keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Vuosi 1995 – Suomi on jääkiekon maailmanmestari














Suomesta tuli 1.1.1995 Euroopan Unionin jäsen. Kevään eduskuntavaaleissa SDP sai murskavoiton saaden 63 paikkaa, missä oli lisäystä 15 paikkaa. Keskusta menetti 11 paikkaa ja nyt se sai 44 kansanedustajaa. Kokoomus menetti ainoastaan yhden paikan ja sen paikkaluvuksi tuli 39. Vasemmistoliiton kansanedustajien määrä oli uudessa eduskunnassa 22, RKP:n 12, Vihreiden 9, SKL 7, Nuorsuomalaiset 2, SMP 1. Vaalituloksen perusteella muodostettiin Paavo Lipposen sateenkaarihallitus, jossa olivat edustettuina sdp, kok, rkp, vihreät, vas., ja sitoutumaton Kalevi Hemilä.
Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden Tukholmassa ja se villitsi koko Suomen.
Jääkiekon MM-kulta villitsi Suomen
http://areena.yle.fi/video/358737

Tammikuu
1. tammikuuta – Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Euroopan unioniin. Samalla ne erosivat Euroopan vapaakauppajärjestöstä EFTA:sta.
1. tammikuuta – World Trade Organization korvasi GATT:n.
1. tammikuuta – Kosken (Hl) kunta muutti nimensä Hämeenkoskeksi.
4.tammikuuta – EU komissio teki periaatepäätöksen Suomen aluepoliittisista tukialueista.
6. tammikuuta – Poliisi löysi Manilassa tulipaloa tutkittaessa pommitehtaan ja tietokoneen, joka sisälsi suunnitelmat al-Qaidan massiivisesta 11 lentokoneen kaappaussuunnitelmasta 21. tammikuuta.
9. tammikuuta – Valeri Poljakov teki uuden avaruudessa oleskeluennätyksen: hän sai täyteen 366 vuorokautta Mir-avaruusasemalla.
9. tammikuuta − Indonesia ja Portugali aloittivat YK:n pääsihteerin Boutros Boutros-Ghalin välityksellä neuvottelut Itä-Timorin tulevaisuudesta. Itä-Timor oli ollut Portugalin
siirtomaana vuoteen 1975 saakka ja Indonesia oli liittänyt sen itseensä vuonna 1976.
10. tammikuuta YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Gali saapui vierailulle Suomeen.
13. tammikuuta – Tasoristeysonnettomuus Iitin Kausalassa. Erikoispikajuna Sibelius törmäsi betonielementtilastissa olleeseen rekkaan ja suistui kiskoilta.
13. tammikuuta – Autolautta Silja Europa ajoi karille Tukholman saaristossa automaattiohjauksen petettyä. Vahingot jäivät vähäisiksi.
16. tammikuuta − Suomalaiset europarlamentaarikot osallistuivat ensimmäisen kerran EU-parlamentin täysistuntoon Strasbourgissa.
17. tammikuuta – Yli 5 000 ihmistä kuoli Japanissa, kun Kōbessa sattui maanjäristys, joka oli vaoimakkuudeltaan 7,2 Richterin asteikolla.
17. tammikuuta – Helsingin käräjäoikeus tuomitsi STS-pankin entisen pääjohtajan Ulf Sundqvistin ja viisi muuta pankin johtohenkilöä 26 miljoonan markan korvauksiin Siltapankki Oy:lle. Sundqvist velvoitettiin maksamaan summasta yksin 12 miljoonaa, loput 14 miljoonaa määrättiin kaikkien yhteisesti maksettavaksi.
17. tammikuuta – Tasvallan presidentti Maartti Ahtisaari lähti Indonesiaan, Malesiaan ja Singaporeen suuntautuneelle matkalle.
17. tammikuuta – Pääministeri Esko Aho ilmoitti eduskunnalle hallituksen päättäneen, että Suomi anoo tarkkailijan asemaa Länsi-Euroopan unionissa WEU:ssa.
18. tammikuuta – Etelä-Ranskasta, läheltä Vallon-Pont-d'Arcia, löydettiin 17 000 – 20 000 vuoden ikäisiä luolamaalauksia.
19. tammikuuta – Venäjän joukot valtasivat Tsetsehinan pääkaupungin Groznyin presidentinpalatsin.
21. tammikuuta – Ulkoministeri Heikki Haavisto joutui eroamaan saatuaan vakavan sairauskohtauksen. Ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen määrättiin hoitamaan toistaiseksi myös ulkoministerin tehtäviä.
22. tammikuuta – Kaksi itsemurhapommittajaa surmasi 19 israelilaista Israelissa.
22. tammikuuta – Amer-yhtymä myi omistamansa kustannusyhtiön Weilin+Göösin WSOY:lle 176 miljoonalla markalla.
23. tammikuuta – Lumimyrsky vaikeutti liikennettä maalla ja merellä Suomen eteläosassa.
25. tammikuuta – Venäjä oli lähellä suorittaa ydinaseiskun, kun norjalainen tutkimusraketti tulkittiin Olenegorskin tutka-asemalla vihamieliseksi Yhdysvaltojen Trident-ohjukseksi.
25. tammikuuta – KOP ilmoitti vuoden 1994 tappioiksi 1,8 miljardia markkaa ja Unitas 1,3 miljardia markkaa.
27. tammikuuta – Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Leirillä oli vuosina 1940–1945 surmattu noin 1,5 miljoonaa ihmistä, suurimmaksi osaksi juutalaisia.
31. tammikuuta – Presidentti Bill Clinton vahvisti 20 miljardin dollarin lainan Meksikolle maan talouden vakauttamiseksi.
31. tammikuuta – Eduskunta hyväksyi äänin 103−66 lain naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Laki astui voimaan huhtikuun alussa ja ensimmäiset naiset aloittivat varusmiespalveluksensa Suomen puolustusvoimissa lokakuun alussa.

Helmikuu
1. helmikuuta – Oy Nokia Ab:n johtokunnan jäsen Paavo Rantanen nimitettiin Heikki Haaviston tilalle ulkoministeriksi.
2. helmikuuta − Euroopan neuvosto ilmoitti jäädyttävänsä Venäjän jäsenhakemuksen, kunnes Tšetšenian kriisissä päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun.
4. helmikuuta – Puolan presidentti Lech Wałęsa joutui riitaan parlamentin kanssa. Wałęsa vaati parlamenttia hajottamisen uhalla erottamaan pääministeri Waldemar Pawlakin, jota hän syytti uudistusten jarruttamisesta, parlamentti taas uhkasi haastaa Wałęsan valtakunnanoikeuteen presidentin valtaoikeuksien ylittämisestä, mikäli tämä hajottaisi parlamentin. Taustalla olivat erimielisyydet valtion budjetista. Kriisi laukesi, kun Pawlak erosi oma-aloitteisesti pääministerin paikalta 8. helmikuuta.
8. helmikuuta – Valtionvarainministeriön lainsäädäntöneuvos Pekka Laajanen ilmoitti eroavansa valtion vakuusrahaston VVR:n johtokunnan puheenjohtajan tehtävästä sen jälkeen kun eduskunnan valtionvarainvaliokunta oli katsonut hänen olevan esteellinen toimimaan vakuusrahastossa.
9. helmikuuta – Yhdyspankki ja Kansallis-Osake-Pankki ilmoittivat yhdistyvänsä.
12. helmikuuta – Dresdenissä Saksassa alkoivat kaksipäiväiset kaupungin pommitusten 50-vuotismuistojuhlat.
15. helmikuuta – FBI pidätti Kevin Mitnickin, jota syytettiin kymmeniin tietokonejärjestelmiin murtautumisesta.
19. helmikuuta – Presidentti Martti Ahtisaari matkusti viralliselle vierailulle Ranskaan.
20. helmikuuta − Suomessa alkoi yli kaksi kuukautta kestänyt palomiesten lakko.
23. helmikuuta – Autolautta Estonian hylky rauhoitettiin Suomen, Ruotsin ja Viron yhteisellä sopimuksella.
26. helmikuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan vanhin sijoituspankki Barings PLC kaatui meklarin menetettyä 1,4 miljardia dollaria Tokion pörssissä.

Maaliskuu
1. maaliskuuta – Puolan pääministeri Waldemar Pawlak erosi parlamentista, hänen seuraajakseen nousi entinen kommunisti Jozef Oleksy.
1. maaliskuuta − Muotoilija, professori Timo Sarpaneva luovutti Taideteollisuusmuseolle laajan kokoelman tuotantonsa alkuperäiskappaleita.
2. maaliskuuta – Nick Leeson pidätettiin Barings-pankin kaatumiseen johtaneista teoista.
3. maaliskuuta – YK-rauhanturvaajat vetäytyivät Somaliasta.
5. maaliskuuta − Venäjän Suomen-suurlähettiläs Juri Derjabin varoitti Suomea Venäjän reaktioista, jos Suomi liittyisi NATO:n jäseneksi.
5. maaliskuuta – Presidentti Martti Ahtisaari matkusti viralliselle vierailulle Itävaltaan ja Unkariin.
14. maaliskuuta – Norman Thagardista tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen astronautti, joka nousi avaruuteen venäläisellä aluksella.
16. maaliskuuta – Puolustusvoimain komentaja Gustav Hägglund vieraili ensimmäisenä suomalaisena komentajana Naton esikunnassa.
19. maaliskuuta – Suomessa pidettiin eduskuntavaalit. Suurin voittaja oli SDP 63 eduskuntapaikalla − eniten paikkoja toisen maailmansodan jälkeen − ja suurimmat häviäjät SMP, joka menetti miltei kaikki eduskuntapaikkansa, ja eduskunnasta pudonnut Liberaalinen Kansanpuolue. Myös Suomen Keskusta koki 11 paikan tappion.
20. maaliskuuta – Korkein totuus -lahkon jäsenet päästivät sariinikaasua Tokiossa viiteen junaan, 12 ihmistä kuoli ja 5 500 sai vammoja.
22. maaliskuuta – Kosmonautti Valeri Poljakov palasi maahan ennätyksellisen 438 vuorokauden oleskelun jälkeen Mir-avaruusasemalta.
28. maaliskuuta − Uusi eduskunta kokoontui. Puhemieheksi valittiin SDP:n Paavo Lipponen, ensimmäiseksi varapuhemieheksi Keskustan Sirkka-Liisa Anttila ja toiseksi varapuhemieheksi Kokoomuksen Riitta Uosukainen.
29. maaliskuuta − Pääministeri Esko Aho esitti hallituksensa eronpyynnön presidentti Martti Ahtisaarelle.
31. maaliskuuta – Presidentti Martti Ahtisaari nimitti fil.lis. Sirkka Hautojärven ympäristöministeriön kansliapäälliköksi viiden vuoden määräajaksi.

Huhtikuu
2. huhtikuuta − Turussa avattiin museokokonaisuus Aboa Vetus & Ars Nova.
6. huhtikuuta – Vieno Johannes Sukselainen kuoli.
9. huhtikuuta – Perun presidentti Alberto Fujimori valittiin toiselle virkakaudelleen.
10. huhtikuuta − Sosiologi, professori Elina Haavio-Mannila valittiin ensimmäisenä naisena Suomalaisen tiedeakatemian esimieheksi.
13. huhtikuuta – Presidentti Martti Ahtisaari nimitti Lipposen I hallituksen virkaansa.
18. huhtikuuta – Suomen Maaseudun Puolueen lehteä Suomen Uutisia julkaissut yhtiö Pientalonpoika Oy ajautui konkurssiin.
19. huhtikuuta – Oklahoma Cityn pommi-isku: liittovaltion virastossa Oklahoma Cityssä räjähti pommi, 168 ihmistä kuoli.
21. huhtikuuta − Eduskunnan toinen varapuhemies, Kokoomuksen Riitta Uosukainen, valittiin uudeksi puhemieheksi pääministeriksi siirtyneen Paavo Lipposen tilalle. Toiseksi varapuhemieheksi tuli SDP:n Matti Louekoski.
22. huhtikuuta − Virolainen autolautta Tallink ajoi päin rantakalliota kapeassa Kustaanmiekan salmessa Helsingin edustalla. Alus sai kylkeensä pitkän repeämän, josta vuoti runsaasti vettä konehuoneeseen, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Sää oli onnettomuushetkellä sumuinen. Alus palasi korjattuna liikenteeseen kesäkuussa.
23. huhtikuuta − Ranskassa järjestettiin presidentinvaalien ensimmäinen kierros. Toiselle kierrokselle selvisivät entinen ministeri Lionel Jospin ja Pariisin pormestari Jacques Chirac.
27. huhtikuuta – Lapin sodan ja samalla jatkosodan päättymisestä tuli kuluneeksi 50 vuotta.
29. huhtikuuta – Kazakstanissa järjestettiin kansanäänestys presidentti Nursultan Nazarbajevin virkakauden jatkamisesta ilman vaaleja vuoteen 2000 saakka, jonka ilmoitettiin saaneen yli 95 prosentin kannatuksen. Nazarbajev itse kiisti pyrkivänsä diktatuuriin.

Toukokuu
7. toukokuuta – Suomen jääkiekkomaajoukkue saavutti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Ruotsissa järjestetyissä jääkiekon MM-kilpailuissa. Loppuottelussa voitettiin Ruotsi tuloksella 4-1.
9. toukokuuta – Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopan osalta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Merkkitapausta juhlistettiin neljän päivän aikana Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä ja Moskovassa. Länsimaiden johtajat eivät osallistuneet Moskovan juhlallisuuksiin Tšetšenian sodan vuoksi. Suomen presidentti Martti Ahtisaari osallistui Lontoossa, Pariisissa ja Moskovassa pidettyihin tilaisuuksiin.
9. toukokuuta − Suomessa ja muissa Euroopan unionin jäsenmaissa vietettiin ensimmäisen kerran Eurooppa-päivää. Ranskan pääministerin Robert Schumanin antamasta julistuksesta, josta ajatuksen Euroopan yhdentymisestä oli katsottu saaneen alkunsa, tuli kuluneeksi 45 vuotta.
11. toukokuuta – New York Cityssä yli 170 maata päätti jatkaa ydinsulkusopimusta määräämättömän ajan ilman ehtoja.
13. toukokuuta – Norja voitti Dublinissa järjestetyt Euroviisut ja katkaisi näin Irlannin kolmen vuoden voittoputken. Voittokappale oli norjalaisen Rolf Løvlandin ja irlantilaisen Fionnuala Sherryn muodostaman Secret Gardenin "Nocturne".
14. toukokuuta – Dalai Lama julisti 6-vuotiaan Gedhun Choekyi Nyiman Panchen Laman 11. reinkarnaatioksi.
14. toukokuuta – Suomen etelä- ja keskiosassa oli ajankohtaan nähden harvinaisen voimakas lumipyry.
16. toukokuuta – Viron presidentti Lennart Meri aloitti virallisen vierailun Suomessa ensimmäisenä Viron valtionpäämiehenä yli 50 vuoteen.
17. toukokuuta – Jacques Chiracista tuli Ranskan presidentti.
17. toukokuuta – Suomen Maaseudun Puolue päätettiin hakea selvitystilaan, koska se ei pystynyt maksamaan noin neljän miljoonan markan velkojaan Pientalonpoika Oy:n konkurssipesälle, joka ei ollut suostunut odottamaan velanmaksua. Puoluetuen maksaminen SMP:lle lopetettiin.
21. toukokuuta − Liberaalinen Kansanpuolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen tekniikan lisensiaatti Pekka Rytilän. Puolueen edellinen puheenjohtaja ja ainoa kansanedustaja Tuulikki Ukkola oli pudonnut eduskunnasta kevään vaaleissa.
23. toukokuuta – Java-ohjelmointikieli julkistettiin.
24. toukokuuta – KOP:stä ja SYP:stä syntyvän uuden pankin nimeksi tuli Merita Pankki Oy.
27. toukokuuta – Näyttelijä Christopher Reeve halvaantui pudottuaan hevosen selästä ratsastuskilpailussa Virginian Charlottesvillessa.
27. toukokuuta − Suomen Kristillinen Liitto valitsi uudeksi puheenjohtajakseen kansanedustaja, rehtori Bjarne Kalliksen.
28. toukokuuta – maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,6 Richterin asteikolla, surmasi 2 000 ihmistä Neftegorskissa Venäjällä.
29. toukokuuta – Uudessakaarlepyyssä päästettiin kahdessa turkistarhassa häkeistään yli 250 sinikettua, joista suuri osa kuoli luonnossa. Tekoon syyllisiksi paljastui heinäkuussa kolme nuorta naista, mikä synnytti julkisuudessa termin "kettutytöt".

Kesäkuu
1. kesäkuuta – Yhdysvalloissa Atlantin rannikolla alkoi vilkkain hurrikaanikausi 62 vuoteen.
2. kesäkuuta – USA:n ilmavoimien kapteeni Scott O'Gradyn F-16-hävittäjä ammuttiin alas Bosnian yllä hänen valvoessaan lentokieltoaluetta.
2. kesäkuuta – Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari myönsi arkkiatrin arvonimen professori Risto Pelkoselle.
2. kesäkuuta – Valtio päätti myydä Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) ns. hyvät osat ruotsalaiselle Svenska Handelsbankenille.
5. kesäkuuta – Bosen–Einsteinin kondensaattia luotiin ensimmäisen kerran.
6. kesäkuuta − Hallitus antoi eduskunnalle turvallisuuspoliittisen selonteon, jonka mukaan Suomi ei enää ollut poliittisesti idän ja lännen välissä. Selonteossa esitettiin myös, että Suomi kouluttaisi erityisiä valmiusjoukkoja EU:n johdolla harjoitettavaa kriisinhallintaa varten. Selonteossa ei otettu kantaa Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen.
7. kesäkuuta – Kahdeksan puoluetta, jotka eivät olleet kaksissa perättäisissä eduskuntavaaleissa saaneet yhtään ehdokastaan eduskuntaan, poistettiin puoluerekisteristä. Joukossa oli toimintansa jo vuosia aiemmin lopettaneita puolueita, mm. SKP, SKDL ja DEVA.
11. kesäkuuta − Kansanedustaja Maija Perho valittiin Kokoomuksen uudeksi puoluesihteeriksi.
13. kesäkuuta – Presidentti Jacques Chirac ilmoitti Ranskan jatkavan Tyynen valtameren ydinkokeita.lähde?
13. kesäkuuta − Eduskunta muutti vaalilakia myöntämällä äänioikeuden kaikille, jotka olivat täyttäneet 18 vuotta viimeistään vaalipäivänä. Lainmuutos tuli voimaan vuoden 1996 alussa.
14. kesäkuuta – Korkein oikeus anoi varoituksen virkavelvollisuuden tuottamuksellisesta rikkomisesta teollisuusministeriän entiselle kansliapäällikkö Bror Wahlroosille.
18. kesäkuuta – Kilpa-autoilija Jyrki Järvilehto voitti ensimmäisenä suomalaisena Le Mansin 24 tunnin ajot McLaren F1 GTR:llä.
18. kesäkuuta − Kansanedustaja, oikeustieteen kandidaatti Tuija Brax valittiin Vihreän Liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Puoluesihteeriksi valittiin sosiaalityöntekijä Sirpa Kuronen.
20. kesäkuuta – Vasemmistoliitto erotti kansanedustajat Mikko Kuopan ja Esko-Juhani Tennilän eduskuntaryhmästään sekä antoi varoituksen Veijo Puhjolle. Kaikki kolme olivat edellisenä päivänä äänestäneet hallituksen ja oman eduskuntaryhmänsä säästölakipäätöksiä vastaan.
26. kesäkuuta − Egyptin presidentti Hosni Mubarak yritettiin murhata hänen vieraillessaan Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Tekoon syyllisiksi epäiltiin sudanilaisia äärimuslimeja ja tapaus kiristi Egyptin ja Sudanin jo ennestään huonoja välejä.
27. kesäkuuta − Slovakia jätti jäsenhakemksen Euroopan unionille.
29. kesäkuuta − Ainakin 520 ihmistä sai surmansa ostoskeskuksen romahtaessa Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa. Raunioista löydettiin elossa olleita uhreja vielä yli kymmenen päivää myöhemmin.
29. kesäkuuta − Albania ja Moldova hyväksyttiin Euroopan neuvoston jäseniksi.

Heinäkuu
6. heinäkuuta – Bosnian serbit aloittivat hyökkäyksen saarrettua Srebrenican kaupunkia vastaan. Kaupungin kukistuttua Srebrenican naiset, lapset ja vanhukset laitettiin busseihin ja lähetettiin etelään kohti bosniakkien hallitsemaa seutua.
9. heinäkuuta – Ranskan laivasto pysäytti ympäristöjärjestö Greenpeacen Rainbow Warrior II -aluksen matkan Ranskan ydinkoealueelle Mururoan atollille Tyynellämerellä.
12. heinäkuuta – Italian viranomaiset antoivat entistä pääministeriä Bettino Craxia koskevan kansainvälisen pidätysmääräyksen. Craxi, joka oli tuomittu poissaolevana 25 vuoden vankeuteen lahjusten ottamisesta, oleskeli maanpaossa Tunisiassa.
12. heinäkuuta − Eduskunnan oikeusasiamies Jacob Söderman nimitettiin Euroopan parlamentin ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi.
14. heinäkuuta – Ruotsin kruununprinsessa Victoria täytti 18 vuotta ja sai oikeuden toimia isänsä kuningas Kaarle XVI Kustaan sijaishallitsijana.
18. heinäkuuta – Montserratissa alkoi Soufrière Hillsin tulivuorenpurkaus. Useita vuosia kestänyt purkaus tuhosi saarta ja sen pääkaupungin. Suurin osa asukkaista joutui maanpakoon.
21.–26. heinäkuuta – Kiinan kansanarmeija ampui ohjuksia Taiwanin rannikon lähellä merisotaharjoituksessa Taiwanin presidentin Lee Teng-huin vierailtua Yhdysvalloissa.
25. heinäkuuta – Haagin kansainvälinen sotarikostuomioistuin asetti Bosnia ja Hertsegovinan serbijohtajan Radovan Karadžićin ja serbijoukkojen komentajan kenraali Ratko Mladićin syytteeseen sotarikoksista. Heistä annettiin kansainvälinen etsintäkuulutus. Karadžić saatiin kiinni heinäkuussa 2008, Mladić toukokuussa 2011.
25. heinäkuuta – Postipankin New Yorkin konttorin tappioiden ilmoitettiin vuosina 1992–1994 olleen paljon aiemmin kerrottua suuremmat. Alkuvuodesta oli puhuttu 100 miljoonan markan tappiosta, mutta nyt sen ilmoitettiin olevan jo 460 miljoonaa. Postipankin johto sanoi olleensa tietämätön New Yorkin konttorin toiminnasta.
31. heinäkuuta – Työttömiä oli työministeriön mukaan 487 000 (19,3 %)

Elokuu
1. elokuuta − Eläinlääketieteellinen korkeakoulu lakkautettiin itsenäisenä korkeakouluna ja liitettiin Helsingin yliopiston tiedekunnaksi.
1. elokuuta − Viimeiset Ruotsin vallan ajalta periytyneet, vielä muodollisesti voimassa olleet säätyjen erioikeudet lakkautettiin uudistettaessa hallitusmuotoon kirjattuja kansalaisten perusoikeuksia koskevia säännöksiä.
3. elokuuta − Entisen Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin päällikkö Erich Mielke vapautettiin vankilasta korkean ikänsä vuoksi. 87-vuotias Mielke oli ehtinyt istua vuonna 1993 saamastaan kuuden vuoden vankeustuomiosta vajaat kaksi vuotta.
4. elokuuta – Operaatio Myrsky: Kroatian armeija HV ja Bosnian kroaattiarmeija HVO aloittivat hyökkäyksen, joka tuhosi nopeasti Krajinan serbitasavallan ja ajoi 200 000 Kroatian serbia pakoon Serbiaan.
5. elokuuta − Yhdysvallat ja Vietnam solmivat diplomaattisuhteet.
11. elokuuta – Remedy Entertainment perustettiin.
15. elokuuta – Toisen maailmansodan päättymisestä ja Japanin antautumisesta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Pääministeri Tomiichi Murayama pyysi naapurimailta anteeksi japanilaisten sotilaiden Japanin miehittämillä alueilla vuosina 1931–1945 harjoittamia julmuuksia.
24. elokuuta – Microsoft julkaisi Windows 95 -käyttöjärjestelmän
25. elokuuta – Pasilan poliisitalon vieressä Helsingissä räjähti autopommi, joka aiheutti suuret aineelliset vahingot poliisitalolle, oikeustalolle ja Yleisradion rakennukselle. Yksi poliisi loukkaantui lievästi. Tapausta ei ole selvitetty.
25. elokuuta – Vasemmistoliitosta erotetut kansanedustajat Mikko Kuoppa ja Esko-Juhani Tennilä perustivat oman Vasemmistoryhmä - Vänstergruppen -nimisen eduskuntaryhmänsä. Myöhemmin myös Veijo Puhjo liittyi tähän ryhmään.
28. elokuuta – Presidentti Martti Ahtisaari matkusti viralliselle vierailulle Latviaan. Kyseessä oli ensimmäinen valtionpäämiestason vierailu maiden välillä lähes 70 vuoteen; Latvian presidentti Jānis Čakste oli vieraillut Suomessa vuonna 1926.
28. elokuuta − Havin tehtaalta Riihimäeltä pääsi Vantaanjokeen 15 000 litraa astianpesuainetta. Joki vaahtosi useiden päivien ajan ja tuhansia kaloja kuoli. Tapaus johti poliisitutkintaan.
28. elokuuta – Presidentti Mauno Koivisto arvosteli poikkeuksellisen jyrkästi valtiovarainministeri Iiro Viinasen toimintaa Postipankin pääjohtajan Seppo Lindblomin erottamisessa, jonka hän tulkitsi olleen suorastaan ajojahtia Lindblomia vastaan. Koiviston lausunnon katsottiin merkitsevän sitä, että hän aikoo vastaisuudessa osallistua entistä aktiivisemmin yhteiskunnalliseen keskusteluun.
30. elokuuta – Kazakstanissa järjestettiin kansanäänestys istuvan presidentin Nursultan Nazarbajevin valtaoikeuksien huomattavasta laajentamisesta. Äänestäneistä yli 70 prosentin ilmoitettiin kannattaneen sitä. Äänestystä pidettiin ulkomailla laajalti epäluotettavana.

Syyskuu
1. syyskuuta − Libyan johtaja Muammar Gaddafi ilmoitti, että noin 20 000−30 000 palestiinalaista tullaan karkottamaan Libyasta vastalauseena Israelin ja Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n rauhanpyrkimyksille.
4. syyskuuta − Vuonna 1985 toimintansa lopettaneen, Laukaassa sijainneen Lievestuoreen sellutehtaan rakennukset räjäytettiin.
5. syyskuuta – Ranska aloitti ydinkokeiden sarjan Mururoan atollilla Tyynellä valtamerellä. Jo ensimmäinen ydinkoe aiheutti rajut mellakat Ranskalle kuuluvalla Tahitin saarella ja monissa Euroopan maissa.
11. syyskuuta − Kymmene Oy ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy ilmoittivat yhdistyvänsä UPM-Kymmene Oy:ksi. Uudesta yhtiöstä tuli liikevaihdoltaan Euroopan suurin ja maailman viidenneksi suurin metsäalan yritys.
14. syyskuuta − Liettua ilmoitti sulkevansa Ignalinan ydinvoimalan vuoteen 2000 mennessä. Voimala suljettiin lopullisesti kuitenkin vasta vuoden 2009 lopussa.
19. syyskuuta – New York Times ja Washington Post julkaisivat Unabomberin 35 000-sanaisen manifestin, jolla toivottiin että joku tunnistaisi kirjoittajan tai hän lopettaisi pommituskampanjansa.
22. syyskuuta − Korkeimman oikeuden jäsen, oikeustieteen lisensiaatti Lauri Lehtimaja valittiin uudeksi eduskunnan oikeusasiamieheksi.
25. syyskuuta – Palermossa Italiassa alkoi oikeudenkäynti mafiayhteyksistä syytettyä entistä pääministeriä Giulio Andreottia vastaan. Andreottin väitettiin jopa olleen mafiajärjestön jäsen.
26. syyskuuta − Ukraina hyväksyttiin Euroopan neuvoston jäseneksi. EN:ssa oli nyt 37 jäsenmaata.
26. syyskuuta − EU-parlamentaarikko Elisabeth Rehn nimitettiin YK:n ihmisoikeustarkkailijaksi entisen Jugoslavian alueelle.
26. syyskuuta − Presidentti Martti Ahtisaari matkusti kaksipäiväiselle
valtiovierailulle Islantiin.

Lokakuu
1. lokakuuta – Kymmenen syytettyä tuomittiin syyllisiksi World Trade Centerin pommi-iskuun 1993.
2. lokakuuta – Iron Maiden julkaisi The X Factor -albumin.
2. lokakuuta – Oasis julkaisi (What's the Story) Morning Glory) -albumin.
4. lokakuuta – O. J. Simpson vapautettiin syytteistä kahteen murhaan. Hänet tuomittiin myöhemmin (1996) 33 500 000 dollarin korvauksiin samojen henkilöiden pahoinpitelyistä ja kuolemantuottamuksesta.
6. lokakuuta – Radio NRJ perustettiin.
8. lokakuuta – Helsingin juhlaviikkojen todettiin ylittäneen budjettinsa 8,5 miljoonalla markalla. Juhlaviikkojen järjestäjän, Helsinki-viikon säätiön, koko hallitus erosi.
12. lokakuuta – Iltapäivälehti Expressen kertoi Ruotsin varapääministerin Mona Sahlinin käyttäneen hallituksen luottokorttia yksityisiin menoihinsa. Asiasta nousi kohu ja Sahlinin nousussa ollut poliittinen ura katkesi.
17. lokakuuta – Presidentti Martti Ahtisaari aloitti nelipäiväisen virallisen vierailun Iso-Britanniaan.
23. lokakuuta – Helsingin käräjäoikeudessa alkoi Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) entistä johtoa vastaan vahingonkorvausoikeudenkäynnit 3,4 miljardin vahingonkorvauksista.
22.−24. lokakuuta − Yhdistyneet Kansakunnat piti 50-vuotisjuhlakokouksensa New Yorkissa. Kokoukseen osallistuivat 150 jäsenmaan edustajat.
25. lokakuuta – Kaakkois-Aasiassa sattui täydellinen auringonpimennys.
27. lokakuuta – Latvia jätti ensimmäisenä Baltian maana jäsenhakemuksen Euroopan unionille.
30. lokakuuta – Québecin separatistit hävisivät täpärästi kansanäänestyksen Kanadasta eroamisesta.
30. lokakuuta – Tulitikkujen valmistus Suomessa loppui, kun viimeinen tulitikkutehdas Finn-Match Jyväskylän mlk:n Vaajakoskella siirtyi ruotsalaiselle Swedish Matchille, joka lopetti tehtaan toiminnan.

Marraskuu
4. marraskuuta – Israelin pääministeri Jitzhak Rabin haavoittui kuolettavasti Jigal Amirin ampumana Tel Avivissa.
7. marraskuuta – Ilmavoimien neljä ensimmäistä F-18D Hornetia laskeutui Pirkkalaan.
10. marraskuuta – Ympäristöaktivisti Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta Ogoni-aktivistia hirtettiin Nigeriassa.
13. marraskuuta – Oikeudenkäynti Itä-Saksan entistä puoluejohtajaa Egon Krenziä ja viittä muuta maan entistä johtomiestä vastaan alkoi Berliinissä. Heitä syytettiin osallisuudesta Itä-Saksasta länteen pyrkineiden ihmisten surmaamiseen vuosina 1949–1989.
14. marraskuuta − Ilmavoimien Draken-hävittäjä syöksyi maahan Uuraisilla. Konetta ohjannut yliluutnantti sai surmansa.
15. marraskuuta − Slovakian parlamentti hyväksyi kielilain, jonka mukaan slovakista tuli maan ainoa virallinen kieli ja joka rajoitti muiden kielten käyttöä virallisissa yhteyksissä. Unkari kutsui välittömästi suurlähettiläänsä kotiin Bratislavasta syyttäen Slovakiaa maan unkarilaisvähemmistön sortamisesta.
16. marraskuuta − Haagin sotarikostuomioistuin asetti Bosnian serbijohtajan Radovan Karadžićin ja serbijoukkojen komentajan kenraali Ratko Mladićin poissaolevina syytteeseen kesällä tehdystä Srebrenican joukkomurhasta.
18. marraskuuta – Tanskan prinssi Joachim ja hongkongilainen Alexandra Manley vihittiin avioliittoon Kööpenhaminassa.
19. marraskuuta – Kansanedustaja Aleksander Kwaśniewski voitti Puolan presidentinvaalit syrjäyttäen istuvan presidentin Lech Wałęsan.
21. marraskuuta – Dow Jonesin teollisuusindeksi ylsi uuteen ennätykseen, 5 023,55.
22. marraskuuta – Israel, Egypti ja suuri osa Pohjois-Afrikan Välimeren-rannikkoa koki historiallisen voimakkaan maanjäristyksen: 7,2 Richterin asteikolla.
23. marraskuuta – Valmet ja venäläinen AvtoVAZ-autotehdas solmivat sopimuksen Lada Samara -henkilöautojen kokoonpanon aloittamisesta Länsi-Euroopan markkinoita varten Uudessakaupungissa keväällä 1996.
25. marraskuuta – Kansanedustaja Raimo Vistbacka valittiin Suomen maaseudun puolueen raunioille perustetun Perussuomalaiset-puolueen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.
27. marraskuuta – Espanjan Javier Solana avasi 27 maan välisen Barcelonan konferenssin tavoitteena taistella fundamentalismia vastaan, luoda vapaakauppa-alue Välimerelle vuoteen 2010 mennessä ja vähentää USA:n vaikutusvaltaa alueella.
27. marraskuuta – Italialaisen Pendolino-junan koekäyttö Suomessa alkoi Helsingin ja Turun välisellä rataosalla, ns. rantaradalla.
30. marraskuuta – Javier Solana nousi yllätysehdokkaana NATO:n johtoon vaikka 52 Yhdysvaltain kongressin jäsentä vastusti hänen valintaansa.
30. marraskuuta – 19-vuotias Pekka Kuusisto voitti seitsemännen kansainvälisen Jean Sibelius -viulukilpailun.

Joulukuu
1. joulukuuta – Presidentti Martti Ahtisaari myönsi ministerin arvonimen Sanoma Oy:n suuromistajalle Aatos Erkolle.
5. joulukuuta – Ranska ilmoitti palaavansa NATO:n sotilaalliseen toimintaan, josta se oli eronnut presidentti Charles de Gaullen johdolla vuonna 1966.
7. joulukuuta – Kirjailija Hannu Mäkelä sai Finlandia-palkinnon Eino Leinon elämää kuvaavasta teoksestaan Mestari.
12. joulukuuta – Ruandan vuoden 1994 kansanmurhaa käsitellyt kansainvälinen erikoistuomioistuin nosti ensimmäiset syytteet kahdeksaa henkilöä vastaan.
15. joulukuuta – Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätöksen seurauksena syntyi Bosman-sääntö.
20. joulukuuta – Yhdysvaltalaisen matkustajakoneen maahansyöksyssä Kolumbiassa sai 157 ihmistä surmansa.
23. joulukuuta – Puolan uusi presidentti Aleksander Kwaśniewski astui virkaansa.
24.–26. joulukuuta – Suomessa oli 1900-luvun kylmin joulu. Maan eteläosassa mitattiin monin paikoin 25–30 pakkasasteen lukemia.
28. joulukuuta – Ilmanlaatu oli Pääkaupunkiseudulla poikkeuksellisen huono.
31. joulukuuta – Viimeinen Lassi ja Leevi -sarjakuvastrippi julkaistiin.
31. joulukuuta – Työministeriön mukaan työttömiä oli vuoden 1995 lopussa 478 207 eli 19,9 % työvoimasta.

Elävä arkisto 1995
http://yle.fi/haku/default_fi.jsp?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1981&sa=L%C3%B6yd%C3%A4&g1_1.qry=El%C3%A4v%C3%A4+arkisto+1995


Videohaku 1995
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&q=1987&oq=1987&aq=f&aqi=g2&aql=&gs_sm=s&gs_upl=4458l7456l0l2l2l0l0l0l0l303l498l0.1.0.1#pq=1992&hl=fi&ds=yt&cp=3&gs_id=3&xhr=t&q=1995&pf=p&sclient=psy-ab&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&source=hp&pbx=1&oq=199&aq=0&aqi=g4&aql=&gs_sm=&gs_upl=&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.,cf.osb&fp=b2a589044500082e&biw=1568&bih=741

Suomen Kultajuhlat 1995 1/14
http://www.youtube.com/watch?v=GYWcLIJRLZY
Suomen Kultajuhlat 1995 2/14
http://www.youtube.com/watch?v=jkPGNPohORk&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 3/14
http://www.youtube.com/watch?v=f3tliDyKzuQ&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 4/14
http://www.youtube.com/watch?v=wxka5IK3es0&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 5/14
http://www.youtube.com/watch?v=U-dcocFecKc&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 6/14
http://www.youtube.com/watch?v=euKkPq0RKU8&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 7/14
http://www.youtube.com/watch?v=cE8-w2eiHGo&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 8/14
http://www.youtube.com/watch?v=Ur1VmpBNsSs&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 9/14
http://www.youtube.com/watch?v=_dWHvxua3Vw&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 10/14
http://www.youtube.com/watch?v=fo0yUz6lJDw&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 11/14
http://www.youtube.com/watch?v=HCtVoiT2f8o&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 12/14
http://www.youtube.com/watch?v=TCwYfE-H_1g&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 13/14
http://www.youtube.com/watch?v=8ALHCc3Os5g&feature=related
Suomen Kultajuhlat 1995 14/14
http://www.youtube.com/watch?v=BbHcJx75bwA&feature=related


Kuvahaku 1995
http://www.google.fi/search?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1977&btnG=Haku&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai&biw=1568&bih=763&sei=1gUxT5usK63O4QS2053wBA&tbm=isch#um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=isch&sa=1&q=1995&oq=1995&aq=f&aqi=g3g-S7&aql=&gs_sm=s&gs_upl=3250l6353l0l9887l4l4l0l0l0l0l162l528l0.4l4l0&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.,cf.osb&fp=3e0c95937a0dbb88&biw=1568&bih=763

Lähdeaineisto:
Mitä, missä, milloin 1996
Mitä, missä, milloin 1997

Ei kommentteja: