sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Vuosi 1977 Kekkosen päiväkirjassa


















Miettusen kolmannen hallituksen taival muodostui heti alusta lähtien hankalaksi. Vasemmistopuolueet tekivät parhaansa sen työn vaikeuttamiseksi ja olivat jo budjetin käsittelyn yhteydessä onnistua saattamaan hallituksen umpikujaan. Oikeistoista löytyi sen verran vastaantulohalua. Porvaripuolueiden budjettisopimus pelästytti sosiaalidemokraatit ja käänsi puoluetta hallitusyhteistyön kannalle. Devalvaation lisäksi Kekkosen oli nieltävä vielä työmarkkinaratkaisu, joka ei ainakaan parantanut maan ulkoista kilpailukykyä. Sorsan toinen hallitus nimitettiin vain pari viikkoa ennen Kekkosen Moskovan matkaa. Kekkosella oli syytä olla tyytyväinen. Kommunistien ja sosiaalidemokraattien kädet oli ainakin hetkeksi sidottu työmarkkinoilla.
Kekkonen tuli jo varhain siihen johtopäätökseen, että tuleva vierailu Neuvostoliittoon kesällä 1977 tulisi olemaan koitos, jolloin tavallaan ratkaistaisiin uskottavan puolueettomuuspolitiikan tulevaisuus. Vuoden 1977 kuluessa presidenttikysymys eteni monien mutkien kautta. Kekkosen tueksi ryhmittyneiden puolueiden ulkopuolelle presidenttikysymyksessä oli lähdetty liikkeelle jo hyvissä ajoin. SMP oli pyytänyt Veikko Vennamoa ehdokkaaksi jo kesällä 1976. SKYP asetti joulukuussa ehdolle puheenjohtajansa Eino Haikalan. Samoin menetteli SKL nimetessään Raino Westerholmin. Mielenkiintoisin oli Perustuslaillisen Kansanpuolueen ehdokas, tohtori Ahti M. Salonen, joka ainakin vielä valintahetkellä oli SDP:n jäsen.

Tammikuu
4.1. Stepanovin luona saunassa. Kahden kesken. Stepanov oli joulujen välillä ollut Moskovassa. Sovittiin seuraava ohjelma: 1) Kosygin saapuu maaliskuun alussa Loviisan ydinvoimalaitoksen vihkiäisiin 2) Kosygin on samalla matkalla Raahen terästehtaan vihkiäisissä 3) Kosyginin tämän käynnin aikana allekirjoitetaan Kostamuksen rakentamista koskeva sopimus 4) toukokuun NL:n vierailuni aikana allekirjoitetaan Suomen ja NL:n 15-vuotissopimus. 6.1. Kävin tapaamassa Aarre Simosta sairaalassa. Syöpä vatsalaukussa.
7.1. Lähetin Ahdille (Karjalaiselle) kirjeen. Kovaa tekstiä Korhosen, Kalelan ja Suomen mielestä, jotka lukivat kirjeen.
13.1. Kalevi Sorsa luonani. SDP aikoo odottaa. Tuponeuvottelut siirtyvät liittokohtaisiksi, ei tulosta.
15.1.Päivällisillä Mika Tiivolan luona. Hetemäet, Aurat, Rastaat, Hornit, Anita ja minä. Lauluilta, mutta meni vähän myöhään.
17.1. Stepanov luonani. Ydinvoimalaitos valtakunnanverkkoon maaliskuussa.
21.1. Ahti ollut pari päivää Meilahdessa. Miksi? En ole kuullut.
30.1. Stepanov kertoi, että Gromyko sairaalassa. Sydänkohtaus.

Helmikuu
3.2. Kotovin seuraaja pyynnöstään luonani.
4.2. Virolainen kertoi Ahdin juomisista ja TV-esiintymisestä kauheassa krapulassa ja naama pöhöttynyt, näin sen.
6.2. Niilo Hämäläinen on kertonut Maarit Tyrkölle, että Ahti on eräille henkilöille sanonut: NL:n suurlähetystöstä on sanottu, että Ahdin on varauduttava ottamaan vastaan TP:n virka.
9.2. Loikkanen pyrki luokseni. Ahti on useaan kertaan selitellyt Loikkaselle, että sekä idästä että lännestä on hänelle vakuutettu, että ole levollinen, sinusta tulee presidentti. A.K. on arvostellut minua hyvin jyrkästi.
19.2. Stepanov Hetemäen luona lounaalla. Sopimuksemme mukaan Hetemäki esitti Stepanoville joukon Ahti Karjalaista koskevia kysymyksiä.
22.2. Liinamaa luonani. Edistymistä ei näköpiirissä. Lakot edess.

Maaliskuu
2.3. Kutsuin Karjalaisen luokseni.
8.3. Koivisto luonani. Kehotin häntä ennen sovintoa ja sen aikaansaamiseksi ilmoittaa, että et tule sallimaan devalvatiota. Kalela soitti Ahti Karjalaisen törmäilyistä.
10.3. Uusitalo ja Karpola luonani. Ahti mököttää, mutta kieltää kaiken.
17.3. Uusitalo soitti. Oli tänään tavannut Stepanovin, joka oli lujasti vakuuttanut, että minun TP-ehdokkuuteni hyväksi on tehtävä kaikki mahdollinen ja saatava äänestysprosentti korkealle. 21.3. Stepanovin 50-vuotispäivä.
22.3. Kosygin saapui. Päivälliset ja puheet. 23,3, Loviisan ydinvoimalan vihkiäiset. Lähtö Raaheen junalla. 24.3. Raahessa. 25.3. Tampereelle. 25.3. vastaanotto NL:n lähetystössä. 26.3. Kosygin lähti.

Huhtikuu
4.4. Miettunen kertoi, että sos.dem. puolue on järjestänyt jälleen äänestyksen hallitusasiassa. 80 % vastustaa hallitukseen menoa.
7.4. Stepanovin luona vastaanotolla. Stepanov arveli, että heidän lehdissään tulee L-Saksan taki hyökkäys Norjaa vastaan.
14.4. Olen puhunut Sorsan kanssa, joka sanoo, että hallitusyhteistyötä ei ole, jos kepu ei luovu maaketista. Olen luvannut painostaa kepua maapakettiasiassa.
20.4. Stepanov pyrki luokseni. Esitti, että matkani Neuvostoliittoon alkaisi 17.5. ja päättyisi 24.5.. Vastasin, että minulle sopii.
21.4. Haukipuro hiihdellyt 4 päivää Stepanovin kanssa. Stepanov arvostellut Korhosta ja Karjalaista. Ja Virolaista, Stepanov sanonut, että TP pakottaa pakottaa sd.puolueen hallitukseen pääsiäisen jälkeen.

Toukokuu
5.5. Keskustelu Stepanovin kanssa. Stepanov: Olisi hyvä, jos uusi hallitus valmis ennen Moskovan matkaa.
6.5. Luonani Uusitalo ja Perttunen. Perttuseen kiinteä yhteydenotto NL:n taholta Karjalaisen puolesta. Kuta enemmän kuulen, sitä selvemmäksi käy, että NL:n suurlähetystön pojat levittävät Korhos-vastaista mieltä ja Karjalais-myönteisiä mielialoja lietsotaan.
9.5. Väyrynen, Uusitalo, Perttunen, Väyrynen on ollut neuvottelussa sdp:n kanssa. Määräajat 10.5. pitäisi olla selvää, yritetäänkö uutta hallitusta.
10.5. Stepanov luonani.
12.5. Streltsov luonani. NKP näkee mielellään kommunistit hallituksessa.
15.5. Nimitin Sorsan II hallituksen.
17.5. Lähtö viralliselle vierailulle Moskovaan.
27.5. Katri Helena Eskelinen ja Pekonen puhumassa luonani Ahti Karjalaisen puolesta.

Kesäkuu
2.6. Väyrynen luonani. Sanoin hänelle, että ota huomioon, kuinka moni kyttää päänahkaasi. Jos olet humalassa esim. silloin voit joutua heitetyksi pois puolueen johtopaikoilta.
3.6. Uusitalo soitti. K-miesten keskustelu Ahti Karjalaisen luona. Ahti oli ollut nöyrällä mielellä ja vakuuttanut tekevänsä sovinnon kanssani. K-linjalla enemmistä puolueessa.
5.6. Neuvostoliiton suurlähetystön henkilö: Podgornyi on toiminut yksin ja subjektiivisen irrationaalisesti. Podgornyin ero selvä ehti Shelestin erottamisen jälkeen. Podgornyin ”synnit” näyttävät viittaavan eron liittyvän kansallisuuskysymykseen.
9.6. Heräsin yöllä klo 1.30. En oikeastaan aivan käsittänyt mistä on kysymys, mutta sitten havaitsin, että olin herännyt terävään rintakipuun rinnan oikealla puolella. Aamulla oli vaikea muistaa mitä yöllä oli tapahtunut.
14.6. Menin terveyden vuositarkastukseen Meilahteen. Verenpaine 160/90, se on ollut minulla sama vuosikausia.
20.6. Sain kirjeen Jaakko Hallamalta, joka järkytti minua. Kirjoitin hänelle vastauksen ja samoin kirjoitin Anitalle, että en häntä tapaa. Jaakon kirje oli inhimillisesti ottaen järkyttävä.
Illalla Tamminiemessä Anita, Erkki Kivala, Sven Sevelius. Koetettiin tehdä eroa, mutta Anita on sisukas pitämään kiinni. Mutta jos ei nyt niin syksyllä.

Heinäkuu
5.7. Paluu Siikakoskelta. Lounas Willy Brandtille.
6.7. Lähtö Valion majalle. Wallenberg ja Lundvall mukana. Samoin Mattila + rouva ja Anita Hallama. Jukka Hallama myös.
7.7. Neuvostoliiton sisäasiainministeri Stshekolov luonani.
8.7. Neuvostoliittolaiset suorittivat konekaappauksen.
10.7. Stepanov oli esittänyt, että lentokonekaappareille luvattaisiin lentää heidät Tukholmaan, mutta lennettäisiin Leningradiin. Lähetin viestin: ei missään nimessä.
17.7. Ripuli, pirulauta jatkuu, mutta on jo parempi.
19.7. Stepanov luonani. Oli saanut hallitukseltaan tehtäväksi esittää minulle ja valtioneuvostolle kiitoksen ja tunnustuksen hyvästä ja hyvään tulokseen johtaneesta yhteistyöstä konekaappauksen yhteydessä.
26.7. HS 29.7. Leike Hymy-lehden mainoksesta, jossa otsikko: ”Erkki Tuomioja: Kekkonen ei ole enää työväen presidentti” Kekkonen on kirjoittanut leikkeen viereen: ”Kekustelin Kalelan kanssa Tuomiojasta. Hänestä ei tule koskaan puolueensa johtajaa. Hänessä on ylimielisyyttä ja hän tietää kaiken.”

Elokuu
1.8. Leike, jossa kerrotaan Eino Poutiaisen paluusta SMP:n johtoon.
3.8. Kalassa. Toivolat, Sven Sevelius ja Anita Hallama.
10.8. Lähdin valtiovierailulle Islantiin.
25.8. Sorsa soitti ja kertoi, että Ruotsissa on päädytty 10 % devalvaatioon.
29.8. Ruotsi devalvoi 10 %. Norja ja Tanska 5 %. Suomi devalvoi 3 %.

Syyskuu
4.9. Leike, jossa on listattu eduskunnan poissaolotilastoja. Eniten ovat poissa olleet Seija Karkinen, Ahti Karjalainen, Ulf Sundqvist ja Lasse Lehtinen.
9.9. Paluu DDR:stä.
13.9. Vladimirov luonani.
25.9. Oli kalassa Stepanovin, Mattilan ja Rossin kanssa. Taas Stepanovin kanssa riitelyä Keijo Korhosesta.

Lokakuu
1.10. Karjalainen perusti vaalitoimiston TP vaalia varten. Se on hänellä vielä toiminnassa. (Vilkuna).
5.10. Ahti pyrkii puheille. Ahti kieltää puheensa minusta. Ahti ilmeisesti saanut välinsä NL:n edustajien kanssa kuntoon.
6.10. Minä ja Stepanov söimme päivällistä.
10.10. Virolainen soitti ja ehdotti, että presidentin valitseminen suoritettaisiin poikkeuslailla. Sitä mieltä ovat kepu ja kokoomuslaiset.
11.10. Lähtö valtiovierailulle Tanskaan.
14.10. Heräsin puoli 4 kipuihin rinnassa. Varsin kovat kivut toisin ajoin, mutta nukuin vielä puoli 8 saakka jonkinlaisessa horroksessa.
17.10. 17. ja 18.10. kiersin Haukipuron seurassa Siikajoen, Kalajoen ja Pyhäjoen kunnat. Mieluisa matka.
26.10. Hallitusyhteistyö päättymässä maataloustulon johdosta. Sanoin Sorsalle, että jos hallitus kaatuu, annan joko hänelle tai Virolaiselle hallituksen muodostamisen.
28.10. Olin Marskissa kommunistien ja SKDL:n vieraana lounaalla. Puhuttiin talouspolitiikkaa. Isäntinä Saarinen, Aalto, Alenius, Hjerppe ja Hentilä.
31.10. Lähtö Moskovaan.

Marraskuu
3.11. Terveystarkastus. Aamulla. Verenpaine 135-85.
16.11. Sorsa luonani. Analysoi tilannetta.
21.11. Sorsa soitti ja kertoi ryhmien aiheuttamista vaikeuksista. Pyysi, että saa uhata hallituspulalla, jos ryhmät eivät palaa järjestykseen. Lupasin ja ryhmät palasivat järjestykseen.

Joulukuu
27.12. Stepanov toi Brezhnevin uuden vuoden onnittelukortin. Kun puhuin Stepanovin kanssa Baltian tiestä, Stepanov sanoi, että olisit antanut Vilkunalle tehtäväksi puhua Vladimirovin kanssa tästä asiasta. Se tie on turha, ei vie perille. Baltian tie on jätettävä vuosien päähän.
28.12. Hetemäki luonani. Maan raha-asiat hunningolla. Koivisto ei tee mitään. Sorsa ei ymmärrä.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Kekkkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

Ei kommentteja: