maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lipposen Itävalta päätös



Kuten odottaa sopii niin oikeuskansleri teki pääministeri Lipposen Itävalta-päätöksestä tarkoituksenmukaisuuspäätöksen eikä laillisuuspäätöstä. Pääministeri Lipposella ei ollut Suomessa voimassa olleen perustuslain mukaan oikeutta yksin tehdä päätöstä asiassa, sillä ylin päätösvalta asiassa perustuslain mukaan kuuluu Tasavallan presidentille. Koska pääministeri Lipposella ei ollut oikeutta tehdä päätöstä asiasa, niin päätös on lainvastainen ja siten pätemätön. Tätä oikeuskansleri ei voinut päätöksessään todeta. Tällaista päätöstä osasin odottaakin, sillä minulla on riittävästi kokemusta oikeuskanslerin päätösten lainmukaisuudesta.

Oikeuskansleri piti Lipposen toimintaa moitittavana, mutta ei puuttunut lainmukaisuuteen, mikä hänen tehtävänsä on. Miksi korkein laillisuusvalvoja ei noudata Suomen lakia? Miksi laittomuus, mikä tehdään riittävän korkealla tasolla, ei ole laittomuus? Asia hoidettiin vaikenemalla. Miksi korkeiden virkamiesten ei tarvitse noudattaa Suomen lakeja? Mitä varten lait on säädetty?

Oikeuskansleri käsitteli vuonna 1998 1330 kantelua, joista kahdeksan aiheutti huomatuksen vastaisen varalle. Vuonna 1999 oikeuskansleri käsitteli 1239 kantelua, joista tuloksena oli seitsemän huomautusta. Eduskunnan oikeusasiamies käsitteli 2310 kantelua vuonna 1998 ja niistä kahdeksan aiheutti huomatuksen. Vuonna 1999 eduskunnan oikeusasiamies käsitteli 2788 kantelua, joista tuloksena oli 23 huomatusta.

Erikoista on se, että eduskunta on rähmällään Lipposen edessä. Nuori kansanedustaja Petri Neittaanmäki osoitti hätkähdyttävää suoraselkäisyyttä ja kunnoitettavaa realistista harkintakykyä kerätessään nimiä pääministeri Lipposen Itävalta-kannaottojen lainmukaisuuden selvittämiseksi. Nimenkeruun täytettyä perustuslain vaatimukset eli kymmenen kansanedustajan nimet selvityspyyntö jätettiin Neittaanmäen toimesta eduskunnan kansliaan. Parhaimmillaan nimiä oli 11. Kansanedustaja Mika Lintilä kävi vetämässä nimensä yli paperista. Lukiko hän pelottavan hyvin, kun toiset lukivat huonosti allekirjoitetun paperin? Pakotettiinko hänetkin rähmälleen Lipposen eteen? Kansanedustaja Hannu Aho sanoi radiohaastattelussa lukeneensa paperin huonosti, jonka vuoksi veti nimensä pois kenenkään painostamatta. Mistä kansanedustaja Tanja Karpela tiesi tarkistaa ajatuksensa? Mistä sai jälkikäteen tietää, mitä paperissa luki? Miksi on vedettävä nimi paperista pois, jos ei tiedä, mitä on lukenut huonosti. Menettelikö Seppo Tiitinen laillisesti suostuessaan nimien perumiseen, vaikka selvityspyyntö oli jätetty?

Koska Lipponen pääsi kuin koira veräjästä Itävalta-päätöksessä niin hän ei muuttanut menettelytapojaan. Vanha sananlasku sanoo, että vanha koira ei opi istumaan uudella tavalla. Pääministeri Lipponen piti yllättäen Belgiassa Bryggessä puheen, jonka mukaan Euroopan Unioni tarvitsee perustuslain. Perustuslain säätäminen pitäisi aloittaa nykyisen uudistuskierroksen jälkeen. Mitä syvemmäksi integraatio kehittyy, sitä tärkeämpää on määritellä toimivallat. Lipponen sanoi tukevansa Britannian pääministeri Tony Blairin näkemyksiä, että EU:sta pitää kehittyä ulkosuhteissaan supervalta.

Erikoista Lipposen puheessa oli se, että se tuli täytenä yllätyksenä ulkoasiainvaliokunnalle sekä koko Suomen eduskunnalle. Jälleen heräsi kysymys, kuka päättää Suomen ulkopolitiikasta. Olsiko Lipposen ensin ptiänyt kertoa asia ulkoasiainvaliokunnalle, mitä aikoo Belgiassa puhua? Menettelikö Lipponen jälleen kerran lain hengen vastaisesti, kun otti voimakkaasti kantaa Suomen pääministerinä EU:n tulevaisuuteen? Järkyttävää on se, että eduskunta hyväksyi menettelyn jälleen kerran. Miksi eduskunta on rähmällän pääministeri Lipposen edessä?

Oikeuskansleri: Lipposen Itävalta-kannanotto syntyi virheellisessä järjestyksessä
http://www.okv.fi/suomi/tiedote/t000530f.htm

Lipposen Itävalta toimet halutaan tutkintaan
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2000/03/15456/lipposen-itavalta-toimet-halutaan-yha-tutkintaan

Paavo Lipponen
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Lipponen

Lähdeaineisto: Erkki Aho Olet maamme armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X


Ei kommentteja: