Kohti YYA-sopimusta

YYA-sopimus, suolaista ja makeaa.

"Savonenkov pyysi päästä luokseni. Otin hänet vastaan klo 3 iltapäivällä. Hän antoi minulle Stalinin kirjeen puolustusliitosta". Näin kertoo Vonkamies-kirja YYA-sopimuksen käynnistymisvaiheesta. Prosessi käynnistyi 23.2.1948 ja se osoittautui merkittävimmäksi kuin yksikään toinen Suomen ja Neuvostoliiton rauhanajan suhteissa. Neuvostoliiton uuden lähettilään tuomassa viestissä esitettiin, että Suomi ja Neuvostoliitto somisivat sopimuksen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Saksan mahdollisen hyökkäyksen varalta. Ehdotusta perusteltiin sotilaspoliittisilla syillä: Euroopassa on kolme valtiota, jotka olivat taistelleet Saksan puolella ja rajoittuivat Neuvostoliittoon. Näistä kaksi, Romania ja Unkari, olivat allekirjoittaneet Neuvostoliiton kanssa keskinäisen avunantosopimuksen. Kolmannen, Suomen, kanssa ei tällaista sopimussuhdetta ollut vielä olemassa.

Esitystä motivoitiin myös kahdenkeskisillä poliittisilla perusteilla: haluttiin "luoda edellytykset maittemme välisten suhteiden perusteelliselle parantamiselle rauhan ja turvallisuuden lujittamista tarkoittavassa mielessä". Näiden päämäärien saavuttamiseksi Stalin esitti neuvottelujen aloittamista joko Moskovassa tai Helsingissä.
Savonenkovin poistuttua Paasikivi kutsui välittömästi Enckellin luokseen ja antoi tämän lukea kirjeen. Ulkoministerin ohella myös Urho Kekkonen sai lukea kirjeen. Paasikiven mielialat kohtalokkaana päivänä vaihtelivat, Enckell, joka koki ensireaktion, kertoo presidentin luonnehtineen Romanian ja Unkarin mallin mukaista sopimusta mahdottomaksi ja luvanneen voipuneena erota tehtävistään.

Kekkosen poliittinen asema ei olisi sellaista tapaamista edellyttänyt, mutta Paasikivi tunsi kruununprinssinsä kytkennät Moskovaan. Niistä voi olla apua kriisin hetkellä, vaikka Kekkonen ei ollut edes ministeri eikä muutoinkaan huudossa - kommunistitkin olivat hänet hylänneet saadakseen oman miehensä, alkoholisoituneen ja häilyvän Mauno Pekkalan pääministeriksi.
Presidentin mies pelasi kaksilla korteilla. Hän tiesi, miten pitkälle Paasikivi oli valmis tinkimään, joten hän saattoi vuodattaa tavoitteet yhteysmiestensä kautta Kremliin. Jos peli olisi paljastunut, Kekkonen olisi menettänyt kunniansa ja vapautensa. Riskit olivat yhtä suuret kuin jatkosodan aikaisessa kaksoispelissä.

Talvisodan alussa nk. Terijoen hallituksen kanssa solmittu keskinäisen avunannon ja ystävyyden sopimu heijasteli Neuvostoliiton tavoitteita. Se oli käytännössä keskinäinen avunantosopimus, joka kattoi sekä hyökkäykset Suomeen että ennen kaikkea Suomen kautta Neuvostoliittoon.
Uutta vauhtia poliittisella tasolla suoritettava valmistelutyö sai toukokuussa, kun Zdanov otti molemminpuolisen avunantosopimuksen eislle keskustelussaan Paasikiven kanssa. Enckellin kanssa sovittiin, että tämä ryhtyy valmistelemaan luonnosta sopimukseksi. Enckellin aikaansaannos perustui Mannerheimin luonnokseen.

Syksyllä 1944 Kekkonen oli ennakoinut, että Suomi joutuisi uusissa oloissa antautumaan läheiseen yhteistyöhön Neuvostoliiton kanssa. Vaikka se kaventaisi Suomen puolueettomuusasemaa, ei sitä pitäisi torjua, oli Kekkonen varoittanut.
Vuoden 1946 aikana asia oli hautunut. Paasikivi omaksui tinkimättömän asenteen: puolustusliitosta oli pysyttävä erossa, se ei ollut tarpeellinen.
Kun suomalaiset eivät tehneet toivottua alotetta, päätti neuvostohallitus toimia. Savonenkov lähetettin tuomaan Stalinin kirjettä, joka tuli katkerana yllätyksenä Paasikivelle ja hänen panssaroimalleen mielipiteelle. Merkille pantava oli puolustusvoimien komentajan, kenraali Aarne Sihvon lasunto. Siinä korostettiin, että Suomi pystyy omin voimin estämään alueensa sotilaallisen hyväksikäytön, jos sille vain suodaan oiekus ryhtyä sotilaallisiin valmistelutoimenpiteisiin sekä puolustusvoimiensa vahvistamiseen.

Hallitusta ja eduskuntapiirejä informoidessan Paasikivi toisti jo aiemmin aiemmin esittämiään epäilyksi antan näin ymmärtää suhtautuvansa ehdotettuun sopimukseen suurella epäluulolla. Kekkonen ei hyväksynyt Ståhlbergin esittämää ehdottoman torjuvaa asennetta. Kekkosen mielestä Suomi oli edelleen pakkotilanteessa. Kekkonen oli täydellisessä ristiriidassa Maalaisliiton piirissä vallitsevien mielialojen kanssa. Ryhmän ehdoton enemmistö vastusti neuvotteluihin ryhtymistä. Ainoastaan kuusi jäsentä oli Kekkosen tavoin neuvottelujen kannalla. Yhtä kielteiselle kannalle kuin maalaisliittolaiset asettuivat Kokoomuksen ja Edistyspuolueen eduskuntaryhmät. Sosiaalidemokraattinen ja Ruotsalaisen kansanpuolueen ryhmät eivät pitäneet neuvottelukutsun torjumista mahdollisena.
Kekkosen luonnos on hänen ajatteluaan kuvaavana dokumenttina mielenkiintoinen. Se osoittaa, että hän näki Suomen ja Neuvostoliiton-suhteet ja maan puolueettomuusaseman edelleen - kuten jo vuosina 1943 ja 1944 - saman yhtälön osasina, joiden summa oli vakio. Luonnos ei kelvannut Paasikivelle.

Suomen neuvotteluvaltuuskunnan puheenjohtajaksi määrättiin pääministeri Pekkala, varapuheenjohtajaksi ulkoministeri Enckellille ja jäseniksi Leino ja Svento sekä kansanedustajat Kekkonen, Onni Peltonen ja J.O. Soderhjelm. Kekkonen oli tullut jäseneksi vastoin oman ryhmänsä tahtoa.
Valtuuskunnan muokkaamat neuvotteluohjeet hyväksyttiin presidetin esittelyssä 18.3.1948 äärimmäisen niukalla enemmistöllä (9-8) maalaisliittolaisten ja sosiaalidemokraattisten ministereiden äänestäessä ohjeita vastaan.

Suomen neuvotteluvaltuuskunta lähti matkaan iltajunalla 20.3.1948. Myöhäisestä ajankohdasta huolimatta oli rautatieasemalle kerääntynyt suuri väkijoukko, joka voimallisin laulutervehdyksin tavoitteli syksyn 1939 kohtalokkaita tuntoja. Alkuyön tunnit kuluivat voileipien, kuuman teen ja vodkan rauhoittavassa seurassa.
Sopimuksen juhallinen allekirjoittaminen tapahtui 6.4.1948 klo 21.00 Molotovin työhuoneessa. Lopputulos sähkotettiin Paasikivelle.

Illan kuluessa tunnelma vapautui ja muuttui vähitellen riehakkaaksi. Söderhjelmin episodi todistaa: "Stalin ojensi hetkistä myöhemmin Kekkoselle sen punaviinipullon, josta hän oli useita kertoja täyttänyt madeiralasinsa ja pyysi Kekkosta maistamaan tätä hänen lempiviiniään, joka oli peräisin hänen omalta kotiseudultaan. Kekkonen kaatoi itselleen puoli lasia, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja jäi istumaan sanaa sanomatta. Syntyi melkein piinallinen tauko. Lopulta Stalin kysyi, mitä Kekkonen piti viinistä. Kekkonen viivytteli vastausta kauhuksemme hyvän aikaa ja sanoi sitten, ettei koskaan pidä antaa hätäistä lausuntoa vakavassa asiassa, otti pullon, kaatoi siitä uudelleen ja tyhjensi lasin yhdellä siemauksella. Ja nyt lopultakin seurasi odotettu ylistys. Stalin arvosti suuresti tätä leikkiä ja sanoi, että Kekkonen voi pitää pullon, jolloin Kekkonen tarkasteli sitä ja huomautti huolustunein ilmein, että siinä oli niin vähän jäljellä. Stalin virkkoi, että Kekkonen sai kyllä lisää, niin runsaasti, että voisi vielä kotiinkin tultuaan juoda hänen, Stalinin, maljan".

Ystävän laulu

Nousuhujmalainen Urho Kekkonen riuhtoo suunnattoman lihavan venäläisen keittiöapulaisen seinän vierustalta keskilattialle. Maatuska ratkeaa hervottomaan nauruun, kun kalju juhlavieras tuuppaa hänet hurjan tanssin päätteeksi toisen suomalaismiehen syliin. Meneillään ovat YYA-neuvottelujen jatkot Suomen suurlähetystössä Moskovassa. Kekkonen ja kansanedustaja J.O. Söderhjelm kilistelevät kristallimaljoja sen kunniaksi, että ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta on vihdoinkin päästy sopimukseen Vjatselav Molotovin kanssa.
Seuraavana aamuna presidentti Paasikivi haukkuu kohmeloisen Kekkosen alimpaan paikkaan. - Sinä sovjetisoit Suomen, äkäinen vanhus rähjää puhelimessa. Neuvottelijan korvia kuumottaa, kun kuulee myyneensä isänmaansa ja imeskelevänsä Josef Stalinin viiksiä.
Mannerheim kauhusti. Hän kykeni vaivoin säilyttämään salaperäisen, arvokkaan ilmeensä, sillä hän tiesi, mihin tsekit olivat suistuneet. Mieleen palasi tuttu ajatus muutosta lämpöiseen Portugaliin.

Asiakirjat vahvistavat, että Moskovan YYA-neuvottelut olivat näytelmä, jolla vahvistettiin Kekkosen asemia. Päärooleissa olivat Stalin, joka leikkisästi nimitti sopimusta "Paaasikiven diktaatiksi" ja Molotov, jonka kerrotaan esiintyneen "äärimmäisen rakastettavasti". Molotov aloitti neuvottelut kysymällä, oliko suomalaisilla oma ehdotuksensa niiden pohjaksi. Pääministeri Pekkala ja ulkoministeri Carl Enckell olivat ihmeissään, mutta Kekkonen seurasi rauhallisena sivusta, sillä hän oli toimittanut sopimusluonnoksen etukäteen Moskovaan. Hän ja Molotov tiesivät, että Unkarin ja Tsekkoslovakian sopimusmallit, Paasikiven painajaiset, olivat poissa pelistä. Kekkosesta oli tulossa Moskovan uskottu mies.

Lyhyiden neuvotteluiden jäkeen sopimusta juhlittiin Kremilin komeassa Yrjön salissa. Kaikki hymyilivät leveästi ja helpottuneina, vaikka sopimus sitoikin Suomen tosiasiallisesti Neuvostoliiton valtapiiriin. Pääministeri Pekkala oli ollut viimeisssä tapaamisessa aivan omissa ajatuksissan. Illan juhlat venyivät, joten pääministei joutui neuvottelujen jälkeen tarkistamaan Kekkoselta: - Mistä te oikein sovitte Molotovin kanssa?

Kaksi sotaa käyneet suomalaiset olivat kiinni voittajassaan, itäisessä naapurissa, jonka kanssa tapailtiin jatkossa Ystävän laulua. Tärkeää oli myös, että Moskovalla oli nyt Suomessa yhteistyömies, Urho Kekkonen, joka voisi vielä nousta jopa Suomen tasavallan presidentiksi.

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Vonkamies Urho Kekkonen 1944-1950 ISBN 951-1-09770-9
Pekka Hyvärinen Suomen mies Urho Kekkosen elämä ISBN 951-0-25076-7