Jukka Seppinen on kirjoittanut kirjan Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 strategia ja toiminta. Kirjan mukaan KGB—asiamiesten määrä Suomessa nousi 1960-luvun lopulla. Toinen henkilökunnan lukumäärään liittynyt vaihe osui vuoteen 1972, jolloin NKP lisäsi henkilökuntaansa Suomessa. SKP joutui Nkp:n holhoukseen. Suurlähetystön henkilökunnan määrä lähenteli kahtasataa.
KGB ja sotilastiedustelu GRU kouluttivat pitkällä tähtäyksellä edustajiaan Suomessa. KGB oli järjestönä esimiesvaltainen. Käskysuhteet olivat kuin armeijassa. Se toimi kurinalaisesti. KGB kykeni kehittämään toimintaansa merkittävästi, kun ns. kotiryssä- eli vaikuttajavakoojajärjestelmä sai kunnolla tuulta alleen ja jopa sosiaalista ulottuvuutta. Oma kotiryssä merkitsi useissa tapauksissa arvonnousua, vain tärkeillä ihmisillä oli sellainen. KGB:n miehistä Suomessa Jukka Seppinen mainitsee seuraavat ja kertoo heidän toiminnastaan Suomessa: Mihail Kotov, Vladimir Stepanov, Viktor Vladimirov, Anatoli Glutsenko, Vladislav Andrejev, Vadim Andrejev, Aleksander Hrabskov, Valeri Silov, Sergei Istomin, Vladien Grinin, Juri Hramtsov, Alberet Kozlov, Anatoli Chainev, Valeri Marejev, Nikolai Chatskin, Pjotr Kuznetzov, Albert Akulov, Valentin Kossov, Sergei Sidorov, Aleksander Nikulnikov, Mihail Makarov, Ernst Russak, Aleksei Savin, Aleksander Netesov, Anatoli Vasin, Juri Zotikov, Grigori Voronov, Feliks Karasev, Stanislav Issakov ja Juri Derjugin.
Eräitä suomalaisia nimiä
Jukka Seppinen on kirjoittanut niistä kontaktipinnoista, joita KGB:llä oli Suomessa. Nämä nimet ovat nousseet esiin KGB-asiamiesten toimintaa tutkittaessa.
Seppinen esittää kirjassaan perusteluineen seuraavat nimet:
Erkki Tuomioja,
Kaarlo Pitsinki,
Mirjam Vire-Tuominen,
Jaakko Laakso,
Johannes Pakaslahti,
Göran von Bonsdorff,
Ilkka Suominen,
Ilkka Kanerva,
Pertti Salolainen,
Jarmo Virmavirta,
Anders Blom ja
Unto Hämäläinen.
Liberaaleista mainitaan
Pekka Tarjanne,
Juha Sipilä,
Mauri K. Elovainio ja
Teuvo Aura.
Ulkoasiainministeriössä KGB:n kontaktipintaa olivat
Alec Aalto,
Heikki Talvitie,
Arto Mansala,
Jaakko Laajava,
Tarja Laitiainen,
Niilo Pusa,
Matti Tuovinen,
Pekka Malinen,
Pentti Uusivirta,
Aarno Karhilo,
Osmo Lares,
Matti Cawen,
Holger Rotkirch,
Kurt Uggeldahl,
Veijo Sampovaara,
Juhani Suomi,
Matti Pullinen,
Matti Liukkonen,
Jaakko Blomberg,
Mikko Immonen,
Hans Ottelin,
Esko Hamilo,
Jukka Valtasaari,
Pekka Korvenheimo,
Erik Hainrichs,
Kari Möttölä,
Jorma Julin,
Tapani Brotherus,
Antti Lassila,
Arhi Palosuo,
Jaakko Kalela,
Esko Jääsalo,
Pertti Salolainen,
Erkki Liikanen,
Lars Lindeman,
Lauri Kontro,
Pirjo Mikkonen,
Tapio Saarela,
Jan Groop,
Tom Söderman,
Jukka Nevakivi,
Pasi Rutanen,
Paavo Laitinen,
Henry Söderholm,
Risto Hyvärinen,
Heikki Lumme,
Yrjö Väänänen,
Esko Lipponen,
Pertti Torstila,
Anders Hulden,
Juhani Muhonen ja
Jyrki Aimonen.
Mitä Seppinen on kirjoittanut?
Ulkoministeriksi vuonna 2000 nousseella Erkki Tuomiojalla on poliittisen elämänsä aikana ollut kytköksiä moniin instansseihin ja asioihin, joista KGB oli kiinnostunut. Tuomiojan kiihkeä EEC:n vastainen toiminta 1970-luvun alussa vastasi KGB:n intressejä. Myös Sadankomitea oli toimintalohko, johon stalinistit ja KGB kiinnittivät huomioita. Erkki Tuomiojan urakehitys selittyy ainakin osin isoäidin vaikutuksella. Isoäiti Hella Vuolijoki, os. Murrik, myöhemmin Wuolijoki, ja tämän sisko Salme Palme Dutt, ent. Pekkala, os. Murrik, olivat kiinteästi kiinni Lenin aloittamassa vakoilurenkaassa. Aatteellisesti Erkki Tuomioja sijoittuu Hella Wuolijoesta suoraan alenevaan polveen. Erkki Tuomioja asettui Kekkosen politiikkaa vastaan, kuten EEC-sopimuksen vastustajaksi. Sadankomiteassa Suomen puolueettomuuden kannatus ei ollut kunniassa, niin kuin Jaakko Blombergin ja Johannes Pakaslahden asemat siellä osoittivat. Nämä seikat vastasivat KGB:n tavoitteita. Tuomioja kirjoitti asevelvollisille aseistakieltäytyjille osoitetun julistuksen. KRP puhutteli Tuomiojaa 19.5.1969 ja kuulusteli 15.8.1969. Tuomioja sai vankeutta 14 kuukautta ja valitti. Sittemmin presidentti Kekkonen armahti kaikki yllyttäjät.
Suojelupoliisi puhutteli Tuomiojaa Yhdysvaltain presidenttiä halventavan kuvan julkaisemisen johdosta Teinilehden numerossa 13/18.9.1968. Hän osallistui Vanhan valtaukseen ja ”yllytti nuoria suoraan vallankumoukseen” keskustelutilaisuudessa 16.11.1968. Tuomioja valittiin eduskuntaan vuonna 1970 yli 9100 äänellä. Radikalismi kuitenkin hiipui, kun Sdp:n valta-asema vahvistui Neuvostoliiton tuella. Tuomioja oli aktiivinen myös eduskunnan ulkopuolella. Hän toimi mm. ”vasemmiston koordinaatioryhmässä”, jossa olivat mukana mm. Pekka Kuusi, Jorma Bergholm ja Kaarina Suonio.
Jaakko Tapani Laaksosta kehittyi jo koululaisena äärikommunisti. SKP:ssä hän oli stalinistisen tien kulkija. Hän esiintyi mielellään vallankumouksen valmistelijana, kuten SKP:n seminaarissa Kulttuuritalolla 1.-2.2.1969 aiheessaan ”Vallankumous ja kapinoivat nuoret”. Laakson mielessä väikkyi väkivaltainen vallankumous. Laasko oli jyrkkä stalinisti, kuten etsivät kuvasivat häntä. Suojelupoliisi kiinnitti häneen runsaasti huomioita kesästä 1967 lähtien. Laakso luovutti papereita KGB-miehille, mutta saattoi aikakauden hengessä toimia niin, ettei joutunut vastaamaan vallankumoukseen tähdänneestä toiminnastaan. Suojelupoliisi totesikin, että ”Laakson tiedetään usean vuoden ajan olleen kiinteässä yhteistoiminnassa itäisen naapurimaan edustajien kanssa, joista tärkeimpänä lienee III sihteeri Vasin, myös Tassin toimittaja Dodonov kuuluu tähän ystäväkaartiin. Laakson tiedetään varmasti myös Vasinin avulla järjestäneen ainakin yhden tuttavuuden kaupallisen edustajan virkailijalle Nikulnikoville, jonka tiedetään Suomessa toimivan varmasti Neuvostoliiton tiedusteluelinten laskuun”. Kun Vasin vuonna 1976 poistui maasta, hänen tilalleen Laakson kontaktiksi tuli II sihteeri Albert Kozlov.
Laakso valittiin Vantaan kaupunginvaltuustoon vuonna 1976 ja presidentin valitsijamieheksi hänet valittiin vuonna 1978. Kozlov hoiti myös presidentin ulkopoliittista neuvonantajaa Jaakko Kalelaa. Jaakko Laakso kävi 29.1.1976 salkku kainalossa III sihteeri Anatoli Vasinin kotona osoitteessa Punavuoren katu 23 D 81. Hän viipyi tunnin ajan tämän luona. Samana keväänä vallankumouspuheet nousivat uudelleen hallitustasolle Suomessa. Samoihin aikoihin Vladimir Stepanov pyrki kaatamaan Suomen puolueettomuuspolitiikkaa. DDR:n edustajat olivat yhtä lailla Laakson tuttuja. Hän tapasi 21.8.1978 III sihteerin Klaus Detloffin (Stasi) Harakanpesässä lounaalla.
Ilkka Suominen joutui turvallisuusviranomaisten syyniin 10.4.1975. Hän lounasti Neuvostoliiton suurlähetystön I sihteerin Feliks Karasevin kanssa. Mukana oli myös valtiotieteen maisteri Weijo Pitkänen. Politiikka oli luonnollisesti keskustelun aiheena, mm. Kokoomuksen ”ongelmallinen nuorisoliitto”. Syyskuussa 1975 Suominen tapasi Karasevin uudelleen lounaalla ravintola Klaus Kurjessa. Tapaamiset jatkuivat. Karasev oli KGB:n tiedustelumies. He pitivät luonnollisesti yhteyttä myös perhetasolla. Joskus tapaamisten väliä saattoi olla vain kuukausi. Kokoomusten remonttimiesten 1970-luvun ja myös 1980-luvun ponnistelut etsiä valtaa KGB:n, Nkp:n, Stasin ja DDR:n kautta olivat turhia ja osoittivat vain, että myös Kokoomus oli jakautunut kommunistien masinoimalle akselille taantumus-edistys. Remonttimiehet halusivat olla edistyksellisiä.
Ilkka Armas Mikael Kanerva oli Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja vuonna 1972. Kanervan KGB-kontakti oli Anatoli Vasin. Kanerva kertoili 4.10.1972 laveasi Kokoomuksen halukkuudesta yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa ja omasta suuresta kunnioituksesta Neuvostoliiton kansaa kohtaan. Kanerva ja Vasin tapasivat ravintola Elitessä 22.5.1975. Vasin poistui maasta 20.5.1976. Tilalle tuli Valeri Silov. Kanerva järjesti Kokoomuksen nuorten liiton kanssa tilaisuuden 31.3.1977 ravintola Rivolissa, jonne Kanerva oli kutsunut Juri Hramtskovin. Kanerva oli noussut kansanedustajaksi ja palkitsi Hramtskovin hyökkäämällä kansanedustaja Tuure Junnilaa vastaan. Kanervan kontaktipinnan laajuus KGB:hen on selviö.
Pertti Edvard Salolainen valittiin vuoden 1970 vaaleissa eduskuntaan. Helsinkiläissyntyinen Salolainen tutustui Neuvostoliiton suurlähetystön I sihteeriin Albert Akuloviin, joka oli puhdasverinen KGB.mies. Salolainen ja Akulov tapasivat 13.11.1970 ravintola Angleterressä. He keskustelivat vilkkaasti suomen kielellä. Akulov maksoi laskun. Salolaisen ja Akulovin lukuisat tapaamiset näinä aikoina eivät viittaa siihen, että Akulov olisi pelästyttänyt Salolaista millään tavalla. On kirjattu lounastapaaminen 28.1.1971 ravintola Arkadiassa ja saunailta hotelli Palacessa 19,3,1971 klo 17.00-22.30 ja lounas ravintola Bankett Hildenissä 6.8.1971. Kossov lounasti 17.11.1971 Kokoomuksen eduskuntaryhmän sihteerin kanssa muualla. Seuraavan päivänä Akulov lounasti Salolaisen kanssa ja Kossov Rkp:n puoluesihteeri Henry Olanderin kanssa. Salolaisen kontaktit Akuloviin jatkuivat aina siihen saakka, kun Akulov poistui 27.4.1973 maasta.
Jarmo Virmavirta oli Kansallisen Kokoomuksen puoluevirkailija. Virmavirta tapasi 1.8.1974 III sihteeri Vladimirov Silvestrovin. Virmavirta tapasi pian uudelleen Silvestrovin. 2.4.1975 hän katsoi asiakseen mennä Silvestrovin kotiin. He joivat seisaaltaan useita maljoja. Virmavirta poistui salkku kourassa klo 23.15. Tiedetään eri puolueiden radikaalien toimittaneen neuvostoliittolaisille poliittisen linjan tiedustelumiehille listoja oman puolueensa henkilöistä, jotka suhtautuvat myötämielisesti Neuvostoliittoon. Pyytäessään tällaisia listoja neuvostoliittolaiset ovat sanoneet, että sellainen helpottaisi heidän toimintaansa selventävästi. Virmavirta tapasi Silvestrovin uudelleen 8.10.1975 ravintola Royalissa, 24.11.1975, 20.2.1976, 3.12.1976 ja 19.2.1977 ravintola Vartaassa ja Kerhosessa. Virmavirran ja Silvestrovin ystävyys oli syventynyt perhevierailutasolle 18.12.1976, jolloin koko perhe oli mukana Lastenlinnantiellä. Virmavirta oli joka kulmasta KGB-sertifioitu. Virmavirta tunsi hyvin Valeri Silovin. Virmavirta tapaili myös KGB-mies Juri Hramtslovia. Hän tapasi Hramtskovin 5.7.1979 ravintola Klaus Kurjessa. Karasev otti Virmavirran hoidettavakseen Silvestrovin poistuttua maasta. Virmavirta saapui Karasevin kotiin 14.9.1977 ja poistui 15.9.1977 klo 00.25.
Anders Blom oli Kokoomuksen nuorisojohtaja. Blom antoi 29.5.1979 avustaja Marrussitsille papereita, jotka viimeksi mainittu laittoi povitaskuunsa. Anders Blomin kanssa Unto Hämäläinen tapasi 11.3.1980 Marrussitsin lounaalla ravintola Kellarirouvissa. 25.3.1980 Hämäläinen sekä Neuvostoliiton suurlähetystön avustaja V. Marrussitsin kävivät vilkkaan keskustelun. Hämäläinen hoiti puhelupuolen. Hämäläinen antoi henkilökuvauksia useammastakin henkilöstä. Lausunnot olivat yleensä ottaen negatiivisia. Seuraava tapaaminen oli 14.11.1980 hotelli Vaakunan Grillissä. 18.9.1981 Hämäläinen ja Marrussitsin tapasivat 2.11.1981 Esplanadin Kappelissa. Kului kaksi viikkoa, kun Hämäläinen oli jälleen kertomassa kokoomuskuulumisia Marrussitsinille. He tapasivat 17.11.1981 jolloin Hämäläinen sai vastaanottaa onnitteluja KGB:ltä.
Liberaalien puoluesihteeri Juha Sipilä aloitti I sihteerin Albert Akulovin tapaamiset 19.12.1968 hotelli Klaus Kurjen ravintolassa. Akulov tapasi Sipilän 12.9.1969 ravintola Vanhassa Kaartissa ja Laulumiesten ravintolassa 10.10.1969. He tapasivat 7.1.1970 ravintola Elitessä. Keskusteluissa Akulov oli kiinnostunut Pertti Salolaisesta. Akulov ja Sipilä tapasivat 24.3.1970 hotelli Vaakunan ravintolassa. Sipilä tapasi Akulovin 16.10.1970 ravintola Laulumiehessä. Sipilä antoi Akuloville parisivuisen A4-kokoisen paperin, jonka Akulov sujautti povitaskuun. Joululounaalla 22.12.1970 Sipilä ja Akulov tapasivat ravintola Lidossa. Sipilä antoi Akuloville pienen ruskean kirjekuoren, jonka tämä oli katsomatta pannut povitaskuunsa. Sipiläkin sai Akulovilta joululahjan. Sipilä tarjoili Akuloville 20.1.1971 hotelli Palacen grilliravintolassa tietoja, jotka johtivat Akulovin tekemään runsaasti muistiinpanoja Sipilän sanelun mukaan. Sipilä ja Akulov tapasivat 23.3. 1971 ravintola Lehtovaarassa. He tapasivat myös 22.10.1971. Sipilä ja Akulov saivat lounaalleen 19.11.1971 UM:n nousevan tähden, kehitysyhteistyötoimiston vt. päällikön Martti Ahtisaaren. Sipilä esitteli Ahtisaaren Akuloville.
Kommenttini kirjasta
Kirja kertoo Suojelupoliisin arkistoihin perustuen uskomattomasta toiminnasta Suomen poliittisessa johdossa. Ei ole ihme vaikka puhutaan suomettumisen ajasta. Näyttää siltä, että on ollut kunnia-asia omistaa oma kotiryssänsä. Näistä asioista on haluttu visusti vaieta. Mielestäni nyt on aika tuoda esille lähihistorian tosiasiat. Olen ottanut tässä kirjoituksessani esille vain jäävuoren huippua.
Kuva
Kansikuva Jukka Seppinen kirjasta Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 strategia ja toiminta
