lauantai 31. maaliskuuta 2012

Natura – Suomen suurin rikos?



Kallan karit

Naturaa voidaan perustellusti pitää Suomen suurimpana rikoksena. Valtiovalta antoi 15 prosenttia maamme pinta-alasta EU:n hallintaa laukaustakaan ampumatta. Se on enemmän kuin raskaan sodan johdosta menettämme alue Neuvostoliitolle. Suomen ympäristöhallinnossa toteutettiin suuria muutoksia vuonna 1995. Ympäristöministeriön alaisuuteen perustettiin Suomen Ympäristökeskus ja 13 alueellista ympäristökeskusta. Uudistuksien avulla pyrittiin yhteinäistämään ympäristöasioiden käsittelyä ja selkeyttämään työnjakoa. Uudistusten myötä uusiin ympäristöviranomaisiin keskitettiin huomattavasti päätösvaltaa. Nyt uudet viranomaiset suunnittelevat, konsultoivat, ohjaavat, valvovat ja käyttävät jopa tuomiovaltaa lupaviranomaisina virkatoimiaan tehostaakseen. Menettely on täysin länsimaisen oikeuskäytännön vastaista.

Uudistuneen ympäristöorganisaation vallankäytön täyttymyksenä voidaan pitää Suomen alueellista ympäristökeskusten esitystä Natura 2000-verkoksi. Ennen hankkeen julkistamista asiaa valmisteltiin ympäristökeskusten, metsähallituksen ja ympäristöministeriön yhteistyönä. Seuraavassa vaiheessa alueelliset ympäristökeskukset käynnistivät lukuisia EU:n life-projekteja maamme eri osissa. Life-projektisopimuksin sopijapuolet sitoutuivat toteuttamaan projekteja komission valvonnassa. Projektien päätavoitteena oli kohteiden liittäminen valmisteilla olevaan Natura 2000-luonnonsuojeluverkkoon. Näin viranomaiset menettivät kyvyn harkita puolueettomasti ja objektiivisesti lopullisia Naturaesityksiä, kun he ensin olivat sitoneet kätensä Life-ratkaisussa.

Viranomaisten naturaesityksen muotoon vaikuttivat myös muut kuin puhtaat suojeluintressit. Sivuintresseinä yksi merkittävimmistä lienee Matsähallituksen tarve saada hallintaansa kaikki merkittävät luontokohteet, joilta käsin harjoitetaan virkistysbisnestä tulevaisuudessa. Paikallisten ihmisten mielipiteet ja viime kädessä jopa jokamiehen oikeudet ja muut peruskoikeudet pyrittiin pyrittiin sivuuttamaan suojeluintresseihin vetoamalla sellaisillakin alueilla, jolla välittömiä luonto- ja lintudirektiivin suojelutoimia ei ole tarkoituskaan määrätä voimaan.

Ympäristöviranomaiset pyrkivät väittämään, että Natura 2000 hanketta on valmisteltu ja viety viranomaistemme toimesta eteenpäin laillisin keinoin ja että maanomistajia on kuultu asianmukaisesti. Ympäristöviranomaiset eivät perustelleet alue-esitystään siten, että maanomistajat voisivat ottaa esitykseen perustellusti kantaa. Nimikkeistö on ollut latinankielistä ja muutoinkaan asiapaperit eivät täytä kielilain vaatimuksia. Suomen valtiolla ja viranomaisilla ei ole minkäänlaista oikeutta vaarantaa oikeusvaltiona kansalaisten perusoikeuksia viranomaistoiminnassaan. Euroopan Unionin jäsenenä Suomella on oikeus päättää itse ympäristönsä suojelutasosta sekä velvollisuus noudattaa hyvää hallintotapaa kaikessa viranomaistoiminnassaan. Naturan valmistelussa olisi pitänyt alusta lähtien ottaa huomioon muut kuin luonnontieteelliset ja – suojelulliset seikat. Perusteena on luntotyyppidirektiivin kakkosartika, jonka mukaan taloudelliset, sosiaaliset, sivistykselliset ja paikalliset vaatimukset on huomioitava Naturan toteutuksessa. Natura siirtää päätösvaltaa Suomesta EU-komissiolle. Kun komissio hyväksyy Suomen ohjelman, siihen kuuluvat alueet tulevat osaksi eurooppalaista oikeusjärjestystä. Merkittävää Natura-aluetta ei voi lakkauttaa kansallisella päätöksellä, vaan lakkautus aina edellyttää EU:n komission päätöstä. On kansallisesti lyhytnäköistä antaa luonnonvaroihimme liittyvää päätös- ja valvontavaltaa komissiolle.

Naturaohjelmaan on suoraan siirretty rantojensuojeluohjelman ja muiden suojeluohjelmien kohteita, vaikka direktiivin kriteerit eivät täyty ja miten rantojen suojeluohjelmaan ylipäätään voidaan pitää valintaperusteena, jos sen toteuttaminen on kesken. Naturan tarkoituksena ei voi olla vanhojen suojeluohjelmien toteuttaminen sellaisenaan. Alueita ie ainakaan ole rajattu suojeluohjemiin direktiivien kriteerien perusteella. Vuonna 1991 päätetyn rantojensuojeluohjelman piti olla vain oikeusvaikutuksia vailla oleva ympäristöhallinnon selvitys, jonka lainukaisuus luvattiin (KHO 1992 A 11) tutkia ohjelmaa toteutettaessa. Ohjelman tarkoituskena piti olla rantojen suojelu. Rantojen suojeluohjelmaan otettiin kuitenkin rantojen ohella laajoja ”sisämaita”, esimerkiksi alueita, jotka siihen saakka olivat olleet talousmetsäkäytössä. Kun metsä muuttuu suojeluohjelman nimen vuoksi rannaksi on perustetta kyseenalaistaa ohjelman lainmukaisuus. Pelkkä ajan kuluminen ei tee tehtyä päätöstä lainmukaisemmaksi ja ilmeisemmin direktiivielläkin piti olla jotain merkitystä. Naturaratkaisussa puolueettomuus on vaarantunut ainakin menettelytapavirheen takia niissä ratkaisuissa, joihin liittyy Life-rahoitus. Useasti päätös on perustelmaton ja ratkaisuissa ei ole esitetty miksi alueet pitäisi liittää Naturaan.

Jyväskylän Yliopistossa bio- ja ypäristötieteen laitoksella tarkastetun väitöskirjan mukaan suomalaiset luonnonsuojelualueet olisi hyvin voitu arpoa. Kaija Virolaisen mukaan arvonta olisi ollut luonnon monimuotoisuuden kannalta yhtä tehokasta kuin käytetyt pisteytysjärjestelmät. Näin on tieteellisestikin todettu, mikä on Suomen Natura-ohjelman taso.

Keski-Pohjanmaan ympäristökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Naturaan eikä ottaa niitä sieltä pois. Keski-Pohjanmaan ympärisökeskuksella ei ole ollut minkäänlaista oikeutta laittaa itsehallinnon omaavia Kallan kareja Rahjan saariston Natura life-rahotushakemukseen vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä. Virkamiehet ovat kiistatta syyllistyneet virkavirheeseen ja toimivaltansa ylityksiin, kun ovat toimineet vastoin Kallan karien itsehallintoelinten päätöksiä ja sitoutuneet laittaamaan itsehallinnon omaavat karit Naturaan ja ovat kaiken lisäksi anoneet rahoitusta väärillä tiedoilla vastoin itsehallintoelinten päätöksiä. Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Kalajoen kunnan virkamiehet ovat syyllistyneet myös Kallan karien itsehallinnon loukkaukseen allekirjoittaessaan Rahjan saariston Natura Life rahoitushakemuksen.

Korkein oikeus on vahvistanut päätöksellään Kallan karien itsehallinnon 24.11.1989. Jo 1600-luvun lopulla Kallaan tulivat virallisemmat, hallinnolliset asetukset, joita ruvettiin soveltamaan. Vanhin valtakunnan hallitusken antama satamaoikeusasetus, joka määrättiin myös Suomen kalastuspaikoissa noudatettavaksi, on Kaarle XI:n holhoojahallituksen antama "Hampne-Rätt", joka anettiin 10.5.1669. Se perustui jo keksiaikaisiin satama-ammattikuntien järjestyssääntöihin, Tätä Kaarle XI:n aikaista asetusta noudatettiin siis myös Kallassa, mm. yhtäaikainen kalaan lähtö ja karista karkottaminen ovat juuri tämän asetuksen mukaisia.

Himangan kunnanhallitus päätti 14.5.1996 kokouksessaa 122 § ettei se osallistu Rahjan saariston Natura 2000-suojelualaueen perustamishankkeeseen. Himangan kunnanvaltuusto päätti 19.12.1996 ettei alueita tule liittää Natura 2000-verkostoon. Näistä päätöksistä huolimatta Keski-Pohjanmaan ympäristökeskus laittoi Himangan kunnan osallistujaksi Rahjan saariston Natura Life-projektiin 200 000 markalla. Menettely varmasti täyttää rikoksen tunnusmerkistön.

Kalajoen kunnanhallitukselle esiteltiin 22.4.1996, että Himanka osallistuu Rahjan saariston Natura Life-hankkeeseen 200 000 markalla ja Kalajoen kunnan osuus on myös tuo sama summa eli 200 000 markkaa. Näin Kalajoen kunnanhallitukselle esiteltiin asia väärillä tiedoilla. Esittelevä virkamies on kiistatta syyllistynyt virkavirheeseen esitellessään asian päättäjille virheellisillä tiedoilla. Kun kysymys on Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksesta niin väärillä tiedolla aikaan saatu päätös on vakava virkavirhe. Kaiken lisäksi Kalajoen kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski ja kunnansihteeri Pekka Ollila allekirjoittivat tuon väärillä tiedoilla tehdyn Rahjan saariston Natura Life-rahoitushakemuksen, jossa Himangan kunnan rahoitusosuudeksi oli ilmoitettu 200 000 markkaa, vaikka Himangan kunnan päättävät elimet olivat päättäneet olla osallistumatta koko hankkeseen. Lisäksi rahoitushakemuksessa oli ilmoitettu Kallan karit liitettäväksi Natura 2000-verkostoon. Koko projektin suuruus rahassa mitattuna oli 12,2 miljoonaa markkaa. Kalajoen päätöksessä oli mainittu myäs rahajoen käyttäminen matkailun tarpeiden yhteensovittamiseen. Tuohon aikaan kunnanjohtaja Torsti Kalliokoski oli kunnallisen Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön taloudellinen tilanne oli katastrofaalinen.

Myös Kallan karien aluelle haettiin Natura Life-rahoitusta Kallan karien itsehallintoelinten päätösten vastaisesti. Hakemuksessa on ilmoitettu, että siinä tarkoitettu alue tullaan liittämään Suomen Naturaverkostoon, mitään varaumia alueen laajuuden suhteen ei tässä yhteydessä tehty. EU on hyväksynyt rahoitushakemuksen ja EU on myös maksanut osuutensa rahotuksesta. Himagan kunta ei ole maksanut. Miten käsiteltiin tuo Himangan kunnan osuudeksi ilmoitettu 200 000 markkaa projektin toteuttamisessa. On todennäköistä, että väärillä tiedoilla tehty rahoitushakmeus olisi aiheuttanut sanktioita myös Suomelle siitä, että rahoitushakemuksessa Naturaverkkoon liitettäväksi ilmoitettua aluetta ei sellaisenaan ole sisällytetty Suomen ehdotukseen.
Asia on kuitenkin pitänyt salata eikä poliisi ole selvittänyt asiaa lukuisista tutkintapyynnöistä huolimatta ja on syytä epäillä, että poliisi on näinollen syyllistynyt rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Myös laillisuusvalvojat kieltäytyivät selvittämästä asiaa. Onko kysymyksessä valtiosalaisuus?       

Suomen Natura-ratkaisuta tehtiin 1600 valitusta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valittajat huomaisvat olevansa väärässä oikeuden päätöksen mukaan. Ympäristöministeriössä esittelijäneuvoksena toimi Korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin vaimo Taru Hallberg. Oikeuskanslerina oli Vihreiden Paavo Nikula.

NATURA

Tästä avautuu päätös C-371/98 oikeustapauskokoelmapäätöksenä (ensimmäinen ennakkoratkaisu luontodirektiivin tulkinnasta) (Perustelukohdat 22 ja 23)
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:61998J0371:FI:HTML

Tästä avautuu päätös C-67/99 oikeustapauskokoelmapäätöksenä. Päätös on suora jatko päätökselle C-371/98 (Perustelukohdat 34 ja 35)
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:61999J0067:FI:HTML

Tästä avautuu päätös C-117/03 oikeustapauskokoelmapäätöksenä. Päätös koskee 6 artiklan vaikutusarviointeja ja se tukeutuu perustelukohdassa 28 päätöksen C-371/98 perustelukohtaan 22. Päätös lähtee siitä, että vaikutusarviot on tehtävä vasta siitä lähtien ja niihin alueisiin, kun komissio on vahvistanut alueet.
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:62003J0117:FI:HTML

Tästä avautuu 20.10.2005 annettu päätös C-6/04 oikeustapauskokoelmapäätöksenä. Päätöksessä määritetään implementointi eli direktiivien kansalliseen lakiin siirtäminen. (On ”nuorennus” jäljempänä olevasta päätöksestä 6/60?)
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:62004J0006:FI:HTML

Merkittävä Päätös lähtee kansallisen lain sisällöstä. Päätös on jatko 20.10.2005 annetulle päätökselle C-6/04. Eli pelkkä hallinnollinen määräys ei riitä. Suomessa ei ole sitä hallinnollista määräystäkään. Mm. kohta 58 on C-6/04 perusteena
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:62004J0508:FI:HTML

Samaa direktiivien täytäntöön panemattomuutta kuin Päätös C-508/04. Mm kohta 162
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:62004J0507:FI:HTML


Huomautus- ja vaatimusteksti 1.4-30.4.2009 järjestetyn Natura 2000 kuulemisen ja 23.4.2009 annetun EY tuomion C-362/06 P johdosta.
http://naturansalat.blogspot.com/2009/05/huomautus-ja-vaatimusteksti-14-3042009.html

Asia C-507/04
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:62004J0507:FI:HTML

Edellä olevien päätösten väliltä on Natura 2000 koskevia EY tuomiopäätöksiä roppakaupalla lisää ja jälkeen, joista yhdestäkään korkein hallinto-oikeus (KHO) eikä oikeuskansleri virastoineen eikä edes perustuslakivaliokunta ole ottanut sen vertaa huomioon, että Natura 2000 alueiden valintaperusteet olisi siirretty kansalliseen lainsäädäntöön siten kuin yhteisön vakiintunut oikeuskäytäntö edellyttää. Puhumattakaan käännösvirheistä ja käännöksistä pois jätetyistä kohdista.

Yhteisöoikeuden etusijan ”peruspäätös” mm. tiivistelmän kohta 3
6/64
http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:61964J0006:FI:HTML

Yhteisöoikeuden toteutuminen EY tuomioistuin ei voi suoraan kumota jäsenvaltion päätöksiä, mutta voi käsitellä kansallisesta tuomioistuinkäsittelyn puuttumisesta huolimatta asian.

Natura – Markku Sahlstedtin haastattelu
http://naturansalat.blogspot.com/2011/09/natura-markku-sahlstedtin-haastattelu.html



Natura blogi
http://naturansalat.blogspot.com/


perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nostokonepalvelu Oy ja verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi




Perjantaina 8.11.1996 ilmoitti valtionvarainministeri Arja Alho radiossa kello 14.00 uutisissa, että pääjohtaja Tammi pysyy virassaan veropetosepäilyistä huolimatta. Pääministeri Paavo Lipponen toisti saman asian iltauutisissa ja lisäsi ”Elämmehän oikeusvaltiossa”. Aikaisemmin valtionvarainministeri Arja Alho ja rikosoikeuden professori Terttu Utriainen olivat sitä mieltä, että Tammi pidättyy viranhoidosta.

Asian johdosta on keskusrikospoliisi kuulustellut Jukka Tammea, hänen vaimoaan, Uudenmaan läänin veroviraston toimistopäällikkö Tytti Tammea ja neljää muuta henkilöä, jotka eivät ole virkamiehiä. Poliisi epäilee Nostokonepalvelu Oy:n kierrättäneen bulvaaniyhtiön kautta itselleen yli 5,5 miljoonan markan liikevahtoveronpalautukset ulkomaille myydyistä nostureista vähän ennen kuin verotuskäytäntö vuonna 1993 muuttui. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on siirtänyt pääjohtaja Jukka Tammen syyteharkinnan itselleen. Lapin Yliopiston professori Jyrki Virolainen otti julkisuudessa kantaa siihen, että hänen mukaansa Nostokonepalvelu Oy:n ja pääjohtaja Jukka Tammen veropetosoikeudenkäynti olisi pitänyt käsitellä rikosoikeudellisesti yhdessä.

”Olen useaan otteeseen, viimeksi 6.2.1998, vaatinut saada toimia todistajana Tammen rikostutkinta-asiassa”, kirjoittaa Liisa Maripori. ”Toistaiseksi vaatimuksiini ei ole suostuttu”. Liisa Mariaporilla on vuosikymmenten kokemus verotuksesta. Ennen Rovaniemelle tuloaan hän toimi 11 vuotta Vaasan lääninhallituksessa vero-osaston notaarina ja sitten 11 vuotta Vaasan lääninverovirastossa vanhempana verotarkastajana. Lapin verovirastoon hän siirtyi 1985. Mariapori ei päässyt todistamaan ja valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti jättää syyttämättä verohallituksen pääjohtajaa Jukka Tammea Nostokonepalvely Oy:n talousrikosepäilyksistä. Tammi omisti 20 % Nostokonepalvely Oy:n osakkeista.

Toimittaja Mikko Niskasaari kirjoittaa Seuralehdessa 2.11.2001, että nosturikaupoista on saatu uutta tietoa. Nostokonepalvelu Oy:n (NKP) ja samojen omistajien useiden muiden yhtiöiden toimialana on nosturitoiminta ja erikoiskuljetukset. Yhtiön osakkeista puolet omisti Kalervo Nieminen ja 30 prosenttia hänen veljensä Toivo Nieminen. Viidenneksen omisti heidän lankomiehensä Jukka Tammi. Tammi luopui osakkeista 1998 ja ne mitätöitiin vuoden 2001 yhtiökokouksessa. Samalla päätettiin myös 7.1 miljoonan markan voiton jaosta. Osakkuus NKP:ssa ei siis ole yhdentekevä juttu.

NKP:n toimiala ei ollut 1990 luvun alussa liikevaihtoverollista. Asikkailta ei laskutettu liikevaihtoveroa, mutta yhtiökään ei saanut vähentää veroa omista hankinnoistaan. Liikevaihtoveron – jota nykyään vastaa arvonlisävero – vähennysoikeus merkitsee yrityksille puhdasta tuloa. NKP ja Niemeisten omistana Nostotekniikka Oy myivät pääosin 1991-1992 suuren määrän kalustoa Watrex Oy:lle. Watrexilla ei ollut toiminnan käynnistyessä muuta omaisuutta kuin puoliksi maksettu osakepääoma: 7500 markkaa. Watrex osti 1991-1992 NKP:ltä koneita yli 30 miljoonalla markalla, kaikki velaksi. Muutaman koneen se osti muiltakin, mutta noin 85 prosentti kaupoista tehtiin NKP:n koneilla.

Watrex sai koneista liikevaihtoveronpalautusta 8,7 miljoonaa markkaa, toisaalta sen myytien veroja oli 3,2 miljoonaa markkaa. Erotus 5,5 miljoonaa oli operaation hyöty ja siirtyi koneiden myyjälle; toki Watrex sai pienen tuoton. Watrex siirsi liikevaihtoverot myyjälle kahdella tavalla. Kun koneet myytiin ulkomaille, Watrex myi ne halvemmalla kuin oli ostanut. Valtiolta se haki lvv:n palautuksen, joka kuittasi tappion, ja antoi jopa pienen katteen. ”Kate ei ollut suuri, vajaasta prosentista kolmeen prosenttiin, mutta ei ole työkään suuri”, totesi verotarkastaja Juhani Könni muistiossaan 1994.

Suomeen jääneet koneet jäivät yleensä NKP:n käyttöön. Niitä säilytettiin ja huollettiin NKP:n tiloissa, sillä Watrexilla ei ollut tiloja. NKP maksoi koenista vuokrana 30 prosenttia niiden tuloista, millä Watrex lyhensi velkaansa. Kyseessä oli isot kaupat ja kalliit vuokrasuhteet, mutta silti niistä ei useinkaan tehty kirjallsia sopimuksia NKP:n ja Watexin kesken. Joskus kauppaehdot olivat venyviä. Kun Watrex osti 1.12.1992 NKP:lta nostureita 16,6 miljoonalla, se otti vastattavakseen Turun Seudun Osuuspankista olevan 9 miljoonan markan lainan. Pankki ei siirtoa hyväksynyt, mutta laina merkittiin Watrexin taseeseen. Silti jatkossa lainan koroista ja lyhennyksistä vastasi NKP. Se ei laskuttanut niistä Watrexia, vaikka kauppaehtoja ei muutettu.

Vaikka Watrex oli jatkuvasti velkaa NKP:lle, pahimmillaan liki 22 miljoonaa markkaa, velasta ei peritty mitään korkoa, mikä on erittäin poikkeuksellsita. Verottajan mukaan kosko olisi vienyt Watrexin toiminnan raskaasti tappiolliseksi. Verotarkastuksessa havaitiin, ettei toimitusjohtaja Raimo Ståhlberg tiennyt paljoakaan yhtiönsä asioista, niitä hoidettiin NKP:stä. Eipä hän nostanut Watrexista myöskään palkkaa.

Toimintansa alussa veronpalautuksia hakiessaan Watrex kuitenkin sai tukea Uudenmaan lääninveroviraston sisältä, kertoo hakemusta käsittelyt esittelijä: - Tytti Tammi soitti minulle ensimmäistä palautusta käsitellessäni ja sanoi sanatarkkaan: ”Täällä Tytti Tammi, tarkastustoimiston toimistopäällikkö, kiirehtisin Watrex Oy:n lvv-palautushakemuksen käsittelyä. Tiedän yhtiön ja se on OK”. Verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammen vaimolla oli yhteyksiä Nostokonepalvelun johtoon; siellä istuivat hänen veljensä. Tytti Tammi on kiistänyt keskustelun.

Poliisia kiinnostivat myös ulkomaille tehdyt nosturikaupat. NKP myi 11.5.1992 kaksi omassa käytössään ollutta nosturia Watrex Oy:lle 1 980 000 markalla ja Watrex on myynyt samana päivänä saksalaiselle IKH-yhtymälle 600 D-markalla. Poliisin kotietsinnässä löytämät asiakirjat kuitenkin osoittivat, että IKH oli jo 15.4. 1992 lähettänyt ne NKP:lle. Niiden mukaan IKH myy NKP:lle Demag-merkkisen nosturin ja ottaa tältä vaihdossa nuo kaksi nosturia, jotka vasta kuukautta myöhemmin myytiin Watrexille. Samalla sovittiin, että NK maksaa IKH:lle välirahana 50 000 D-markkaa. Sen NKP myös maksoi 19.5.1992.

Watrex osti NKP:ltä 26.2.1991 pienen nosturin. Kone on kuitenkin myyty jo 14.2.1991 englantilaiselle yhtiölle, ja sitä koskeva NKP:n laskukin on päivätty 14.2.1991. Myös tullausilmoitukseen on viejäksi merkitty NKP. Viejäksi muutettiin Watrex vasta verotarkastajien ihmettelyn jälkeen 17.11.1994. Kolme vuotta myöhemmin.

Tullimerkintöjä korjattiin myös kaupassa,, jossa saksalaiselle Klosa & Staas-yhtiölle myytiin nosturi. Laskun Watrex osti nosturin NKP:ltä 26.7.1991 noin 1,6 miljoonalla markalla ja sen samana päivänä saksalaisille. NKP:n asiakirjojen mukaan se kuitenkin myi nosturin saksalalaiselle jo 2.7., eli kolme viikkoa ennen kauppa Watrexin kanssa. Myös tämän koneen viejäksi merkittiin tullissa NKP ja tämänkin tulli muutti 1994 Watrex Oy:ksi.

Ensimmäisen syyteharkinnan NKP:stä tehnyt tutkulainen syyttäjä Tommi Teuri katsoi Niemeisten veljesten päättäneen kaikista NKP:n ja Watrexin nosturikaupoista. Ne ontoteutettantu NKP:n henkilökunta eikä Watrex Oy:llä ole ollut intressejä asiassa. ”Warex Oy:tä on käytetty yksinomaan liikevaihtoveropalautusten hyödyntämiseen”, päätteli Teuri. Teuri valmistautui asettamaan NKP:n johdon syytteeseen törkeästä veropetoksesta, mutta sitten tuli mutkia matkaan. Juttua tutkinut rikostarkastaja haki NKP:n omaisuutta takavarikkoon verosaatavien turvaamiseksi. Turun käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen 13.11.1997 ja maaliskuussa Turun hovioikeus piti päätöksen voimassa. Käräjäoikeus katsoi, että väliyhtiöiden käyttö liikevaihtoverojen palauttamiseksi on verotuksessa sallittu menetelmä. Veropetos taas edellyttää, että verottajalle on annettu vääriä tietoja ja käräjäoikeuden mielestä NKP ja Watrx eivät olleet tähän syyllistyneet.

Käräjäoikeuden päätös on poikkeuksellinen. Siltä haettiin vain vakuustakavarikkoa, mutta käräjäoikeus antoikin asiassa ratkaisun jo pääasiassa, joka syyteharkintaa ei olut vielä ede kunnolla aloitettu. Maaliskuussa 1998 Turun hovioikeus piti päätöksen voimassa. Tämän jälkeen Tommi Teuri katsoi, ettei edellytyksiä syytteeseen ajamiseen ole – tuomioistuimet olivat ratkaisseet asian. Teuri ilmoitti lisäksi julkisuuteen, että häntä on valtakunnansyyttäjän toimistossa painostettu luopumaan syytteestä. Kesällä 1994 Kalervo Nieminen oli läehttänyt Jukka Tammelle kysymyksiä nosturikonekauppojen verotuksesta. Tämä oli lähettänyt ne verohallituksen ylitarkastajalle, joka toimitti vastauksensa suoraan Jukka Tammelle.

Kansalaisten luottamus oikeuslaitoksen toimintaa on alkanut horjumaan ns. Koviston konklaavin jälkeen. Hyvä-veli-järjestelmän uskotaan voimistuneen entisestään. Liisa Mariaporin mielestä monet ihmiset joutuvat toteamaan, ettei Suomessa tvallinen ihminen saa oikeutta. Oikeusjärjesjestelmämme on virkamieseliitin ja vapaamuurareiden käsissä, eikä voimassa olevaa oikeutta sovella kukaan. Jokainen virkamiehenä kauan ollut virkamies tietää, mikä on virkamiesten nokkimisjärejstys. Virkanimistyksiä tehdään sopivuuden eikä pätevyyden perusteella. Koko verohallinnon johto lähti voimakkaasti puolustamaan pääjohtajaa. Lääninverojohtajat toimittivat julkisuuteen Tammea tukevan tiedotteen. Mariaporin mukaan tällä hetkellä ollan tilanteessa, että kukaan ei voi virkamiesten mielivaltaiselle toiminnalle mitään. Me tavalliset kansalaiset haukomme henkeämme, että miten tässä näin on päässyt käymään.

Lähdeaineisto: Olet maamme armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kansalaisten oikeustaju koetuksella






Ulf Sundqvist kompastui viime kädessä liiketoimiin, joissa hän oli itse osapuolena veljensä Björnin kanssa. Wulffin perheyhtiöstä poispotkitun Björn Sundqvistin Humausloosin tunnuslause on ”auta auttamaan” ja Ulf auttoi myös itseään. Kriittisessä vaiheessa hän oli velkainen mies. Lyhyt johdatus Sundqkviestien liiketoimintaan on surullinen tarina siitä, miten liikemiesvietit ja -vaistot ohittavat terveen järjen ja varovaisuuden. ”Uffen” olis pitänyt huolehtia ennen muuta STS:n säästäjien rahoista eikä tiettyjen yritysten eduista, mutta käräjäoikeuden mukaan hän toimi toisin.

Ongelman juuret ulottuvat Lomametsä Oy-nimiseen yhtiöön, jonka Björn oli hankkinut 1976. Ulf hankki siitä (4/30) osuuden itselleen kymmenkunta vuotta myöhemmin. Lomametsä omisti kahta muuta yhtiötä: Ellivuoren Pujottelukeskusta (jolla oli 36 hehtaaria lomakiinteistömaata) ja Ellivuoren Tanssilavaa. Näiden yhtiöiden – sekä tiettyjen Sallassa sijainneiden lomakiinteistöjen tulevat voitot olivat kaavoittajien käsissä. Niissä piireissä veljeksillä ei vastoin alkuperäistä luuloa ollutkaan ystävää.

STS:n edustaja Juhani Lehtola yritti myydä Lomametsän ensiksi Jorma Seestien omistamalle Hartiataloille, jota STS luototti huolimatta siitä, että sen ympärillä toimineen yritysryppään omistus, kotipaikka ja konkurssitila vaihtelivat. Hartiataloryppäästä tuli yksi STS-pesän suurimpia ruumiita, vaikka sen ympäriltä ei löytynytkään riittäväst varmaa näyttöä vahingonkorvauskannetta varten. Sundqkvistit löysivät ilman pankin suoraa apua Lomametsälle Hartiataloa paremman ostajan: Wayup Oy:n. Yhtiö puuhasteli kaikenlaisissa sellaisissa projekteissa, joihin tarvittiin ja saatiin STS-rahoitusta. Projektiyhteistyötä tehtiin muun muuassa Heikki Koskelaisen tarkastamien ja sittemmin konkurssin tehneiden Ekomen-yhtiöiden kanssa. Yhteisen Ekocenter-projektin tavoitteena oli jalostaa Tuottajain Lihakeskuskunnan vanhat toimitilat Helsingin Sörnäisissä liikeparatiisiksi. Wayupin omisti alussa mielenkiintoinen trio: Ekostock Oy, Uudenmaan Vuokrakone Oy ja Bonette Oy. Ekostock, joka pian luopui osuudestaan, oli edellämainittuja Ekomen-yhtiöitä. Uudenmaan Vuokrakoneen omisti Björn Sunqkvist. Bonetessa oli aluksi mukana ”Järvenpään keisari”Kenneth Lehtinen, joka pelasi yhteen Rinvestketjun kanssa. Bonetten nimi muutettiin Rinvest-Sijoitus Oy:ksi, ja sen miljoonatappioita on sittemmin tutkittu erinäisissä säästöpankkipiireissä. Yhtiön hallituksessa olivat Jari Lahtinen, Pekka Järvinen, Juha Kokkila ja Rainer Niemi. Asiantuntijoille herrojen nimet puhuvat puolestaan. Osa heistä on karistanut Wayupin rahoilla Suomen pölyt kokonaan jaloistaan.

Björn Sundqvistin ja muiden kettuherrojen idea oli, että Wayupista tehtäisiin kiinteistöyhtiö. Sitä varten se haki ja sai rahaa lainaksi STS-pankilta. STS:n sisäinen luottoryhmä oli aluksi suhtautunut 20 miljoonan markan luoton myöntämiseen kielteisesti. Oikeudenkäynnin asiakirjojen mukaasn sen kate oli ”selittämästtömästä syystä muuttunut ja luottoryhmä oli päätynyt kokouksessaan 19.11.1990 puoltamaan luotn myöntämistä” huolimatta siitä, että Wayupilla ei ollut säännöllistä tulorahoitusta ja että sen ”tarjoamilla vakuuksien arvoilla ei ollut mitään selvitystä”. Riski oli sataprosenttisesti pankilla.

Kun 20 miljoonan markan luotto myönnettiin, Wayup osti Sundqvistien veljeksiltä Omametsän selvään ylihintaan. Noin 10 miljoonan kauppahinnasta Björn sai 8,5 miljoonaa markkaa ja Ulf itse sai 1,5 miljoonaa markkaa. Samasta luotosta Wayup käytti miljoonia myös ranskalaisten lomaosakkeiden ja muun Rinvest-ryhmän omaisuuden, esimerkiksi golfosakkeiden ostamiseen. Luototus jatkui. STS:n romahtaessa Wayupin ”kokonaisvastuut olivat nousseet 5.11.1992 mennessä 57,8 miljoonaan markkaan samalla, kun reaalivakuudet olivat alentuneet 23 miljoonasta 9,7 miljoonaan markkaan”.

SDP:n puheenjohtanakin ”Uffe” oli ollut seuraamassa näiden hänelle läheisten projektien rahoitusta pankin hallinnossa. Hän oli mitä ilmeisemmin saanut pankin luottoryhmän hyväksymään Peder Plantingilta Wayupin tytäryhtiöksi ostetun Skipatrol Oy:n kaupan vastoin asiaa selvittäneen STS:n toimihenkilön kantaa, sanotaan kannekirjelmässä. Parin miljoonan vakuuksilla oli STS:stä annettu 74 miljoonan markan vahingon edestä luottoa ja sille oli Sunqkvistien puolustusasianajanan väitteen mukaan saatu yhtiökokouksen ja joa suuromsitajien, STS-säätiön ja Työväen Opistorahaston siunaus. Wayupin tapauksen perusteella pankin tilintarkastajat peruivat aikaisemmat suosituksensa vastuuvapauden myöntämisestä. Sen sijaan toisessa luotutusasiassa, joka johti oikeuden päätöksen mukaan vahingonkorvauksiin, kanne nostettiin erityistilintarkastuksen perusteella ilman, että Koskelainen kumppaneineen pyörsi aiemmin kantansa.

Konkurssikypsä Sandnäs-yhtiörypäs oli peräisin Peruspankki Oy:n jäämistöstä. STS ei kuitenkaan ollut ”ryhtynyt toimiin Snadnäs-ryhmän aiheuttaman luottoriskin vähentämiseksi, vaan päinvastoin vastuita oli ryhdyttä kasvattamaan ilman, että uusillekaan luotoille olsi saatu muuta kuin nimellisiä vakuuksia”. Sen seurauksena ryhmän kokonaisvastuut STS:lle kasvoivat runsaan vuoden aikana 40 777 100 markasta noin 120 287 000 markkaan pankin vakuusaseman parantumatta mainittuna aikana ja Sandnäs-ryhmän taloudellisen tilanteen jarkuvasti heikentyessä.

Pankki oli päättänyt asettaa yritysryppään konkurssiin, mutta konkurssihakemuksen jättöhetkellä 11.3.1991 ollessa jo käsillä STS oli päättänyt peruttaa yhtiöiden konkurssiin hakemisen ja jatkaa Sandnäs-ryhmän luototusta. Tätä yllättävää ratkaisua ei oltu kirjattu johtokunnan pöytäkirjoihin eivätkä sen perusteet olleet tiedossa. Luototusta ei ainoastaan jatkettu, vaan sitä oli ryhdytty voimakkaasti kasvattamaan. Vakuuksien arvo ei vastuiden kasvaessa noussut, vaan pikemminkin laski. Tämä johti siihen, että lopulta luottopäätösten mukkaan 31 miljoonan vastuille ei ollut edes nimellistä vakuutta yhtiöiltä, joiden oli tiedetty olevan konkurssikypsiä. Vakuuksiksi hyväksytyillä uusilla yrityskiinnityksillä ja takauksilla ei ollut mitään arvoa.

Näissä asioissa Ulf Sundqvist puuhasteli muun muassa entisen työnantajapampun Stig H. Hästön kanssa. Hästö tuskin itse hyötyi tästä Sandnäs-ryhmän hillittömästä menosta, jonka seurauksena TS:n lopullinen tappio oli 98 349 639,40 mk, mutta epäselvää on, mikä oli Hästön suhde Sundqkvistiin ja hyötyikö hän. Päätös siitä, että STS jätti Sandnäs-yhtiöt hakematta konkurssiin syntyi Hästön kotona. Kaikkia STS:n tapauksia, esimerkiksi Hartiataloa, ei viety oikeuteen, vaan ainoastaan näytöiltään parhaat.

Politiikkaakin oli mukana, sillä STS-pankista myönnettiin muita herkemmin rahaa vasemmiston poliittisille yhteisöille. Keravan työväenyhdistys rakensi STS:stä lainatuilla 70 miljoonalla markalla kaupungin keskustaan Kiinteistä Oy Aleksanterintorin. Kun se valmistui vuonna 1989, vuokralaisia oli mahdoton löytää. Kaiken lisäski STS.n luotto oli valuuttalainaa ja devalvaatiot nostivat sen arvoa ilman että kiinteistön arvo nousi, ja niin monet takaajat joutuivat vaikeuksiin. Siltapankissa jouduttiin miettimään syksyllä 1995 näiden takausten realisoimista. Olisi kohtuutonta, jos kävisi niin, ett rividemarit menettäisivät omaisuutensa mutta varaton Ulf Sundkvist ei. Rakuudesta oli tehty maan tapa. Veronmaksajille pannut 2 miljardin STS-tappio syntyivät yleisesti ottaen edellä kuvatun tuapaisesta toiminnasta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti 17.9.1998, ettei entinen valtionvarainministeri Arja Alho rikkonut ministerivastuulaki hyvksyessään entisen pankinohtajan Ulf Sundqvistin vahinkorvauskanteen alentamisen 9 miljoonast 1,2 miljoonaan markkaan. Valiokunnan mielestä Alhon toiminta oli oikeudellisen perustein monilta osin moitittavaa eikä sitä voitu pitää yleisen oikeustajun mukaisena. Alhon olsii pitänyt valiokunnan mukaan alistaa sopimus valtioneuvoston käsiteltäväksi. Alho kuittasi valiokunnan moitteet ”jökiviisautena”. Eduskunta keskuteli ministerivastuulaista 29.9. ja päätti, ettei Alhoa asetetaa ministerivastuulain nojalla syytteeseen valtakunnanoikeudessa, koska hän ei ole rikkonut lakia. Saman päivän iltana Alho räjäytti jäleen uuden uutispommin kertomalla television ”musta laatikko2-ohjelmassa, että pääminnisteri Lipponen oi heinäkuussa 1997 pyytänyt häntä etsimään ratkaisua Ulf Sundqvistin vahingonkorvausasiassa. Alho kertoo myös pääministerin erityisavustajan Jorma Westlundin olleen häneen yhteydessä syyskuussa 1997 ja antaneen ymmärtää, että Sundqvistiin kohdistuneet ulosottotoimet olisi syytä keskeyttää. Sundqvistin ulosotto keskeutettiin kohtuullistamisneuvottelujen ajaksi 10.9.1997. Lipponen kiisti olleensa kohtuullistamissopimuksen alullepanija ja korosti, että aloite korvausten kohtuullistamiseksi tuli Sundqvistilta valtionvarainministeriölle. Westlund kieltäytyi kommentoimasta asiaa. Lipponen antoi 1.10. eduskunnalle ilmoituksen roolistaan sopimuksen syntyvaiheissa. Selvityksessä Lipponen otti kaiken vastuun Westlundin toiminnasta, mutta kiisti antaneensa tälle ohjeita ulosottoasiassa. Iltalehti julkaisi 12.10. otteita Arja Alhon ja Timo Harakan välisestä puhelinkeskustelusta. Siinä Alho jälleen sanoi Lipposen olleen aloitteentekijänä kohtuullistamissopimuksessa. Suomen perustuslain 6 §:n mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, vai ovatko?

Lähdeaineisto: Olet maamme armahin Suomenmaa ISBN 952-91-4593-X

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Vuosi 1998 – jokasyksyinen murheen Alho




















Paavo Lipposen hallituksen ehdottomasti värikkäin ministeri on ollut 1995-1997 toisen valtionvarainministerinä toiminut Arja Alho. Jo neljänä syksynä peräkkäin Alho on järjestänyt magaluokan ilotulituksen suomalaisen politiikan harmaalle taivaalle. Syksyllä 1995 Helsingin juhlaviikot, jonka säätin hallituksen puheenjohtaja Alho oli, ylitti budjettinsä 8,5 miljoonalla markkalla. Hallintojohta Virpi Nurmi ja koko säätiön hallitus erosivat. Seuraavana kohu nousi markan ERM-kytkennän yhteydessä lokakuussa 1996. Alhon epäiltiin tuolloin tuolloin vuotaneen Suomen neuovottelutavoitteen EU:n rahapolitiikasta vastaavalle komissaarille. Oikeuskansleri Aalto vapautti Alhon vuotoepäilyistä tammikuussa 1997. Syyskuussa 1998 perustuslakivaliokunta sai viimen valmiiksi mietintönsä Alho-Sundqvist sopimuksesta. Eduskunta käsitteli asiaa 29.9.. Alho ei joutunut valtakunnanoikeuteen vastaamaan toiminnastaan. Saman päivän iltana Alho antoi Musta laatikko-ohjelmassa ymmärtää, että sopimus Sundqvistin korvausten alentamisesta tehtiin pääministeri Lipposen aloitteesta.

Tammikuu
2. tammikuuta – Venäjällä otettiin käyttöön uusi rupla inflaation hillitsemiseksi.
4. tammikuuta − Valdas Adamkus valittiin Liettuan presidentiksi vaalien toisella kierroksella.
6. tammikuuta – Lunar Prospector -luotain laukaistiin Kuun kiertoradalle ja se löysi merkkejä vedestä.
8. tammikuuta – Kosmologit julkistivat tuloksen, jonka mukaan maailmankaikkeuden laajeneminen kiihtyy.
10. tammikuuta − Vihreä Liitto asettui kannattamaan Suomen liittymistä Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n jäseneksi ensimmäisten maiden joukossa vuonna 1999.
12. tammikuuta – 19 Euroopan maata kielsi ihmisen kloonauksen.
17. tammikuuta – Paula Jones syytti presidentti Bill Clintonia seksuaalisesta ahdistelusta.
20. tammikuuta − Tšekin parlamentti valitsi presidentti Vaclav Havelin uudelle virkakaudelle.
21. tammikuuta – Paavi Johannes Paavali II aloitti vierailun Kuubassa. Kuuba oli viimeinen Latinalaisen Amerikan maa, jossa paavi ei ollut vieraillut.
21. tammikuuta – Suomen Tietotoimisto kertoi radiouutisissaan hiihtäjä Jari Räsäsen hankkineen ja käyttäneen kasvuhormonia. Räsänen kiisti jyrkästi väitteen ja jätti poliisille tutkintapyynnön perättömän tiedon levittämisestä.
22. tammikuuta – ”Unabomberina” tunnettu Theodore Kaczynski tuomittiin elinkautiseen ilman armahduksen mahdollisuutta.
26. tammikuuta – Bill Clinton kielsi televisiossa olleensa seksuaalisessa kanssakäymisessä Valkoisen talon harjoittelijan Monica Lewinskyn kanssa.
26. tammikuuta – PC-valmistaja Compaq osti Digital Equipment Corporationin.
28. tammikuuta – Ford Motor Company julkisti ostavansa Volvon 6,45 miljardilla dollarilla.
28. tammikuuta – Aseistetut sissit pitivät 400 lasta ja opettajaa panttivankina Manilassa Filippiineillä.
28. tammikuuta − Intiassa tuomittiin 26 henkilöä kuolemaan pääministeri Rajiv Gandhin vuonna 1991 tehdystä murhasta. Tuomituista kymmenen oli kotoisin Intiasta ja 16 Sri Lankasta.
28. tammikuuta – Liikepankki interbank ja investointipankki Mandatum kertoivat fuuioituvansa elokuu alussa varakkaita palvelevaksi Mandatum-pankiksi, jonka osakkeista lähes 34 % kuului Mandatumin pääomistajalle Björn Wahlroosille.
29. tammikuuta – Birminghamissä Alabamassa räjähti pommi aborttiklinikalla surmaten yhden ihmisen ja haavoittaen useita.
31. tammikuuta – Pääministeri Paavo Lipponen ja opettaja Päivi Hertzberg vihittiin avioliittoon.
31. tammikuuta − Makeisvalmistaja Leafin toimitusjohtaja Keijo Suila valittiin Finnairin uudeksi pääjohtajaksi vuoden 1999 alussa eläkkeelle jäävän Antti Potilan tilalle.

Helmikuu
3. helmikuuta – USA:n ilmavoimien lentäjä aiheutti 20 laskettelijan kuoleman Italiassa katkaistuaan hiihtohissin vaijerin koneellaan.
4. helmikuuta – Maanjäristys koillisessa Afganistanissa surmasi 5 000 ihmistä.
4. helmikuuta − Valko-Venäjä kutsui suurlähettiläänsä kotiin Varsovasta. Valko-Venäjä syytti Puolaa puuttumisesta Valko-Venäjän sisäisiin asioihin ja siitä, että Puola olisi tukenut yrityksiä presidentti Aleksandr Lukašenkon syrjäyttämiseksi.
6. helmikuuta – Jordanian Abdullah II:sta tuli maansa hallitsija isänsä Jordanian kuningas Husseinin määräyksestä.
6. helmikuuta – Itävaltalainen laulaja Johann Hölzel ("Falco") kuoli auto-onnettomuudessa Dominikaanisessa tasavallassa.
9. helmikuuta − Kaksi Georgian presidentin Eduard Ševardnadzen turvamiestä sai surmansa ja neljä loukkaantui vakavasti presidentin autosaattuetta vastaan tehdyssä kranaatti-iskussa maan pääkaupungin Tbilisin keskustassa. Ševardnadze itse selviytyi vammoitta.
13. helmikuuta − Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari myönsi kirjailija Veijo Merelle akateemikon arvonimen.
20. helmikuuta – Irakin presidentti Saddam Hussein neuvotteli YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kanssa. Keskustelun tuloksena Hussein salli YK:n asetarkastajien palaavan Irakiin.
20. helmikuuta − Venäjän parlamentin alahuone hyväksyi Euroopan ihmisoikeussopimuksen lukuun ottamatta sen kuudetta pykälää, joka kielsi kuolemantuomioiden langettamisen rauhan aikana.
23. helmikuuta – Tornadot Floridassa surmasivat 42 ihmistä ja tuhosivat tai vahingoittivat 2 600 rakennusta.
23. helmikuuta – Osama bin Laden julisti jihadin juutalaisia ja "ristiretkeläisiä" vastaan.
25. helmikuuta − Kuuban parlamentti valitsi presidentti Fidel Castron uudelle virkakaudelle.
28. helmikuuta – Serbian poliisi alkoi operaation "terroristien" poispyyhkimiseksi Kosovossa

Maaliskuu

2. maaliskuuta – Galileo-luotain havaitsi Jupiterin kuun Europan jääpeitteen alla valtameren.
4. maaliskuuta − Turun hiippakunnan pääsihteeri Ilkka Kantola valittiin hiippakunnan ensimmäiseksi piispaksi.
5. maaliskuuta – NASA julkisti Clementine-luotaimen löytäneen Kuusta tarpeeksi vettä ihmisasutuksen tukemiseen ja rakettipolttoaineen valmistamiseen.
6. maaliskuuta – Jyväskylän junaturma.
7. maaliskuuta – Viimeiset MiG-21 -lennot lennettiin Rissalassa Karjalan lennoston siirtyessä F-18C/D Hornet -koneiden käyttäjäksi.
7. maaliskuuta − Italialainen sotilastuomioistuin kovensi entisen SS-upseerin Erich Priebken heinäkuussa 1997 saaman viiden vuoden vankeustuomion elinkautiseksi. Priebke tuomittiin osallisuudesta 335 siviilihenkilön vuonna 1944 tehtyyn murhaan.
10. maaliskuuta – Yhdysvaltain joukot Persianlahdella saivat pernarutto-rokotukset.
10. maaliskuuta – Kansanedustaja Risto Kuisma erosi Nuorsuomalaisten eduskuntaryhmästä ja perusti oman Remonttiryhmä-nimisen eduskuntaryhmänsä. Kuisma oli alun perin noussut eduskuntaan SDP:n listoilta vuoden 1995 vaaleissa.
11. maaliskuuta – Tanskan parlamenttivaaleissa pääministeri Poul Nyrup Rasmussen palasi valtaan.
13. maaliskuuta – Presidentti Martti Ahtisaari nimitti uudeksi oikeuskansleriksi kansanedustaja Paavo Nikulan, jonka tilalle eduskuntaan nousi Rauha-Maria Mertjärvi. Edellinen oikeuskansleri Jorma S. Aalto siirtyi eläkkeelle.
13. maaliskuuta − Presidentti Martti Ahtisaari nimitti Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Jussi Järventauksen uudeksi oikeusministeriksi. Edellinen oikeusministeri Kari Häkämies siirtyi Kuopion kaupunginjohtajaksi.
18. maaliskuuta − Viron parlamentti poisti kuolemanrangaistuksen maan lainsäädännöstä.
20. maaliskuuta − Eduskunta hyväksyi uuden lain Suomen Pankista. Laki mahdollisti Suomen Pankin liittämisen osaksi Euroopan keskuspankkijärjestelmää.
23. maaliskuuta – Oscar-palkintojenjakotilaisuudessa elokuva Titanic voitti 11 Oscaria.
25. maaliskuuta − EU:n komissio ilmoitti yhdentoista EU:n jäsenmaan täyttävän Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n jäsenyysehdot. Kyseiset maat olivat Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Portugali, Ranska, Saksa ja Suomi.
27. maaliskuuta – Yhdysvalloissa FDA hyväksyi Viagra-lääkkeen miesten impotenssin hoitoon.
30. maaliskuuta − Euroopan Unioni aloitti jäsenyysneuvottelut Kyproksen, Puolan, Slovenian, Tšekin, Unkarin ja Viron kanssa. Kyproksen turkkilainen osa ei osallistunut neuvotteluihin.
Presidentti Martti Ahtisaari aloitti kolmipäiväisen valtiovierailun Ukrainaan. Presidentin mukana matkusti 42-jäseninen liikemiesvaltuuskunta.

Huhtikuu

5. huhtikuuta – Shikokun ja Honshūn saaren yhdistävä Akashi-Kaikyōn silta avattiin liikenteelle Japanissa.
6. huhtikuuta – Pakistan testasi keskimatkan ballistista ohjusta, jonka kantomatka ulottui Intian tärkeimpiin osiin.
10. huhtikuuta – Belfastin sopimus solmittiin Yhdistyneen kuningaskunnan, Irlannin ja tärkeimpien Pohjois-Irlannin puolueiden välillä.
15. huhtikuuta − Telecom Finland Oy muutti nimensä Sonera Oy:ksi.
17. huhtikuuta − Eduskunta hyväksyi äänin 135−61 Suomen osallistumisen Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Taloustutkimuksen tekemän mielipidetiedustelun mukaan 41 prosenttia suomalaisista kannatti EMU-jäsenyyttä ja 40 prosenttia vastusti sitä.
21. huhtikuuta – Tilastokeskus ilmoitti siirtyvänsä julkaisemaan uudenlaista työttömyysastelukua. Noin 40 000 aiemmin työttömäksi tilatoitua oli määrä siirtää ”työhalunsa menettäneiksi”.
22. huhtikuuta − Ranskan kansalliskokous hyväksyi Ranskan liittymisen EMU:n jäseneksi.
23. huhtikuuta − Saksan liittopäivät hyväksyi Saksan liittymisen EMU:n jäseneksi.
23. huhtikuuta − Lokakuussa 1997 perustettu PV-konserni muutti nimensä Leoniaksi.
24. huhtikuuta − Ruandassa teloitettiin 22 henkilöä, jotka oli tuomittu osallisuudesta vuoden 1994 kansanmurhaan.
25. huhtikuuta – Los Frailes -kaivoksen jätevarasto Andalusiassa Espanjassa sortui uhaten Doñanan kansallispuiston ekosysteemiä. Jätevesi ohjattiin Guadalquivir-jokeen, jolloin 100 km² maatalousmaata saastui.
29. huhtikuuta – Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki päätti jättää syyttämättä verohallituksen pääjohtajaa Jukka Tammea Nostokonepalvely Oy:n talousrikosepäilyksistä. Tammi omisti 20 % Nostokonepalvely Oy:n osakkeista.

Toukokuu

2. toukokuuta – X Japanin kitaristi Matsumoto Hideto ("Hide") löydettiin kuolleena asunnostaan.
2. toukokuuta – EU:n huippukokous teki Brysselissä historiallisen päätöksen 11 maan muodostamasta Euroopan talous- ja rahaliitosta EMU:sta, jolla on yhteinen valuutta euro ja yhteinen rahapolitiikka, jota hoitaa Euroopan keskuspankki. Rahaliiton ulkopuolelle jäivät Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska. Kreikka ei täyttänyt jäsenyyskriteereitä.
6. toukokuuta – Postipankista ja Suomen Vientiluotosta vuoden alussa muodosteten Leonia-konsernin ilmoitettiin irtisanovan 1500 henkilöä.
7. toukokuuta – Apple Computer julkisti iMac-tietokoneen.
7. toukokuuta – Mercedes-Benz osti Chrysler Corporationin 40 miljardilla dollarilla ja muodosti DaimlerChryslerin historian suurimmassa fuusiossa.
9. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Birminghamissa Isossa-Britanniassa.
11. toukokuuta – Intia suoritti toisen maanalaisten ydinkokeiden sarjan Rajasthanin aavikolla (ensimmäiset kokeet tehtiin toukokuussa 1974). Intia jatkoi kahdella räjäytyksellä kaksi päivää myöhemmin ja Pakistan teki vastineeksi omat kokeensa 28. toukokuuta. Kokeita seurasi kansainvälinen tuomio ja YK:n ja useiden maiden asettamat talouspakotteet.
12. toukokuuta − Helsingissä vietettiin Suomenlinnan 250-vuotisjuhlia. Juhlallisuuksiin osallistuivat pääministeri Paavo Lipponen, kulttuuriministeri Claes Andersson ja Ruotsin sisäministeri Lars Enqvist.
13. toukokuuta – Yhdysvallat ja Japani määräsivät talouspakotteita Intialle sen ydinkokeiden vuoksi.
15. toukokuuta – Presidentti Martti Ahtisaari myönsi pankinjohtaja Harri Holkerille valtioneuvoksen arvonimen. Holkeri oli seitsemäs arvonimen saaja Suomen itsenäisyyden aikana.
18. toukokuuta – Yhdysvaltain oikeusministeriö ja 20 osavaltiota nostivat syytteen Microsoftia vastaan monopoliaseman väärinkäytöstä.
21. toukokuuta – Indonesian presidentti kenraali Suharto erosi 32-vuotisen virkakauden jälkeen ja asetti virkaan Jusuf Habibien.
23. toukokuuta − Kulttuuriministeri Claes Andersson jätti Vasemmistoliiton puheenjohtajan tehtävät. Hänen tilalleen valittiin kansanedustaja Suvi-Anne Siimes.
23. toukokuuta − Vihreä Liitto valitsi europarlamentaarikko Heidi Hautalan presidenttiehdokkaakseen vuoden 2000 presidentinvaaliin.
28. toukokuuta – Pakistan vastasi Intian ydinkokeisiin omalla kuuden ydinräjäytyksen sarjallaan, jolloin myös sille asetettiin pakotteita.
28. toukokuuta – Ruotsin korkein oikeus päätti, ettei uutta oikeudenkäyntiä Olof Palmen murhasta syytettyä Christer Petterssonia vastaan aloiteta.
30. toukokuuta – Maanjäristys iski pohjoiseen Afganistaniin surmaten 5 000 ihmistä.
30. toukokuuta – Nykytaiteen museo Kiasma avattiin Helsingin keskustassa. Avajaispäivänä museoon tutustui noin 15 000 kävijää.

Kesäkuu

2. kesäkuuta − Suomalainen Enso ja ruotsalainen Stora yhdistyivät Stora-Ensoksi, josta tuli liikevaihdoltaan maailman suurin metsäalan yritys. Uuden yrityksen pääomistaja oli Suomen valtio. Eduskunta hyväksyi yhdistymisen 17. kesäkuuta äänin 118−41.
2. kesäkuuta – Eduskunta valitsi uudeksi apulaisoikeuskansleriksi oikeustieteen tohtorin Jaakko Jonkan, 45.
3. kesäkuuta – Escheden junaturma: ICE-suurnopeusjunan pyörävauriosta johtuneessa onnettomuudessa sai 101 ihmistä surmansa.
5. heinäkuuta – Japani laukaisi Nozomi-luotaimen Marsiin liittyen Yhdysvaltain ja Venäjän ohella avaruusmahtien joukkoon. Sen oli tarkoitus saapua Marsiin lokakuussa 1999. Luotain menetti kuitenkin joulukuun radankorjauksessa liikaa polttoainetta ja sen matka kesti viisi vuotta. Luotain vaurioitui 21. huhtikuuta 2002 aurinkopurkauksessa ja yhteys siihen katkaistiin joulukuussa 2003.
5. kesäkuuta − Presidentti Martti Ahtisaari nimitti valtiotieteen kandidaatti Matti Vanhalan Suomen Pankin uudeksi pääjohtajaksi. Edellinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen siirtyi Suomen edustajaksi Euroopan keskuspankin johtokuntaan.
10. kesäkuuta − Helsingin kaupunki päätti hakea vuoden 2006 talviolympiakisoja yhdessä Lahden ja Norjan Lillehammerin kanssa.
12. kesäkuuta – Mikkelissä riehui Suomen oloissa harvinaisen voimakas trombi. Tämä kuului pitkään ukkosjaksoon.
14. kesäkuuta – Ison-Beltin silta avattiin liikenteelle.
14. kesäkuuta − Sisäministeri Jan-Erik Enestam valittiin Ruotsalaisen kansanpuolueen uudeksi puheenjohtajaksi Eurooppa-ministeri Ole Norrbackin tilalle.
18. kesäkuuta – Tasavallan presidentti nimitti kauppa- ja teollisuusministeriän uudeksi kansliapäälliköksi valtionvarainministeriön budjettipäällikön Erkki Virtasen (48, sit.)
19. kesäkuuta − Tiibetin hengellinen johtaja Dalai Lama saapui lyhyelle vierailulle Suomeen ja tapasi kulttuuriministeri Claes Anderssonin.
22. kesäkuuta − Yhdysvallat, viisi EU:n jäsenmaata sekä Bulgaria, Japani, Puola ja Turkki kutsuivat suurlähettiläänsä kotiin Valko-Venäjältä. Taustalla oli presidentti Aleksandr Lukašenkon päätös takavarikoida lähetystöalue Valko-Venäjän valtion käyttöön.
24. kesäkuuta – Suomen yksi suurimmista juhannusfestivaaleista Rantarock järjestettiin ainoan kerran kahdella eri paikkakunnalla samanaikaisesti Hyvinkäällä ja Vaasassa.
25. kesäkuuta – Microsoft julkaisi Windows 98 -käyttöjärjestelmän

Heinäkuu

1. heinäkuuta – Ilmavoimien Hawk-harjoituskone putosi metsään Pälkäneellä. Kyydissä olleet lentäjä ja mekaanikko pelastautuivat heittoistuimella.
2. heinäkuuta − Neljä ihmistä sai surmansa ja 25 haavoittui autopommin räjähdyksessä Unkarin pääkaupungissa Budapestissa. Surmansa saaneiden joukossa oli yksi suomalainen. Pommiräjähdys liittyi rikollisjoukkioiden välienselvittelyyn.
9. heinäkuuta − Suurinta osaa Afganistanista hallinnut Taliban-liike tiukensi kansalaisten valvontaa kieltämällä television ja videoiden katselun sekä satelliittiantennien käytön "islamilaisen moraalin vastaisena".
10. heinäkuuta – Skandaali lasten hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa: Dallasin dioneesi suostui 23,4 miljoonan dollarin korvauksiin yhdeksälle entiselle alttaripojalle, jotka väittivät joutuneensa Rudolph Kosin, entisen papin, seksuaalisen ahdistelun kohteiksi.
17. heinäkuuta – Pietarissa keisari Nikolai II:n jäänteet haudattiin Pietari-Paavalin linnoitukseen 80 vuotta tsaariperheen kuoleman jälkeen.
17. heinäkuuta – Merenalaisen määnjäristyksen laukaisema tsunami tuhosi 10 kylää Papua-Uusi-Guineassa surmaten ainakin 1 500 ihmistä.
17. heinäkuuta − 160 YK:n jäsenmaata hyväksyi pysyvän kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamisen Haagiin Alankomaihin. Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu sotarikostuomioistuin oli toiminut Haagissa vuodesta 1993.
18. heinäkuuta − Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela avioitui 80-vuotispäivänään Mosambikin entisen presidentin Samora Machelin lesken Graca Machelin kanssa.
20. heinäkuuta − 38 kansainvälisen avustusjärjestön työntekijät poistuivat Afganistanista Taliban-liikkeen alettua sulkea järjestöjen toimistoja. Avustusjärjestöt ja Afganistanin oppositio tuomitsivat jyrkin sanoin Taliban-liikkeen harjoittaman räikeän ihmisoikeuksien polkemisen.
23. heinäkuuta − Tšetšenian presidentti Aslan Mašadov loukkaantui lievästi hänen autosaattuettaan vastaan tehdyssä pommi-iskussa. Yksi presidentin henkivartija kuoli ja neljä loukkaantui.

Elokuu

4. elokuuta − Heinäkuussa pelattuun Helsinki Cup -jalkapalloturnaukseen osallistuneen 23-henkisen albanialaisjoukkueen ilmoitettiin hakeneen turvapaikkaa Suomesta. Joukkueen jäsenistä 17 oli alaikäisiä.
5. elokuuta – Irak lopetti kaiken yhteistyön YK:n UNSCOM-asetarkastajien kanssa.
7. elokuuta – Yhdysvaltain lähetystöissä Dar es Salaamissa, Tansaniassa ja Nairobissa räjähti pommi, 224 ihmistä kuoli ja yli tuhat loukkaantui.
12. elokuuta – Suonenjoen junaturma.
15. elokuuta – Omagh'n pommi-isku: "Virallisesta" IRA:sta eronnut "Real IRA" räjäytti autopommin Omagh'ssa Pohjois-Irlannissa surmaten 29 ihmistä ja haavoittaen yli 200. Kyseessä oli vakavin pommi-isku koko Pohjois-Irlannin terrorin aikana.
17. elokuuta – Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton myönsi nauhoitetussa todistuksessaan harrastaneensa "epäsopivaa fyysistä kanssakäymistä" harjoittelija Monica Lewinskyn kanssa. Samana päivänä hän myönsi kansakunnalle johtaneensa ihmisiä harhaan suhteen osalta.
17. elokuuta – Venäjän hallitus ilmoitti ettei se pysty maksamaan ulkomaisia tai kotimaisia velkojaan. Rupla menetti seuraavan neljän viikon aikana 2/3 arvostaan.
20. elokuuta – Kanadan korkein oikeus määräsi, että Québec ei voi irtautua Kanadasta ilman liittohallituksen lupaa.
20. elokuuta – Valtioneuvosto päätti virallisesti Suomen esityksestä Eu-komissiolle Natura 2000-verkostoksi. Vuodesta 1994 valmisteltuun Natura-verkostoon esitettiin kaikkiaan 4,77 miljoonaa hehtaaria ja se kattoi 11,6 % Suomen pinta-alasta.
20. elokuuta – Yhdysvallat laukaisi ohjusiskun Afganistaniin saudimiljonääri Osama bin Ladenin perustamia al-Qaida -leirejä vastaan ja väitettyyn kemiallisten aseiden tehtaaseen Khartoumissa Sudanissa (al-Shifan lääketehdas tuhoutui iskussa).
21. elokuuta − Oy Veikkaus Ab jätti keskusrikospoliisille tutkintapyynnön epäillystä sopupelistä kolmessa 13. elokuuta pelatussa miesten Superpesikseen kuuluneessa pesäpallo-ottelussa.

Syyskuu

1. syyskuuta – Presidentit Bill Clinton ja Boris Jeltsin aloittivat Venäjän talouskriisiä koskeneen huippukokouksen Moskovassa.
1. syyskuuta − Kokoomuksen kansanedustaja Anssi Rauramo siirtyi Helsingin kaupungin liikuntajohtajaksi ja jätti eduskunnan. Uudeksi kansanedustajaksi tuli opettaja Sirkka Lekman.
2. syyskuuta – Swissairin MD-11 putosi lähellä Peggy's Covea Nova Scotiassa matkalla New York Citystä Geneveen. Kaikki 229 koneessa ollutta ihmistä kuolivat.
2. syyskuuta – YK:n tuomioistuin tuomitsi Jean-Paul Akayesun, pienen ruandalaisen kaupungin entisen pormestarin, syylliseksi kansanmurhaan. Tuomio oli ensimmäinen joka langetettiin sitten vuoden 1948, jolloin kansanmurhat kieltävä laki tuli voimaan.
4. syyskuuta − Kulttuuriministeri Claes Andersson erosi hallituksesta. Hänen tilalleen nousi Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes.
15. syyskuuta − Ruotsissa juhlittiin kuningas Kaarle XVI Kustaan 25-vuotista hallituskautta.
17. syyskuuta – Eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi, ettei entinen valtiovarainministeri Arja Alho ollut rikkonut ministerivastuulakia hyväksyessään pankinjohtaja Ulf Sundqvistille määrättyjen vahingonkorvausten kohtuullistamisen syksyllä 1995. Valiokunta arvosteli Alhon menettelyä kuitenkin kovin sanoin. Alho itse kuittasi valiokunnan lausunnon jälkiviisaudeksi.
20. syyskuuta − Ruotsissa pidettiin valtiopäivävaalit. Sosialidemokraatit säilyttivät asemansa suurimpana puolueena 30 paikan tappiosta huolimatta. Pääministeri Göran Persson jatkoi hallituksen johdossa.
25. syyskuuta − Ulkomaalaisvirasto hylkäsi Helsinki Cup -jalkapalloturnaukseen heinäkuussa osallistuneen 23-henkisen albanialaisjoukkueen turvapaikka- ja oleskelulupa-anomukset.
28. syyskuuta − Ulkoministeriössä työskennellyt ulkoasiainsihteeri Olli Mattila pidätettiin virastaan. Mattilan epäiltiin luovuttaneen venäläisille luottamuksellisia, lähinnä Suomen ulkomaankauppaa koskeneita asiakirjoja. Tapaus johti kahden Venäjän Helsingin-lähetystön työntekijän karkottamiseen Suomesta.
29. syyskuuta – Yhdysvaltain kongressissa säädettiin "Irakin vapautuslaki", joka julisti Yhdysvaltain haluavan poistaa Saddam Hussein vallasta.
29. syyskuuta – Eduskunta moitti Arja Alhon toimintaa Sundqvist-jupakassa todeten, ettei hänen menettelynsä ollut ollut yleisen oikeustajun mukaista, mutta päätti olla asettamatta häntä syytteeseen valtakunnanoikeudessa. Saman päivän iltana Alho kertoi television Musta laatikko -ohjelmassa, että aloitteen Sundqvistin korvausten alentamisesta oli tehnyt pääministeri Paavo Lipponen. Sundqvist-kohu roihahti uudelleen

Lokakuu

3. lokakuuta – Dingo teki toisen comebackinsa (1998–2002) esiintymällä tunnetuimmassa kokoonpanossaan Helsingin Hartwall-areenalla.
4. lokakuuta − Presidentti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittaja, professori Juhani Suomi paljasti elämäkerran seitsemännen osan julkistamistilaisuudessa Kekkosen harkinneen eroa virastaan muistihäiriöiden vuoksi jo vuonna 1972.
7. lokakuuta – Yhdysvaltain kongressi hyväksyi Sonny Bono Copyright Term Extension Actin, joka pidensi tekijänoikeutta 20 vuodella.
7. lokakuuta − Suomi ja Viro aloittivat neuvottelut Neuvostoliiton suomalaisilta henkilöiltä ja yrityksiltä Virossa vuonna 1940 riistämän omaisuuden palauttamisesta tai korvaamisesta.
7. lokakuuta − Laulaja ja lauluntekijä Mikko Kuustonen nimitettiin YK:n väestörahaston (UNFPA) hyväntahdon lähettilääksi.
12. lokakuuta – Yhdysvaltain kongressi hyväksyi kiistellyn Digital Millennium Copyright Actin.
16. lokakuuta − Lontoossa sairaalahoidossa ollut, ihmisoikeusrikoksista syytetty Chilen entinen presidentti Augusto Pinochet pidätettiin Espanjan vaatimuksesta.
19. lokakuuta − Suomen valtio aloitti teleyhtiö Soneran osakkeiden myynnin. Noin 20 prosenttia Soneran osakekannasta myytiin koti- ja ulkomaisille yksityishenkilöille ja sijoittajille. Valtio ansaitsi kaupoista myyntituloina noin 7,1 miljardia markkaa.
27. lokakuuta − Saksan liittopäivät valitsi Ala-Saksin pääministerin Gerhard Schröderin uudeksi liittokansleriksi. Schröder seurasi liittokanslerina vuodesta 1982 toiminutta Helmut Kohlia.
28. lokakuuta – Air Chinan lentäjä Yuan Bin kaappasi koneensa ja lensi Taiwaniin. Turvallisen laskun jälkeen hänet pidätettiin.
29. lokakuuta – Apartheid: Etelä-Afrikan totuuskomissio julkisti raporttinsa, jossa se tuomitsi molemmat osapuolet syylliksi rikoksiin.
29. lokakuuta – Matkalla Adanasta Ankaraan kurdimilitantti kaappasi Turkin lentoyhtiön koneen ja määräsi sen lentämään Sveitsiin. Kone laskeutuikin Ankaraan lentäjän huijattua kaappaajaa sanoen laskeutuvansa Bulgarian Sofiaan polttoainetäydennystä varten.
30. lokakuuta – Hondurasissa pyörremysky "Mitch" surmasi 5 500 ihmistä.
30. lokakuuta – 63 nuorta menehtyi ja 200 loukkaantui tulipalossa juhlapaikan tulipalossa Göteborgissa.

Marraskuu

1. marraskuuta – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin perustettiin.
1. marraskuuta – Mika Häkkinen voitti Formula 1 -maailmanmestaruuden.
12. marraskuuta – Suomen Keskusta esitteli työreformiohjelmansa, jonka mukaan työnantajat voisivat sopia työntekijöidensä työehdoista paikallisesti. Vasemmistopuolueet tuomitsivat ohjelman.
13. marraskuuta – Presidentti Clinton määräsi ilmaiskuista Irakin. Irak vetäytyi viime hetkellä ja lupasi ehdottoman yhteistyön asetarkastajien kanssa.
13. marraskuuta − Helsingin kihlakunnansyyttäjä nosti Suomen Tietotoimiston päätoimittajaa Kari Väisästä ja hiihtäjä Jari Räsäsen väitettyä kasvuhormonin käyttöä koskeneen uutisen radiossa 21. tammikuuta lukenutta toimittaja Johanna Aatsalo-Sallista vastaan syytteen julkisesta herjauksesta. Syytteen nostamista olivat vaatineet Räsänen ja Suomen Hiihtoliitto.
18. marraskuuta – UNSCOM-tarkastajat palasivat Irakiin.
19. marraskuuta – Yhdysvaltain edustajainhuone aloitti viraltapanokuulemiset presidentti Bill Clintonia vastaan Lewinsky-skandaalin vuoksi.
20. marraskuuta – Talibanien oikeus julisti Osama bin Ladenin "synnittömäksi mieheksi" osallisuudesta Yhdysvaltain lähetystöjen pommituksiin elokuussa Keniassa ja Tansaniassa.
20. marraskuuta – Kansainvälisen avaruusaseman rakennustyö alkoi Zarya-moduulin laukaisulla Baikonurista Kazakstanista.
24. marraskuuta – America Online julkisti ostavansa Netscape Communicationsin osakevaihdolla 4,2 miljardilla dollarilla.
24. marraskuuta – Hyvinkäällä paljastui raaka paloittelumurha. Teosta epäiltyinä pidätettiin kaksi viikkoa myöhemmin neljä henkilöä. Epäiltyjen taustoja selvitettäessä paljastui yhteyksiä saatananpalvontaan.
25. marraskuuta − Presidentti Mauno Koivisto täytti 75 vuotta. Presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari tarjosivat Tellervo ja Mauno Koivistolle juhlalounaan Presidentinlinnassa.
26. marraskuuta − Helsingin keskustassa sijaitseva, vuonna 1936 valmistunut funkis-tyylinen Lasipalatsi vihittiin korjaustöiden valmistuttua jälleen käyttöön.
30. marraskuuta – Deutsche Bank julkisti 10 miljardin kaupan Bankers Trustista luoden maailman suurimman rahoituslaitoksen.

Joulukuu

1. joulukuuta – Exxon julkisti 73,7 miljardin kaupan Mobilin ostamisesta, joka loi Exxon-Mobilin, maailman suurimman yhtiön.
6. joulukuuta – Hugo Chávez Frías valittiin vaalilla Venezuelan presidentiksi.
8. joulukuuta − Viimeiset Vaasan Rannikkopatteristossa ja Pohjan Prikaatissa Oulussa palvelleet varusmiehet kotiutettiin. Varuskunnat lakkautettiin vuoden lopussa osana puolustusvoimien organisaatiouudistusta.
9. joulukuuta − Pääministeri Paavo Lipponen esitti eduskunnalle hallituksen selonteon, joka koski inkeriläisten Suomeen muuttoa 1990-luvun aikana. Lipponen ilmoitti hallituksen pyrkivän vähentämään asteittain muuttoa Inkeristä Suomeen.
10. joulukuuta − YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 50 vuotta.
16.–19. joulukuuta – Operaatio Desert Fox: Yhdysvaltain ja Britannian kolmipäiväinen pommituskampanja Irakin sotilaallisiin kohteisiin. Asetarkastajat vetäytyivät maasta.
19. joulukuuta – Irakin varapresidentti Taha Yassin Ramadan julisti Irakin kieltäytyvän yhteistyöstä YK:n kanssa ja asetarkastusten olevan ohi.
21. joulukuuta – YK:n turvallisuusneuvoston maat Ranska, Saksa ja Venäjä ehdottivat Irakin talouspakotteiden purkamista. USA ilmoitti vetoavansa ehdotuksen.
22. joulukuuta – Opetusministeriö hylkäsi Suomen scientologiakirkon anomuksen päästä uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin. Ministeriö tulkitsi scientologian lähinnä uskonnon varjolla tapahtuvaksi rahastukseksi.
26. joulukuuta – Irak ilmoitti tulittavansa USA:n ja Britannian koneita, jos ne tunkeutuvat sen ilmatilaan valvoessaan lentokieltoa.
29. joulukuuta – Punaisten khmerien johtajat pyysivät anteeksi kansanmurhaa Kamputseassa, mikä johti yli miljoonan kansalaisen surmaan 1970-luvulla.
30. joulukuuta − Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski nosti ulkoministeriössä työskennellyttä ulkoasiainsihteeri Olli Mattilaa vastaan syytteen vakoilusta.
31. joulukuuta - Yhdentoista ensimmäisen euron tilivaluuttana käyttöön ottavan maan kansallisten valuuttojen viralliset muuntokertoimet euroon nähden määriteltiin peruuttamattomasti.

Elävä arkisto
http://yle.fi/elavaarkisto/haku/#/fraasi/1998

Kuvahaku 1998
https://www.google.com/search?q=1998&u=1108102681047330051&a=1jR7z6qQv07&lang=finnish&cid=1&source=077272011&gc=fi&biw=1426&bih=677&sei=l9ByT5i6M4XQ4QSGt5mRDw&tbm=isch

Videohaku 1998
https://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&q=1987&oq=1987&aq=f&aqi=g2&aql=&gs_sm=s&gs_upl=4458l7456l0l2l2l0l0l0l0l303l498l0.1.0.1#hl=fi&sugexp=frgbld&gs_nf=1&ds=yt&pq=1997&cp=4&gs_id=6&xhr=t&q=1998&pf=p&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&sclient=psy-ab&oq=1998&aq=&aqi=&aql=&gs_l=&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=4a5912e17f314935&biw=1426&bih=677

tiistai 27. maaliskuuta 2012

”Kaikki demarit olivat eri linjoilla”




















Lipponen itsse sanoo, ettei ollut mitään syytä olla tukematta Martti Ahtisaaren toista kautta, kunhan löytyisi muoto hänen asettamiseksi ehdokkaaksi vaaleihin: ”Kyse oli tasavallan presidentin kunnioittamisesta niin, että hänelle tarjoutuisi mahdollisuus asettua uudelleen ehdokkaaksi. Kansainvälinen tilanne oli vakaa ja lähdimme siitä, että on kaksi kautta. Haloselta piti kysyä, oliko hän menossa ehdokkaaksi esivaaleihin. Puheenjohtaja ei voinut estää häntä asettumasta ehdolle”, Lipponen toteaa 2011 vieläkin epävarmana siitä, mitä oikein tapahtui. Lipponen sanoo yrittäneensä saada Ahtisaaren päättämään, mutta hänelle ei voitu tarjota oikotietä ohi puolueen jäsenäänestyksen eikä muita voitu kieltää asettumasta ehdokkaaksi.

”Jos hän olisi riittävän varhain ilmoittanut asettuvansa ehdolle, hänellä olisi ollut etylyöntiasema. Ymmärrän kyllä, että tilanne oli istuvan presidentin kannalta hankala. Mutta kukaan muu ei voinut päättää asiaa hänen puolestaan”, Lipponen torjuu syytöksen, että hän itse olisi ollut päättämätön ja siksi Ahtisaaresta ei tullut ehdokasta.

Ahtisaari oli käytännössä yksin. Jännite suhteessa Haloseen oli syntynyt jo silloin, kun hän voitti Sorsan. Sen jälkeen oli monta yhteenottoa ulko- ja turvallisuuspoliittisesa valiokunnassa, esimerkiksi Turksita ja ihmisoikeuksista. Myös suhteessa Lipposeen oli jännitettä. Kaikki demarit olivat eri linjoilla”, sanoo Ahtisaaren lähellä ollut vaikuttaja.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen tunsi hyvin Kalevi Sorsan ja muut demaripäättäjät. Hänen mielestään Ahtisaari ei ollut perinteisessä mielessä sosiaalidemokraatti ollenkaan – se oli Virkkusen mielestä Ahtisaarelle, kuten myös Jaakko Iloniemelle, vain tekninen keino päästä virkamiesuralla eteenpäin. Tämä oli yksi syy puolueen epävarmuuteen.

”Puolueen sorsalainen ydin hylki Martti Ahtisaarta aina eikä halunnut hänelle jatkoaikaa: pyyntöä ei koskaan tullut. Argumentit sille puuttuivat ja Tarja Halosta ryhdyttiin ajamaan voimakkaasti. Kari Laitinen oli täysin puolueen ja Lipposen mies – hän ei tehnyt mitään ilman näiden lupaa. Puolue hylki Ahtisaarta ja hän tiesi tämän”, sanoo Janne Virkkunen.

Jos inhoa Ahtisaarta kohtaan, vielä enemmän oli pyrkyä hänen paikalleen. Halonen väittää Sorsan mukaan päättäneensä vaaliin lähdöstä, ”koska vetkuttelu oli päässyt jo liian pitkälle”. Halosen mielestä puolueen jäsenillä oli oikeus päättää asiasta. Esivaalit olivat peruuttamattomasti edessä. Istuva tasavallan presidentti ei osallistuisi. Ratkaiseva voitto Ahtisaaren vastaisessa rintamassa oli saavutettu. Hänen syrjäyttämisensä saatiin käytännössä näyttämään siltä, että hän oli pelannut itse itsensä pelistä pois, vaistonvaraisesti, tyytymättömänä kauteen, ehkä rouva Ahtisaaren toiveesta.

Aikalaistodistus on toinen: ”Demarit junailivat hänet ulos. Söderman oli ilmeinen ehdokas, vaikka ei pääsisi presidentiksi. Lipponen olisi ollut hyvä ehdokas, mutta hän sanoi aina, että Ahtisaari on paras. Halonen oli ulkoministerinä usein ristiriidassa pääministerin ja presidentin kanssa. Ahtisaari käski virkamiehiä huolehtimaan, että hallinnossa on aina vain yksi ohjeitusputki toteuttamaan ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, presidentin tahtoa, ministeriön erilaisista painotuksista riippumatta. Halonen halusi presidentiksi presidentin paikalla. Puolueen loukattu sisäpiiri ei ollut unoohtanut kokemiaan nöyryytyksiä. Ahtisaari halusi kaksi kautta, hän oli sanonut minullekin alkuvaiheen palavereissa, että tämä on kahdentosita vuoden keikka”, arvioi asetelmia suurlähettiläs Jukka Valtasaari.

Hän oli valtiosihteerinä paikalla ”perjantain aamurukkouksissa”. Linnassa ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa, jossa presidentin, pääministerin ja ulkoministerin keskustelut käytiin. Ahtisaaren valinta oli katkera pala sorsalaisille demareille ja siinä on suu, miksi hänelle ei tullut toista presidenttikautta. ”Sylttytehdas on sorsalaisten parissa. Sen paljastaa kiistattomasti ”kunnianpalautus-kolumni”, Olli Kivinen sanoo vuonna 2011.

Lähdeaienisto: Katri Merikallio – Tapani Ruokanen Matkalla ISBN 978-951-1-24112-6

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Hankala HEKO-hanke




















Puolutusvoimien materiaaliset hankinnat ovat aina olleet kovien poliittisten intohimojen kohteena. Kylmän sodan päättymisen jälkeen syntyi tarve uudistaa lentokalustoa.Näin syntyivät kalliit mutta tarpeelliset Hornet-kaupat. Ahtisaaren kauden alkupuolella syntyi tarve jatkaa materiaalista armeijan uudistamista. Mutta aika pian kävi selväksi, että Suomen tuli myös sopeuttaa armeijansa NATO:n järjestelmiin. Kyse oli kehittyvän kriisinhallinnan tarpeesta. NATO oli keskeinen etenkin Bosnian rauhanturvaoperaatiossa. Ryhdyttiin puhumaan Suomen puolustusvoimien yhteensopivuudesta NATO:n järjestelmien kanssa. Monet pitivät käsitettä salasanana liittoutumiselle.

Kyse oli lopulta Suomen osalta sopeutumisesta nopeasti muuttuneisiin turvalliisuuspoliittisiin asetelmiin. Millaisen armeijan Suomi tarvitsi? Mitkä tehtävät sopivat suomalaisille? Mitkä olivat relevantteja uhkakuvia? Mikä oli liittotutumattomuuden pelivara sopueduttaessa turvallisuusjärjestojen – etenkin NATO:n ja EU:n – uusiin kehitys- ja laajennuspäätöksiin? Kuinka suurta armeijaa Suomi tarvitsi? Jonkinlaisena kompromissina eri puolueissa hyväksyttiin lähestymistapa, että tavoitteena oli tehdä entistä liikkuvampi armeija. Samalla oli luotava sotilaallisia yksiköitä, joita voitiin käyttää etenkin kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä. Tässä tarkoituksessa ryhdyttiin kehittämään erityisiä liikkuvia yhtymiä. Myös puolustuvoimien organisaatiota oli selkiinnytetty: oli luotu kolme maanpuolustusaluetta ja aloitettu eräiden varuskuntien alasajoa. Yhtenä alasajon kohteena oli presidentin oman kotikaupungin Oulun varuskunta.

Hallituksen turvallisuuspoliittisen selonteon jälkeen käynnistettiin valtioneuvoston puolustuspoliittisen selonteon valmistelut 1996. Olin eri yhteyksissä yrittänyt vakuutella, että nimenomaan puolutuspolitiikan suunnittelussa olisi hyvä pitää langat presidentin käsissä. Olimme kuitenkin luoneet hieman epämääräisen rakennelman, joka asetti sotilasasiantuntija myös poliittiseen suunniteluvastuuseen. Valmistelut tapahtuivat puolustusneuvostossa, jolle sotilasasiantuntijoiden muodostama työryhmä teki esityksiä. Ruotsissa pääministerin ulkopoliittinen avustaja, minua nuorempi, diplomaatti-kollega, johti suunnittelutyötä. Miksi presidentti ei olisi voinut harkita samankaltaista ratkaisua? Tämä olisi tasapainottanut myös sitä työnjakoa, jossa pääministerin kanslian neuvonantaja oli noussut EU-valtiosihteeriksi. Tämä ei ollut sotilasasiantuntijoiden vika, mutta he kärsivät siitä.

Keväällä 1997 helikopterihankinnat, niin sanottu HEKO-hanke, nousi laajemman keskustelun kohteeksi. Aia oli ollut puolustusneuvostossa esillä jo joulukuussa 1996.Puolustusvoimien johto halusi kuljetushelkopterien lisäksi myös saattokoptereita, mikä oli sotilaspoliittisesti täysin ymmärrettävää. Raskaat kuljetushelikopterit olivat haavoittuvaisia ilman tulivoimaisia saattokoptereita. Näin oli asian laita etenkin kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa. Suunnitelma sisälsi 30 raskasta kuljetus- ja noin kymmenen saattokopteria. Se sisältyi valtioneuvoston 13.3.1997 antamaan puolustupoliittiseen selontekoon. Sotilasasiantuntijat eivät sinänsä tehneet saattokoptereiden hankinnasta kynnyskysymystä: tärkeintä oli aloittaa kopterilaivueen kokoaminen viiveettä. Saattokopterit lisättiin hankkeeseen kuiten valmistelujen loppuvaiheessa.

Hallituksen sosiaalidemokraattien rivit olivat jo selonteon valmistelujen aikaan hajalla. Ulkoministeri oli varautunut, mutta pääministeri tuki suurta laivuehankintaa. Kokoomus oli valmis kompromissiin, mutta hieman yllätettynä oli valmis tietenkin viemään eteenpäin myös suurempaa HEKO-hanketta. Oli kuitenkin selvää, että hankkeen läpimeno edellytti ulkopoliittisen johdon yhtesityötä. Kyse oli lähes kuuden miljardin markan kokoluokan olevasta hankinnasta, minkä vuoksi oppositio oli järkevää pitää hankkeesta ajan tasalla. Olin hulissani valmistelujen sekavasta etenemisestä, ja esitin huoleni myös presidentille.

Puolustusvoimien uudistus liittyi viime kädessä maan poliittisen johdon uudistuspoliittisiin linjauksiin. Puolustusvoimien koko ja suorituskyky määrittivät Suomen kansallisen aseman monin eri tavoin. Suomen kansainvälinen mainen nojasi keskeisesti talvisotaan ja jatkosodan puolustustaisteluihin. Suomen yli ei kävelty. Tarkoitus on ollut, ettei näin tapahdu jatkossakaan. Puolutusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund totesi puheessaan 10.11.1997, että puolustusdoktriinia oli kehitettävä vuoteen 2005 mennessä, jolloin valmiusprikaatien tulisi olla käytössä. Hän korosti helikopterien hankinnan välttämättömyyttä.

Helikopterikiista siirtyi eduskuntaan. Eduskunnan puolustus- ja ulkoasiainvalikunnissa hiotaan kantoja. Ratkaisut siirtyivät kevättalveen 1998. Hallituksessa taisteluhelikopterereiden haninnan eduskunnassa saama kritiikki tajuttiin. Hallitusryhmät päättivät 10.3. leikata 1,2 miljardia hallituksen esittämän 7,7 miljardin markan tilausvaltuutuksesta kolmelle valmiusprikaatille. Leikkaus kohdistettiin helikoptereihin. Kopterihankntoja valmistellut kenraalimajuri Vesa Kämäri antoi jukisuuteen vilpittömän arvion, jonka mukaan hallituksen ratkaisu ainoastaan siirtäisi, ei kokonaan torpedoisi saattokoptereiden hankintaa. Nyt eduskunta koko tulleensa yllätetyksi.Myös puolustuhallinnon sisällä käsitettiin, että HEKO-hankkeen tiedotus oli mennyt pieleen. Hallituksessa ei asiaa ollut hoittu riittävästi.

SDP:n eduskuntaryhmä yllättikin pääministerin ilmoittamalla 12.3. haluavansa lisäneuvotteluja helikopterihankinnoista. Se vaati hallitusta alentamaan puolustusmenoja uudella 1,2 miljardin leikkauksella. Hallitsematon helkopterikeskustelu puri yleiseen mielipiteeseen. Eduskunta hyväksyi luvuin 110-50 huhtikuun 1. päivänä helkopterien hankinnan puolustusvoimien käyttöön. Helikopterien osuus 6,1 miljardin valtuutuksesta oli tippunut 2,2 miljardiin.

Lähdeaineisto Alpo Rusi Mariankadun puoelelta ISBN 951-1-16692-1

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Taisteluhelikopterit ammutaan alas




















Eduskunnassa oli jo onkin aikaa elänyt ajatus, jonka mukaan tässä vaiheessa vain kuljetushelikopterien hankinnan voitaisiin antaa mennä eteenpäin. Vasemmistoliitto tekikin esityksen, että taisteluhelikopterit leikattaisiin tilausvaltuudesta pois. Myös keskustaoppositiosta esitettiin samankaltaisia ajatuksia. Vasemmistoliiton silloinen varapuheenjohtaja Suvi-Anne Siimes perusteli karsittua esitystä, että taisteluhelikopterien hankinnassa olisi kyse ”laadullisesti uudesta aselajista”, jonka perustamisesta pitäisi käydä laajempi keskustelu. Tuomioja ja vihreidenkin ryhmänjohtaja Osmo Soininvaara ilmoittivat olevansa valmiit neuvottelemaan asiasta.

Hallitusryhmät leikkasivatkin osan eduskunnan hyväksymästä tilausvaltuudesta. Sekään ei enää tuntunut riittävän kiukustuneille kansanedustajille. Hallituksen rivit alkoivat vuotaa ja osa kansanedustajista olisi pidättäytynyt armeijan helikopterihankinnosita kokonaan.

Kun hallituksen rintamalinja uhkasi murtua, pääministeri Lipponen kutsui koolle hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Hätäpalaveriin osallistui myös puolustusministeri Taina. Keskustelu oli kiivasta, mutta lopulta syntyi kompromissi. Sen mukaan tilausvaltuudesta leikattaisiin 1,2 miljardia pois. ”Supistus kohdistuu nimenomaan helikopterihankintoihin”, totesi Tuomioja.

Vasemmistoliiton ryhmä ehti jo hyväksyä kompromissin. Ratkaisu kelpasi myäs kokoomukselle, vihreille ja ruotslaiselle kansanpuolueen eduskuntaryhmälle. Mutta ei demareille. Oli kohtalon ivaa, että sotilaiden voimakkaasti toivomat taisteluhelikopterit pudotti lopulta kenraalikunnan jäsen, sotavarustelupäällikkö Vesa Kämäri. Eduskunnan tulenherkkää tilannetta tuntematon Kämäri antoi julkisuuteen lausunnon, joka epäilemättä tulkitsi Lipposen ja Ahtisaaren tuntoja. Hän ilmoitti, että kompromissin vuoksi taisteluhelikopterien hankinta ainoastaan siirtyisi, mutta ei raukeaisi. Kompromissi loi Kämärin mielestä ihan selvästi edellytykset valmistella saattohelikopterien hankintaa.

Kämärin koppavan lausunnon efekti demariryhmässä oli kuin joku olisi heittänyt kärrylastisillisen hevosenlantaa taisteluhelikoptereiden moottoreihin. Helkopterihankinta tyssäsi demariryhmään; se ei hyväksynytkään Lipposen aloitteesta syntynyttä kompromissia. Ryhmä vaati neuvottelujen jatkamista, vaikka vahvaa henkeä oli myös sen puolesta, että koko kopterihanke haudataaan tai siirretään ainkakin vaalien ylitse.

Kiihkeässä tuuletuskokouksessaan puheenvuoroja käytettiin peräti 45 j valtaosassa haluttiin hylätä ryhmäjohtajien Lipposen kanssa tekemä kompromissi. Moni tulkitsi päätöksen neuvottelujen jatkamisesta myös epäluottamuslauseeksi Tuomiojalle.

Kun katkera tappio selvisi ministereille, myös monet heistä tekivät Kämäristä syntipukin. Puolustuministeri Tainan mielestä olisi ollut parempi, jos kenraalit olisivat olleet hiljaa. Myös Andersson, Niinistö ja Norrback aarvostelivat kenraaleita, että he puuttuivat helikopterihankintaan poliittisesti herkässä vaiheessa. Norrback työnsi syytä myös puolustusvoimien komentajan niskoille.

Andersson oli ainoa , joka vielä jaksoi tukea Lipposen kompromissia ja luottaa sen läpimenoon. ”Tämä asia pitäisi viekä läpi siinä muodossa kkuin on pystytty sopimaan”. Pian Anderssonkin huoamsi olevansa kenraali ilman joukkoja. Vasemmistoliitto ei enää puheenjohtajaansa kuunnellut. Se vaati tilausvaltuuksien leikkaamista kahdella miljardilla markalla.

Muutama päivä myöhemmin syntyi uusi kompromissi jossa hallituksen esittämää 7,8 miljardin markan tilausvaltuutta päätettiin leikata 1,2 miljardin markan sijasta 1,6 miljardilla. Samalla todettiin määrärahasupisten kohdistuvan taisteluhelikopterien hankintaan. Tilausvaltuudella hankittiin vain kuljetushelikoptereita. Leikkaus oli selkeä arvovaltatappio puolustusvoimien johdon ohella myös Ahtisaarelle ja Lipposelle, jotka olivat tehneet hartiavoimin työtä miljardihankinnan toteuttamiseksi ja taisteluhelikoptereiden pitämiseksi siinä mukana.

Helikopterisodan ensimmäinen vaihe oli keväällä 1998. Huhtikuun 1. päivänä eduskunta päätti äänin 110-50 myöntää tilausvaltuudet valmiusprikaatin aseistamiseen. Samalla hyväksyttiin päätös kuljetushelikopterien hankinnasta, Rahaa kopterihankintoihin varattiin 2,2 miljardia markkaa.

Lähdeaineisto Pekka Ervasti – Jaakko Laakso : Karhun naapurista Naton kainaloon ISBN 951-0-25559-9

lauantai 24. maaliskuuta 2012

”Halosella oli hirveä hinku virkaan”




















Sorsan mukaan Ahtisaari joutui samankaltaiseen tilanteeseen kuin Koivisto silloin, kun Ahtisaari aloitti oman kamjansa ennen kuin istuvan tasavallan presidentin kantaa oli kuultu. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa: Koivisto oli ilmooittanut kielteisen kantansa Sdp:n sisäpiirille, muttei halunnun ”rammaksi ankaksi” levottoman ulko- ja sisäpoliittisen tilanteen takia. Sorsa tuki Koivistoa tässä. Ahtisaari sen sijaan ei ollut ilmaissut selkeästi kantaansa. Miksi sosiaalidemokraatit ja myös presidentti Ahtisaari näyttivät epäröivän näin tärkeässä asiassa? Sorsan lausunto kertoo Ahtisaaren mielestä, kuka oli kaiken takana.

”Sosiaalidemokraattinen puolue ei ollut kiinnostunut ehdokkuudestani. Halosella oli hirveä hinku virkaan. Näin minä pelastuin. Minunhan olisi ollut pakko jatkaa, jos Tajra oli sanonut, ettei hän missään nimessä halua. Olin ulkopuolinen – minusta oli ennenkaikkea sanottu, että ”Martti has his own agenda”, minulla on omat tavoitteeni. En ole poliitikko, onneksi. Lipponen oli myös aika voimaton siinä tilanteessa ja Halonen jyräsi hänet. Olin tehnyt presidenttinä tietyt asiat – ja saanut moitteita esimerkiski matkustelusta, jonka avulla saattoin tehdä sen, mitä presidentti kykeni tekemään maansa hyväksi”, Ahtisaari kertoo.

Yksi taustatekijä oli Ahtisaaren kannatuksen putoaminen mielipidemittauksissa alkuvuonna 1999. Hänen suosionsa näytti hiipuvan samaan aikaan, kun Tarja Halonen sai kevään eduskuntavaaleissa 15 817 ääntä ja jäi vain kokoomuksen sauli Niinistön taakse ääniharavana. Paavo Lipposen epäröinti saa tästä tietyn selityksen: Halosen suuri kansansuosio saattaisi merkitä sitä, että tämä olisi sosiaalidemokraattien seuraavassa puheenjohtajavaalissa vaarallinen vastustaja, olihan hän jo aiemminkin ollut ehdokkaana. Halonen saattasi hyvinkin päihittää Lipposen ja parhaassa tapauksessa päästä Suomen ensimmäiseksi naispääministeriksi. Lipposen kannalta olisi parempi, jos Halosesta tulisi tasavallan presidentti kuin hänen haastajansa.

Tavallisesti päättäväiseltä näyttävä pääministeri-puolusjohtaja oli presidenttiasiassa yllättävän päättämätön ja epävarma, vaikka hän oli yksi kokeneimpia poliittisia pelureita sekä omassa puolueessaan että yleensä politiikassa. Syynä saattoi olla epävarmuus omasta asemasta: eräiden lähteiden mukaan hänen syrjäyttämistään ja korvaamistaan Tarja Halosella vuonna 2003 suunniteltiin. Mutta syy saattoi olla vähemmän konkreettinen. Pitkään sosiaalidemokraattisen puolueen luottamustehtävässä paikallistasolla toiminut dosentti Tapio Lampinen, joka on koulutukseltaan sosiologi ja teologi, kertoo omana kokemuksenaan poitiikasta ja tutkijana havaintonsa epävarmasta poliittisesta ratkaisusta:

”Poliitikko jättää ottamatta kantaa, kun kokee asemansa heikoksi. Silloin tämä kuulostelee ilmapiiri ja valitsee esimerkiksi äänestystilanteessa ryhmän enemmistön kannan mukaan. Näin tapahtuu,jos on pelko, että heitetään ulos, jos äänestää toisella tavalla. Lipponen tiesi, että isot voimat ovat puolueessa kriittisiä Ahtisaarta kohtaan, joka ei ollut ottanut puolueelta neuvota eikä opastusta. Hänen asemansa pääministerinä ja puoluejohtajana näytti vahvalta, mutta politiikassa vaarallisinta on omien joukkojen kritiikki, epävarmuus tuesta. Lipponen oli ollut usein oppositiossa etenkin omienkin joukossa, joutunut syrjään, jopa menettänyt eduskuntapaikkansa. Tällä kertaa hän näytti ulospäin vahvalta, mutta oliko hän sitä puolueessaan? Lipponen ehkä pelkäsi, että puolueen vahvat taustavoimat tarttuvat häneen, jos hän ajaa Ahtisaarta voimallisesti läpi. Hän ei kerta kaikkiaan uskaltavat ottaa aloitteita, olla toista mieltä kuin oletti tärkeimpien puolueen vaikuttajien olevan.”

Lampisen analyysia tukee tosiasia, että sosiaalidemokraattien piirissä kuten eduskuntaryhmässä, Lipposen oikeistohenkinen politiikka herätti jatkuvaa arvostelua. Risto Uimonen toteaa, että ”punaiseen tusinaan kuuluivat muiden muassa kansanedustajat Mikko Elo, Pertti Paasio, Riitta Prusti ja Virpa Puisto. Lipposta kritisoivat herkästi myös useat muut tunnetut kansanedustajat. Pääministeri oli heidän mielestään unohtanut vasemmistolaiset arvot.
Filosfian lisensiaatti ja veteraanikansanedustaja Mikko Elo, yksi Lipposen politiikan arovstelijoista, toteaa muistelmissaan Politiikkaa ja persoonia, kuinka kokoomuslaiset olivat tyytyväisiä Lipposeen, mutta omassa puolueessa kritiikki oli aika ajoin kovaakin, vaikkei se aina päässyt julkisuuteen asti.

”Olenkin havainnut, että Paavo Lipponen on nauttinut melkeimpä suurempaa arvostusta kuin kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmässä”, Elo väittää. Kun Lipponen väistyi puheejohtaja paikalta ja tilalle nousi ay-taustainen Eero Heinäluoma 2995, myös kaikki ”lipposlaiset” pudotettiin puoluehallituksesta. Paavo Lipposen pohja omassa puolueessa oli ohut.

Lipposta vaadittiin arvioimaan uudelleen sateenkarihallituksen suuntaa tai hänen sosiaalidemokraattisuutensa kyseenalaistettiin. Myös Kalevi Sorsa oli rintamassa, joak yritti syöstä Ahtisaarta sympatisoineen Lipposen vallasta. Risto Uimonen toteaa kirjassaan Pääministerin puhuva pää Sorsan julkisiin lausuntoihin vedoten.

Tällaisessa ilmapiirissä oli vaikea puolustaa samanhenkistä Ahtisaarta sen enempää kuin Lipponen oli tehnyt vetoamalla julkisuudessa hänen puolestaan. Ahtisaari puolestaan on menettänyt kannattajia puolueessa sen takia, että hän on käyttänyt presidentin valtaoikeuksia ja näytti luopuneen parlamentin aseman vahvistamisesta, joka oli sosiaalidemokraattien ikiaikainen poliittinen päämäärä. Vaikka pääministeri-puoluejohtaja Lipposen kanssa meni hyvin, presidentti käytti liikaa valtaa. Ja puolueelle jäi siksi siitä liian vähän.

Lähdeaineisto Katri Merikallio - Tapani Ruokanen Matkalla – Martti Ahtisaaren tarina ISBN 978-951-1-24112-6

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Haasteena rahaliitto ja laajeneminen




















Rahaliiton ja yhteisvaluutta euron toteuttaminen sekä useiden entisten sosialistimaiden ottaminen jäseniksi on värittänyt Euroopan unionin elämää jo jonkin aikaa. Näiden historiallisten harppausten lisäksi EU:lla on edessään mm. sen omien budjettiä ja tukirahastoraamien määrittäminen ensi vuosituhannen alkuvuosiksi sekä päätöksentekojärjestelmän tehostaminen – eli uusi vallanjako jäsenmaiden ja unionin toimielinten välillä.

Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU), joka on aiemminkin ollut yhdentyvän Länsi-Euroopan tavoitelistalla, oli etenin vuoden 1996 lopulla vahvassa myötätuulessa. Poliittinen tahto toteuttaa Mastrichtin sopimukseen kirjattu rahaliiton lopullinen vaihe vuoden 1999 alusta oli mittava. Yksi merkittävä askel hankkeen etenemisessä oli Suomen liittyminen Euroopan valuuttajärjestelmään (EMS) 12.10.1996. Käytännössä tuolloin päätettiin Suomen markan sitomisesta Euroopan valuuttamekanismiin (ERM), jonka nykyisten sääntöjen mukaan valuutan arvo voi heitellä sille sovitusta keskikurssista 15 prosenttia ylös- tai alaspäin.

Suomen markan ERM-kytkentä ei ollut markkinoille yllätys, mutta sen ajoitus oli. Päätöstä ei osattu odottaa sellaisessa viikonvaihteessa, jossa kunnallis- ja eruoparlamenttivaaleihin oli enää viikko aikaa. Markan keskikurssiksi sovittiin 5,80661 eli 3,04 markkaa yhtä Saksan markkaa vastaan. Pian Suomen jälkeen myös Italia liittyi liiroineen valuuttamekanismiin – tosin huomattavasti mutkikkaampien neuvottelujen jälkeen. Tämän jälkeen Eu-maisen valuutoista jäviät kellumaan enää Iso-Britannian punta, Ruotsin kruunu ja Kreikan drakma.

Suomen ERM- ratkaisun tärkeimmäksi, ellei ainoaksi syyksi nähtiin pyrkimys täyttää Maastrichtin sopimuksessa kirjatut EMU:n ähentymisehdot. Ehdoissa edellytetään valuuttakurssivakauden lisäksi alhaista inflaatiota, matalia korkoja ja julkisen talouden tasapainoa. Eniten vaikeuksia EU-mailla onkin ollut pitää kiinni julkisen talouden ehdoista, joissa pyritään siihen, ettei EMU-maan julkinen velka nousisi yli 60 prosenttiin bruttokansantuotteesta eikä valtion budjetin alijäämä ylittäisi kolmea prosenttia BKT:stä. Suomi näytti vuoden 1997 alkupuolella Luxemburgin rinnalla ainoalta Eu-maalta, joka täytti kaikki ehdot jo 1996. Heinäkuun lopulla kuitenkin ilmeni, että Suomenkin budjettivaje oli vielä niukasti yli Maatrichtin rajan. Ratkaisu rahaliittoon siirtyvistä maista oli määrä tehdä vuoden 1997 lukujen perusteella ilmeisti huhti-toukokuun vaihteessa 1998 pidettävässä EU-h
uippukokkouksessa.

Ylimmilleen Emu-usko nousi vuoden 1996 lopulla, kun unionin jäsenmaatt olivat vihdoin päässeet Dublinin huippukokouksessa 13.-14.12. sopuun ns, vakaussopimuksesta. Tämä etupäässä Saksan vaatimuksista laadittu sopimus pyrki varmistamaan, että yhteisvaluutta euroon siirtyvät maat noudattavat tiukkaa budjettikuria. EU-maiden on siis pidettävä budjettialijäämänsä alle kolmessa prosentissa BKT:sta yös rahaliiton toteuduttua. Vakaussopimukseen kirjattiinkin säännökset jopa mittavista sakoista, joihin jäsenmaa voidaan tuomita mikäli se toistuvasti rikkoo alijäämärajaa. Kokouksessa esiteltiin myös tulevien eurosetelien mallisarja, joka oli lähtösiin itävaltalaisen Robert Kalinan kynästä. Seteleissä huomattujen virheiden takia niitä jouduttiinkin korjaamaan ja lopullisessa asussaan setelit julkistettiin 11.7. Belgialaisen Luc Luycx`n suunnittelemat euro- ja senttikolikoiden yhteiseet puolet julkistettiin vuorostaan Amsterdamin huippukokouksessa 16.-17.6.1997. Jäsenmaat voivat itse päättää kolikoiden toisen puolen ulkonäön.

Yleinen EMU-optimisi heikkeni jonkin verran vuoden 1997 alkupuolella, kun euron ”ankkurmaaksi” ajatellun Saksan työttömyysluvut vain pahenivat ja näytti ilmeiseltä, ettei liittohallitus pysty puristamaan maan julkistaloutta EMU-ehtojen sisään.
Uusia käänteitä koettiin jälleen, kun Ranskan ennenaikaiset kansalliskokousvaalit ( 25.5. ja 1.6.) nostivat sosialistit taas vallankahvaan ja Lionel Jospinin pääministeriksi. Ranskan vasemmisto haluaa rahaliittoon mukaan myös mahdollisimman eteläistä EU-maata, joten samalla kasvoi ns. laajan EMU.n todennäköisyys. Markkinoilla alettiin ennakoida, että ratkaisuvaiheissa Maastrichtin ehdoista joustetaan ja rahaliittoon tulee vuoden 1999 alusta jopa 11 maata, Tämän taas pelättiin johtavan siihen, että eurosta tulee heikko ja epävakaa valuutta maailmanlaajuisessa kilpailussa Yhdysvaltain dollarin ja Japanin jenin kanssa. Ranskan esittämät ajatukset työllisyyden huomioimiseksi paremmin EMU-hankkeessa ajoivat vielä Amsterdamin huippukokouksen kriisiin, josta kuitenkin selvittiin muutamatta Maastrichtin ja vakaussopimuksen sisältöjä.

Suomessa EMU-keskustelua leimasi arvio siitä, ettei Ruotsi ilmeisti aio olla rahaliitoon ensimmäisinä siirtyvien maiden joukossa. Professori Lars Calmforsin johdolla istunut asiantutjiijaryhmä suositti 4.11.1996 julkistetussa raportissaan maan jättäytymistä euroalueen ulkopuolelle ainakin aluksi. Raportti piti Ruotsin työttömyyslukuja liian korkeina euroon siirtymiseksi ja myönsi toisaalta, ettö laaja EMU-vastaisuus Ruotsissa tekee siirtymisen ensi vaiheessa vaikeaksi. Suomessa Lipposen asettaman Pekkasen työryhmän raportti esiteltiin 6.5. 1997. Se ei sisältänyt mitään suositusta, mutta yleisesti nähtiin, että ryhmä kirjasi enemmän EMU:n lopulliseen vaiheeseen liittymistä puoltavia kuin sitä vastustavia näkökohtia.

Lähdeaineisto MMM1998 Matti Mörttisen kirjoitus