler).
Enaimmäiseksi Viron itsenäisyyden tunnustivat Islanti ja Liettua 22. elokuuta. Lativa oli vuorossa seuraavana päivänä, ja Jeltsinin Venäjä, Tanska ja Unkari antoivat tunnustuksensa 24. elokuuta. Suomi palautti diplomaattisuhteet 28. elokuutta. Yhdysvaltain tunnustus tuli 2. syyskuuta. Neuvostoliitto vihdoin 6. syyskuuta.

Lähdeaineisto: Seppo Zetterberg Viron historia ISBN 978-952-746-520-5

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Uuteen aikakauteen



















Euroopan sodanjälkeinen poliittinen tilanne alkoi muuttua tosissaan vuoden 1988 aikana. Oireet neuvostoblokissa olivat yhä ilmeisempiä. Oppositio oli jo noussut päivänvaloon useissa sosialistisissa maissa. Näiden kansalaiset alkoivat kyseenalaistaa yhä voimakkaammin vallanpitäjiensä legitimiteettiä. Muutospaine tuli alhaalta ja vallanpitäjät joutuivat puolustuskannalle. Neuvostoliitossa presidentti Mihail Gorbatsov kävi epätoivoista taistelua saadakseen asiat hallintaansa.

Gorbatsovilla oli käytössään maansa parhaat tietokanavat. KGB sovelsi Gorbatsovin johtamaa perestroikka-politiikkaa, vaikkakaan se ei varmasti ollut helppoa. Se seurasi yhä edelleen neuvostovastaisia keskuksia ulkomailla ja kotimaassa. Se ”pyrki mukautumaan talousreformeihin”, mutta NKP:n ideologisena käsikassarana sen kyky tehdä näin oli hidasta. Sen toimintaan nousi 1980-luvun lopulla ”kansallisen separatismin” seuranta ja torjunta. Uusi asia oli myös Stalinin terrorin uhrien rehabilisointi.

KGB:n rooli oli yhä yhtä keskeinen kuin ennenkin. Se oli ulkopolitiikassa edelleen johtavassa toteuttavassa asemassa muihin valtion orgaaneihin, kuten ulkoministeriöön, verrattuna ja määritteli vuonna 1988 tehtävänsä näin: KGB ryhtyy aktiivisiin toimenpiteisiin toteuttaakseen puolueen ulkopoliittisen linjan.
KGB toimi Neuvostoliiton hajoamista vastaan. Sillä oli todella vahva ote maan hallinnosta. Sillä oli 1980-luvun lopun Gorbatsovin valtakunnassa kaikkiaan hieman yli 200 ydinkaaderia, sotajoukkoja (voisk), kaikkialla ministeriöissä ja valtionhallinnossa. Eniten heitä oli puolutushallinnon eri instituutioissa, yhteensä kaikkiaan 139 vuosina 1986-1990. Itse puolustusministeriössä oli 58 agenttia. Vastaava luku korkeakoulutuksen ja keskiasteen koulutuksen ministeriössä oli 50 ja lentokoneteollisuusministeriössä seitsemän. Useimmissa ministeriöissä oli kahdesta neljään KGB:n valvovaa silmäparia. Kansaa valvoi lisäksi valtava joukko asiamiehiä. Heidän lukumääränsä liikkui parissasadassatuhannessa.

Suomessa KGB:n keskeinen tehtävä oli ylläpitää vanhaa mallia, jossa Suomen valtaapitävät pysyisivät neuvostomyönteisillä linjoilla. Neuvostoliiton hajoamisen edistäminen, kuten esimerkiksi Baltian maiden istenäistymisen tukeminen, olisi neuvostovastaista toimintaa.

Muutoksen suuret linjat osuivat myös Suomeen. Koivisto joutui niiden pyörteeseen ja jälkijättöiseksi päätöksentekijäksi: johtajuus karkasi hänen käsistään. Suomen sopeutuminen tapahtuvaan kehitykseen siirtyi puolueille ja sitä kautta eduskunnalle. Presidentti Mauno Koiviston muutoksia pelkäävä ja KGB:n tavoitteiden mukainen linja tuli hyvin esille hänen puheessaan 1.1.1989. Hän totesi: ”En odota, että rajoja Euroopassa alettaisiin siirrellä, että valtakuntia katoaisi tai uusia syntyisi.” Samalla hän otti kantaa ennen kaikkea Neuvostoliiton puolesta ja noudatti tätä kantaa niin kauan kuin suinkin kykeni. Hän ei voinut toimia neuvostovastaisella tavalla, niin kuin hänet on tulkittava. Samoin toimivat hänen läheiset apurinsa.

Mutta kehityksen rajuus yllätti johtajat. Se kosketti myös Suomen kansainvälisiä suhteita syvällisesti ja erityisesti integraatiosuhteita. Kun Eftaa aikoinaan perustettiin, Ison-Britannian keskeinen ajatus oli turvata sillä vaje, joka oli syntynyt siitä, että kaikki läntisen Euroopan teollisuusvaltiot kattavaa vapaakauppa-aluetta ei syntynyt, Efta sai väliaikaisen leiman.

Alusta alkaen esilä oli ollut ajatus, että Eftan kohtalo oli suorastaan sulautua EEC:hen, mitä mahdollisuutta varten Suomi varautui eroamaan Eftasta nopeasti. Neuvostoliiton 1950-luvun kauhuskenaariot Suomen liukumisesta automatiikalla länteen alkoivat monessa mielessä toteutua 1980-luvun lopussa. Neuvostoliiton heikkeneminen ja eurooppalaisten sosialististen maiden sisäiset vallankumoukset johtivat 1980-luvun lopulla siihen, ett väylä länteen aukesi ennen kaikkea Eftan avulla. Tässä mielessä ja Neuvostoliiton kannalta epäilykset olivat perusteltuja. Niin kuin usein käy, väliaikaisesta syntyi pysyvyyttä. Näin kävin eftallekin, vaikka se koki muodonmuutoksia EEC:n laajenemisen myötä. Kuitenkin Efta oli vain sopeutuva elementti läntisen Euroopan integraatiossa, jonka poliittisessa johdossa EEC oli.

Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatsovin tavoitteena oli säilyttää Neuvostoliitto. Hän lupaili Baltian maille laajoja oikeuksia, mutta vaati pysymistä Neuvostoliitossa. Gorbatsovin tavoite oli hylätty Virossa. KGB oli vahva yksikkö, joka taisteli Neuvostoliiton hajoamista vastaan.
Suomi syöksyi katastrofaaliseen lamaan, joka muutti poliittisia voimasuhteita maassa. Se johti hallituspuolueet suurtappioon vuoden 1991 eduskuntavaaleissa.

Lähdeaineisto: Jukka Seppinen Mahdottomasta mahdollinen ISBN 951-566-063-7

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Suomi mitätöi Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Saksa-pykälät















Kesäkuun lopulla Suomi aloitti Eta-neuvottelut. Pääoppositiopuolueen Suomen keskustan johdossa tehtiin sukupolvenvaihdos. 43-vuotias Paavo Väyrynen luopui kymmenen vuoden jälkeen puheenjohtajuudesta, seuraajaksi valittiin 36-vuotias Esko Aho, joka viimeisessä äänestyksessä kukisti Eeva Kuuskosken. Väyrynen ei julkisesti ottanut kantaa seuraajaehdokkaisiin, mutta julkinen salaisuus oli, että Aho oli hänen suosikkinsa. Puoluesihteeriksi valittiin Erja Tikka. Yleisesti odotettiin, ettei keskustassa mikään muutu. Aho olisi Väyrysen ohjattavissa. Aho suoritti aikanaan lähes uskonnollisen kampanjansa Väyrysen valitsemiseksi keskustan johtoon 1980. Kaveripiirissä tälle ideologialle oli kehitetty nimikin ”eskoutuminen”.

Pari kuukauden kuluttua puheenjohtajaksi valintansa jälkeen Aho lähetti Väyryselle viestin, jossa hän määritteli keskustan kannan mm. integraatiopolitiikkaan, josta puhumisesta Väyrynen oli jatkanut entiseen tyyliinsä. Väyrynen suuttui. Tästä viestinvaihdosta alkoi ystävysten välien viileneminen. Aho, Tikka ja Olli Rehn asennoituivat selvästi myönteisemmin eurooppalaiseen yhteistyöhön kuin edeltäjänsä. Kolmikko oli kouliintunut nuorisopolitiikassa, heillä oli hyvä kielitaito ja täysin toisenlainen ote asioihin kuin edeltävällä keskustasukupolvella.

Puoluekentässä tapahtui toinenkin suuri muutos. Suomen kommunistinen puolue SKP ja Suomen kansan demokraattinen liitto SKDL lakkauttivat toimitansa. Niiden seuraajaksi perustettiin vasemmistoliitto, jonka johtoon nostettiin kirjailija, kansanedustaja Claes Andersson. Heilahdus kommunistien neuvostomyönteisestä linjasta oli melkoinen, sillä vasemmistoliitto kannatti Baltian itsenäisyyttä.

Mieleeni on jäänyt, kuinka tympääntynyt Mauno Koivisto oli Saksan nopeaan yhdentymiseen, Unto Hämäläinen kirjoittaa. Silmin nähden Koivistoa harmitti myös Kohlin saama ylenpalttinen vastaanotto Moskovassa. Elokuun lopulla 1990 Helsinkiin kokoontuivat Euroopan konservatiivijohtajat Euroopan demokraattisen unionin EDU:n kokoukseen. Ilkka Suomisen vieraaksi tulivat muiden muassa Margaret Thatcher ja Helmut Kohl. Kokouksessa hyväksyttiin konservatiiviperheen jäseneksi myös ensimmäiset Itä-Euroopan maiden oikeustopuolueet. Suomiselle tuli paine sanoa jotain merkittävää. Hänen avustajansa kirjoittivat Suomen EY-jäsenyydelle suopean puheen. Suomisen mukaan Ruotsin odotettavissa oleva jäsenhakemus oli se mikä sai kamelin selän katkeamaan. Kun Ruotsi tulee ulos, Suomi ei voi jäädä siitä perään. Täytyy mennä mukaan. ”Henkilökohtaisesti uskon, että Suomi anoo EY-jäsenyyttä viel tällä vuosikymmenellä”, Suominen sanoi. Pääministeri Holkeri ja ulkoministeri Paasio kiirehtivät vakuuttamaan ettei jäsenyys ole ajankohtainen.

Myös toisessa päähallituspuolueessa oli rakoilua. Paavo Lipponen oli haastanut Pertti Paasion puheenjohtajakilpaan kesän puoluekokouksessa. Lipponen liputti jokseenkin avoimesti jäsenyyden hakemisen puolesta. Puoluekokouksessa Lipponen hävisi äänestyksen selvästi. Lokakuun lopulla Ruotsin hallitus päätti yhtäkkiä hakea EY-jäsenyyttä. Holkerin käsityksen mukaan presidentti Mauno Koivisto loukkaantui syvästi Ruotsin hallituksen menettelystä. Ulkoministeriössä tehtiin perusteellinen arvio Ruotsin toiminnasta.

Idänkaupan perinteisiin kuuluivat runsaat sopimukset. Vielä Gorbatsovin Suomen-vierailulla lokakuussa 1989 allekirjoitettiin paljon uusia sopimuksia. Koivisto seurasi tarkasti idänkaupan tapahtumia. Suomisen mukaan presidentti asioi suoraan virkamiesten kanssa ohi ministerin. Suomessa tuskin kukaan arvasi, miten nopeasti tapahtumat lähtivät kulkemaan. Vielä alkuvuodesta 1990 vannottiin vanhan clearing-kaupan jatkumisen nimiin. Kesäkuussa Suominen sai Moskovassa taloouskomission maksutasetyöryhmän kokouksessa jo toista tietoa. Neuvosto-osapuoli halusikin siirtyä seuraavan vuoden alussa vapaavaluttaiseen kauppaan.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä Koivisto oli Tähtelässä maatöissä, kun hän kuuli radiosta Bushin ja Gorbatshovin tapaavan viikon päästä Helsingissä. Kaikenlaisia uutisia maailmalla kiertää, Koivisto tuumi. Iltapäivällä nolostunut Bush soitti, harmitteli vuotoa, mutta vahvisti uutisen olevan totta. Koivisto otti välittömästi ”puoluelinjaa” NKP:n ja KGB:n yhteisen edustajan Felix Karasevin kautta yhteyttä Moskovaan kertoen Suomen aikeista muuttaa yya-sopimusta ja Pariisin rauhansopimusta. Jostain sanomista olisi, Koivisto toivoi siitä kuulevansa. Gorbatsov ei sanonut mitään Suomen aikeista muuttaa yya-sopimusta ja rauhansopimusta, eikä Koivisto liioin ottanut asiaa puheeksi. Parin viikon kuluttua Suomen hallitus ilmoitti muuttavansa sopimuksen artikloita. Rauhansopimuksesta mitätöitiin ne kohdat, jotka rajoittivat Suomen sotavoimien määrää ja laatua. Koivisto saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan lausuman, jossa hän totesi vanhentuneiksi Saksan hyökkäävään rooliin viittaavat yya-sopimuksen kohdat. Jostain syystä Koiviston antama ennakkotieto ei ollut kulkenut Moskovassa ulkoministeriöön. Usean viikon selvittelyn jälkeen Moskovan ja Hesingin sotkuiset langat saatiin selvitetyksi.

Koivisto tuki voimakkaasti Gorbatsovia, esimerkiksi pitkällä Kanadan-vierailullaan hän ei jättänyt kertaakaan puhumatta naapurijohtajan puolesta. Suorastaan dramaattiselta näytti Koiviston esiintyminen valtiovierailulla Kanadassa. Torontossa Kanada-klubill Koivisto heitti sivuun hänelle kirjoitetun puheen ja piti jylisevän puheen Gorbatsovin puolesta, joka päättyi lauseeseen: auttakaa häntä. Läsnäolijat vaikuttivat hämmästyneiltä, osa kiusaantuneiltakin. Me matkaa seuranneet vieraat saimme vastata kandalaisten kollegoiden ja virkamiesten uteliaisiin kysymyksiin. Koiviston linjan selittäminen oli tosi vaikeaa.

Lähdeaineisto: Unto Hämäläinen Lännettymisen lyhyt historia ISBN 951-0-23024-5

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Vuosi 1990 – talous veitsenterällä



















Ylikierroksilla käyneelle Suomen taloudele ovat ennustajat povanneet jo useamman vuoden ajan ikävää sopeutumisaikaa. Talous on tasapainoillut varsinkin vuoden 1989 alusta lähtien veitsenterällä.Koko 1990-luvun alkupuoliskon ajan suomalaisten on ansaittava olennaisesti enemmän kuin mitä kulutamme. Tuloylijäämällä maksamme pois ulkomaista velkaa. Ylikuumentunut talous on johtanut kilpailijamaita korkeampaan hintojen nousuun. Vienti ei ole vetänyt, koska kotimaahan on kyetty myymään huomattavasti helpommin eikä ulkomaille ole heikentyneen hintakilpailukyvyn takia saatu kaupaksi riittävästi tavaroita. Suomessa saattaa lähivuosina olla edessä se tilanne, ettei talous tasapainotu ennen kuin kotimainen kysyntä on lamassa ja työttömyys korkealla. Tällöin inflaatio laskee ja vaihtotase tasapainottuu hitaan kysynnän kautta.

Tammikuu

1. tammikuuta – Sosiaali- ja terveysministeri Helena Pesola siirtyi Kansaneläkelaitoksen johtajaksi. Hänen seuraajakseen tuli kansanedustaja Mauri Miettinen.
1. tammikuuta – Kansanedustaja Eva-Riitta Siitonen siirtyi Uudenmaan läänin maaherraksi. Hänen tilalleen eduskuntaan nousi veteraanipoliitikko Tuure Junnila. 79-vuotiaasta Junnilasta tuli eduskunnan ikäpuhemies.
1. tammikuuta – Someron kunta siirrettiin Hämeen läänistä Turun ja Porin lääniin.
3. tammikuuta – Panaman presidentti Manuel Noriega antautui yhdysvaltalaisjoukoille.
7. tammikuuta – Pisan torni suljettiin yleisöltä turvallisuusvaaran vuoksi.
9. tammikuuta – Tukholmassa Finnbodan telakalla korjattavana ollut risteilyalus Sally Albatross vaurioitui pahoin tulipalossa.
10. tammikuuta – Time Warner -mediayhtiö syntyi Timen ja Warner Communications -yhtiöiden yhdistyttyä.
11. tammikuuta – 200 000 ihmistä osoitti mieltään Liettuassa.
14. tammikuuta – Maailmanpankin tilastosta ilmeni, että Suomi oli bruttokansantuotteella mitattuna maailman kahdeksanneksi rikkain maa. Kolme rikkainta maata olivat tilaston mukaan Sveitsi, Luxemburg ja Japani, kolme köyhintä Mosambik, Etiopia ja Tšad.
26. tammikuuta – STTK:n puheenjohtaja Jorma Reini nimitettiin valtakunnansovittelijaksi helmikuun alusta alkavaksi nelivuotiskaudeksi. Edellinen valtakunnansovittelija Teuvo Kallio siirtyi oikeusministeriön kansliapäälliköksi.
30. tammikuuta – Puola jätti jäsenhakemuksen Euroopan neuvostolle.
31. tammikuuta – Neuvostoliiton ensimmäinen McDonald's avattiin Moskovassa.

Helmikuu

2. helmikuuta – Apartheid: Etelä-Afrikan presidentti Frederik de Klerk salli Afrikan kansalliskongressin toiminnan ja lupasi vapauttaa Nelson Mandelan.
6. helmikuuta − Tilastokeskus ilmoitti, että Suomen bruttokansantuote oli kasvanut vuoden 1989 aikana viisi prosenttia. Suomen BKT oli kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 1977 alkaen keskimäärin 3,8 prosenttia vuodessa.
7. helmikuuta – Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitea luopui puolueen yksinvaltiudesta Neuvostoliitossa.
11. helmikuuta – Nelson Mandela pääsi vapaaksi Victor Versterin vankilasta Kapkaupungissa.
12. helmikuuta – Super Mario Bros. 3, maailman myydyin videopeli, julkaistiin Nintendo-pelikonsolille.
15. helmikuuta – Iso-Britannia ja Argentiina solmivat uudelleen diplomaattisuhteet, jotka olivat katkenneet vuonna 1982 Falklandin sodan vuoksi.
15. helmikuuta − Suomessa alkoi pankkilakko, joka sulki kaikki pankit yli kuukaudeksi Postipankkia lukuun ottamatta. Jo kolme viikkoa aiemmin oli alkanut maksuvälityssaarto, jonka aikana rahasuorituksia ei ollut välitetty pankkiryhmästä toiseen, ja helmikuun alussa työnantajan julistama työsulku.
19. helmikuuta − Tampere-talo vihittiin käyttöön Tampereella.
20. helmikuuta − Iso-Britannia ilmoitti purkavansa Etelä-Afrikan vastaiset talouspakotteet.
23. helmikuuta – Neuvostoliitto lupasi kotiuttaa kaikki joukkonsa Tšekkoslovakiasta kesäkuun 1991 loppuun mennessä.
23. helmikuuta − Ruotsalainen Volvo ja ranskalainen Renault yhdistyivät. Uudesta yhtiöstä tuli maailman neljänneksi suurin henkilöautojen ja maailman suurin kuorma-autojen valmistaja.
23. helmikuuta − Suomen Kommunistisen Puolueen edustajakokous päätti siirtää puolueen poliittisen toiminnan perustettavalle Vasemmistoliitolle, mutta säilyttää itse puolueen. Kokouksessa pidetyissä puheenvuoroissa arvosteltiin SKP:n toiminnassa vuosien aikana tehtyjä virheitä.
26. helmikuuta – Sandinistit hävisivät Nicaraguan vaalit.
27. helmikuuta – Raumalla mitattiin Suomen kaikkien aikojen alhaisin ilmanpaine: 940 hPa (mb).

Maaliskuu

1. maaliskuuta − Presidentti Mauno Koivisto nimitti valtiovarainministeri Erkki Liikasen Suomen EY-suurlähettilääksi Brysseliin. Uudeksi valtiovarainministeriksi tuli oikeusministeri Matti Louekoski, uudeksi oikeusministeriksi sosiaali- ja terveysministeri Tarja Halonen ja uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi kansanedustaja Tuulikki Hämäläinen.
9. maaliskuuta – Albania ilmaisi halukkuutensa osallistua seuraavaan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen. Albania oli ainoana Euroopan maana jättäytynyt pois Helsingissä vuonna 1975 pidetystä kokouksesta.
9. maaliskuuta – Georgian korkein neuvosto julisti laittomaksi maan liittämisen Neuvostoliittoon vuonna 1922 ja asetti tavoitteeksi itsenäisyyden palauttamisen.
11. maaliskuuta – Liettua julisti itsenäisyyden Neuvostoliitosta ensimmäisenä Baltian maana.
11. maaliskuuta – Patricio Aylwin vannoi virkavalan Chilen ensimmäisenä demokraattisesti valittuna presidenttinä sitten vuoden 1973.
13. maaliskuuta – Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 50 vuotta.
15. maaliskuuta – Neuvostoliitto ilmoitti Liettuan itsenäisyysjulistuksen olevan laiton.
18. maaliskuuta – Yhteisarvoltaan sadan miljoonan dollarin arvoiset 12 taulua varastettiin Isabella Stewart Gardner -museosta Bostonissa. Maalauksia ei ole toistaiseksi löydetty.
21. maaliskuuta – Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikasta.
27. maaliskuuta – Eduskunta hyväksyi vaalilain muutoksen, jonka nojalla presidentin-, eduskunta- ja kunnallisvaalit muuttuivat kaksipäiväisistä yksipäiväisiksi. Ensimmäiset yksipäiväiset vaalit olivat vuoden 1991 eduskuntavaalit.

Huhtikuu

2. huhtikuuta – Suomi esitti Iranille vastalauseen kirjailija Salman Rushdielle langetetun tappotuomion vuoksi todeten sen haittaavan maiden välisiä suhteita. Iranin uskonnollinen johtaja Ali Khamenei oli helmikuussa uudistanut Rushdien tuomion.
4. huhtikuuta – Postipankki ilmoitti sulkevansa noin 1900 konttoriaan eri puolilla maata seuraavien kahden vuoden aikana.
7. huhtikuuta – Bahaman mukavuuslipun alla purjehtinut risteilyalus Scandinavian Star paloi Oslonvuonossa, jolloin 160 ihmistä sai surmansa. Laivan turvatoimet oli laiminlyöty ja palo oli sytytetty tahallaan.
13. huhtikuuta – Neuvostoliitto tunnusti syyllisyytensä Katynissa vuonna 1940 tehtyyn tuhansien puolalaisten upseerien joukkomurhaan. Tähän asti se oli syyttänyt teosta Natsi-Saksaa. Neuvostoliitto ilmoitti, että teosta oli ollut vastuussa Josif Stalinin aikainen salainen poliisi NKVD.
19. huhtikuuta – Nicaraguan yhdeksän vuotta kestänyt sisällissota päättyi, kun hallitus ja sitä vastustaneet contra-sissit solmivat aselevon.
23. huhtikuuta – Namibia liittyi YK:n jäseneksi, jolloin siitä tuli järjestön 160. jäsenmaa.
24. huhtikuuta – Avaruussukkula Discovery asetti Hubble-avaruusteleskoopin kiertoradalle.
24. huhtikuuta − Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi, ettei SKDL:n kansanedustajien kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suomista ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaista vastaan syyskuussa 1989 tekemä tutkintapyyntö antanut aihetta jatkotoimiin eikä syytteiden nostamiseen heitä vastaan valtakunnanoikeudessa. Tutkintapyynnön aiheena oli ollut Suomisen ja Salolaisen toiminta Wärtsilä Meriteollisuuden talousvaikeuksien yhteydessä.
29. huhtikuuta – Suomeen perustettiin uusi puolue, kommunistien ja kansandemokraattien muodostama Vasemmistoliitto. Puolueen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin psykiatri ja kirjailija Claes Andersson. Suomen Kansan Demokraattinen Liitto päätettiin lakkauttaa.

Toukokuu

4. toukokuuta – Suomi ratifioi viimeisenä Länsi-Euroopan maana vuonna 1950 solmitun Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen.
5. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Zagrebissa Jugoslaviassa.
8. toukokuuta – Nicaraguan contra-sissit alkoivat luovuttaa aseitaan YK:n rauhanturvajoukoille.
17. toukokuuta – Ruotsin arvokkaimpiin kirkkorakennuksiin kuuluva, 1600-luvulla rakennettu Katariinan kirkko Tukholmassa Södermalmin kaupunginosassa, tuhoutui tulipalossa. Kirkko päätettiin rakentaa uudelleen.
22. toukokuuta – Pohjois- ja Etelä-Jemen yhdistyivät Jemeniksi. Yhdistyneen valtion pääkaupungiksi tuli Pohjois-Jemenin pääkaupunki Sanaa ja taloudelliseksi keskukseksi Etelä-Jemenin pääkaupunki Aden.
22. toukokuuta – Microsoft julkaisi Windows 3.0:n.
27. toukokuuta – Burmassa järjestettiin ensimmäiset vapaat vaalit sitten vuoden 1960. Ne voitti Aung San Suu Kyin johtama Kansallinen demokratialiike, mutta sotilashallitus kieltäytyi luopumasta asemastaan.
30. toukokuuta – Helsingin Meilahdessa muurattiin tasavallan presidentin uuden virka-asunnon Mäntyniemen peruskivi. Talon oli tarkoitus olla valmis kesällä 1992.
31. toukokuuta – Presidentti Mauno Koivisto armahti 39 päivää syömälakossa olleet kolme totaalikieltäytyjää, jotka eivät olleet suostuneet varusmies- tai siviilipalvelukseen.

Kesäkuu

1. kesäkuuta − Yleisradion radiokanavilla toteutettiin uuden radiojohtajan Olli Alhon sommittelema uudistus. Entisten yleis- ja rinnakkaisohjelmien tilalle tulivat Yle 1 (Ylen ykkönen), Yle 2 (Radiomafia) ja Yle 3 (Radio Suomi).
1. kesäkuuta − Mikkelin raastuvanoikeus vapautti vuoden 1986 panttivankidraamassa mukana olleet kuusi poliisia, joita oli syytetty taposta, kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä. Surmansa saaneen panttivangin Jukka Häkkisen omaiset valittivat päätöksestä hovioikeuteen.
4. kesäkuuta – Poliisi ja turvallisuusmiehet estivät opiskelijoiden mielenosoituksen Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla vuoden 1989 mielenosoitusten tukahduttamisen vuosipäivänä. Aukio suljettiin kaikilta ulkopuolisilta.
7. kesäkuuta − Varsovan liitto päätti muuttaa rakennettaan ja toimintatapojaan sotilasliitosta "suvereenien valtioiden liitoksi" vuoden 1991 alkuun mennessä. Päätöstä pidettiin loppuna Neuvostoliiton johtoasemalle.
12. kesäkuuta – Venäjän federaatio julisti itsenäisyyden Neuvostoliitosta.
13. kesäkuuta – RKP:n Elisabeth Rehn nimitettiin Suomen ensimmäiseksi naispuoliseksi puolustusministeriksi. Edellinen puolustusministeri Ole Norrback siirtyi politiikan jättäneen, Partekin pääjohtajaksi siirtyneen Christoffer Taxellin tilalle opetusministeriksi.
16. kesäkuuta – Kansanedustaja Esko Aho valittiin Suomen Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi Paavo Väyrysen jälkeen.
17. kesäkuuta − Rehtori Kaarina Koivistoinen valittiin Liberaalisen Kansanpuolueen puheenjohtajaksi tehtävän jättäneen Kyösti Lallukan tilalle. LKP oli helmikuussa palannut eduskuntapuolueeksi Suomen maaseudun puolueen entisen kansanedustajan ja puoluesihteerin Urpo Leppäsen liityttyä siihen.
25. kesäkuuta – Puolan riippumaton Solidaarisuus-ammattiliitto hajosi kahtia sisäisten kiistojensa vuoksi. Liikkeen oppositio oli syyttänyt puheenjohtaja Lech Wałęsaa yksinvaltaisuudesta.
26. kesäkuuta − Unkari ilmoitti eroavansa Varsovan liitosta vuoden 1991 loppuun mennessä.

Heinäkuu

1. heinäkuuta – Länsi- ja Itä-Saksan talous- ja rahaliitto astui voimaan. Itäsaksalaiset saivat käyttöönsä läntisen D-markan ja Itä-Saksan markka poistui käytöstä.
2. heinäkuuta – Yli 1 400 islamilaista pyhiinvaeltajaa tukehtui hengiltä Saudi-Arabiassa lähellä Mekkaa tunnelissa, johon oli ahtautunut yli 50 000 ihmistä.
13. heinäkuuta – Albanialaisten joukkopako kotimaastaan alkoi, kun noin 4 500 ihmistä siirtyi laivoilla Italiaan.
16. heinäkuuta – 7,7 richterin maanjäristys surmasi 1 600 ihmistä Filippiineillä.
21. heinäkuuta – Roger Waters konsertoi Berliinin muurilla ("The Wall").
22. heinäkuuta – Helsinki-Joensuu-linjalla sattui täydellinen auringonpimennys.
28. heinäkuuta – Alberto Fujimorista tuli Perun presidentti.
28. heinäkuuta – Liberian kapinalliset ilmoittivat kukistaneensa presidentti Samuel Doen. Sotilaat teloittivat Doen 9. syyskuuta.
30. heinäkuuta – Neuvostoliitto ja Albania solmivat uudelleen vuodesta 1961 poikki olleet diplomaattisuhteensa.

Elokuu

2. elokuuta – Irakin joukot valtasivat Kuwaitin.
6. elokuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto määräsi kauppasaarron Irakille.
6. elokuuta – Pakistanin presidentti Ghulam Ishaq Khan erotti Benazir Bhutton hallituksen, hajotti parlamentin ja määräsi pidettäväksi uudet vaalit. Khan oli syyttänyt Bhuttoa muun muassa korruptiosta.
8. elokuuta – Irak liitti Kuwaitin itseensä "ikuisiksi ajoiksi".
10.–11. elokuuta – Nuoriso mellakoi Oulussa.
14. elokuuta – Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov palautti kaikkien Josif Stalinin valtakaudella surmattujen ihmisten kunnian ja mitätöi tuolloin langetetut kuolemantuomiot.
24. elokuuta – Suomen Maaseudun Puolue erosi Harri Holkerin hallituksesta. Uudeksi liikenneministeriksi Raimo Vistbackan tilalle tuli kansliaministeri Ilkka Kanerva. Uutta kansliaministeriä ei nimitetty.
28. elokuuta – Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher saapui kolmen päivän vierailulle Suomeen. Thatcher esitti vierailun aikana mielipiteenään, että Suomen puolueettomuus ei olisi este Suomen liittymiselle Euroopan yhteisön jäseneksi.
30. elokuuta – Suomen merivartiosto löysi jatkosodan aikana vuonna 1941 uponneen panssarilaiva Ilmarisen hylyn Korppoon aluevesiltä Utön eteläpuolelta. 70 metrin syvyydessä oleva alus päätettiin jättää toistaiseksi nostamatta.

Syyskuu

3. syyskuuta − Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen muotoilema presidentti Urho Kekkosen muistomerkki Suuri aika paljastettiin Kajaanissa. Kekkosen syntymästä oli kulunut 90 vuotta.
5. syyskuuta – Presidentti Mauno Koivisto vaati Yleisradion TV-uutisten haastattelussa Irakin pikaista ja ehdotonta vetäytymistä Kuwaitista sekä Irakin ottamien panttivankien vapauttamista ehdoitta. Koivisto korosti YK:n roolia kriisin ratkaisemisessa.
8. syyskuuta – Irakin hyökkäyksen vuoksi Neuvostoliitto ja Yhdysvallat päättivät järjestää pikaisesti huippukokouksen. Mihail Gorbatšov ja George Bush tapasivat Helsingissä vain viikon varoitusajalla. Mauno Koivisto isännöi tilaisuutta.
8. syyskuuta – Demokraattisen vaihtoehdon kansanedustajat Esko-Juhani Tennilä, Marja-Liisa Löyttyjärvi ja Ensio Laine luopuivat johtopaikoistaan SKP (yhtenäisyys) -puolueessa, mikä oli ehto heidän pääsylleen Vasemmistoliiton kansanedustajiksi. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä hyväksyi heidän jäsenyytensä 11. syyskuuta.
9. syyskuuta – SKP (yhtenäisyys) valitsi uudeksi puheenjohtajakseen pääsihteerinsä Yrjö Hakasen.
10. syyskuuta – Paavi Johannes Paavali II vihki käyttöön maailman suurimman kristillisen kirkon Norsunluurannikon pääkaupungissa Yamoussoukrossa. Mahtipontisen kirkon rakentamista pahoin velkaantuneeseen kehitysmaahan pidettiin yleisesti suuruudenhulluutena.
10. syyskuuta − Irak ja Iran solmivat uudelleen vuonna 1980 katkenneet diplomaattisuhteensa.
12. syyskuuta – Saksan valtiot ja neljä toisen maailmansodan voittajamaata solmivat rauhansopimuksen Moskovassa, mikä mahdollisti Saksan yhdistymisen ja päätti miehitysvallan. Sopimuksessa todettiin, että yhdistynyt Saksa on sekä YK:n että NATO:n jäsen, mutta se ei valmista eikä omista ydin-, biologisia eikä kemiallisia aseita. Sopimuksen allekirjoittivat Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Genscher ja Itä-Saksan pääministeri Lothar de Maiziere sekä Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Ranskan ja Ison-Britannian ulkoministerit.
14. syyskuuta − Suomen hallitus alkoi painattaa polttonesteiden säännöstelykuponkeja mahdollisen polttoainepulan varalta.
18. syyskuuta − Kansainvälinen olympiakomitea myönsi vuoden 1996 kesäkisat Yhdysvaltain Atlantalle.
19. syyskuuta − Puolan presidentti Wojciech Jaruzelski ilmoitti eroavansa virastaan kesken virkakautensa. Hänet oli valittu kuuden vuoden virkakaudelle kesällä 1989.
21. syyskuuta – Suomi muutti Pariisin rauhansopimuksen tulkintaa. Sopimuksen Suomen täysivaltaista asemaa ja puolustusta koskevien kohtien oli katsottu vanhentuneen Euroopan poliittisten olojen muututtua. Sopimustekstistä poistettiin myös viittaukset "Saksaan tai sen kanssa liitossa olevaan valtioon" vihollismaana. Sopimuksen toiset osapuolet, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia, eivät vastustaneet Suomen uutta tulkintaa. Ydinaseiden osalta Suomi totesi, että kansainvälinen ydinsulkusopimus, johon Suomi oli liittynyt vuonna 1969, kielsi ydinaseiden hankkimisen.
24. syyskuuta – Etelä-Afrikan presidentti Frederik de Klerk vieraili Yhdysvalloissa ensimmäisenä Etelä-Afrikan valtionpäämiehenä toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvallat ei kuitenkaan purkanut Etelä-Afrikan vastaisia talouspakotteita.
28. syyskuuta – 16 sotilasta tuomittiin Filippiineillä elinkautiseen vankeuteen oppositiojohtaja Benigno Aquinon vuonna 1983 tehdystä murhasta. Oikeus tuomitsi murhan taustavoimaksi entisen presidentin Ferdinand Marcosin, joka oli kuollut maanpaossa Havaijilla syyskuussa 1989.
28. syyskuuta − Karttakeskus julkaisi uusintapainoksena vuoden 1938 kartan Karjalan kannaksesta. Se oli yksityiskohtaisin saatavissa oleva kartta alueesta.

Lokakuu

1. lokakuuta − Pankinjohtaja Jaakko Iloniemi siirtyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajaksi Kauko Sipposen jäätyä eläkkeelle.
3. lokakuuta – Saksat yhdistyivät: Itä-Saksasta tuli osa Saksan liittotasavaltaa.
4. lokakuuta – Suomen Keskustan Johannes Virolaisesta tuli eduskuntavuorokausilla mitattuna Suomen kaikkien aikojen pitkäaikaisin kansanedustaja. Virolainen oli ollut eduskunnan jäsenenä yhtäjaksoisesti vuosina 1945−1983 ja uudelleen vuodesta 1987. Edellinen ennätys oli ollut RKP:n John Österholmin nimissä; Österholm oli istunut eduskunnassa vuodet 1919−1960.
5. lokakuuta – Tavarajuna törmäsi Helsingin rautatieaseman seinään, jolloin veturinkuljettaja loukkaantui lievästi. Muita henkilövahinkoja ei sattunut.
8. lokakuuta – Jerusalemissa Israelin poliisi tappoi 17 palestiinalaista ja haavoitti yli sataa Temppelivuorella.
9. lokakuuta − Neuvostoliitossa säädettiin uskonnonvapaus ja sallittiin poliittiset puolueet.
11. lokakuuta – Posti- ja telelaitos ilmoitti lakkauttavansa yli 1800 postitoimistoa ympäri Suomea talven ja kevään 1991 aikana.
15. lokakuuta – Mihail Gorbatšov sai Nobelin rauhanpalkinnon.
19. lokakuuta – Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunta vieraili Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Neuvosto asettui tukemaan Baltian maiden itsenäisyyttä.
19. lokakuuta − Ympäristöministeri Kaj Bärlund nimitettiin vesi- ja ympäristöhallituksen pääjohtajaksi joulukuun alusta lukien. Bärlund siirtyi uuteen tehtäväänsä kuitenkin vasta hallituksen erottua kevään eduskuntavaalien jälkeen.
21. lokakuuta – Viron entisen valtionpäämiehen, vuonna 1956 kuolleen Konstantin Pätsin maalliset jäännökset tuotiin Tallinnaan ja haudattiin valtiollisin menoin. Pätsin hauta oli löydetty Tverin alueelta kesäkuussa.
21. lokakuuta − Irakissa vieraillut suomalainen valtuuskunta, johon kuuluivat kansanedustajat Pekka Haavisto, Saara-Maria Paakkinen ja Marjatta Stenius-Kaukonen, sai Irakin vapauttamaan viisi kaikkiaan 14 suomalaisesta panttivangista, jotka olivat jääneet maahan Persianlahden kriisin puhjettua.
24. lokakuuta – Neuvostoliitto teki maanalaisen ydinkokeen Novaja Zemljalla Pohjoisella jäämerellä. Norja ja Islanti tuomitsivat kokeen, Suomi ja Ruotsi esittivät Neuvostoliitolle huolestumisensa kokeesta ja siitä, että Neuvostoliitto aikoi siirtää kaikki ydinkokeensa Kazakstanista Novaja Zemljalle.
26. lokakuuta − YK:n hallintoasioiden alipääsihteeri Martti Ahtisaari nimitettiin ulkoministeriön valtiosihteeriksi heinäkuun 1991 alusta lukien.

Marraskuu

1. marraskuuta – Unkarista tuli ensimmäisenä entisen itäblokin maana Euroopan neuvoston jäsen.
6. marraskuuta – Itävalta kumosi Suomen esimerkkiä seuraten vuoden 1955 valtiosopimuksestaan vanhentuneiksi katsotut aseistusta rajoittaneet kohdat.
9. marraskuuta – Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki SKOP, Osuuspankkien Keskuspankki OKO, Kansallis-Osake-Pankki ja Yhdyspankki ilmoittivat konttoriverkostojensa tuntuvista supistuksista lähivuosien aikana kustannussyistä. Pankkikonttorien kokonaismäärän arvioitiin Postipankki mukaan lukien vähenevän vuoteen 1995 mennessä yli kolmanneksella.
11. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös numero 678 antoi Irakille 15. tammikuuta 1991 asti aikaa vetäytyä Kuwaitista.
12. marraskuuta – Tim Berners-Lee lähetti sähköpostin, jossa hän antoi kuvauksen hypertekstiprojektiksi.
12. marraskuuta – Akihito kruunattiin virallisesti Japanin keisariksi perinteisin juhlamenoin.
13. marraskuuta – Ensimmäinen tunnettu web-sivu kirjoitettiin.
13. marraskuuta – SAK:n puheenjohtaja Pertti Viinanen jätti paikkansa ja siirtyi Eläketiedotustoimiston toimitusjohtajaksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin järjestön sihteeri Lauri Ihalainen.
14. marraskuuta – Saksa ja Puola solmivat sopimuksen vahvistaen rajansa Oder-Neisse-linjalle.
15. marraskuuta – Avaruussukkula Atlantiksen lento STS-38.
22. marraskuuta – Margaret Thatcher erosi Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin paikalta.
25. marraskuuta − Vihreä Liitto valitsi ensimmäiseksi puoluesihteerikseen filosofian tohtori Pekka Saurin.
27. marraskuuta – Konservatiivipuolue valitsi John Majorin Margaret Thatcherin seuraajaksi pääministerin virkaan.
28. marraskuuta – Sveitsiläinen Appenzell-Innerrhodenin kantoni pakotettiin myöntämään äänioikeus naisille. Kantonin naiset saivat äänioikeuden viimeisinä koko Euroopassa.
29. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätös numero 678 salli voimankäytön, ellei Irak ajoissa vetäydy valtaamastaan Kuwaitista ja vapauta kaikkia ulkomaisia vankeja.
30. marraskuuta – Pankinjohtaja Ulf Sundqvist ja kansanedustaja Paavo Väyrynen vierailivat Irakissa. Vierailun tuloksena vapautettiin viisi Irakissa vielä olleista yhdeksästä suomalaisesta panttivangista. Loput neljä panttivankia pääsivät palaamaan Suomeen joulukuussa.

Joulukuu

1. joulukuuta – Kanaalin tunnelin rakentajat tapasivat 40 metrin syvyydessä Englannin kanaalin alla.
1. joulukuuta – Itä-Saksan entinen valtionpäämies Erich Honecker pidätettiin syytettynä siitä, että hän oli Berliinin muurin rakentamisen jälkeen henkilökohtaisesti antanut käskyn ampua kaikki pakoa länteen yrittäneet itäsaksalaiset.
2. joulukuuta – Helmut Kohl valittiin vapailla vaaleilla koko Saksan kansleriksi ensi kertaa sitten vuoden 1932.
3. joulukuuta – Mary Robinsonista tuli ensimmäinen nainen Irlannin presidenttinä.
4. joulukuuta – Eduskunta päätti, että ns. pakkoruotsi säilyy peruskoulussa.
9. joulukuuta – Lech Wałęsa valittiin Puolan presidentiksi.
10. joulukuuta – Neuvostoliitto ilmoitti lopettavansa ns. clearing-järjestelmän ja siirtyvänsä normaaliin ulkomaankauppaan kaikkien muiden maiden, myös Suomen, kanssa. Muutos toteutettiin ilman siirtymäkautta vuodenvaihteessa 1990–91. Tämä merkitsi kovaa iskua Suomen vientiteollisuudelle, joka oli toivonut useiden vuosien siirtymäaikaa.
11. joulukuuta – Albaniassa sallittiin monipuoluejärjestelmä.
16. joulukuuta – Jean-Bertrand Aristide valittiin Haitin presidentiksi ja kolmikymmenvuotinen sotilasvalta päättyi.
17. joulukuuta − Sambian presidentti Kenneth Kaunda lakkautti maassa 17 vuotta voimassa olleen yksipuoluejärjestelmän.
24. joulukuuta − Armeija kaappasi vallan Surinamissa.
26. joulukuuta – Slovenia julistautui itsenäiseksi.
27. joulukuuta – Albania ilmoitti alkavansa siirtyä vähitellen markkinatalouteen.
27. joulukuuta − Kahdeksan merimiestä hukkui Hangon Koverharin edustalla työntöaluksen ja proomun kaaduttua kovassa merenkäynnissä. Kaksi miehistön jäsentä saatiin pelastetuiksi työntöaluksen konehuoneesta. Proomun lastina oli Ruotsin Luulajasta tuotua rautamalmia.
30. joulukuuta – Argentiinan presidentti Carlos Menem armahti useita maata vuosina 1976−1983 hallinneen sotilashallituksen jäseniä, jotka oli vuonna 1985 tuomittu pitkiin vankeusrangaistuksiin ihmisoikeusrikoksista. Armahduspäätöstä arvosteltiin maailmalla laajalti

1990-luku
http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/index.php?alku=1990&loppu=1999

Lähdeaienisto

Mitä, missä, milloin 1991
Mitä. Missä, milloin 1992

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Saksan yhdistyminen


















Kesällä 1989 alkoi dramaattinen tapahtumasarja,joka jo vuoden sisällä johti Saksan yhdistymiseen ja neljäkymmentä vuotta kestäneen jaon jälkeen. Toisen maailmansodan aikana yhteiden vihollinen kansallissosialistinen Saksa oli saattanut Neuvostoliiton ja länsivallat yhteiseen rintamaan. Sodan jälkeen voittajavallat olivat jakaneet Saksan neljään miehitysvyöhykkeeseen, pyrkien kuitenkin säilyttämään Saksan taloudellisesti yhtenäisenä. Neuvostoliiton miehitysvyöhyke oli idässä, kun taas Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska saivat kukin vyöhykkeensä maan länsiosista. Berliini katsottiin niin tärkeäksi kaupungiksi, että myös se jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, vaikka se sijaitsi syvällä Neuvostoliiton miehitysalueella. Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jäävät alueet sekä osa Itä-Preussia annettiin Puolan hallintaan. Itä-Preussin pohjoisosa jäi Neuvostoliitolle.

Voittajavallat eivät kuitenkaan kyenneet pääsemään yhteisymmärrykseen tulevan Saksan hallinnosta ja asemasta Euroopassa. Erimielisyydet kärjistyivät kysymykseen Saksan maksamista sotakorvauksista, mutta ristiriidan taustalla olivat suurvaltojen – Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton – valtapyrkimykset jaa erilaiset käsitykset sodan jälkeisen maailman yhteiskunnallisista ja poliittista kehtiysmahdollisuuksista.

Kehitys vei eri suuntiin idän ja lännen miehitysvyöhykkeellä samanaikaisesti kun Itä-Euroopassa maa toisensa jälkeen muuttui kansandemokratiaksi. Lännessä miehitysvallat tiivistivät rivejään. Yhdysvallat ja Iso-Britannia yhdistivät miehitysvyöhykkeensä taloudellisesti vuoden 1947 alussa Neuvostoliiton vastuktuksesta huolimatta. Yhdysvaltain saman vuoden kesällä tarjoama talousapu Euroopalle, Marshala-suunnitelma, osoitettiin myös Saksalle. Neuvostoliiton kieltäytyessä avusta länsi teki tästä oman johtopäätöksensä.

Kun kommunistit kaappasivat vallan Tsekkoslovakiassa vuoden 1948 keväällä, länsivallat alkoivat valmistella Saksan liittotasavallan perustamista. Neuvostoliitto puolestaan kiristi vaikutusvaltaansa Berliinin ja Saksan länsivyöhykkeiden välisillä kulkuyhteyksillä. Länsivaltojen saatettua voimaan uuden D-markan kesäkuussa 1948, Neuvostoliitto ryhtyi vastatoimiin. Se otti käyttöön oman valuutan Itä-Saksassa ja Itä-Berliinissä ja sulki kesäkuun 24. päivänä kaikki Berliiniin lännestä johtavat tiet. Länsivallat vastasivat haasteeseen huoltamalla Länsi-Berliiniä ilmasillan avula.

Kun Neuvostoliitto lopetti Berliinin saarron toukokuussa 1949, Saksan jako oli edennyt jo valtiolliselle tasolle. Länsivyöhykkeellä astui 23.5. voimaan uuden liittotasavallan perustulaki, jonka mukaan vaaleilla valitut valtioelimet aloittivat toimintansa syyskuussa 1949. Neuvostoliitto vastasi tähän tukemalla Saksan demokraattisen tasavallan (DDR:n) perustamista lokakuun 7. päivänää. Berliinin asema jäi kiistanalaiseksi, mutta länsiosa kuulu kuitenkin faktisesti liittotasavaltaan.

Molemmat Saksat oli ajateltu kilpaileviksi malleiksi. Niiden tuli näyttää oman jjrejstelmänsä – kapitalismin tai sosialismin – paremmus ja siten osoittaa, minkä järjestelmän mukaisesti yhdistynyttä Saksaa tulisi johtaa. Saksat kytkettiin mukaan myös idän ja lännen sotilasliittoihin. Liittotasavalta otettiin NATO:n jäseneksi toukokuun 5. päivänä 1955, ja DDR runsas viikko myöhemmin perustettuun Varsovan liittoon. Saksan ja erityisesti Berliinin jako aiheutti jatkuvasti jännitystiloja, kun kumpikin sotilasliitto halusi nimenomaan Keski-Euroopassa pitää kiinni turvallisuuspoliittisista eduistaan. Tilanteeseen vaikutti taloudellinen kilpailu. Saksan liittotasavalta koki liittokansleri Kondrad Adenauerin ja talousministeri Ludwig Erdhardin johdolla nopean taloudellisen elpymisen ja nousi Länsi-Euroopan johtavaksi talousmahdiksi.

DDR:n talous puolestaan kehittyi hitaasti. Talousvaikeudet synnyttivät 1953 Itä-Berliiniss ja muissa suurissa kaupungeissa levottomuuksia, jotka neuvostojoukot tukahduttivati. Väestö alkoi äänestää jaloillaan ja muuttovirta länteen kasvoi. Vuosien 1949 ja 1958 välillä yli kaksi miljoonaa itäsaksaksalaista poistui länteen, suuri osa Berliinin kautta. Vuoden 1958 aikana kysymys Berliinin tulevaisuudesta kiristi miehitysvaltojen välit äärimmilleen. DDR:n talous uhkasi muuttovirran yhä jatkuessa romahtaa jo 1960-luvun alussa, mutta tätä voittoa ei lännelle voitu suoda. Pakolaisvirta päätettiin katkaista sulkemalla raja elokuussa 1961. Itä- ja Länsi-Berliinin välille syntyi muuri. Koska länsiliittoutuneiden oikeuksia pysyä Berliinissä ei loukattu, länsivallat tyytyivät ratkaisuun.

Muuri antoi DDR:ssä valtaa pitäneelle SED:lle vielä yhden mahdollisuuden vaikuttaa sosialismin elinkelpoisuutta kapitalistisen Länsi-Saksan ”talousihmeen” vaihtoehtona. 1970- ja 1980-luvuilla vastakohta-asenne alkoin lientyä. Syksyllä 1971 Saksan miehitysvallat saivat valmiiksi sopimuksen, joka määritteli Berliinin aseman ja 1973 ratifioitiin DDR:n ja liittotasavallan välinen perussopimus, jonka mukaan maat pyrkisivät normaaleihin naapuruussuhteisiin yhtäläisten oikeuksien pohjalta. Vuonna 1975 pidetty Helsingin ETY-kokous vahvisti Euroopan valtioiden rajat. Kahden Saksan olemassaoloa alettiin pitää pysyvänä tosiasiana ja Euroopan rauhan säilymisen kannalta ainoana hyväksyttävänä ratkaisuna.

Saksan jaon päättyminen alkoi häämöttää vasta kesällä 1989, jolloin koko Itä-Eurooppa oli uudistusten kourissa. Samaan aikaan Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välill vallitsi pitkälle menevä yhteisymmärrys. DDR:ssä tyytymättömyys maan poliittiseen pysähtyneisyyteen purkautui sekä pakoilaisvirtana Unkarin ja Tsekkoslovakian kautta liittotasavaltaan että kasvanana kansallisprotestina. Maan vanhoillinen johto torjui uudistusvaatimukset, kunnes lokakuussa DDR:n 40-vuotistilaisuuksien jälkeen puhjenneet kansalaisliikkeiden mielenosoitukset pakottivat sen myönnytyksiin. Vanha päämies Erich Honecker syrjaytettiin 9.11.1989. SED suostui avamaan maan länsirajan ja muurin Berliinissä.

Mielipiteen kääntyminen Saksan yhtenäisyyden kannalle johtui kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunteesta, mutta sen taustalla oli myös konkreettinen hätä. Kansalaiset ymmärsivät, että DDR ei selviytyisi taloudellisesta ahdingostaan ja ympäristöongelmistaan ilman liittotasavallan tuntuvaa apua. Heinäkuun 1. päivänä 1990 astui voimaan Saksan liittotasavallan Saksan demokraattisen tasavallan valuutta-, talous- ja sosiaaliunioni. Länsi-Saksan D-markka tuli maiden yhteiseksi valuutaksi. Henkilö- ja tullitarkastusten loppuminen Saksojen rajoilla ja Berliinissä oli toinen näkyvä askel kohti yhtenäisyyttä.

Lähdeaineisto: Mitä, missä, milloin 1991 Hannes Saarinen Saksan yhdistyminen

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Pörssipelin uudet säännöt













Uusi arvopaperimarkkinalaki tuli voimaan 1. elokuuta 1989. Suomen arvopaperimarkkinat ovat 1980-luvulla kokeneet vallankumouksellisen muutoksen. Pörssin vuosivoitto on kasvanut vuoden 1980 alle 700 miljoonasta markasta yli 37 miljardiin markkaan vuonna 1988. Pörssin rinnalle ovat syntyneet OTC- ja meklarilistat, ja riskipääoma on saavuttanut kokonaan uudenlaisen merkityksen yritysrahoituksessa. Myös uusia arvopaperityyppejä ja sijoitusmuotoja on tullut markkinoille.

Suomessa ei ole – tosin kuin muissa kehittyneissä markkinatalousmaissa – aikaisemmin ollut voimassa arvopaperimarkkinoita koskevaa lainsäädäntöä. Myös markkinoiden oma itsesääntely on ollut melko kehittymätöntä. Vasta vuonna 1985 hyväksyttyä Helsingin arvopaperipörssin ohjesääntöä voidaan pitää ensimmäisenä vakavana yrityksenä paaluttaa oikean ja väärän rajoja arvopaperimarkkinoilla. Lainsäädännön puuttumista ei aikaisemmin ole pidetty epäkohtana, koska arvopaperimarkkinoiden merkitys pankkikeskeisessä rahoitusjärjestelmässämme on ollut marginaalinen. Kuluvan vuosikymmenen kehitys on muuttnut tilanteen tältä osin kokonaan. Pelkän itsesääntelyn varassa toimivat markkinat eivät ole kyenneett säilyttämään uusien koti- ja ulkomaisten sijoittajien tai suuren yleisön luottamusta. Tämän vuoksi on arvopaperimarkkinoita koskeva ajanmukainen lainsäädäntö voitu valmistella ripeästi ja suuren yksimielisyyden vallassa.

Arvopaperimarkkinoita koskevan lainsäädännön yleinen tavoite on sijoittajien suojaaminen. Lainsäätäjä ei pyri suojaamaan taloudellista riskeiltä, jotka väistämättä aina liittyvät arvopaperisäästämiseen. Sen sijaan pyritään siihen, että arvopaperimarkkinoilla voidaan ottaa riskejä oikean ja riittävän informaation nojalla. Sijoittajaa pyritään suojaamaan myös sellaisilta riskeiltä, jotka johtuvat väärinkäytöksistä tai huonosti toimivista markkinoiden rakenteista.

Toinen arvopaperimarkkinoita koskeva lainsäädännön tavoite on kansainvälistymisen haasteisiin vastaaminen. Arvopaperimarkkinoiden kansianvälistyminen synnyttää tarpeen johdonmukaistaa lainsäädäntöä eri maissa. Myös valvontaviranomaisten yhteistoiminta esimerkiksi sisäpiiri rikosten torjunnassa edellyttää vertailukelpoista sääntelyä. Ei ole myöskään syytä unohtaa lainsäädännön merkitystä arvopaperimarkkinoiden taloudellisten tehtävien kannalta. Jotta arvopaperimarkkinat täyttäsivät tehtävänsä rahoituksen tehokkaana ohjaamismekanismina kansantaloudessa, niiden on nautittava yleisön luottamusta. Myös markkinapuolen on voitava luottaa siihen, etteivät ne kärsi vahinkoa väärinkäytösten tai epäluotettavan markkinainformaation takia.

Ehkä keskeisin osa arvopaperimarkkinoiden sääntelystä koskee julkisuuteen annettavaa informaatiota. Sijoittajasuojan ja tehokkaiden markkinoiden kannalta riittävä, ripeä ja luotettava informaatio onkin avainasemassa. Arvopaperien markkinoinnissa ei saa käyttää hyvän tavan vastaista tai sopimatonta menettelyä. Kielto koskee myös arvopaperien ammattimaista hankkimista. Osakeannin yhteydessä on laadittava erityinen tarjousesite, jonka sisältö on tarkkaan määrätty laissa. Yhtiön tilintarkastajat joutuvat tarkastamaan tarjousesitteessa annettujen tietojen paikkansapitävyyden. Pankkitarkastusvirastolla on lisksi oikeus antaa yleisiä ohjeita tarjousesitteen laatimisesta.

Julkisesti noteeratuilla yhtiöillä on uuden lain mukaan jatkuva velvollisuus tiedottaa seikoista, joilla voi olla olennaista vaikutusta osakkeen hintakehitykseen. Suuria osakkeenomistajia koskee erityinen liputusvelvollisuus. Kun omistajaosuus ylittää 10 %, 20 %, 33 %, 50 % tai 66 % pörssiyhtiön tai OTC- eli sopimusmarkkinayhtiön äänivallasta, on tästä annettava tieto julkisuuteen. Pörssivälittääjien on ilmoitettava pörssille kaikki pörssiarvopapereilla tehdyt kaupat, joihin he ovat myötävaikuttaneet.

Arvopaperipörssin pitämiseen on uuden lain mukaan saatava lupa valtionvarainministeriöltä. Laissa ei ole säädetty pörssimonopolia, joten Helsingin arvopaperipörssin rinnalle saa perustaa paikallispörssejä. Sen sijaan laki estää osakkeen samanaikaisen noteeraamisen kahdessa suomalaisessa arvopaperipörssissä. Kiellon perusteluna on valvonnallisten syiden lisäksi kaikkia suomalaisia osakkeita vaihdon vähäisyys, josta markkinoiden luotettavalle toiminnalle aiheutuvia ongelmia noteerauksen hajauttaminen entisestään pahentaisi. Pörssin ulkopuoliset julkiset markkinat eivät edellytä lupaa, mutta niillä noteerattaville kaupankäynnin säännöille on saatava pankkitarkastusviraston hyväksyminen.

Markkinoilla toimiville välittäjille ja heitä edustaville meklareille laki asettaa lukuisia velvollisuuksia. Kaupankäynnissä on noudatettava hyvää tapaa. Asiakkaan etu on asetettava oman edun edelle ja asiakkaita on intressiriidan ilmetessä kohdeltava puolueettomasti. Meklarien omaan lukuunsa käymän kaupan laki asettaa erityistarkkailuun. Vain pitkäaikaiset eli yli puoli vuotta kestävät sijoitukset ovat sallittuja. Pörssimeklarit eivät ssa omistaa arvopaperikauppayhtiöitä ilman pörssin hallituksen lupaa. Arvopaperimarkkinalakia valvoo pankkitarkastusvirasto.
Arvopaperimarkkinalain ohella tuli 1. elokuuta 1989 voimaan laki arvopaperinvälitysliikkeistä.

Katso: http://pankkikriisi.blogspot.com/

Lähdeaineisto: Mitä, missä, milloin 1990 Niilo Jääskinen Pörssipelin uudet säännöt

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Talouden ylikuumeneminen ja yritykset hillitä sitä



















Yleisen käsityksen mukaan laman keskeisenä syynä oli Suomen talouden ylikuumeneminen 1980-luvun lopulla. Ylikuumenemisella tarkoitetaan sitä, että Suomen talouden kasvu oli tuolloin nopeaa, ja että siihen liittyi samanaikainen velkaantumisen nopea kasvu ja hintojen, ennen kaikkea varallisuushintojen nousu. Olennainen osa ylikuumenemista oli myös niin sanottu kasinotalous – rahitusmarkkinoiden säännöstelyn purku johti pörssin elpymiseen ja kiivaaseen sijoitustoimintaan. Erityisesti pankit operoivat innokkaasti sijoitusmarkkinoilla välittämällä rahoitusta, markkinoimalla sijoituspalveluija ja toimimalla myös itse sijoittajina. Uuden kasinotalouden sankareita olivat menestyvät sijoittajat ja nopealiikkeiset pankkiirit. Joitakin kriittisiäkin ääniä esiintyi, mutta ne jäivät vaille kaikupohjaa. Esimerkiksi SKOP:n eläkkeelle jäänyt pääjohtaja Matti Ranki lausui eduskunnan pankkivaliokunnalle jo syksyllä 1986:

”Vaarallisinta on nyt se, että rahalaitokset ovat luotoin rahoittaa arvopaperipörsissä käytävää kauppaa ja käyvät sitä itse, mikä on kaikkein vaarallisinta ja monin tavoin arveluttaavaa, kun tullaan samanaikaisesti omistajiksi ja rahoittajiksi. Moraali ja etiikka ovat kovalla koetuksella, kun jopa pankkien toimi- ja luottohenkilöt käyvät tätä kauppaa omaan lukuunsa ja jonka päätöksenteosta he vastaavat... Edessä voi olla haaksirikko... Koko kansantalouden tasapaino tulee järkkymään.” (Kiander ja Vartia 1998)

Pääomaliikkeiden vapauttamisen ansiosta pankit saattoivat lisätä luotonantoa paljon nopeammin kuin pelkän talletuskasvun varassa olisi ollut mahdollista. Parntunut rahoituksen saatavuus, itseään ruokkiva hyvä talouskehitys ja yleinen optimismi saivat investointiaallon, mikä vähitelleen johti suomalaisten kotitalouksien ja yritysten velkojen kasvuun sekä kansantalouden ulkomaisen velan kasvuun. Monet näkevät tämän velkaantumisen ja hintojen nousun jo sinänsä riittävänä lamaselityksena:

”Se että jouduttiin tämmöiseen historialliseen katastrofiin, 500 000 työttömään, ei se ollut väistämätöntä. Katastrofin siemenet olivat siinä luottoekspansiossa, mikä tapahtui 1980-luvun lopulla. Tietysti voi sanoa, että ne olivat tyhmiä, jotka ottivat luottoja, mutta kyllä talouspolitiikan jo sinänsä olisi siihen pitänyt puuttua” (S, ekonomisti)

Asetelma ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, Nousu ei ollut täysin vailla reaalista pohjaa eikä pelkkä luottoekspansio riitä selittämään sitä seurannutta taloudellista romahdusta. Suomen taloutta ja Suomen markkaa vahvisti hyvä ulkomainen talouskehitys. Myös muissa länsimaissa nautittiin taloudellisesta nousukaudesta samaan aikaan kuin Suomessakin. Tämä lisäsi kansainvälista kysyntää ja nosti suomalaisten tuotteiden vientihintoja. Kohoavat hinnat ylläpitivät viennin kannattavuutta korkeasta kotimaisesta kustannustasosta huolimatta. Vientihinnat kohosivat enemmn kuin tuontihinnat, jolloin vaihtosuhde parantui. Vaihtosuhteen muutokset jäävät usein vähälle huomiolle, mutta 1980-luvun hyvää kehitystä voi pitkälle selittää sillä, että vuodesta 1981 vuoteen 1989 vaihtosuhde parani peräti 24 prosenttia. Nousukaudelle ja vahvalle valuutalle oli siten reaalista pohjaa. Lamavuosien aikana 1990 -1993 vaihtoushde taas heikkeni noin 16 prosenttia. Tämä tietysti loi painetta valuuttakurssin heikkenemiseen.

1980-luvun villit vuodet on helppo tuomita järjettömänä ylilyöntinä. Monet jölkikäteiskriitikot jättävät huomiotta sen mahdollisuuden, että osittain kyseessä oli kuitenkin talouden luonnollinen ja järkevä rekatio rahamarkkinoiden leberalisointiin. Luotonsäännöstelyn aikana kotitaloudet pidettiin alivelkaantuneina lyhyiden maksuaikojen ja korkeiden ennakkosäästämisvaatimusten avulla. Tämä loi tietysti paineita lisävelkaantumiseen. Kun rahamarkkinat vapautetaan, aiemmin luotonsäännostelystä kärsineet talousyksiköt pyrkivät lisäämään velkaantumisastettaan, minkä seurauksena varallisuusesineiden hinnat nousevat.

Keskeinen osa 1980-luvun loppupuolen ylikuumenemisessa oli asuntojen hintojen nousulla. Sen tärkein syy oli taas rahoitusmarkkinoiden vapauttaminen. Samaan aikaan kun asuntoluottojen saatavuus parani, ei toteutettu merkittäviä kysyntää rajoittavia toimenpiteitä kuten esimerkiksi asuntolainojen korkovähennysoikeuksien supistamista tai poistamista. Silloisessa suhdannetilanteessa lutonsäännöstelyn poistaminen lisäsi asuntolainojen määrää räjähdysmäissti, mikä kanavoitui välittömästi asuntojen hintojen nousuksi, koska tarjonta ei pystynyt sopeutumaan muutokseen yhtä nopeasti (Laakso 2000)

Muihin maihin verrattuna suomalaiset kotitaloudet eivät kuitenkaan ylivelkaantuneet 1980-luvun lopulla, vaikka velan kasvuvauhti olikin nopeaa vuosina 1987-1988. Kotitalouksen velkojen suhde tuloihin ei noussut Suomessa niin korkeaksi kuinse on useimmissa muissa maissa, joissa kotitaloudet ovat jo pitkään olleet oikeutettuja pitkäaikaisiin asuntoluottoihin. Normaali eli muihin länsimaihin verrattava velkasuhde muuttuia ongelmaksi vasta talouden ajauduttua poikkeukselliseen lamaan ja deflaatioon, joka romutti aiemmin järkevinä pidetyt tulo-odostuset ja vakuusarvot.

Toisin kuin kotitaloudet, suomalaiset yritykset olivat jo lähtökohtaisesti erittäin velkaantuneita. Niiden korkeaa velkaantuneisuutta selittää velkarahoituksetn edullinen verokohtelu ja oman pääoman ankara verotus. Verojärjestelmä kannusti käyttämään velkarahoitusta ja investoimaan, pankkijärjestelmän tehtävänä oli säätelyjärjestelmässä ollut rajoittaa velkaantumista. Liberalisointi poisti tämän rajoitteen ja 1980-luvun kasvuhuuma sai useat yritykset ryhtymään suuriin investointihankkeisiin, jotka rahoitettiin reippaalla velanotolla. Useassa tapauksessa jopa pienetkin kotimarkkinoilla toimivat yritykset turvautuivat ukomaisiin valuuttaluottoihin, joita pankit niitä mielellään niille välittivät. Ylikuumenemisessa olikin ensisijaisesti kysymys yrityssektorin yli-investoinneista, jotka pankit rahoittivat liian kevyin perustein. Talouden ylikuumenemisen vuosina 1988 – 1989 yritysten nettolisäys oli voimakasta. Itse asiassa 1980-luvun kolmena viimeisenä vuotena perustettiin uusia yrityksiä keskimääräisesti enemmän kuin koko 1980-luvulla. Rahoituksen saanti helpottui vuosikymmenen lopulla ja kysyntä oli korkealla. Samaan aikaan myös suuret yritykset yhtiöittivät toimintojaan, mikä lisäsi aloittaneiden yritysten lukumäärää. Vielä vuonna 1990 yrityksiä perustettiin enemmän kuin lopettiin.

Asuntojen intojen jyrkän nousun taustalla oli suotuisa työllisyys- ja tulokehitys sekä veron jälkeisten reaalikorkojen aleneminen. Pankkien korkosäännöstelyn purkaminen ilman kysynän kasvua hillitseviä toimia vauhditti nousua merkittävästi. Lisäksi kasvuvauhtiin vaikuttivat itseään ruokkivat odotukset hintojen nousun jatkumisesta. Tämän ns. kuplaefektin vaikutus ei kutenkaan ollut keskeinen. Asuntomarkkinoilla, jossa tarjonta reagoi hitaasti, kysynnän muutokset heijastuivat nopeasti hintoihin. Tyhjien asuntojen varanto oli 1980-luvun puolivälissä hyvin pieni, joten vaimentavan nousun puskurin puuttuessa voimakas kysynnän kasvu kanavoitui poikkeuksellisen rajusti hintojen nousuksi.

Lähdeaineisto: Jaakko Kiander Laman opetukset ISBN 951-561-380-9

torstai 21. heinäkuuta 2011

Valuuttaa tulvii sisään – talous kuumenee



















Vuoden 1988 lopulla Suomen pankki joutui jälleen kerran peruskoron osalta suureen poliittiseen paineeseen. Valtionvarainministeri Erkki Liikanen oli aktiivisesti ollut mukana edesauttamassa tulopoliittista sopimusta, joka hänen mukaansa oli hyvin maltillinen. Hän oli mahdollisesti puoliksi luvannut koronalennuksen, jos sopimus menisi läpi. Ainakaan minun kanssani hän ei kuitenkaan ollut keskustellut siitä, Rolf Kullberg kirjoittaa. Syyskuussa olimme molemmat mukana lyhyellä matkalla Kuusamossa, jolloin hän pommitti minua koronalennusvaatimuksillaan. Saatoin todeta, että Liikanen näihin aikoihin oli hyvin stressaantunut ja kävi jopa ”ylikierroksilla”.

Kun monta kertaa vakuutettiin, että palkat todella nousisivat hyvin vähän, aloimme pankissa uskoa siihen. Annoin pankin puolesta jo syyskuussa lausunnon, jonka mukaan johtokunta olisi valmis esittämään peruskoron alentamista 0,5 prosenttiyksikköä edellyttäen, että vakautuslinja tulisi kaikilta olennaisilta osiltaan hyväksytyksi. Koronalennukset menevät aina helposti läpi pankkivaltuustossa ja poliittisissa piireissä yleensäkin. Niin kävi nytkin, ja peruskorkoa päätettiin alentaan vuoden 1989 alusta 8 prosentista 7,5 prosenttiin.

Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun kävi ilmi, että palkankorotukset olivat aivan toista luokkaa kuin alunperin oli uskottu. Ylikuumeneminen oli pahimmillaan ja pankkien luottoekspansio jatkui villinä. Tilanteen hillitsemiseksi piti keksi jotakin uutta ja tehokasta siitä huolimatta, että keinovalikoima oli oikeastaan käytetty loppuun. Esille nousi ajatus, että sovittaisiin pankkien kanssa, että nämä maksaisivat Suomen Pankille korottomia lisäkassavarantotalletuksia, ellei luotonannon kasvuvauhti alenisi etukäteen määrättyn uran mukaisesti. Onneksi pankit hyväksyivät idean ja ryhtyivät jarruttamaan luotonantoa. Näin tekivät kaikki muut paitsi säästöpankkisektori, joka näki tässä tilaisuutensa aavistamatta, että valittu tie tulisi johtamaan katastrofiin.

Toinen keino, joka nyt otettiin käyttöön oli revalvaatioa. Ulkomaista pääomaa alkoi taas virrata runsain määrin maahan, sillä luottamus Suomen kansantalouteen pysyi hyvänä. Pelkästään tammi-helmikuussa pääoman nettotuonti oli yli 7 miljardia markkaa, mikä oli selvästi enemmän kuin vaihtotaseen vajeen rahoitus vaati. Rahamarkkinoilla oli liikaa löysää. Oli pakko keksiä jokin keino markkinoiden kiristämiseksi. Peruskoron nostaminen olisi sopinut tilanteeseen ja oli periaatteessa yksi mahdollisuus, sill Suomen Pankki oli sitä alennettaessa jättänyt oven auki myös koron nostamiselle keväällä, mikäli taloudellinen tilanne sitä vaatisi. Alennuksen ehtona oli myös, että vakauttamissuositus tulisi tarpeeksi laajalti hyväksytyksi. Jo maaliskuussa peruskorko otettiin esille pankkivaltuusmiesten kanssa, mutta enemmistä ei kuitenkaan mmärtänyt, että kototus olisi voinut tulla kysymykseen näin pian alennuksen jälkeen.

Maaliskuussa epätoivoisessa tilanteessa turvauduttiin lopulta revalvaatioon. Kuun puolivälissä laskettiin valuuttaindeksin vaihteluvälin rajoja 4 prosenttia. Toimenpiteen seuraukset olivat toivotut. Muutamassa päivässä markka vahvistui 3 prosenttia, ja näin jatkui vielä huhtikuussa, jolloin jouduttiin hyvin lähelle valuuttaputken uutta alarajaa. Samalla saimme tällä keinotekoisella tavalla markkinakorot nousemaan, niin että niiden arvo ulkomaisiiin korkoihin nähden nopeasti kasvoi yli prosenttiyksikän suuremmaksi kuin aikaisemmin.

Revalvaation yhteydessä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tulin sanoneeksi, että ”jossakin toisenlaisessa tilanteessa valuuttaindeksin täytyy vastaavasti voida liikkua toiseen suuntaan”. Tähän lausuntooon viitattiin monta kertaa erityisesti vuoden 1991 kuluessa, ja itseänikin se askarrutti eräissä yhteyksissä tuona myrskyn aikana.

Teollisuus ei millään tahtonut ymmärtää vuoden 1989 revalvaatiota, ja selitikin erikseen että revalvaatio ei ole suunnattu ensi sijassa metsäteollisuutta eikä vientiteollisuutta vastaan. ”On tunnustettava, että tämä on pitkällä tähtäimellä väärä toimenpide, kun tuetaan tuontia, eikä edistetä vientiä, mutta silti uskomme hillitsevämme kotimaisen kysynnän kasvua.”

Kun aikaa kului ja syntyi perspektiiviä itse asiaan, sain jopa metsäteollisuuden taholta ymmärtämystä revalvaation suhteen. Voidaan todeta, että 4 prosentin revalvaatiosta huolimatta markkamääräiset vientihnnat nousivat vuonna 1989 keskimäärin 7,5 prosenttia ja tuontitavaroiden hinnat vastaavast 3,5 prsenttia. Tältä osin revalvaation ajankohta oli nyt parempi kuin vuotta aikaisemmin.

Poliittinen kädenvääntö korosta jatkui vuoden mittaan kaikissa pankkivaltuuston kokouksissa. Toukokuun 26. päivänä pankkivaltuusmiesten kokouksessa lausuin käsityksenäni seuraavaN:

”Taloudelliset realiteetit puhuvat selvästi peruskoron korotuksen puolesta, mutta ainakaan toistaiseksi ei näytä löytyvän poliittista tahtoa tällaiselle toimepiteelle. Inflaation kiihtyminen ja vaihtotaseen vajauksen syveneminen voivat ennen pitkää muodostusa todelliseksi kriisiksi. Tuon kriisin välttämiseksi tarvittaisiin pikaisesti tehokkaita vastatoimenpiteitä kaikilla talouspolitiikan lohkoilla”
Julkisuudessa käydyn keskustelun vuoksi jouduin vielä lisäämään, että ”vastaisuutta ajatellen toivoisin hartaasti, että pankkivaltuusmiesten ja johtokunnan välinen kommunikointi tapahtuisi suoraan eikä teidotusvälineiden kautta. Ilmeisesti luottamuksellisia keskusteluja ei voida käydä ennen ratkaisujen tekoa.”

Syyskuun 15. päivänä 1989 pidettyä pankkivaltuuston kokousta varten johtokunnalla oli valmiina yksimielinen eistys peruskoron nostamisesta 1,5 prosenttiyksiköllä 9 prosenttiin. Taas kerran kävi kuitenkin kokouksen aikana ilmi, ettei esitys olisi mennyt läpi, eikä sitä siksi esitettykään virallisesti. Oli myös syytä välttää vakavaa konfrontaatiota. Sosiaalidemokraateillaoli valtuustossa kolme edustajaa, joiden tuki olisi ollut tarpeen. Kun mitään ei voitu tehdä, tuli mielestäni edes osa vastuusta osoittaa pankkimiesten toimettomuuden tilille. Siksi annoin kokouksen jälkeen julkisuuteen tiedotteen:

”Peruskoron korotus olisi ollut välttämätön kotimaisen kysynnän rajoittamiseksi ja säästämisen edistämiseksi. Kotitaloudet kuluttavat edelleen enemmän kuin ansaisevat... Verovapaiden talletusten korkein korko on edelleenkin alempi kuin vallitseva inflaatio, ja myös useimpien vanhojen lainojen korot ovat inflaatioon verrattuna matalammat kuin moniin vuosiin … Mitä kauemmin talouspolitiikassa lykätään kiristäviä päätöksi, sitä tuskallisempaa on tasapainon palauttaminen. Tasapaino voidaan tällöin palauttaa vain kohoavien markkinakorkojen sekä tuotantomenetysten ja työttömyysongelman kautta.”
Marraskuun alusta 1989 saimme vihdoin pankkivaltuusmiesten hyväksymisen peruskoron yhden prosenttiyksikön korotukselle.

Lähdeaineisto: Rolf Kullberg … ja niin päättyi kulutusjuhla ISBN 951-0-21416-7

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kari Kairamo – kohtalona Nokia



















Kari Kairamo kuoli 11. joulukuuta 1988. Hän jätti Nokiaan ilmapiirin ja yrityskulttuurin, jonka moni olisi ostanut suurella rahalla. Kari Kairamo oli matkapueimen legendaarisin mainosmies. Hän antoi suomalaisille sanan ”kännykkä”. Hän tiesi, että se on tulevaisuuden väline, mutta vain yksi osa Nokian tulevaisuutta. Suomalaisille Kari Kairamo oli mies, joka kulki kännykkä kädessä, paita housujen päällä, kynät rintataskusta roikkuen, vartalo hieman etukenossa täyttä vauhtia eteenpäin. Hän oli turboneuvos, joka vei Nokian maailmalle. Hän halusi valloittaa Euroopan ja möhemmin koko maailman. Kari Kairamo löysi aina helposti ystäviä. Tämä ominaisuus kasvatti hänelle vuosien aikana laajan ystäväpiirin. Mukana oli ihmisiä vuorineuvoksista taitelijoihin ja poliitikoista seurapiirehin.

Syksyllä 1955 Arja Sohlberg menee äitinsä kanssa Timo Mikkilän konserttiin. Konsertin jälkeen he tapaavat Anna-Maija Sohlbergin vanhat tuttavat Pippe ja Aulis Kairamon sekä Karin. Aulis Kairamo on musiikkimiehiä joka solullaan. Joka joulu kotona pidetään oma joulukonsertti. Timo Mikkilän konsertin jälkeen Arja Sohlberg kättelee kohteliaasti äidin tuttavat. Kari Kairamo tuntee hyvin Arjan sievät kasvot, sillä ne ovat juuri olleet Radiokuuntelija-lehden kannessa. Arja Sohlberg on suomalaisen musiikkielämän nousevia tähtiä, lahjaks ja persoonallinen taiteilijatar.

Arja Sohlberg ja Kari Kairamo viettävät kihlajaisiaan perhepiirissä Karin kotona Kemin Karihaarassa vuoden viimeisenä päivänä vuonna 1956. Kellon lähestyessä keskiyötä Arja Sohlberg sai sormuksen sormeensa. Myöhemmin Arjan äiti, Kemin juhlista vähän mustasukkaisena, Helsingissä toiset kihlajaiset. Häät pidettiin seuraavan kesänä Helsingin saksalaisessa kirkossa.

Kari Kairamon ura työelämässä alkoi Rosenlewillä Porissa. Pori oli Rosenlwin ansiosta 1960-luvulla vauras teollisuuskaupunki. Käyttö- ja suunnitteluinsinööri Kari Kairamon tehtävänä Rosenlewilla oli rakentaa kemikaalien jatkohyödyntämisessä tarvittava Meesa-uuni. Se valmistui ja siitä tuli hyvin toimiva. Porin jälkeen hän valitsi Metexin paikan, sillä ukomaille meno ei ollut hänelle uutta. Ratkaisu oli Arja Kairamon mieleen. Vaikka työpaikka oli Puolassa, perheen asunto oli Helsingissä. Karin pisimmät Puolaan kestivät muutaman viikon. Ne olivat pitkiä poissaoloja, kun kotona oli kaksi pientä lasta.

Kairamo alkoi nyt lopullisesti kasvaa kansainvälisyyteen. Oli lähdettävä ulkomaille ja opiskeltava koko ajan uutta, Nämä sanat Kari Kairamo sanoi vielä monesti seuraavien vuosien aikan. Brasilia oli hänelle suuri ja kiehtova haaste. Elettiin Arja Sohlbergin taiteellisen uran käännekohtaa. Kari lähti matkaan joulukuussa 1964. Arja tuli lasten kanssa perässä joulun jälkeen, Sao Paolo oli Arjalle hirveä kulttuurishokki. Kaikkialla köyhyyttä ja kurjuutta. Kun Kairamot vihdoin pääsivät omaan taloon, elämä alkoi asettua uuteen järjestykseen.

Suomalaiset paperikoneiden viejät päättivät perustaa Madden Machine Corporationin, jonka tehtävnä oli vauhdittaa suomalaisten paperikoneiden myyntiä Yhdysvalloissa. Tehtävään valittiin Kari Kairamo. Kausi Brasialiassa jäi näin vain runsaan vuoden mittaiseksi. Kuuman ja kostean, likaisen ja meluisan Sao Paolon jälkeen Blueberry Hill oli erityisesti Arjalle ja lapsille paratiisi. Arja kävi ahkerasti konserteissa Manhattanilla ja alkoi taas soittaa enemmän. Kun Kari Kairamo jättää vuonna 1970 taakseen Amerikan kultamaat ja Madden Machinen paperikoneet, hän on 37-vuotias. Hänen on aika ottaa paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa.

Kari Kairamon ollessa Amerikassa Suomessa oli tehty Suomen historian suurin teollisuusfuusio. Sen tuloksena oli syntynyt Oy Nokia Ab; kumia, kaapeleita, elektroniikkaa, puunjalostusta ja energiaa. Näistä palasista Nokia koottiin vuonna 1967. Fuusio mahdollisti Nokian ihmeen neljännesvuosisata myöhemmin. Kiihkeän Amerikan kauden jälkeen Kairamosta tuntuu, että hänellä ei ole mitään tekemistä. Toimettomuus ikävystyttää tavattomasti miestä, joka ei ole tottunut olemaan paikallaan. Sitten Kari soitta eräänä päivänä Arjalle kesken työpäivän: - Tue ja hae minut kotiin … Kairamo aloittaa lääkehoidon ja on töistä kaksi viikkoa poissa. Se, että Nokian kansainvälisen toiminnan vetäjä on 1970-luvun alussa poissa pari viikkoa, ei vielä herätä kenenkään huomiota eikä vaikuta pörssikursseihin. Vielä silloin hän saattoi mennä hoitoon, lääkitä tautinsa kunnolla ja palata kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kaikein parasta terapiaa ehkä sittenkin on nimitys metsäteollisuudesta vastaavaksi varatoimitusjohtajaksi vuonna 1972. Se palauttaa nopeasti hänen toimintakykynsä ja itseluottamuksensa.

Vuonna 1974 Björn Westerlund alkoi olla eläkeiässä. Nokia oli jo silloin yksi Suomen merkittävimmistä yrityksistä, joten sen johtajavalintaa seurattiin mielenkiinnolla monissa piireissä. Julkisuudessa Matti Nuutila nousi itsestään selväksi Westerlundin seuraajaksi. Selkeän suosikin rinnalle ilmaantui yllättävä haastaja Kari Kairamo. Kari Kairamon valinta Bjorn Westerlundin seuraajaksi oli Nokian omistajille vaikea. Lopullisen ratkaisun teki Nokian hallituksen puheenjohtaja Lauri Kivekäs jo ennen varsinaista kokousta.

Vuonna 1976 Kairamo valittin Teollisuuden Keskusliiton hallitukseen. Vuonna 1980 Väyrynen voitti tukahduttavan kuumana kesäkuun päivänä Virolaisen keskustapuolueen puoluekokouksessa puheenjohtajaäänestyksessä Turussa. Voitto oli niukka 1737-1611. Eikä kuunut kauaakaan, kun Vladimirov oli jo mestästämässä Nokian mailla. Sen jälkeen hän olikin Kairamon vakiovieras metsästysmatkoilla ja illanistujaisissa. Vladimirov oli Kairamon kotiryssä.

Ahti Karjalaisen presidenttitielle alkoi kasaantua yllättäviä esteitä vuonna 1979. Karjalainen jäi kiinni rattijuoppoudesta Turuntiellä, matkalla kesämökilleen. Ensimmäiset tiedot Kekkosen mahdollisesta erosta vuotivat julkisuuteen vuonna 1980. Taistelu presidentin paikasta kiihtyi. Oltiin siten tilanteessa, jossa Ahti Karjalaista tukevat presidentiksi keskustapuolueen ja taistolaisten kommunistien lisäksi Teollisuuden Keskusliitto Suomesta ja Kommunistinen puolue Neuvostoliitosta ja sekä tietysti KGB ja sen sulavakäytöksine edustaja Vladimirov.
Mauno Koivisto astui virkaansa Suomen Tasavallan presidenttinä tammikuun 27. päivänä 1982. Tämän vaiheen jälkinäytös nähtiin, kun Karjalainen erotettiin Suomen Pankista keväällä 1983.

Vuosi 1982 on suuri käänekohta niin Nokian historiassa kun Kari Kairamonkin elämässä. Nokia tekee ratkaisevan käännöksen kohti kulutuselektroniikkaa, vaikka vanhojen nokialaisten johtajien puheissa se vielä pitkään onkin kulueloktroniikkaa, niin kuin se itse asiassa olikin.
Kesällä 1984 Kairamo purjehti Yhdysvaltojen varapuolustusministerin Richard Perlen ja tämän vaimon kanssa. Purjehduksen lisäksi Kairamolla oli asiaa ministerille. Korkean teknologian vientikiellot Neuvostoliittoon uhkasivat Nokian bisneksiä idässä. Nämä vientikiellot olivat alkaneet rasittaa amerikkalaisia itseäänkin. Presidentti Ronald Reagan oli kuitenkin sitä mieltä, että estämällä korkean teknologian tuotteiden vienti Neuvostoliittoon hidastettiin maan teknologista kehitystä.

Myöhemmin Kairamo tapasi Perlen vielä amerikkalaisella aluksella Välimerellä. Karin charmi tehosi amerikkalaisiin ja kauppoja alkoi syntyä. Vuonna 1984 toimitettiin ensimmäiset DX200-keskukset Neuvostoliittoon. Kairamon Nokia tavoitteli 1980-luvun puolivälin lähestyessä edelleen nopeaa kasvua, jonka synonyymi on kansainvälistyminen.
Itsenäisyyspäivn vastaanotolla 1986, kun Kairamo kätteli presidenttiä, oli tunnelma leppoisa. Yksi linnan vieraista oli Kairamon ystävä Pehr G. Gyllenhammes. Kairamon ja presidentin välillä oli sitli jo syntymässä uusi kriisi. Kari Kairamo oli valmistautumassa näyttävään poliittiseen operaatioon. Hän ei K-linjalla ollessaan ollut vielä täysin oppinut, että Mauno Koivisto on taitava poliitikko.

Nokian järjestämissä saunailloissa keskusteltiin edelleen talouspolitiikasta, idänkaupasta ja tietysti vuoden 1988 presidentinvaaleista. Kairamo päätti seuraavaksi valita hallituksen. Ei aivan yksin, sllä Väyrynen toi mukanaan Palaceen kabineteissa pidettyyn palaveriin kiihkeäasti hallitukseen haluavan kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen ja RKP:n puheenjohtajan Christoffer Taxellin. Kairamon lisäksi paikalla ei ollut muita vuorineuvoksia. Väyrynen, Suominen ja Taxell allekirjoittivat sopimuksen, jossa itse asiassa muodostettiin seuraava hallitus.
Politiikassa pelataan kuitenkin toisilla korteilla ja eri säännöillä kuin talouselämässä. Pankinjohtaja Harri Holkerista tuli hallituksen muodostaja. Kari Kairamo koki uransa siihen asti kirvelevimmän tappion. Sillä ei ollut vaikutusta Nokian pörssikurssiin, mutta Kairamon mieleen se varmasti kirjautui tappiona.

Vuoden 1987 lopulla Kairamo jättää Teollisuuden Keskusliiton puheenjohtajan tehtävät. Vuonna 1986 tehty Nokian organisaatiouudistus oli monipolvisuudestaan huolimatta lisännyt toimivan johdon ja hallituksen valtaa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että valta oli ensisijaisesti Kairamolla ja Vuorilehdolla.

Syyskuun ensimmäisenä päivänä Kari Kairamo poistuu Nokian pääkonttorista vähän ennen kymmentä ja lentää imagonsa mukaisesti helikopterilla Tampereelle. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin ennen. On mahdotonta sano, mitkä kaikki seikat ovat laukaisseet Kairamon mielessä otettaan voimistuvaan masennukseen. Vuonna 1987 Nokia teki suurenmoisen tuloksen. Liikevoitto ylitti miljardin, Vuonna 1988 tulos oli putoamassa.

Marraskuun lopulla Kari Kairamo on istäntänä peurajahdissa Vesilahdella. Päivällisen jälkeen seurue istuu mukavasti nojatuoleihin ja otta kuka viskit, kuka kossuvissyn. Kari Kairamo istuu seurassa lasi kädessä. Hän ei kuitenkaan seuraa keskustelua. Hän vaikuttaa paljon ikäänsä vanhemmalta vuorineuvokselta, Silmät pupsuvat. Kari, jos sua väsyttää, niin mene nukkumaan, eis un ole mikään pakko valvoa, sanoo Helve.

Koska nokian tulosnäkymät olivat heikot, suunnitelmia, investointeja ja projekteja jouduttiin rajaamaan kaikkein oleellisempaan. Pentti Kouri perustelee Nokian omistuksen uudelleenjärjestelyjä ehdotuksessaan sillä, että Nokia käy sotaa monella rintamalla, mutta on on liian pieni taistellija kaikilla toimialoillaan. Kouri ei saa LBO-eheotuksilleen paljon ymmärtämystä Nokian toimivalta johdolta. Heidän mielestään ehdotukset eivät ole vakavasti otettavia, koska tulot olisivat menneet Kourille, ei Nokialle.

Lauantai, joukuun 10. päivä henkii kaamoksen harmautta. Lunta sataa hiljalleen. Kari Kairamo on yksin Meri-Hanikassa. Sunnuntaina aamulla Harry Mildh soittaa Meri-Hanikkaan. Kukaan ei vastaa. Kun Arja Kairamo vähän möhemmin soittaa kotiin, vastaa Pekka Tarjanne. - Onko tapahtunut jotain? Arja kysyy. - On, vastaa Pekka. Kari Kairamo on kuollut.
Kari on tehnyt itsemurhan.

Lähdeaineisto: Matti Saari Kari Kairamo – kohtalona Nokia ISBN 961-20-5315-2

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Vaihtotaseen alijäämä repeää – karu tulevaisuus


















Syyskesällä oli hallituksen talouspolitiikan epäonnistuminen yhä selvemmin nähtävillä, Paavo Väyrynen kirjoittaa. Tampereella elokuun lopulla pitämässäni puheessa varoitin vakavasti vaihtotaseen alijäämän rajusta kasvusta. Esitin arvion, jonka mukaan kansantalouden ulkomainen velka saattaisi nousta parissa vuodessa noin 30 miljardilla markalla. Ihmettelin sitä, että hallitus oli näissä oloissa tehnyt elvyttävän budjettiesityksen seuraavalle vuodelle. Arvioiin, että budjetin paisuttamisen vuoksi vakautusratkaisun kokonaisuus saattaa itse asiassa pahentaa kansataloutemme tasapainottomuutta. Nämä arviot esitin myös television ajankohtaisohjelmassa, jossa sain tilaisuuden keskustella talouspolitiikasta Ilkka Suomisen kanssa.

Suominen puolusti hallituksen arviota, jonka mukaan vuoden 1988 vaihtotaseen alijäämä tulisi olemaan 8-9 miljardia markkaa ja seuraavan vuoden vaje vain hieman tätä suurempi. Hän katsoi, että tilanne on hallinnassa eikä mitään erityisiä toimenpiteitä tarvita. Suomen Pankin valtuusmiehenä saamiini tietoihin nojautuesn ennustin sille vuodelle 15 miljardin vajetta ja seuraavalle huomattavast tätä suurempaa. Vaadin toimenpiteitä, joilla nopeasti paheneva velkaantumiskierre katkaistaisiin heti alkuunsa.

Jatkoin talouspoliittisia kannanottojani kolumnissani Turun Sanomissa: ”Vakausyrityksen heikoin lenkki on ensi vuoden budjettiesitys. Hallituksen tavoitteena oli, etteivät valtion menot kasvaisi ensi vuonna reaalisesti enempää kuin yhden prosentin. Tämän vuoden varsinaiseen budjettiin verrattuna budjettiesityksen menot kasvavat kuitenkin reaalisesti lähes kuudella prosentilla, kun luvut muutetaan vertailukelpoisiksi. Inflaatipaineiden ja aivan erityisesti vaihtotasekehityksen vuoksi tämä on suorastaan holtiton linja.”
”Tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana vaihtotaseen vaje on on ollut jo runsaat 8 miljardia markkaa. Kun vaje on ollut kasvamaan päin, arvioidaan sen kipuavan vuoden loppuun mennessä lähes 15 miljardiin markkaan. Ensi vuodelle ennustetaan vielä suurempaa vajetta kuin tälle vuodelle. Olen pelkästään tyytyväinen, jos toteutuvat luvut ovat näitä pienempiä.
Mitä nämä vaihtotaseen vajetta kuvaavat luvut tarkoittavat? Ne merkitsevät sitä, että elämme tuolla määrällä yli varojemme. Suomessa vientiteollisuus pyörii nyt hyvin ja hinnatkin ovat korkealla. Tästä syntyvän tulonlisän päälle me kansantaloutena otamme tänä vuonna pitkälti yli 10 miljardia velkaa. Investoinnit eivät ole nyt poikkeuksellisen korkealla tasolla, joten otamme velkaa kulutukseen. Yksityinen ja julkinen kulutus yhdessä ylittävät kanstaloutemme tuotantokyvyn. Jossakin on kulutusjuhlat.

Kun Suomen kansantalous nyt huippusuhdanteen oloissa nopesti velkaantuu, olemme kasaamassa tuleville vuosille melkoisia vaikeuksia. Aivan lähivuosina vaihtotase on saatava tasapainoon ja velkaantuminen loppumaan. Tuolloin ulkoiset olosuhteet ovat todennäköisesti nykyisiä huonommat. Ja tuolloin meillä on hoidettavina myös lisävelan aiheuttamat kasvaneet korkomenot. Kun vaihtotaseongelmat ovat lisäksi rakenteellisesti pahenemassa, olemme joutumassa melkoiseen ahdinkoon.

Nykyinen tilanne muistuttaa kaikessa oleellisessa sitä, jossa elimme 1970-luvun puolivälissä. Inflaativauhti oli silloin toki korkeampi kuin nyt, mutta vaihtotaseen vaje on jo ylittämässä 1970-luvun ennätykset. Edessämme on samankaltainen hevoskuuri, jolla tasapainottomuudet hoidettiin viime vuosikymmenellä. Jos hallitus olisi ollut viisas, se olisi tarttunut kansantalouden tasapaino-ongelmiin heti keväällä 1987. Nyt hallituksen toimenpiteet aluksi jopa lisäsivät taloutemme tasapainottumuutta. Eikä vakauttamisyritys vielä korjaa tilannetta, vaan se hidastaa huonoa kehitystä.

Hallituksen paljon puhuttu verouudistussuunnitelma on sekä sisällön että ajoituksen puolesta suorastaan vahingollinen. Nyt on jo päätetty talletusten verotuksen kiristämisestä tavalla, joka väistämättä heikentää säästämishalukkuutta. Lisää on luvassa. Ministeri Liikanen sanoi talletusten verottamisen koskevan esitystä annettaessa, että esitys on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Myöhemmin ruuvia on siis tarkoitus kiristää. Kokonaisverouudistukseen sisältyy myös osinkojen tulojen verotuksen lisääminen. Kokonaisverotuudistus lisää tuntuvasti yritysten verotaakkaa, julkaistujenkin suunnitelmien mukaan useammalla miljardilla markalla. Myös metsätalouden ja maatalouden verotusta kiristetään.

Yrityssektorista ja säästämisestä kertyvät valtion lisääntyneet verotulot on tarkoitus siirtää marginaaliverouudistuksen kautta lähinnä suurituloisten ihmisten tuloverotuksen keventämiseen eli niin sanottujen kulutusjuhlien rahoittamiseen. Tämä veropolitiikka on täydellisessä ristiriidassa taloudellisen tilanteen asettamien vaatimusten kanssa, Yleensäkään ei ole viisasta lisätä yritystoiminnan ja säästämisen verotusta. Lähivuosien tilanteessa se on mieletöntä. Hallitus markkinoi verouudistustaan nimenomaan palkansaajille edullisena verotuksen rakenteen muutoksena. Tässä suhteessa hallitus pettää kansaa – ehkä itseäänkin, Paavo Väyrynen kirjoittaa.

Lähdeaineistoa: Paavo Väyrynen On totuuden aika 2 ISBN 951-0-18840-9