Felix Karasev työskenteli Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä useaan otteeseen vuosina 1963-1992. Hän on kirjoittanut teoksen Naapurinpojan muistelmat, jonka toinen osa käsittelee Suomea Karasevin elämässä.
Karasev kirjoittaa, että huomioni konkreettisiin kohteisiin kuului Kokoomus.
”Ensimmäinen ilmielävä kokoomuslainen minun elämäntaipaleellani on tohtori, professori Juha Vikatmaa. Hänen avoimuutensa, määrätietoisuutensa ja tahdonvoimansa miellyttivät minua. Hänellä oli kesämökki pienessä saaressa Kustavissa. Vietimme siellä iltapäivän ja seuraavan aamupäivän.”
Viimeisen kerran Karasev ja Vikatmaa tapasivat vuonna 1974. Karasev arvosti suuresti Vikatmaata, joka selvitti tilinsä elämän kanssa tuolla saarella ja tuossa kesämökissä.
Juha Vikatmaan avulla Karasev oli tutustunut Jouni Mykkäseen, Ilkka Suomiseen, Veijo Pitkäseen, Jarmo Virmavirtaan, Heikki Järvenpäähän ja Veikko Tavastilaankin. Suurlähettiläs Sobolev kutsui Kokoomuksen puheenjohtajan Ilkka Suomisen virallisesti aamiaiselle suurlähetystöön vasta 18.12.1986. Karasevilla ja Suomisella oli tiivistä kanssakäymistä perhepiirissä. Karasev ei pitänyt ilmaisusta kotiryssä. Hänen mielestään kysymys oli perheystävästä. Karasev oli myös Mauno Koiviston perheystävä.
Lähetystöneuvos M.G.Kotovilla ja Stepanovilla oli tapana hoitaa arkaluontoisia asioita tasavallan presidentti Urho Kekkosen kanssa. Stepanov kävi yhdessä Karasevin kanssa Yleisradion pääjohtajan Erkki Raatikaisen luona. Tuo organisaation toiminta oli tärkeä informaation levittämisessä.
Tuulesta temmattua
Karasev kirjoittaa, että useimmat meistä ovat taipuvaisia pitämään itseään hyveiden ruumiillistumana ja ihannekansalaisen mallikuvana. Silti meistä on kiinnostavaa tietää, mitä naapurimme ajattelevat meistä, elämäntavastamme ja maastamme. Karasev pitää tuulesta temmattuna niitä mielikuvia, joita entiset maanmiehet ovat luoneet. Hän ottaa esimerkkinä Oleg Gordievskyn kirjasta Sokea peili seuraavia ajatuksia: Ensi töikseen venäläiset kahmaisivat käsiinsä Suopon. Miltei neljännes sen työntekijöistä oli jossakin määrin KGB:n ”koukussa”. Riisuttuaan näin Suomen erikoispalveluilta aseet neuvostotiedustelijat saivat mahdollisuuden värvätä pelottomasti järjestäen kaikkia: maan presidenteistä opetusministeriön virkamiehiin. Kaikissa maassa ilmestyvissä sanoma- ja aikakausilehdissä istui vähintään yksi agentti kussakin. Säännönmukaisesti he olivat osastojen esimiehiä, välistä jopa julkaisujen omistajia. Ruokahalu kasvoi syödessä: alettiin värvätä päitsi presidenttejä myös näiden lapsia. SDP:n johto koostui pelkistä KGB:n agenteista. Keskustapuolueesta puhumattakaan. Monet suurliikemiehet uivat KGB:n verkkoihin kuin silakkaparvet. Kun kommunistinen imperiumi romahti, Suomea 47 vuotta rautaisella otteella kurkusta kuristaneet kädet kirposivat heikenneinä.
Kauhukseen suomalaiset saivat tietää, että Venäjä on kuin sadun lohikäärme menetettyään kolme päätä – NKP:n, KGB:n ja GRU:n. Silmänräpäyksessä se oli saanut satoja uusia yhtä vaarallisia päitä, erilaisten puolueiden ja yhdistymien sekä myös 12 erikoispalvelun hahmossa. Ne kaikki alkoivat heti teroittaa tikareitaan ja tähyillä himokkaasti ja helpon voiton toivossa Suomeen päin. Pakkohan siinä on Natoon kärttää ja siihen hyväksymistä odotellessa kiireen vilkkaa vahvistaa itärajaansa kymmenillä- ja sadoillatuhansilla jalkaväkimiinoilla.
Karasevin mukaan tuollaisen mielikuvan entiset maanmiehet ovat luoneet. Mitä tästä opimme? Vihollinen, kavala ja paha ryssä, on entiseen tapaan viekas ja säälimätön. Venäjällä tapahtuvien ulkoisten muutosten ei saa antaa pettää. Se on perimmältään yhä sama maailman herruuteen pyrkivä suurvalta. Minähän, Gordievski, tiedän tarkalleen, kirjoitta Karasev. Hän kritisoi voimakkaasti Gordievskin ja Rogachin kirjaa Sokea peili.
Tamminiemen pesänjakajat
Lauantaiseura julkaisi kirjan Tamminiemen pesänjakajat. Kirja aiheutti sen verran hämminkiä, että ainakin Aarno ”Loka” Laitinen sen varmasti muistaa. Mahdolliset Kekkosen seuraajat on kirjassa analysointi totutusta tavasta poikkeavalla tavalla viiltävästi analysoiden.
Kirjan mukaan Mauno Koivisto on turkulaisen puusepän aliravittu poika, kansakoulutodistuksessa kuutosia ja seiskoja, telakkatyöläinen, kirvesmies, ylioppilaaksi iltakoulussa, maisteriksi ja tohtoriksi työn ohessa. Tellervo on viljelijän tytär. Vanhemmat eivät erityisemmin ihastuneet Tellervon löytöön, satamamieheen, mutta sittemmin Manussa ei liene valittamista. Koivistolle oli yritetty järjestää virallista Moskovan matkaa koko toisen pääministerikauden ajan. Ensimmäisiin tunnusteluihin Neuvostoliiton lähetystön virkailijat vastasivat kivahtaen: - Mitä Sorsa siihen sanoo?
Taisto Kalevi Sorsa on Keuruulla 1930 syntynyt, yhteiskuntatieteen maisteri. Hän tuli varhain mukaan työväenliikkeeseen. Koulu jäi laiskalta Sorsalta kesken, mutta nuorena paljastunut aineenkirjoitustaito näkyy hyvinä puheteksteinä. Sorsassa on valtiomiesaineista. Hän ei halua vahvoja miehiä lähelleen, ja osaa tuhota vastustajansa, usein näennäisen lempeästi.
Ahti Karjalainen on kaikkea sitä mitä Suomen presidenteiltä on kaivattu: hän on tohtori, porvari, kotoisin maalta, moninkertainen ministeri ja pääministeri, Moskovan suosikki, Suomen Pankin johtaja kuten Kekkonen, Ryti ja Kallio. Hänen mahdollisuutensa ovat niin mahtavat, että vain hän itse voi ne tuhota. Poliittiset erehdykset eivät ole pudottaneet Karjalaista politiikan pörssissä. Sen on tehnyt viski.
Autosaattue kiitää kohti Moskovaa. Vieraat ja isännät nojautuvat mustien Zaikojen toppauksiin, torkkuvat pyörien suhinassa. Matkanteko on vaivatonta, muu liikenne pysähdyksissä. Äkkiä saattue jarruttaa, pysähtyy. Torkkujat havahtuvat. Onnettomuus? Mustan auton ovi aukeaa ja vastaus horjuu tielle. Suomalais-neuvostoliittolaisen kauppakomission venäläinen puheenjohtaja Nikolai Patolitshev kääntää katseensa sivuun. Suomalaiset korkeantason kauppamiehet vääntelehtivät vaivautuneina. Hyvän uutiskuvan toivossa autoistaan ulos hyökänneet valokuvaajat pyörtävät nolostuneina takaisin. Lounaalla nautitut nesteet ne vain läikkyivät yli komission suomalaiselta puheenjohtajalta.
Keijo Korhonen on hyvin suomalainen. Kylmä-Keijo joutui vasemmiston hampaisiin. Tiedonantaja oli tehnyt Suomen puolueettomuutta korostavasta Korhosesta ulkopolitiikan oikeistohaamun. Korhos-kammo levisi Tehtaankadun lähetystöön ja Moskovaan asti.
Heikki Haavisto kirjassa luonnehditaan ketaleeksi. Kirja kertoo, että kommunistiruhtinas Paavo Aitiolla oli hyvät suhteet Tamminiemeen ja Tehtaankadulle. Neuvostoliiton suurlähettiläs Vladimir Stepanov oli hänen henkilökohtainen ystävä. Venäläiset panivat jo vuonna 1970 merkille Euroopan nuorison turvakokousta Helsingissä johtaneen nuoren sosiaalidemokraatin. Ulf Sundqvist pääsi helposti Moskovan johtaman ja rahoittaman Maailman rauhanneuvoston puhemiehistöön.
Kotiryssä
Tamminiemen pesänjakajissa kerrotaan, että olisi väärin väittää, että Suomen presidentti valitaan Moskovassa, mutta yhtä väärin olisi väittää, ettei Moskova ole kiinnostunut siitä kuka hän on. Tätä varten Neuvostoliiton lähetystö pitää Suomessa ns. kotiryssäjärjestelmää, joka seuraa presidenttipeliä ja antaa tarvittaessa vihjeitä.
Arvokkain kotiryssä on tietysti Vladimirov. Hän valitsee tarkasti kenen kanssa asioi. Vain puolueiden ja teollisuuden huiput kelpaavat. Ahti Karjalainen, Paavo Väyrynen, Kalevi sorsa, Ulf Sundqvist ja Max Jakobson ovat saaneet kunnian pitää suoraa yhteyttä Vladimiroviin.
Siperialaiseen Soboleviin pitivät yhteyttä sellaiset suomalaisjohtajat kuten Mauno Koivisto, Keijo Korhonen ja Paavo Väyrynen, pääasiassa virkansa ja asemansa puolesta. Päätoimittaja Jan-Magnus Jansson on yrittänyt sitkeästi saada Derjabinin kotiryssäkseen, kuten edellinenkin yhteysmies oli ministeritasoa. Ammattiyhdistysmiesten kotiryssänä oli ahkera lähetystösihteeri Valeri Dmitrev.
Sosiaalidemokraattien käytännön paimentaja oli lähetystöneuvos Kossov, Kepun ykkössihteeri Silvestrov ja monet nuorisopoliitikot olivat saaneet kotiryssäkseen kakkossihteeri Tutshninin. Juri Ivanovits puhui ruotsia ja hänen reviiriinsä kuuluivat ruotsalainen kansanpuolue ja Zavidovo-toimittaja Tor Högnäs. Kotiryssäväylä oli Suomen puolueille ja niiden johtajille tärkeä tie saada ennakolta arvioita venäläisten suhtautumisesta tärkeisiin poliittisiin kysymyksiin.
Lähdeaineisto
-Felix Karasev Naapurinpojan muistelmat,
ISBN 951-1-14352-2, Otava 1998
-Lauantaiseura Tamminiemen pesänjakajat,
ISBN 951-99336-6-2, Kustannus-Vaihe Ky
Kuva
Kansikuva kirjasta Naapurinpojan muistelmat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti