keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Marsalkka Ustinovin sotaharjoitusehdotus


















Ustinovin vierailuun liittyi kaksi suurta yllätystä. Ensimmäinen oli vierailun aikaistaminen ja toinen, vielä suurempi, Ustinovin heti vierailun alussa suullisesti esittämä ehdotus yhteisten sotaharjoitusten järjestämisen tarpeellisuudesta. Neuvostoliiton asevoimien ja Suomen puolustusvoimien kesken joko Suomen tai Neuvostoliiton alueella. Tästä ehdotuksesta pääesikunta ei ollut saanut mitään etukäteisinformaatiota, joten tällaista asiaa ei myöskään sisältynyt siihen presidentille laadittuun muistioon niistä kysymyksistä, joiden oletettiin tulevan esille Ustinovin vierailun yhteydessä. Minkäänlaisia vihjeitäkään ei ollut kuultu neuvosasevoimien ja puolustusvoimien johtohenkilöiden lukuisissa kontakteissa.

Jälkikäteen arvioituna Ustinovin ehdotus ei kuitenkaan ollut aivan odottamaton. Ensimmäisen kerran ajatus yhteisistä sotaharjoituksista oli putkahtanut esiin Tiedonantajassa jo vuoden 1976 lopulla ja uusintana ennen Ustinovin vierailua. Myös muut merkit, joita oli saatu sekä korkean tason sotilasvierailujen yhteydessä että erilaisina signaaleina Tehtaankadulta viittasivat siihen, että jotain erityistä oli odotettavissa.

Lähempänä marsalkan vierailun alkua erityisen oireellista oli suurlähettiläs Stepanovin vihjaus presidentille kenraali Sutelan läsnä ollessa, presidentin perinteisellä Lapin hiihtoretkellä huhtikuussa 1978, että Ustinovin vierailun tulisi olemaan erittäin tärkeä maiden asevoimien suhteiden kehittämisessä. Ennusmerkkejä oli siis eri tahoilta saatu. Kaikesta tästä huolimatta Ustinovin ehdotus yhteisistä sotaharjoituksista yllätti poliittisen ja sotilaallisen johdon.

Itse prosessi eteni niin, että Ustinov otti ehdotuksensa esille jo matkalla lentokentältä kaupunkiin puolustusministeri Taisto Tähkämaan kanssa, ja heti perään pääesikunnassa järjestetyssä informaatiotilaisuudessa. Tällainen menettely antoi presidentille – kenraali Sutelan avustuksella – kokonaista kaksi päivää aikaa valmistautua Ustinovin ja hänen ehdotuksensa kohtaamiseen. Kun Ustinov tuli Kultarantaan illan suussa 12.7.1978, presidentti oli valmis.

Kultarannalla oli aivan erityinen rooli presidentin kamppailuissa puolueettomuuden puolesta. Sieltä hän oli kesällä 1970 lähettänyt suurlähettiläs Beljakovin kautta eroultimaatuminsa, ja nyt, samalla maaperällä, tarkasti sanottu Kultarannan saunassa, hän kohtasi Neuvostoliiton puolustusministerin, joka sotilaallisen asemansa lisäksi oli neuvostojohdon keskeisimpiä tekijöitä politbyroon ja sen ytimen, ”pähkinätorikan” vaikutusvaltaisena jäsenenä.

Presidentin torjuntavoittoa neuvostoarmeijasta Kultarannan saunassa voidaan pitää vanhan valtiomiehen ja venäläisyyden tuntijan korkean tason taidonnäytteenä tilanteessa, jossa verbaalinen reagoiminen suoraan Ustinovin sotaharjoitusehdotukseen olisi väistämättä johtanut dialogiin argumentteineen ja vasta-argumentteineen, dialogi puolestaan laajempiin keskusteluihin ja sitä tietä neuvotteluihin. Mitään tällaista ei päässyt syntymään, koska tapaamisen isäntä reagoi Ustinovin puheisiin perisuomalaisella tavalla: ”Eiköhän mennä löylyyn”. Löylykutsulla Ustinovilla oli sitä paitsi sosiaalinen perusta, koska presidentti ja Ustinov oli kylpeneet Tamminiemessä jo vuonna 1964 vajaa kaksi viikkoa ennen Hrutshevin kukistumista, ja presidentti oli päiväkirjassaan luonnehtinut vierastaan ”eloisaksi, avomieliseksi, suoraksi mieheksi ja löylyn ystäväksi”.

Kekkosen käyttäytymisessä Kultarannan saunatilanteessa oli jotain samantapaista kuin vuonna 1960 Leninin vuorten riehassa, kun Hrutshev oli yrittänyt provosoida häntä keskustelemaan Suomen sosiaalidemokraattisista Neuvostoliiton vihollisista. Silloin Kekkonen oli ilmoittanut kuulevansa huonosti, ja kun Hrutshev oli jatkanut provokaatioitaan, hän oli kylmäverisesti poistunut pöydästä.

Presidentin taktiikka henkisessä kaksintaistelussa Ustinovin kanssa on saanut runsaasti tunnustusta suomalaisilta, mutta myös venäläisiltä tahoilta. Kanssasaunoja Vladimir Stepanov luokittelee Sutelan tukeman Kekkosen ”kovaksi puolueettomuuden puolustajaksi”. ”Hän ei vastannut mitään, mutta näin, ettei hän tykännyt Ustinovin ehdotuksesta vaan sanoi, että mennään löylyyn”, Stepanov muistelee Kultarannan saunailtaa.
Toisten venäläisarvioiden mukaan Kekkonen menetteli Ustinovin kanssa erityisen viisaasti, koska ei ryhtynyt keskustelemaan ehdotuksesta, vaan ohitti sen.

Lähdeaineisto: Esa Seppänen Itäsuhteiden kolmidraama ISBN 978-951-20-7492-1

Ei kommentteja: