Emil Albert Skog (30.6.1897–20.9.1981), oli suomalainen vasemmistopoliitikko. Skog liittyi Metallityöväen Liiton alaisen Helsingin levyseppien ammattiosaston jäseneksi 1.1.1915. Hän oli silloin 17-vuotias. Keväällä 1917 puhkesi Venäjän maaliskuun vallankumous. Kansalaissodan alkamisen vuoksi Skogin työpaikka suljettiin. Syksy 1917 oli varsin levotonta aikaa. Marraskuussa 1917 oli ollut ns, suurlakko. Tilanne maassa oli erinomaisen jännittynyt. Joulukuun 6. päivänä Suomen eduskunta julisti maan itsenäiseksi. Tammikuun 27. päivänä alkoi sisällissota. Maaliskuun 20 päivänä Skogin määrättiin lähtemään rintamalle. Maaliskuun 26. päivänä valkoiset saivat lisävoimia. Siinä taisi olla mukana ruotsalainen prikaati, 400 miestä. Valkoisten ratkaiseva hyökkäys alkoi huhtikuun 3. päivän aamuna. Kovimmat taistelut käytiin Mustanlahden kalliolla ja Kalevankankaalla. Tappiot olivat suuret molemmin puolin. Jostakin tuli määräys, että vastarinta on lopetettava. Sota oli minun osaltani päättynyt. Skog toimi vuonna 1918 punakaartissa tykkimiehenä ja osallistui Messukylän sekä Tampereen puolustustaisteluihin.
Sotavankina
Skog oli sotavankina ja kuulusteltavana, mutta hänet vapautettiin. Skog kertoo, että heille vapautetuille annettiin litterat Tampereelta Helsinkiin menevään junaan ja voileipiä evääksi. Vaunuissa oli tuskin lainkaan ”siviilejä”. Iloisia kun olimme, lauloimme työväenlauluja niin että seinät kajahtelivat. Matkustajat ihmettelivät, että mitä joukkoa olimme, kun uskalsimme laulaa kiellettyjä lauluja. Joukkoomme lyöttäytyi pari ylioppilasta, jotka halusivat tietoja vankileirien oloista. Me kerroimme, minkälaisia kuolemansellejä sotavankileirit todella olivat. Tämä kaikki oli heille uutta. Myöhemmin meidät vangittiin ja vietiin valtiorikosoikeuden tuomittavaksi.
Tuomioistuin, mikä istui Hallituskadulla, oli täysin laiton. Puheenjohtajana oli siviilimies. Sivummalla pienen pöydän ääressä oli syyttäjä. Puheenjohtaja luki paperista, että minut, Emil Skog, tuomitaan valtiopetoksesta 8 vuodeksi kuritushuoneeseen ja menettämään kansalaisluottamukseni 10 vuodeksi. Iltapäivällä poliisikonstaapeli Bäckström vei meidät tuomitut laivalla Suomenlinnaan, jossa luovutti meidät päävartion komendantille. Meidät pantiin rautaverkolla eristettyyn pienen huoneen kokoiseen häkkiin odottamaan siirtoa vankilakasarmille. Kuolemantuomiota pantiin vielä lokakuussa täytäntöön. Aamulla kerrottiin, kuinka monta ruumisarkkua oli laivalla kuljetettu Santahaminaan, missä oli teloitettujen hautausmaa.
Tieto Saksan luhistumisesta otettiin riemuiten vastaan. Joulukuun 14. päivänä 1918 palomies Hietaranta, joka oli käynyt kaupungissa, toi juttuani koskevan valtiorikosylioikeuden päätöksen minulle. Hän oli saanut sen asianajajaltani ja siinä sanottiin, ett ylioikeus oli alentanut tuomioni kolmen vuoden ehdonalaiseksi tuomioksi. Komendantti tutki tarkkaan paperini ja tuumi, että kyllä se on virallinen ja pätevä. Kahdeksan vuoden tuomiosta olin kärsinyt kaksi ja puoli kuukautta Suomenlinnassa. Nyt olin vapaa mies, kirjoittaa Emil Skog.
Työväenliikkeen suuntariidat
Vuonna 1919 monarkistit ja tasavaltalaiset olivat jakaneet porvarilliset piirit kahteen osaan. Taistelu oli ollut kiivas, mutta tasavaltalaiset olivat voittaneet – tosin sosiaalidemokraattien ja länsivaltojen avulla. Vuonna 1919 nouseva työväenliike joutui vaikeamman suuntariidan kouriin kuin konsanaan porvarit. Se jakaantui kahteen keskenään taitelevaan rintamaan ja joutui samalla puolustamaan asemiaan porvarillista rintamaa vastaa.
Osa sosiaalidemokraattisen puolueen johtajia oli perustanut Venäjällä Suomen kommunistisen puolueen. Se perustettiin vastapainoksi toimintaansa aloittavalle sosialidemokraattiselle puolueelle. Uusi ryhmä pystyi valtaamaan Helsingin Sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön ja Pohjois-Suomen kunnallisjärjestöjä ja puolueyhdistyksiä.
Osa sosiaalidemokraattisen puolueen johtajia oli perustanut Venäjällä Suomen kommunistisen puolueen. Se perustettiin vastapainoksi toimintaansa aloittavalle sosialidemokraattiselle puolueelle. Uusi ryhmä pystyi valtaamaan Helsingin Sosiaalidemokraattisen kunnallisjärjestön ja Pohjois-Suomen kunnallisjärjestöjä ja puolueyhdistyksiä.
Lapuanliike
1920-luvun jälkipuoliskolla oli ammattiyhdistystoiminta ollut vilkasta. Jäsenmäärä Ammattijärjestössä oli noussut lähelle sataatuhatta. Useita lakkoja oli käyty vaihtelevalla menestyksellä. Sosiaalidemokraatit oli levottomina seuranneet laupuanliikkeen riehuntaa maassa. Väinö Tanner oli jyrkästi lapuanliikettä vastaan. Tanner ryhtyi johtamaan toimintaa lapualaisia vastaan. Heinäkuussa 1930 lapualaiset mobilisoivat kannattajiaan Helsingin marssille. Työväenpiireissä kerrottiin, että Kosolalla oli hallituslista taskussaan. Lapuanliikkeen todelliset johtajat, kokoomuslaiset pitivät huolen siitä, että vallankahva siirtyi kokoomukselle.
Lapualaiset yrittivät kaikin keinoin vaikeuttaa sosiaalidemokraattien toimintaa. Kalle Jokinen, kansanedustaja ja Perniön kunnanvaltuuston jäsen, joutui kiertämään varsin usein Turun vaalipiirin alueella. Kerran kun kansanedustaja Jokinen polkupyörällä poistui puhetilaisuudesta, astui metsästä neljä miestä tielle, pysäytti Jokisen matkan ja kehotti kansanedustajaa mukaansa metsään. Jokinen kieltäytyi ja samalla iski hihassa olevalla puukolla yhtä rintaan ja toista käsivarteen. Haavoittuneet jäivät tielle vaikeroimaan, muut kaksi menivät metsään karkuun.
Lapuanliikkeen vaino ja ammattiyhdistysliikkeen kriisi jättivät syvät jäljet työväestön mieleen. Niidenkin ammattiosastojen, joita ei lakkautettu, toiminta hiljeni.. Uusi SAK perustettiin lokakuussa 1930. Perustajina olivat sosiaalidemokraattiset ammattiyhdistysmiehet, Salovaara, Huttunen, Fagerholm, Lähde ym.
Lapuanliikkeen vaino ja ammattiyhdistysliikkeen kriisi jättivät syvät jäljet työväestön mieleen. Niidenkin ammattiosastojen, joita ei lakkautettu, toiminta hiljeni.. Uusi SAK perustettiin lokakuussa 1930. Perustajina olivat sosiaalidemokraattiset ammattiyhdistysmiehet, Salovaara, Huttunen, Fagerholm, Lähde ym.
Suuri talouskriisi
1930-luvun alkuvuosina oli kapitalistiset maat ajautuneet vaikeaan talouspulaan. Se alkoi Yhdysvalloissa 1929 ja levisi myöhemmin kaikkiin maihin Suomi ja Skandinavian maat mukaan lukien. SAK teki kaiken voitavansa työttömyyden helpottamiseksi. Lapuanliikkeen henkinen selkäranka oli murtunut Mäntsälästä. Leijonasta tuli vähitellen kasvissyöjä. Se järjestäytyi IKL-puolueeksi ja pyrki eduskuntaan. Presidentiksi valittiin Kyösti Kallio. Sosiaalidemokraattis-maalaisliittolainen yhteistyöhallitus portaassa alkoi. Vuonna 1937 tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Suomi julistautui itsenäiseksi valtakunnaksi. Valtioneuvosto päätti järjestää itsenäisyyspäivän pääjuhla Messuhallissa, jossa juhlayleisöä oli arviolta noin 8000 henkilöä. Presidentti ja rouva Kallio ja entinen presidentti K.J. Ståhlberg istuivat edessä. Mannerheim ja Svinhuvud eivät olleet läsnä, vaikka heidät oli kutsuttu, He pitivät tilaisuutta kansanrintama juhlana ja olivat siitä syystä jääneet pois.
Sodan varjossa
Neuvostoliitto ja Saksa solmivat elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen Moskovassa. sopimus herätti sekavia tunteita työväen piirissä. Kansan keskuudessa kiersi itsepintainen huhu, että Moskovassa oli sovittu Suomenkin kohtalo. Kun 30.11.1939 olin kahdeksan aikaan aamulla menossa työpaikalleni Pikku-Roobertikadun varrella olevaan Helsingin Puhelinyhdistyksen verstaaseen, alkoivat hälytyssireenit soida. Talvisota ymmärrettiin silloin yrityksesi vallata koko maa. Työväenliike oli varauksetta asettunut muiden kansalaispiirien tavoin puolustusrintamaan ja seisoi siinä loppuun saakka. Työväenliikkeen johtavat henkilöt puhuivat asiasta myös radiossa. Olimme tietoisia siitä, että taistelu tulee olemaan kovaa ja että se vaatii paljon uhreja. Moni suomalainen joutuu antamaan henkensä, mutta oikeus on voittava.
Talvisodan jälkeen 1940 elettiin meillä levotonta aikaa. Oltiin syvästi järkyttyneitä siitä, että sota oli hävitty ja kokonainen maakunta menetetty Neuvostoliitolle. Maa oli jäänyt itsenäiseksi, mutta rauhasta huolimatta Suomen ja Neuvostoliiton välit olivat edelleen huonot.
22.6.1941 oli sota syttynyt Neuvostoliiton ja Saksan välillä. Hitler oli pitänyt puheen, jossa mainittiin Suomen armeijan olevan valmiina rajalla. Se merkitsi sitä, että maamme oli jälleen joutumassa sotaan. Sosiaalidemokraattinen oppositio suhtautui jyrkän kielteisesti yhteistyöhön Saksan kanssa. Tannerin johtama puoluetoimikunta hallitsi suvereenisti niin puoluetta, eduskuntaryhmää kuin sosiaalidemokraattisia työväen keskusjärjestöjä. Tanner oli voimamies. Hän oli tavattoman tarmokas ja rohkea, etevä talousmies ja sosiaalipoliitikkona maamme huippuihin kuuluva. Tanner nosti lyödyn liikkeen uudelleen jaloilleen. Sodan loppuvaiheessa tyytymättömyys Tanneriin kasvoi. Hänen hyvä ystävänsä Wuorikin rikkoi välinsä hänen kanssaan. Sodan jälkeen monet porvaritkin vaativat hänen poistumistaan poliittiselta näyttämöltä. Tanner kutsui luokseen Aaltosen, Hiltusen, Varjosen, Pusan ja minut ja halusi tietää kantamme asiaan. Kun enemmistö, jonka muodostivat Varjonen, Hiltunen ja Aaltonen olivat eroamisen kannalla. Tanner meni eduskunnan kansliaan jättämään eroanomuksensa.
Virolaiset
Muutama ennen välirauhaa 1944 olin matkalla Raumalle selvittämään palkka- ja työasioita Lönnström-yhtiöiden konepajalle. Juna täytyi viimeistä paikkaa myöten nuorista miehistä. Raumalla oli virolaisten kokoontumispaikka, josta höyrylaiva ja moottoriveneet kuljettivat miehiä Pohjanlahden yli Ruotsin puolelle. Ei ollut järkeä jättää miehiä Suomeen, koska rauhanteon jälkeen heidät ehkä jouduttaisiin luovuttamaan Viron viranomaisille.
Vuoden 1945 lopulla Metalliliiton jäseniä oli noin 50 000. Uusien jäsenten joukossa oli runsaasti radikaalia väkeä. Metalliliiton ylimääräisessä kokouksessa liittotoimikunnan esitys hyväksyttiin äänin 123-115. Jos Metalliliitto olisi joutunut 1945 SKDL:n käsiin, olisi edustajakokous tullut kommunistivoittoiseksi.
Vuoden 1945 lopulla Metalliliiton jäseniä oli noin 50 000. Uusien jäsenten joukossa oli runsaasti radikaalia väkeä. Metalliliiton ylimääräisessä kokouksessa liittotoimikunnan esitys hyväksyttiin äänin 123-115. Jos Metalliliitto olisi joutunut 1945 SKDL:n käsiin, olisi edustajakokous tullut kommunistivoittoiseksi.
Paasikiven toinen hallitus
Sosialidemokraattisiksi ministeiriksi ehdotettiin Onni Hiltusta, E.A.Wuorta ja Eino Kilpeä. Ehdotus hyväksyttiin ja Paasikiven toinen hallitus nimitettiin virkaansa 16.4.1945. Vähän ennen Tannerin pidättämistä meitä oli pieni ryhmä koolla Kansanvalta Oy:n johtajan virkahuoneessa Paasivuorenkatu 3:ssa pohtimassa sotasyyllisten kohtaloa ja tulevaisuutta. Kun Aaltonen tiedusteli Tannerilta, miten tämä suhtautui vangitsemiseen ja yleensä sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin, vastasi Tanner: ”Parempi olisi, että venäläiset suorittaisivat vangitsemisen ja myös tuomitsemisen. Suomi säästyisi silloin moiselta häpeältä.”
Presidentinvaihdos
Vuodenvaihteessa 1945-46 kiersi poliittisissa piireissä huhu, että presidentti Mannerheim tulisi lähiaikoina eroamaan. Marsalkka oli matkustanut Portugaliin marraskuussa terveyttään hoitamaan. Maaliskuun eduskuntavaalien aikana 1945 oli puolueessa toimiva oppositioryhmä hajaantunut kahtia. Pekkala ja Keto olivat eronneet sosiaalidemokraattisesta puolueesta ja liittyneet SKDL:ään. Maltillisempi siipi Fagerholmin ja Wuoren johdolla jäi edelleen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen.
Minut oli kutsuttu tasavallan presidentin luokse 21.6.1946 klo 10. Presidentti Paasikivi oli silloin 77-vuotias. Hän sanoi seuranneensa SDP:n ylimääräisen puoluekokouksen menoa ja todenneensa, että puolueen piirissä jatkuvasti ilmeni vaikeita ristiriitoja. Se oli maan poliittisen toiminnan kannalta vahingollista. Fagerholm ei osallistunut keskusteluun paljoakaan.
Sain ainoana puoluetoimikunnan jäsenenä kutsun Neuvostoliiton lähetystön vastaanotolle vallankumouksen 29. vuosipäivän johdosta. Puolueemme oppositio miehille oli saapumiseni yllätys. Tuomas Bryggari, vanha oikeistososialisti, tuli luokseni ja ryhtyi lähetystön virkamiesten läsnä ollessa moittimaan puoluetoimikuntaa syyttäen sitä Tannerin käsikassaraksi. Poistuessani lähetystöstä, hiipi mieleeni katkeruus siitä, miten oman puolueen jäsen käyttäytyi niin tahdittomasti vieraiden läsnä ollessa ryhtyessään arvostelemaan niin karkealla tavalla puoluejohtoa.
Sain ainoana puoluetoimikunnan jäsenenä kutsun Neuvostoliiton lähetystön vastaanotolle vallankumouksen 29. vuosipäivän johdosta. Puolueemme oppositio miehille oli saapumiseni yllätys. Tuomas Bryggari, vanha oikeistososialisti, tuli luokseni ja ryhtyi lähetystön virkamiesten läsnä ollessa moittimaan puoluetoimikuntaa syyttäen sitä Tannerin käsikassaraksi. Poistuessani lähetystöstä, hiipi mieleeni katkeruus siitä, miten oman puolueen jäsen käyttäytyi niin tahdittomasti vieraiden läsnä ollessa ryhtyessään arvostelemaan niin karkealla tavalla puoluejohtoa.
Vuoden 1947 alkupuolella olimme keskustelleet pariinkin otteeseen Fagerholmin kanssa sovinnon aikaansaamisesta puoluetoimikunnan ja oppositioryhmän välille. Kesällä 1947 Sosiaalidemokraatin päätoimittaja Eino Kilpi siirtyi SKDL:n riveihin.
Hallituspula
Talvella 1947 joutui Pekkalan hallitus vaikeuksiin eduskunnan kanssa. Vapunaattona kello 18 minun oli mentävä Paasikiven luokse. Presidentti selitti, miten tyhmää ja vastuutonta on näissä oloissa aiheuttaa hallituspula. Vähän myöhemmin kävin vankilassa tapaamassa Väinö Tanneria. Hän oli Paasikiven kanssa samaa mieltä. Kävin tapaamassa Tanneria useita kertoja vuoden 1947 aikana.
Vuoden 1948 eduskuntavaalit
Sosiaalidemokraattinen puolue valmistautui huolellisesti vuoden 1948 eduskuntavaaleihin. Vaalituloksen johdosta Pekkalan hallituksen asema tuli kestämättömäksi. Sosiaalidemokraatit esittivät SKDL:lle neljää paikkaa, maalaisliitolle viittä ja sosialidemokraateille viittä tai kuutta paikkaa. Tätä ei Hertta Kuusinen ja Kulo hyväksyneet. Paasikivi päätyi sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitukseen. Fagerholm, Lepistö ja minä kokoonnuimme Fagerholmin asuntoon suunnittelemaan hallituksen kokoonpanoa. Ulkoministeriksi tulisi Carl Enckel, oikeusministeriksi Tauno Suontausta ja sisäministeriksi Aarre Simonen, opetusministeriksi Reino Oittinen, maatalousministeriksi Matti Lepistö ja Jussi Raatikainen hänen apulaisekseen. Kulkulaitosministeriksi Onni Peltonen, työministeriksi E. Härmä, valtionvarainministeriksi Onni Hiltunen, sosiaaliministereiksi Vallu Liljeström ja Tyyne Leivo-Larsson, kansahuoltoministeriksi O. Toivonen ja kauppa- ja teollisuusministeriksi Uuno Takki. Fagerholm katseli listaa tyytyväisenä, mutta äkkiä hän huomautti, ettei minua ollutkaan listalla. Jäljellä oli enää puolustusministeri. Etkö ottaisi puolustusministerin paikkaa? Näin sovittiin tehtävästä, jota hoidin yli seitsemän vuotta. Skog toimi Suomen puolustusministerinä vuodet 1948–1950, 1951–1953 ja 1954. Skog toimi Suomen sosialidemokraattisen puolueen (SDP) puheenjohtajana 1946–1957.
Arabian ja Kemin lakot
Valpo oli järjestettävä uudelleen. Asetettiin toimikunta, jonka puheenjohtajaksi määrättiin ministeri Simonen ja jäseniksi muutama juristi. Muutaman viikon kulutta se esitti mietinnön, jossa ehdotettiin pienempää valtiollista poliisivirastoa. Sen nimeksi ehdotettiin Suojelupoliisia (Suopo). Suunnitelma hyväksyttiin, ja uuden viraston päälliköksi nimitettiin tuomari Alhava.
Yleisradion toiminta
Huhtikuussa 1949 ilmoitti pääministeri Fagerholm, että hän oli keskustellut tasavallan presidentin kanssa sotasyyllisten armahtamisesta. Presidentti oli maininnut, että mikäli korkein oikeus puoltaa armahdusta ja valtioneuvosto on yksimielisesti sen kannalla, hän tulee tekemään päätöksen ennen tulevia helluntaipyhiä.
Kekkosen ensimmäinen hallitus
Sosiaalidemokraattisen hallituksen jätettyä eronpyyntönsä antoi tasavallan presidentti eduskunnan puhemiehelle tohtori Urho Kekkoselle uuden hallituksen muodostamisen. Kekkonen muodosti vähemmistöhallituksen. Uusi hallitus ryhtyi noudattamaan sellaista talouspolitiikkaa, joka sai ammattiyhdistysliikkeen nousemaan sitä vastaan. Kekkosen ensimmäisen hallituksen oli lähdettävä. Päätettiin koota hallitus, jonka rungon muodostavat sosiaalidemokraatit ja maalaisliitto.
Kekkosen toinen hallitus
Voimakkaat ennakkoluulot ja niistä johtuva jännitys sävyttivät edelleen kahden suurpuolueen välejä. Pääministeri Kekkonen oli alussa vastustanut puolueemme asevelisiiven ottamista mukaan hallitukseen. Kekkonen oli kuitenkin valmis hyväksymään Varjosen. Varjonen kuitenkin kieltäytyi. Sovimme, että Penna Tervo tulee kauppa- ja teollisuusministeriksi. Näin sosiaalidemokraattiset asevelimiehet pääsivät pannasta. Kekkosesta ja Tervosta tuli hyvät ystävät.
Tanner ja eduskuntavaalit
Puoluetoimikunta päätti, ettei se ryhdy minkäänlaisiin toimenpiteisiin Tannerin poistamiseksi vaalilistalta. Tanner tuli suurella äänimäärällä valituksi edustajaksi. Ministeri Lebedevin tapana oli silloin tällöin kutsua poliitikkoja lähetystöön lounaalle tai kahville. Toivoin Laatokan Karjalan palauttamista Suomelle, koska se olisi ystävän teko. Vanha väestö tarvitsi kipeästi entisiä alueita. Suurlähettiläs sanoi ymmärtävänsä, mutta Neuvostoliiton ja Suomen rajaa on mahdoton muuttaa. ”jos ryhdytään yhden maan kohdalla rajoja järjestelmään, alkavat muut maat, kuten Japani, Romania ja Puola, esittää samanlaisia vaatimuksia.”
Kekkosen kolmas hallitus
Kekkosen kolmas hallitus nimitettiin 20.9.1951. Vuoden 1952 alkukuukaudet sujuivat rauhallisesti niin puolueen kuin hallituksenkin osalta. Sisäiset olot kehittyivät jatkuvasti työväestöllekin suotuisaan suuntaan. Tosin sosiaalidemokraattien ja kommunistien välit olivat jatkuvasti kireät. Kekkosen pyjamataskupuhe herätti vilkasta huomiota ulkomaita myöten. Puhemies Fagerholm katsoi valtiopäivien avauksessa tarpeelliseksi huomauttaa, että meidän on pysyttävä kansainvälisten ristiriitojen ulkopuolella ja omaksuttava syrjästäkatsojan osa.
Pääministeri Kekkonen soitti minulle, koska puoluetoimikunta oli käsitellyt asiaa. Minä sanoin, että puoluetoimikunta ie hyväksy menettelytapaasi, mutta turha Sinun on hajottaa hallitus tähän kysymykseen, Minun mielestäni Sinun ei tule erota pääministerin tuolilta. Kekkonen luki puhelimessa kirjoittamansa kirjeen, mikä päättyi näin: ”Ilmoitan kunnioittavasti arvoisalle hallitusryhmälle olevani valmis viipymättä jättämään eronpyyntöni valtioneuvoston jäsenyydestä ja pääministerin tehtävästä, minkä voin hyvin perustella sairauteeni vedoten. Helmikuun 1. päivänä 1952 Urho Kekkonen.
Presidentti Paasikivi määräsi silloisen ulkoministerin Sakari Tuomiojan ”sovittelijaksi”. Seuraavana aamuna matkustimme pääministeri Kekkosen luo Forssaan. Tuomio-oja, Leskinen ja minä. Päädyimme Kekkosen kanssa kompromissiin ja se tyydytti myös Tuomiojaa.
Salaputkijuttu
Vuoden 1952 marraskuussa yritettiin yleistä mielipidettä kääntää sosialidemokraatteja vastaan ns. salaputkijutulla. Syytetyistä Jussi Raatikainen tuomittiin sakkoon ja Matti Lepistö sai myös varomattomuudesta pienen sakon.
Kekkosen neljäs hallitus
Punamultahallituksen eron jälkeen muodosti tohtori Kekkonen porvarillisen vähemmistöhallituksen. Syyskuun 15. päivänä esittivät sosiaalidemokraatit välikysymyksen tarkoituksenaan hallituksen kaataminen. Se epäonnistui. Uusi kriisi syntyi asutus- ja rakennusmäärärahoista. Hallitukselle myönnettiin ero marraskuun 4. päivänä 1953.
Presidentti Paasikivi antoi meitä kuultuaan hallituksen muodostamistehtävän Tuomiojalle. Se, että ryhdyimme kannattamaan Tuomiojaa, merkitsi Kekkoselle paljon. Sosiaalidemokraatitkin jäivät hallituksen ulkopuolelle. Tuomiojan hallitus nimitettiin 12.11.1953. Uudet vaalit pidettiin 7-8.3.1954. Tuomiojan hallituksen toiminta jäi siten verrattain lyhytaikaiseksi.
Vuoden 1954 vaalien jälkeen tasavallan presidentti antoi hallituksen muodostamistehtävän Urho Kekkoselle. SDP ilmoitti, että se ole valmis tulemaan hallitukseen maalaisliiton kanssa, mutta ei Kekkosen johdolla. Myöskään ruotsalaiset ja kokoomus eivät olleet valmiita Kekkosen johtamaan hallitukseen. myöskään Fagerholm ei saanut hallitusta pystyyn. Tohtori Kekkosen syrjäyttäminen pääministerin paikalta aiheutti hallituksen piirissä kireähkön tunnelman. Presidentti nimitti Törngrenin hallituksen.
Presidentti Paasikivi antoi meitä kuultuaan hallituksen muodostamistehtävän Tuomiojalle. Se, että ryhdyimme kannattamaan Tuomiojaa, merkitsi Kekkoselle paljon. Sosiaalidemokraatitkin jäivät hallituksen ulkopuolelle. Tuomiojan hallitus nimitettiin 12.11.1953. Uudet vaalit pidettiin 7-8.3.1954. Tuomiojan hallituksen toiminta jäi siten verrattain lyhytaikaiseksi.
Vuoden 1954 vaalien jälkeen tasavallan presidentti antoi hallituksen muodostamistehtävän Urho Kekkoselle. SDP ilmoitti, että se ole valmis tulemaan hallitukseen maalaisliiton kanssa, mutta ei Kekkosen johdolla. Myöskään ruotsalaiset ja kokoomus eivät olleet valmiita Kekkosen johtamaan hallitukseen. myöskään Fagerholm ei saanut hallitusta pystyyn. Tohtori Kekkosen syrjäyttäminen pääministerin paikalta aiheutti hallituksen piirissä kireähkön tunnelman. Presidentti nimitti Törngrenin hallituksen.
Uusi oppositioryhmä
Väinö Tannerin palattua puheenjohtajaksi 1957 muodostui puolueeseen niin sanottu skogilainen oppositio, joka tunnettiin alun perin nimellä Ryhmä 94. Oppositio erosi SDP:stä vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen ja muodosti oman eduskuntaryhmänsä. Vaaleissa 1962 puolue esiintyi jo omana ryhmänään, nimellä Työväen ja pienviljelijöiden sosialidemokraattinen liitto (TPSL). Skog hoiti TPSL:n puheenjohtajan tehtäviä puolueen perustamisesta vuoteen 1964 saakka. Presidentinvaaleissa 1962 hän oli TPSL:n ehdokkaana saaden kaksi valitsijamiestä.
Tannerin väistyttyä SDP:n puheenjohtajan paikalta 1963 Skog kannattajineen liittyi seuraavana vuonna takaisin vanhaan puolueeseensa TPSL:n jatkaessa itsenäistä toimintaansa Aarre Simosen johdolla. Vuonna 1971 Skog oli perustamassa eläkeläissosialidemokraattien Vanhat toverit – Aatteen miehet -järjestöä ja samana vuonna julkaistiin hänen muistelmansa Sosialisti ja patriootti muistelee. Vuonna 1975 Skog julkaisi vielä toisen muistelmateoksen Veljet vastakkain
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti