sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Suomen tie NACC:n tarkkailijaksi



















Suomessa kylmän sodan rajat ylittänyttä puolustusalan yhteistoimintaa seurattiin kasvavalla mielenkiinnolla. Paavo Lipponen totesi keväällä 1992 kirjoittamassaan artikkelissa, että ”suurin muutos ja yllätys Euroopan turvallisuusjärjestyksessä vuoden 1989 jälkeen on Naton uusi elinvoima vakautta luovana tekijänä”. Hän kiitti NACC:n perustamisen merkitystä Baltian valtioille, Itä-Euroopalle ja Neuvostoliiton seuraajavaltioille. Mutta siihen ei pyritty saamaan mukaan puolueettomia valtioita. Lipposen mukaan osallistuminen siihen olisi antanut Suomelle itäeurooppalaisen leiman.

Oi selvää, että yhteistyöneuvosto oli tarkoitettu entisen Varsovan liiton jäsenille, niiden johdattamiseen läntiseen käytäntöön sotilallisissa kysmyksissä ja puolustuspolitiikassa. Suomea ei voint rinnastaa, eikä se halunnut tulla rinnastetutksi, Varsovan liiton entisiin jäseniin. Emme olleet vastaavan johdatuksen tarpeessa. NACC oli kehitysapujärjestely, Suomi oli puollustusalalla avun antaja, ei tarvitsija. Mutta yhtä ilmeistä oli, että kyseinen yhteistyö alkaisi nopeasti vaikuttaa turvallisuuspoliittiseen asetelmaan ja rakenteisiin Euroopassa. Miksi Suomen kaltainen maa olisi halunnut pysyä sen ulkopuolella? Ulkoministeriössä arvioitiin keväällä 1992, että osallistuminen kaikkeen yhteistyöhön uudessa Euroopassa oli Suomen etujen mukaista. Siksi ministeriössä käynnistettiin tunnustelut mahdollisuudesta jollakin tavoin osallistua neuvoston työhön.

Otimme ulkoministeriössä huhtikuun lopulla yhteyttä ruotsalaisiin kollegoihin ja esitimme, että molemmat maat hakisivat keinoja seurata Naton kehitystä ja ensi alkuun osallistua kesäkuun alussa Oslossa Naton ulkoministerikokouksen yhteydessä pidettyyn NACC:n kokoukseen huomioitsijana. Vaikka ruotsalaiset olivat kiinnostuneet seuraamaan Naton kehitystä, he lopulta pidättäytyivät tällaisesta yhteistyömallista. Max Jakobsson valitti kolumnissaan Suomessa vallinnutta Nato-allergiaa ja kysyi, eikö Suomen pitäisi olla mukana NACC-toiminnassa. ”On vaikea nähdä, mitä asiallisia perusteita on pysytellä neuvoston ulkopuolella.” Hän katsoi, että Suomen olisi pitänyt hakea jäsenyyttä yhdessä Ruotsin, Itävallan ja Sveitsin kanssa. Ulkoministeri Väyrynen vastasi lehdistön ksymykseen jäsenyydestä toteamalla, että Suomi ei hakisi jäsenyyttä, mutta tutkisi mahdollisuutta seurata NACC:n toimintaa ja saada siitä tietoja.

Lensin 21. toukokuuta Brysseliin mukanani poliittisen jodon hyväksyntä hankkeelle päästä huomoitsijaksi NACC:hen ja esitin Suomen tätä koskevan pyynnän Naton apulaispääsihteerille Gebhard von Moltkelle. Hän lupasi selvittää järjestön vastauksen pikaisesti. Viikon kuluttua hän vastasi: Naton neuvosto ei ollut suostunut pyyntöön. Hylkäämisen perusteet olivat epämääräisiä, eikä niitä selvitetty enempää. Asia jäi siihen. Siitä ei tiedotettu ulkoasiainhallinnossa laajemmin eikä siten myöskään julkisuuteen. Naton hylkäävä päätös tehtiin pysyvien edustajien kokouksessa Brysselissä.

Naton ulkoministerien kevätkokous pidettiin pian sen jälkeen 4. kesäkuuta Oslossa. Suomen saamien tietojen mukaan Norjan ulkoministeri Thorvald Stoltenberg, joka oli jäänyt miettimään Suomen Brysselissä tekemää esitystä, otti asian puheeksi ulkoministerikokouksessa myönteisessä hengessä. Pääsihteeri Manfred Wörner hyväksyi ajatuksen. Ministeritasolla ei epäilyksiä enää ollut, ja niin kokous päätti kutsua Suomen edustajat huomioitsijana seuraavana päivänä pidettyyn yhteityöneuvoston kokoukseen. Norjan ulkoministeriän valtiosihteeri Helga Hannes ilmoitti välittömästi Suomen Oslon suurlähettiläälle Kaarlo Yrjö-Koskiselle.

Stoltenbergin aloite oli Suomen kannalta myönteinen, mutta ”palo sammutettiin väärin”, kun se ei antanut Suomelle mahdollisuutta kertoa ennakkoon aloitteen alkuperästä. Helsingissä oli jääty siihen käsitykseen, että pyynnön hylkääminen oli lopullinen. Siitä ei sen vuoksi ollut informoitu edes suurlähettiläs Yrjö-Koskista Oslossa. Hän oli sen vuoksi ihmeissään Naton ilmoituksesta ja soitti minulle Helsinkiin iltapäivällä. Kerroin tilanteesta ulkoministerille. Kutsu oli luonnollissti tervetullut. Hetki oli niin myöhäinen, että luovuimme ministeriössä yrityksestä päästä Osloon samana iltana. Yrjö-Koskiselle annettiin ohje osallistua ja edustaa Suomea yhteistyöneuvoston kokouksessa seuraavana aamuna. Kokouksen loppukommunikeassa oli sitten lyhyt toteamus, että Suomi osallistui kokoukseen huomioitsijana omasta pyynnöstään. Asiasta nousi seuraavina viikkoina julkinen keskustelu, jossa mös arvosteltiin hallituksen menettelyä.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta pyysi 9. kesäkuuta Väyryseltä selvitystä, miksi ja kenen päätöksellä Suomesta tuli NACC:n tarkkailijajäsen. Viikkoa myöhemmin Väyrynen kertoi valiokunnalle, että Suomi kutsuttiin huomioitsijana seuraamaan Oslon kokousta. Naton edustajien mukaan Suomi otettiin pysyväksi tarkkailijaksi.

Lähdeaineisto Jaakko Blomberg Vakauden kaipuu ISBN 978-951-0-37808-3

Ei kommentteja: