Veikko Puskalan muotokuvan on maalannut taiteilija Rositsa Tancheva
Toisen
maailmansodan päätyttyä Suomi ajautui poikkeukselliseen
poliittiseen ja sotilaalliseen ristipaineeseen. Moskovan välirauha
rajoitti tuntuvasti puolustusvoimien toimintaa ja tiedustelua, ja
Liittoutuneiden valvontakomissio valvoi maata tiukasti. Samaan aikaan
sisäistä turvallisuutta valvonut Valtiollinen poliisi ajautui
kommunistien haltuun niin sanotuksi "Punaiseksi Valpoksi",
ja Suomen kommunistinen puolue (SKP) pyrki Neuvostoliiton tuella
kasvattamaan valtaansa yhteiskunnan avainpaikoilla ja
ammattiyhdistysliikkeessä (4:22).
Näinä
"vaaran vuosina" kommunisteille Suomi oli toiveita
herättävä laboratorio, josta esimerkiksi Otto Wille Kuusisen tytär
Hertta Kuusinen tavoitteli kansandemokratiaa. Erityisessä
vaaravyöhykkeessä oli ammattiyhdistysliike, jossa Väinö Tannerin
linjaa kannattaneet asevelisosialistit joutuivat koville (4:39).
Kun virallinen valtiollinen tiedustelu oli sidottu ja osin
vastapuolen hallussa, valtionjohto ja sosiaalidemokraatit rakensivat
kulissien taakse epävirallisia varjoverkostoja turvaamaan maan
itsenäisyyttä ja yhteiskuntajärjestystä (0:17).
Tämän salaisen torjuntataistelun keskeisimmäksi hahmoksi nousi
kalajokinen Veikko
Nikolai Puskala
(1911–1989) (4:53).
Huutolaispojasta
puoluevakoilun ytimeen
Veikko
Puskala syntyi Kalajoella talollisen, kalastajan ja
maallikkosaarnaajan kuopuksena (1:24).
Isän korkea ikä ja paikallisen lestadiolaisen herätysliikkeen
sisäiset riidat johtivat kotitalon menetykseen, ja nuori Veikko
joutui huutolaispojaksi kokien halveksuntaa, kasvatusperheestä
toiseen kiertämistä ja koulukiusaamista (1:37).
Muutettuaan
Helsinkiin vuonna 1926 Puskala aloitti työt Katajanokan telakalla
levysepän apulaisena (2:07).
Ammattiosastoon liittymisen vuoksi Etsivä Keskuspoliisi kirjasi
hänet aluksi kortistoonsa kommunistina, mutta Puskala kouluttautui
hitsaajaksi ja galvanoijaksi ja eteni lopulta Metalliliiton
toimitsijaksi ja Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP)
johtotehtäviin (2:24).
Jo
ennen toista maailmansotaa Puskalassa heräsi vahva antikommunistinen
vakaumus (2:59).
Sotavuosina hän toimi salaisissa asevelijärjestöissä (SAT ja
VIA), jotka tarkkailivat väestön mielialoja ja tekivät kommunismin
vastaista tiedustelua (3:16).
Sodan jälkeen SDP:n järjestösihteerinä (1946–1955) ja vt.
puoluesihteerinä (1952–1953) Puskala rakensi puolueelle oman
salaisen tiedusteluorganisaation (5:12).
Yhteistyö
"Lehmuksen putiikin" kanssa
1940-
ja 1950-lukujen taitteessa Puskalan verkosto toimi tiiviissä
symbioosissa puolustusvoimien ja puolustusministeriön kanssa (5:28).
Pääesikunnassa toimi eversti Kalle
Lehmuksen
johtama epävirallinen tiedonhankinta- ja analyysiorganisaatio, niin
sanottu "Lehmuksen
putiikki",
joka tiedotti valtionjohtoa ja ylläpiti salaisia tiedusteluyhteyksiä
myös Norjaan ja Yhdysvaltoihin.
Kun
puolustusministerinä toimi SDP:n puheenjohtaja Emil Skog, ministeriö
hyödynsi Puskalan tiedusteluverkostoa korvaamaan epäluotettavana
pidetyn Punaisen Valpon. Puskala tokaisikin tuolloin yhteistyöstään
Skogin kanssa, että Suomen armeijan todelliset johtajat olivat
"puna-armeijan alokas Skog ja III luokan nostomies Puskala".
Verkoston avulla paljastettiin muun muassa upseereita, joiden
epäiltiin vuotavan tietoja Punaiselle Valpolle, sekä raportoitiin
presidentti Paasikivelle saakka SKP:n vallankumoussuunnitelmiin
liittyneistä uhkakuvista, kuten armeijan varikoiden valtausaikeista.
Myöhemmin, kun Valpo II ajettiin alas ja Kalle Lehmus syrjäytettiin
epäselvyyksien vuoksi, Pääesikunnan tiedustelutehtäviä ja
materiaalia siirtyi entistä vahvemmin Puskalan käsiin (6:42).
Omakotitalon
kellarista johdettu "Puskalan putiikki"
1950-luvun
lopulla SDP repesi sisäisiin valtataisteluihin skogilaisten ja
leskisläisten välillä (5:47).
Hävittyään puoluesihteerivaalin Väinö Leskiselle ja jäätyään
sivuun puoluejohdosta Puskala pakkasi vuodesta 1953 lähtien
keräämänsä kortistot ja ryhtyi vuonna 1959 itsenäiseksi
tiedustelualan yrittäjäksi (5:47).
Peiteorganisaatioksi hän perusti kirjapainoyritys Kilama
Oy:n,
jonka hermokeskuksena toimi hänen omakotitalonsa Espoon Bembölessä
(6:22).
Näin syntyi itsenäinen "Puskalan
putiikki",
joka keräsi aineistoa kopioina salaisista dokumenteista, raportteina
ja ääninauhoina (6:59).
Verkosto
sai rahoituksensa suomalaisilta työnantaja- ja teollisuuspiireiltä,
erityisesti Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -säätiön sekä
myöhemmin Taloudellisen Tiedotustoimiston kautta (6:59).
1950-luvulla taloudellista tukea tuli myös Yhdysvaltain
keskustiedustelupalvelu CIA:lta, jolle Puskala esiintyi salanimellä
Bror
Eriksson
(7:18).
Putiikin
tuottamat huippusalaiset raportit toimitettiin kaksoiskuorissa
tarkkaan valikoiduille ei-kommunistisille päättäjille (7:40):
Tasavallan
presidentti Urho Kekkonen
piti tiedustelua ykkösaselajinaan (8:51).
Hän sai raportit joko lähiystävänsä Kustaa Vilkunan kautta tai
suoraan Tamminiemen portille toimitettuna, luki ne pikkutarkasti ja
hyödynsi tietoja oman poliittisen valtansa turvaamiseksi (8:35).
Kotimaiset
avainhenkilöt,
kuten SDP:n johto, Suojelupoliisi, armeijan johto, elinkeinoelämän
vaikuttajat sekä ay-liikkeen ja valtionhallinnon avainhenkilöt
(kuten Mauno Koivisto) (7:40).
Länsimaiset
tiedustelutoimijat,
erityisesti CIA (8:21).
Syväkurkut
ja informaatiosota
Vaikka
Alvar Aallon suunnitteleman SKP:n päämajan, Kulttuuritalon, seiniin
piilotettiin lyijylevyjä salakuuntelun ehkäisemiseksi, Puskalan
verkosto läpäisi puolueen ylimmän johdon (9:53).
Verkoston ytimessä toimi viiden keskinäisen luottamuksen vannoneen
henkilön ryhmä, ja laajimmillaan tiedonhankkijoita oli
valtiotieteen tohtori Risto Reunan mukaan eri tahoilla jopa 150
(9:24).
Tärkein
"päämyyrä" oli SKP:n keskuskomiteassa ja ay-jaostossa
toiminut Veikko
Hauhia
(10:08).
Hän oli nähnyt Stalinin vainojen todelliset kasvot ja menettänyt
veljensä Neuvostoliitossa, mikä yhdistettynä taloudellisiin
vaikeuksiin sai hänet vuotamaan tietoja Puskalalle
neljännesvuosisadan ajan (10:20).
Muita tunnettuja lähteitä olivat entinen Kominternin virkailija
Aarne Hukkinen sekä SKDL:n kunnallisasiain sihteeri Jalo Lepola,
jonka tiedonhankintaa tosin varjosti alkoholiongelma (10:52).
Puskala teki tiivistä yhteistyötä myös kommunismin hylänneen
veteraanipoliitikon Arvo "Poika" Tuomisen kanssa (11:27).
Pelkän
vakoilun lisäksi Puskalan joukko kävi aktiivista informaatiosotaa
hajottaakseen äärivasemmistoa sisältäpäin (11:27).
Se tuki SKDL:n sisäistä oppositiota, järjesti rahoitusta Jarno
Pennasen toimittamalle kriittiselle Tilanne-lehdelle
ja vuoti tietoja SKP:n piiririidoista porvarilliselle lehdistölle
(kuten Vaasa-lehdelle)
(11:48).
Kun vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehitys vielä repi SKP:n kahtia
Taisto Sinisalon johtamiin puhdasoppisiin stalinisteihin ja puolueen
enemmistöön, Puskalan operaatiot vauhdittivat entisestään
kommunistisen liikkeen sisäistä hajaannusta (12:39).
Verkoston
hiipuminen ja perintö
1960-
ja 1970-luvuilla Suomen poliittinen ilmasto muuttui, ja SDP siirtyi
vasemmalle etääntyen tannerilaisista juuristaan ja "Putiikista"
(12:58).
Vaikka työnantajapiirit pohtivat rahoituksen lopettamista vuonna
1971, SDP:n silloinen puoluesihteeri Kalevi Sorsa puolsi sen
jatkamista – joskin myöhemmin muistelmissaan Sorsa vähätteli
raporttien tasoa ja kiisti edes tavanneensa Puskalaa (13:18).
Vuonna 1974 Puskala julkaisi vielä salanimellä Toveri
X
kohukirjasen Beljakov,
Sinisalo ja Suomi,
jossa paljastettiin Neuvostoliiton suurlähettilään keskusteluja
SKP:n johdon kanssa.
Maanalaisen
tiedustelun kultakausi päättyi, kun Hauhia jäi eläkkeelle vuonna
1976 ja Puskala seurasi perässä vuonna 1978, minkä jälkeen hän
muutti takaisin synnyinseudulleen Kalajoen Vasankariin (14:25).
Putiikki toimitti raportteja vielä 1980-luvun alkuun saakka (14:40).
Veikko
Puskala menehtyi Kokkolassa lokakuussa 1989, vain hieman ennen kylmän
sodan päättymistä (15:14).
Puskala tunsi loppuvuosinaan katkeruutta siitä, ettei häntä
palkittu isänmaan salaisista pelastustehtävistä eikä hän voinut
kertoa elämäntyöstään julkisesti edes omalle perheelleen
vanhinta tytärtään lukuun ottamatta (14:59).
Jälkipolville Puskalan ja Lehmuksen "putiikit" ovat
jääneet poikkeuksellisiksi osoituksiksi siitä, kuinka pitkälle
Suomessa oltiin kulissien takana valmiita menemään maan
itsenäisyyden ja poliittisen tasapainon turvaamiseksi (15:34).
Puskalan
putiikki – Suomen salainen vakoiluverkosto
https://www.youtube.com/watch?v=93AQSh6IMjY&t=351s
Veikko
Puskala
https://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Puskala
Vakoilija
Veikko Puskala oli yksi Suomen pelastajista
https://www.verkkouutiset.fi/a/vakoilija-veikko-puskala-oli-yksi-suomen-pelastajista/#6f11c012
Lehmuksen
putiikki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lehmuksen_putiikki