Kemin kapina

Kemin kapinana tunnettu tapahtuma kuvaa hyvin ajan henkeä, virkamiestoimintaa ja hyvä veli-järjestelmää Suomessa. Kemin kapina on myös osoitus erikoisesta kolmikantatyöskentelystä.

Keväällä 1948 ja osittain talvellakin liikkui voimakkaita huhuja vallankaappausvalmisteluista maassa. Näissä huhuissa puhuttiin vallankaappausvalmisteluista ja toisaalta valtiollinen poliisi raportoi kuukausiraporteissaan maassa liikkuvista vallankaappauspuheista. Kommunistit suunnittelivat YYA-sopimuksen ratkaisevan käsittelyn yhteydessä suurta mielenosoitusta Helsinkiin. Presidentin esittelyssä presidentti Paasikivi antoi eron sisäministeri Leinolle, vaikka tämä ei ollut sitä pyytänytkään.

Kemi-yhtiön palkat

Kemi-yhtiön palkat olivat palkkojen liukumisten johdosta nousseet vuosina 1947-48 varsin voimakkaasti. Tämä kohoaminen oli tapahtunut erityisesti sellutehtaan lastaajien ja varastomiesten sekä sellupuiden maalle nostajien palkoissa. Sosiaali- ja terveysministeriön tarkastuksen mukaan palkat olivat liian korkeat. Se antoi yhtiön hallitukselle tehtävän saattaa palkat oikealle tasolle. Lähtökohta sosiaali- ja terveysministeriön toiminnalle oli työnantajapuolen lähettämä kirje. Urakkapalkkauksessa olleet sellun lastaajat ja varastomiehet siirrettiin tuntipalkkaukseen, mikä merkitsi noin 30-40 prosentin ansiotason laskua. Seurauksena olivat laajat lakot. Voimakkaan lakkoliikkeen aloittamista Kemissä edistivät uhkaava mieliala ja kireät välit eri tahojen kesken. Odotettiin ikään kuin ukkosen purkautumista.

Elokuun 18. päivänä 1949 Kemin lakot saavuttivat suurimman laajuutensa. Kaikkiaan noin 5000 henkilöä oli lakossa. Eri työpaikoilla jatkui kiihotus. Pääluottamusmies Kalle Kurkinen puhui voimakkaasti lakon puolesta ja rikkureiden poistamisesta työmaalta. Hän tehosti puhettaan kertomalla, että rauhansopimuksella oli rajoitettu Suomen armeija 33 000 mieheen ja SAK:laisia on noin 400 000. Armeija nujerrettaisiin vaikka kiviä heittämällä.

Lakkolaisten kokous

Lakkolaisten kokous oli kutsuttu kokoon 18. päivä elokuuta 1949 klo 14 Karihaaran työväentalolle. Kokoukseen saapuneiden lakkolaisten määrän arvioitiin olleen 2000 – 3000. Kokouksessa kiihotettiin mieliä. Kovaäänisellä annettiin selkeät ohjeet:
1. Mennään erottelutyömaalle joukolla
2. Heitetään erottelutyömaalla olevat rikkurit veteen.
Kansan Tahto kirjoitti, että erottelutyömaan Mustosta ei tarvitse heittää veteen, koska se on niin mukava mies. Marssin aikana komennettiin miehet eteen ja naiset taakse. Niinikään kehotettiin keräämään kiviä. Kulkue saapui vähitellen jonon muotoisena poliisien luo.

Tiedot tapahtumapaikalle ja sieltä ylimmälle johdolle kulkivat siten, että tapahtumapaikalla ne kerrottiin poliisitarkastaja Lampelalle, joka edelleen kertoi ne metsänhoitaja Pietikäiselle ja tämä puolestaan ne sisäministeri Simoselle. Palaute kulki päinvastoin tietenkin puhelimitse.

Poliisipäällikkö Huhtala kehotti väkijoukkoa pysähtymään kolme kertaa lain ja hallituksen nimessä ja pyysi väkijoukkoa hajaantumaan. Marssijoiden johtajat aloittivat kovan kiihotuksen. Niinpä eräs nainen kehotti hyökkäämään poliisin kimppuun, mutta muut poliisit estivät aikeen. Takana tulevat painoivat rivistöä eteenpäin. Hyökkäysmerkin antoi mies, joka pyöritti hattua pään päällä ja huusi: ” Päälle vaan ja eteenpäin”. Tuolloin väkijoukko oli aloittanut rynnäkön. Osa heitteli isokokoisia kiviä. Rynnäkköön osallistuneiden määrä lienee ollut 200-400 henkeä. Kamppailun alussa ammuttiin kaksi laukausta poliiseihin ilmeisesti tien toisella puolella olevien puiden takaa metsiköstä. Rynnäkön alkaessa Huhtala määräsi ottamaan pamput esiin ja hajottamaan väkijoukon. Yhteenotto oli varsin raju. Siinä lyötiin puolin ja toisin pamppujen läpi. Poliisi tehosti toimintaansa ampumalla pistooleilla varoituslaukauksia. Vasta konepistooleilla ilmaan ampuvien poliisien tuli sai rynnäkön loppumaan. Se johtui ilmeisesti siitä, että joukossa oli paljon rintamalla olleita miehiä, jotka tiesivät, mikä peli puhuu.

Useita uhreja

Tässä vaiheessa Anni Kontiokangas oli jäänyt Eino Matalan auton alle. Pakomatka-vaiheen alussa Felix Pietilä tapasi matkansa pään. Oltuaan yhteenotossa erään poliisin kanssa, poliisi oli juuri lyönyt häntä joko osuen tai osumatta kun laukaus ammuttiin. Kemin lakon aikana sattuneista lainrikkomuksista laitettiin syytteeseen 127 henkilöä. Jutun syytetyistä 97 rangaistus oli vuoden ja neljän kuukauden kuritushuonerangaistus. Kekkonen junaili armahdusesityksen läpi varsin nopeasti hallituksen iltakoulussa 28.3.1950.

Lähes ensi toimenaan Kekkonen pääministerinä puuttui kesän 1949 Kemin lakkomellakoista syytettyjen asemaan ja antoi lakiesityksen heidän armahtamisestaan. Pikavauhtia hän ajoi kantansa läpi ministeriössä, taivutti Paasikiven puolelleen, ja niin esitys voitiin antaa 28.3.1950 järjestetyssä ylimääräisessä esittelyssä. SKDL oli vaatinut jo hallitusneuvotteluiden aikana yleistä armahdusta Kemin mellakoissa syytetyille. Sosiaalidemokraattisessa lehdistössä päätös nähtiin hallituksen kumarrukseksi äärivasemmalle.

Armahdusesityksen jälkeen äärivasemmalta tuleva kritiikki oli selvästi lievempää, kirjoittaa Juhani Suomi kirjassaan Kuningastie.