Presidentinvaalitaistelu käynnistyi repivänä. Heti alusta alkaen siinä korostui koko kamppailua sittemmin hallinnut vastakkainasettelu; Kekkosen puolesta tai häntä vastaan. Kokoomus pyrki mustaamaan Kekkosta sellaisella voimalla, että on vaikea uskoa olevan kysymys kahdesta samansuuntaisesta puolueesta. Lehti uhrasi lähes yhtä paljon aikaa Kekkosen arvosteluun kuin Tuomiojan esillä pitämiseen. Kokoomuksen torjuntaprogandasuunnitelmaan sisältyi Kekkosen esittäminen julkisuudessa muun muassa "juopottelevana hotellitappelijana", kielitaidottomana nurkkakuntapoliitikkona" ja "hysteerisenä pyrkyrinä". Sylvi Kekkonen oli tarkoitus esitellä äänestäjille "kansainvälisesti tunnettuna kommnistien myötäjuoksijana". Vaikka nämä kohdat pyyhittiin yli suunnitelmasta, tuli juuri ne ja vastaavankaltaiset hallitsemaan kekkosvastaista agitaatiota. Uusi Suomi pyysi ilmoituksessaan lähettämään Kekkosta koskevia juttuja. Epäedullisia tietoja pyrittiin löytämään nimenomaan Kekkosen toiminnasta. Etsivässä Keskuspoliisissa sekä hänen kannanotoistaan sota-aikana ja vaaran vuosina. Kun siinä ei kovin onnistuttu nousivat päällimmäisiksi alkoholin käyttö ja naisseikkailut.
Lyhyessä ajassa Kekkoselle luotiin ikuinen sukupuoliatleetin maine. Yhden jos toisenkin tuttavapiirissä paljastui naisihmisiä, jotka selvästi muistivat joutuneensa Kekkosen ahdistelujen kohteeksi. Jutut levisivät suusta suuhun ja paranivat kaiken aikaan. Innokkaimpina levittäjinä olivat "uhrit" itse; huomion kohteena oleminen kun hiveli miellyttävästi itsetuntoa. Kekkosta vastaan kehiteltiin vuoden 1955 kuluessa halventavia vitsejä sekä lämmiteltiin uudelleen vanhoja huhuja. Niistä suosituimpiin kuului kulunut väite, että Kekkosen kolmen vuoden takainen nk. suolistosolmu olikin todellisuudessa ollut puukonpisto, joka oli syntynyt Kekkosen ja Kalle Kaiharin kiistellessä naisesta. Sensaatio Uutisten nimellä julkaistu lehdykäinen erikoistui Kekkosen mustamaalaamiseen. Lehdessä oli mm. seuraavia otsikkoja: "Kekkonen tappeli ministerin kanssa", "Kekkonen sammui lattialle pääministeri Hedtoftin hautajaisten jälkeen", "Kekkonen nukahti hotellin hissiin", "Ministerillä oli oma bordelli Meilahdessa. Kekkonen innokas asiakas", "Rakastunut Kekkonen häiritsee naapureita", "Kekkonen vietiin poliisiasemalle, Täysjuovuksissa ruotsalaisessa suurhotellissa", Kekkosen luovuttava presidenttiehdokkuudestaan. Hotellitappelut jatkuvat: raahasi naista korvarenkaista".
Kekkosen elämäntapojen ohella oikeiston kritiikki kohdistui hänen talous- ja ulkopolitiikkaansa sekä väitettyyn yhteistyöhn kommunistien kanssa. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti esitettiin häpeänäytelmänä, jossa konnina häärivät Kekkonen ja Hertta Kuusinen. Selvästi Kekkosta vastaan asettui maan suurin päivälehti ja mielipidevaikuttaja Helsingin Sanomat. Myös Maalaisliiton piirissä oli joukko nimekkäitä, jotka pystyivät horjuttamaan Kekkkosen ehdokkuuden uskottavuutta. Tähän Kalliokosken ympärille ryhmittyneeseen joukkoon kuuluivat muiden muassa Juho Koivisto, E.M. Tarkkanen, T.N. Vilhula, Jalo Lahdensuo, Kalle Kirra, Touko Luostarinen ja Eino Isohanni.
Kekkosen tultua nimitetyksi Maalaisliiton ehdokkaaksi Paasikivi viestitti sekä SDP:n että Kokoomuksen suuntaan Kekkosen olevan hänen mielestään päätään pitempi muita presidenttikandidaaatteja ja kaiken lisäksi parempi myös venäläisiin nähden. Alli Paasikiven mukaan Kekkonen oli ainoa, jonka kanssa Juho Kusti saattoi "keskustella"; muiden kanssa hän "vain puhui".
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen....
Valitsijamiesvaalit suoritettiin 16-17.1.1956. Kekkonen sai 88 valitsijamiestä. Fagerholmin vaaliliitto sai 72, Tuomiojan 57, Kilven 56, Törngrenin 20 ja Rydmanin 7 valitsijamiestä. Valitsijamiesvaalien ja varsinaisen vaalitoimituksen välisiä viikkoja leimasi silmiinpistävä poliittinen aktiivisuus. Kekkosen lähipiirissä lähdettiin siitä, että tämän valinnan ehdottomana edellytyksenä oli saatava SKDL kannattamaan häntä ratkaisevassa äänestyksessä. Puuttuvat seitsemän ääntä uskottiin saatavan kansanpuolueelta ja RKP:n viljelijäsiiveltä. Helmikuun alussa uskottiin ääniä olevan saatavissa 156. Samanaikaisesti liikkui huhuja Tannerin nostamisesta mustaksi hevoseksi. Viestit Tannerin paluusta herättivät levottomuutta myös Moskovassa. Neuvostoliittolaiset korostivat Leskiselle, että Tannerin nimea "pidetään" yhä mustana lehtenä neuvostoliittolaisten silmissä". Eikä Fagerholm ollut heidän mukaansa paljon parempi. Paasikiveä pyrittiin saamaan vielä tässä vaiheessa ehdokkaaksi jatkamaan presidenttikauttaan. Toisella kierroksella Fagerholm sai 114 ääntä, Kekkonen 102 ja Paasikivi 84 ääntä.
Ennen kolmatta kierrosta kokoomuslaisista kolme oli päättänyt antaa äänensä Kekkoselle, mutta päätettyä pysyä yhtenäisenä hekin taipuivat kannattamaan Fagerholmia. Samoin kävi RKP:ssä. Maalaisliiton keskuudessa tunnelma ennen kolmanteen äänetykseen käymistä oli kaamea. Kansanpuolueen taholta oli saatu kuulla, että ryhmät äänet tulisivat jakaantumaan. Yhtä ääntä odoteltiin Korsbäckiltä tai Hollstenilta. Yksi ääni tunti siltikin puuttuvan. Tulos ratkesi vaalitilaisuuden kestettyä runsaat kuusi tuntia. Leskinen luetteli Kekkosen nimen 151 kertaa ja eduskunnan istuntosali puheksi äänten kohinaan. Lehteriltä alkoi kuulua aplodeja. Kekkonen katkaisi hälyn lyhyeen voimakkailla nuijaniskuilla. Vaalitilaisuuden jälkeen Kekkonen kiusoitteli Leskistä siitä, että tämä oli pitänyt elämänsä parhaan puheen.
Fagerholmin kannattajat eivät millään voineet hyväksyä sitä, että tämä lopulta hävisi kahdella äänellä. Viha kohdistui Kekkosta äänestäneisiin "pettureihin". Muun muassa Margit Borg-Sundman sylkäisi Kekkosen kannattajaksi epäiltyä Korsbäckiä kasvoihin. Hetemäki ärhenteli "saatanan kommunisteille". Julkisuudessa alkoi tuon ratkaisevan äänen antajan etsintä. Varsinaista nimeltä mainittua ratkaisijaa ei kuitenkaan löytynyt. Kekkosen vakiinnitettuaan asemansa presidenttinä hänen äänestäjikseen ilmoittautui niin monta Fagerholmin kannattajaa, että äänestysnumeroiden olisi pitänyt olla tyystin toisenlaiset. Todennäköiseltä vaikuttaa, että SDP:n riveistä Penna Tervo oli ratkaisevan äänen antaja. Siihen viittaa poikkeukselliset huomionosoitukset, joilla presidentiksi valittu Kekkonen kunnioitti pian vaalien jälkeen auto-onnettomuudessa menehtynyttä Penna Tervoa. Ratkaisevan äänen antajaksi on ilmaantunut niin monta henkilöä, että teoria viimeisestä äänestä on hiekalle rakennettu.
Yleislakko
Kekkosen virkaanastujaispäivänä 1.3.1956 alkoi yleislakko. Kekkosen vastustajat kutsuivat sitä vahingoniloisesti Kekkosen kruunajaisiksi. Yleislakko oli paha enne Kekkosen ajan sisäpoliittiselle tulevaisuudelle. Vt. pääministeri Viljami Kalliokoski puhui presidentinlinnan valtiosalissa valtioneuvoston puolesta eroavalle ja virkaan astuvalle presidentille. Hän sanoi pitävänsä vilpittömästi isänmaan ystävänä. Se mitä Kalliokoski lausui uudesta presidentistä ei koskaan tullut julkisuuteen nauhoituksessa sattuneen teknisen häiriön vuoksi.
Lakko oli koetinkivi K.A. Fagerholmin hallitukselle, jonka opetusministerinä oli Johannes Virolainen, maatalousministerinä Martti Miettunen, valtionvarainministerinä Aarre Simonen, puolustusministerinä Emil Skog, kauppa- ja teollisuusministerinä Kauno Kleemola, ulkoministerirnä Ralf Törngren. Eduskunnan puheenmieheksi valittiin V.J. Sukselainen. Lakkotoimikunta julisti 3.3. Shellin, Gulfin ja Unionin bensiinivarastot ja jakelupisteet lakkoon. Lakkotoimikuntaan kuuluivat SAK:n entinen puheenjohtaja Antikainen, 2. puheenjohtaja Rantanen sekä järjestösihteeri Järvelä ja jäseninä Keijo Liinamaa ja Olavi Lindblom. 16.3. järjestettiin koko maassa lakkokokouksia. Leskinen puhui jopa poikkeustilan julistamisesta ja vaati puolueen puolelta solidaarisuutta SAK:ta kohtaan. SAK:n piirissä arvosteltiin hallitusta ankarasti. Koko maan tuotantoelämä lamaantui. Lakkolaisia oli n. 450 000. Lakko kesti 19 päivää. SAK ja STK hyväksyivät halliituksen välitysehdotuksen 18.3.1956. Taustana vuoden 1956 yleislakolle oli sota-aikana luodun säännöstelyjärjestelmän päättyminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti