Toimitusjohtajakolu Tallinnassa. Kauppaministeri Ants Laos luennoimassa tulkkina Viljar Loor. Erkki Ahon yhteistyökuviota Viron hallituksen kanssa,
Kun muistellaan 1990-luvun alun dramaattisia vuosia, jolloin Viro taisteli tiensä irti Neuvostoliiton syleilystä, historiankirjat maalaavat usein kuvan virallisesta Suomesta, joka seurasi tilannetta varoen ja pidättyväisesti. Presidentti Mauno Koiviston johtama virallinen linja korosti, että Baltian itsenäistymispyrkimykset olivat Moskovan sisäisiä asioita. Suomi pelkäsi Neuvostoliiton epävakautta ja varoi ärsyttämästä naapuria.
Mutta virallisen historiiantekstien takana piilee toinen, huomattavasti jännittävämpi tarina. Samaan aikaan kun poliitikot puhuivat viisaita pyöreitä julkisuudessa, kulissien takana käynnistyi massiivinen, miljoonien markkojen salainen operaatioverkosto. Suomi pelasi kaksinaamaista peliä – ja Viron onneksi niin teki.
Miljoonat markat turvaan Helsinkiin
Yksi kriittisimmistä hetkistä Viron matkalla kohti taloudellista itsenäisyyttä koettiin pankkien holveissa. Viro halusi eroon ruplasta ja suunnitteli oman valuutan, Viron kruunun, käyttöönottoa. Moskova ei saanut päästä käsiksi Viron valuuttavarantoihin.
Tässä vaiheessa kuvaan astui rahoituspäällikkö Tapio Aho ja Kansallis-Osake-Pankki (KOP). Rohkeassa operaatiossa miljoonia Suomen markkoja siirrettiin salaa Neuvosto-Virosta KOP:n tileille Helsinkiin. Kun Viron kruunu lopulta kesäkuussa 1992 syntyi, se tarvitsi kansainvälistä uskottavuutta. KOP teki historiallisen päätöksen ja alkoi ensimmäisenä pankkina maailmassa noteerata Viron kruunua. Se antoi maailmalle signaalin: Viron raha on aitoa ja siihen voi luottaa.
Samaan aikaan ruohonjuuritasolla suomalaiset kansalaisaktiivit, kuten Erkki Aho, kutoivat omia tukiverkostojaan. Suomesta salakuljetettiin Viroon painokoneita, paperia, tietokoneita ja NMT-puhelimia kulttuurivaihdon varjolla. Kun neuvostotankit vyöryivät tammikuussa 1991 Vilnaan ja Riikaan, Viron suora radiolinkkiyhteys länteen toimi suomalaisten salaa toimittamien laitteiden ansiosta. Helsinkiin perustettiin Tuglas-seuran suojissa jopa Viron ”varjoulkoministeriö”.
Tulitikkulaatikko vastaan neuvostoarmeija
Kaikista salaisista operaatioista ja teknisestä tuesta huolimatta itsenäisyys oli vaarassa kaatua yhteen dramaattiseen aamuun. Kun Moskovassa käynnistyi vanhoillisten vallankaappausyritys, neuvostoliittolaiset maahanlaskujoukot lähetettiin 21. elokuuta 1991 valtaamaan Tallinnan televisiotornia. Moskovan tavoitteena oli pimentää Viron vapaa radiotoiminta ja katkaista suora tietoliikenneyhteys ulkomaailmaan.
Tornin huipulla, 22. kerroksen radiolinkkikeskuksessa, suljettujen ovien takana päivysti neljä virolaista teknikkoa. Heillä oli käytössään suomalaisten toimittamat radiolinkkilaitteet, joiden kautta tietoa Viron tilanteesta välitettiin koko ajan Suomeen ja sitä kautta maailmalle. Kun neuvostosotilaat rymistivät tv-tornin alakertaan, miesten oli estettävä heidän pääsynsä ylös hinnalla millä hyvänsä.
Ratkaisuksi muodostui jotain uskomattoman yksinkertaista: tulitikkulaatikko. Teknikot kiilasivat tulitikkulaatikon ylimmän kerroksen hissinovien väliin. Hissin elektroninen turvajärjestelmä luuli raollaan olevan oven vuoksi hissiä epäkuntoiseksi, eikä se suostunut liikkumaan alakerrasta senttiäkään.
Sotilaiden ainoaksi vaihtoehdoksi jäi nousta ylös pimeää ja ahdasta portaikkoa pitkin – matka tarkoitti yli 1000 porrasaskelman kiipeämistä täydessä taisteluvarustuksessa. Teknikot ilmoittivat kylmästi, että jos sotilaat yrittävät nousta portaita, he laukaisevat tornin halonipohjaisen palonsammutusjärjestelmän, joka imee hapen pois koko kuilusta. Sotilaat jäivät alakertaan, vapaa radiolinja Suomeen pysyi auki, ja pian Moskovan vallankaappaus romahti. Viro oli pelastettu yhdellä tulitikkulaatikolla.
Kolmen päivän salamaoperaatio ja kadonneet ruplat
Vapauden koitettua Viro toteutti rahauudistuksensa kesäkuussa 1992. Jotta Venäjältä ei tulvisi maahan arvottomia ruplia, uudistus salattiin viimeiseen asti. Kansalaisille annettiin vain kolme päivää aikaa vaihtaa neuvostorahansa kruunuiksi.
Käytännön toteutus oli tiukka: jokaisen asukkaan neuvostopassiin lyötiin virallinen leima rahanvaihdon merkiksi, ja edullisen kurssin ylärajaksi asetettiin 1500 ruplaa (jolla sai 150 kruunua). Kaikki sen ylittävä sularaha leikattiin rangaistuskurssilla murto-osaan. Operaatio oli logistinen jymymenestys, mutta sen seurauksena Viron keskuspankin holveihin jäi lojumaan valtava, 2,3 miljardin ruplan vuori.
Mitä tälle vuorelle tehtiin? Siitä syntyi Viron lähihistorian suurin poliittinen trilleri: ruplaskandaali.
Viro oli luvannut palauttaa rahat Venäjälle, mutta pääministeri Mart Laar huomasi ruplan arvon sulavan käsiin. Valtion kassa oli tyhjä, eikä Moskova osoittanut halua maksaa korvauksia. Niinpä Viron johto pakkasi ruplat salaisiin rahtikoneisiin ja lennätti ne myytäväksi itsenäiseksi julistautuneeseen Tšetšeniaan, joka tarvitsi käteistä sotaansa Venäjää vastaan. Viro sai ruplista 1,9 miljoonaa puhdasta Yhdysvaltain dollaria.
Skandaaleista talousihmeeksi
Kun ruplakaupat paljastuivat vuonna 1994, nousi valtava myrsky. Venäjä raivosi sopimusrikkomuksesta, ja Mart Laarin hallitus kaatui eduskunnan epäluottamukseen, koska pääministeri oli aluksi valehdannut operaatiosta julkisuudessa. Laar kuitenkin puolustautui pragmaattisesti: valehtelu oli tarpeen, jotta Venäjän armeija saatiin vetäytymään Virosta ilman selkkauksia, ja ruplamiljoonat käytettiin suoraan Viron eläkkeiden maksuun sekä maan ensimmäiseen suureen asekauppaan Israelin kanssa.
Tuo 60 miljoonan dollarin asekauppa Israelista – josta siitäkin tuli skandaali viallisten ase-erien vuoksi – oli kuitenkin Viron puolustukselle elintärkeä askel. Se mahdollisti neuvostoaseista luopumisen ja siirtymisen suoraan Nato-yhteensopiviin Galil-rynnäkkökivääreihin.
Tämä 1990-luvun alun "villi länsi" oli vaarallista ja säännöistä piittaamatonta aikaa. Mutta ilman Tapio Ahon rohkeutta KOP:ssa, suomalaisten aktivistien salaisia radiolinkkejä ja Mart Laarin hallituksen häikäilemätöntä pelisilmää ruplakaupoissa, Viron tie vapauteen ja nykyiseksi digitaaliseksi menestystarinaksi olisi voinut olla huomattavasti kivisempi. Suomi ja Viro näyttivät, että kun historia vaatii tekoja, parhaat tulokset saavutetaan toisinaan silloin, kun viralliset paperit jätetään allekirjoittamatta ja hommat hoidetaan kulissien takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti