Taistolaisuus

Käsite taistolaisuus syntyi 1970-luvun alussa, ja se tarkoittaa Suomen kommunistisen puolueen sisäistä oppositiota, jonka keskeisin nimi 1960-luvun lopussa oli puolueen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Käsitteen keksivät alun perin Helsingin Sanomien toimittajat. Taistolaisesta nuorisoliikkeestä on puhuttu nimillä opiskelija- ja nuortaistolaisuus erityisesti silloin, kun on haluttu korostaa, etteivät ilmiöt ole yhteydessä SKP:n oppositioon. Kulttuuritaistolaisilla tarkoitetaan taistolaisia taiteilijoita, joilla oli liikkeessä varsin näkyvä rooli. Laululiike oli taistolainen ilmiö, ja Love Recordsin suojissa levyttäneistä artisteista tuli valtakunnallisesti tunnettuja julkisuuden henkilöitä. Taistolaisuuden viehätys alkoi hiipua jo 1970-luvun loppupuolella.

Poliittiset veisut raikasivat

1970-luvun alussa suomalainen yhteiskunta ajautui voimakkaaseen poliittiseen murrokseen. Koko vuosikymmenen ajan kukoisti vasemmistolainen, poliittinen laululiike, joka tunnetaan myös nimellä edistyksellinen laululiike. Liikkeen kantavia voimia ja tunnetuimpia säveltäjiä olivat muun muassa Kaj Chydenius, Eero Ojanen ja Otto Donner. Love Records julkaisi suurimman osan poliittisen laululiikkeen levyistä. Laululiikkeen alkuna voidaan pitää Suomen kommunistisen puolueen Leninin satavuotisjuhlia vuonna 1970. Työväenlauluistaan tulivat tunnetuiksi muun muassa Agit Prop -kvartetti, jonka jäseniä olivat Sinikka Sokka, Monna Kamu, Martti Launis ja Pekka Aarnio, poliittishenkistä teatteria tehneen KOM-teatterin lauluryhmä, laulaja-näyttelijä Kristiina Halkola, runoilija Aulikki Oksanen sekä erityisesti vanhoja työväenlauluja esittänyt Reijo Frank. Agit prop on 1970-luvulla perustettu vasemmistolainen lauluyhtye. Nimi tulee sanoista agitaatio ja propaganda, mutta nimellä on yhteytensä myös Neuvostoliittoon: Agitprop oli eräs Neuvostoliiton virasto. Yhtyeen syntyyn vaikutti perustajien folktausta, ja jäsenet tunsivat toisensa jo rippikouluajoilta. Agit Propista tuli yksi taistolaisliikkeen julkisista keulakuvista. Yhtyeen huippukausi ajoittui vuosiin 1972-1975, joiden aikana ryhmä esiintyi noin 50 kertaa vuodessa.

Skp ja Nkp nostattivat uuden kommunistisen ponnistuksen

Nkp tavoitteli Suomessa kommunistien merkittävää poliittisen vaikutusvallan lisäämistä vuoden 1970 eduskuntavaalien jälkeen. Vallankumouksen ystävät, kuten Skp:n sihteeristön sihteeri Erkki Kauppila näkivät Skp:n 16. puoluekokouksen aikana (31.3.-2.4.1974) tulevaisuuden Suomen neuvostotyyppisenä sosialistisena maana. Sinisalo huolehti siitä, että Nkp:n ääni kuului Skp:n keskuskomiteassa. Nkp lähetti vuoden 1974 lopulla Suomeen suurlähettilääksi KGB-henkilön Vladimir Stepanovin. Hei kun Etykin huippukokous olisi ohi, alkaisi uusi toiminnan kausi. Suurlähettiläs Stepanovin tavoitteena oli saattaa Suomi sekasortoon. Stepanov vaati Suomen luopumaan vuoden 1977 alussa puolueettomuuspolitiikan harjoittamisesta. Nkp pakotti Skp:n johtoelimet haluamaansa muottiin. Neuvostoliiton suurlähetystö imarteli taistolaisia. Odotukset kommunististen maiden tuesta Suomen valtiovallan kaappaamiseksi olivat suuret.

Henkilöitä alettiin leimata ulkopoliittisesti epäluotettaviksi. Kommunistien oli panostettava toimittajakoulutukseen ja otettava se haltuunsa. Teatterikoulut, elokuva-alan koulutuslaitokset ja kaikki esittävän taiteen koulutuspaikat olivat sopivia kommunistiselle solutukselle. Suomessa radio ja TV oli vallattava. Skp ja KGB toimivat systemaattisesti korkeakouluissa 1970-luvulla. Skp kasvatti erityisiä täsmäryhmiä korkeakouluihin Helsingissä, Turussa, Vaasassa ja Jyväskylässä. Taistolaisuus sai riveihinsä yllättävän paljon yliopisto- ja kulttuuriväkeä.

Taistolaiset toimivat ja vaikuttivat monissa joukkojärjestöissä, joissa eivät olleet enemmistönä kuten Suomi-Neuvostoliitto -seurassa (SNS) ja edesauttoivat näin kehitystä, joka tunnetaan nimellä suomettuminen. Suomen Rauhanpuolustajissa taistolainen rauhanpolitiikka oli hallitsevana. Taistolaisilla oli omat järjestönsä kuten Asukasliitto, Kulttuurityöntekijäin liitto (KTL), Toimittajaliitto ja Tutkijaliitto. Kansan Raittiusliitto (KRL) siirtyi opposition haltuun 1970-luvun puolivälissä. SOL:lla oli tärkeä asema taistolaisten tiedonvälityksessä ja yhteyksissä muiden maiden kommunisteihin johtuen järjestön julkisesta ja virallisemmasta (SKDL:n yhteisöjäsenyys) asemasta verrattuna muihin taistolaisjärjestöihin. Taistolaiset saivat äänensä kuuluviin omassa laajassa lehdistössään. SKP:n opposition epävirallinen pää-äänenkannattaja oli 1968 ilmestymisensä aloittanut Tiedonantaja, joka Urho Jokisen ohjaamana hyökkäsi kiivaasti revisionisteja vastaan. Muita taistolaisten julkaisuja olivat mm. Hämeen yhteistyö (SKDL/Tampere) (1970-luvulla), Enhet ("ruotsinkielinen tiedonantaja"), Soihtu (SOL), Soihdunkantaja (SOL), Toveri (USNL ym.), Koulutoveri (Sosialistinen koulutuspol. ryhmä) ja Pioneeritoveri (SDPL:n opp.-piirit)
Keskeiset taistolaiset

Näitä henkilöitä on pidetty taistolaisuuden keskeisinä henkilöinä: säveltäjä ja muusikko Kaj Chydenius, Turun puoluesihteeri Toivo Fors, SOL:n puheenjohtaja ja SKPy:n varapuheenjohtaja Yrjö Hakanen, Teiniliiton varapuheenjohtaja 1971 ja SOL:n hallituksen jäsen 1973-1975 Satu Hassi, Tiedonantajan päätoimittaja 1969-1984 Urho Jokinen, SKP:n Uudenmaan piirisihteeri 1963-1986 Markus Kainulainen, rivijäsen Ilkka Kylävaara, Tiedonantajan toimittaja 1976-1991 Jaakko Laakso, Teknillisen Korkeakoulun tuotantotalouden professori Paul Lillrank, Rauhan puolustajien entinen pääsihteeri Johannes Pakaslahti, Suomi-Neuvostoliittoseuran entinen pääsihteeri Christina Porkkala, SKP:n varapuheenjohtaja 1970 – 1981 Taisto Sinisalo, Tiedonantajan toimittaja 1971-1984 ja päätoimittaja 1984- Erkki Susi, kansanedustaja 1975 - Esko-Juhani Tennilä, Tutkijaliiton puheenjohtaja, SKDL:n kansanedustaja 1979-1986 Seppo Toiviainen.

Ilkka Kylävaara esittää kirjassaan Taistolaisuuden musta kirja seuraavan luettelon taistolaisista: Bengt Alhfors, Eija Ahvo, Kanerva Cederström, Kai Chydenius, Henrik Otto Donner, Carolus Enckell, Kristiina Halkola, Päivi Hartzell, Satu Hassi, Jussi Helminen, Pirjo Honkasalo, Laura Jäntti, Lasse Naukkarinen, Kai Kalima, Kaisa Korhonen, Ilkka Kylävaara, Jaakko Laakso, Katariina Lahti, Jyrki Lappi-Seppälä, Raila Leppäkoski, Pertti Melasniemi, Marja-Leena Mikkola, Pekka Milonoff, Christian Moustgard, Tytti Oittinen, Hannu Raittila, Jeja Pekka Roos, Juha Rosma, Pentti Saaritsa, Arja Saijonmaa, Pirkko Saisio, Leif Salmen, Asko Sarkola, Jukka Sipilä, Esko-Juhani Tennilä, Leena Uotila, Juha Virkkunen, Kari Väänänen ja Matti Wuori.

Näytelmän konnat

Ilkka Kylävaara esittelee kirjassaan sivuilla 204-214 Ilkka Kanervan Suomen Kommunistiselle Puolueelle 23.3.1979 saneleman muistion, missä määritellään kokoomuksen eduskuntaryhmän itäluotettavuus. Selvityksen mukaan 10 on kanervalaisia, 4 Kanervan ja Holkerin välissä, holkerilaisia 12, Savoy-ryhmä 15, Savoy-ryhmästä oikealle 4 sekä Torikka ja Kauppi 2, yhteensä 47. Nämä kaikki kansanedustajat on käyty tarkasti läpi yksitellen.

Ilkka-Christian Björklund johti Suomen valtuuskuntaa maailman nuorisofestivaaleilla 1973 Itä-Berliinissä. Björklund kertoo kuinka Kokoomuksen Ilkka Kanerva käytti kaikkia keinoja ulkopoliittisen kelpoisuuden saavuttamiseksi. Kun oikeistopuolueiden ryhmät, joita kokoomuksen ohella tuli muun muassa Länsi-Saksan kristillisdemokraateista, pitivät festivaaleilla omia kokouksiaan, Kanerva näki päätehtäväkseen tietojen raportoinnin venäläisille. Huvittuneena neuvostoliittolaiset tulivat Björklundin luokse nauramaan Kanervan palvelualttiudelle. Hänen touhuamisensa oli säälittävää. Ihmetyttää kuinka pitkälle hän olisi ollut valmis menemään. Siinä määrin selkärangattomalta hänen toimintansa näytti, kirjoittaa Kylävaara.

Kylävaara kirjoittaa puhelinkeskustelustaan Jaakko Laakson kanssa näin:
> Laakso.
< No. Kylävaara moi. Oletko pahassa paikassa?
> Odotan tässä autoa, mutta kerro.
< Tuli sellainen tieto että 8.2.2003 olit Iltalehdessä sanonut, että olit eräänlainen KGB:n konsultti, joka valitsi kotiryssille kontaktin ja päinvastoin.
> Niinhän siellä taisi olla.
< Oletko luovuttanut rekistereitä suomalaisista henkilöistä?
> Siis tuo ikivanha juttu, jonka Supo on tutkinut!
< Epäiltiinkö Sinua maanpetoksellisesta toiminnasta?
> No siinähän saakeli pengotte!
< Kekkonen kuulemma pelasti sinut.
> No jotain hyvää se Kekkonenkin.
< Me historiantutkijat …
> Historiantutkijat!
< Me historiantutkijat haluamme tietää totuuden.
> Kuule mulla on nyt kiire. Että terve!

Kylävaara ihmettelee, että Dumell tuomittiin maanpetoksesta, mutta Jaakko Laakso pelastettiin.
Kylävaara kirjoittaa monista henkilöistä aika ilkeästi. Siksi kirjasta jää kuva sensaationhakuisuudesta ja uskottavuus kärsii.

Toimittajaliitto ja toimittajalista

70-luvun vasemmistoradikalismin vuodet ovat Suomen lähihistorian tutkimattomia valkeita läikkiä. Yhä on selvittämättä, millainen oli Neuvostoliiton vaikutus Suomen sisäisiin asioihin. Kuinka pitkälle suomalaiset olivat valmiita menemään myötäilyssään ja minkälaisia muotoja idänsuhteiden hoito synnytti. Yksi selvittämätön luku suomalaisen journalismin historiassa on pienen, mutta sitäkin äänekkäämmän Toimittajaliitto Ry:n toiminta 70-80 –luvuilla. Tämä Skp:n vähemmistön eli ns. taistolaisten yhteenliittymä onnistui levittämään poliittista sanomaansa kaikkiin keskeisiin tiedotusvälineisiin. Sen vaikutus ehtyi 80-luvun loppupuolella samaan aikaan kun Neuvostoliiton vaikutusvalta hiipui. Toimittajaliiton ohjelma edellytti toimimista neuvostosuhteiden hyväksi. Tämä ohjelmajulistus sisältää lukuisia vaatimuksia, jotka toteutuessaan olisivat rajoittaneet merkittävästi tiedonvälityksen toimintavapautta.

Toimittajaliitto oli yksi Neuvostoliiton monista kanavista Suomeen. Moskova rahoitti parin vuosikymmen ajan Suomen kommunistista puoluetta ja erityisesti sen vähemmistöä. Rahaa propagandatyöhön annettiin 70-80-luvuilla ainakin 150 miljoonaa markkaa. Tukea lisäsivät muun muassa painotilaukset, opintostipendit, lentoliput ja matka-apurahat. Toimittajaliitto pyrki verkottumaan keskeisiin tiedostusvälineisiin. Pääpaino asetettiin suuriin viestintätaloihin Yleisradioon, Helsingin Sanomiin, Suomen Tietotoimistoon ja Hufvudstadsbladetiin. Toimittajaliitto pääsi Yleisradioon pääjohtaja Eino S. Revon kaudella. Ylessä erityisesti radion- ja television yhteiskunnalliset sekä kulttuuritoimitukset keräsivät Skp:n vähemmistön kannattajia. Toimittajaliitto eteni myös Helsingin Sanomiin. Kiihkeimpään poliittiseen aikaan sen toimitusosasto oli edistyksellisten voimien eli ns. yleisdemokraattisen rintaman käsissä. Tosiasiassa valtaa käytti äärivasemmisto ja toimittajaliitto.

Toimittajaliitto tähtäsi tulevaisuuteen värväämällä riveihinsä nuoria tiedotusalan opiskelijoita. Hyväksi rekrytointipaikaksi osoittautui Tampereen yliopisto. Se oli 70-luvulla taistolaisuuden kasvukeskuksia.

Toimittajaliiton listaa käsitteli Jouni Tervo MOT-ohjelmassa 14.2.2000.
Kylävaaran kirjassa on Kuka Kukin On 2003 -kirjasta lueteltu kulttuuri-ihmisiä ja heidän vanhempiensa ammatteja. He eivät kuitenkaan ole Kylävaaran mukaan kaikki taistolaisia.

Toimittajaliiton jäsenlista 1978-1985.

Aalto Matti
Ahola Keijo
Ailasmaa Eija
Airaksinen Jukka
Alanen Pellervo
Alanen Kaarina
Alatalo Liisa
Alitalo Tuike
Almonkari Ilkka
Andersson Arja
Andersson Drag
Ansio Jari
Ansio Annamaija
Arvassalo Jukka
Autiosaari Toivo
Backström Carita
Baer Petteri
Bengs Hellevi
Berger Martti
Berntson Klas
Björkenheim Susanne
Blåfeldt Paula
Blåfeldt Antti
Carlsson Marianne
Cederström Kanerva
Eerikäinen Hannu
Einola Karetta
Erjos Mikko
Eskola Atte
Forsström Raija
Fransberg Klas
Fredriksson Peter
Furuholm Tapio
Ginnman Susanna
Grönholm Jouko
Grönick Ritva
Gustavsson Sixten
Haapala Heikki
Haila Yrjö
Hakala Asko
Hakanen Yrjö
Hakkola Matti
Halla Tarja
Halme Risto
Halmetoja Raila
Halonen Ilpo
Hanen Gunell
Happonen TM
Heikkilä Inga
Heikkinen Jukka
Heininen Lassi
Heinonen Eino
Heiskanen Juha
Hellman Heikki
Helminen Marjut
Hietanen Risto
Hietaniemi Helena
Hokkanen Lauri
Hirvonen Jussi
Hoikkala Tommi
Holmila Paula
Holopainen Irma
Hongisto Kari
Honkanen Pertti
Honkanen Kai
Hortans Hans
Houni Pirjo
Hovi Jaakko
Huovila Markku
Hyvärinen Matti
Häggman Lars-Erik
Häggman Pirkko
Häkli Heikki
Hämäläinen Terttu
Hänninen Antti
Hänninen Paul
Idman Irja
Iisalo Seppo
Ilola Iris
Isaksson Carola
Jaakkola Juha
Jaakkola Reino
Jalonen Pertti
Jalonen Riitta
Jauho Sinikka
Jokinen Urho
Joutsalmi Sinikka
Jyrkiäinen Jyrki
Jänis Jukka
Jänis Maija
Kaarela Mikko
Kaatikko Heikki
Kajaniemi Juha
Kalmakurki Reijo
Kamu Monna
Kanerva Unto
Kangas Pertti
Kankaanpää Cay
Kankaanpää Eero
Karikoski Kaisa
Karkkolainen Heikki
Kaspio Allan
Kaurismäki Aki
Kelloniemi Erkki
Keteli Veikko
Kihlström Lasse
Kiljunen Jukka
Kimmel Veli-Matti
Kivelä Unto
Kivinen Sulo
Kiviniemi Pentti
Koivusalo Veikko
Korhonen Mirjam
Korkea-aho Markku
Korpela Helena
Koskenniemi Tuula
Kosola Martti
Koste Annikki
Koste Timo
Kovanen Hilkka
Kujamäki Pentti
Kulmanen Marjukka
Kulmanen Juha
Kultalahti Pertti
Kymäläinen Mauri
Kyntömaa Ari
Köhler Christine
Könönen Juha
Laakkonen Teuvo
Laakso Jaakko
Laakso Terttu
Laine Seppo
Laine Matti
Lampi Eija
Lampi Ilkka
Lappalainen Vesa
Laurikainen Sampo
Lehtinen Tuula
Lehtinen Eeva
Lehto Juhani
Lehtonen Kimmo
Lehtonen Kauno
Lehtonen Raini
Lehtonen Mikko
Lampinen Kari
Leppänen Airi
Leppänen Kari
Liljelund Tessa
Lindberg Laila
Lindfors Jorma
Lindfors Jukka
Lindholm Jussi
Lindholm Bengt
Lindholm Carl-Erik
Linnalaakso Jukka
Linsiö Tuula
Lintonen Kati
Lipponen Päivi
Lohikoski Mikko
Loikkanen Torsti
Luoto Santtu
Malin Liisa
Manninen Erkki
Martin Christer
Marttinen Hannu
Mattila Jorma
Mattson Mauri
Matsson Börje
Matsson Monika
Mauno Auli
Matalakoski Cai
Melakoski Kaarina
Metsälampi Erkki
Micklin Thomas
Mikkolainen Anitta
Mikkonen Teuvo
Moring Tom
Moring Kirsikka
Moustgaard Christian
Mäntylä Jorma
Määttä Sirkku
Mönkkönen Urpo
Nieminen Hannu
Nikkilä Reijo
Nordberg Auli
Nummijärvi Raija
Nurminen Marjatta
Nurmio Hannu
Nuutinen Arvo
Nylund Glen
Nylund Heikki
Oittinen Vesa
Oksala Raimo
Oksanen Tauno
Oksanen Hannu
Ollilainen Pekka
Ovaskainen Kai
Paalanen Naani
Paavolainen Paula
Packalen Bengt
Pajunen Tuulikki
Pajunen Rauno
Pakaslahti Johannes
Pallasmaa Sirkku
Pasanen Reijo
Pekkarinen Eino
Perä Terttu
Piitulainen Leo
Pilvi Väinö
Pirinen Hannu
Pitkänen Ritva
Pitkänen Juhani
Porri Hannele
Pärnänen Outi
Pääkkönen Matti
Pöyhönen Tiina
Pöysä Jorma
Raition Pellervo
Raittila Pentti
Raivio Kari
Raivio Sinikka
Ranni Arja
Rauss Sinikka
Ravela Timo
Rekola Juha
Rentola Kimmo
Repo Petri
Repo Pirkko
Repo Risto
Repo Taina
Rintala Anna-Maija
Rislakki Jukka
Ronkainen Leena
Rossi Matti
Rotkirch Kristina
Rovamo Pertti
Ruikka Mirjam
Ruotsalo Anssi
Rutanen Reijo
Räike Tuula
Räike Ilmari
Saarinen Merja
Sajama Sinikka
Salin Olli
Sallamaa Kari
Salmen Leif
Salmi Pauli
Salminen Kai
Salminen Olli
Salo Markku
Salonen Juhani
Salonen Kristiina
Saloriutta Jorma
Sarja Kimmo
Sauli Iris
Savolainen Sanna
Scahlin Laila
Sellonen Kalevi
Seppälä Annamaija
Seppänen Kari
Sevon Ritva
Sillanpää Raimo
Silvonen Jussi
Sinnemäki Anssi
Sundberg Ralf
Suni Markku
Suomalainen Jouni
Suominen Anne
Susi Erkki
Söderström Solbritt
Taari Juhani
Tamminen Timo
Tapaninen Mikko
Tapaninen Mirja
Tapio Kari
Tapola Lasse
Tapola Pekka
Tavi Liisa
Tegelman Pekka
Teikola Arja
Teittinen Tuija
Tennilä Jukka
Tikkanen Matti
Tolvanen Margareta
Torvalds Nils
Torvinen Pauli
Tulkki Pasi
Tulusto Esko
Tuomi Raimo
Tuominen Eero
Udd Risto
Ukkonen Esko
Uljas Risto
Urpelainen Kalevi
Uusiniemi Markku
Vala Erkki
Valkonen Markku
Wallendarf Tauno
Valpola Auli
Vanajas Lea
Vekkeli Jukka
West Taina
Vesteri Jarmo
Vesterinen Riitta
Westman Juhani
Viialainen Riitta
Virkkunen Juha
Virta Timo
Virtanen Pekka J.
Virtanen Telle
Vuorela Marja
Vuorio Hannu
Åberg Kristian
Älli Heikki

Lähdeaineisto
-Ilkka Kylävaara Taistolaisuuden musta kirja
-Jukka Seppinen Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 strategia ja toiminta
-MOT-ohjelma Jouni Tervo 14.2.2000

Kuva
Kansikuva Ilkka Kylävaaran kirjasta Taistolaisuuden musta kirja