Hrustsov ei epäillyt Paasikiven vilpitöntä halua rakentaa Neuvostoliiton kanssa hyviä naapurisuhteita ja ottaa huomioon Neuvostoliiton strategiset edut eikä myöskään Kekkosen myönteistä suhtautumista maittemme ystävällisten suhteiden ja keskinäisen yhteistyön kehittämiseen. Hän ei ollut unohtanut Kekkosen osallistumista Stalinin hautajaisiin eikä Stalinin myönteisiä lausuntoja Kekkosesta, joka oli jo pääministerinä antanut viitteitä linjansa vilpittömyydestä ja johdonmukaisuudesta.
1950-luvun puolivälissä Neuvostoliiton Suomen-politiikkaa arvioitiin suuressa määrin Neuvostoliiton suurlähetystön, KGB:n residenttien ja Helsingissä olevan kaupallisen edustuston arvioiden pohjalta. Helsingissä työskenteli tuohon aikaan runsaslukuinen joukko kokeneita neuvostodiplomaatteja. Neuvostoliiton lähetystö ja KGB:n Suomessa oleva residentuura saivat ohjeet laajentaa toimintaansa Neuvostoliiton ja Suomen kehittämiseksi ja yhteyksien luomiseksi mahdollisimman moniin suomalaisiin poliittisiin ja yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Suurlähettiläämme ja aktiivisimpien diplomaattien ponnistelujen ansiosta solmimme suhteet Suomen kaikkien tärkeimpien poliittisten voimien johtohenkilöihin, kirjoittaa Vladimir Fjodorov.
Kaikkein merkittävimmät tapahtumat maittemme välisissä suhteissa tällä kaudella olivat vuonna 1955 allekirjoitettu sopimus Porkkalan vuokra-ajan päättymisestä ja siellä sijaitsevan sotilas- ja laivastotukikohdan lopettamisesta, ystävyys-, yhteistyö- ja avunatosopimuksen jatkaminen sekä Suomen liittyminen YK:hon ja Pohjoismaiden neuvostoon.
Hrustsov oli jo vuonna 1954 innostunut ajatuksesta sulkea Neuvostoliiton ulkomaiset sotilastukikohdat. Porkkalan suhteen kysymys ei ollut ainoastaan kansainvälisen jännityksen lieventämiseen tähtäävästä toiminnasta. Moskovassa arveltiin, että, että neuvostojoukkojen poistuminen Suomen alueelta olisi jälleen osoitus siitä, ettei Neuvostoliitolla ollut mitään vihamielisiä aikeita Suomessa.
Ystävällinen ja asiallinen suhtautuminen, jota neuvosto-osapuoli osoitti Suomea kohtaan Porkkalan luovutusta koskevissa neuvotteluissa ja sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä, vakuutti Kekkosen siitä, ”ettei Suomen ja Neuvostoliiton välillä ole eikä tule olemaan mitään ongelmaa, olipa se suuri tai pieni, jota ei voitaisi ratkaista ystävällismielisissä neuvotteluissa keskinäisen luottamuksen pohjalta ja kummankin osapuolen edut huomioon ottaen”.
Porkkalan palauttaminen ei saanut kovin suurta tukea Neuvostoliitossa. Vihamielisyys, fanaattisuus ja epäluottamuksen lietsominen itäistä naapuria kohtaan täyttivät tuohon aikaan monen suomalaislehden sivut. Välistä Porkkalan palauttaminen tulkittiin jopa Neuvostoliiton heikkouden osoitukseksi. Samalla tavalla tapahtumaa arvioitiin myöskin joissakin Moskovan poliittisissa ja sotilaspiireissä.
Arkistolähteet vakuuttavasti osoittavat, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia kävivät tuohon aikaan Neuvostoliittoa vastaan ”hiljaista sotaa”, joka ulottui myös Suomen alueelle. Yhdysvalloissa pohdittiin vuoden 1945 lopusta lähtien kaikkein korkeimmalla tasolla suunnitelmia Neuvostoliiton tuhoamiseksi. Neuvostoliiton sotilastiedustelun hallussa oli runsaasti yksityiskohtaisia tietoja amerikkalaisten toiminnasta Lapissa. Moskovassa oltiin ymmällään. Eikö Suomen hallitus ollut tietoinen siitä, mitä maan alueella tapahtui? Se, ettei Suomen johto pystynyt omalla alueellaan valvomaan Yhdysvaltain ja Naton toimintaa, oli selvä osoitus yya:n jatkamisen välttämättömyydestä mutta samalla myös siitä, että Suomen sisäpoliittista kehitystä oli syytä tarkasti pitää silmällä, kirjoittaa Vladimir Fjodorov.
Vuoden 1956 alussa, presidentinvaalien edellä, kysymys tulevasta valtionpäämiehestä nousi erityisen keskeiseksi. Hrustsov päätti, että Neuvostoliiton on käytettävä kaikki vaikutusvaltansa tukeakseen ensin Paasikiven, sitten Urho Kekkosen ehdokkuutta. Niin tehtiinkin, kirjoittaa Fjodorov.
Vuonna 1957 Hrustsovin ja Bulganin Suomen vierailun aikana Hrustsov ja Kekkonen tutustuivat henkilökohtaisesti toisiinsa. Aivan erityiseksi ongelmaksi vierailun valmistelussa nousi ohjelman kohta, johon oli merkitty saunominen. Kun vierailuohjelmaa käsiteltiin NKP:n johdossa, sauna herätti keskustelua. Hrustsov suhtautui ajatukseen epäluuloisesti. Sopiko nyt oikein, että alaston mies edusti suurvaltaa jonkun toisen alastoman, sitä paitsi aivan eri maailman edustajan seurassa? Lopulta uteliaisuus voitti, Hrustsov antoi suostumuksensa ja saunominen onnistui yli odotusten. Matka teki Hrustsoviin suuren vaikutuksen. Suomessa isäntien ja kaikkien muidenkin yhteiskuntakerrosten osoittama lämpö ja ystävällinen suhtautuminen ylittivät kaikki odotukset. Yleisön runsaslukuisuus ja ystävällisyys herättivät paitsi Hrustsovin myös hänen seuralaistensa huomion.
Hrutsov muistutti, että Kekkonen oli valittu presidentiksi vain yhden äänen enemmistöllä, ja arveli, että apu voisi vahvistaa hänen asemiaan. Kekkosen toiveet ja vetoomukset kaupan ja muiden yhteistyömuotojen alueella otettiin säännöllisesti huomioon, mukaan lukien Suomen halu liittyä Euroopan talousliittoihin. Hrustsov sanoi: ”Niin kauan kuin Kekkonen on Suomen johdossa, luotamme Suomeen silmät suljettuina”.
Suomelle mahdollisimman edullisten Neuvostoliiton-suhteiden ylläpitämiseksi Kekkonen valitsi taktiikakseen ”henkilökohtaisen diplomatian”. Enemmän kuin diplomaattien taitavuuteen hän perusti luottamuksensa ”henkilökohtaisiin tekijöihin”.
Lähdeaineisto:
Vladimir Fjodorov: NKP:n Suomen osastolla 1954-1989
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti