perjantai 8. toukokuuta 2009

Paasikiven päiväkirjat




28.6.1944 Luonani P.J. Hynninen. Hän kertoi: Sitoumus, jonka Ryti oli antanut Ribbentropille, sisälsi a) Suomi tulee jatkamaan sotaa niin kauan kuin bolsevikkivaara on torjuttu b) Minä en ryhdy rauhaneuvottleuihin - muuta kuin yhteisymmärryksessä Saksan kanssa c) Minä en salli nykyisen enkä minkään minun asettaman hallituksen enkä muiden ryhtyä rauhanneuvotteluihin d) Saksa lupaa kaikilla sille mahdollisilla tavoilla auttaa Suomea.
Hynninen arveli, että jos tulee toinen presidentti, nin hänen ei tarvitse katsoa itseään sidotuksi tällä sitoumuksella. Hynninen oli kuulut, että suomalaiset kenraalit ajattelevat, että sitte kun sota siirtyy Savon metsiin, niin silloin venäläiset pannaan suuriin motteihin ja tuhotaan.
29.6.1944 Enckell luonani. Hän oli hyvin huolissaan ja pelkäsi pahinta.
30.6.1944 Tri Kekkonen luonani. Oli tullut siihen päätökseen, että olisi koetettava toimia ulkomailla so. Tukholmassa, jonne olisi muodostettava komitea, joka edustaisi niitä piirejä Suomessa, jotka eivät hyväksy nykyistä politiikkaa, jonka kautta Suomi on sidottu Saksaan. Kekkonen kysyi enkö minä suostuisi asettumaan tämän komitean johtoon. Minä vastasin, että pitäisi olla nuorempi mies. Kysyin, eikö Kekkonen itse voisi lähteä Tukholmaan.
2.7.1944 Joku päivä sitten Lontoo radio kuulutti, että Gestapo tulee lähitulevaisuudessa vangitsemaan minut.
17.7.1994 Maisteri Törngren tuli luokseni Naantaliin. Wuori ja Kilpi olivat käyneet Tukholmassa. Ruotsissa oli eräissä piireissä ollut erittäin ynseä mieliala Suomea vastaan. Suomen hallitus ei ollut ilmoittanut Ruotsin hallitukselle, että Ribbentrop oli Helsingissä.
20.7.1944 Attentaatti Hitleriä vastaan. Eräät Saksan kenraalit ja korkeat upseerit tehneet salaliiton. Tämä on huono merkki Saksan oloista. Se osoittaa, että Saksan ylimmissä sotialspiireissä katsotaan sodan päättyvän huonosti Hitlerin järjestelmän aikana.
22.7.1944 Törngren jälleen luonani. Kollontay oli kertonut: Stalin ja Molotov olivat hyvin vihaisia Rydin-Ribbentropin sopimuksesta. Neuvostoliitto oli kuitenkin valmis neuvottelemaan Suomen kanssa rauhasta, mutta ei Rydin ja Tannerin kanssa.
27.7.1944 Suomen Ammattiyhdissten Keskusliitto oli lähettänyt 3.7.1944 kiertokirjeen paikallisosastoille. Siinä sanottin, että SAK on koko ajan ollut rauhan linjalla eikä hyväksynyt Ryti-Ribbentrop-sopimusta.
29.7.1944 Turun Sanomat 25.7.1944 Vihollisen tappiot ovat suunnattomat. Meidän tappiomme suhteellisen pienet.
Törngren luonani. Maadame Kollontay sanoi, Suomella vielä mahdollisuus rauhaan, jos pyytää rauhaa. Mutta uusi hallitus: Ryti-Tanner pois. Asia on kiireellinen. Jos puna-armeija tulee Helsinkiin, on asema toinen. Suomen olisi järjestettävä asia ennekuin Saksa on lyöty.

1.8.1944 Jaakko soitti iltapäivällä hänelle Helsingistä, että Ryti on pyytänyt eroa ja Mannerheim tulee sijaan. Eduskunnalla oli juuri silloin salainen istunto.
3.8.1944 Ryti luopuu presidentitoimesta. Laki eduskunnalle, että Mannerheim nimitetään sillä lailla presidentiksi. 4.8. laki hyväksyttiin kolmannessa käsittelyssä yksiielisesti. Mannerheim astui presidentin toimeen.
8.8.1944 Uusi hallitus muodostettu. Hackzell pääministeri - Enckell ulkoministeri - Walden puolustus- ja varapääministeri. Minun kanssani ei ole oltu ollenkaan kosketuksessa. Saa nähdä, saako tämä hallitus mitään aikaan.
19.8.1944 Suomen uuden hallituksen kokoonpano ei tyydytä venäläisiä. Erittäinkin oli mainittu pääministeri ja ulkoministeri.
29.8.1944 Hackzell oli kertonut, että Keitelin käynti Mannerheimin luona oli aivan odottamaton; siitä ei oltu mitään edeltäpäin ilmoitettu. Mannerheim oli raivostunut ja puhunut selviä sanoja, niin että myös Keitel oli raivostunut.

2.9.1944 Eduskunta päätti hyväksyä Mannerheimin ja hallituksen ehdotuksen, että ryhdytään rauhanneuvotteluihin.
3.9.1944 Enckell luonani. Hän kertoi eduskunnan istunnon jälkeen 2.9.1944, että Blucherille oli ilmoitettu välien katkaisemisesta ja Saksan joukkoen poistamisesta Suomesta. Blucher oli käyttänyt kovia sanoja,
4.9.1944 Aselepo Suomen ja Neuvsotliiton välillä alkaa tänään kello 8. Lehdissä Suomen ilmoitus Saksalle.
5.9.1944 Hynninen ilmoitti, että Moskovan rauhaneuvottelukuntaan on tänään nimitetty: Hackzell, Walden, kenraali Heinrichs ja kenraali Enkell. Asiantuntijoita Hynninen, vuorineuvos Grönblom ja tohtori Castren.
6.9.1944
Iltajunassa neuvottelukunta lähti Moskovaan.
10.9.1944 Procope näytti hyväksyneen sen minun kantani, että meidän ei olisi pitänyt mennä tähän sotaan.
14.9.1944 Romanian rauhanehdot julkaistu lehdissä. Hirmuisen ankarat. Romania on jätetty kokonaan venäläisten haltuun. sillä ei ole mitään sanomista asioissa.
16.9.1944 Hackzell sairastui Moskovassa. Yöllä eilistä vasten saksalaiset koettivat vallata Suursaaren, mutta lyötiin takaisin. Suursaarella venäläisillä lentokoneilla pommitettiin saksalaisia joukkoja. Siis me taistelimme yhdessä venäläisten kanssa.
18.9.1944 Lehtien mukaan venäläisten jäsenet neuvottelukunnassa Molotov,Dekantzov, Litvinov ja Zdanov. Ikävä kokoonpano.
19.9.1994 Hirmuinen on maamme kohtalo. Ja tämä johtuu meidän omasta tyhmyydestämme. Mitä tästä tulee?
v.Born v.t. pääministeri, piti illalla radiossa puheen, jossa ilmoitti, että välirauhansopimus oli tänään allekijroitettu Moskovassa. Puhe oli hyvä.
20.9.1944 Hirmuinen sopimus. Tämä sopimus on paljon raskaampi kuin viime maaliskuussa tarjotut ehdot ja vielä paljon kovempi kuin Moskovan rauha. Oli suure erehdys, ettei viime huhtikuussa tehty rauhaa.
21.9.1944 Hirmuinen! Hirmuinen! Kysymys on, voiko Suomen kansa tämän jälkeen kansana elää. Ja tähän on jouduttu oman tyhmän seikkailupolitiikamme kautta sotapolitiikkamme kauta, johon sotilaat ovat pääasiassa syypäät. Porkkala, kontrolli, sekaantuminen sisäisiin asioihimme ym., ym.
Urho Castren Hackzellin tilalle pääministeriksi. Wuori ja Fagerholm ministereiksi.
23.9.1944 Eilen tulivat ensimmäsiet venäläiset kontrollikomitean jäsenet - Orlov ym.
24.9.1944 Hynninen luonani, kertoi Moskovan matkasta. Neuvottelukunnan piti odottaa viikko. Se teki ikävän vaikutuksen. Molotov oli ollut neuvotteluissa jyrkkä ja häikäilemätön.
26.9.1944 Kekkonen puhui radiossa. Sama linja kuin minun haastattelussani, mutta Kekkonen meni vileä pitemmälle.

2.10.1944 Pääministeri Castren pyysi minua luokseen. Sanoin suoraan, että minun nähdäkseni Mannerheimin arvostelyky ei näytä vastaavan tehtävää. Rauhanehdot ovat hirvittävät.
6.10.1944 Mauri Ryömä ja Rikka luonani puhumassa "Rauhan ja Ystävyyden Seurasta.
8.10.1944 Svento luonani. Jelisejev oli hänelle sanonut heidän ihmettelvän, että minä en ole enkä ole ollut missään mukana, Kysyi, mikä siihen oli syynä. Sanoi sen venäläisten herättäneen venäläisten kesken suurta hämmennystä.
10.10.1944 Nykyinen eduskunta on täysin vastuussa viime vuosien politiikasta.
15.10.1944 klo 16 Suomi-Neuvostoliittto-Seuran perustava kokous. Helo puheenjohtajaksi - minä kunniapuheenjohtajaksi.
20.10.1944 SNS:n puhemiehistö oli Zdanovin luona tervehdyskäynnillä. Zdanov oli ystävälinen ja iloinen tavatessaan nyt eräitä suomalaisia, jotka ovat olleet sotaan vastaan.
27.10.1944 Pääministeri U. Castren soitti ja pyysi minua hallitukseen. Svento luonani. Hän kertoi, että venäläiset kohtelevat huonosti hallitusta. Sventon mielestä minun ei pitäisi mennä halliutkseen. Nykyinen hallitus ei vastaa aseman vaatimuksia.
28.10.1944 Soitin Castrenille ja tulleeni kieltävään tulokseen.
30.10.1944 Zdanov oli antanut ultimatumin, että suojeluskunnat on lakkautettava 7.12.1994 mennessä.

5.11.1944 Pekkalan känssa käytiin läpi uuden hallituksen lista, jos uusi hallitus tulisi toimeen.
6.11.1944 Pääministeri U. Castren luonani. Wuori ja Fagerholm olivat sanoneet, että he jäävät hallitukseen, jos minä tulen mukaan.
10.11.1944 Mannerheim kutsui minut luokseen. Mannerheim kysyi, millaista hallitusta ajattelen. Mannerheim oli Heloa vastaan. Mannerheim sanoi, että me emme voi luovuttaa venäläisille vangittuja kenraaleja ym. sotilaita. Mannerheim oli myös Kekkosta vastaan.
11.11.1944 Luonani kunnallisneuvos Leppälä, osastopäällikkö Vennamo ja eräs karjalainen. Puhuivat siitä, että Kalliokosken pitäisi jäädä hallitukseen maatalousministeriksi.
Rouva Wuolijoki luonani. Kertoi, että kommunistein ja venäläisten mielestä, kommunistien pitäisi olla hallituksessa.
Mannerheim antoi minun toimekseni hallituksen muodostamisen. Mannerheim sanoi, etteihän suostu ottamaan kommunisteja hallitukseen. Pekkala ja Svento olivat edelleen sitä mieltä, että kommunisti hallitukseen.
12.11.1944 Hillilän mielestä Leino on kommunisti, mikä on paras hallituskeen, vaikka on ikävä luonteeltaan. Kekkonen oli suostuvainen tulemaan hallitukseen, mutta sillä eholla, että siihen tulee myös kommunistien edustus. Muuten ei tule.
14.11.1944 Mannerheimin luona aamulla. Mannerheim kritiseerasi listaa. Sanoi, että se on muuten hyvä, mutta kommunistit Helo ja Sundström. Mannerheimilla oli Kekkosesta huono käsitys. Maalaisliitto ei lue häntä puolueeseensa.
15.11.1944 klo 10 Mannerheimin luona, Mannerheim oli epäleväinen. Liian vasemmalle, Helo on vaarallinen mies.
16.11.1944 Mannerheim soitti. Ei ollenkaan kommunisteja hallitukseen. Ei ainakaan Leino, joka on Kuusisen tyttären mies.
Iltapäivällä rouva Hertta Kuusinen pyysi saada tulla luokseni. Keskustelu teki miellyttävän vaikutuksen. Kuusinen sanoi, että Leino on heidän ehdokkaansa ja hänen erikoisalansa on maanviljelys. Kuusinen sanoi, että kommunistisen puolueen ensimmäinen pykälä on Suomen itsenäisyysl Siitä pitää kiinni.
17.11.1944 Aamulla Mannerheimin luona, Sangen ikävä ja osittain kiivas keskustelu. Mannerheim vaati, että kommunisti on jätettävä pois listasta. Minä pidin kiinni mielipiteestäni. Uusi hallitus nimitettiin.
20.11.1944 Walden luonani. Savonenkov oli katsonut, että Lotta Svärd on lakkautettava.
25.11.1944 Zdanov tahtoo kiireesti ssada vahingonkorvaukset 300 miljoonaa dollaria.
27.11.1944 Zdanovin luona yksinäni. 1938 vuoden hinnat. Jos ei hyväksytä sitä asiaa, niin se sotkee suhteet Neuvostoliittoon. Vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Syntyy konflikti. Romania oli hyväksynty vuoden 1938 hinnat.

7.12.1944 Venäläiset olivat puhuneet Wuorelle Tannerista, Wuori pelkäsi, että venäläiset antavat meille sotaan syyllisten listan.
8.12.1944 Hillilä kertoi, että on kuulut, että paitsi Helsingissä myös muualla maassa on salattu suojeluskuntien aseet.
14.12.1944 Enckell. Täällä on yli 500 venäläsitä komissiooniin kuuluvaa, ja nyt tulee 150 lisää, tahtovat niitä varten uuden hotellin.
29.12.1944 Presidentti Mannerheim päätti, että vaalit pidetään 17-18.3.1945.

13.1.1945 Enckellin kanssa Mannerheimin luona, Mannerheim sanoi, että Aseveliliiton lakkauttamiseen ei ole suostuttava.
23.1.1945 Puhuin jyrkkiä sanoja Reinikalle telefonissa. Reinikka oli asettunut ehdokkaaksi Uudenmaan läänissä maalaisliitossa - sanoin, että hänen, niinkuin kaikkien muiden, jotka olivat olleet mukana politiikassa viime vuosina, olisi astuttava syrjään.
24.1.1945 Pyysin Hiltusta sanomaan Tannerille, että hän ei asettuisi ehdokkaaksi. Illalla sanoi Zdanovilta nootin, jossa vaadittiin Aseveliliiton hajottamista.
31.1.1945 vastasin hallituksen nimessä Kuutosten kyselyyn sotarikollisista. Kehotin eduskunnassa "sotapoliitikkkoja" siirtymään syrjään.

4.2.1945 Kova hälinä ilmoitukseni johdosta, Nyt ovat kuitenkin eri puolueien ehdokkaat ilmoittaneet luopuvansa ehdokkuudesta.
10.2.1945 Meidän poliittinen asemamme on painunut paljon alaspäin. Olemme monessa suhteessa vaikeassa tilassa: taloudellinen tila vaikea: sotakorvausket, - karjalaisten ksymys - hirmuiset verot.
13.2.1945 Enckell luonani. Kertoi Jelisejevin puhuneen sotasyyllistä Suomessa, että se asia on täysin selvitettävä.
26.2.1945 Wuori - Arabian lakkoasia. Luottamusmieheksi siellä valittu Aho. Tehtaan johto erotti. Syntyi lakko.
27.2.1945 Savonennkov antoi kaksi muistiota Kekkoselle. Toisessa vaadittiin oikeudenkäyntejä sotarikollisia kohtaan.

1.3.1945 Savonenkov antoi Enckelille nootin, että lentoliikenne Suomen ja Ruotsin välillä oli lopetettava sotilaallisten syiden vuoksi.
5.3.1945 Mannerheim ilmoitti olevansa toistaiseksi sairauden vuosi estetty hoitamaan presientintointansa.
8.3.1945 Olin kaksi tuntia Zdanovin luona.
15.3.1945 Pidin radiossa puheen vaalien johdosta. Puhe herätti suurta huomiota.
18.3.1945 Sotasyylliset, Asia käsitellään Suomen lain mukaan.
20.3.1945 Vaalien tuloksen johdosta suuri hälinä lehdissä.
25.3.1945 Leino luonani. Zdanovin mukaan jos sotasyyllisiä ei rangaista, niin se vaikuttaa rauhanneuvotteluissa meille epäedullisesti.

1.4.1945 Leino sanoi, että kun Mannerheim oli vienyt Suomen pois sodasta, on hän sen kautta hankkinut sellaisia ansioita, että hänet olisi jätettävä kokonaan syrjään.
7.4.1945 Vapausradiossa karkea hyökkäys Mannerheimia vastaan
11.4.1945 Olin Mannerheimin luona kolme tuntia. Mannerheim kertoi neuvotelleensa eduskunnan puheenmiehen Fagerholmin kanssa ja kaikkien ryhmien puheenjohtajien kanssa. Kaikki olivat esittäneet, että minä muodostan hallituksen.
15.4.1945 klo 3 Mannerheimin luona, Ikävä keskustelu. Mannerheim piti kiinni siitä, että puolutusuministeri on sotilas.
16.4.1945 klo 5.30 Mannerheimin luona koko illan. Mannerheim oli alakuloinen, kun hänen esitystään puolustusministeriksi ei ole otettu huomioon.
17.4.1945 Uusi hallitus. 4 sosiaalidemokraattia, 4 kansandemokraattia, 4 maalaisliittolaista sekä Pekkala ja Svento, puolueiden ulkopuolelta Enckell, 1 ruotsalainen ja 1 edistyksestä ja pääministeri puolueiden ulkopuolelta.
20.4.1945 Olin Zdanovin luona. Zdanov tyytyväinen hallitukseen.

7.5.1945 Saksa antautunut. Noja vapautunut.
18.5.1945 Heinrichs kertoi, että päämajaan oli kutsuttu parikymmentä majuria, joiden kanssa kenraalimajuri Airo puhui kehottaen heitä tuomaan esille kätketyt aseet. Ympäri koko maan oli kätketty paljon aseita. Kerroin Mannerheimille, mitä Leino oli kertonut minulle Zdanovia vastaan murha-aikeista ja "Eugen Schauman-hengestä".Mannerheim oli häämästynyt, Piti tätä hirivittävänä typeryytenä.
19.5.1945 Leino ehdotti kansanedustaja Aimo Aaltosta (kommunisti) valtiollisen poliisin ylimääräiseksi apulaispäälliköksi.
31.5.1945 Olin Zdanovin luonna, Ystävyyssopimus Suomen ja Neuvostoliiton välillä samaan suuntaan kuin Neuvostoliiton ja Tsekkoslovakian välinen sopimus.

6.6.1945 Leino: Oulun läänissä on joka pitäjässä löydetty aseita, Aseiden kätkeminen on johettu päämajasta.
25.6.1945 Savonenkovin kirje asekätköjen johdosta oli jyrkkä. Kohdistettu armeijan johtoa vastaan.
26.6.1945 Kekkonen: Väärinkäytökset ovat niin suuret, että ylempien täytyy vastata. Olisi tuomittava mahdollisimman pian.
29.6.1945 Myönnettiin ero Rydille ja Rangelille Suomen Pankin viroista.
Köhdeainesto: Paasikiven päiväkirjat ISBN 951-0-13291-8

Ei kommentteja: