perjantai 21. marraskuuta 2008
Suomi miehittäjänä
Suomen historiassa on vuosikymmenien ajan kiinnitetty vähän huomiota siihen, että Suomikin oli miehittäjävaltio.
Suomalaiset perustivat suurhyökkäyksen alettua kesällä 1941 Itä-Karjalan alueita varten Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan. Itä-Karjalan miehitetyn alueen hallinto oli vaikeasti järjestettävissä, koska paikallista neuvostohallintokoneistoa ei ollut lainkaan jäljellä. Sen johtajat olivat joko paenneet tai menneet maan alle. Suomalaiset pyrkivät määrätietoisesti alusta alkaen aloittamaan Itä-Karjalan miehityksen nimenomaan heimokansojen vapauttamisena.
Miehityshallinnon järjestely
Päämaja antoi 15.7.1941 käskyn väliaikaisesta sotilashallinnosta Itä-Karjalassa.
Sotilashallintokomentajina toimi aluksi Enso Oy:n toimitusjohtaja, varatuomari, vuorineuvos V.A. Kotilainen, joka toimi tässä tehtävässä 15.6.1942 saakka. Hänen jälkeensä sotilashallintokomentajana toimi Helsingin poliisikomentaja J. V. Arajuuri 15.6.1942-19.8.1943. Sen jälkeen sotilashallintokomentajana toimi teollisuusmies Olli Paloheimo miehityksen päättymiseen saakka. Miehityshallinnon vahvuus 30.11.1941 oli seuraava: upseereita ja sotilasvirkamiehiä 437, aliupsereita 393, miehiä ja poikia 529, ilmasuojelumiehiä 993 ja lottia ja työvelvollisia naisia 541, yhteensä 2893 henkilöä. Kokonaisvahvuus maaliskuussa 1942 oli 4 355 henkeä. Miehittäjäarmeijan perässä tulivat hallintoviranomaiset, joiden ensimmäisenä tehtävänä oli väestön kirjaaminen ja huollon järjestäminen.
Miehitetyn alueen väestö
Vuoden 1939 väestön laskennan mukaan ennen jatkosodan alkua oli karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan alueella yli 700 000 asukasta, joista venäläisiä oli 63,2 %, karjalaisia 23,2 % ja loput 13,6 % muita kansallisuuksia. Itä-Karjalasta evakuoitiin muualle Neuvostoliittoon yli 500 000 ihmistä. Väestön mukana evakuoitiin noin 15 000 päätä nautakarjaa Arkangelin ja Vologdan alueille sekä Komin tasavaltaan.
Miehityksen aikana alueella asui enimmillään 88 119 henkeä. Suomenheimoisia pääosin karjalaisia oli 35 919 ja loput 50 200 pääasiassa venäläisiä.
Keskitysleirit
Väestöä siirrettiin keskitys- ja siirtoleireihin. Suurimmat leirit olivat Äänislinnassa. Leireihin oli enimmillään suljettuna naisia, lapsia ja vanhuksia noin 24 000 henkeä, joista menehtyi 4600 henkeä. Suomalaisten joukkojen perustamilla keskitysleireillä oli marraskuussa 1941 yhteensä 11166 henkeä. Keräily oli tehokasta, koska vuoden 1941 lopulla keskitysleireillä oli 20005 enemmän tai vähemmän tervettä venäläistä tai muuta vierasheimoista kansalaista. Vuoden 1943 alussa keskitysleireillä oli 15240 epäkansallista henkilöä. Suurimmillaan keskitysleirien vahvuus oli maaliskuussa 1942, jolloin leireillä oli 23984 pääasiassa venäläistä henkilöä.
Suomalaiset siirsivät koko miehityksen ajan ihmisiä alueilta toisille, keskitysleireihin ja niiltä eri alueille tai työleireille tai niiltä takaisin keskitysleireille. Keskitysleirin ohjesäännöissä sanotaan, että ”leirin asioista on jyrkästi kielletty puhumasta sivullisille”.
Keskitysleirillä ollut Klavdia Njuppijeva kertoi vuonna 1966, että suomalaiset leirinvartijat ampuivat lasten nähden vankeja ja antoivat ruumiillista kuritusta naisille, lapsille ja vanhuksille ikään katsomatta. Hän kertoi myös, että vähän ennen lähtöään Petroskoista suomalaiset ampuivat nuoria poikia ja että hänen sisarensa pelastui samalta kohtalolta kuin ihmeen kautta. Kesäkuun loppupäivinä 1944 pääsimme ulos piikkilangalla ympäröidyistä keskistyslieristä Perevalkassa.
Sotilashallinnon alimpia oikeusasteita olivat kenttäoikeudet, joiden nimi viittasi selvästi sotilaallisuuteen ja miksei myös ankaruuteen. Kenttäoikeuksia oli vuodesta 1942 alkaen kaksi ja 1.6.1943 alkaen kolme. Ne käsittelivät vuonna 1943 840 juttua joissa syytettyinä oli
1133 henkilöä. Kenttäoikeuksien tuomioista en ole löytänyt seurantatietoja.
Suomalaistamistoimet
Kansallisen väestön suomalaistaminen aloitettiin heti. Voimia keskitettiin lasten parissa työskentelyyn. Oppivelvollisuus määrättiin jo vuoden 1942 alussa alueen suomenkielisille lapsille. Kouluja perustettiin ripeästi ja kouluissa oli enimmillään yli 10000 oppilasta. Miehitetyn alueen väestö mukautui tilanteeseen, mutta ei ryhtynyt mainittavaan vastarintaan.
Sotarikosta päättäminen
Sotarikos- ja sotasyyllisyyskysymys oli alkuaan ollut vain yksi henkisen sodankäynnin kohde, mutta mitä säälimättömämmäksi suursodan luonne vuodesta toiseen muuttui, sen suuremmat mittasuhteet myös tämä asia liittoutuneiden johtomiesten mielissä sai. Winston Churchill kirjoitti luonnoksen, jonka Stalin hyväksyi lähes sellaisenaan. Liittoutuneet hyväksyivät tekstin Teheranin konferenssissa. Näin liittoutuneet ensimmäisen kerran tekivät jaon kansainvälisen oikeuden perusteella tuomittaviin sotarikollisiin ja sotaa koskevia poliittisia rikoksia tehneisiin. Teheranin konferenssissa Stalin ruoti kovasanaisesti Suomelle esitettäviä rauhanehtoja. Suomalaisille olisi järjestettävä kunnon oppitunti. Teheranissa Stalin oli viitannut suomalaisten käyttäytymiseen miehittämillään alueilla ja sanonut heidän venäläistä väestöä kohtaan olleen aivan yhtä julmia kuin saksalaistenkin.
Luettelo no 1
Neuvostoliittolaiset esittivät Suomelle luettelon henkilöistä, jotka on todistettu syypäiksi sotarikoksiin ja jotka on viipymättä pidätettävä. Luettelo muodostui 61 nimestä, jotka olivat toimineet Itä-Karjalan sotilashallinnossa. Hallituksen oli maan yleisen edun vuoksi taivuttava uhkavaatimukseen ja uhkavaatimusajan päättyessä lokakuun 22. päivänä oli alun neljättäkymmentä luettelossa nimettyä miestä pidätetty. Useimmat pidätykset tapahtuivat lauantaina ja sunnuntaina 21.-22.10. Kenraalimajuri Palojärvi pidätettiin lokakuun 22. päivänä omissa häissään ja vietiin Helsingin päävartioon.
Oikeusministeri Kekkonen lähetti tammikuun 23. päivänä 1945 alioikeuksille huomiota herättäneen kiertokirjeen, jossa tähdennettiin sitä, että rangaistusten oli tyydytettävä kansainvälistä oikeuskäsitystä ja määrältään vastattava tehty rikkomusta, ja huomautettiin tuomioistuimien vastuusta välirauhansopimuksen tätä kohtaa täytettäessä.
Lähdeaineisto
Helge Seppälä: Suomi miehittäjänä 1941-44, ISBN 951-615-709-2
Lauri Hyvämäki-Hannu Rautkallio: Lista1:n vangit, ISBN 951-35-2799-9
Kuva
Kansikuva kirjasta Suomi miehittäjänä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti