Venäjän kriisi

1997 tehtyjen Karjalan- ja Moskovan vierailujen jälkeen Venäjän taloudellinen kriisi paheni. Maaliskuun lopulla 1998 Jetsin antoi potkut pitkaäaikaiselle pääministerille Viktor Tsernomyrdinille. Hänelle annettiin lohdutukseksi antiomitali. Tarkoitus oli, että Gazpromin vaikutusvaltainen omistaja väistyisi, pysyisi hiljaa, eikä sekaantuisi enää maansa valtiollisiin kysymyksiin. Kremlin johtaja valitsi uudeksi pääministeriksi nuoren Sergei Kirijenkon. Itse asiassa Kirijenkon tehtäväksi tuli vakauttaa maan valtiontalous. Hänelle oli näin annettu yksi tehtävä. Ja vähän aikaa. Se edellytti öljytuoojen verottamistan. Tsernomyrdin ei ollut pitänyt IMF:lle vuonna 1994 annettu lupausta öljyn verottamisen käynnistämisestä. Näin IMF:n vakauttamislainat olivat valuneet kankkulan kaivoon. Venäjän talous oli kriisiytymässä.

Kevään mittaan Helsingissä yritettiin selvitellä, miten uuteen pääministeriin oikein tulisi suhtautua. Mutta keväästä 1998 Suomen valtionjohtoa pompoteltiin jokaisessa käänteessä yhdellä kysymyksellä: miten paha Venäjän kriisi on? Vastaukset vaihtelivat tumman eri sävyjä heijastellen. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt paremmin kuin toinenkaan, mitä todella tapahtui. Ulkoministerinä hallituksessa oli Jevgeni Primakov, joka tunnettiin Helsingissä sitäkin paremmin. Kesäkuun alussa Helsingissä hyväntuulinen Primakov ”otti suomalaiset”. Hän ilmaisi tukensa lähes kaikille suomalaisille aloitteille.

Mutta mikä oli Venäjän todellinen strategia Primakovin ulomministeri- ja myöhemmin lyhyeksi jäävällä pääministerikaudella? Mielessä käväisi tohtori Tapani Vaahtorannan hieman aiemmin esittämä arvio, jonka mukaan Venäjä yrittää tehdä liittoutumattomista maista pohjoisen Euroopan puskurivyöhykkeen laajentuvaa NATO:a vastaan. Tärkeä huomio, mutta Suomen kannalta se johti vain päinvastaiseen johtopäätökseen.

Juhannuksen alla tapasin Helsingissä East-West-instituutin johtajan john Edwin Morozin. Hän varoitti, että Venäjän talous romahtaa alkusyksyyn mennessä. ”Rupla ei kestä.” Raportoin tiedot presidentille, joka myös tapasi Kultarannassa vieraani. Ilma ei hemmotellut. Jouduimme haukkaamaan iltapalan poikkeuksellisesti Kultarannan saunan sisätiloissa. Mutta saatu tietopaketti osoittautui kullan arvoiseksi. Heinäkuussa emme elätelleet enää toiveita Jeltsinin tapaamisesta; alustavista suunnitelmista oli luopuminen. Ymmärsimme täysin tilanteen, kun saimme tiedon, että Jeltsin ei voi poistua Moskovata koko kesänä sisäisen tilanteen vuoksi. Kun rupla romahti elokuussa, ei Suomen presidenttiä yllätetty. Mutta ogellmahan on se, että varmojaan ennusteita ei voida kuulutella maailmalle. Ne kun lisäisivät vain paniikkia.

Kirijenkon hallitus epäonnistui Gazpromin verojen ulosmittauksessa. Yhtiö vastasi lopettamalla energiatoimituksia velallisilleen. Talvella uhkasi katastrofi. Näin Jeltsinille jäi ainoaksi mahdollisuudeksi ruplan arvon rajun devalvoitumisen jälkeen nimitettävä kommunistien tukema Primakov pääministeriksi. Jeltsinin arvovalta oli kokenut kovan kolauksen. Kirijenkon hallituksen väistyminen johti Venäjän transitioon, paluuta entiseen uudistuspolitiikkaan ei enää ollut. Suomen ulkopoliittinen johto alkoi kommentoida Venäjän tapahtumia alkusyksystä. Tietyt sävyerot tulivat esille. Ahtisaari varoitti maakuntamatkalla Hämeenkyrössä, että ”meidän ei tule vähätellä eikä liioitella Venäjän kriisiä”. Presidentti totesi, että Suomi on valmis auttamaan Venäjää EU:n kautta. Tiedossa oli, että EU:n troika oli aloittanut Venäjän sosiaalisen tianteena arvioimisen. Mietimme, tuleeko lähialueillemme käynnistää hätäavun kuljetukset.

Venäjän tilanne oli kyllä vaikea, muttei mitenkään toivoton. Itäturismi oli kuitenkin tyrehtynyt. Välittömiä taloudellisia menetyksiä voitiin siten kirjata Suomessakin. Toisaalta Suomen ja Venäjän kauppa oli nyt terveellä pohjalla; suuria menetyksiä ei tullut, koska tavaroita oli toimitettu käteismaksuin. Lipponen otti seuraavana päivänä eduskunnassa tiukempia kantoja. Pääministerin mukaan Venäjää on kohdannut poliittinen ja taloudellinen kriisi, joka pahimmillaan voii kärjistyä yhteiskunnalliseksi käymistilaksi. Lipponen katsoi, että kysymys on vakavasta asiasta. Suomen kannalta huolestuttavaa oli hänen mukaansa elintarviketilanteen kehittyminen. Sitten Lipponen veti kovat piippuunsa:”Suomen on seurattava myös Venäjän asevoiminen liikkeitä”.

Lipposen huolestunut ilmaisu, ja kieli herättivät median. Sen piirissä äkättiin, että presidentti ei ole riittävästi informoitu, koska hän ei ole huolestunut kehityksestä kuten Lipponen. Jälleen pääministerin nähtiin nokittaneen tasavallan presidentin Venäjän asioissa. Syyskuun 20. päivänä Lipponen korosti, että Suomen kannalta on tärkeää, että Venäjän hallituksen uskottavuus palautuun. ”Venäjän ja Suomen suhteet eivät enää ole yhden johtajan varassa.” Lipponen oli siinä oikeassa.

Lähdeaineisto Alpo Rusi Mariankadun puolelta ISBN 951-1-16692-1