lauantai 3. joulukuuta 2011

Suomen päätös hakea EY-jäsenyyttä


















Tapahtumarikkaan vuoden 1991 päättyessä asenteet ja katsee olivat Suomessa jo laajalti kääntyneet mahdollisuuteen hakea Euroopan yhteisön jäsenyyttä. Uudenvuoden puheessaan 1. tammikuuta 1992 presidentti Koivisto toi ilmi tyytyväisyyttään Eta-neuvottelujen tuloksiin. ”Me olemme keskittyneet suurella huolella ja paljolla vaivannäöllä siihen, että tämä hanke toteutuisi. Olen pitänyt tätä ratkaisua eritysien tavoittelun arvoisena, koska se päästää meidät nopeasti osalliseksi Länsi-Euroopan kasvavista sisämarkkinoista ja jättää integraatio-olosuhteissakin meille kohtuullisesti itsenäistä päätöksentekovaltaa.” Hän käsitteli mahdollista EY-jäsenyttä laajasti ja pääasiallisesti myönteisessä valossa.

Vaikka Koivisto toivoi selkeätä kanalaismielipidettä, oman kantansa esittämisestä presidentti edelleen pidättäytyi, koska hän halusi hallituksen ja eduskunnan kantavan päävastuun. Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Aho ei myöskään kertonut kantaansa ja odotti oman puolueensa kentä näkemysten selkeytymistä.

Presidentti Koiviston pyrkimys saada hallitus ja eduskunta jakamaan vastuuta päätöksestä hakea EY:n jäsenyyttä johtui paitsi jääsenyyden laaja-alaisesta vaikutuksesta myös siitä, että johtavan hallituspuolueen keskustan piirissä epäilevä, jopa kielteinen kanta oli yleinen. Toinen suuri hallituspuolue kokoomus kannatti jäsenyttä samoin suurin oppositiopuolue, sosiaalidemokraatit. Keskustapuolueelle ratkaisu oli vaikea. Sen puheenjohtaja, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Paavo Väyrynen, jotka tammikuulle 1992 asti olivat pitäneet kantansa avoimina, kiersivät tammi- ja helmikuun aikana Suomen maakunnissa kesksutelemassa EY-jäsenyyshankkeesta. Ahon tavoitteena oli jäsenyys, mutta puolueen mielipidemuodostuksen kannalta tärkeää oli Väyrysen tuki.

Helmikuun alussa Aho ja Väyrynen ilmoittivat kannattavansa jäsenyyden hakemista. Väyrynen oli ulkoministeritapaamisten perusteella päätellyt, että EY:n jäsenten näkemykset yhteisön tulevasta kehityksestä poikkesivat toisistaan ja erilaisuutta jäsenkunnassa tultaisiin hyväksymään. Kehitys kohti keskitettyä yhteisöä ei ollut todennäköinen. Suomi voisi säilyttää puolueettomuutensa. Jäsenyydestä käydyssä julkisessa keskustelussa oli puitu Suomelle koituvia vaikeuksia ja usein oli esitetty vaatimus, että jäsenyttä hakiessaan Suomen tulisi asettaa ehtoja tai varauksia. Jotkut kaavailivat maataloutta ja aluepolitiikkaa, toiset puolueettomuutta tai Venäjää koskevia ehtoja. Vähitellen nämä vaatimukset siirrettiin taka-alalle kun nähtiin, että ne vaikeudet, jita EY:n lainsäädäntö, määräykset ja politiikka mahdollisesti Suomelle aiheuttaisivat, käsiteltäisiin jäsenyysneuvotteluissa.

Saadakseen eduskunnan tuen jäsenhakemukselle hallitus esitti sille tiedonannon, jossa esitettiin jäsenyyden hakemista. Se julkaistiin 27. helmikuuta, ja eduskunnan pöydälle se tuli muodollisesti 5.maaliskuuta. Tiedonnannossa todettiin, että jäsenyysneuvotteluissa pyritään saamaan aikaan Suomen erityisolosuhteiden vaatimat liittymisehdot ja järjestelyt. Keskeisenä suomalaisena erityisolosuhteena selostettiin maataloutta ja ehtoja sen sopeuttamiselle EY:n maatalouspolitiikkaan. Ennen jäsenyyteen johtavan sopimuksen hyväksymistä hallitus lupasi järjestää asiasta kansanäänestyksen. Pääministeri Aho alusti 16. maaliskuuta eduskunnassa tiedontantoa koskevan keskustelun.

Eduskunta hyväksyi 18. maaliskuuta äänin 133 – 60 hallituksen esityksen jäsenyyden hakemisesta. Presidentti teki myönteisen päätöksen samana päivänä, ja hakemus lennätettiin alivaltiosihteeri Veli Sundbäskin salkussa heti Brysseliin. Suomi ehti mukaan. Jäsenyshakemuksen EY:lle olivat tehneet jo Itävlata ja Ruotsi. Suomen jälkeen Sveitsi jätti hakemuksen toukokuussa.

Yhteenvetoan voidaan sanoa, että epäröinnin vähetessä ja EY-jäsenyysperspektiivin vahvituessa Venäjä-suhde oli merkitykseltään kahdenlainen. Yhtäältä Venäjän kehityksen arvaamattomuuden nähtiin muodostavan pitkälle tulevaisuuteen jatkuvan haasteen tai uhan Suomea kohtaan. EY-jäsenyyden odotettiin vahvistavan Suomen turvallisuutta. Tämä ajatus, jota ylin valtiojohto ei lausunut julki, lisäsi jäsenyyden yleistä kannatusta. Toisaalta haluttiin, ettei Suomen jsenyys loukkaisi Venäjän etuja ja turvallisuutta.

Lähdeaineisto: Jaakko Blomberg Vakauden kaipuu ISBN 978-951-0-37808-3

Ei kommentteja: