keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Gorbatsovin vierailu


















Gorbatsov suostui mielihyvin Koiviston kutsuun saapua viralliselle vierailulle Suomeen. Mutta aikaa kului, neuvostojohtaja oli niin sanotusti sukeltanut syvälle äärimmäisen vaikeiden kansainvälisten ongelmien mereen, jonka taustaa vasten suhteet Suomeen näyttivät valoisalta täplältä. Suurlähetystön lukuisat muistutukset, että suomalaista osapuolta odotutettiin liian kauan ja että moinen lupauksen täyttämisen viivyttely oli suorastaan sopimatonta, tehosivat lopulta, elix Karasev kirjoittaa.

Vierailun asiakirjapuitteiden valmistelminen alkoi heti, kun oli saatu vahvistus vieraan saapumisesta. Niin kuin aina tällaisissa tapauksissa lähetystö tekee ulkoasiainministeriölle ehdotuksiaan vierailusta ja vierailua koskevan asiakirjan luonnoksesta ( se voi olla sopimus, julistus, komunikea). Samalla tavalla – mutta tehtäviensä puitteissa – menettelevät kaupallinen edustusto, KGB:n ja GRU:n teidusteluasemat. Kaikki mainitut asiakirjat päätyvt Keskuskomitean kansainväliseen osastoon ja lopulta ”kammattuina” valtionpäämiehen avustajille.

Asemamaasta tulleet ehdotukset koskevat luonnollisestikin kahdenkeskisiä ongelmia, ja vain jos ne kytkeytyvät elimellisesti kansainvälisiin ongelmiin tai koskettavat suhteita kolmansiin osapuoliin, suurlähetystän on pakko siirtyä laajempaan tematiikkaan. Vierailua valmisteltaessa keskustelin henkilökohtaisesti marsalkka Sergei Ahromejevin ja Gorbatsovin avustajan Vadin Zagladinin kanssa. Tavatessani jälkimmäisen sanoin mielestäni olevan tarkoituksenmukaista sisällyttää Gorbatsovin puheeseen isäntämaalle muun muassa kaksi seikkaa:

Suomen puolueettomuuden tunnustaminen ja kunnioittaminen

myöntää syyllisyys talvisodan aloittamiseen

Meistä tuntui, että aika oli enemmän kuin kypsä täsmälliselle ja selkeälle selonteolle suhtautumisestamme siihen, mikä jo vuosikymmeniä oli ollut teoreettisen väittelyn kohden joka kerta jonkinlaista valtioiden välistä asiakirjaa laadittaessa. Lisäksi suomalaisen osapuolen ilmoitukseen maan puolueettomuudesta olimme asennoituneet milloin kovemmin ja millon hyväntahtoisemmin. Olimme kunnioittaneet Suomen pyrkimystä puolueettomuuteen mutta vuoden 1948 YYA-sopimuksen sotilaalliset artiklat huomioonottaen. Eräät meistä – kovat oikeaoppiset – katsoivat, että ylipäätään oli sopimatonta puhua puolueettomuudesta niin kauan, kuin oli YYA-sopimus.

Objektiivisesti ottaen olimme itse aiheuttaneet päänsärkymme osoittamalla ”lujuutta”, jota läntiset vastustajamme aina tilaisuuden tullen käyttivät progandasodassa meitä vastaan. He peilailivat taitavasti meidän loukkaamallamme suomalaisten poliitikkojen itserakkaudella, keksimällä suomettumisen kaltaisia loukkaavia termejä.

Minun ei tarvinnut taivutella speechwriter Zagadinia sisällyttämään Gorbatsovin puheen tekstiin mainintaa selkeästä kannastamme puolueettomuuden suhteen: olimme samaa mieltä. Selostin hänelle paitsi omaa näkemystäni ongelmasta myös maan valtiollisen johdon ja eräiden poliitikkojen näkökantaa. Rehellisesti sanoen oli miellyttävä kuulla Finlandia-talossa Gorbatsovin puheen seuraava kohta. Sitä tosin olin ennakoinut jo jossakin määrin Neuvostoliiton presidentin tervehdys ”puolueettomalle Suomelle”, jonka hän esitti presidentti Koiviston hänen kunniakseen edellisenä päivänä tarjoamilla päivällisillä.
” --- YYA-sopimus ja Suomen puolueettomuus ovat – niin kuin teillä sanotaan – maanne ulkopoliittisen linjan perusta. Nuo tekijät – sopimus ja puolueettomuus – eivät ole ristiriidassa vaan vahvistavat toisiaan. Tiedetään, että Suomen puolueettomuuden tulkitsemisesta on aikoinaan ollut kiistoja. Välistä ne toistuvat nytkin. Älkäämme toistelko vanhoja stereotyyppejä, älkäämme muistelko perusteettomia pelkoja. Suomen puolueettomuudella – niin kuin muuten jokaisen tällaisen aseman omaksuneen maan puolueettomuudella – on omat erityispiirteensä. Mutta haluan lausua aivan selvästi: Neuvostoliitto tunnustaa ehdottomasti Suomen puolueettoman aseman ja tekee näin vastedeskin.”

Yhtälaista mielihyvää en kokenut puheen talvisotakohdan vuoksi. Eikä Zagladin liioin. Gorbatsovin lähestyessä puheensa kohtaa, jossa oli määrä ilmaista kanta suhteidemme kaikkein vaikeimmasta vaiheesta, vieressän istuva Zagladin kuiskasi minulle: ”Nyt hän sanoo sen, mitä sinä ehdotit”.
Alkoi puheen osa, joka oli omistettu Gorbatsovin vierailun pääteemalle, Neuvostoliiton ja Suomen välisille suhteille. ”Niillä suhteilla on rikas ja monipuolinen historia. On ollut kaikenlaista – niin hyvää kuin huonoakin, Mutta ensin mainittua ratkaisevasti enemmän. Ratkaiseva merkitys on ollut sillä, että maamme ovat tehneet periaatteelliset ja vastuuntuntoiset päätelmänsä vuosien 1939-44 murhenäytelmästä. Elämä on vahvistanut täysin, että silloin tehdyt päätökset olivat oikeita ja historiallisesti viisaita.”

Kuultuani nuo lauseet katsoin hämmästyneenä Zagladiniin: oli vaikea väittää sanottua vastaan, kaikki oli oikein, mutta mehän olemme puhuneet toisenlaisesta muunnelmasta, Sellaisesta, että keskinäisen luottamuksen puute ja ylenmääräinen epäluuloisuus olivat johtaneet siihen, että maidemme 1930-luvun suhteiden vaikeimpiin kuuluvan ongelman hoitamisessa Neuvostoliitto siirtyi poliittisesta ratkaisusta sotilaalliseen. Ja päälle päätteeksi lavasti ”Maininlan välikohtauksen”. Myös Zagladin oli ihmeissään. ”Vielä eilisiltana muotoilu oli toisenlainen”, hän sanoi.

En tiedä, päättikö Gorbatsov itse vai joku hänen avustajistaan, että sekä Suomen puolueettomuus että tunnustuksemme talvisodan aloittamisesta olivat liikaa yhteen puheeseen. Vierailun poliittinen menestys oli tuntuva ja kiistaton.

Lähdeaineisto: Felix Karasev Naapurinpojan muistelmat ISBN 951-1-14352-2

Ei kommentteja: