Tuomioistuinten ja tuomareiden toiminnassa on nähtävissä selviä muutoksia 1992 jälkeen, kun tarkastellaan tehtyjä ratkaisujen sisältöä ja perusteluja. Miksi tuomarit taipuivat, kun Koivisto vaati pankeille oikeutta ja velallisille tuomioita? Presidentti ei halunnut helpottaa kansalaisten ahdinkoa kuin oikeusministerin painostuksesta.
Valuuttavelallisten näkökulmasta mielenkiintoiseksi ajankohdaksi muodostui kevät 1992, jolloin presidentti Mauno Koiviston aktiivinen rooli pankkikriisin hoidossa tuli esille erikoisella tavalla. Presidentti ei ollut tyytynyt pohtimaan vain pankkikriisin taloudellisia vaikutuksia ja seurauksia, vaan hän myös vaikutti muiden tahojen päätöksentekoon. Koiviston näkökulmasta tuomioistuimista oli kehittymässä liian keskeinen tekijä pankkikriisin selvittelyssä.
Presidentinlinnaan kokoontui 6. toukokuuta tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajia sekä presidentin kanslian henkilökuntaa. Mukana oli myös korkeimman oikeuden täysivaltainen kokoonpano presidentti Olavi Heinonen ja oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Per Lindholma ja Mikko Tulokas, joka oli juuri nimitetty korkeimmaan oikeuden jäseneksi. Paikalle saapui myös korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) hallitusneuvos Pekka Hallberg, josta myöhemmin tuli KHO:n presidentti. Lisäksi mukana oli viisi muuta alempien oikeusistuinten jäsentä: Itä-Suomen hovoikeuden presidentti Esko Kilpeläinen, Vaasan hovioikeuden prsesidentti Erkki Rintala, Oulun lääninoikeuden ylituomari Olli Karikoski, Kuopion raastuvanoikeuden pormesteri Juha Kettunen ja Rovaniemen tuomiokunnan kihlakunnantuomari Markku Arponen. Kaikkiaan osanottajia olii kolmisenkymmentä.
Tilaisuudessa käsiteltiin tuomioistuinten yhteiskunnallista vallankäyttöä ja riippumattomuutta sekä arvioitiin tuomioistuinten toimintaa yleensä. Työjärjestyksestä huolimatta tilaisuuteen ei ollut kutsuttu oikeusministeriön edustajia, hallituksen ministereit tai muitakaan poliitikkoja.
Helsingin yliopiston oikeusteorian professori Heikki Ylikangas oli yksi osanottajista. Hän on selostanut tilaisuuden tarkoitusta ja luonnetta seuraavasti: ”Tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdolista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa”. Tällä Ylikangas viittaa Koiviston aikaisemmin esittämään näkemykseen, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa laiankorkoja. KKO oli tehnyt vain kuukautta ennen Koiviston järjestämää tilaisuutta päätöksen, joka tuki lainanottajien oikeuksia.
Linnan-istuntoon osallistunut korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen oli äärimmäisen kiusaantunut käydystä keskustelusta ja Koiviston kannaotoista. Hänen asemaansa hankaloitti myös se, että Koivisto oli pyytänyt häntä toimimaan tilaisuuden puheenjohtajana. Ylikangas tuki Heinosen näkemyksiä, jotka luonnollisesti puolustivat korkeimman oikeuden tuoretta ratkaisua. Huomattava osa muista paikala olleista kuitenkin myötäili tai tuki suoraan Koiviston näkemyksiä, vaikka niillä ei ollut juridisia perusteita.
Koivisto oli erikseen pyytänyt tapaamista Heinosen kanssa sekä ennen että jälkeen Linnan-istunnon. Näistä keskusteluista ei ole tarkempaa tietoa. Sen sijaan useat tilaisuuteen osallistuneet ovat kertoneet muista tilaisuuden tapahtumista omissa muistiinpanoissaa yhtäpitävästi.
Koivisto on itse myöhemmin kertonut näkökannoistaan, joiden mukaan korkeiden juristien pitäisi olla jollakin tavalla mukana kansantalouden ahdingon selvittelyssä. Ennen Linnan-istunota KKO oli kannanotoisssa ollut heikomman sopijapuolen kannalla eli kiistakysymykset oli useimmiten ratkaistu velallisen eduksi. KKO oli ottanut jopa kannan, jonka mukaan pankkien vellisiltaan vastaanottamia yleisvakuuksia ei enää pidettykään rajoittamattomina. Kannan mukaan pankki ei enää voinutkaan ulosmitata velallisen koko omaisuutta velan panttia lunastaessaan. Muun muassa tämän päätöksen vuoksi eduskunta joutui muuttamaan yleisvakuutta sitovaa lainkohtaa.
Koivisto oli erityisen näreissään Tampereen raastuvaoikeuden perusteluista, jotka liittyivät Tampereen Aluesäästöpankin tapaukseen. Tuomioistuin oli katsonut, että pankkia sitoi myös se, mitä se oli todennut mainoksissa eikä vain velkakirjaan kirjattu teksti. Koivisto kertoi huomauttaneensa tapauksesta Suomen Pankin johtokunnan jäsenelle Sirkka Hämäläiselle muutamia päiviä Linnan talousseminaarin jälkeen.
Koiviston Linnan-istunnon jälkeen KKO:n kanta jostakin syystä muuttui. Tuomioistuimet alkoivat tulkita lakia pankkien eduksu ja velallisen vahingoksi yhtä tapausta lukuunottamatta. Pääsääntöä kuvaa KKO:n päätös vuodelta 1997. Siinä todetaan, että ”pankin katsottiin lainan ehtojen mukaisesti olleen oikeutettu korottamaan lainan korkoa muulloinkin kuin peruskoron muuttuessa”. Päätöksen perusteluissa ei millään tavalla viitattu KKO:n aikaisempaan 3.4.1992 tekemään ja Koiviston tilaisuutta edeltäneeseen päätökseen, jonka mukaan pankilla ei ollut yksipuolista oikeutta koronnostoon. Kun tapausta on oli käsitelty käräjäoikeudessa, koronnoston kieltävä päätös perusteltiin nimenomaisesti KKO:n 3.4.1992 tekemällä ratkaisulla. Kun asia eteni KKO:n käsittelyyn, se sivuutti ilman perusteluja oman aikaisemman ennakkoratkaisunsa. Koiviston järjestämää keskustelutilaisuutta voidaan perustellusti pitää vedenjakajana oikeuslaitoksen suhtautumisessa velallisiin ja heidän asemaansa.
Toinen olennainen huomio on, ettei KKO ole antanut Linnan-istunnon jälkeen ainuttakaan valuuttavekseleihin liittyvää ennakkoratkaisua, vaikka useista hovioikeuksien tuomioista on haettu valituslupaa KKO:lle. Samalla myös Promissory Note-valuuttavekseleiden luonnetta velka-asiakirjana ei ole punnittu KKO:n ratkaisulla. Viimeksi asiaa koskeva anomus tetiin vuoden 2007 lopulla. KKO ei antanut siihen valituslupaa.
Koiviston Linnan-istunnon asiakirjat on tallennettu Koiviston arkistoon, jossa on kaikista tärkeistä keskusteluista, puheluista, haastatteluista ja tapaamisista laaditut nauhoitukset ja puhtaaksi kirjoitetut muistiot. Ne on järjestetty ja arkistoitu pikkutarkalla tavalla. Korkeimman oikeuden kovisteluista on siis olemassa keskuspöytäkirjan tarkkuudella laaditut muistiinpanot.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen päätti kuitenkin heinäkuussa 2002, ettei asiakirjoja tulla luovuttamaan ulkopuolelle.
Koivisto kytki pankkien pelastamisen pakon ja lakien tarkoiuthakuisen tulkinnan toisiinsa tavalla, joka herätti monen Linnan-istunnossa olleen juristin epäilyt puheenvuoron perusteista. Koivisto arvosteli Linnan-tilaisuudessa myös tuomioistuinten ammattitaitoa ymmärtää pankkitoimintaa ja talouspolitiikkaa. Oikeusvaltion johtaviin perustuslaillisiin lähtökohtiin kuitenkin kuuluu, että tuomioistuimet tekevät ratkaisunsa riippumattomina ja ilman minkäänlaista painostusta.
Oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus Linnassa 06.05.1992 kl 19.00
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2011/10/oikeuspoliittinen-keskustelutilaisuus.html
Viime aikaiset väitöskirjatutkimukset osoittavat totuuden asiassa. Näistä väitöskirjoista voidaan mainita Zakarias Sundströmin väitöskirja, Mika Puusan väitöskirja, Jukka Davidsonin väitöskirja jne.
Lähdeaineisto A-P Pietilä Pankkikriisin peitellyt paperit ISBN 978-951-884-443-6
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti