Penna Tervo
Kuka antoi 151. äänen? Ensimmäisen kerran sitä kysyttiin eduskuntatalossa helmikuun 15. päivänä 1956 siinä varttia vaille yhdeksän illalla, kun äänestysliput oli laskettu ja Kekkosen nipusta löytyi yksi ääni enemmän kuin piti.
Suomen Sosiaalidemokraatti piti tarpeellisena julkaista etusivuillaan kommentin, joka otsikko kysyi: Ketä kukin äänesti? Lehti arvioi äänten jakaantuneen näin: Kekkonen sai maalaisliiton 88 äänen lisäksi 56 kommunistien ääntä sekä 5 kansanpuolueen ääntä. (Kansanpuolueen vaaliliitolla oli seitsemän valitsijamiestä, joista Kyttä ja Mattila olivat näyttäneet kolmannella äänestyskierroksella muille äänestyslippunsa; he äänestivät Fagerholmia). Viimeiset kaksi ääntä lehti selitti tulleen siten, että toisen antoi ruotsalainen ja toisen kokoomuslainen.
Saman päivän lehtiin oli ehtinyt Suomen Tietotoimiston välittämä kouluneuvos Jussi Saukkosen tiedotus, jossa hän ”eräiden huhujen johdosta” vakuutti, ”ettei hän ole kenellekään sanonut, että Tuomiojan vaaliliiton valitsijamiehistä joku olisi äänestänyt pääministeri Kekkosta kolmannessa äänestyksessä. Päinvastoin kaikki äänestivät puhemies Fagerholmia.”
Aamulehti ounasteli, että Kekkonen olisi saanut kansanpuolueen leiristä kuusi ääntä ja ruotsalaisilta yhden, mutta vilautti sivumennen sellaistakin mahdollisuutta, että ns. Tervon ryhmä olisi livennyt sosiaalidemokraattien rintamasta Kekkosen leiriin.
Uusi Suomi röykytti kansanpuoluelaisia, jotka olivat siirtäneet äänensä Kekkoselle. Lehden mielestä ”kansanpuolueen menettely on selkärangattomuudessaan jotakin sellaista, jolle saa turhaan hakea vertaa viime aikojen poliittisesta historiastamme”.
Ilkka Hakalehto kirjoittaa Tanner-elämäkerrassa monta sivua äänestyksestä: ”Korsbäck kävi ennen vaalia sitä koskevia henkilökohtaisia neuvotteluja maalaisliiton puoluesihteerin Korsimon kanssa ja tapasi tämän kertomansa mukaan myös kellojen hälyttäessä kolmanteen ja ratkaisevaan äänestykseen. Tuolloin hän sovitulla merkillä ilmoitti, että Törngrenin valitsijamiesryhmästä ainoastaan yksi henkilö oli valmis äänestämään Kekkosta.”
Sitten Hakalehto tiesi tällaista: ”Vaalin lopputulokseen vaikutettiin ratkaisevasti Tampereelta käsin, missä Kalle Kaihari seurasi yhdessä Erkki Lindforsin kanssa tilanteen kehitystä ravintola Hällässä. Kaihari oli ennen kolmatta äänestystä yhteydessä eduskuntataloon avaten puhelinkeskustelullaan viimeisen solmun. Puhelun päättyessä hän tiesi Kekkosen voittavan, sillä 151. ääni oli löytynyt.”
”Heti Kekkosen presidentiksi valitsemisen jälkeen esitettiin sosiaalidemokraattien sisärenkaassa otaksumia, että Tervo olisi kolmannessa äänestyksessä antanut äänensä Kekkoselle. Huolimatta äänestyslipun näyttämisestä, mikä ei tapahtunut ryhmän ”piiskurille” vaan lähimmälle vierustoverille, muunkin kuin oman ehdokkaan äänestäminen oli käytännössä erittäin helposti toteuttavissa. Tarvitsi vain ottaa itselleen erikseen molempien ehdokkaiden nimillä varustetut äänestysliput, joista toisen näytti vierustoverille ja toisen pudotti vaaliuurnaan.”
Sakari Virkkunen kirjoittaa vuonna 1976 ilmestyneessä Korsimo-kirjassaan, että ”Erään teorian mukaan myös Lindfors olisi tuonut kortensa Kekkosen kekoon eli taivuttanut yhden sos.dem. valitsijamiehen uskottomaksi Fagerholmille. On mainittu Penna Tervon nimi. Tervohan oli jo esineuvotteluissa lähestynyt Kekkosta ja vaikuttanut ryhmänsä käyttäytymisessä niin, että Paasikivi ei päässyt Kekkosen vastaehdokkaaksi ratkaisevaan kolmanteen äänestykseen. Silti Tervoa todennäköisemmäksi äänen antajaksi on epäilty sos.dem. kansanedustajaa Anni Flinckiä, joka on Kalle Kaiharin sisar.”
Lyötiin kättä päälle
Kymen vaalipiiristä oli yli 6 000 äänellä valittu Penna Tervo. Hän oli viime aikoina sekä sanoissaan että varsinkin teoissaan osoittanut tervettä todellisuudentajua. Penna Tervo oli Kekkosen viidennessä hallituksessa valtionvarainministerinä. Kekkonen oli minulle jossakin välissä kiitellyt häntä, kirjoittaa Kalle Kaihari. Pätevä ja tehokas mies. Lindfors ja Kaihari saivat houkuteltua Tervon Tampereelle. He esittivät Tervolle, että jos viimeisessä äänestyksessä ovat vastakkain Fagerholm ja Kekkonen, niin äänestä Kekkosta!. Tervo ei luvannut mitään muuta kuin harkita asiaa.
Lindfors, Tervo ja Pekka Martin olivat tavanneet toisensa Helsingissä TUL:n riitojen takia. Tervo oli suunnitellut, että kaikki SDP:n valitsijamiehet pysyisivät loppuun asti Fagerholmin takana, ellei yksimielisesti toisin päätetä. Tällä päätöksellä estettiin sosiaalidemokraattien hajaantuminen jonkun mustan hevosen tueksi. Tämä päätös johtaisi varmuudella siihen, että ratkaisevaan vaaliin jäisivät vastakkainen Kekkonen ja Fagerholm.
Viimeisen kerran tapasimme Penna Tervon vajaa viikkoa ennen vaalia, kirjoittaa Kaihari. Penna Tervo oli päässyt lopulliseen ratkaisuun. Hän oli tullut siihen vakaumukseen, että tämän maan kannalta olisi Kekkonen onnellisempi ratkaisu kuin Fagerholm. Hän oli Kekkosen hallituksessa päässyt läheltä näkemään, mikä Kekkonen on miehiään. Fagerholmin hän tunsi vanhastaan. Tervo oli vaihtoehdot punninnut. Hän oli lähtenyt Tampereelle antaakseen meille vastauksensa.
Jos viimeisellä vaalikierroksella olisivat vastakkain Kekkonen ja Fagerholma, Tervo antaisi äänensä Kekkoselle. Löimme kättä päälle: Penna Tervo, Erkki Lindfors ja minä.
Sunnuntaina helmikuun 26. päivänä iltamyöhällä tuli todella yllättävä ja järkyttävä uutinen. Valtioneuvoston auto oli ollut tuomassa ministeri Penna Tervoa Helsinkiin. Tuusulassa auto oli alkanut jäisellä tiellä heittelehtiä ja kääntynyt lopulta poikittain vastaan tulleen auton eteen. Valtioneuvoston auton ovet olivat lennähtäneet auki. Kaikki vaunussa olleet kolme miestä olivat sinkoutuneet jäiselle tielle. Penna Tervo oli saanut päähänsä voimakkaan iskun. Penna Tervo oli kuollut, kun hänet saatiin lääkärin luo. Tervo ei jättänyt jälkeensä asiaa koskevia muistiinpanoja. Hän vei ajatuksensa mukanaan.
Helmikuun 26. päivänä maalaisliiton Kauno Kleemola odotti Penna Tervoa eduskuntatalossa pitkälle iltaan. Kleemolan ja Tervon oli määrä keskustella uuden hallituksen muodostamiseen liittyvistä asioista.
Lähdeaineisto:
Kalle Kaihari Ratkaiseva ääni (149-151) ISBN 951-35-2470-1
Johannes Virolainen Yhden äänen presidentti ISBN 951-1-08731-2
Kuka antoi 151. äänen? Ensimmäisen kerran sitä kysyttiin eduskuntatalossa helmikuun 15. päivänä 1956 siinä varttia vaille yhdeksän illalla, kun äänestysliput oli laskettu ja Kekkosen nipusta löytyi yksi ääni enemmän kuin piti.
Suomen Sosiaalidemokraatti piti tarpeellisena julkaista etusivuillaan kommentin, joka otsikko kysyi: Ketä kukin äänesti? Lehti arvioi äänten jakaantuneen näin: Kekkonen sai maalaisliiton 88 äänen lisäksi 56 kommunistien ääntä sekä 5 kansanpuolueen ääntä. (Kansanpuolueen vaaliliitolla oli seitsemän valitsijamiestä, joista Kyttä ja Mattila olivat näyttäneet kolmannella äänestyskierroksella muille äänestyslippunsa; he äänestivät Fagerholmia). Viimeiset kaksi ääntä lehti selitti tulleen siten, että toisen antoi ruotsalainen ja toisen kokoomuslainen.
Saman päivän lehtiin oli ehtinyt Suomen Tietotoimiston välittämä kouluneuvos Jussi Saukkosen tiedotus, jossa hän ”eräiden huhujen johdosta” vakuutti, ”ettei hän ole kenellekään sanonut, että Tuomiojan vaaliliiton valitsijamiehistä joku olisi äänestänyt pääministeri Kekkosta kolmannessa äänestyksessä. Päinvastoin kaikki äänestivät puhemies Fagerholmia.”
Aamulehti ounasteli, että Kekkonen olisi saanut kansanpuolueen leiristä kuusi ääntä ja ruotsalaisilta yhden, mutta vilautti sivumennen sellaistakin mahdollisuutta, että ns. Tervon ryhmä olisi livennyt sosiaalidemokraattien rintamasta Kekkosen leiriin.
Uusi Suomi röykytti kansanpuoluelaisia, jotka olivat siirtäneet äänensä Kekkoselle. Lehden mielestä ”kansanpuolueen menettely on selkärangattomuudessaan jotakin sellaista, jolle saa turhaan hakea vertaa viime aikojen poliittisesta historiastamme”.
Ilkka Hakalehto kirjoittaa Tanner-elämäkerrassa monta sivua äänestyksestä: ”Korsbäck kävi ennen vaalia sitä koskevia henkilökohtaisia neuvotteluja maalaisliiton puoluesihteerin Korsimon kanssa ja tapasi tämän kertomansa mukaan myös kellojen hälyttäessä kolmanteen ja ratkaisevaan äänestykseen. Tuolloin hän sovitulla merkillä ilmoitti, että Törngrenin valitsijamiesryhmästä ainoastaan yksi henkilö oli valmis äänestämään Kekkosta.”
Sitten Hakalehto tiesi tällaista: ”Vaalin lopputulokseen vaikutettiin ratkaisevasti Tampereelta käsin, missä Kalle Kaihari seurasi yhdessä Erkki Lindforsin kanssa tilanteen kehitystä ravintola Hällässä. Kaihari oli ennen kolmatta äänestystä yhteydessä eduskuntataloon avaten puhelinkeskustelullaan viimeisen solmun. Puhelun päättyessä hän tiesi Kekkosen voittavan, sillä 151. ääni oli löytynyt.”
”Heti Kekkosen presidentiksi valitsemisen jälkeen esitettiin sosiaalidemokraattien sisärenkaassa otaksumia, että Tervo olisi kolmannessa äänestyksessä antanut äänensä Kekkoselle. Huolimatta äänestyslipun näyttämisestä, mikä ei tapahtunut ryhmän ”piiskurille” vaan lähimmälle vierustoverille, muunkin kuin oman ehdokkaan äänestäminen oli käytännössä erittäin helposti toteuttavissa. Tarvitsi vain ottaa itselleen erikseen molempien ehdokkaiden nimillä varustetut äänestysliput, joista toisen näytti vierustoverille ja toisen pudotti vaaliuurnaan.”
Sakari Virkkunen kirjoittaa vuonna 1976 ilmestyneessä Korsimo-kirjassaan, että ”Erään teorian mukaan myös Lindfors olisi tuonut kortensa Kekkosen kekoon eli taivuttanut yhden sos.dem. valitsijamiehen uskottomaksi Fagerholmille. On mainittu Penna Tervon nimi. Tervohan oli jo esineuvotteluissa lähestynyt Kekkosta ja vaikuttanut ryhmänsä käyttäytymisessä niin, että Paasikivi ei päässyt Kekkosen vastaehdokkaaksi ratkaisevaan kolmanteen äänestykseen. Silti Tervoa todennäköisemmäksi äänen antajaksi on epäilty sos.dem. kansanedustajaa Anni Flinckiä, joka on Kalle Kaiharin sisar.”
Lyötiin kättä päälle
Kymen vaalipiiristä oli yli 6 000 äänellä valittu Penna Tervo. Hän oli viime aikoina sekä sanoissaan että varsinkin teoissaan osoittanut tervettä todellisuudentajua. Penna Tervo oli Kekkosen viidennessä hallituksessa valtionvarainministerinä. Kekkonen oli minulle jossakin välissä kiitellyt häntä, kirjoittaa Kalle Kaihari. Pätevä ja tehokas mies. Lindfors ja Kaihari saivat houkuteltua Tervon Tampereelle. He esittivät Tervolle, että jos viimeisessä äänestyksessä ovat vastakkain Fagerholm ja Kekkonen, niin äänestä Kekkosta!. Tervo ei luvannut mitään muuta kuin harkita asiaa.
Lindfors, Tervo ja Pekka Martin olivat tavanneet toisensa Helsingissä TUL:n riitojen takia. Tervo oli suunnitellut, että kaikki SDP:n valitsijamiehet pysyisivät loppuun asti Fagerholmin takana, ellei yksimielisesti toisin päätetä. Tällä päätöksellä estettiin sosiaalidemokraattien hajaantuminen jonkun mustan hevosen tueksi. Tämä päätös johtaisi varmuudella siihen, että ratkaisevaan vaaliin jäisivät vastakkainen Kekkonen ja Fagerholm.
Viimeisen kerran tapasimme Penna Tervon vajaa viikkoa ennen vaalia, kirjoittaa Kaihari. Penna Tervo oli päässyt lopulliseen ratkaisuun. Hän oli tullut siihen vakaumukseen, että tämän maan kannalta olisi Kekkonen onnellisempi ratkaisu kuin Fagerholm. Hän oli Kekkosen hallituksessa päässyt läheltä näkemään, mikä Kekkonen on miehiään. Fagerholmin hän tunsi vanhastaan. Tervo oli vaihtoehdot punninnut. Hän oli lähtenyt Tampereelle antaakseen meille vastauksensa.
Jos viimeisellä vaalikierroksella olisivat vastakkain Kekkonen ja Fagerholma, Tervo antaisi äänensä Kekkoselle. Löimme kättä päälle: Penna Tervo, Erkki Lindfors ja minä.
Sunnuntaina helmikuun 26. päivänä iltamyöhällä tuli todella yllättävä ja järkyttävä uutinen. Valtioneuvoston auto oli ollut tuomassa ministeri Penna Tervoa Helsinkiin. Tuusulassa auto oli alkanut jäisellä tiellä heittelehtiä ja kääntynyt lopulta poikittain vastaan tulleen auton eteen. Valtioneuvoston auton ovet olivat lennähtäneet auki. Kaikki vaunussa olleet kolme miestä olivat sinkoutuneet jäiselle tielle. Penna Tervo oli saanut päähänsä voimakkaan iskun. Penna Tervo oli kuollut, kun hänet saatiin lääkärin luo. Tervo ei jättänyt jälkeensä asiaa koskevia muistiinpanoja. Hän vei ajatuksensa mukanaan.
Helmikuun 26. päivänä maalaisliiton Kauno Kleemola odotti Penna Tervoa eduskuntatalossa pitkälle iltaan. Kleemolan ja Tervon oli määrä keskustella uuden hallituksen muodostamiseen liittyvistä asioista.
Lähdeaineisto:
Kalle Kaihari Ratkaiseva ääni (149-151) ISBN 951-35-2470-1
Johannes Virolainen Yhden äänen presidentti ISBN 951-1-08731-2
Sakari Virkkunen Korsimo Kekkosen mies ISBN 951-1-04120-7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti