sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Vuoden 1977 maataloustuloneuvottelut päättyvät tuloksettomina















Vuoden 1977 maatalousneuvottelujen tullessa ajankohtaiseksi oli tilanne useastakin syystä pulmallinen. Voimassa olevaa maataloustulolakia ei ollut ja Miettusen vähemmistöhallituksen neuvotteluvalmiutta haittasi tavoitteena olleen enemmistöhallituksen muodostaminen. Pyrittiin välttämään ratkaisuja, jotka vaikeuttaisivat uuden hallituksen syntymistä. Siinä vaiheessa ei myöskään ollut tietoa siitä, minkälaisiin ratkaisuihin työehtosopimusneuvotteluissa päädyttäisiin. Työantajapuoli katsoi, ettei silloisen taloudellisen laman vallitessa ollut varaa palkankorotuksiin lainkaan, mutta työntekijät vaativat ainakin reaalisen tulotason säilyttämistä. Neuvottelujen arveltiin jatkuvan pitkälle kevääseen.

Kun näytti ilmeiseltä, ettei maataloustulon korotuksesta voida lähikuukausina sopia, ryhdyttiin MTK:ssa kaavailemaan kahdessa vaiheessa toteutettavaa ratkaisua. Maaliskuun alussa kompensoitaisiin vain siihen asti todetut kustannusten nousut ja varsinaiset maataloustuloneuvottelut käytäisiin vasta syksyllä. Tällöin hyvitettäisiin edellisen ratkaisun jälkeen todettu kustannustason nousu ja sovittaisiin maataloustulon korotuksesta. Ratkaisun toinen vaihe tulisi voimaan syyskuun alusta. Hallituksen kanssa asiasta neuvoteltaessa sovittiinkin MTK:n esittämästä toimintalinjasta.

Maaliskuun alussa suoritettavassa tarkistuksessa oli sitten kysymys vuoden 1976 maataloustulosopimuksen jälkeen tapahtuneista kustannusten nousuista, jotka tammikuuhun 1977 mennessä todettiin 438 milj. markaksi ja edellyttivät tavoitehintojen ja hintapoliittisen tuen korottamista keskimäärin 5,8 %. Tämän lisäksi MTK vaati, että hinnoitteluvuoden 1976/77 ajaksi erinäisistä syistä korvaamatta jätetty 155 milj. markkaa oli nyt otettava huomioon, kuten vuoden 1976 maataloustulosopimus edellytti. Tähän ei hallitus kuitenkaan suostunut, vaan katsoi että siitä olisi sovittava vasta syksyn neuvottelujen yhteydessä. Kuitenkin MTK:n vaatimus perustui saman pääministerin johtaman enemmistöhallituksen kanssa tehtyyn sopimukseen ja silloin voimassa olleen lain pelisääntöihin.

Tavarahintoja ja hintapoliittista tukea korotettiin siten maaliskuun alusta keskimäärin 5,8 %. Lihan tavoitehintojen korotus oli 10-15 %:n suuruusluokkaa. Maidon tavoitehinnan korotus 10,5 penniä litralta ei nostanut tuottajahintaa juuri lainkaan, koska samalla jouduttiin valtiontaloudellista syistä vähentämään valtion varoista maksettavaa lisähintaa 7 pennillä ja maitoon oli vuoden alusta tullut noin 3 pennin markkinointimaksu. Myös kananmunantuottajat saivat tyytyä entiseen hintaan. Rehuviljan hintojen korotus 4 pennillä vastasi suunnilleen hintatason keskimääräistä nousua. Leipäviljan hinnan korottamiseen hallitus suhtautui kielteisesti, mutta suostui kuitenkin vehnän tavoitehinnan tarkistamiseen 3 pennillä. Vehnälle määrätyn 6 pennin markkinointimaksun vuoksi merkitsi päätös kuitenkin tuottaja hinnan alenemista 3 pennillä kilolta. Hintapoliittista tukea lisättiin 18 %.

Kevään kuluessa yleisessä talouspoliittisessa tilanteessa tapahtui selkiintymistä. Keskitettyyn palkkaratkaisuun ei tosin päästy, mutta liittokohtaiset kaksivuotiset työehtosopimukset syntyivät suunnilleen tulopoliittisen virkamiehen suositusten pohjalta, ja niiden arvioitiin merkitsevän vuoden 1977 sopimuspalkkoihin keskimäärin 6 %:n korotusta. Toukokuun puolivälissä tapahtui myös hallituksen vaihdos Kalevi Sorsan muodostaessa vasemmiston ja keskiryhmien enemmistöhallituksen.

MTK kävi uuden hallituksen kanssa epävirallisia neuvotteluja jo kesäkuussa. Pääministeri korosti tällöin, ettei maataloustuloratkaisu saisi vaarantaa Liinamaan suosituksen pohjalta syntyneitä palkkaratkaisuja ja ettei hallitus ollut valmis ottamaan huomioon syksyn neuvotteluihin siirtynyttä 155 milj. markan erää. Kun viralliset neuvottelut elokuun 12. päivänä aloitettiin, ei niissä juuri edistytty ja hallitus antoi melko pian ymmärtää, että ratkaisuja tultaisiin tekemään poliittisella tasolla. Mutta hallituksella oli myös omassa keskuudessaan vaikeuksia päästä asiasta yksimielisyyteen. Maataloustuottajat saivat odottaa hallituksen tarjousta elokuun viimeiseen päivään asti, joksi päiväksi myös MTK:n valtuuskunta oli kutsuttu koolle.

Tarjous päätyi 410 milj. markkaan, johon kustannuskompensaation lisäksi sisältyi maataloustulon korotusta 167 milj. markkaa eli 5,9 %. MTK:n valtuuskunta hylkäsi tarjouksen. Valtuuskunta katsoi, ettei maataloustuloon olisi itse asiassa tullut juuri mitään korotusta, koska aikaisemmasta kustannustason noususta 155 milj. markkaa olisi jätetty korvaamatta. Sitä paitsi edellisenkin vuoden palkkaratkaisuista saatu hyvitys oli suurelta osalta menetetty maataloudelle sittemmin asetetuilla valmisteveroilla ja markkinointimaksuilla. Mutta valtuuskunnan vielä käsitellessä paperia tuli julkisuuteen tieto, että hallituksessa oli sovittu tarjouksen mukaisesta ratkaisusta. Virallinen päätös tehtiinkin vielä saman päivän iltana.

Tavoitehintoja ja hintapoliittista tukea korotettiin syyskuun alusta lukien keskimäärin 5,1 %. Pääosa korotuksesta meni naudanlihaan, jonka tavoitehinta nousi noin 16 %. Sianlihassa korotus oli noin 4 % ja maidossa noin 3 %. Muut tavoitehinnat jätettiin ennalleen. Lisäksi varattiin 40 milj. markkaa käytettäväksi maidosta enintään 15 000 litran ja kananmunista enintään 12 000 kilon vuosituotantoon asti maksettavaan lisähintaan, joka maidossa oli 2,4 penniä litralta ja kananmunissa 10 penniä kilolta. Lisähinta maksettiin yrityskoosta riippumatta kaikille tuottajille ja sen arvioitiin nostavan maidon keskimääräistä tuottajahintaa 1,2 penniä ja kananmunien 7 penniä.
Maataloustuottajissa hallituksen sanelupäätös herätti suurta tyytymättömyyttä. Tuhannet Uudenmaan ja Etelä-Hämeen tuottajat kokoontuivat syyskuun 3. päivänä mielenosoitukseen Lahteen ja tukkivat pitkillä traktorijonoilla liikenteen kaikilla Lahteen johtavilla teillä.

Lähdeaineisto: Liisa Sauli MTK ja Suomen maatalouspolitiikka ISBN 951-26-3085-0

lauantai 30. lokakuuta 2010

Eduskunta syksystä 1977 kevääseen 1978

















Kuvan saa isommaksi klikkaamalla hiirellä kuvan päällä.

Eduskunnalle ja Kalevi Sorsan hallitukselle aiheutti ongelmia taloudellinen lama. Hallitus ajautui kriisien partaalla, mikä häiritsi myös lainsäädäntötyötä eduskunnassa. Silti eduskunta sai katsauskaudella valmiiksi 274 lakia, joiden joukossa oli monia laajakantoisia ja kauan vireillä olleita uudistuksia.
Ensimmäisen kerran tällä vuosikymmenellä eduskunta pystyi päättämään valtiopäivänsä ennen vuoden vaihdetta. Kevätkausikin saatiin päätöksen ennen juhannusta, vaikka touko-kesäkuulla kertyi yli sadan lain asiaruuhka.
Eduskunnan kansainvälinen yhteydenpito jatkui mm. Tsekkoslovakian, Egyptin ja Ruotsin valtuuskuntien vierailuin sekä suomalaisten parlamentaarikkojen käynnein Unkarissa, Keski-Amerikassa sekä parlamenttienvälisten liiton kokouksissa.

Kun eduskunta 6. syyskuuta kokoontui hallitus oli päättänyt markan devalvoinnista 3 prosentilla. Jo kesällä hallitus oli sopinut 27-kohtaisesta elvytysohjelmasta, jonka pohjalle rakennettiin valtion v. 1978 talousarvioesitys. Ohjelman mukaan työantajien sairausvakuutus- ja lapsilisämaksua sekä työeläkemaksua alennettiin, vientituotteiden markkinointia edistettiin, yritysten rahoitusmahdollisuuksia parannettiin verovähennyksin, teollisuuden rakennusinvestointien liikevaihtovero poistettiin määräajaksi ja nuorisotyöttömyyttä pyrittiin lieventämään mm. koulutusmahdollisuuksia lisäämällä.

Syyskuun puolivälissä hallitus esitteli eduskunnalle budjettiesityksen seuraavalle vuodelle. Se menojen loppusumma nousi 37,6 miljardiin markkaan. Tavoitteena oli elvytysohjelman mukaisesti pitää kustannusten nousu kurissa, lisätä viennin kilpailukykyä ja parantaa siten työllisyystilannetta. Tuloverotaulukoihin tehtiin keskimäärin 13 prosentin kevennys. Alemmissa taulukoissa lievennys oli hieman suurempi kuin ylemmissä. Myös tärkeimpiä verovähennyksiä tarkistettiin. Inflaatiotarkistus koski myös varallisuusverotusta. Tuloverotuksen lievennys vähensi valtion verotuloja 1350 miljoonaa ja varallisuusveron 70 miljoonaa markkaa. Veronpalautusten maksamista siirrettiin jälleen kerran maaliskuulle.
Budjetin sosiaalimenoihin sisältyi korotus huhtikuun alusta 5 prosentilla. Lapsilisät nousivat lokakuussa 10 prosenttia. Lasten päivähoitoa pyrittiin kehittämään niin, että vuoden 1978 lopussa olisi 85 000 lasten päivähoitopaikkaa ja 35 000 perhepäivähoitopaikkaa.

Maataloudesta käydään Suomen sisäpolitiikassa kiistoja lähes vuosittain, mutta syksyn 1977 maatalousongelmat osoittautuivat tavallistakin vaikeammiksi. Hallitus teki syksyllä maataloushinnoista yksipuolisen päätöksen, kun sopuun ei päästy.
Hallituksen taloudellinen elvytysohjelma ei syksyn mittaan vaikuttanut toivotulla tavalla. Päinvastoin taloudelliset näkymät heikkenivät entisestään. Sorsan hallitus ryhtyi valmistelemaan uutta elvytysohjelmaa, josta ei kuitenkaan näyttänyt syntyvän sopua työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Vaikka talousongelmien parissa kului runsaasti aikaa, eduskunta sai syksyn mittaan aikaan myös eräitä merkittäviä lakeja. Niinpä joulukuussa valmistui kauan odotettu kuluttajansuojalainsäädäntö.
Äitiyspäivärahan maksamisaikaa pidennettiin kahdella viikolla.
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen päätti vuoden 1977 valtiopäivät 29. joulukuuta. Päättäjäispuheessaan hän epäili, että ”politiikan tekemisessä” on meillä menty jo niin pitkälle, että politiikan sisältö, yhteisten asioiden hoitaminen ja vastuuntunto, ovat jäämässä sivuseikoiksi.

Kun Kalevi Sorsan hallitus keväällä 1977 muodostettiin, sai SDP haltuunsa sekä pääministerin että eduskunnan puhemiehen paikat. Keskustapuolueen piiristä ehdotettiin jo syksyllä puhemiehen vaihdosta, mutta Veikko Helle ei katsonut aiheelliseksi erota kesken valtiopäivien. Vuoden 1978 valtiopäivien alussa vaihdos sitten toteutui. Puhemieheksi nousi keskustapuolueen varapuheenjohtaja Ahti Pekkala, ja Helle siirtyi hänen tilalleen ensimmäiseksi varapuhemieheksi. Toisen varapuhemiehenä jatkoi Anna-Liisa Linkola (kok.)
Helmikuussa Suomi seurasi Norjan esimerkkiä ja devalvoi markan arvon 8 prosentilla. Päätös syntyi Sorsan hallituksessa sen ei-sosialistisen enemmistön äännin. SKDL vastusti devalvointia ja sosiaalidemokraatitkin äänestivät vastaan, kun heidän ehdottamansa pienemmän devalvoinnin linja ei saanut kannatusta. Äänestyspäätöksen vuoksi pääministeri Kalevi Sorsan jätti hallituksensa eronpyynnön 17. helmikuuta.

Lähdeaineisto: Mitä, missä, milloin 1979

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Vuosi 1977 Kekkosen päiväkirjassa


















Miettusen kolmannen hallituksen taival muodostui heti alusta lähtien hankalaksi. Vasemmistopuolueet tekivät parhaansa sen työn vaikeuttamiseksi ja olivat jo budjetin käsittelyn yhteydessä onnistua saattamaan hallituksen umpikujaan. Oikeistoista löytyi sen verran vastaantulohalua. Porvaripuolueiden budjettisopimus pelästytti sosiaalidemokraatit ja käänsi puoluetta hallitusyhteistyön kannalle. Devalvaation lisäksi Kekkosen oli nieltävä vielä työmarkkinaratkaisu, joka ei ainakaan parantanut maan ulkoista kilpailukykyä. Sorsan toinen hallitus nimitettiin vain pari viikkoa ennen Kekkosen Moskovan matkaa. Kekkosella oli syytä olla tyytyväinen. Kommunistien ja sosiaalidemokraattien kädet oli ainakin hetkeksi sidottu työmarkkinoilla.
Kekkonen tuli jo varhain siihen johtopäätökseen, että tuleva vierailu Neuvostoliittoon kesällä 1977 tulisi olemaan koitos, jolloin tavallaan ratkaistaisiin uskottavan puolueettomuuspolitiikan tulevaisuus. Vuoden 1977 kuluessa presidenttikysymys eteni monien mutkien kautta. Kekkosen tueksi ryhmittyneiden puolueiden ulkopuolelle presidenttikysymyksessä oli lähdetty liikkeelle jo hyvissä ajoin. SMP oli pyytänyt Veikko Vennamoa ehdokkaaksi jo kesällä 1976. SKYP asetti joulukuussa ehdolle puheenjohtajansa Eino Haikalan. Samoin menetteli SKL nimetessään Raino Westerholmin. Mielenkiintoisin oli Perustuslaillisen Kansanpuolueen ehdokas, tohtori Ahti M. Salonen, joka ainakin vielä valintahetkellä oli SDP:n jäsen.

Tammikuu
4.1. Stepanovin luona saunassa. Kahden kesken. Stepanov oli joulujen välillä ollut Moskovassa. Sovittiin seuraava ohjelma: 1) Kosygin saapuu maaliskuun alussa Loviisan ydinvoimalaitoksen vihkiäisiin 2) Kosygin on samalla matkalla Raahen terästehtaan vihkiäisissä 3) Kosyginin tämän käynnin aikana allekirjoitetaan Kostamuksen rakentamista koskeva sopimus 4) toukokuun NL:n vierailuni aikana allekirjoitetaan Suomen ja NL:n 15-vuotissopimus. 6.1. Kävin tapaamassa Aarre Simosta sairaalassa. Syöpä vatsalaukussa.
7.1. Lähetin Ahdille (Karjalaiselle) kirjeen. Kovaa tekstiä Korhosen, Kalelan ja Suomen mielestä, jotka lukivat kirjeen.
13.1. Kalevi Sorsa luonani. SDP aikoo odottaa. Tuponeuvottelut siirtyvät liittokohtaisiksi, ei tulosta.
15.1.Päivällisillä Mika Tiivolan luona. Hetemäet, Aurat, Rastaat, Hornit, Anita ja minä. Lauluilta, mutta meni vähän myöhään.
17.1. Stepanov luonani. Ydinvoimalaitos valtakunnanverkkoon maaliskuussa.
21.1. Ahti ollut pari päivää Meilahdessa. Miksi? En ole kuullut.
30.1. Stepanov kertoi, että Gromyko sairaalassa. Sydänkohtaus.

Helmikuu
3.2. Kotovin seuraaja pyynnöstään luonani.
4.2. Virolainen kertoi Ahdin juomisista ja TV-esiintymisestä kauheassa krapulassa ja naama pöhöttynyt, näin sen.
6.2. Niilo Hämäläinen on kertonut Maarit Tyrkölle, että Ahti on eräille henkilöille sanonut: NL:n suurlähetystöstä on sanottu, että Ahdin on varauduttava ottamaan vastaan TP:n virka.
9.2. Loikkanen pyrki luokseni. Ahti on useaan kertaan selitellyt Loikkaselle, että sekä idästä että lännestä on hänelle vakuutettu, että ole levollinen, sinusta tulee presidentti. A.K. on arvostellut minua hyvin jyrkästi.
19.2. Stepanov Hetemäen luona lounaalla. Sopimuksemme mukaan Hetemäki esitti Stepanoville joukon Ahti Karjalaista koskevia kysymyksiä.
22.2. Liinamaa luonani. Edistymistä ei näköpiirissä. Lakot edess.

Maaliskuu
2.3. Kutsuin Karjalaisen luokseni.
8.3. Koivisto luonani. Kehotin häntä ennen sovintoa ja sen aikaansaamiseksi ilmoittaa, että et tule sallimaan devalvatiota. Kalela soitti Ahti Karjalaisen törmäilyistä.
10.3. Uusitalo ja Karpola luonani. Ahti mököttää, mutta kieltää kaiken.
17.3. Uusitalo soitti. Oli tänään tavannut Stepanovin, joka oli lujasti vakuuttanut, että minun TP-ehdokkuuteni hyväksi on tehtävä kaikki mahdollinen ja saatava äänestysprosentti korkealle. 21.3. Stepanovin 50-vuotispäivä.
22.3. Kosygin saapui. Päivälliset ja puheet. 23,3, Loviisan ydinvoimalan vihkiäiset. Lähtö Raaheen junalla. 24.3. Raahessa. 25.3. Tampereelle. 25.3. vastaanotto NL:n lähetystössä. 26.3. Kosygin lähti.

Huhtikuu
4.4. Miettunen kertoi, että sos.dem. puolue on järjestänyt jälleen äänestyksen hallitusasiassa. 80 % vastustaa hallitukseen menoa.
7.4. Stepanovin luona vastaanotolla. Stepanov arveli, että heidän lehdissään tulee L-Saksan taki hyökkäys Norjaa vastaan.
14.4. Olen puhunut Sorsan kanssa, joka sanoo, että hallitusyhteistyötä ei ole, jos kepu ei luovu maaketista. Olen luvannut painostaa kepua maapakettiasiassa.
20.4. Stepanov pyrki luokseni. Esitti, että matkani Neuvostoliittoon alkaisi 17.5. ja päättyisi 24.5.. Vastasin, että minulle sopii.
21.4. Haukipuro hiihdellyt 4 päivää Stepanovin kanssa. Stepanov arvostellut Korhosta ja Karjalaista. Ja Virolaista, Stepanov sanonut, että TP pakottaa pakottaa sd.puolueen hallitukseen pääsiäisen jälkeen.

Toukokuu
5.5. Keskustelu Stepanovin kanssa. Stepanov: Olisi hyvä, jos uusi hallitus valmis ennen Moskovan matkaa.
6.5. Luonani Uusitalo ja Perttunen. Perttuseen kiinteä yhteydenotto NL:n taholta Karjalaisen puolesta. Kuta enemmän kuulen, sitä selvemmäksi käy, että NL:n suurlähetystön pojat levittävät Korhos-vastaista mieltä ja Karjalais-myönteisiä mielialoja lietsotaan.
9.5. Väyrynen, Uusitalo, Perttunen, Väyrynen on ollut neuvottelussa sdp:n kanssa. Määräajat 10.5. pitäisi olla selvää, yritetäänkö uutta hallitusta.
10.5. Stepanov luonani.
12.5. Streltsov luonani. NKP näkee mielellään kommunistit hallituksessa.
15.5. Nimitin Sorsan II hallituksen.
17.5. Lähtö viralliselle vierailulle Moskovaan.
27.5. Katri Helena Eskelinen ja Pekonen puhumassa luonani Ahti Karjalaisen puolesta.

Kesäkuu
2.6. Väyrynen luonani. Sanoin hänelle, että ota huomioon, kuinka moni kyttää päänahkaasi. Jos olet humalassa esim. silloin voit joutua heitetyksi pois puolueen johtopaikoilta.
3.6. Uusitalo soitti. K-miesten keskustelu Ahti Karjalaisen luona. Ahti oli ollut nöyrällä mielellä ja vakuuttanut tekevänsä sovinnon kanssani. K-linjalla enemmistä puolueessa.
5.6. Neuvostoliiton suurlähetystön henkilö: Podgornyi on toiminut yksin ja subjektiivisen irrationaalisesti. Podgornyin ero selvä ehti Shelestin erottamisen jälkeen. Podgornyin ”synnit” näyttävät viittaavan eron liittyvän kansallisuuskysymykseen.
9.6. Heräsin yöllä klo 1.30. En oikeastaan aivan käsittänyt mistä on kysymys, mutta sitten havaitsin, että olin herännyt terävään rintakipuun rinnan oikealla puolella. Aamulla oli vaikea muistaa mitä yöllä oli tapahtunut.
14.6. Menin terveyden vuositarkastukseen Meilahteen. Verenpaine 160/90, se on ollut minulla sama vuosikausia.
20.6. Sain kirjeen Jaakko Hallamalta, joka järkytti minua. Kirjoitin hänelle vastauksen ja samoin kirjoitin Anitalle, että en häntä tapaa. Jaakon kirje oli inhimillisesti ottaen järkyttävä.
Illalla Tamminiemessä Anita, Erkki Kivala, Sven Sevelius. Koetettiin tehdä eroa, mutta Anita on sisukas pitämään kiinni. Mutta jos ei nyt niin syksyllä.

Heinäkuu
5.7. Paluu Siikakoskelta. Lounas Willy Brandtille.
6.7. Lähtö Valion majalle. Wallenberg ja Lundvall mukana. Samoin Mattila + rouva ja Anita Hallama. Jukka Hallama myös.
7.7. Neuvostoliiton sisäasiainministeri Stshekolov luonani.
8.7. Neuvostoliittolaiset suorittivat konekaappauksen.
10.7. Stepanov oli esittänyt, että lentokonekaappareille luvattaisiin lentää heidät Tukholmaan, mutta lennettäisiin Leningradiin. Lähetin viestin: ei missään nimessä.
17.7. Ripuli, pirulauta jatkuu, mutta on jo parempi.
19.7. Stepanov luonani. Oli saanut hallitukseltaan tehtäväksi esittää minulle ja valtioneuvostolle kiitoksen ja tunnustuksen hyvästä ja hyvään tulokseen johtaneesta yhteistyöstä konekaappauksen yhteydessä.
26.7. HS 29.7. Leike Hymy-lehden mainoksesta, jossa otsikko: ”Erkki Tuomioja: Kekkonen ei ole enää työväen presidentti” Kekkonen on kirjoittanut leikkeen viereen: ”Kekustelin Kalelan kanssa Tuomiojasta. Hänestä ei tule koskaan puolueensa johtajaa. Hänessä on ylimielisyyttä ja hän tietää kaiken.”

Elokuu
1.8. Leike, jossa kerrotaan Eino Poutiaisen paluusta SMP:n johtoon.
3.8. Kalassa. Toivolat, Sven Sevelius ja Anita Hallama.
10.8. Lähdin valtiovierailulle Islantiin.
25.8. Sorsa soitti ja kertoi, että Ruotsissa on päädytty 10 % devalvaatioon.
29.8. Ruotsi devalvoi 10 %. Norja ja Tanska 5 %. Suomi devalvoi 3 %.

Syyskuu
4.9. Leike, jossa on listattu eduskunnan poissaolotilastoja. Eniten ovat poissa olleet Seija Karkinen, Ahti Karjalainen, Ulf Sundqvist ja Lasse Lehtinen.
9.9. Paluu DDR:stä.
13.9. Vladimirov luonani.
25.9. Oli kalassa Stepanovin, Mattilan ja Rossin kanssa. Taas Stepanovin kanssa riitelyä Keijo Korhosesta.

Lokakuu
1.10. Karjalainen perusti vaalitoimiston TP vaalia varten. Se on hänellä vielä toiminnassa. (Vilkuna).
5.10. Ahti pyrkii puheille. Ahti kieltää puheensa minusta. Ahti ilmeisesti saanut välinsä NL:n edustajien kanssa kuntoon.
6.10. Minä ja Stepanov söimme päivällistä.
10.10. Virolainen soitti ja ehdotti, että presidentin valitseminen suoritettaisiin poikkeuslailla. Sitä mieltä ovat kepu ja kokoomuslaiset.
11.10. Lähtö valtiovierailulle Tanskaan.
14.10. Heräsin puoli 4 kipuihin rinnassa. Varsin kovat kivut toisin ajoin, mutta nukuin vielä puoli 8 saakka jonkinlaisessa horroksessa.
17.10. 17. ja 18.10. kiersin Haukipuron seurassa Siikajoen, Kalajoen ja Pyhäjoen kunnat. Mieluisa matka.
26.10. Hallitusyhteistyö päättymässä maataloustulon johdosta. Sanoin Sorsalle, että jos hallitus kaatuu, annan joko hänelle tai Virolaiselle hallituksen muodostamisen.
28.10. Olin Marskissa kommunistien ja SKDL:n vieraana lounaalla. Puhuttiin talouspolitiikkaa. Isäntinä Saarinen, Aalto, Alenius, Hjerppe ja Hentilä.
31.10. Lähtö Moskovaan.

Marraskuu
3.11. Terveystarkastus. Aamulla. Verenpaine 135-85.
16.11. Sorsa luonani. Analysoi tilannetta.
21.11. Sorsa soitti ja kertoi ryhmien aiheuttamista vaikeuksista. Pyysi, että saa uhata hallituspulalla, jos ryhmät eivät palaa järjestykseen. Lupasin ja ryhmät palasivat järjestykseen.

Joulukuu
27.12. Stepanov toi Brezhnevin uuden vuoden onnittelukortin. Kun puhuin Stepanovin kanssa Baltian tiestä, Stepanov sanoi, että olisit antanut Vilkunalle tehtäväksi puhua Vladimirovin kanssa tästä asiasta. Se tie on turha, ei vie perille. Baltian tie on jätettävä vuosien päähän.
28.12. Hetemäki luonani. Maan raha-asiat hunningolla. Koivisto ei tee mitään. Sorsa ei ymmärrä.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Kekkkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

perjantai 22. lokakuuta 2010

Vuosi 1977 – hätätilasta elvytykseen











Armi Aavikko valittiin Miss Suomeksi

Miettusen hätätilahallitus hajosi syksyllä 1976 perinteiseen hallituskriisiin. SDP ja keskustapuolue eivät pystyneet sopimaan budjetin maatalousmäärärahoista. Miettunen muodosti vähemmistöhallituksen, jonka mahdollisuudet määrätietoiseen hallituspolitiikkaan olivat vielä huonommat kuin hätätilahallituksen. Hän joutui keinottelemaan elintärkeät verolait läpi kokoomuksen ja kristillisten tuella. Keskustan ja oikeiston taktinen liitto ei parantanut poliittista ilmapiiriä, mutta se opetti SDP:lle läksyn. Porvaripuolueet pystyivät yhteistyöhön, jolla maata voitiin hallita. SDP ei ollutkaan korvaamaton.
Varsinainen hätätila alkoi tuntua vasta hätätilahallituksen jälkeen. Suomessa elettiin 1977 jo kolmatta vuotta nollakasvun aikaa ja kotimainen kulutus laski ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen. Metalliteollisuus kärsi pahiten lamasta ja kustannuskriisistä. Sen vienti veti, mutta huonoilla hinnoilla. Teollisuus velkaantui ja menetti kilpailukykyään hitaasti mutta tasaisesti.
Verorasitus ryöstäytyi Miettusen aikana hallinnasta ja kokonaisveroaste nousi yli 40 prosentin bruttokansantuotteesta. Työttömiä oli 1977 yli 140 000, mikä oli yli kaksi kertaa enemmän kuin hätätilahallituksen aloittaessa toimintansa. Kauppataseen alijäämä oli ollut kaksi vuotta miljardiluokkaa, inflaatio laukkasi kaksinumeroisissa luvuissa ja lakkosuma ylitti psykologisen sietokyvyn.
Toukokuussa Kekkonen käytti vanhaa kirityskeinoa ja pakotti puolueet enemmistöhallitukseen voidakseen neuvotella vahvasta asemasta valtiovierailulla Moskovassa. Sorsan toinen hallitus oli perinteinen keskustan pienpuolueilla vahvistettu punamultahallitus. Juhannuksena uusi hallitus julkaisi 27-kohtaisen elvytyspaketin. Päälinjana oli yritysten toimintaedellytysten parantaminen.

Tammikuu
1. tammikuuta – Suomen kauppalat muuttuivat kaupungeiksi. Kaupunkien lukumäärä lisääntyi 21:llä ja oli nyt 84.
1. tammikuuta – Kuntaliitoksia Suomessa:
Bromarvin kunta liitettiin osittain Hangon kaupunkiin ja osittain Tenholan kuntaan
Kaarlelan kunta liitettiin Kokkolan kaupunkiin
Kajaanin mlk liitettiin Kajaanin kaupunkiin
Karhulan kauppala ja Kymin kunta liitettiin Kotkan kaupunkiin
Karjalan kunta liitettiin Mynämäen kuntaan
Purmon ja Ähtävän kunnat liitettiin Pietarsaaren mlk:aan
Snappertunan kunta ja Tammisaaren mlk liitettiin Tammisaaren kaupunkiin
Somerniemen kunta liitettiin Someron kuntaan
1. tammikuuta − Tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti uudenvuodenpuheessaan inflaatiota ja työttömyyttä Suomen pahimpina uhkina. Kekkonen nimesi alkaneen Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlavuoden teemaksi Itsenäinen Suomi − yhteinen asiamme.
7. tammikuuta − Presidentti Urho Kekkonen nimitti kansanedustaja Paavo Aition Turun ja Porin läänin uudeksi maaherraksi Sylvi Siltasen siirtyessä eläkkeelle. Vuodesta 1951 lähtien yhtäjaksoisesti eduskuntaan kuuluneen Aition tilalle tuli Oili Suomi.
10. tammikuuta – Bo Carpelan sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon runokokoelmastaan I de mörka rummen, i de ljusa.
11. tammikuuta – Pankinjohtaja Päiviö Hetemäki ehdotti neljän suurimman puolueen puheenjohtajille, että eduskunta valitsisi presidentti Urho Kekkosen uudelleen virkaansa kuudeksi vuodeksi 1. maaliskuuta 1978 alkaen. Puoluejohtajat suhtautuivat ehdotukseen varovaisesti luvaten harkita sitä.
11. tammikuuta − Arkkitehdit Eero Hyvämäki, Jukka Karhunen ja Risto Parkkinen voittivat Helsingin uuden oopperatalon suunnittelukilpailun ehdotuksellaan Scalapuikko.
13. tammikuuta – Kaksi lentäjää sai surmansa maavoimien Fouga Magister-suihkuharjoituskoneen maahansyöksyssä Rissalan kentällä Kuopiossa.
16. tammikuuta − Suomen Punainen Risti aloitti 100-vuotisjuhlavuotensa vieton.
17. tammikuuta − Kahdesta murhasta kuolemaan tuomittu Gary Gilmore teloitettiin ampumalla Yhdysvalloissa Utahin osavaltiossa. Gilmoren teloitus oli ensimmäinen Yhdysvalloissa yli kymmeneen vuoteen. Huomiota oli herättänyt, että Gilmore oli vastustanut asianajajansa yrityksiä tuomion muuttamiseksi elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi. Hän oli myös yrittänyt kahdesti itsemurhaa ennen teloitustaan.
18. tammikuuta – Aiemmin tuntematon legioonalaistautia aiheuttava bakteeri tunnistettiin.
18. tammikuuta – Australian Granvillessa, lähellä Sydneytä, tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa kuoli 83 ihmistä.
19. tammikuuta – Presidentti Gerald Ford armahti Iva Toguri D'Aquinon, Japanin sotapropagandaa toisessa maailmansodassa juontaneen "Tokio Rosen".
20. tammikuuta – Gerald Fordin seuraaja Jimmy Carter astui virkaansa Yhdysvaltain presidenttinä.
21. tammikuuta – Jimmy Carter armahti Vietnamin sodan kutsuntoja vältelleet.
21. tammikuuta – Presidentti Urho Kekkonen kehotti valtiopäivien päättäjäisissä pitämässään puheessa eduskuntaa omaksumaan jämäkämmän otteen hallituksiin.
28. tammikuuta – Norja ilmoitti karkottavansa maasta kuusi Neuvostoliiton kansalaista. Samalla kerrottiin, että ulkoministeriön kaupallisella osastolla työskennellyt Gunvor Galtung Haavik oli 27.1. pidätetty vakoilusta.
29. tammikuuta – Egyptin presidentti Anwar Sadat syytti Neuvostoliittoa Egyptin sisäisten levottomuuksien lietsomisesta.

Helmikuu
1. helmikuuta – Presidentti Urho Kekkonen torjui virkakautensa kaavaillun pidentämisen poikkeusmenettelyllä.
3. helmikuuta – Etiopian sotilashallituksen johtaja, kenraali Teferi Bante sai surmansa hallituksen istunnossa käydyssä tulitaistelussa. Everstiluutnantti Mengistu Haile Mariam vahvisti asemaansa maan johdossa.
7. helmikuuta – Neuvostoliiton Sojuz 24 laukaistiin matkaan.
8. helmikuuta – Armi Aavikko kruunattiin Miss Suomeksi.
9. helmikuuta – Espanja ja Neuvostoliitto solmivat uudelleen diplomaattisuhteet, jotka olivat olleet poikki Espanjan sisällissodasta lähtien.
11. helmikuuta – Suurin tunnettu niveljalkainen, 20,2-kiloinen hummeri, saalistettiin Nova Scotiassa.
18. helmikuuta – Avaruussukkula Enterprise lähti ensilennolleen Boeing 747:n selässä.
20.helmikuuta – Finlandia-hiihtoon osallistui 5050 hiihtäjää. 75-kilometrin matkan miesten sarjan voitti Pauli Siitonen ja naisten sarjan Siiri Rantanen.
21. helmikuuta – Kouluhallitus julkisti kiertokirjeen, jonka nojalla tupakointi kiellettiin kaikissa oppilaille tarkoitetuissa koulutiloissa.
25. helmikuuta – Tasavallan presidentti vahvisti uuden tupakkalain, joka tuli voimaan maaliskuun alusta.
26. helmikuuta – Brittiläisen 2000 A.D.-scifi-sarjakuvan ensimmäinen numero julkaistiin, mukana mm. "Judge Dredd".

Maaliskuu
2. maaliskuuta – Eurokommunistien huippukokous Madridissa.
4. maaliskuuta – Maanjäristys Etelä- ja Itä-Euroopassa. Romaniassa kuoli 1387 ihmistä ja 10600 loukkaantui vakavasti.
5. maaliskuuta – Englantilainen Formula 1 -ajaja Tom Pryce sai surmansa Etelä-Afrikan GP:ssa Kyalamin radalla.
9. maaliskuuta – Aseistautuneet muslimit valtasivat kolme rakennusta Washington (DC):ssä ja ottivat 130 panttivankia. Panttivankitilanne kesti kaksi päivää.
10. maaliskuuta – Presidentti Urho Kekkonen suostui virallisesti ehdokkaaksi vuoden 1978 presidentinvaaleihin. Kaikkiaan seitsemän puoluetta oli pyytänyt Kekkosta ehdokkaakseen.
11. maaliskuuta − Kokoomuksen kansanedustaja Markku Salonen kuoli. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli toimittaja Jalmari Torikka.
24. maaliskuuta – teknisten toimihenkilöiden voimalalakko alkaa.
27. maaliskuuta – Teneriffan lento-onnettomuus: kaikkien aikojen tuhoisin lento-onnettomuus tapahtui Teneriffalla, kun KLM:n ja Pan Amin Boeing 747 -koneet törmäsivät toisiinsa kiitotiellä. Onnettomuudessa sai 583 ihmistä surmansa.

Huhtikuu
1. huhtikuuta – Espanjan hallitus päätti lakkauttaa kenraali Francisco Francon perustaman Kansallisen liikkeen (El Moviemento), joka oli Francon aikana ollut maan ainoa sallittu puolue. Oppositio oli vaatinut puolueen lakkauttamista.
4. huhtikuuta – Suomen markka devalvoitiin 5,7 %.
6. huhtikuuta – Tampereella allekirjoitettiin sopimus uuden lentokentän rakentamisesta Pirkkalaan.
6. huhtikuuta –Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen ainoa kansanedustaja Matti Asunmaa siirtyi Keskustapuolueeseen.
7. huhtikuuta – kuljetuslakko alkaa

Toukokuu
1. toukokuuta – Ehkä jopa 700 opiskelijaa sai surmansa Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa, kun armeija avasi tulen "hallituksen vastaisia" lentolehtisiä jakaneita nuoria kohti.
1. toukokuuta − SKDL:n kansanedustaja Ele Alenius erosi eduskunnasta siirtyessään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Hänen tilalleen tuli valtiotieteen kandidaatti Kati Peltola.
2. toukokuuta − Mosambikin presidentti Samora Machel saapui vierailulle Suomeen Pohjoismaihin suuntautuneen kiertomatkansa päätteeksi. Vierailun isäntänä oli ulkoministeri Keijo Korhonen.
4. toukokuuta − Etiopian johtaja Mengistu Haile Mariam matkusti Moskovaan. Mengistu pyysi Neuvostoliitolta aseellista tukea Etiopian sisäisiä kapinaliikkeitä ja Somalian uhkaa vastaan.
5. toukokuuta – Pikajuna ja tavarajuna törmäsivät Kempeleen ja Oulun välisellä rataosuudella. Kaksi ihmistä kuoli ja 68 loukkaantui.
5. toukokuuta – kuljetusalanlakko päättyy.
5. toukokuuta − Eduskunta hyväksyi kolmesta laista koostuvan kiistellyn ns. maapaketin sisällön. Vuoden 1978 alussa voimaan tulleeseen maapakettiin kuuluivat uusittu rakennuslaki, laki kuntien etuosto-oikeudesta sekä lunastuslaki.
7. toukokuuta – Suomen Punainen Risti täytti 100 vuotta.
7. toukokuuta – Tohtori Ahti M. Salonen suostui Perustuslaillisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaaksi, vaikka hän oli SDP:n jäsen.
7. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Lontoossa Englannissa.
11. toukokuuta – Voimalalakko päättyy.
13. toukokuuta – Espanjalainen kommunistipoliitikko Dolores Ibarruri palasi kotimaahan Neuvostoliitosta, jossa hän oli ollut maanpaossa vuodesta 1939.
13. toukokuuta – Kaasuturbiinikäyttöinen autolautta Finnjet aloitti neitsytmatkansa.
15. toukokuuta – Kekkonen nimittää Sorsan II:n hallituksen,
16. toukokuuta – PKP:n presidenttiehdokkaaksi suostunut Ahti M. Salonen erotettiin SDP:stä.
17. toukokuuta – Kansainvälinen lakimieskomissio totesi YK:lle jättämässään raportissa, että Ugandassa oli surmattu mahdollisesti jopa 100 000 ihmistä Idi Aminin kuusivuotisen valtakauden aikana. Iso-Britannia vaati Ugandan sisäisen tilan tutkimista, mutta turvallisuusneuvosto ei päässyt asiasta yksimielisyyteen.
18. toukokuuta − 33 valtiota allekirjoitti Genevessä Sveitsissä sopimuksen, joka kielsi ympäristömuutosten hyväksikäytön sodankäynnissä. Sopimuksen piiriin luettiin maanjäristykset, hyökyaallot, merivirtojen suunnan muuttaminen ja otsonikerroksen tuhoaminen.
18. toukokuuta − Presidentti Urho Kekkonen matkusti viralliselle vierailulle Neuvostoliittoon. Vierailun aikana Kekkonen ja pääministeri Aleksei Kosygin allekirjoittivat sopimuksen Kostamuksen kaivoskombinaatin ensimmäisen vaiheen rakentamisesta. Rakennushankkeen kokonaisarvoksi Suomelle laskettiin noin 2,7 miljardia markkaa ja sen arvioitiin työllistävän suoranaisesti noin 5 000 henkilöä.
23. toukokuuta – Ehdotus bakteerien käyttämisestä insuliinin tuotannossa julkaistiin.
24. toukokuuta − Neuvostoliiton presidentti Nikolai Podgornyi vapautettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroon jäsenyydestä.
25. toukokuuta – Kansallinen Kokoomus antoi varoituksen kansanedustaja Kullervo Rainiolle, joka oli esiintynyt PKP:n presidenttiehdokkaan Ahti M. Salosen vaalitilaisuudessa. Seuraavana päivänä Rainio ilmoitti eroavansa Kokoomuksesta.
27. toukokuuta − Eduskunta hyväksyi lain, joka kielsi teräaseiden hallussapidon julkisilla paikoilla.
27. toukokuuta − Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) täytti 70 vuotta.
28. toukokuuta – Southgatessa Kentuckyssa Beverly Hills Supper Clubin tulipalossa oli 165 kuolonuhria. Rakennus oli palanut jo aikaisemmin, vuonna 1970, eikä siellä ollut sprinkler-laitteita.

Kesäkuu
5. kesäkuuta – Vallankaappaus Seychelleillä.
5. kesäkuuta – Ensimmäinen henkilökohtainen tietokone, Apple II, tuli myyntiin.
7. kesäkuuta − Suomen ja Ruotsin pääministerit Kalevi Sorsa ja Thorbjörn Fälldin sopivat Fälldinin kaksipäiväisen Suomen-vierailun päätteeksi, että maat pyrkivät yhdessä hillitsemään suomalaisten muuttoa Ruotsiin.
12. kesäkuuta – Kokoomus asettui virallisesti tukemaan presidentti Urho Kekkosta vuoden 1978 vaaleissa ja päätti torjua vaaliliitot vuoden 1979 eduskuntavaaleissa niiden puolueiden kanssa, jotka asettuisivat presidentinvaaleissa eri linjoille kuin Kokoomus. Päätös suuntautui etenkin Suomen Kristillistä Liittoa vastaan.
15. kesäkuuta – ETY-seurantakokouksen valmistelu alkaa Belgradissa.
16. kesäkuuta – Leonid Breznev valitaan Neuvostoliiton presidentiksi.
17. kesäkuuta – Suomen Kristillisen Liiton puoluekokouksessa syytettiin Kokoomusta ja Keskustapuoluetta uhkailusta ja kiristyksestä presidentinvaalikysymyksessä. Kristillinen liitto ilmoitti asettavansa oman ehdokkaansa, joksi se valitsi puheenjohtajansa Raino Westerholmin.
20. kesäkuuta – Kansallispuistokomitea esitti Suomen alueelle perustettavaksi 43 uutta kansallispuistoa ja 16 uutta luonnonpuistoa.
23. kesäkuuta − Neuvostoliitto syytti ns. eurokommunisteja aikomuksesta muodostaa Länsi-Eurooppaan uusi sosialististen maiden vastainen ryhmittymä. Novoje Vremja -lehden hyökkäyksen pääkohteena oli Espanjan kommunistisen puolueen puheenjohtaja Santiago Carrillo.
27. kesäkuuta – Djibouti itsenäistyi.
30. kesäkuuta − Kaakkois-Aasian puolustusliitto SEATO lakkautettiin.

Heinäkuu
4. heinäkuuta − Presidentti Urho Kekkonen myönsi Helsingin Sanomien poliittiselle pilapiirtäjälle Kari Suomalaiselle professorin arvonimen.
5. heinäkuuta − Pakistanin presidentti Zulfikar Ali Bhutto syrjäytettiin kenraali Muhammad Zia ul-Haqin johtamassa verettömässä vallankaappauksessa. Ainakin 350 ihmistä oli kuollut maaliskuussa pidettyjen parlamenttivaalien jälkeisissä Bhutton kannattajien ja vastustajien yhteenotoissa.
10. heinäkuuta – Suomessa koettiin ensimmäinen lentokonekaappaus, kun kahden henkilön kaappaama neuvostoliittolainen Aeroflotin matkustajakone laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Väsytystaktiikan ansiosta kaappausdraama päättyi rauhallisesti kaksi päivää myöhemmin. Viranomaisten vaiteliaisuus tapauksen aikana herätti arvostelua.
13. heinäkuuta – New Yorkissa 25 tunnin sähkökatko johti ryöstelyyn ja levottomuuksiin.
14. heinäkuuta – Ruotsin kuningatar Silvia synnytti 3250 gramman painoisen ja 50 cm:n pituisen tyttären, joka sai kasteessa nimet Victoria Ingrid Alice Desiree. Isä, kuningas Kaarle XVI Kustaa, oli mukana synnytyksessä.
22. heinäkuuta – Kiinan johtaja Deng Xiaoping palasi valtaan kun "Neljän kopla" erotettiin puolueesta.
25. heinäkuuta – Jugoslavian diplomaattilähteet kertoivat, että Albania oli karkottanut kiinalaiset asiantuntijat ja kutsunut kotiin Kiinassa olleet albanialaiset opiskelijat. Tätä pidettiin vastavetona "Neljän koplan" syrjäyttämiselle.
28. heinäkuuta − Espanja anoi Euroopan talousyhteisön EEC:n jäsenyyttä.

Elokuu
1. elokuuta – Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa siirtyivät viimeisinä Suomen kuntina peruskoulujärjestelmään. Muutamat entisistä oppikouluista muuttuivat väliaikaisiksi ns. korvaaviksi kouluiksi.
6. elokuuta − Thaimaan hallitus ilmoitti Kaakkois-Aasian sosialististen maiden Kambodžan, Laosin ja Vietnamin joukkojen kahakoineen keskenään. Yhteenotoissa oli kuollut noin 50 ihmistä.
7. elokuuta – Suomen maaseudun puolueen puheenjohtaja Veikko Vennamo suostui puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1978 vaaleissa. SMP oli aiemmin tiedustellut ehdokkaakseen Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajaa Max Jakobsonia ja Uudenmaan läänin maaherraa Kaarlo Pitsinkiä, jotka olivat kieltäytyneet.
9. elokuuta – Neuvostoliiton uutistoimisto TASS varoitti Etelä-Afrikan valmistelevan ydinkoetta.
12. elokuuta − Rakennustyöläisten Liitto julisti Kostamuksen työmaan hakusaartoon, kunnes työmaan muonitus annettaisiin yksinomaan suomalaisen Kainuun Osuusliikkeen hoidettavaksi.
12. elokuuta – USA:n avaruussukkula ensimmäinen liitokoe.
14. elokuuta – SKYP valitsi puoluekokouksessaan Kiteellä professori Eino Haikalan uudelle kaudelle puheenjohtajaksi ja samalla puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1978 vaaleissa.
16. elokuuta – Elvis Presley kuoli Memphisissä Tennesseessä.
17. elokuuta – Neuvostoliittolainen jäänmurtaja "NS Arktika" saavutti ensimmäisenä laivana Pohjoisnavan.
20. elokuuta – Voyager 2 -luotain laukaistiin matkaan Yhdysvalloissa.
22. elokuuta – Kiinan puoluejohtaja Hua Guofeng vaati Yhdysvaltoja katkaisemaan kaikki suhteensa Taiwaniin ulkoministeri Cyrus Vancen vieraillessa Pekingissä.
26. elokuuta − Kokoomuksesta eronnut kansanedustaja Kullervo Rainio ilmoitti liittyneensä Perustuslailliseen Kansanpuolueeseen.
31. elokuuta – Suomi devalvoi 3 %.

Syyskuu
3. syyskuuta − Pakistanin syrjäytetty presidentti Zulfikar Ali Bhutto pidätettiin ja asetettiin syytteeseen vuonna 1974 tapahtuneesta poliittisesta murhasta.
5. syyskuuta – Voyager 1 lähetettiin matkaan viivytysten jälkeen.
5. syyskuuta − Länsisaksalainen terrorijärjestö Punainen armeijakunta (RAF) kaappasi Länsi-Saksan työnantajajärjestön johtajan Hanns Martin Schleyerin Kölnissä. Schleyerin autonkuljettaja ja kolme henkivartijaa saivat kaappauksessa surmansa.
7. syyskuuta – Yhdysvallat ja Panama sopivat Panaman kanavan siirtymisestä Panamalle 1900-luvun lopussa.
7. syyskuuta – Kova myrsky riehui Suomen eteläosassa.
9. syyskuuta – Ugandan diktaattori Idi Amin teloitutti julkisesti 13 poliittista vastustajaansa maan pääkaupungissa Kampalassa.
11. syyskuuta – Isorokkoa tavattiin viimeisen kerran maailmassa Somaliassa.
11. syyskuuta – Kansainväliset tarkkailijat arvioivat Etiopian ja Somalian kiistan Ogadenin alueesta olevan kehittymässä kohti avointa sotaa. Somalia havitteli itselleen Etiopian kaakkoisosassa sijainnutta Ogadenin aluetta, jolla asui pääasiassa somaleja, ja pyrki käyttämään hyväkseen Etiopian sekavaa sisäistä tilaa.
12. syyskuuta – Apartheid: Steve Biko kuoli Etelä-Afrikassa poliisien huostassa saamiinsa vammoihin.
20. syyskuuta − Posti- ja lennätinhallituksen pääjohtajaksi nimitetty Pekka Tarjanne erosi eduskunnasta sen jälkeen, kun presidentti Urho Kekkonen oli lähettänyt hänelle asiaa koskevan kirjeen. Uudeksi kansanedustajaksi tuli agronomi Kyllikki Stenros.
21. syyskuuta – Ydinaseiden rajoitussopimus solmittiin estämään ydinaseiden leviämistä. 15 maata allekirjoitti sopimuksen, mukana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto.
21. syyskuuta – Saloran pääjohtaja Jouko Nordell tunnusti poliisikuulusteluissa yhtiön myyneen TV-vastaanottimia pimeille markkinoille miljoonien markkojen arvosta vuosina 1970−1975. Nordell pidätettiin 28. lokakuuta.
25. syyskuuta – Ruotsalainen iltapäivälehti Expressenlähde totesi pääkirjoituksessaan presidentti Urho Kekkosen olevan "vaaraksi Suomelle". Lehti kirjoitti, että "Suomessa kyyristellään" ja että "keskustelu tukahtuu, kun suomalaiset kumartavat Tamminiemen suuntaan". Expressenin kirjoitukselle oli antanut pontta Kekkosen asema seitsemän puolueen yhteisenä presidenttiehdokkaana ja se herätti muutamia päiviä kestäneen keskustelun demokratian tilasta Suomessa.
28. syyskuuta – Porsche 928 esiteltiin messuilla Genevessä.

Lokakuu
1. lokakuuta – Yhdysvallat ja Neuvostoliitto sanoivat yhteisessä julkilausumassaan, että palestiinalaisten tuli saada osallistua Lähi-idän rauhankonferenssiin Genevessä Sveitsissä. Israel kieltäytyi kuitenkin edelleen tunnustamasta Palestiinan vapautusjärjestöä PLO:ta neuvottelujen osapuoleksi.
2. lokakuuta − Ainakin 230 ihmistä sai surmansa armeijan eräiden ryhmittymien vallankaappausyrityksessä Bangladeshissa. 37 hankkeesta syytettyä sotilasta teloitettiin 19. lokakuuta ja viikkoa myöhemmin tuomittiin kuolemaan vielä 55 ihmistä.
5. lokakuuta − Useat talouselämän järjestöt ilmoittivat ryhtyvänsä tukemaan vakavista talousvaikeuksista jo vuosien ajan kärsineen sanomalehti Uuden Suomen julkaisemista.
7. lokakuuta – Neuvostoliiton korkein neuvosto hyväksyi maalle uuden, järjestyksessä neljännen perustuslain, joka korvasi vuodesta 1936 voimassa olleen ns. Stalinin perustuslain. Uudessa laissa oli vanhaan verrattuna kuitenkin vain vähän muutoksia. Puoluejohtaja Leonid Brežnevistä tuli maan presidentti ja ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan hän sai muodollisesti laajemmat valtaoikeudet kuin Josif Stalinilla oli aikanaan ollut.
13. lokakuuta – Neljä palestiinalaista kaappasi Somaliaan matkanneen Lufthansan koneen ja vaati 11 Punaisen armeijakunnan jäsenen vapauttamista.
16. lokakuuta – Presidentti Urho Kekkonen käynnisti vaalikampanjansa. Hämeenlinnassa pitämässään puheessa Kekkonen torjui syytökset, joiden mukaan hän olisi heikentänyt suomalaista parlamentarismia.
17. lokakuuta − Prahassa alkoi suljettu oikeudenkäynti neljää Tšekkoslovakian hallintojärjestelmän vastustajaa vastaan. Syytettyjen joukossa oli maan myöhempi presidentti, kirjailija Vaclav Havel, joka oli allekirjoittanut kolmen muun syytettynä olleen kulttuurivaikuttajan kanssa Peruskirja 77 -nimisen julistuksen.
19. lokakuuta − Etelä-Afrikka kielsi 18 maassa toimineen rotusyrjintää vastustaneen järjestön toiminnan. Noin 70 järjestöjen johtohenkilöä pidätettiin.
19. lokakuuta − Punaisen armeijakunnan kaappaama Länsi-Saksan työnantajajärjestön johtaja Hanns Martin Schleyer löydettiin surmattuna Mulhousesta Ranskasta.
20. lokakuuta – Yhdysvaltalaisen southern rock -yhtye Lynyrd Skynyrdin lentokone putosi suolle Gillesburgissa Mississippissä. Onnettomuudessa menehtyivät yhtyeen laulaja Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen sisarensa, taustalaulaja Cassie Gaines, lentokoneen molemmat pilotit sekä Lynyrd Skynyrdin kiertuemanageri Dean Kilpatrick.
28. lokakuuta – Sex Pistols julkaisi ainoan virallisen studioalbuminsa Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols.
31. lokakuuta − Suomalaisen YK-pataljoonan vuonna 1964 alkanut toiminta Kyproksella päättyi.
Marraskuu
1. marraskuuta – Charles Kowal löysi 2060 Chironin, ensimmäisen löydetyn kentauri tyypin asteroidin.
3. marraskuuta – Suomen ilmavoimien käyttämät Fouga-Magister -harjoituskoneet julistettiin lentokieltoon sen jälkeen, kun kaksi lentäjää oli edellispäivänä saanut surmansa kyseistä tyyppiä olleen koneen maahansyöksyssä Pylkönmäellä. Lentokielto kumottiin useimpien koneiden osalta 17. marraskuuta.
3. marraskuuta – Espanjan kommunistipuolueen pääsihteeri kieltäytyy esittämästä tervehdystä Moskovan vallankumousjuhlilla.
4. marraskuuta – YK:n turvallisuusneuvosto kielsi yksimielisellä päätöksellään aseiden viennin Etelä-Afrikkaan. Kyseessä oli järjestön historian jyrkin päätös jäsenmaata kohtaan. Useiden Afrikan maiden vaatimat talouspakotteet Etelä-Afrikkaa vastaan kaatuivat länsimaiden vastustukseen.
4. marraskuuta − Sisäministeriö kielsi neljän ns. uusfasistisen järjestön toiminnan Pariisin rauhansopimuksen vastaisena. Yhdistysten puheenjohtajana toiminut liikemies Pekka Siitoin pidätettiin.
7. marraskuuta − Moskovassa vietettiin lokakuun vallankumouksen 60-vuotisjuhla.
8. marraskuuta – Albanian ja Kiinan välirikosta ilmeni uusia merkkejä, kun Albanian kommunistisen puolueen politbyroon jäsen arvosteli parlamentissa pitämässään puheessa Kiinan edesmenneen johtajan Mao Zedongin oppeja. Albanian ja Kiinan välit olivat viilenneet Kiinan alettua lähentyä Yhdysvaltoja ja varsinkin maltillisen linjan päästyä Kiinassa valtaan.
10. marraskuuta – Useat vangit kieltäytyivät lämpimistä aterioista Riihimäen ja Turun keskusvankiloissa. Vangit esittivät protestinsa syyksi tyytymättömyyden oloihinsa. He lopettivat syömälakkonsa 19. marraskuuta.
13. marraskuuta – Somalia karkotti neuvostoliittolaiset avustajat ja katkaisi diplomaattisuhteensa Kuubaan. Taustalla oli Somalian ja Etiopian välinen, Etiopialle kuuluvaa Ogadenin aluetta koskenut ja jo avoimiksi yhteenotoiksi kärjistynyt kiista, jossa Neuvostoliitto ja Kuuba tukivat Etiopiaa.
18. marraskuuta − Suomenojan lämpövoimalaitos vihittiin käyttöön Espoossa.
18. marraskuuta – Mig-21 Bis-hävittäjien hankintapäätös julkistetaan.
19. marraskuuta – Egyptin presidentti Anwar Sadat vieraili Israelissa. Arabi-maailma raivostui käynnistä.
23. marraskuuta – Sääsatelliitti Meteosat 1 laukaistiin kiertoradalle ESAn ensimmäisenä satelliittina.
28. marraskuuta – Suomen Pankki laski liikkeelle kuvanveistäjä Heikki Häiväojan suunnitteleman Suomen itsenäisyyden 60-vuotisjuhlarahan. Kymmenen markan arvoista rahaa lyötiin 400 000 kappaletta.
30. marraskuuta – Hisingenissä Etelä-Ruotsissa sattui maanvyöry, jossa yhdeksän ihmistä sai surmansa ja 436 menetti kotinsa.
30. marraskuuta – Presidentti Urho Kekkonen torjui ajatuksen, jonka mukaan päävastuu ulkopolitiikan hoidosta tulisi siirtää pääministerille. Kekkonen piti Suomen hallituksia liian lyhytikäisinä.

Joulukuu
1. joulukuuta – Libya, Syyria, Algeria, Etelä-Jemen ja Irak sekä Palestiinan vapautusjärjestö PLO aloittivat huippukokouksen Libyan pääkaupungissa Tripolissa. Kokouksessa oli tarkoitus sopia Egyptin vastaisista toimista sen lähennyttyä Israelia. Irak kuitenkin vetäytyi pian Egyptin vastaisesta rintamasta.
4. joulukuuta – Jean-Bédel Bokassa, Keski-Afrikan tasavallan presidentti, kruunasi itsensä keisariksi.
4. joulukuuta – Malaysia Airlinesin Boeing 737 kaapattiin ja räjäytettiin ilmassa, 100 ihmistä kuoli.
4. joulukuuta − Egypti katkaisi diplomaattisuhteensa Algeriaan, Syyriaan ja Etelä-Jemeniin sekä karkotti useiden Itä-Euroopan maiden lähettiläitä. Egypti syytti näitä maita sekaantumisesta Egyptin sisäisiin asioihin ja Lähi-idän rauhanpyrkimysten vaikeuttamisesta.
8. joulukuuta – SDP:n eduskuntaryhmä erotti kansanedustaja Veikko Pajusen, joka oli ryhmäpäätöksen vastaisesti äänestänyt ns. vetokoukkuveroa vastaan. Erottaminen oli voimassa vuoden loppuun.
12. joulukuuta – Puhelimen käyttöönotosta Suomessa tuli kuluneeksi sata vuotta. Suomen ensimmäinen puhelin yhdisti helsinkiläisen tehtailijan Johan Nissisen konttorin ja myymälän pihan poikki.
13. joulukuuta – Salora-yhtiön omistajien omaisuutta määrättiin myynti- ja hukkaamiskieltoon 20,6 miljoonan markan arvosta.
21. joulukuuta – OPEC jäädyttää öljyn hinnan.
22. joulukuuta – SAK ja STK sopivat palkankorotusten siirtämisestä.
29. joulukuuta − Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter saapui vierailulle Puolaan.

Yle Elävä arkisto
http://www.yle.fi/haku/?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1977&sa=L%C3%B6yd%C3%A4#911

Videohaku 1977
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=vid%3A1&q=1977&btnG=Haku&aq=f&aqi=g3&aql=&oq=&gs_rfai=

Kuvahaku 1977
http://www.google.fi/images?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1977&btnG=Haku&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=

Lähdeaineisto:
Valitut Palat Itsenäinen Suomi
Mitä, missä, milloin 1978
Mitä, missä, milloin 1979

torstai 21. lokakuuta 2010

Kansakunnan saappaisiin


















Arvo Aalto on kirjoittanut kirjan Elämäni miljoonat. Siinä hän kertoo ministeriksi tulostaan. Aurinkoisena toukokuun 16. päivänä vuonna 1977 Helsingissä vasta muodostettu Sorsan hallitus esittäytyi presidentille. Edellisenä päivänä presidentti Urho Kekkonen oli nimittänyt Sorsan hallituksen ja minut sen työvoimaministeriksi. Oli lähtöpuuhissa musta puku päällä, kun kotiin saapui tyttäremme Sirpa tulomatkalla poimittu kimppu valkovuokkoja kädessään. Ne hän ojensi Onervalle ja sanoi: ”Annan äidille, kun isä saa tänään ruusuja ja sinä et”.

Ei Sirpa juuri muuta sanomaan pystynytkään. Niin heikossa kunnossa hän oli. Soitin hädissäni ensimmäisenä mieleeni juolahtaneelle lääkärille Ilkka Taipaleelle. Kerroin hänen tilanteestaan. Taipale kehotti viemään tytön välittömästi Auroran kulkutautisairaalaan.

Kun musta auto tuli hakemaan ministeriä näytille presidentin luo, otin heikkokuntoisen tyttäreni matkaan. Ajoimme sairaalan kautta. Sirpa jäi sairaalaan. Minä menin Tamminiemeen ministerijonoon häntäpäässä presidenttiä kättelemään, hänen ja pääministerin puheet kuuntelemaan. Minusta oli tullut ministeri, olin astunut kansakunnan saappaisiin. Päässäni pyöri kuitenkin enemmän tyttäreni kuin valtakunnan asiat. Varmistettuani matkalla, että Sirpa oli päässyt sairaalaan sisälle, saatoin huojentua. Vaikeasti yhteensopivat kokemukset myllersivät sisälläni. Sirpa oli ollut kaksi kuukautta kateissa, matkustanut pitkin Eurooppaa ja Aasiaa ja oli nyt vakavasti sairas.

Sirpa hävisi ylioppilaskirjoitusten aikaan yllättäen mitään puhumatta ja merkkejä jättämättä. Mistään ei häntä löytynyt. Kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Opettajat olivat ihmeissään. Kaikki tutut kiersimme ja poliisit hälytimme, mitään ei valjennut. Onerva kävi hädissään ennustajakin luona. Ei siitäkään neuvojaksi ollut. Vaimoni terve sydän tarvitsi jo nitrojakin, niin lujille tytön häviäminen otti.

Vasta viikkojen päästä saimme Sirpalta kirjeen Kyprokselta. Siinä hän kertoi kuulleensa, että etelässä on kevääntuli kaunis ja lähteneensä katsomaan sitä. Kirjoittihan siinäkin, ettei hänellä ole kotia ja vanhempia vastaan mitään. Hän etsii sellaista maat, jossa ihmisellä on parempi olla. Sirpa palasi, kun Syyriassa, Afganistanissa, Italiassa ja monissa muissa maissa oli ennättänyt käydä, jotakin nähdä, kokea enemmän, välttää kuoleman, mutta saada punataudin. Kahdessa viikossa hän siitä selvisi.

Kun Sorsan 2. hallitus muodostettiin toukokuun puolivälissä 1977, olimme maamme talous vaikeuksissa. Sosiaaliturvan ja yhteiskunnallisten palvelujen lisäys edellytti nopeata taloudellista kasvua. Se oli pysähtynyt ja uhkasi kääntyä laskuun. Työttömyys nousi räjähdysmäisesti. Vahvatkin yritykset kieriskelivät vaikeuksissa. Konkurssien määrä lisääntyi. Suomen yllä olivat synkemmät uhkapilvet kuin tavalliset ihmiset tai edes poliittiset johtajatkaan tajusivat.

Kansandemokraattisessa liikkeessä enemmistö suhtautui myönteisesti hallitukseen menoon. Vähemmistö vastusti ajatusta. Sen emme antaneet häiritä mieliämme. Emme ajaneet itseämme nurkkaan neuvotteluissa, vaikka kepulaiset virittelivätkin ansoja polullemme. SDP:n johdossa suhtauduttiin myönteisesti SKDL:n mukaantuloon. Hallituspaikoista käytiin kova kädenvääntö. SKP:n ja SKDL:n johdon ja SKDL:n eduskuntaryhmän yhteisessä kokouksessa päätettiin osallistua hallitukseen. Vähemmistö äänesti vastaan. Ministeriksi valittiin Kalevi Kivistö, Veikko Saarto ja Arvo Aalto. Kalevista tuli opetusministeri, Veikosta liikenneministeri ja minusta työvoimaministeri. Minut valittiin ministeriryhmän vastaavaksi. Kalevi ja Veikko olivat olleet aikaisemminkin ministereinä. Minä olin ensikertalainen.

SKDL:n ministeriryhmä piti ensimmäisen kokouksensa SOK:n baarissa rautatieaseman lähellä. Hallitus aloitti työskentelynsä tekemällä historiaa. Ensimmäiseksi se piti ylimääräisen istunnon. Sen asialistalla oli antaa valtuutus allekirjoittaa Suomen puolelta maamme ja Neuvostoliiton välinen pitkän aikavälin (15 vuoden) taloudellinen yhteistyöohjelma ja valita valtuuskunta presidentti Kekkosen Neuvostoliiton vierailulle. Asiakirjat jaettiin hallituksen istunnossa. Papereita oli paksu nippu. Hyvä, että ehti otsikoita vilkaista, kun jo nuija kopsahti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olin hyväksymässä ohjelmaa, jonkalaista ei ollut edes sosialististen maisen kesken solmittu. Aivoihini jysähti pysyvästi tieto: asioista pitää ottaa selvää ennen hallituksen istuntoa.

Varsin nopeasti havaitsin, että työvoimaministeriön resurssit vaikuttaa työllisyyteen olivat marginaaliset. Työssä olevien ja työttömien määrä muodostui ratkaisevasti muiden toimenpiteiden seurauksena. Niistä tehtiin päätökset yrityksissä, kunnissa ja valtionhallinnon muilla alueilla. Hallitus saattoi ratkaisevasti vaikuttaa työllisyyteen hallituspolitiikallaan ja Suomen Pankki rahapolitiikallaan. SKP:n pääsihteerinä olin työvoimaministerinä Suomen suurimman joukkotyöttömyyden symbolina. Se oli kaikkien SKP:n vihollisten ja kilpailijoiden mieleen. Hallituksessa olo haluttiin maksattaa puolueellemme poliittisesti kalliisti.

Lähdeaineisto:
Arvo Aalto Elämäni miljoonat ISBN 951-0-15413-X

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Sisäpolitiikan pohjan laajeneminen


















Juri Komissarov on kirjassaan Linja kertonut sisäpolitiikan pohjan laajenemisesta. Suomen kommunistinen puolue ja sen johtama Suomen kansan demokraattinen liitto ovat kaikissa vaiheissa korostaneet, että maan ulkopolitiikan tulee perustua ystävyyteen, luottamukseen ja yhteistyöhän Neuvostoliiton kanssa tähtäävään linjaan sekä aktiiviseen toimintaan rauhan ja kansainvälisen turvallisuuden puolesta. SKP on esiintynyt ja esiintyy yhteistyön aikaansaamisen puolesta näiden päämäärien hyväksi muiden Suomen työtätekevän väestön etuja edustavien poliittisten puolueiden, ennen kaikkea sosiaalidemokraattien ja keskustalaisten kanssa.

Urho Kekkonen johti taistelua Maalaisliiton aikaisempien johtajien politiikkaa vastaan heidän vastustaessaan lähentymistä Neuvostoliittoon1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa. Maalaisliiton tosiasialliseksi johtajaksi kohonneen Kekkosen ympärille liittyi yhteen ryhmä edistyksellisesti ansioituneita poliitikkoja (Arvo Korsimo, Kauno Kleemola, Reino Kuuskoski, Ahti Karjalainen), joiden näkemykset ja toiminta tähtäsivät uuden suhtautumistavan aikaansaamiseen ulkopolitiikkaan. Tämä suunta puolueessa sai nimen K-linja. Nimenomaan K-linjan edustajat, jotka kannattivat johdonmukaisesti ystävyyttä Neuvostoliittoon, myötävaikuttivat ratkaisevasti siihen, että Maalaisliitto ja myöhemmin Keskustapuolue antoivat tärkeän panoksen Paasikiven-Kekkosen linjan muodostumiseen ja vahvistamiseen.

1950- ja 1960-luvulla keskustapuoluelaiset olivat ulkopoliittisen asemansa ansiosta paljolti hallitsevassa asemassa maan poliittisella kentällä. Saatuaan eduskuntavaaleissa 21-23 % äänistä he joko muodostivat hallituksen (Kekkonen vuosina 1950-53 ja 54-56, V.J. Sukselainen vuonna 1957 ja vuosina 1959-1961, Martti Miettunen vuonna 1962, Ahti Karjalainen vuosina 1962-63 ja Johannes Virolainen vuosina 1964-66) tai pitivät niissä hallussaan tärkeimpiä ministeripaikkoja, muun muassa ulkoministerin salkkua.

Myöhemmin, 1970-luvulla, kun johtoasema oli suurelta osin siirtynyt sosiaalidemokraateille ja äänimäärät hieman alenivat (noin 17 %:iin), Keskustapuolue osallistui aktiivisesti useimpiin hallituksiin pitäen hallussaan pääministerin (Karjalainen vuosina 1970-71, Miettunen vuosina 1975-76) ja ulkoministerin (Karjalainen vuosina 1972-75, Keijo Korhonen vuosina 1976-77, Paavo Väyrynen vuosina 1978-82) salkkuja. Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa Keskustapuolue sai 17,7 % äänistä ja 38 edustajapaikkaa.

Keskustapuolueen ja NKP:n väliset yhteydet ovat kehittyneet vuodesta 1974 alkaen ystävyyden ja asiapitoisen yhteistyön hengessä. Keskustapuolue oli ensimmäinen porvarillinen puolue, jonka kanssa NKP solmi viralliset suhteet. Neuvostoliitossa ovat vierailleet tunnetut keskustapuoluelaiset Ahti Karjalainen, Paavo Väyrynen, Eino Uusitalo ja Ahti Pekkala sekä Keskustapuolueen kansanedustajien ja piirisihteerien valtuuskunnat.

Vaikea ja ristiriitainen on ollut se tie, jonka Suomen sosiaalidemokraattinen tie on kulkenut suhtautumisessaan Paasikiven - Kekkosen linjaan. Pitkän aikaa aina 1960-luvun puoliväliin tämän puolueen linjaan, jota pitkään johti tunnettu taantumuksellinen Väinö Tanner, vaikuttivat menneisyyden painolasti, neuvostovastaisuus ja antikommunismi sekä vihamielisyys Kekkosta kohtaan uuden politiikan ilmentäjänä. Kahdesti, vuosina 1948 ja 1958, saatuaan mahdollisuuden muodostaa hallituksen (K-A. Fagerholmin ensimmäinen ja toinen hallitus), oikeistososiaalidemokraatit yrittivät Lännen tukemina noudattaa linjaa, joka tähtäsi Neuvostoliiton ja Suomen välisten suhteiden vaikeuttamiseen. Vuosina 1956 ja 1962 SDP liitossa oikeistolaisen Kokoomuspuolueen kanssa yritti estää Kekkosen valinnan presidentiksi.

Tämä politiikka johti SDP:n kannatuksen putoamiseen äänestäjien keskuudessa. Niinpä sosiaalidemokraattien saadessa vuosien 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa vastaavasti 64 ja 72 valitsijamiestä (21,8 5 ja 23,3 % äänistä) vuonna 1962 puolueen valitsijamiesten määrä supistui 36:een (13,1 % äänistä). Tämä suuntaus ilmeni myös eduskuntavaaleissa: vuoden 1962 vaaleissa SDP menetti yli kolmanneksen äänistään ja sai koko historiansa pienimmän määrän kansanedustajapaikkoja (38) ja ääniä (19,5 %). Pitkän ajanjakson (vuodet 1959-66) SDP oli Neuvostoliiton ja Kekkosen vastaisen linjan vuoksi poliittisessa eristyksessä ja hallituksen ulkopuolella. Puolue menetti kannatustaan SAK:ssa ja suurimmassa osassa eri alojen ammattiliittoja.

SDP:n politiikassa 1960-luvun puolivälissä ilmenneet muutokset kuvastuivat puolueen saamien äänimäärien lisäyksenä vuoden 1966 eduskuntavaaleissa (27,2%). SDP:n puheenjohtaja Paasio muodosti hallituksen, johon sosiaalidemokraattien lisäksi osallistui Keskustapuolueen ja SKP/SKDL:n edustajia. Näin 12 vuoden tauon jälkeen elvytettiin kolmen suuren hallitusyhteistyö. Seuraavina vuosina sosiaalidemokraatit osallistuivat käytännöllisesti katsoen kaikkiin hallituksiin joko johtaen niitä ( Mauno Koivisto vuosina 1968-1970, Rafael Paasio vuonna 1972, Kalevi Sorsa vuosina 1972-75 ja 1977-79, Koivisto vuosina 1979-81) tai pitäen niissä halussaan tärkeimpiä ministeripaikkoja, muun muassa ulkoministerin salkkua.

1970-luvulla SDP:stä tuli Suomen suurin poliittinen puolue niin eduskuntapaikkojen luvun kuin äänimäärienkin osalta. Vuoden 1983 eduskuntavaaleissa se sai 26,8 % äänistä ja 57 edustajapaikkaa. Kesäkuussa 1984 pidetyssä SDP:n 38. puoluekokouksessa korostettiin olevan tärkeää jatkaa Paasikiven - Kekkosen linjaa ja ystävyyteen Neuvostoliiton kanssa tähtäävää suuntausta vuoden 1948 sopimuksen johdonmukaisen noudattamisen pohjalla ja asetuttiin kannattamaan sopimuksen jatkamista ennen määräaikaa. SDP oli ensimmäisiä sosiaalidemokraattisia puolueita, jotka 1968 solmivat viralliset yhteydet NKP:hen.

Lähdeaineisto: Juri Komissarov Linja ISBN951-1-08398-8

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

On totuuden aika















Paavo Väyrynen on kirjoittanut kaksiosaisen kirjan On totuuden aika. Kirjan ensimmäinen osa käsittää vuodet 1968-1982. Väyrynen kertoo asioista ja tapahtumista sellaisina kuin on ne itse nähnyt ja kokenut. Paavo Väyrynen on poliitikko, joka herättää intohimoja. Omasta mielestään hänellä on ollut koko uransa ajan vahva kannatus kansan keskuudessa. Hyvin monille suomalaisille hänen toiminnastaan on syntynyt kielteinen käsitys. Ehkä tuo kielteinen käsitys johtuu Paavo Väyrysen hillittömästä itserakkaudesta sekä suunnattomasta ja häikäilemättömästä vallanhimosta.

Väyrysen mukaan puolueen nuori suuri lupaus joutui kansanedustajana ja ministerinä yhä uudelleen kestämään taistojen helteen kuumimmillaan. Aivan 1970-luvun alussa Kekkosen suhde keskustapuolueeseen oli etäinen ja tyly. Kekkonen ilmeisesti koki molemmat tohtorit kilpailijoikseen. Karjalaisen kanssa hänellä ilmeisesti oli varsin hyvä suhde siihen saakka, kun Ahti alkoi osoittaa kärsimättömyyttään päästä hänen paikalleen, kirjoittaa Paavo Väyrynen.

Kekkosen suhde keskustapuolueeseen 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa oli myös kääntöpuoli hänen suhteestaan sosiaalidemokraatteihin ja yleensä vasemmistoon. Kun eduskuntaan tuli vuoden 1966 vaaleissa vasemmistoenemmistö, Kekkonen joutui hyvin riippuvaiseksi sosialidemokraateista. Vuoden 1970 vaalien jälkeen tilanne ei korjaantunut, sillä edelleen hän välttämättä tarvitsi sosialidemokraatteja saadakseen aikaan enemmistöhallituksia. Kekkonen oli erityisen riippuvainen SDP:stä siihen saakka, kun hänen jatkoaikansa varmistui. Tästä sai keskustapuolue kärsiä: meidän oli presidentinkin vaatimuksesta osallistuttava hallitusyhteistyöhön SDP:n sanelemin ehdoin.

Kun Kekkosen oma tulevaisuus oli varmistunut, hän alkoi taustalla hyvin voimakkaasti tukea nuorten pyrkimyksiä keskustapuolueen uudistamiseksi. Tuki sai myös näkyvän ilmauksen, kun presidentti kunnioitti läsnäolollaan keskustanuorten 30-vuotisjuhlaa vuonna 1975.
Kun olin 1970-luvun alussa ainoa näkyvä nuori poliitikko keskustapuolueessa, jouduin kantamaan päävastuun puolueen uudistamisesta. Tämän vuoksi Kekkosen tuki kanavoitui ensi sijassa minun kauttani. Vuosien varrella luottamus kasvoi ja nousin yhä vaativampiin ja yhä tuulisempiin tehtäviin, kirjoittaa Paavo Väyrynen.

Kalevi Sorsa oli 1970-luvulla mahtava mies. Hän tunsi voivansa määrätä asioista miten tahtoi. Urho Kekkonenkin oli hänestä riippuvainen. Ensimmäisen kerran Kekkonen pani Sorsan järjestykseen keväällä 1975, jolloin hän tuki taustalta keskustapuolueen nuorta polvea aluepoliittisessa kiistassa ja silloisen hallituksen kaatamisessa. Sen jälkeen Kekkonen runnasi kokoon keskustajohtoisen Miettusen hallituksen, ensimmäisen jossa minä olin mukana, kirjoittaa Väyrynen. Kekkosen tahdosta Karjalainen ja Virolainen jäivät sivuun. Hallitusryhmien runko rakennettiin hänelle läheisten voimien varaan. Keskustalla oli tässä hallituksessa varsin vahva asema. Sorsa oli haluton yhteistyöhön näillä ehdoilla ja hajotti hallituksen syksyllä 1976.

Enemmistöhallituksen hajottua Miettunen sai tehtäväkseen muodostaa keskiryhmien vähemmistöhallituksen. Sillä oli käänteentekevä vaikutus. Se osoitti Sorsalle, että maata voidaan hallita ilman SDP:n mukanaoloa. Toisaalta vähemmistöhallituksen taival olisi ollut jatkossa vaivalloinen. Syntyi yhteinen intressi muodostaa Sorsan johtama enemmistöhallitus toukokuussa 1977. Siinä SDP:llä oli selvä yliote.

Syksyllä 1977 Sorsa koki pahan pettymyksen. Hän esitti minulle pitkälle meneviä vaatimuksia sosiaalidemokraattien nimittämisestä ulkoministeriön virkoihin. Kun en suostunut, hän järjesti kolmenkeskisen tapaamisen Tamminiemessä. Sorsa ilmeisesti kuvitteli, että Kekkonen asettuu hänen kannalleen. Niin ei käynyt. Tämä tapaus osoitti Sorsalle kaapin paikan ulkopolitiikan hoidossa. Tällä alalla SDP:n vallalle oli pantu rajat.

Kun Koiviston hallitusta muodostettiin keväällä 1979, sai keskusta presidentiltä voimakkaan tuen. Toisaalta Kekkonen puuttui jälleen voimakkaasti myös keskustapuolueen sisäisiin asioihin edellyttämällä, että sekä Karjalainen että Virolainen jäävät hallituksen ulkopuolelle. Tämä merkitsi sitä, että keskustapuolueen osalta hallitusyhteistyöstä vastasivat ensi sijassa Eino Uusitalo ja Paavo Väyrynen.

Koiviston
hallituksessa keskustalla oli johtava asema. Tämän ansiosta puolueen jäsenistö ja kannattajat olivat tyytyväisiä omien ministereiden toimintaa. Tämä auttoi puolueen puheenjohtajan vaihtamisessa kesällä 1980, kirjoittaa Paavo Väyrynen.

Lähdeaineisto:
Paavo Väyrynen: On totuuden aika 1 ISBN 951-0-18839-5

lauantai 16. lokakuuta 2010

Puhemiehen paikalla – Virolaisen kaatoyritys


















Veikko Helle kirjoittaa kirjassaan Puuseppä Suomen eduskunnasta, että olin ollut eduskunnassa miltei 25 vuotta ja näistä neljästä viimeisimpänä eduskunnan varapuhemiehenä, kun minut 1976 valittiin eduskunnan puhemieheksi. Yksi ja toinen voi nuoruudessaan unelmoida tai peräti päättää, mitä hänestä isona tulee. Olosuhteet olivat minun puolestani päättäneet, että minusta tuli puuseppä. Se oli hyvin selvää. Mutta että samaisesta puusepästä joskus tulisi eduskunnan puhemies, sitä ei kai voi nähdä hurjimmissa unissakaan.

Itse puhemieheksi tulo sujui sangen mutkattomasti. Maassa oli hallitus vaihtunut. Martti Miettusesta oli tullut hätätilahallituksen pääministeri marraskuun lopussa 1975. Suomen parlamentaarisessa elämässä on sellainen kirjoittamaton laki, että puhemies ja pääministeri eivät ole samasta puolueesta. Oli siis vaihdettava puhemiestä. Se tapahtui vuoden 1976 valtiopäivien alkaessa. Kalevi Sorsan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Ahteen kanssa asiasta käytiin pieni keskustelu. Ryhmässä minulla oli sen vanhimpana jäsenenä tietty asema ja olin jo muutamia kertoja tullut ryhmän ehdokkaana valituksi varapuhemieheksi. Vaalissa sain 178 ääntä. Valtakunnan hierarkiassa eduskunnan puhemies on toinen mies heti tasavallan presidentin jälkeen.

Vuonna 1977 tulin valituksi uudelleen puhemieheksi, nyt peräti 189 äänellä. Myöhemmin keväällä tuli eteen uusi tilanne. Miettusen hallitus jätti paikkansa, ja Kalevi Sorsa muodosti toisen hallituksensa. Kepu hermoili. Heidän puhemiesehdokkaansa oli Ahti Pekkala, ja hänen vaalipiirinsä eli Oulun läänin Keskustapuolueen piirijärjestö tätä vaihdosta kovasti kiirehti. Puhemies on myös eduskunnan kansliatoimikunnan puheenjohtaja ja varapuhemiehet sen jäseniä. Tämä toimikunta mm. valmistelee eduskunnan budjetin ja päättää kiinteistöä ja henkilökuntaa koskevista asioista.

Eduskunnan arvovaltaa saattavat murentaa ja häiritä sellaiset eduskuntatalossa esitetyt näytelmät, jotka pistävät kansanedustuslaitoksen ellei nyt juuri naurunalaiseksi niin saavat kansalaiset ainakin hymähtelemään. Eräs tällainen mielestäni kaikin puolin tarpeeton ja sopimaton tapahtumaketju elettiin helmikuun 3. päivänä, jolloin eduskunta tavanomaisesti oli kokoontunut valitsemaan valtiopäivien puhemiehiä.

Olin pannut viikonvaihteessa merkille, että kokoomuspuolueen puheenjohtaja Ilkka Suominen oli pitänyt puheen, jossa hän suositteli eduskunnan siihenastista toista varapuhemiestä Juuso Häikiötä valittavaksi nyt puhemieheksi. Perusteluna oli se, että tehtävään tulisi valita suurimman porvarillisen eduskuntaryhmän edustaja. Näin voitaisiin kehittää porvarillisten ryhmien yhteistoimintaa.

Asia meni osaltani ohitse vähin ajatuksin. Mutta kun tulin tiistaiaamuna eduskuntataloon, sain heti kutsun Matti Ahteen työhuoneeseen neuvotteluun, jossa myös Kalevi Sorsa oli paikalla. Kuulin, mitä oli tekeillä. Ei se niin vähäistä ollutkaan. Suunnitelmiin kuului ajaa Häikiö puhemieheksi ja sivuuttaa Virolainen arvatenkin kokonaan. Sain kuulla, että liikkeellä oli Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Tämä oli soittanut Sorsalle peräti Madridiin saakka, missä Sorsa oli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan matkalla. Kokoomus tietysti oli innolla mukana hankkeessa, koska se näin ollen saisi oman miehensä puhemiehen paikalle. Tukea oli saatavissa myös muista keskiryhmistä, sanottiin.

Sorsalta ja Ahteelta oli tiedusteltu, miten demarit tulevat tällaiseen asiaan suhtautumaan. Asia meni ryhmäkokoukseen. Puheenjohtaja Ahde kertoi, että toissapäivänä Keskustapuolueen taholta oli ilmoitettu, että he hyväksyvät kokoomuksen ehdotuksen Juuso Häikiön valitsemisesta eduskunnan uudeksi puhemieheksi. Kepun ryhmä perääntyi hankkeesta tai ei lähtenyt siihen mukaan, miten vain. Virolainen sai vaalissa 185 ääntä, mikä osoittaa eduskunnan halunneenkin valita hänet.

Seuraavana päivänä kävelimme puhemiehistönä juhlallisen kulkueen kärjessä avajaisjumalanpalvelukseen Tuomiokirkkoon. Virolainen otti siinä asian puheeksi ja sanoi: - Onpa se tuo Suominenkin lapsellinen mies ja kokematon poliitikko, kun ryhtyy tällaiseen hommaan. Virolainen siis katsoi, että Kokoomuksesta hanke oli lähtöisin niin kuin virallisesti olikin. Koko tässä äkillisessä ja oudossa pelissä oli ikävä maku.

Lähdeaineisto:
Veikko Helle: Puuseppä Suomen eduskunnasta ISBN 951-30-5500-0

tiistai 12. lokakuuta 2010

Elvytetty mies


















Syksy 1976 oli Kalevi Sorsalle synkkää aikaa. Suomen pisimmästä yksittäisestä pääministerikaudesta sitten toisen maailmansodan oli jäänyt jäljelle oppositiojohtajan asema. Riemukkaan nousukauden uljaasta kokonaisvaltaisesta uudistuspolitiikasta oli tultu synkimpään lamaan sitten toisen maailmansodan. Uudistuspolitiikan myötämielisestä tukijasta Urho Kekkosesta oli tullut kärttyinen vanhus, joka tukeutui sekä sisä- että ulkopolitiikassaan Sdp:n kannalta varsin kyseenalaisiin henkilöihin. Massa oli Lapin läänin eläkkeellä olevan maaherran Martti Miettusen johtama keskustan vähemmistöhallitus, jossa ulkoministerinä oli keskustapuolueen oikean laidan edustaja valtiosihteeri Keijo Korhonen.

Kaiken lisäksi hallitus oli tehnyt budjettisopimuksen kokoomuksen kanssa. Sorsa oli ymmällään; merkitsikö tämä sitä, että Kekkonen oli ohjaamassa sosiaalidemokraatteja sivuun valtakunnan politiikasta? Myös henkilökohtaisesti tilanne oli Sorsalle varsin outo. Koko poliittisen uransa ajan hän oli ollut vallassa, nyt hän oli sivussa.

Rafael Paasio oli pudonnut eduskunnasta 1975. Sorsan oli yksin oltava puolueen ja opposition johtajana. Uudesta puoluesihteeristä Ulf Sundqvistista ei ollut näissä töissä juuri apua. Sundqvist oli taitava neuvottelija, mutta kun piti luoda oppositiopolitiikkaa, hän käytti taitoaan henkilökohtaisten keskustelusuhteittensa säilyttämiseen.

Eduskuntaryhmää johti yksi ”Pojista”, Matti Ahde, joka oli ajettu ryhmän johtoon selvästi puoluejohdon miehenä, eikä hän nauttinut ryhmässä jakamatonta luottamusta. Vuoteen 1975 asti eduskuntaryhmää olivat hallinneet pitkän linjan poliitikot, jotka olivat verraten riippumattomia puoluetoimistosta. Ryhmää oli johtanut imatralainen Paavo Tiilikainen, joka oli kaikissa mahdollisissa käänteissä korostanut eduskuntaryhmän itsenäisyyttä. Hänen paikkansa oli vapautunut, kun hänet valittiin sisäministeriksi.

Rafael Paasio oli vuosikymmenien mittaan kehittänyt eduskuntaryhmässä oman johtamistapansa: hän oli antanut ryhmän keskustella, tullut itse mukaan usein vasta kun ratkaisu oli jo syntymässä, ja tarpeen tulleen uppiniskainen kansanedustaja oli tuotu Paasion nurkkapöytään kahville. Kalevi Sorsalle eduskuntaryhmä ja koko eduskunta olivat jääneet alunperinkin vieraiksi. Samoin kuin puolueessa ja valtakunnanpolitiikassa, hän oli päässyt eduskunnassakin vuonna 1970 suoraan huipulle: hänet oli valittu tuoreena kansanedustajana arvostetuimman valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi. Sorsa ei koskaan joutunut tutustumaan lainsäädäntötyön arkipäivään vähemmän loistokkaissa, mutta työläissä valiokunnissa, jotka ovat rivikansanedustajien varsinainen työyhteisö. Hän saattoi keskittyä mieliharrastukseensa, kansainvälisen politiikan kysymyksiin yhteisössä, johon puolueet valikoivat tärkeimmät poliitikkonsa. Sorsa ei juuri antautunutkaan keskusteluun politiikan sisällöstä rivikansanedustajien kanssa.

Sorsan kannalta eduskuntaryhmän ainoa ongelma eivät olleet vanhat, itsenäiset kansanedustajat. Itseään melko lukeneena pitävää Sorsaa ärsytti muun muassa nuori älykkö Erkki Tuomioja, jota ei juuri koskaan nähty eduskunnassa ilman jotain ajankohtaista pamflettia. Sorsalla ja Tuomiojalla oli vierekkäiset postihyllyt, eikä Sorsa voinut välttyä näkemästä paksuja kirjapaketteja, joita kustantajat lähettivät Tuomiojalle. Saatuaan kuulla Sorsan harmistuksesta Tuomioja ei pitänyt erityistä kiirettä niiden poisviemiseksi.

Monet eduskuntaryhmässä käydyt keskustelutkaan eivät juuri ylentäneet Sorsan käsityksiä eduskuntaryhmästään. Kun ryhmä esimerkiksi käsitteli esitystä paineastioiden valvonnan siirtämisestä sosiaali- ja terveysministeriöltä kauppa- ja teollisuusministeriölle, jouduttiin kiivaaseen sanaharkkaan siitä, mitä paineastiat olivat. Nuoremmat tiesivät kertoa, että esitys tarkoitti ydinvoimaloiden paineastioita, vanhemmat taas olivat sitä mieltä, että kyse oli suurkeittiöiden painekattiloista. Enemmistö ryhmästä päätyi kattiloiden kannalle.

Sorsan kannalta oli käytännöllistä, että yksi ”Pojista” tuli ryhmän puheenjohtajaksi, ja ryhmään alkoi muodostua ”Poikien” valtajärjestelmä, joka teki mitä puoluejohto halusi. Oppositioaikana eduskunnan olisi pitänyt olla se työkenttä, jolla Sorsa teki politiikkansa. Sitä hän ei osannut, eikä oppositiopolitiikan teossa ollut ”Pojistakaan” hyötyä. Koko eduskuntaryhmässä oli vain kuusi jäsentä, jotka aikoinaan 1960-luvulla olivat olleet oppositiossa: Lyyli Aalto, keskisuomalainen Arvo Ahonen, Veikko Helle, Meeri Kalavainen, raumalainen Uljas Mäkelä ja pohjoiskarjalainen Uki Voutilainen. Tämä joukko ei antautunut keskustelemaan oppositiopolitiikan hienouksista sen enempää Sorsan kuin Ahteenkaan kanssa.

Hämmentynyt Sorsa kulki Paasivuorenkadun ja eduskunnan väliä nippu hallituksen pölyttyneitä suunnitelmia salkussaan. Niistä eduskuntaryhmä yritti löytää pohjaa uskottavalle oppositiopolitiikalle. Siitä ei tahtonut tulla mitään: kansanedustajat, jotka olivat koko eduskuntauransa ajan tottuneet ylistämään hallituksen viisasta politiikkaa, eivät kerta kaikkiaan tienneet miten eriävä mielipide kirjoitetaan – välikysymyksestä puhumattakaan.

Opposition parlamentaarinen vuosi huipentuu yleensä hallituksen budjettiesitykseen, joka on lupa leimata arvosanoilla toivottamasta surkeaan. Mutta siitä huolimatta, että Miettusen hallitus ajo budjettiaan syksyllä 1976 avoimesti kokoomuksen tuella, budjetin arvostelu oli Sdp:lle ja Sorsalle kiusallista. Tätä samaa budjetti Sorsa oli itse ollut hyväksymässä edellisen, syksyllä 1976 juuri ennen budjetin esittelyä kaatuneen Martti Miettusen enemmistöhallituksen ulkoministerinä. Budjetin oli valmistellut Sdp:n valtionvarainministeri Paul Paavela. Juuri tämän budjetin taakse Sdp oli vielä muutama kuukausi sitten kovin sanoin vaatinut kommunisteja, ja hallitus oli kaatunut näihin erimielisyyksiin. Budjetti oli lähes sanasta sanaan sama kuin Paavelan valmistelema. Oppositiopolitiikan teki lopullisesti mahdottomaksi se, että sosiaalidemokraateilla ei ollut esittää hallituksen politiikalle vakuuttavaa vaihtoehtoa.

Lähdeaineisto
Antti Blåfield – Pekka Vuoristo: Kalevi Sorsan suuri rooli

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kun aika on kypsä


















Heikki Kymäläinen on toimittanut kirjan Rafael Paasiosta. Muistelmien nimi on Kun aika on kypsä. Muistelmissaan Rafael Paasio kuvaa lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan Uskelassa, siirtymistään Helsinkiin latojanoppiin. Hän kertoo värikkäästi 1920- ja 1930-luvun sosiaalidemokraattisen nuorisoliikkeen toiminnasta ja osuudestaan sen ajan poliittisessa taistelussa, vastustajina sekä äärioikeisto että äärivasemmisto.

Hän kertoo siirtymisestään Turkuun Sosialistin päätoimittajaksi, paikkaan ja tehtävään, jossa hän sanoo olleen yllin kyllin opettelemista. Turusta alkoi jo parikymmentä vuotta järjestötyötä tehneen Paasion asteittainen nousu politiikkamme portailla: kansanedustajaksi 1948 ja 1950 kahdesti ministeriksi ensin Kekkosen toiseen ja sitten Fagerholmin kolmanteen, ns. yöpakkashallitukseen.

Paasio tilittää omaa suhdettaan SDP:n 1950-luvun puolivälissä alkaneeseen hajaannukseen, puolueen johdon toimintaan, joka oli ensisijaisesti suunnattu uutta presidenttiä Urho Kekkosta vastaan. Hän kertoo yksityiskohtaisesti Kekkosen nujertamiseen suunnatun Honka-liiton synnystä ja sen kaatumisesta, Neuvostoliiton lähettämän nootin aiheuttamasta umpikujasta, joka lopulta kaatoi sosiaalidemokraattien ja oikeiston presidenttihankkeen ja nosti sen vastustajan, Rafael Paasion SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Hän kuvaa puolueessa aiheuttamaansa hämmennystä, kun hän presidentinvalitsijamiesten vaalin jälkeen ehdotti, että SDP:n valitsijamiehet äänestäisivät varsinaisessa presidentinvaalissa Urho Kekkosta. Jo Honka-liiton kaatumisen yhteydessä esittämiään ajatuksia SDP:n siirtämisestä ”pari piirua vasemmalle” ja suhteitten luomista Kekkoseen ja Neuvostoliittoon Paasio alkoi järkähtämättä toteuttaa tultuaan valituksi SDP:n johtoon 1963. Hän kertoo peittelemättä puolueessaan vallinneesta henkilöpelistä ja juonittelusta, joilla hänet yritettiin kukistaa, viimeisen kerran menestyksekkään pääministerikauden jälkeen 1968, sillä läheskään kaikki puoluetoverit eivät hyväksyneet hänen toimintatavoitteitaan.

Paasio kuvaa taitavasti sitä kiihkeän odotuksen tunnelmaa ja riemua, kun asetetut tavoitteet saavutettiin vuoden 1968 eduskuntavaaleissa: SDP nousi suurimmaksi puolueeksi ja murtautui kahdeksan vuoden oppositiosta maan hallituspolitiikan johtoon. Hallituksen muodostajan tehtäviä kuvatessaan Paasio antaa lukijalla ainutlaatuista tietoa niistä tavoista, joilla hallitus muodostetaan, neuvotteluista, joissa ilta ei läheskään aina ollut aamua viisaampi ja sitkeistä ennakkoluuloista, jotka liittyivät SKDL:n mukaantuloon hallitukseen. Hän kertoo korkean tason päättäjien mielialoista – niin pettymyksen ja kiukun purkauksista kuin kaikki politiikan kiemurat kokeneitten poliitikkojen sutkauksistakin. Hän selvittää maatalouspolitiikan, sisäpolitiikkamme suuren kiistakysymyksen, osuutta hallituksissa ja hallitusneuvotteluissa, jotka 1972 johtivat ristiriitaan Keskustapuolueen kanssa ja Paasion vähemmistöhallituksen muodostamiseen.

Rafael Paasion (1903-1980), kaksinkertaisen pääministerin, eduskunnan puhemiehen ja SDP:n pitkäaikaisen puheenjohtajan muistelmateos on korkean tason kuvaus 1960-luvun ja 1970-luvun politiikkamme sisäpiiriin ja sen keskeisimpiin tapahtumiin. Pääministerin ja hallituksenmuodostajan tehtäviä kuvatessaan Paasio välittää lukijalle osin salaisiin neuvottelumuistioihin ja pöytäkirjoihin perustuvaa tietoa, miten maatamme hallitaan ja mikä on hallitusten muodostamisessa presidentin kuuluisa ”runnaajan” rooli. Paasio kertoo puheenjohtajakautensa vuosia kestäneestä eheyttämis- ja rakentamistyöstä, jolla hän vain pieni tukijoitten joukko apunaan onnistui kokoamaan 1950-luvulla hajalle lyödyn sosiaalidemokraattisen liikkeen ja luomaan luottamukselliset suhteet Urho Kekkoseen ja Neuvostoliittoon, SDP:n hajaannusvuosien suuriin kompastuskiviin.

Rafael Paasio ja kehitys SDP:ssä
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/09/rafael-paasio-ja-kehitys-sdpssa.html

Tannerin vastaehdokas
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/12/tannerin-vastaehdokas.html

Rafael Paasio
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rafael_Paasio

Rafael Paasio, eduskunnan matrikkeli
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?%7Bhnro%7D=911187&%7Bkieli%7D=su&%7Bhaku%7D=kaikki

DDR halusi demarit
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ddr-halusi-demarit

Tarja Halosen toiminta tunnustamiskomiteassa
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=112253

KGB valmisteli 1969 tietä Kalevi Sorsalle
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1604554

Lähdeaineisto:
Heikki Kymäläinen Kun aika on kypsä ISBN 951-30-39056-6

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

”On ilmeistä, että minun aikani on tulla vanhaksi”


















Puolisonsa kuoleman jälkeen Kekkonen oli paennut Tamminiemen yksinäisyyttä ja elämän tyhjyyden tunnetta kuntoiluun, mikä oli muuttunut suorastaan pakkomielteeksi. Pitkät hiihtotaipaleet vedettiin veren maku suussa ja muussakin liikunnassa etsittiin inhimillisen kestokyvyn rajoja. Aikaa myöten yli voimien ponnistelu kostautui. Ruumis nousi kapinaan. Jo keväällä 1975 Kekkonen valitteli kipuja ja unettomuutta. Syksyllä kipeytyi akillesjänne, mikä esti liikunnan viikoksi. Käsiin kehittyi nivelrikko, joka muutti hänen käsialansa entistä vaikeaselkoisemmaksi. Sitten alkoi selkä oireilla. Tutkimuksissa löytyi rangan alemmista nikamista kipua aiheuttavia piikkejä. Syksyllä 1976 Kekkonen huolestui toistuvista rintakivuista. Raju ponnistelu aiheutti rytmihäiriön. Kolme päivää kestäneet perusteelliset tutkimukset paljastivat, että Kekkoselle oli kehittynyt sydämen vajaatoiminta seurauksineen. Sydän oli ehtinyt laajentua viidenneksen. Itse perussairaus alkoi vähitellen näkyä myös muualla. Vaikka voimat olisivat muuten riittäneetkin, jalat pyrkivät tekemään tenän pitkillä hiihtomatkoilla. Aikaa myöten Kekkonen havaitsi itsessään muitakin muutoksia, jotka hän luki niin ikään vanhuuden tiliin. Keväällä 1978 hän totesi panneensa merkille, että tasapaino ei ole yhtä vakaa kuin aikaisemmin. Joskus vei seurakin mennessään ja lääkäreiden ohjeita tuli rikottua tahattomasti: ”Päivällisellä Mika Tiivolan luona. Hetemäet, Aurat, Rastaat, Hornit, Anita ja minä. Mukava lauluilta, mutta meni vähän myöhään.”

Näon heikentyminen olikin Kekkosen vaivoista se, josta hän tuli seuraavien vuosien aikana kärsimään eniten ja joka aiheutti paljon vaikeuksia. Vuosina 1977-1978 Kekkosen lähinäkö huononi olennaisesti. Viat ja muutokset, jotka 1980-luvun alussa olivat tekevä presidentistä liioittelematta näkövammaisen, olivat hyvää vauhtia kypsymässä. Kekkonen ei nähnyt enää normaalikokoista tekstiä niin, että olisi pystynyt sen pohjalta pitämään puheensa sujuvasti. Tämä johti takelteleviin esityksiin, jotka herättivät huomiota, koska Kekkosta oli totuttu pitämään armoitettuna puhujana.

Kekkonen oli ollut koko ikänsä tarkka kunnostaan ja terveydentilastaan. Oireiden ei tarvinnut olla kummoisiakaan, kun hän jo kysyi niistä lääkärin mielipidettä. Muistihäiriöt olivat palanneet ”hirmukuntoilun” myötä. Niitä ilmaantui harvakseltaan nimenomaan kovien ruumiillisten ponnistusten yhteydessä tai niiden jälkeen. Myös muu rasitus tai pitkään valvominen saattoivat laukaista lyhytaikaisen muistikatkoksen.

Keijo Korhonen, tuolloinen ulkoministeri ja sittemmin alivaltiosihteeri, joka joutui seuraamaan presidenttiä ulkopolitiikan saralla lähempää kuin ehkä kukaan toinen, on todennut, että vaivat alkoivat näkyä vasta vuosina 1978-1979. Presidentti sairasti yleistä valtimokovettumistautia. Verenkiertojärjestelmän vajaatoiminta antoi merkkejä muun muassa sydämessä, jaloissa ja silmissä. Huhut presidentin muistihäiriöistä levisivät. Johannes Virolainen levitti tietoa, että presidentin muisti ”pätkii”. Puolison kuolema muutti radikaalisti Kekkosen elämäntyyliä.

Huhtikuussa 1978 tuli kuluneeksi kolme vuosikymmentä YYA-sopimuksen solmimisesta. Vuosipäivää vietettiin näyttävästi sekä Suomessa että Neuvostoliitossa. Helsinkiin saapunutta SNTL:n hallitusvaltuuskuntaa johti ulkoministeri A. A. Gromyko. Moskovaan matkustanutta Suomen valtuuskuntaa veti puolestaan pääministeri Kalevi Sorsa, joka sai miltei valtiovieraan vastaanoton.

Mitä selvemmin Stepanov ja Vladimirov alkoivat ajautua törmäyskurssille – mitä jälkimmäinen ei lainkaan salaillut – sitä helpottuneempia Suomen valtiojohdossa oltiin. Kekkonen kuuli Väyryseltä Vladimirovin kertoneen, että Stepanov oli jo aiottu kutsua pois Helsingistä. Sittemmin hankkeesta oli luovuttu. Syksyllä, nk. Ustinov-välikohtauksen jälkeen, neuvostodiplomaatit puhuivat avoimesti Vladimirovin johtavan suurlähetystöä.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Umpeutuva latu ISBN 951-1-16257-8

perjantai 8. lokakuuta 2010

Ystävyys katkeaa


















Eino Uusitalo kirjoittaa kirjassaan Jälkipeli, että helmi-maaliskuun vaihteessa 1977 olin käymässä Tamminiemessä keskustelemassa eräistä nimityksistä presidentin kanssa. Asiat käsiteltyämme Kekkonen sanoi: - Luottamukseni Ahti Karjalaiseen alkaa olla nyt lopussa. Hänen kanssaan ei voi keskustella asioista niin kuin ennen, hän ei ole enää entisensä. Lisäksi hänen alkoholinkäyttönsä on huolestuttavasti lisääntynyt eikä hän osaa harkita, milloin sopii ottaa alkoholia ja milloin ei. Kekkonen oli hyvin huolestunut. Kysyin, voisinko tehdä jotakin asian hyväksi. – Et sinä eikä kukaan muukaan ulkopuolinen voi tehdä mitään. Vain Karjalainen itse voi kohentaa asemaansa.

Masentuneena ja allapäin lähdin Tamminiemestä työpaikalleni sisäministeriöön. Maaliskuun 2. päivän aamuna soitti presidentin adjutantti minulle ja sanoi, että minun pitäisi heti tulla hakemaan kirje Kekkoselta. Ihmettelin mielessäni, mitä nyt on tapahtunut, kun näin kiireesti Tamminiemeen kutsutaan. En aavistanut vähääkään, mikä minua siellä odotti. Lähdin noutamaan kirjettä saman tien ja Tamminiemeen päästyäni oli Kekkonen minua jo vastassa. Hän ojensi minulle kirjeen luettavakseni ja jäi viereen odottamaan. Kirjekuoren päällä oli teksti: ”Ministeri Eino Uusitalo, Haetaan Tamminiemestä.” Kuoren sisällä Kekkosen käsin kirjoittama kirje:

”Lisää Karjalaisesta.
2-3 vuotta sitten pidin Ahti Karjalaista seuraajanani. Viime viikkoihin saakka olen epäröiden ollut samalla kannalla. Nyt on ystävyyden ja työtoveruuden aika loppunut. Luottamus on kadonnut. Ei auta kieltäminen. Sekä Ahti Karjalaisen että minun hyvät ystävät ovat tulleet minulle kertomaan, mitä ovat kuulleet Ahdin sanovan minun syrjäyttämisestäni ja Ahti Karjalaisen tulosta tilalleni.”
Kirjettä seurasi viisi kohtaa sisältävä muistio, jossa oli todella kovia näkökohtia Karjalaisen väittämistä ja toiminnoista.

Luettuani kirjeen oli ymmällä ja hämmentynyt. Kysyin Kekkoselta, onko tilanne todella näin paha. Kekkonen totesi tiukkasanaisesti, että mitään ei oteta pois siitä, mitä hän kirjoittanut ja sanonut. Kysyin jälleen, onko mitään tehtävissä, sillä tilanne on äärimmäisen vakava ja ongelmallinen. ”Asia on minun ja Karjalaisen, eivät tässä muut voi tehdä mitään”. Kysyin vielä voinko kertoa kirjeestä läheisille ystävilleni ja kerrotaanko tästä myös Karjalaiselle. Sain molempien osalta myöntävän vastauksen.

Kerroin välittömästi käynnistäni Tamminiemessä ja saamastani kirjeestä lähimmälle ystävälleni ja pyysin Jukka Juuselaa, Karjalaisen hyvää ystävää, välittämään tiedon myös Karjalaiselle. Päätimme odottaa ja katsoa tilanteen kehittymistä. Jonkin ajan kuluttua kokoonnuimme uudelleen pohtimaan aisaa. Karjalainen oli mukana murtuneena ja pahoillaan siitä, että hänestä oli hänen oman käsityksensä mukaan levitetty vääriä tietoja Kekkoselle. Hän myönsi erimielisyyden ja kitkan Kekkosen ja hänen välillään, mutta ei ymmärtänyt, miksi asiaa on vääristellen esitetty presidentille.

Välirikko aiheutti liikehdintää myös keskustapuolueen sisällä. Alkoi epävarmuuden kausi, jolloin Karjalaisen tutkijat joutuivat arvioimaan uudelleen Karjalaisen presidenttiehdokkuutta sekä lisääntyneen alkoholinkäytön että syntyneen välirikon vuoksi.

Lähdeaineisto:
Eino Uusitalo Jälkipeli ISBN 951-26-2439-7