Suomenhevonen on Suomen ainoa alkuperäinen hevosrotu ja maamme virallinen kansallishevonen. Sen juuret ulottuvat yli tuhannen vuoden taakse pohjoiseurooppalaiseen metsähevoseen (1:29). Vuonna 1907 perustetun kantakirjan myötä alkunsa saanut rotu on kulkenut suomalaisten rinnalla niin arjen uurastuksessa, historian synkimpien sotien melskeissä kuin nykypäivän harrastuskentillä. Suomenhevonen on ansainnut asemansa kansallisena symbolina kovalla työllä ja ainutlaatuisella luonteellaan (13:10).

Välttämätön työkumppani ja omavaraistalouden tukipilari

Ennen maatalouden koneistumista ja traktorien yleistymistä suomenhevonen oli jokaisella maatilalla täysin korvaamaton (11:29). Hevonen oli usein talonpojan arvokkain eläin, josta pidettiin poikkeuksellisen hyvää huolta – sille saatettiin antaa viisinkertainen määrä heinää lehmään verrattuna, ja talvella se pääsi asumaan aivan pirtin päätyyn tai jopa tuvan puolelle (2:59).

Pelloilla suomenhevosella tehtiin käytännössä kaikki: syksyllä kynnettiin ja keväällä äestettiin ennen kylvöjä (0:16). Raskaassa syyskyynnössä tarvittiin kaksi hevosta auran eteen vetämään (0:54). Hevosparin päiväsaavutus oli noin puoli hehtaaria maata (1:23). Peltotöiden lisäksi hevoset hoitivat talviset metsätyöt ja toimivat ainoana kulkuvälineenä, kun viljaa, voita ja muita maataloustuotteita vietiin kaupunkiin myytäväksi (0:16). Hevoset kuuluivat myös kiinteästi kaupunkikuvaan: kun maalta matkustettiin junalla kaupunkiin, rautatieasemilla odottivat vossikat, jotka toimivat sen ajan takseina (2:16).

Rintamatoveri ja sotasankari

Suomenhevosella on pitkä ja kunniakas historia Suomen puolustamisessa aina hakkapeliitoista lähtien (2:13). Erityisen suuri painoarvo rodulla oli talvi-, jatko- ja Lapinsodissa, joissa kymmenet tuhannet hevoset otettiin palvelukseen suoraan kotitiloilta (8:29). Rodun jatkuvuuden turvaamiseksi valtioneuvosto kuitenkin määräsi, että siitosoriita sekä kantavia tai imettäviä tammoja ei saanut viedä rintamalle (9:44).

Sodassa suomenhevonen osoitti poikkeuksellista sisukkuutta ja tarkat aistit (5:42). Ne vetivät tykkejä ja huoltokuormia, kuljettivat haavoittuneita ja evakuoitavia seuduilla, joista sen ajan moottoriajoneuvot eivät olisi koskaan selvinneet (8:29). Rintamalla miesten ja hevosten välille syntyi syvä ystävyys ja luottamus, ja monelle sotilaalle uskollisen hevosen kaatuminen tykistökeskityksessä oli henkisesti jopa raskaampi paikka kuin ihmistoverin menetys (10:12). Hevosten uhri oli suuri: pelkästään talvi- ja jatkosodissa menetettiin yli 20 000 suomenhevosta (10:59).

Kantakannan romahdus ja pelastus urheilun kautta

Sotien jälkeen koitti jälleenrakennuksen aika, ja suomenhevoskanta saavutti huippunsa 1950-luvun alussa, jolloin maassamme eli yli 400 000 yksilöä (11:16). Seuraavina vuosikymmeninä yhteiskunta muuttui radikaalisti: traktorit korvasivat hevosvoiman maaseudulla, ja ihmiset muuttivat työn perässä kaupunkeihin (11:29). Tämä johti suomenhevosen historian vakavimpaan kriisiin. Alle neljässäkymmenessä vuodessa hevosmäärä romahti sadoista tuhansista vain noin 14 000 yksilöön vuonna 1987, ja rotu oli lähellä muuttua uhanalaiseksi (11:59).

Suomenhevosen pelastukseksi muodostui sen urheilullisuus ja monikäyttöisyys (2:29). Kun tarve perinteisille työhevosille väheni, raviurheilun suosio ja totovedonlyönti räjähtivät kasvuun (2:29). Tänä päivänä suurin osa suomenhevosista toimiikin ravureina (12:16). Samalla säätyläisten vanha harrastus, ratsastus, demokratisoitui ja kasvatti suosiotaan tehden suomenhevosesta erittäin kysytyn ratsun (12:31).

"Loistava kaikessa" – Neljä jalostussuuntaa ja nykypäivä

Tänä päivänä suomenhevosia on noin 20 000 yksilöä, mikä on noin kolmannes Suomen koko hevoskannasta. Varsoja syntyy vuosittain noin tuhat. Haminassa järjestetyn suurtapahtuman Hevoset Bastionissa tyyppiset näytökset osoittavat, että suomenhevonen on todellakin nimensä mukaisesti loistava kaikessa.

Tämän uskomattoman monipuolisuuden taustalla on järjestelmällinen jalostus, jossa suomenhevoskantakirja on jaettu neljään eri suuntaan (7:59):

Juoksijasuunta (J): Kevyempi ja lihaksikas urheilija, joka hallitsee raviradat (8:14). Suomenhevonen onkin yksi maailman nopeimmista kylmäverisistä hevosroduista.
Ratsuhevossuunta (R): Hyväryhtinen ja miellyttävä ratsu, joka soveltuu luonteensa ja fysiikkansa puolesta erinomaisesti niin koulu-, este- kuin puskaratsastukseen sekä ratsastuskouluihin ja terapiaan (8:14).
Työhevossuunta (T): Raskaampi ja tukevarakenteisempi tyyppi, jolla on matala ja uskomattoman tehokas vetotyyli (8:14). Painoonsa nähden se on yksi maailman vahvimmista vetovireistä.
Pienhevossuunta (P): Maksimaalisesti 148 cm korkea, mutta mittasuhteiltaan ja luonteeltaan täydellinen "isojen" suomenhevosten vastine, joka loistaa ketteydellään muun muassa valjakkoajossa (6:29).

Katse tulevaisuuteen – Monimuotoisuuden säilyttäminen

Vaikka suomenhevosen kanta on vakiintunut, vaara ei ole kokonaan ohi (12:59). Koska populaatio on suhteellisen pieni, modernissa jalostuksessa on elintärkeää seurata sukujuhria ja sukulaisuusasteita. Agronomien ja asiantuntijoiden mukaan liiallista sukusiitosta on tietoisesti vältettävä ja geenipoolin monimuotoisuudesta on pidettävä huolta. Suomenhevosesta huolehtiminen ja sen säilyttäminen tuleville sukupolville on jokaisen suomalaisen yhteinen vastuu – sen se on vuosisatojen uskollisella työllään ansainnut (13:10).