Matkailukuume riivaa kuntia

Helppo rahansaanti ja kuntien varmat vakuudet innostivat myös kunnanjohtajia ja johtavia luottamushenkilöitä investoimaan matkailuun. Kunnalliset matkailuyhtiöt investoivat surutta ja niiden toimien laillisuutta ei kukaan tutkinut. Kunnan tarkastuslautakunnan puheenjohtajana saattoi olla pankinjohtaja ja tilintarkastajat muutoin ” poliittisesti luotettavia henkilöitä”. Osakeyhtiöiden toimintaa säätelevästä osakeyhtiölaista ja yhtiön hallituksen jäsenen taloudellisesta vastuusta monilla luottamushenkilöillä ei ollut harmaata aavistusta, mutta oli hienoa olla ”kultapossukerhon jäsen” ja poliittisesti luotettava henkilö. Monissa kunnissa kunnanjohtajat istuivat kahdella pallilla eikä heillä ollut yritystoiminnasta kokemusta, ammattitaidosta puhumattakaan. Heillä oli kuitenkin käytettävissään veromarkat ja ennakkoluulottomat poliittiset päättäjät, joiden toimien lainmukaisuuden perään harvoin huudeltiin, vaikka kysymyksessä oli osakeyhtiöt ja toiminta lainvastaista. Kunnallisia yhtiöitä ei voitu imagosyistä päästää konkurssiin. Kalajoella on matkailuun investoitu veromarkkoja ja julkista rahaa parin vuosikymmenen aikana n. 150 - 200 miljoonaa markkaa laskutavasta riippuen. Kunnalliset matkailuyhtiöt pelastettiin konkursseilta useita kertoja. Jos joku kertoi totuuden asioista, niin häntä syrjittiin ja pyrittiin kaikin keinoin savustamaan pois poliittisista ympyröistä ja yritettiin kaikin keinoin saada osoitettua syylliseksi toisten rikoksiin.

Kalajoen kunnan monopoli ärsyttää
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kalajoen-kunnan-monopoli-rsytt.html

Kylpylä rakennetaan
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/kylpyl-rakennetaan.html

Ahon rehellisyys palkitaan rikolliseksi julistamisella
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/ahon-rehellisyys-palkitaan-rikolliseksi.html

Hotelliasiaa ajettiin kuin käärmettä pyssyyn
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/hotelliasiaa-ajettiin-kuin-krmett.html

Onko Torstilla puhdas omatunto?
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/12/onko-torstilla-puhdas-omatunto.html

Hiekkasärkät Oy:n pelastaminen
http://www.erkkiaho.com/kalajoki/blog/?content=detail&id=107

Syrjinnän kohteena jo lähes 30 vuotta
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html
















































































































Valtuustoaloitetteeni käsiteltiin tammikuussa 1995 Kalajoen valtuustossa, mutta totuus jätettiin kertomatta päättäjille.

Lähdeaineisto: Erkki Aho Olet Maamme Armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X

Pankkikriisi puhkeaa

Suomen Pankki otti Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin (SKOP) hallintaansa syyskuussa 1991. Haltuunottoa oli jo edeltänyt muutaman vuoden kestänyt vaikea aika. Pankit tekivät vuodelta 1989 hyvän tuloksen. Tämän jälkeen tulokset alkoivat heikentyä, kun juottokunnan kasvu tyrehtyi ja pörssikurssit kääntyivt laskuun. Suuria myyntivoittoja aiempien vuosien tapaan ei voitu enää tehdä. SKOP oli muita pankkeja vakavammissa vaikeuksissa ja viranomaisten erityistarkkailussa jo pari vuotta ennen kuin 19.9.1991 Suomen Pankki otti sen hallintaansa. SKOP ei enää omin voimin pystynyt saamaan lyhytaikaista rahoitusta toimintansa jatkamiseksi, koska muut pankit olivat menettäneet uskonsa sen maksukykyyn. Suomen Pankki otti taatakseen SKOP:n vastuut, jotta rahamarkkinoiden toiminta ei häiriintyisi. Pankkikriisin alkulaukaus oli kuultu, mutta kenelläkään ei ollut vielä aavistusta siitä, kuinka vakavia vaikeuksia ja suuria tappioita seuraavina vuosina olisi luvassa.

Kriisi syveni vuosina 1992 ja 1993. Lama ja korkeat korot alkoivat vähitelleen nujertaa pankkien velkaisia yritysasiakkaita. Konkursseja tehtiin ennätysmäärä ja pankeille alkoi kertyä luottotappioita. Mitkään aiemmin tehdyt muutamien satojen miljoonien markkojen luottotappiovaraukset eivät riittäneet kattamaan niitä. Vuosien 1992 ja 1993 pankkien yhteenlasketut luottotappiot nousivat kymmeniin miljardeihin. Korkojen nousu heikensi samalla pankkien korkokatetta, koska antolainauksen korkoja ei luottosopimusten vuoksi pystytty nostamaan samaan tahtiin markkinakorkojen kanssa. Tampereen Aluesäästöpankki yritti yksipuolissesti nostaa asiakkaidensa korkoja, mutta hovioikeus ei hyväksynyt menettelyä.

Korkokatteen heikkeneminen oli kuitenkin pieni ongelma luottotappioiden rinnalla. Pankkien omat pääomat eivät riittäneet luottotappioiden kattamiseen. Tässä suhteessa eri pankkiryhmien välillä oli olennaisia eroja. Huonoimmassa asemassa oli STS-pankki ja SKOP ja useat säästöpankit, paras liikepankki oli taas Ålandsbanken, joka ei missään vaiheessa tarvinnut valtion tukea. Myös suurten liikepankkien, SYP:n ja KOP:n tilanne heikkeni. Ne pyrkivät hankkimaan markkinoilta lisää riskipääomaa asemansa vahvistamiseksi.

Pankit kärsivät myös pörssikurssien ja kiinteistöjen hintojen laskusta. Pankeilla oli runsaasti omaa omaisuutta sekä velkojen panttina ollutta varallisuutta, jonka arvo aleni laman vuoksi. Panki tjoutuivat kirjaamaan näitä arvonalennuksia tuloksiinsa ja tappiot kasvoivat.
Eri pankkiryhmien väliset erot asiakasrakenteissa ja toimintastrategioissa selittävät osaltaan niiden selviämistä lamasta ja pankkikriisistä. Varovaisempia ja riskitietoisempia pankkeja olivat SYP ja osuuspankit. Ne völttivät nousukauden aikana suurten riskien ottamista. Merkittävä ansio tästä kuuluu pankkien silloisille pääjohtajille Mika Tiivolalle ja Pauli Komille. Yhdyspankkia hyödytti myös sen asiakasrakenne, jossa olivat edustettuina vientiteollisuus ja perinteiset suuryritykset, jotka selvisivät suhteellisen hyvin laman läpi. Kohtuuden rajoissa pysyivät myös Postipankki ja KOP, vaikka ne olivatkin lähempänä romahdusta. Niiden ongelmana olivat suuret kotimarkkinayritykset kuten TUKO, Hankkija ja rakennusliike Puolimatka, jotka aiheuttivat suuria luottotappioita. Eniten tappioita tuli kuitenkin pienistä kotimarkkinayrityksistä. Niistä heikoimmat olivat päätyneet 1980-luvulla aggressiivisesti kasvua tavoitelleiden SKOP:n ja STS-pankin sekä joidenkin yksittäisten suurten säästöpankkien asiakkaiksi. Oman osan luottotappioista aiheuttivat myös erilaiset huijarit. Rikollinen toiminta ei kuitenkaan ollut niin laajaa, että se olisi riittänyt kaarmaan yhtään pankkia.

Ilman SKOP:a ja säästöpankkeja varsinaisesta pankkikriisistä ei voitaisi puhua. Säästöpankkiryhmä aiheutti ylivoimaisesti suurimman osan luottotappioista samalla kun sen riskinottokyky oli muita heikompi. Säästöpankkiryhmän ajatuminen kriisiin oli lähes väistämätön seuraus sen heikosta kasvusta sekä sijoitusstrategiasta, joka perustui oletuksiin vakaasta markasta ja kohtuullisesta korkotasosta. SKOP ja nopeimmin kasvaneet säästöpankit olisivat voineet selvitä vain kaikkein suotuisimmissa oloissa.

Päättäjät eivät juurikaan ymmärtäneet pankkikriisin taustalla vaikuttanutta korkeiden korkojen ja luottotappioiden välistä dynamiikkaa. Siksi tilanteen vakavuus arvioitiin pitkään väärin. Velkadeflaation sijasta pankkimiehet ja päättäjät valittelivat alhaista peruskorkoa ja sitä, että oiekus ei sallinut pankkien yksipuolisia lainakorkojen nostoja; selvästikään ei ymmärretty sitä, että lievästi heikentynyt korkomarginaali ei suinkaan ollut ratkaiseva tekijä pankkien ongelmissa vaan se että yritysasiakkaat eivät korkeiden korkojen ja heikon kysynnän vuoksi selvinneet veloistaan. Korkomarginaalin muutosten vaikutus pankkien tuloksiin oli vain muutamia miljardeja kun taas luottotappioarviot nousivat suurimmillaan 80 miljardiin.

Vaikka lama oli poikkeuksellinen, jäivät kotitalouksien aiheuttamat luottotappiot lähes olemattomiksi. Pankkikriisiä ei aiheuttanut kotitalouksien hotiton velkaantuminen vaan lähinnä säästöpankkien yritysasiakkaiden ongelmat. Tätä taustaa vastaan lamanvuosien päättäjien harjoittama yksityisten kuluttajien syyttäminen kevysmielisyydestä on perusteetonta. Yksityisasiakkaat joutuivat kaikissa oloissa maksamaan aina lainansa. Vaikka monet tuhannet kotitaloudet eivät selvinneet veloistaan, jäivät kotitalouksien aiheuttamat luottotappiot kuitenkin hyvin vähäisiksi yrityksiin verrattuna.

Lähdeaineisto: Jaakko Kiander Laman Opetukset ISBN 951-561-380-9

Valuuttakriisi muuttui pankkikriisiksi

SKOP:n haamu laskeutui pankkien ylle, ja huoli valuuttaveloista vaihtui pankkikriisin torjunnaksi. Päättäjiä kiinnosti enemmän talojen hinnat kuin velallisten kohtalot. Mitä pitemmälle syksy 1991 eteni, sitä synkemmiksi talouden tunnusluvut muuttuivat. Suomen kansantalous liikui kohti kuilun reunaa, kun korkotaso nousi valuuttakurssin heikentyessä ja kansainvälinen laskukausi leikkasi vientiä.

Hallituksessa, valtionvarainministeriöddä, Suomen Pankissa ja presidentinlinnassa alettiin huolestua toden teolla pankkijärjestelmän kestokyvystä. Huoli valuuttakurssien kestämisestä jatkui, mutta se oli saanut pankkikriisin uhasta itselleen päällystakin. Siksi devalvaation tuottamat ongelmat painuivat taka-alalle.

Suomen Pankin osastopäällikkö Johnny Åkerholm varoitteli niin pankkeja kuin pääministeri Esko Ahon tuoretta hallitusta noidankehää muistuttavasta ilmiöstä: ”Nyt ollaan jo melko lähellä tilannetta, jossa pankkien on lisättävä omaa pääomaansa tappioriskien takia. Koska pääomaa ei saa osakkeista, pankit ryhtyvät tarkkailemaan luottoja ja pahimassa tapauksessa irtisanomaan niitä. Luottojen irtisanominen aiheuttaa taas uusia konkursseja ja samalla lisää luottotappioita.” Åkerholm korosti, että epäluottamus markan arvoa kohtaan pitää korot korkealla ja lisää pankkien luottotappioriskiä.

Suomen Pankki oli erityistarkkaillut SKOP:n toimintaa jo pitemmän aikaa ja laatinut hätäpelastusohjelman joulukuussa 1989, jolloin pankin pääjohtaja Matti Ali-Melkkilä teki itsemurhan. Pääjohtaja oli murtunut paineeseen, jonka ylivelkaantunut ja jättimäisiä riskejä ottanut pankki oli aiheuttanut. SKOP:n tuhon ties oli kuitenkin jo viitoitettu, eivätkä mitkään neuvot, ohjeet tai kovistelut pystyneet palauttamaan rahalaitosta terveelle uralle. Siihen eivät riittäneet myöskään uuden pääjohtajan Christopher Wegeliuksen kyvyt.

Pankkitarkastusviraston ylijohtaja Jorma Aranko oli läehttänyt keväällä 1991 henkilökohtaisseen kirjeen valtionvarainministeriön valtiosihteerille Esko Keinäselle. Aranko varoitti pankkikriisistä toteamalla, että ”mitä pitempään (pankkiongelmien) piilottelua on jatkettava, sen nopeampi ja pahempi kriisi on, jos se on tullakseen”. Aranko arvioi pankkikriisin olevan hyvin mahdollinen ja katsoi, että sen totetuessa nimenomaan valtionvarainministeriön pitäisi pysyä toimimaan nopeasti. Kirjeen seurauksena perustettiin salainen pankkityöryhmä, joka alkoi tarkkailla erityisesti SKOP:tä mutta myös muita pankkeja. Työryhmä täydensi SKOP:tä koskevaa kriisisuunnitelmaa. Kaikesta huolimatta SKOP:n romahdus tuli keskuspankille yllätyksenä.

Tilanne muuttui akuutiksi iltapäivällä 18. syyskuuta, kun KOP kieltäytyi ostamasta SKOP:n sijoitustodistuksia. Pääjohtaja Wegelius ei kuitenkaan perunut pankin edustustiloihin varattua rapuillallista, johon osallistui pankin asiakkaita. Illallinen sujui kuin mitään ei olisi tapahtumassa. Seuraavana aamuna muutkin pankit yhtyivät ostoboikottiin ja SKOP:n peli oli päättynyt. Samaan aikaan huhuttiin niin rahoitusmarkkinoilla kuin lehdistossäkin, että SKOP;n suurin asiakas, teollisuuskonserni Tampella, ei enää kyennyt hoitamaan velvoitteitaan.

Tämän jälkeen näyteltiin suomalaisen pankkikriisin erikoislaatuisin näytelmä, jonka pääosassa oli Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullberg. Sisäpiirisäännöksistä ja pörssilakisäädännöstä piittaamatta Kullberg soitti syyskuun 19. päivänä muiden pankkien pääjohtajille. Hän kertoi, että keskuspankki tulee sijoittamaan SKOP:hen niin paljon uutta rahaa, että maksuvaikeudet ja luottokelpoisuutta rasittavat epäilyt voidaan unohtaa. Lisäksi hän pyysi pääjohtajia ohjeistamaan pankkien valuutta- ja rahamarkkinadiilerit niin, että nämä ”pysyisivät rauhallisina”. Useat pääjohtajat ovat vahvistaneet, että Kullberg oli erittäin kiihtynyt ja pelon vallassa. Hän toimi kiireellä ja paniikissa pelätessään markkinavoimien eli diilirien reaktioita.

Arvopaperimarkkinalain mukaan hänen toimiaan olisi voitu pitää erittäin varomattomina ja tuomittavina. Keskuspankilla ei ollut oikeutta ryhtyä tukemaan markkinaosapuolta salaisilla lupauksilla eikä valtaa ohjeistaa valuutta- ja rahamarkkinadiilereitä toimimaan jollakin ennalta määrätyllä tavalla.

Muilla liikepankkeilla olisi ollut täydet mahdollisuudet käyttää hyväkseen Kullbergin välittämää markkinatietoa ja ansaita huomattavia summia rahaa. Keskuspankin ainoa oikea toimintapa olisi ollut tehdä julkinen ilmoitus ja toimia avoimesti siitä hetkestä alkaen, jolloin SKOP:n kriisi tuli sen tietoon.
Kullbergin kiireen suuruutta kuvaa se, että SKOP:tä koskevat päätökset ja Kullbergin puheinkierros tehtiin neljässä tunnissa. Keskuspankin johtokunta piti SKOP:tä koskevan hätäkokouksen kello 10. Sen jäkeen Kullberg soitti muiden pankkien pääjohtajille. Seuraavaksi johtokunta kokoontui paljastamaan Kullbergin 60-vuotispävien kunniaksi maalatun muotokuvan ja syömään juhlalounaan ennalta määrätyn aikatalulun mukaisesti. Kun kahvit ja konjakit oli nautittu, keskuspankki ilmoitti virallisesti kello 14, että se on ottanut SKP:n haltuunsa.

Käytännössä haltuunotto tarkoitti, että Suomen Pankki antoi SKOP:lle allekirjoitetun tyhjän sekin. Kellään ei ollut päätöstä tehtäessä tietoa tai edes aavistusta pelastuksen loppusumman suuruudesta. Todellisia suunnitelmia haltuunotosta ei ollut, vaikka niiden valmistelu oli nimenomaisesti annettu johtokunnan jäsenen Esko Ollilan tehtäväksi. Tällöin kävi selväksi, että aho hallituksen keskustalainen ministerityöryhmä oli luottanut liiaksi Ollilan ammattitaitoon ja kykyihin hallita pankkiriskejä.

Lähdeaineisto A-P. Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit ISBN 978-951-884-443-6

Pentti Kouri esittelee suunnitelman

Jaakko Lassilan uran loppu on alkamaisillaan. Hänen sanomisistaan ei voi tietää, aavistiko hän pahaa ja olivatko lausunnot vain oopperan resitatiiveja, osa uhoavaa kampanjaa. Todennäköisenä on pidettävä Lassilan luonne muistaen, että hän vilipittömästi uskoi olevansa voittojen tiellä vielä silloinkin, kun pankin hallintoneuvoston ulkokehällekin alkoi muodostua toisenlainen näkemys.
Kemijärveltä kotoisin oleva professori Pentti Kouri istuu vielä hetken Sanoma oy:n hallituksessa Aatos Erkon suosikkina. Kouri on kehittänyt Suomen mittakaavaa ajatelleen mahtavan suunnitelman. Yhdyspankki nurkattaisiin ja nujerrettaisiin, Nokia otettaisiin haltuun ja uudistettaisiin. Hän oli esitellyt huikean visionsa Lassilalle ja puhunut pääjohtajan pyörryksiin.

Myös Aatos Erkko on epäilemättä saanut Kourilta selostuksen suunnitelmasta. Hän on ehkäpä ensimmäisenä ottanut pienen piirin keskuteluissa esilel ajatuksen, että KOP:n ja SYP:n tulisi yhdistyä Suomen sekä päästyä että jouduttua kansainvälisen kilpailun areenalle. Kourilla on samasta ajatuksesta oma väkivaltainen versionsa, jossa hänen oma roolinsa ja siinä sivussa rikastumisensa ovat mukana. Mutta kun suunnitelmia ryhdytään toteuttamaan, Aatos Erkko muusta KOP:n hallintoneuvostosta poiketen tuntuu olevan perillä Kourin ja Lassilan operaation varjoisimmista puolista. Hän pitää enteellisen puheen Kansallispankin saravuotisjuhlissa, sanoo riveillä ja rivien välissä, ettei pankin arvomaailma ole kunnossa.

Kouri saa lähteä Sanoma Oy:n hallituksesta, Erkko puolestaan havainnollistaa mielipidettään jättämällä Kansallispankin hallintoneuvoston puheenjohtajuuden. Hän ei tarvitse kommentoida poistumistaan, muut kommentoivat.
Käsitys, että jotain on vialla KOP:ssä, saa monet korvat hörölleen. Rauma-Repolna johtaja, helsinkiläisiä valtapiirejä a poliitikkoja inhoava satakuntalainen Tauno Matomäki näkee ensimmäisten joukossa, mihin maan ralous on menossa eli putoamassa. Matomäellä on epätaraksta tiedot Kansallispankista, mutta kuvan lähitulevasta hän saa katsellessaan johtamansa yrityksen tilauskirjojen sivuja.

Matomäki ”helikopteroi”, kuten sanontaan. Hän katselemaan maan, yhtiönsä ja pankin tilannetta kokonaisuutena ja päättelee esimerkiksi, että suuri metsäfuusio on välttämätön. Esteenä on se, että fuusion osapuolet, Repola ja Kymmene, kuuluvat eri leireihin – Repola Kansallispankin ja Kymmene Yhdyspankin reviiriin.
Pankkien, yritysten ja niiden johtajien toimintaympäristö alkaa muuttua, kuten on tapana sievistelleen kuvata hallitsematonta mullistusta, josta nyt on oleva kysymys.

Ja siina samassa myös kahden liikepankin loppuottelu on alkamassa. Koko kansantaloutta uhkaavan laman osuminen yhteen tämän finaalin kanssa on ratkaisevaa, koska syvä lama on se tuomari, joka lopulta toteaa tyrmäyksen tapahtuneeksi. Mitä ottelijoista on sanottava ennen kongin kumahdusta? Ulsopäin ne näyttävät suunnilleen tasavahvoilta. Taseiden ja tulosten välillä ei ole dramaattista eroa. Kotimaan toiminnot ovat suunnilleen samankaltaiset, ulkomaille KOP on rientänyt SYP.tä aggressiivisemmin. SYP:n ulkomaanverkosto on pysynyt itse asiassa kaiken aikaa kannattavana.

Yhdyspankki on ryntynyt varovasti saneeraamaan konttoriverkostoaan, ja se tulee pian aloittamaan lainanannot jarruttamisen. Näissä toimissaan se on kilpailijaansa verhemmin liikkeellä. Kummankin pankin julkikuva on pääjohtajien näköinen.
Kuumimpina vuosina 1986-1988 kumpikaan pääjohtaja ei näytä tiedostavan yhden henkilän varaan rakennetun julkikuvan vaarallisuutta. Vasta Kansallispankin ja Lassilan ”Tosi on”-kampanjan kääntyminen ironiaksi paljastaa, että kysymyksessä oli huonosti harkittu uhkapeli.

Kummankin pääjohtajan persoona vastaa heidän johdossaan olevien pankkien luonnetta. Yhdyspankki oli rakentanut toimintansa jo Rainer von Fieandtin ja sitten Göran Ehrnroothin aikana pidättyvään, vähäeleiseen ja jopa tylsääm brittityyliin, joka jatkui myös Tiivolan valtakaudella näitä viimeisiä vuosia lukuun ottamatta. Varatuomari von Fieandt oli pääjohtajana vuosina 1945-1950 ja Ehrnrooth johtokunnan puheenjohtajana pitkän kauden vuodet 1955-1970, jonka jälkeen alkoi Tiivolan valtakausi.
Hillitty tyyli oli rikkoutunut henkilökultin varaan rakennetun markkinointiajattelun alle, mutta Tiivolalla ei tuntunut olevan mitään sitä vastaan, että pankki samastuu häneen ja hän pankkiin. Upseeri Mika Tiivola on ylentänyt itsensä paraatiupseeriksi.

Lassila on muokannut nopeasti Kansallispankin persoonallisuuden näköisekseen. Ei hilsettä pankin olkapäillä, ei pönäkkää ja paikalleen jähmettynyttä vanhakantaisuutta, vaan muutosta, liikettä, energiaa, voimaa ja muskelia! Valtaa ja vaikutusvaltaa: pääjohtajuuden lisäksi Lassila istui nyt yhä useampien yritysten hallituksissa, johtokunnissa tai hallintoneuvostoissa.

Pieni maa, vähät yhtiöt; Mikka Tiivolan ansioluetteloon kertyi lopulsta 93 luottamustointa, Lassilalle aluksi vain neljännes, mutta hän on kirinyt etumatkaa kiinni. Tiivola oli järjestellyt tulevaisuutta eläkkeelle lähtö silmissään, mutta tulisiko pankki todella toimeen täysin ilman hänen kokemustaaan, tietojaan, otettaan ja opastustaaan? Siitä Tiivola ei ollut aivan varma, ”toimintaympäristön” muuttuessa.

Hirvonen joutuu toimimaan toinen käsi selän taakse sidottuna, mutta Tiivola on tässä kuten kaikessa muussa epäilemättä ajatellut ensisijaisesti pankin parasta. Samasta syystä hän on nostanut organisaation yläkerrokseen Wahlroosin, jota myös hänen vaimonsa Satu Tiivola oli lämpimästi suositellut. Oliko Tiivola piirtänyt Wahlroosille tälle suunnitelemansa uraputken, luvannut toimitusjohtajuuden ja sitten pääjohtajuuden? Tuskin luvannut, mutta ehkä antanut ymmärtää, johon ei montaa lauseta tarvita, koska Björn Wahlroos ymmärtää vähästä.

Lähdeaineisto: Mauno Saari Ahti Hirvosen elämäntase Rahat ja henki ISBN 978-951-20-7308-5

SYP, leipäpappeja ja pikku-Nalle

Suomessa rahan rajaton tarjonta perustuu tuontirahan, mikä markkinamekanismien toiminnan tuloksena on kallimpaa kuin kotimainen säästöraha: yleisön verottomat talletukset pankeissa. Maailmalla rahaa saa ostaa lainaksi alle 10 prosetnin korolla. Pankit ja suuryritykset tuovat sitä maahan sillä hinnalla, mutta vieraissa valuutoissa. Ne ottavat kurssiriskin tuodessaa ulkomailta rahaa halvalla lainattavaksi kalliilla Suomessa.

Liikepankkien lainaksi antaman rahan määrä kasvoi vuonna 1989 noin 10 % ( mutta sitä edellisenä vuonna 30 %). Osuuspankien lainaksi antaman rahan määrä taas kasvoi 16 % (30 5) ja säästöpankkien 25 % (36 5). Kun Suomesa ei säästetty, maahan oli tuotava rahaa, jotta sitä saatettiin antaa näin paljon edelleen lainaksi.
Yksi rahantuoja ja pääsyyllinen korkeisiin korkoihin on Suomen Yhdyspankki Oy, Ehrnroothien pankki, joka edustaa vallankäytöltää institutionaalista omistusta ja omistusrutsaa niin kuin myös KOP, SKOP tai OKO. Se on itse ratkaisevilta osin itsensä ja muiden SYP:n ryhmän yhtiöiden omistaja, ja itse se on suuri omistaja ryhmänsä yhtiöissä suoraan ja välikäsien kautta.

Pankin yhtiökokouksessa 14.3.1990 äänten enemmistä oli seitsemällä (7) kokousedustajalla. He olivat Pekka Merilampi (Oy Finanssilaitos), Eero Aittola (Eläke-Varma), Timo Mervaala (Pohjola-yhtiöt), Rutger Blennow (SE-Banken), Heikki Kuitunen (Sampo-yhtiöt) Matti London (Yrittäjien Fennia) ja Esa Auvinen (Vakuutus-Ilmarinen). Henkilöiden nimet eivät ole monelle tuttuja. Siinä mielessä nykyinen yksityisomistus on kasvotonta.

Sen sijaan heidän ”päämiehensä”, instituutiot, ovat asiantuntijoille hyvinkin tuttuja. Finanssilaitos, Eläke-Varma, Sampo ja Yrittäjien Fennia ovat käytännössä SYP itse. SE-Banken on Ehroothien liittolaisten Wallenbergien vanha Skandinaviska Enskilda Tukholmasta. Pohjola ja Ilmarinen taas ovat KOP:n ryhmää.
Jos Pohjolaa ja Ilmarista pidetään SYP:n omasta johdosta riippumattomana sidosryhmänä, äänten enemmistön muodosti tarvittaessa kolme luotettavaa SYP:n johtokunnan tukipilaria: esimerkiksi Vakuutus-Kalevan, Konstsamfundetin, Pomi-Tradingin tai Kymmene Oy:n edustajat.

Voidaan olla varmoja, että pankin 274 000 omistajasta alle kymmenen (10) henkilöä muodostavat kaikissa olostuhteissa kaikissa yhtiökokouksissa äänten enemmistön. He kaikki ovat SYP:n johdon näkökulmasta sisäpiiriä.
Huolimatta siitä, että SYP:n pääjohtaja on uskossa ja pankin palveluksessa on oma pappi, pankin johdon moraali ei poikkea siitä, mitä se elinkeinoelämässä yleisesti on. Pankkia ei ole johdettu muita paremmin vaan huonommin. SYP:n luottotappiot kävit 1980-luvun lopussa sietämättömän suuriksi. Vuonna 1989 konsernin luottotappiot olivat 641 miljoonaa markkaa, mikä oli uusi Suomen ennätys. Kahdessa vuodessa luottotappiot olivat olleet yli miljardi markkaa. Kun pankin vuosittainen palkkasumma on myös noin miljardi markkaa, pankinjohdon toiminta aiheutti pankille kahdessa vuodessa yhden vuoden palkkoja vastaavat kulut. Ne kulut on siirretty lainojen hintoihin.
Ne kulut taas, jotka syntyivät, kun pikku-Nalle Wahlroos pelasi keinottelija-Kourin kanssa kasinoa kalliilla oli vielä viemättä hintoihin.

Kasinoa pelattiin ennen muuta Oy Finanssilaitoksen välityksellä. Sen omistavat SYP, syppiläinen Pomi-Trading Oy sekä syppiläiset vakuutusyhtiät Eläke-Varma, Teollisuusvakuutus, Yrittäjien Fennia, Kaleva ja Nova, joita ollan ilmiselkein elkein fuusioimassa SYP:n kaappaamaan Sampoon. Yhtiä tuotti toimintansa ensimmäisen vuoden aikana (kesästä 1989 kesään 1990) noin 1500 miljoonan markan tappion, jos tappio lasketaan niillä perusteilla, joiden mukaan KOP kirjasi Securuksen tappioiksi 713 miljoonaa markkaa. Se tuotti tappiotat omistamalla Kourilta ostettuja SYP:n oman omistuksen betonoimiseen ja Vakuutus-Sammon kaappaamiseen käytettyjä osakkeita.

SYP:n johto osti nämä osakkeet Finanssilaitokseen 2,8 miljardilla markalla. Se maksoi maaliskuussa 1989 Sammon osakkeesta 560 markkaan ja SYP:n osakkeesta 56 markkaa kappaleelta. Syksyllä 1990 mainittuen osakkeiden arvo pörssissä oli noin 330 markkaa ja 20 markkaa. Näin Finanssilaitoksen hallussa olleiden osakkeiden arvo aleni vuodessa puoleen: 2,8 miljardista 1,4 miljardiin.
Finanssilaitoksen osakepääomarahan SYP lienee antanut lainanksi pakottamilleen muille syppiläisille yhtiöille. Sen lisäki se joutui järjestämään yhtiölle muutakin velkaa.

Finanssilaitoksen osakepääomaa nostettiin 10 000 markasta 1,35 miljardiin markkaan suunnatulla osakeannilla. Näin tehtiin sitä, mikä on laillista, mutta mikä yleisesti asettaa arvopaperimarkkinoilla toimivat sijoittajat eriarvoiseen asemaan. Suunnatut annit ovat markkinhäiriöitä.
SYP:n johtokunta pyysi omalta yhtiökokoukseltaan sokkovaltuudet mainitunlaiseen antiin myös SYP:n osakkeillea, ja pienomistajien vastustuksesta huolimatta ne valtuudet myös sai. Sen jälkeen SYP:n johtokunnalla oli käsissään lähes neljännes (antivaltuudet + Finanssilaitoksen osakkeet) yhtiön osakkeista suunnattavaksi kenelle tahansa luotettaville henkilöille. Se on aika kasa isännättömiä osakkeita yhtön johdon vapaaseen käyttöön!
SYP:llä meni huonosti, kun Finanssilaitoksen omaisuutta ei saada tuottamaan millään muulla tavalla kuin SYP:n ja Sammon osakkeiden pörssikurssien nousun kautta.

Finanssilaitos kuuluu sellaiseen taloudelliseen kokonaisuuteen, että sen tulos olisi pitänyt pörssisuosituksen mukaan informoida pankin tuloksen yhteydessä. Mutta sellaisista suosituksista suomalaiset tilintarkastajat SYP:n tilintarkastajan Eric Haglundin johdolla eivät näytä aina pitävän kiinni.

Lähdeaineisto. Esko Seppänen Oi maamme Suomi ISBN 951-0-16748-7

Kouri-kauppojen loppuselvittely

Sain maaliskuun alussa 1989 muistion, jossa pohdiskeltiin tilannetta sen jälkeen, kun Axionilla oli 21 prosentin osuus Sammosta ja kun Kouri Capital Oy omistivat yhteensä 20 prosenttia SYP:stä, Jaakko Lassila kirjoittaa. Tapasin muistion johdosta Fagernäsein ja Tapio Niemen. Totesimme, että strategiamme tuli olla saada myydyksi kaikki nämä osakkeet yhtenä eränä ja että Kansallispankin kannalta tärkein tavoite oli saada haltuunsa SYP:n SKOP:n omistuksessa olevat Rauma-Repola Oy:n osakkeet. Muutoin pyrittiin mahdollisimman suureen rahalliseen vastasuoritukseen. ”Strategisen vastavalkean” suhteen oli siirrytty ”kahden rintaman” puolustussodasta asemiin, jotka Kansallispankin kannalta olivat vähintäänkin hyvät, erityisesti ottaen huomioon sen altavastaajan aseman, josta KOP joutui lähtemään liikkeelle.

Kuningas oli nimittäin lähestynyt Kouria ja halusi tavata tämän mahdollisimman pian. Tapaaminen järjestyi Lontoossa 9. ja 10. päivänä maaliskuuta 1989. Kuningas oli todennut, että ”minulla on Mika Tiivoaln valtakirja ostaa Kourilta kaikki ne SYP:n ja Sammon osakkeet, jotka tämä pystyy myymään”.
Henrik Kuningas ja Pentti Kouri tapasivat Lontossa . Kuningas esitti, että otaja halusi maksaa osan kauppanhinansta Rauma-Repola Oy:n. Nokia Oy:n, Kesko Oy:n, Vakuutus Oy Pohjolan ja Kymmene Oy:n osakkeilla.

Neuvottelujen kuluessa minuun otettin yhteys puhelimitse maalle, missä olin viikonloppua viettämässä, ja tieduteltaessa totesin, ettei Kansallispankki ollut kiinnostunut muista kuin Rauma-Repolan osakkeista. Tapasin sitten Fagernäsin, Kourin ja Kulvikin, jotka tulivat luokseni maaseutuasuntooni. Ilmoitimme Fagernäsin kanssa uudelleen olevamme valmiit ottamaan SYP- ja Sampo-osakkeiden ostajilta ensisijaisesti vain Rauma-Repola Oy:n osakkeita. Meille todettiin, että kaupan totetuminen edellytti, että muitakin osakkeita hyväksyttiin, jolloin päädyttiin lisäksi Nokian ja Pohjolan osakkeitiin.

Maaliskuun 14. päivän vastaisena yönä tehtiin sitten maamme historian suurimmat osakekaupat. Kauppojen osapuolina olivat SYP, Palkkiyhtymä sekä Kouri Capital Oy tai määräämänsä. KOP:n yhteyshenkilönä oli Peter Fagernäs. Kauppojen kohteena olivat seuraavat osakkeet:

noin 28 000 000 kpl SYP:n A-osaketta
noin 2 300 000 kpl Sammon A-osaketta
noin 1 500 000 kpl Nokian sidottua kantaosaketta
500 000 kpl Pohjolan A-osaketta
400 000 kpl Pohjolan B-osaketta
25 000 000 kpl Rauma-Repolan osaketta

Merkillepantavaa on, että osa kaupan kohteena olleista Rauma-Repola Oy:n osakkeista tuli SYP:n välityksellä SKOP:ltä. Hyvä kysymys on, miksi SYP oli valmis antamaan noin 200 miljoonan markan myyntivoiton SKOP:lle? Oikea vastaus varmasti on: Koska SYP:llä ja SKOP:lla todellakin olli sopimus, jonka mukaan määrättyjä asioita hoidettiin yhdessä. Samalla myös purkautui suunnitelma Rauma-Repola Oy:n pilkkomisesta. Olimme saavuttaneet tavoitteemme. Valmet oy:n pääjohtaja Kankaanpää ei kuitenkaan luopunut toivosta vaan otti yhteyttä Peter Fagernäsiin ilmoittaen olevansa edelleen kiinnostunut ostamaan Rauma-Repolan kaikki osakkeet. Suuren suunnitelman ja unelman sortuminen oli varmasti raskas pala.

Kauppojen jälkeen alkoi osakkeiden, eritysiesti Rauma-Repola Oy:n osakkeiden sijoittaminen edelleen. Halusimme päästä irti Kourista. Emme halunneet hänen enää jäävän omistajaksi, vaikka hän sitä ehdottokin. Lopullinen järjestely tapahtui vasta kesällä 1989, kun Nokian ja Pohjolan osakkeet siirtyivät Securus Oy:lle. Securukseen sijoitettiin myös huomattava määrä Rauma-Repola Oy:n osakkeita. Muina Rauma-Repolan osakkeiden ostajina olivat Yhtyneet Paperitehtaat Oy ja Kesko Oy. Securuksen omistajiin, joita olivat Kansallispankki, Pohjola ja Tuko, liittyi nyt myös Rauma-Repola Oy. Näin sai loppunsa suuri suunnitelma Rauma-Repola Oy:n pilkkomisesta, jossa olivat mukana SYP, SKOP, Valmet, Tampella ja jopa Pohjola, sekä tilitoimisto Salmi, Virkkunen & Heleniuksen edustajat neuvonantajina.

SYP sijoitti saamansa Sampo-osakkeet ja omat osakkeensa Finanssilaitos Oy:öön, jonka osakkaaksi se sai eräitä vakuutusyhtiöitä. Varsin pian tehtyjen kauppojen jälkeen SYP levitti julkisuuteen tietoa, jonka mukaan KOP ”pakotti” SYP.n luopumaan sen omistamista Pohjolan osakkeista. Tällä väitteellä oli merkityksensä, kun levitettiin tietoa Lassilan ja Niskasen salaliitosta ja Pohjolan valtaushankkeesta. Kansallispankki ei koskaan pakottanut, enkä ymmärrä kuinka olisi voinutkaan SYP:ä tähän pakottaa.

Mielenkiintoisia jäkikäteistietoja oli sitten erään tuntemani lontoolaisen pankkiiriliikkeen varatooimitusjohtajan kertomus, että SYP:n ja Sammon osakkeet oli myyty kovin halvalla ja että hänen yhtiönsä olisi pystynyt sijoittamaan osakkeet johonkin parkkipaikkaan, kunnes Skandinaviska-Enskilda Banken olisi voinut ostaa ne. Näin sai varmistuksen markkinoilla liikkunut tieto, että S-E Banken oli kiinnostunut näistä osakkeista. Lisävahvistuksen sain asiaan, kun S-E.Bankenin toimitusjohtaja Ramfors myöhemmin kertoi minulle ajatuksistaan muodostaa suuri pohjoismainen finanssitavaratalo, johon hän havitteli mukaan pohjoismaisia vakuutusyhtiötä ja pankkeja. S-E Banken osti huomattavan aseman itselleen ruotsalaisessa vakuutusyhtiössö Skandiassa, jossa ansiostani Pohjola oli myös huomattava omistaja. Tällöin käytiin yhteistyökeskusteluja yli Pohjanlahden.

Uusi arvopaperimarkkinalaki astui voimaan 1.8.1989. Tällöin purettiin lopullisesti eräät pankin ja Kourin partnershipien väliset sopimukset. Vain alkuperäinen asetelma August Groupin kanssa jäi jäljelle. Myöhemmin purettiin yhteys myös Kouri Capital Oy:n kanssa. Sopimukset neuvotteli uuteen uskoon Aarto Heinonen ja Teppo Taberman. Varsinaiset Kouri-kaupat oli saatettu loppuun, riidat vain partneireiden välillä jatkuivat.

Saukkomaan päivittämänä Suomen Kuvalehdessä oli, että Kouri-kauppojen voitoista oli hävinnyt teille tietymättömille yli 100 miljoonaa markkaa. Mihin ne rahat katosivat? Varmuudella voidaan sanoa, että sen tietävät Hannes Kulvik ja hänen vaimonsa sekä amerikkalainen juristi. Eljas revon kirja kertoo asiasta jotakin. Siihen viitaten voidaan todeta seuraavaa:
Oopperalaulaja Matti Salmiselta ostettiin kaksi Sveitsissä rekisteröityä yhtiötä, Salminen & Cie ja Sarva SA. Kulvikin neuvonantajana ja kaupan järjestäjänä oli suomalainen, osittain Sveitsissä asuva Zacharias Sundström. Salminen & Cien nimi muutettiin sitten Kulvik & Cieksi, jonka omistaja oli aluksi Kulvikin vaimo Marja-Leena yksin. Myöhemmin Hanneskin tuli omistajaksi. Samalla Sarva SA:n nimi muuttui Khotso SA:ksi. Neitsytsaarille rekisteröitiin myös samanniminen yhtiö.

Pentti Kourin alun perin yksin omistama yhtiö First Atlas Group sai toisen omistajana, Khotso SA:n, jonka omistaja Kulvik kiisti olevansa. First Atlas group oli rekisteröity Luxemburgissa. Välttäälseen Yhdysvaltojen verotuksen Kouri ei voinut sitä yksin omistaa. Uudelleenjärjeselyn jälkeen Pentti ja Elly Kouri omistivat 49,5 prosenttia ja Khotso SA niin ikään 49,5 prosenttia. Loput omisti samojen tahojen toinen Partnership-yhtiö. First Atlas Group muutti sitten nimensä Albermale General Partnershipiksi.

Kuka sitten omisti Khotso SA:n? Kulvik ilmoitti omistajaksi Jerseyn saarella rekisteröidyn säätiön nimeltään Avala. Monimutkaisten omistusjärjestelyiden tarkoituksena oli haihduttaa näkyvistä Khotso SA.n todellinen ja todelliset omistajat. Näitä asioita jälkeenpäin pohtiessani ja perehtyessäni saamaani aineistoon olen ihmetellyt jatkuvasti, mihin Hannes Kulvik tarvitsi Avala-säätiötä ja sen taakse piiloutuvia sveitsiläisiä ja millä keinoin hän oli saanut heidät mukaan. Vai oliko kysymyksessä vain suuri harhautusoperaatio. Tänä päivänä Hannes Kulvik asuu pääasiassa Genevessä.

Lähdeaineisto Jaakko Lassila Markka ja ääni ISBN 951-26-3879-7

Kouri-kaupoista

Kun Spontel nousi KOP:n suurimmaksi omistajaksi, ei tiedetty, oliko se nurkannut KO:tä SYP:n tieten. Se taas tiedetään, että SYP:stä kävi käsky, myykää KOP:n osakkeet. KOP-osakkeet myytiin kesällä 1988 Ruotsin kautta Kourille, joka toteutti ostonsa PSP:n rahoituksella ja riskillä. Kourin ja PSP:n salaisia rahoitussopimuksia ei kuitenkaan ollut hyväksytty PSP:n johtokunnassa. Se johti Ilpo Santalan eroon pankista. Hän siirtyi teknologiakylähommiin.
Osakkeet Kouri siirsi Benedicttiin, mutta niistä ei koitunut hänelle suurta taloudellista etua. Ne olivat PSP:ssä vakuutena saatavista, ja kun pankkiosakkeiden kurssit romahtivat, valtion pankista PSP:stä tuli vakuuden realisoimisen kautta KOP:n suurin omiastaja. Se salasi KOP-omistuksensa ja kouri-rahoituksensa kolmisen vuotta. Tilanne oli sille nolo, ja Lindblomia hävetti.

August Group oli KOP:n rahoittama projekti ja hallinnoi Lassilan Sorosilta takaisin Suomeen ostamia Amerin ja Nokian osakkeita sekä Beijer-Investiltä ostettuja Sponsorin osakkeita. August oli KOP:n tärkeä Sponsoirin osakkeide säilytyspaikka, ja sen kautta Sposnor oli – Kulvikin tietämättä – tosiasiallisesti KOP:n määräysvallassa.
Tässä niin kuin kaikissa muissakin esillä olevissa partnership-järjestelyissä oli periaatteena, että KOP:lla on etuosto-oikeus kaikkiin osakkeisiin, että osakkeiden perusteella käytettiin valtaan KOP:n kanssa sovittavalla tavalla ja että KOP sai määrätä osakkeille ostajat.

KOP:n rahoittamista projekteista kaikkinaisilta vaikutuksiltaa mittavin oli SYP:n nurkkaus eli Project Independence. Keväällä 1988 KOP:ssa tehtiin päätös SYP:n tietoisesta nurkkaamisesta. Avainhenkilöitä päätöksen takana olivat Jaakko Lassila ja Jukka Härmälä. Kuitenkin pian sen jälkeen, kun päätös SYP:n nurkkaamisesta oli tehty ja riskit olivat lähteneet kasautumaan, Härmälä siirtyi Enso-Gutzeitin toimitusjohtajaksi. Hänen tilalleen tuli Peter Fagernäs, josta tuli KOP:n Riikonen ja Wahlroos. SYP:n nurkkaamisessa KOP käytti kahta bulvaania, Peter Fryckmania ja Pentti Kouria.

Se, että KOP rahoitti keväällä 1988 liikemies Peter Fryckmania, osoittaa huonoa pelisilmää, eikä se ole kunniaksi Holkerin hallituksen ideologiavastaavalle ja kovan markan miehelle, pankinjohtaja Matti Korhoselle, Esko Seppänen kirjoittaa. Huhun mukaan juuri Korhonen sai ennen siirtymistään hallituksen leipiin KOP:ssa aikaan päätöksen Fryckmanin rahoittamisesta. Korhosta ja Fryckmania yhdisti se, että he molemmat asuivat Kulosaaressa.

Fryckman, joka katkaisi yhdessä aloitetun SYP:n nurkkaamisen Kai Mäkelän kanssa mitä ilmeisimmin siitä syystä, että hän pääsi KOP:n bulvaaniksi, osteli KOP:n rhaoilla ja riskillä 15 miljoonaa SYP:n osaketta. Siinä yhteydessä hänen salkkuunsa siirtyivät muun muassa Taito Tuunasen ja Kai Mäkelän Nobiscum-ryhmän toisella taholla nurkkaamat kolme miljoonaa osaketta. Kun Tuunasen joukko joutui valitsemaan mitä nurkata, he ottivat Sammon ja jättivät SYP:n.

KOP oli maaliskuussa 1988 sopinut Fryckmanin ohella myös Kourin rahoittamisesta tähän samaan tarkoitukseen, ja herrat nurkkasivat KOP:n rhaoilla SYP.tä toisistaan tietämättä. Kouri keräsi markkinoilta 10 miljoonaa osaketta. Syksyllä 1988 pankin riskillä ostetu osakkeet järjesteltiin uudelleen. Tässä yhteydessä pankki vapautti itsensä lörppäsuu-Fryckmanista. Se tapahtui ilmeisesti pankkitarkastusviraston vaatimuksesta, eikä ole teitoa, olisiko niin käynyt ilman sitä.

Osa Fryckmanin osakkeista ohjattiin Kourille, ja Kouri-yhtiöiden hallussa oli lopulta runsaat 17 miljoonaa osaketta. Kouri luuli olevansa ainoa KOP:n rahoittama parkkipaikka SYP:n osakkeille. Hänen tietämättään osa Fryckmanin osakkeita oli kuitenkin ohjattu Lassilan löytämään toiseen turvapaikkaa, joka oli KOP:n hallintoneuvoston jäsen Aarne J. Aarnion Palkki-yhtiöt. Sinne siirrettiin noin 8 miljoonaa osaketta. Tästä järjestelystä pankkitarkastusvirasto tiesi, eikä sillä ollut asian johdosta huomautettavaa.

Yksi Kourin viidestä suuresta projektista oli Vakuutus-Pohjolan osakkeiden ostaminen. KOP rahoitti näitä osakeostoja Kourin omistamalle First Atlas Groupille Luxemburgin konttorin kautta. Toukokuussa 1988, samaan aikaan kun SYP:n nurkkaaminen oli jo täydessä käynnissä, oli KOP:ssa tehty sopimus, jonka mukaan Kouri rupesi ostamaan myös Pohjolan osakkeita samoilla perusteilla kuin SYP:tä nurkattiin. Mahdollinen voitto sovittiin jaettavaksi puoliksi KOP:n ja Kourin kesken. KOP taas otti täyden riskin mahdollisten tappioiden osalta.

Kun KOP:tä kiinnosti valta, se teki Kourin, Lipsasen ja Kulvikin kanssa sopimuksia, joiden mukaan KOP otti aina koko riskin. Mutta osakkeisiin liittyvät osingot se antoi bulvaaniherroille, joille se oli monen kymmenen miljoonan markan suuruinen lahjoitus. Pentti Kourin osalta oli luontevaa, että hän ei maksanut veroa Suomeen. Hän asui USA:ssa, ja hän maksoi veronsa sinne; ulkomaalaisena hänellä ei ollut varaa kiertää USA:n verotusta. Sen sijaan verojen minimoiseen hänellä oli varaa.
Kun Lipsanen ja Kulvik asuivat Suomessa ja veivät voittonsa maasta ulos, heille syntyi ongelma, jota Suomen verottajan olisi syytä tutkia. Näin sanoo yksi asianosainen.

Sitä, että Kourilla oli KOP:n kanssa sopimus myös SYP:n osakkeiden ostosta, Hannes Kulvik ei tiennyt siinä vaiheessa, kun Kouri kutsui hänet kaveriksikseen omistamaan Pohjolaa. On huomattava, että Pentti ei käyttänyt Lipsasta siihen tarkoitukseen. Kourin nurkkaustoiminnasta, siitä mitä tehtiin Lexemburgisa käsin hänen amerikkalaisen yhtiänsä nimiin, oli seurauskena Pohjolan osakkeiden nousu. Se olisi ollut USA:n lakien mukaan Kourin amerikkalaiselle yhtiölle verotettavaa tuloa ja se piti välttää. Sitä varten perustettiin Albermarle Group, jonka suunnittelussa Kulvik käytti apuna asianajaja Zacharias Sundströmiä. Tässä yhteydessä Kulvik toi yhteistyöhön mukaan Khotso-osapuolen. Kulvik halua antaa asioista kuvan, jonka mukaan se oli sveitsiläinen sijoittajaryhmä, jonka hän löysi ikään kuin sattumalta Nokian palveluksessa olleen vaimonsa liiketuttavuuksien avulla.

Kulvikin antamaan kuvaan ei kuulu se, että Sveitsissä nimensä Sarvasta Khotsoksi ja Khotsosta Sarvaksi muuttanut yhtiä möi voitto-osuutensa Albermarlesta ja Axionista Neitsytsaarille puoli vuotta Kouri-kauppojen jälkeen perustetulle Khotso-nimiselle yhtiölle, johon suurin osa sen osapuolen Suomi-voitoista sitten ohjattiin. Kun sveitsiläisen Sarvan nimi muutettiin taas Khotsoksi, Khotsoja oli kaksi, svetisiläinen ja neitsyssaarelainen. Molemmissa yhtiöissä omistajat olivat salaisia, mutta mitä ilmeisimmin samoja, ja hedän pelinsä näillä monimutkaisilla yhtiörakenteilla palveli ilmeisesti myös Sveitsin verojen kiestämistä.

Tieto Khotso-osapuolen omistajista on vain Kulvikilla ( ja ehkä Sundströmillä). Suurin salaisuus ei ole, mistä Suomessa on eniten puhuttu, eli ketkä ovat jerseyläisen Avalan edunsaajat. Suurin salaisuus on se, ketkä ovat neitsytsaarelaisen Khotson edustajat. Khotsolle ohjattiin Albermarlen ( sekä Axionin) kautta vähintään kymmeniä miljoonia markkoja verotonta suomalaista rahaa. Kulvik sai kaikesta muka vain provision.

Kasinotalouden hulluina vuosian Taito Tuunanen ja Kai Mäkelä lähtivät kuin Kalevalan Ilmarinen ja Lemminkäinen Sammon ryöstöön. He muodostivat pienomistajista konsortion, joka nurkkasi Sampoa ja valtasivat yli 20 prosentin suuruisen nurkan. Myös Jaakko lassila oli valmis ostamaan lähes miljardin markan arvoisen Sammon kulman, mutta ei KOP:lle vaan Pohjolalle. Pohjolassa Talonen ei pitänyt Sammon ryöstöä lainkaan tarpeellisena.
KOP:n pankkiherroja oli alkanut hirvittää pankin haltuun joutuneiden SUP:n osakkeiden suuri määrä. Kun ne olivat hallussa, seuraavaksi niistä piti päästä eroon mahdollisimman nopeasti. Kouri keksi, että SYP:n osakkeiden myynti piti kytkeä Sammon osakkeiden myytniin, ja sitä varten oli ostettava myynnissä ollut Sammon nurkka. Sitä kieltä ymmärtäisi myös SYP, sillä tällä omistuspaketilla olisi suuri strateginen merkitys pankinomissa valtakuvioissa. Näin päätettiin tehdä: SYP:n ja Sammon osakkeet myytäisiin yhdessä nipussa. Sitä ennen Sammon osakkeet oli kuitenkin ostettava. Sitä varten KOP muodosti yhdessä Pentti Kourin ja Hannes Kulvikin kanssa Axion Groupin, jolle tuli Kulvikin ideoimana sama omistusrakenne kuin oli Albermarlella. Axion osti Nobiscum-ryhmältä 1,7 miljoonaa Sammon osaketta 850 miljoonalla markalla. Siinä yhteydess laskettiin liikkeelle disinformaatiota. Kaupantekopäivänä 6.2.1989 julkaistiin tiedote, jonka mukaan Axion oli amerikkalainen sijoittajaryhmä, jota Kouri edusti. Se oli valhe. Axion oli läpikotaisin suomalaisrahoitteinen sijoittajaryhmä, jonka jäljet oli peitetty ulkomaalaisten psrtnershipien nimien alle voittojen tulevien ulosvientitarkoituksia varten. Hannes Kulvik hoiteli rahaliikennettä ”ulkomaalaisosapuolen” puolesta.

Jotta kolmen miljardin markan osakkeet eivät mätänisi KOP:n käsiin, niitä oli ruvettava kiireesti realisooimaan. Myyntiin pantiin paketti, joka oli koottu SYP:n osakkeista Indenpendence-projektin ja Sammon osakkeista Axion Groupiin. Osakkeiden myynnin edesauttamiseksi Kouri lähti hyökkkäykseen. Hän uhkasi maaliskuussa 1989 – muutamaa päivää ennen SYP:n yhtökokousta – panna kokouksen mullin mallin yli 30 prosentin ääniosuudella.

Tässä vaiheessa pelureiden Jumala lähetti enkelinsä Henrik Kuninkaan inkarnoituneena tuomaan Kourille ”Nalle” Wahlroosin viestin: tehdään kaupat, ostetaan ja myydään. Ostakaa kaikki, oli ollut käsky. Käskyn antaja oli yleisen tietämyksen mukaan Mika Tiivola, joka oli siihen aikaan jo eläkeläinen, Kaikki osakkeet ostettiin, vaikka Snellmanin toimiston juristi Juhani Mäkinen teki asiakirjoihin muotovirheen, jonka johdosta SYP olisi saattanut välttyä ostamasta omia osakkeittaan useiden satojen miljoonien arvosta. Se, että kaikki ostettiin, vaikka se ei ollut tarpeellista ja välttämätöntä, maksoi SYP:lle puoli miljardia markkaa.

Hannes Kulvik veti taas välistä. Hänellä oli sisäpiirin tietoa tulevista kaupoista ja hän tiesi teittyjen osakkeiden menevän pian kaupaksi kalliilla. Niin hän osti nopeasti muodostetulle Wertag-yhtiölle (nimenmuutoksen jälkeen Marisonille) Tuunasen keräämät miljoona uutta SYP-osaketta ja liitti ne ynnä ison Sampo-nipun mukaan pakettiin.

Lähdeaineisto: Esko Seppänen Pankkikirja ISBN 952-90-4863-7