Kekkonen vielä kerran – viidennen kerran

Mauno Koivisto sai suurimman äänisaaliin valitsijamiesvaaleissa, 19 347 ääntä.

Vuoden 1978 presidentinvaalien loppuratkaisusta päätettiin käytännössä jo keväällä ja kesällä 1975. Karjalaisen mahdollisuuksien eliminoimiseen tähdännyt SDP voitti Kepun kanssa käymänsä kilpajuoksun ja ehätti ensimmäisenä pyytämään Kekkosta presidenttiehdokkaaksi. Vain kolme päivää myöhemmin (27.4.1975) hyväksyi Kepun puoluevaltuuskunta esityksen, että puoluekokous nimeäisi istuvan presidentin puolueen ehdokkaaksi. Ensimmäisenä Kekkosen ehdokkuuden ehti siunata korkeinta päätäntävaltaa käyttävässä elimessä, SKP. Sen kannoilla seurasi kokoomus, joka ensimmäisen kerran asetti Kekkosen ehdokkaaseen heti presidenttikilvan alusta lähtien. Asiasta käytiin toukokuisessa puoluekokouksessa ankara kädenvääntö, jonka Kekkosen taakse asettunut puoluejohto voitti lopulta selvin äänestysnumeroin 467-82. Harri Holkeri teki vaikuttavan työn tuodessaan kokoomuksen vastuksia pelkäämättä Kekkosen ja tämän ulkopoliittisen linjan taakse ja laskemalla siten perustan puolueensa myöhemmälle menestykselle. Lopullisesti kokoomuksen kanta Kekkosen ehdokkuuteen ratkesi vasta Turun puoluekokouksessa 10-12.6.1977.

Koko aloitteen nimiinsä vienyt SDP teki lopullisen päätöksen vasta kolmantena, ja sen kintereillä seurasi Liberaalinen kansanpuolue. Ainoa merkittävistä poliittisista ryhmistä, joka toistaiseksi jätti ottamatta kantaa, oli Ruotsalainen kansanpuolue. Senkin piirissä Kekkonen nautti vankkaa kannatusta, mutta puolueen johto halusi kuitenkin lykätä ratkaisun eduskuntavaalien yli.

Keskustapuolueella oli puoluekokouksensa vasta kesäkuussa 1976, jolloin se hyväksyi yksimielisesti puoluevaltuuskunnan aiemman esityksen Kekkosen valitsemisesta ehdokkaaksi. Miltei päivälleen samaan aikaan päätti RKP kannastaan. Puolueella ei ole tapana nimetä omaa ehdokasta, vaan päätös tehdään yleensä tuen antamisesta. Näin meneteltiin tälläkin kerralla. Päätös Kekkosen tukemisesta seuraavissa presidentinvaaleissa syntyi ilman äänestystä, mutta puoluehallituksen ja työvaliokunnan yksimielisestä siunauksesta huolimatta päätöksen eteen jouduttiin tekemään runsaasti työtä. Sovittelijana puolueen enemmistön ja oikeisto-opposition välillä toimi entinen puoluejohtaja Jan Magnus Jansson.

Edellisenä viikonloppuna oli SKDL:n liittokokous tehnyt yksimielisen päätöksen Kekkosen valitsemisesta presidenttiehdokkaaksi. Kesään 1976 mennessä Kekkonen oli saanut tueksi kuusi merkittävintä poliittista puoluetta. Mutta vaikka ehdokkaalla kannatusta olikin, enemmän kuin kellään edeltäjistään rauhan aikana, ei hän itse ollut vielä ratkaissut lopullista kantaansa. Itse asiassa Kekkonen löi aika ajoin arpaa, jatkaako vaativassa tehtävässään enää lainkaan. Ainakin jossakin vaiheissa epävarmuus näyttää juontuneen hänen terveydentilastaan. Yhdysvalloissa elokuussa 1976 Kekkonen totesi lehtimiehille, ettei ollut lainkaan varma halustaan jatkaa: ”… tähän virkaan liittyy paljon semmoisia traumaattisia tekijöitä, jotka tekevät terveestäkin miehestä nopeasti vanhan.” Kekkonen oli valmis menemään johtopäätöksissään vieläkin pidemmälle. Jatkuvat taloudelliset ongelmat ja poliittisiin ristiriitoihin kompastelevien hallitusten kyvyttömyys ratkaista niitä sekä jatkuva kiistely puolueettomuuspolitiikasta Neuvostoliiton kanssa, mikä kevään 1977 valtiovierailun lähetessä tuntui vain kiristyvän, olivat saaneet Kekkosen jo useamman kerran uhkaamaan kaiken jättämisellä – jopa välittömällä eronpyynnöllä.

Uudelle kaudelle ei liioin kannustanut se arvostelu, joka vuoden 1976 aikana alkoi purkautua ”Erkon lehtien” palstoilta ja jonka matkaan saattajina olivat muun muassa sellaiset liberaaleina keskustalaisina tunnetut kirjailijat kuin Jouko Tyyri ja Kyösti Skyttä. Kekkonen totesi, että jos hän olisi tiennyt, minkä sävyn vaalitaistelu tulee samaan, hän ei olisi ehdokkaaksi suostunut. Ongelmalliseksi neuvostoliittolaisten kiinnostuksen ja kannatuksen teki heidän pyrkimyksensä sekaantua vaaleihin. Jo talvella 1977 ”Kotovin seuraaja” tiedusteli, mitä ”he” voisivat tehdä presidenttiasiassa. Ette mitään, Kekkonen vastasi. Torjuvaa kantaa ei kuitenkaan otettu varteen, vaan KGB halusi pistää lusikkansa soppaan. Jos Neuvostoliitto haluaa tehdä jotakin myönteistä, se voisi auttaa vaikeassa työttömyystilanteessa lisäämällä tilauksia Suomesta, totesi Vilkuna 7.11. laaditussa muistiossa.

Kekkosen saama kuuden suurimman puolueen ehdokkuuden taustalla puolueet kävivät monipolvisen valmistelevan vaiheen, ennen kuin itse vaalit pidettiin. Esillä oli jälleen erilaisia poikkeuslakiesityksiä. Virolainen pohti tätä mahdollisuutta, mutta Kekkonen itse lopulta päätyi vaalien pitämiseen. Hän täyttäisi pian 78 vuotta, mikä ei sinänsä olisi ollut liikaa, mikäli hän vain olisi ollut samassa tai paremmassa kunnossa kuin Paasikivi aikoinaan. Mutta hän ei ollut. Hänen sairautensa eteni kaiken aikaa. Ympäristökään ei tahtonut laskea häntä eläkkeelle, sillä liian monen asema riippui Kekkosesta.

Valitsijamiesvaalit pidettiin tammikuussa ja itse presidentinvaalit 15.2.1978. Kekkonen sai kaikkiaan 260 valitsijamiestä. Toiseksi tullut kristillisten Raino Westerholm sai niitä 24. Kuitenkin itse vaalissa Kekkonen sai yhden äänen vähemmän. Kaikkiaan 300 valitsijamiehestä 259 antoi äänensä Kekkoselle ja 25 Westerholmille. Veikko Vennamo sai kymmenen ja Ahti M. Salonen sai kuusi ääntä. Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto oli vaalien suurin yksityisvoittaja. Hänen tuloksensa oli 19.347 ääntä. Paavo Väyrynen sai 13 248 ääntä, Raimo Ilaskivi 13 232, Pirkko Työläjärvi 12 539, Matti Ahde 12 225, Veikko Helle 11 337. Kalevi Sorsa 10 448 ja Erkki Liikanen 10 110 ääntä.

Vaalitoimitusta johtanut pääministeri Kalevi Sorsa, eduskunnan puhemies Ahti Pekkala ja pääsihteeri Einar Hultin kiirehtivät vaalien jälkeen kertomaan tuloksesta presidentille. Sen jälkeen alkoi onnittelijoiden tulva virrata Tamminiemeen.

Kokoomuksen kannattajat eivät hyväksyneet täydellä sydämellä puolueensa tekemää valintaa, sillä vain 14,7 prosenttia äänestäneistä äänesti Kokoomuksen valitsijamiehiä. Ilmiö oli samansuuntainen kuin SDP:llä aiemmin. Nyt sen sijaan SDP:n kannattajakunta oli hyväksynyt Kekkosen, sillä ajankohdan kannatuskäyrässä oli vain prosentin notkahdus. Keskustapuolue sen sijaan sai vastaavan piikin, joka tosin katosi heti vaalien jälkeen. Kekkos-kannatus nosti puolueen valitsijamiesvaaleissa 19,4 %:iin. SKDL kannatus oli vakiintunut 1970-luvulla noin 18 %:iin ja puolueen kannattajakunta hyväksyi Kekkosen. Silti kannatukseen ei ollut minkäänlaista ylimääräistä kekkos-vaikutusta muissa vaaleissa. Kaiken kaikkiaan Kekkosen kannatus oli vuonna 1978 jakaantunut varsin tasaisesti keskeisten puolueiden kesken.

Kokoomuksen kekkos-oppositio sai vettä myllyynsä. Tuure Junnila moitti 16.3. ryhmäkokouksessa käydyssä jälkipuinnissa tehtyä valintaa ”… kun viime puoluekokouksessa lopullisesti päätettiin Kekkosen taakse asettumisesta, mitä minä pidän jatkuvasti eräänä suurimmista virheistä, mitä Kokoomus on viime vuosien politiikassaan tehnyt, niin silloin neljä prosenttia puoluekokouksen osanottajista äänesti tätä päätöstä vastaan. Kuitenkin vaalien tulos osoitti, että 25-35 % äänestäjäkunnasta , riippuen siitä verrataanko eduskuntavaalien vai kunnallisvaalien tuloksiin, oli tästä ratkaisusta aivan toista mieltä.”

Kansanedustaja Juuso Häikiö puki ajankohdan realiteetteja sanoiksi todetessaan, että ”käsittääkseni kaikki täällä tietävät, että tässä maassa ei voida osallistua hallitukseen eikä käyttää valtaa siten, että oltaisiin jollain muulla ulkopoliittisella linjalla”.

Kuusivuotiskaudeksi presidentiksi valittu Kekkonen järjesti illalla tukijoilleen vastaanoton Linnassa. Puheessaan presidentti valitsijoitaan kiitettyään varoitteli siitä, ettei tulevaisuus näyttänyt ruusuiselta.

Kekkonen ehdokkaaksi vielä 1978
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=233

Suomi Kekkosen aikaan – viimeinen presidenttikausi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=6&t=34&a=1194

Lähdeaineisto:
Juhani Suomi Umpeutuva latu ISBN 951-1-16257-8
Jukka Seppinen Isänmaan asiat Johannes Virolaisen elämäkerta ISBN 951-20-6233-X
Vuosikirja 1978

Sorsan-Virolaisen hallitus

Norjan hallitus päätti devalvoida kruununsa kahdeksalla prosentilla helmikuun 11. päivänä. Suomessa ryhdyttiin vastatoimiin, mutta tilanne ehti muodostua hankalaksi. Pääministeri Kalevi Sorsa ilmoitti Norjan olevan Suomen kilpailija ja devalvaation vaikuttavan Suomen oloihin. Suomen hallitus otti kantaa rahapulmaan vasta helmikuun 16. päivänä, jolloin hallituksessa tapahtuneen äänestyksen jälkeen Suomen kolmas devalvaatio vuoden sisällä oli tosiasia. Äänestyksen tulos oli 8-4 devalvaation puolesta. Kalevi Sorsa joutui pääministerinä outoon tehtävään vielä samana iltana ilmoittaessaan valtioneuvoston juhlahuoneistossa sekä hallituksen devalvaatiopäätöksestä että hallituksen hajoamisesta sen myötä. Hallitus jätti virallisesti eronpyyntönsä helmikuun 17 päivänä.

Presidentti Kekkonen pyysi hallitusta jatkamaan toimintaansa virkamieshallituksena, kunnes uusi hallitus oli saatu aikaan. Uuden hallituksen muodostaminen alkoi heti presidentinvaalien jälkeen. Presidentti Kekkonen kutsui Keskustapuolueen edustajat 16.2.1978 luokseen ja sanoi: ”Yksi ja lyhyt kysymys, miten tästä eteenpäin?” Virolaisella oli vastaus valmiina: ”Nyt tarvitaan ulko-, sisä- ja talouspoliittisesti toimintakykyinen enemmistöhallitus. Nykyinen hallitus on sellainen.”
Hän halusi pääministeriksi. Kuitenkin tehtävän sai istuva pääministeri Kalevi Sorsa. Sorsa sai Kekkoselta tehtäväkseen selvittää, mille pohjalle uusi hallitus voitaisiin muodostaa. Samalla Kekkonen vauhditti hallituksen muodostamista uhkauksella, jollei hallituksen muodostaminen onnistu, hän hajottaa eduskunnan. Virolainen ei tehtävää olisi saanut missään oloissa. Kekkonen olisi mieluummin hajottanut eduskunnan. Virolainen oli menettänyt jo aikaa kaikki mahdollisuutensa pääministeriksi, kuten Karjalainenkin. Kekkosen oli kuitenkin vaikeata pudottaa Virolaista hallituksesta niin kauan kuin tämä oli puolueen puheenjohtaja. Karjalaisen ministeripäivät sen sijaan olivat jo päättyneet.

Kalevi Sorsan hallitus, joka oli järjestyksessään maan 60. hallitus, nimitettiin toukokuun 15. päivänä 1977. Kyseessä oli laajapohjainen keskustahallitus, jossa kommunistit olivat mukana. Sitä jouduttiin kuitenkin eräässä vaiheessa syksyn aikana paikkaamaan. Sorsan hallituksen varsinainen kompastuskivi presidenttikauden vaihtuessa oli devalvaatioäänestys. Keskustapuolueet puolsivat devalvaatiota, jota kommunistit vastustivat. Sos-dem.-puolueen ministerit eivät osallistuneet äänestykseen.

Suomen uusi hallitus selkeni maaliskuun 1. päivänä. Pääministeri Kalevi Sorsa peruutti hallitukseneronpyynnön ja jatkoi neljän puolueen hallitusta tukenaan eduskunnan enemmistö, 133 edustajaa, 69 vastaan. Hallitusneuvottelut olivat sitkeitä. Ainoata muutokset verrattuna edelliseen hallitukseen olivat lainsäädäntöneuvos Paavo Nikulan tulo oikeusministeriksi ja liberaalisen kansanpuolueen Jaakko Itälän siirtyminen opetusministeriksi ruotsalaisen kansanpuolueen Kristian Gestrinin tilalle. Puolueet hallituksen takana olivat sosiaalidemokraatit, kansandemokraatit ja keskustalaiset. Ruotsalainen puolue ei hyväksynyt taloudellista valtalakiehdotusta, jonka uusi hallitus aikoi esittää eduskunnalle, ja luopui osallistumisesta hallitustyöhön.
Sosialistien ja ei-sosialistien jakautuma oli entinen, seitsemän ministerin paikkaa kahdeksaa vastaan. Sosialistit saivat neljä paikkaa, kansandemokraatit kolme, keskustalaiset viisi ja liberaalit yhden. Lisäksi hallituksessa oli kaksi ammattiministeriä, oikeusministeri Paavo Nikula ja valtionvarainministeri Paul Paavela.

Moskova näytti vihreää valoa uudelle hallitukselle. Pääministeri Sorsan 2.3. pitämässä tiedotustilaisuudessa antama ulkopoliittinen lausuma oli mielenkiintoinen. Sorsa oli siitä ”unohtanut” sanan puolueettomuus pois ja kertoi hallituksensa noudattavan ”vakiintunutta Paasikiven-Kekkosen linjan mukaista yya-sopimukseen perustuvaa aktiivista rauhantahtoista ulkopolitiikkaa”. Sorsan lausuma merkitsi sitä, että pääministeri asetti yya-sopimuksen Suomen koko ulkopolitiikan perustaksi ja meni kovin paljon Kremlin suuntaan. Suomen turvallisuuden kannalta se oli tarpeetonta, ellei haitallinen teko. Puolueettomuuden unohtaminen oli tietenkin harkittu teko. Se oli vakava taka-askel. Jo 1950-luvulla hallitusten ohjelmajulistuksissa näkyi puolueettomuus-maininta. Ja vuonna 1978 se jäi pois. Voimakaksikko Virolainen ja Sorsa olivat tässä asiassa pohjimmiltaan eri linjoilla. Myös Virolaisen kokoomussympatiat olivat ilmeisiä, vaikka hän niitä muille torjui.

Virolainen valittiin Maalaisliiton puheenjohtajaksi Kekkosen ja K-linjan taustatuella 1964. Pääministeriksi Virolainen nousi 1964 Maalaisliiton, Kokoomuksen sekä suomalaisen ja ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan hallitukseen. Virolaisen johdattamana puolue muutti 1965 ylimääräisessä puoluekokouksessa nimeksi Keskustapuolue tavoitteenaan laajentaa kannattajapohjaa maaseudulta myös kaupunkeihin. 1966 eduskuntavaalien jälkeen Virolainen nousi eduskunnan puhemieheksi, mutta palasi vielä 1968 opetusministeriksi Mauno Koiviston I hallitukseen.
Virolaisen opetusministerikauden tärkeimmät saavutukset olivat peruskoulu- uudistus sekä uusien yliopistojen ja korkeakoulujen perustaminen halki Suomen. Virolaisen opetusministerivuosiin osuivat myös Vanhan valtaus 1968 ja opiskelijaliikkeen radikalisoituminen. Virolainen asettui myös kannattamaan radikaalin opiskelijasiiven ajamaa yliopistojen hallintouudistusta ja piti tätä yllä näkyvästi 1970 eduskuntavaaleissa.
Keskustapuolue kärsi 1970 vaaleissa murskaavan vaalitappion. Virolaista arvosteltiin tuolloin voimakkaasti puolueen sisällä, mutta säilytti paikkansa lupaamalla palauttaa puolueen peruskannattajien luokse. 1970-luvulla Keskustapuolue alkoi jälkeen korostaa maaseutua ja maatalouspolitiikkaa.1970-luvulla Virolainen toimi valtiovarainministerinä Kalevi Sorsan I hallituksessa 1972- 1975 ja maatalousministerinä Sorsan II hallituksessa 1977- 1979. Virolainen piti huolta, että Sorsan punamultahallitukset toteuttivat vahvaa aluepolitiikkaa. Samalla myös maaseutuväestön asiat pidettiin esille niiden ohjelmissa. Virolainen luopui ministerin tehtävistä viimeisen kerran 1979 ja siirtyi eduskunnan puhemieheksi.
Virolaisen ja presidentti Kekkosen välit alkoivat huonontua 1970-luvulla. Lopullinen välirikko heidän välillään tapahtui vuoden 1979 eduskuntavaalien jälkeen. Virolainen hävisi Keskustapuolueen puheenjohtajuuden nuorelle Paavo Väyryselle. Virolaisen avioero ja suhde kansanedustaja Kyllikki Stenrosiin laski hänen suosiotaan. Virolainen avioitui Stenrosin kanssa 1981. Virolainen putosi myös eduskunnasta vuoden 1983 vaaleissa 38 edustajavuoden jälkeen.
Virolainen nautti silti suosiota Keskustapuolueen kentällä. Presidentti Kekkosen erotessa virastaan 1981 äänesti Keskustapuolue Kuopion puoluekokouksessaan presidenttiehdokkaakseen Virolaisen. Virolainen tuli kolmanneksi SDP:n Mauno Koiviston ja Kokoomuksen Harri Holkerin jälkeen 16,9 prosentilla äänistä ja 53 valitsijamiehellä.
Virolainen ei halunnut päättää pitkää poliittista uraansa eduskunnasta putoamiseen, joten hän palasi Arkadianmäelle vuoden 1987 vaaleissa ja luopui kansanedustajuudestaan ja politiikasta 1991. Hän kuului sotien jälkeisen ajan merkittävimpiin suomalaisiin poliitikkoihin. Virolainen on toiminut myös pisimpään kansanedustaja, yhteensä 42 vuotta. Hän on myös Suomen pitkäaikaisin ministeri yhteensä 6169 ministeripäivällään.

Teokset:
• Pöytäkirjat puhuvat, 1948
• Maaseutuhenkinen elämänkatsomus 1949
• Maatalousmaan arvioimisesta ja arvosta Suomessa vuosina 1934-38, 1951 väitöskirja
• Karjalainen kotikylä, 1955
• Maalaisliiton johtavat aatteet, 1961
• Pääministerinä Suomessa, 1969
• Ainoa vaihtoehto- poliittinen Keskusta 1971
• Kuka ottaa vastuun?, 1978
• Onko valta kansalla, 1981
• Yöpakkasista juhannuspommiin, 1982
• Yhden äänen presidentti, 1985
• Sanoi Paasikivi, 1983
• Vallankäyttö Kekkosen kaudella, 1986
• Karjalaiset Suomen kohtaloissa, 1988
• Siirtokarjalaiset 1941-44. 1989
• Viimeinen vaalikausi, 1991
• Polun varrelta, 1993
• Kuvat kulkevat, 1994
• Vain pieni kansanlaulu, 1994 (cd-äänilevy)
• Politiikan puolustus, 1996
• Kolmas elämä, 1998, yhdessä Kyllikki Virolaisen kanssa

Puolueettomuus ja suomettuminen, Virolaisen kommentit
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=129&a=1199

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=&a=2462

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1093

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=123&a=1104

Elävä arkisto Johannes Virolainen
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=johannes+virolainen&k=&m=

Sorsa nousee pääministeriksi
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=4523

Kalevi Sorsa Pyykön haastattelussa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=1094

Kalevi Sorsa – aatteen mies
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518

Puoluejohtaja Kalevi Sorsa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=518&a=4529

Elavä arkisto Kalevi Sorsa
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&g=&n=+kalevi+sorsa&k=&m=

Lähdeaineisto:
Vuosikirja 1978
Jukka Seppinen: Isänmaan asiat Johannes Virolaisen elämäkerta

Martti Vaino voitti Euroopan mestaruuden

Prahan EM-kisat yleisurheilussa olivat järjestyksessä 12. ja päättyivät Suomen kannalta riemukkaasti syyskuun 3. päivänä Tsekkoslovakian pääkaupungissa. Suomen mitalisaalis kasvoi päätöspäivän kaksinkertaiseksi, kolmesta kuuteen mitaliin. Epävirallisessa, mutta yleisesti tunnustetussa maitten välisessä pistekilvassa Suomi saavutti seitsemännen sijan, mikä vastasi ennakko-odotuksia.
Kilpailun avauspäivänä, elokuun 29. päivänä 27-vuotias turkulainen insinööri Martti Vaino ylti taktisesti loistavasti läpiviedyssä 10 000 metrin kilpailussa voittoon. Vainiosta tuli ensimmäisen kilpailupäivän juhlituin voittaja ja samalla Suomen kisajoukkueen ainoa Euroopan mestari näissä kisoissa. Roomassa neljä vuotta aikaisemmin Suomi saavutti yhteensä neljä Euroopan mestaruutta ja 10 mitalisijaa. Naisjoukkue saavutti tuolloin puolet kirkkaimmista mitaleista. Prahassa Suomen naiset jäivät mitaleitta.

Martti Vainion hillitty, mutta samalla kylmäverinen suoritus toi Suomelle EM-kultaa 10 000 metrillä viidennen kerran. Aikaisemmin ovat EM-kultaa Suomelle tuoneet Ilmari Salminen (2 kertaa), Viljo Heino ja Juha Väätäinen.
Voittoajallaan 29.31,00 Vainio vei nimiinsä EM-kisaennätyksen, jonka hän riisti Juha Väätäiseltä ja myös Suomen ennätyksen, josta joutui luopumaan Lasse Viren. Lasse Virenin kisahaaveet kaatuivat jalkavammaan.
Mitalitaistelussa veti Neuvostoliitto pisimmän korren. Saalis oli komea, 13 kultaa, 12 hopeaa ja 11 pronssia. DDR oli toisella sijalla, tulos 12-9-10, ja Länsi-saksa kolmas 4-2-2. Seuraavat olivat Puola, Iso-Britannia ja Suomi. Neuvostoliitto ja DDR hallitsivat kisoja.

Koleasta ja sateisesta säästä huolimatta syntyi kolme maailmanennätystä. DDR:n Marita Koch juoksi 400 m ennätysaikaan 48,94, ja N-L:n Tatjana Selenzova pyyhkäisi 400 m aidat niinikään ME-ennätysaikaan 54,89. Vilma Bardauskiene, N-liitto, saavutti maailmanennätyksen 7,09 pituushypyssä jo ennen loppukilpailua, ja italiatar Sara Simeoni sivusi omaa korkeushypyn ME:ään 2.01. Kisojen juoksukuninkaaksi kohosi Italian sprintteri Pietro Mennea. Hän vei voitot sekä 100 että 200 metrillä ja noteerasi 4x400 m loppuviestissä uskomattoman ajan 44,2 sekuntia.

Lupaavia suomalaisten suorituksia nähtiin Prahassa useita. Maileri Antti Loikkasen esitys 1500 m loppukilpailussa lienee ylivoimaisin näyte tästä. Juoksu sujui suunnitelmien mukaan ja maalissa tuli kovassa seurassa saavutettu viides sija tuloksella 3.37,5.
Antti Kalliomäkeä monet arvostavat 70-luvun seiväshyppääjänä. Voittoja on kertynyt monenlaisia mm. hopeamitali Montrealin olympialaisista. Prahaan Antti lähti voitosta kilpailemaan, mutta oli jo kerran kotimaassa menettänyt seiväshypyn Suomen ennätyksen nuorelle Rauli Pudakselle. Oli tosin napannut sen takaisin. Mukana Prahan matkalla oli myös Rauli Pudas ja yhdessä miehet järjestivät todellisen jännitysnäytelmän käydessään mitalitaistelua Neuvostoliiton Vladimir Trofimenkoa vastaan. Sää oli huono, mikä haittasi kilpailua. Loppukilpailun todellinen yllättäjä oli Rauli Pudas, joka hyvällä onnella selvitti 545. Rima nousi kannattimillaan, mutta ei pudonnut. Näytti kovasti sirkustempulta, mutta oli pronssin arvoinen suoritus. Trofimenkon voittotulos oli 555, Kalliomäen selviytyessä hopealle tuloksella 55.

Markku Tuokon, Arto Bryggaren ja Ismo Toukosen ansiosta Suomi saavutti EM-kisojen viimeisenä kilpailupäivänä elokuun 3. päivänä kolme mitalia kokonaissaaliin näin noustessa kuuteen mitaliin. Markku Tuokko onnistui neljännellä heitollaan, joka kantoi kiekon 64,90. DDR:n ME-mies Wolfgang Schmidt voitti tuloksella 66,82. Tuokko oli toinen.
Arto Bryggare toi uudella SE-ajalla 13,56 Suomelle pronssia 110 m aitajuoksun loppukilpailussa.
Esteellä kompuroiminen ja pakon edessä sen ohitse juokseminen oli maksaa Ismo Toukoselle pronssimitalin 3000 metrin estejuoksussa. Onneksi Toukosen ja Michael Karstin teko lopulta sai tuomariston siunauksen ilman kilpailusta poissulkemista. Tätä pronssia luonnehdittiin Suomen yllätysmitaliksi. Puolan Bronislaw Malinowsky oli kilpailun ylivoimainen voittaja.
Italian Venanzio Ortis voitti 5000 m juoksun ajalla 13.28,5. Tuore Euroopan mestari Martti Vainio oli kuudes ennätysajallaan 13.29,7.

Suomi 240 – Ruotsi 168

Suomen ja Ruotsin välistä vuotuista yleisurheilumaaottelua pidetään yleisurheilumaailmassa suurimpana ja merkittävimpänä alallaan. Ottelun maine joutui ensi kertaa Helsingin olympiastadionilla vakavasti puntariin elokuun 12. – 13. päivinä. Ottelu ei vastannut odotuksia. Piste-ero oli suurempi kuin koskaan aikaisemmin, 72 pistettä. Suomi voitti lukemin 240-168. Naisten kamppailu oli tasaisempi, mutta Suomi vei voiton numeroin 85-72.

Erkin kommentti: Mikä oli dopingin osuus tuon ajan yleisurheilutuloksissa. Se on jäänyt selvittämättä.

Katso Yleisurheilun EM-kisat Prahassa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=18&t=483&a=4233

Katso Vainiolle 10 000 m Euroopan mestaruus
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=18&t=483&a=709


Lähdeaineisto:
Vuosikirja 1978

Hiihdon MM-kisat Lahdessa

Kolme neljästä vuoden 1958 hiihdon maailmanmestarista johti Lahden MM-kisojen lippuvartiota, kun kisojen avajaiset suoritettiin illan suussa helmikuun 17. päivänä. Avajaismarssin keulassa kulkivat Paavo Korhonen, Juhani Kärkinen ja Veikko Hakulinen kukin Suomen lippua kantaen. 27:n osallistujamaan joukkueet olivat etukäteen nimenneet lipunkantajansa, joita ei kuitenkaan tarvittu. Syynä siihen, että mm. Suomen joukkueen lipunkantaja Juha Mieto sai tyytyä esimarssijan osaan, oli Kiinan kansantasavallan eli Taiwanin päätös MM-kisoihin mukaan lähtemisestä. Joukkue oli ilmoitettu mukaan, mutta oli aikaisemmin jäänyt kisoista pois. Joukkue saapui kuitenkin paikalle viime tingassa, eikä hyväksynyt tarjottua lippua. Järjestelytoimikunta kävi viime hetken neuvotteluja ulkoministeriön kanssa ja tuloksena oli se, että kaikki liput jätettiin ohimarssista pois.

Suomen suurimmat toiveet MM-kisoissa oli rakennettu Juha Miedon ympärille, ja tiedettiin, että hän oli tähdännyt lähinnä 30 km:n matkalle. Siinä toiveet kuitenkaan eivät täyttyneet, kun ensimmäinen miesten pituushiihto pääsi alkamaan helmikuun 19. päivänä. Mahtavan yleisöjoukon, 20 000 henkilöä, kerännyt 30 km oli Neuvostoliiton juhlaa. Neuvostoliiton Sergei Saveljev vei voiton vakuuttavasti. Toiseksi tuli hänen maanmiehensä Nikolai Zimjatov neljä sekuntia ennen kilpailujen suuryllättäjää Puolan Josef Luszczekia. Suomen paras oli Matti Pitkänen. Juha Mieto jäi seitsemänneksi. Risto Kiiskinen oli 16. ja Arto Koivisto 29.

Tampereen Pyrinnön Hilkka Riihivuori avasi Suomen mitalitilin helmikuun 18. päivänä. Hilkka suoritti hurjan loppuvedon naisten kympillä ja se riitti pronssimitaliin. Hänen edellään olivat kuitenkin N-liiton Zinaida Amosova ja Raisa Smetanina. Taina Impiö oli viides, Helena Takalo 13. ja Marjatta Hämäläinen 23.
Ensimmäinen kilpailupäivä päättyi pikkumäen kilpailuun, jossa DDR vei kaksoisvoiton. Vasta 18-vuotias Mathias Buse voitti ja toisena oli hänen maanmiehensä Henry Glass. N-liiton Aleksei Borovitin oli kolmas. Suomalaisista Pentti Kokkonen sijoittui viidenneksi, Tapio Räisänen kuudenneksi, Jari Puikkonen 12. ja Jouko Törmänen 15. sijalle.

Kaksoisvoitto

Vatsavaivaisena10 km hiihtänyt Helena Takalo oli nyt huippuvireessä ja suoritti loppukirin, joka oli vertaansa vailla. Kilometriä ennen maalia Takalo oli neljäntenä edellään N-liiton Smetanina ja Kulakova sekä Hilkka Riihivuori, joka pystyi nyt vaihtamaan kympin pronssimitalinsa hopeiseen. Helenan ja Hilkan aikaero oli melko tasan viisi sekuntia. Taina Impiö oli 9. ja Marja Auroma 19.
20 km:n matka oli ensi kertaa MM-kisojen ohjelmassa helmikuun 25. päivänä. N-liiton Zinaida Amosova voitti toisen henkilökohtaisen mestaruutensa ennen Galina Kulakovaa ja Helena Takaloa. Hilkka Riihivuori oli neljäs, Taina Impiö 13. ja Marja-Liisa Hämäläinen 16.

Viestivoitto

Helmikuun 22. päivänä Suomen tytöt kruunasivat kisamenestyksensä kirkkaimmalla mitalilla voittamalla kultaa 4 x 5 km viestissä. Kolmannen osuuden loistavasti hiihtänyt Hilkka Riihivuori, 25, ratkaisi helmikuun 22. päivänä MM-kisojen naisten 4 x 5 km viestin Suomen eduksi. 21-vuotias Taina Impiö suoritti taktillisesti täydellisen avaushiihdon tullen ensimmäisenä vaihtoon. Marja-Liisa Hämäläinen joutui toisella osuudella päästämään sekä Neuvostoliiton että DDR:n tytöt ohitseen, mutta tämän Hilkka Riihivuori korjasi hiihtäen kiinni melkein mahdottomalta näyttäneen etumatkan.
Ankkurina hiihti Helena Takalo, 30. Vaikka Helena hyvinkin vaihdossa olisi päässyt johtoasemaan, hän tyytyi jäämään N-liiton Galina Kulakovan vanaveteen odottamaan parempaa ohitustilannetta. Sopiva tilanne tuli kolmen kilometrin kohdalla, jolloin Helena meni menojaan jättäen sekä Kulakovan että DDR:n Christel Meinellin taakseen. Suomen tytöt olivat voittaneet kaksi kultaa, yhden hopean ja kaksi pronssimitalia.



















Josef Luszczek Puolasta ja Juha Mieto Suomesta

50 km:n voitto Ruotsiin

Ruotsin Sven-Åke Lundbäck johti 50 km:n hiihtoa helmikuun 26. päivänä käytännöllisesti katsoen alusta loppuun asti. 10 km:n kohdalla johdossa oli Suomen Matti Pitkänen. Lundbäckin voitto oli kiistaton, 51 sekuntia ennen Evgeni Beljajevia ja 1.09 ennen kisojen yllätysnimeä Jean-Paul Pierratia. Pertti Teurajärvi oli 15. ja Heikki Torvi 31. Juha Mieto oli 44.
Miesten viesti hiihdettiin 23. helmikuuta, ja nyt oli Ruotsin vuoro voittaa. Mestarijoukkueessa hiihtivät Sven-Åke Lundbäck,30, Christer Johansson,27, Tommy Limby, 30, ja Thomas Magnusson, 27.
Suomen joukkue, johon kuuluivat Esko Lähtevänoja, Juha Mieto, Pertti Teurajärvi ja Matti Pitkänen oli toisena. Pronssi meni Norjaan.
Kurikan Juha Mieto voitti Lahden MM-kisojen mitalinsa taistelemalla helmikuun 21. päivänä. Mitali ei ollut kultaa, vaikka siihenkin oli edellytyksiä. Jussi sai tyytyä pronssiin. Pikamatkan korkeimmalle palkintokorokkeelle kiipesi kisojen suurin yllättäjä, 21-vuotias puolalaisnuorukainen Josef Luszczek, jonka loppukiri oli ylivoimainen. N-liiton Evgeni Beljajev oli toisena maalissa ripeän puolalaisen jälkeen. Matti Pitkänen oli jälleen neljäntenä, Pertti Teurajärvi 12. ja Pentti Vahvaselkä 32.

Räisänen voitti suurmäen

28-vuotias kajaanilainen rakennusmestari Tapio Räisänen voitti suurmäen maailmanmestaruuden helmikuun 26. päivänä vain kourallisen yleisöä katsellessa tyylinäytettä Stadionilla. Suurmäen kilpailua jouduttiin voimakkaan tuulen vuoksi siirtämään vuorokaudella, eikä yleisö vielä aamutunneilla ollut ehtinyt stadionille. Taistelu kullasta oli äärimmäisen tiukka. Itävallan Alois Lipburgeriin piste-ero oli vain 0,3 pistettä. Jouko Törmänen oli suurmäessä kuudes, Pentti Kokkonen 12. ja Jari Puikkonen 39.
Yhdistetyn kilpailussa Rauno Miettinen tuli toiseksi. Voiton vei DDR:n Kondrad Winkler. DDR:n Ulhrich Wehling oli kolmas. Jouko Karjalainen oli kahdeksas, Jukka Kuvaja 16. ja Jorma Etelälahti 17.

Katso Hiihdon MM-kisat Lahdessa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191

Katso Naisille huima viestivoitto Lahdessa
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191&a=691

Katso Takalolle pikamatkan MM
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191&a=688

Katso Mieto lipsui MM-pronssille
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191&a=690

Katso Miesten viesti
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191&a=6706

Katso Tapio Räisäselle voitto suurmäessä
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=3&ag=87&t=191&a=6723

Erkin kommentti: Doping oli tuohon aikaan käytössä urheilussa. Mikä oli dopingin osuus Lahdessa ja ketkä sitä käyttivät? Se on jäänyt selvittämättä

Lähdeaineisto:
Vuosikirja 1978

Oulun lentokonekaappaus ja Arno Lamminparras

Oulun lentokonekaappaus tapahtui 30. syyskuuta vuonna 1978, kun Finnairin Caravelle-lentokone kaapattiin kotimaan lennolla 405 Oulusta Helsinkiin. Kaappaaja Aarno Lamminparras (s. 1941 Kemijärvi) oli tekohetkellä 36-vuotias merkonomi, entinen urakoitsija, jonka omistama vientiyhtiö oli juuri tehnyt konkurssin. Koneessa oli viisi miehistön jäsentä ja 43 muuta matkustajaa, joihin kuuluivat myös Lapista esiintymismatkalta palaava säveltäjä Aarno Raninen ja laulaja Monica Aspelund.

Matkan aikana alkoholia nauttinut Lamminparras esitti sotilaspassinsa ja pyysi lentoemäntä Merja Ervastilta lupaa päästä ohjaamoon, ja kapteeni Tauno Rajakangas suostui pyyntöön. Kun kone lähestyi Helsinki-Vantaan lentoasemaa, Lamminparras pakotti koneen hallintaansa käsiaseella uhaten ja lukitsi ohjaamon oven. Kaappaaja määräsi kapteenin ja perämies Lasse Peltosen kehottamaan matkustajia valmistautumaan pakkolaskuun.

Lamminparras päästi koneen laskeutumaan Vantaalle vasta hiukan ennen kuin polttoaine loppui, ja miespuoliset matkustajat vapautettiin. Sen jälkeen kaappaaja käski koneen lentää takaisin Ouluun.
Oulussa Lamminpartaaseen saatiin yhteys, ja koneeseen nousi puolueeton lakimies tuomari Juhani Vatanen. Kaappaaja vaati saada yhteyden kahteen Helsingin Sanomien toimittajaan, Martti Heikkiseen ja Seppo Kievariin. Heidät hän halusi tavata Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Lunnaat

Lentoyhtiön kaikki johtavat virkailijat Gunnar Korhosta myöten työllistettiin tapahtumarikkaan yön aikana. Kaappaaja vaati ensimmäisellä Oulussa käynnillä 500.000 markkaa. Rahat kuittasi miehen vaatimuksesta hänen vaimonsa. Kaunialan sotavammasairaalan ja SOS-lapsikylän edustajat odottivat valmiina kuittaamaan Helsingissä kaappaajan heille vaatimat loput lunnasrahat. Pankkien avustuksella rahat saatiin nopeasti kokoon.

Jätettyään rahat vaimolleen kaappaaja pakotti koneen takaisin Vantaalle, jonne kone laskeutui klo 00.33. Siellä Lamminparras vastaanotti vielä 150 000 markan lunnaat. Samaan aikaan toimittaja Kievari sopi kaappaajan kanssa uudesta rahasummasta. 105 000 Suomen markkaa maksettiin Kievarille. Kaappaaja lupasi vapauttaa panttivangit lukuun ottamatta Vatasta.

Panttivankeja

Kaappaushetkellä Caravellessä oli viiden hengen miehistön lisäksi 44 matkustajaa. Näin suurta panttivankimäärää 37-vuotias kaappaaja, joka koulutukseltaan oli merkonomi, ei kuitenkaan halunnut. Ensimmäisellä paluulennolla Ouluun koneessa oli kuitenkin vielä panttivankeina kahdeksan naismatkustajaa, kaappaajan vaatima ”puolueeton lakimies”, koneen kapteeni, perämies sekä yksi lentoemäntä. Yöllä Helsinkiin palattaessa vapautettiin raskaana oleva naishenkilö, mutta miehistön vaihtoon ei suostuttu.

Monica Aspelund

Kaapatussa koneessa olivat esiintymismatkalta Lappiin palaamassa säveltäjä Aarno Raninen ja laulaja Monica Aspelund. Raninen oli niiden joukossa, jotka Helsingissä määrättiin jättämään kone. Laulajatähti jäi panttivangiksi koneeseen.

Peruutuksia

Neljä vuorokonetta jouduttiin kaappauksen johdosta ohjaamaan toisille kentille. Helsinki-Vantaan kenttä suljettiin kokonaan runsaan tunnin ajaksi.

Uhkauksia

Konekaappari Aarno Lamminparras on syntynyt Sodankylässä 1941. Hänen omistamansa vientiyhtiö oli tehnyt konkurssin ja sitä koskeva oikeusjuttu oli keskeneräinen. Pitkään hermostuneesti käyttäytynyt kaappaaja oli jo pari viikkoa ennen kaappausta uhannut tehdä konekaappauksen. Konekaappauslennolle lähdettäessä ei matkustajia Oulussa tutkittu.

Välittäjä

Caravelle-kone laskeutui Helsinkiin kello 00.33. Välittäjänä toiminut tuomari Juhani Vatanen luovutti lunnasrahat kaappaajalle klo 1.30. Loput panttivangeista päästettiin koneesta kello 2.15 ja 15 minuuttia myöhemmin kone nousi jälleen, tällä kertaa oli suuntana Amsterdam, jonne kone saapui 1. lokakuuta klo 04.45 aamulla. Tankkauksen jälkeen kaappari määräsi koneen taas ilmaan kello 5.15 suuntanaan Tukholma. Suunnitelmaa muutettiin, ja kone laskeutuikin Vantaalle klo 7.37, jossa kaappaajalle luovutettiin jälleen 100 000 markkaa. Sitä ennen hän oli luvannut poliisiradion kautta antautuvansa seuraavana päivänä, mikäli saisi viettää vuorokauden perheensä kanssa kotonaan Oulussa.

Kone nousi Helsinki-Vantaalta hiukan yli klo 8.00 suuntanaan lähtöpaikka Oulu. Kaappaaja vaati autoa ja kuljettajaa lentokentälle. Kun kone laskeutui Oulun lentoasemalle, miehistö oli ollut koneessa yhteensä 20 tuntia. Kaappaaja matkusti kentältä suoraan kotiinsa — hän oli kuitenkin suostunut antautumaan heti seuraavana päivänä. Poliisi suoritti Lamminpartaan pidätyksen silti jo samana päivänä klo 16.45. Hänet siirrettiin Oulusta keskusrikospoliisin säilöön Helsingin Ratakadulle odottamaan oikeuskäsittelyä.

Mielentilatutkimuksen mukaan Lamminparras oli tekohetkellä alentuneesti syyntakeinen. Tapahtumasarjan motiiveista ei ole varmuutta, mutta teon taustalla lienee epäonnisia liiketoimia ja mielenterveysongelmia. 9. huhtikuuta 1979 Vantaan kihlakunnanoikeus tuomitsi Lamminpartaan seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä kaappauksesta. Hän joutui maksamaan korvauksia lentokoneen matkustajille, Finnairille, Ilmailuhallitukselle ja Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle.
Lamminparras vapautui vankilasta 16. huhtikuuta 1982 ja muutti Ruotsiin. Lamminparras elää nykyisin toisella nimellä.

Aarno Väinämö Lamminparras

Vantaan kihlakunnanoikeus tuomitsi Aarno Väinämö Lamminpartaan (s. 11. lokakuuta 1941 Kemijärvi) 9. huhtikuuta 1979 seitsemäksi vuodeksi ja yhdeksi kuukaudeksi vankeuteen täyttä ymmärrystä vailla tehdystä ilma-aluksen kaappauksesta sekä lisäksi maksamaan korvauksia Finnairille 180 763 markkaa, Ilmailuhallitukselle 24 874 markkaa, Helsingin yliopistolliselle keskussairaalalle 21 634 markkaa, todistajanpalkkioita 1 276 markkaa sekä lisäksi kaapatun koneen matkustajille noin 3 000 markkaa. Helsingin hovioikeus piti Lamminpartaalle langetetun tuomion ennallaan ja Korkein oikeus vahvisti sen joulukuussa 1980.
Aarno Lamminparras vaihtoi vapautumisen jälkeen nimensä ja asuu nykyään Ruotsissa. Hän vapautui vankilasta vuonna 1982, istuttuaan tuomiostaan puolet. Ennen lentokonekaappausta hän työskenteli toimitusjohtajana Oulun Vienti -nimisessä yrityksessä, joka meni konkurssiin vuonna 1976, ja vientiyhtiön konkurssiin liittyvien asioiden vuoksi hän istui vielä 103 vuorokauden vankeusrangaistuksen aiemman tuomionsa jälkeen. Lamminparras on asunut vakituisesti Ruotsissa vuodesta 1984. Hän työskenteli siellä linja-auton ja invabussin kuljettajana suoritettuaan bussinkuljettajan kortin, kunnes jäi sairaseläkkeelle vuonna 1989 tapahtuneen työtapaturman jälkeen. Hän palasi työelämään vuonna 2001 omassa siivousalan yrityksessään, jonka hän myi vuonna 2009.

Lamminparras on ollut kahdesti naimisissa. Hänen ensimmäinen avioliittonsa päättyi hänen vankeusaikanaan, ja hän avioitui toisen vaimonsa kanssa vuonna 1989. Hän on toiminut 1990-luvun alkupuolelta asti Parkinsonin tautia sairastavan vaimonsa omaishoitajana.

Katso YLE Elävä arkisto
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=270&a=1188

Monica Aspelund ja Lapponia
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=8&ag=75&t=369&a=2894

Lähdeaineisto:
Vuosikirja 1978
Wikipedia

Vuosi 1978 Urho Kekkosen päiväkirjassa

Vuoden 1978 presidentinvaalien lopputulos oli käytännössä ratkaistu jo keväällä ja kesällä 1975, kun valtaosa puolueista oli asettunut Kekkosen taakse. Vaalikampanjan myöhemmässä vaiheessa Kekkosen kilpakumppanit hertyivät sellaiseen syyttelyyn ja kritiikkiin, että hän katui katkerasti suostumistaan enää ehdokkaaksi.
Valitsijamiehet kokoontuivat 15.2.1978 ja juhlallinen vaalitoimitus vietiin läpi tunnissa. Yllätyksetön se ei kuitenkaan ollut. Kekkonen sai odotetun ehdottoman enemmistön jo ensimmäisessä äänestyksessä, mutta kuitenkin yhden äänen vähemmän kuin hänen valitsijamiestensä luku olisi edellyttänyt. Yksi hänen valitsijamiehistään lipesi äänestämään Raino Westerholmia. Näin lopputulos muodostui seuraavaksi: Kekkonen 259 ääntä, Westerholm 25, Vennamo 10 ja Salonen 6.

Riidoista ja skismoista huolimatta Kekkonen antoi uuden hallituksen muodostamistehtävän Sorsalle. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun edellisen ministeristön muodostaneet viisi puoluetta olivat ilmoittaneet olevansa valmiit jatkamaan entisellä pohjalla.
Käytännössä presidentinvaalien jälkeisen uuden hallituksen muodostaminen tapahtui siten, että Sorsa ilmoitti presidentille 2.3. peruuttavansa aiemmin esittämänsä eropyynnön. Sen jälkeen hallitus (IIb-versio) ryhtyi jatkamaan työtään, nyt vain parlamentaariselta pohjaltaan kaventuneena.

Toukokuuhun 1978 ajoittuu yksi Kekkosen viimeisistä nk. suurista ulkopoliittisista aloitteista. Sen virikkeenä oli NATO:n käynnistämä euro-ohjuksia koskeva sisäinen päätöksentekoprosessi. Kekkonen päätyi esittämään, että Pohjoismaat ryhtyisivät oman etunsa nimissä keskenään ja yhdessä asianomaisten suurvaltojen kanssa neuvotteluihin asevalvonnasta. Tavoitteena hän esitti erillisen Pohjoismaita koskevan sopimusjärjestelyn, joka mahdollisimman tehokkaasti eristäisi ne ydinasestrategian ja erityisesti uuden ydinaseteknologian vaikutuksilta.

Ustinov saapui 10.7.1978 mukanaan suuri seurue ja tasoltaan korkea seurue. Jo matkalla lentokentältä majapaikkaan hän korosti isännälleen puolustusministeri Taisto Tähkämaalle, että koska NATO harjoittelee Pohjois-Norjassa, tulisi myös Suomen ja Neuvostoliiton sen vastapainoksi harjoitella yhdessä.
Kekkosen taivuttelun Ustinov aloitti heti saunaan päästyä. Hän korosti maiden asevoimien välisten suhteiden tiivistämisen tärkeyttä ja ehdotti mm. yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkosen vastaus oli yksiselitteisen torjuva. ”Tilanne ei ole sama kuin vuonna 1948. Koko maailmassa oli tapahtunut positiivista kehitystä ja näin oli erityisesti tapahtunut Suomen ja Neuvostoliiton välisissä suhteissa. Ei pidä mennä mihinkään sellaiseen, mikä heikentäisi Suomen saavuttamaan kansainvälistä asemaa.”
Sen jälkeen Kekkonen ei enää asiaan kajonnut, vaikka Ustinov ja mukana ollut suurlähettiläs Stepanov toistuvasti palasivat asiaan.

Suomessa Sorsan toinen hallitus oli syönyt eväänsä vuoden lopulle saavuttaessa. Yhtenä syynä toiminnan halvaantumiseen oli se, että puolueet ja niiden edustajat tähyilivät jo malttamattomina muutaman kuukauden päässä odottaviin eduskuntavaaleihin.

Tammikuu
2.1. Stepanovin luona päivällisillä. Stepanov kertoi, että heidän käsityksensä mukaan Hawk-koneiden osto Englannista Suomeen on Pariisin rauhansopimuksen vastainen: liian paljon kalustoa.
9.1. Stepanov luonani. Esitti Brezhnevin kirjeen neutronipommista. Sekä minulle tarkoitetun kirjeen Siilasvuosta.
11.1. Virolainen tarjosi kokoomukselle paikkaa uudesta hallituksesta. Sos.dem. vastaan.
13.1. Perttunen kuullut Moskovasta. Brezhnevin sairaus niin paha, että hänen ei uskota toipuvan. Mutta mitä tilalle?
15.1. Vaalipäivä.
27.1. Wallenberg, Mileikowski, Mattilat, Hallamat, Jaakko Ihamuotila + minä. Kostea ilta. Camilla Tötterman.
31.1. Sorsa: kysyykö hän Koivistoa valtionvarainministeriksi. Minä: Kysy toki. Minä en tulisi.

Helmikuu
5.2. Erkki Kivalo + rva iltateellä. Unettomuuteni. Ei apua lääkkeistä. Tee pois illalla. Sydän terve.
10.2. Suomen ja NL:n suhteissa jollakin tavalla vikaa. Stepanov on useaan otteeseen puhunut, että Suomella on enemmän lentokonekalustoa kuin Pariisin rauhansopimus sallii.
13.2. Sain kirjeen Väyryseltä. Hän kertoi, että eräs Moskovan suurlähetystön nuorimmista virkamiehistä on kertonut rva Hallamaan saneen kuulla minulta, että haluan vaihtaa ulkoministerin. Soitin Väyryselle, että en ole puhunut moista rva Hallamaalle, enkä muille.
14.2. Sorsa soitti. SKP on luopunut kannaltaan tukea hallitusta. SKP on siirtynyt aktiivisesti lähtemään hallituksesta.
15.2. Tasavallan presidentin vaali. Minä 259, Westerholm 25, Vennamo 10, ja Salonen 6.
18.2. Hetemäki luonani. Kiihtyneenä selvitti kuinka monta virhettä devalvaatiopäätöksen yhteydessä tehtiin. Koivisto valehteli lehdistölle.
21.2. Sorsa ilmoitti, että kaikki 5 suurta puoluetta ovat valmiit entisellä pohjalla muodostettavaan hallitukseen. Annoin Sorsalle sen hallituksen muodostamisen.
25.2. Lahdessa MM-kilpailuja seuraamassa. Hyvät hiihtokelit.

Maaliskuu
1.3. Valan vannominen.
6.3. Virolainen esittää maisteri Hannulaa (sd.) nimitettäväksi maataloushallituksen ylijohtajaksi. Hannula on Sorsan poliittinen sihteeri. Ihamuotila hurjana Hannulaa vastaan.
15.3. Israel aloitti hyökkäyksen Libanonia vastaan. Kosto PLO:n suorittamaa terroritekoa vastaan.
16.3. Italian Aldo Moro siepattiin.
21.3. Otin Jussi Mäkisen vastaan Kivalon kanssa. Jussi on surkean näköinen. Pyytää 2 vuoden dispoaikaa.
30.3. Zimjanin ja Stepanov luonani.

Huhtikuu
2.4. Kun Gromyko oli Linnassa, osoitti mitä parhainta kiitollisuutta Suomea ja minua kohtaan ei vaan bilateraalisten suhteiden vaan koko kehityksen osalta.
11.4. Terveystarkastus. Verenpaine 135-85. Senkka 4., sydän koko ennallaan, maksa hyvä, vatsa normaali, hemoglobiini 150g/. Halonen: ei siitä parane. Kaikki on niin hyvin.
15.4. Leike, jossa professori Paavo Kastari palaa Kekkosen 70-vuotispäivänään esittämään Suomen oikeuslaitoksen kritiikkiin.
17.4. Perttunen luonani. Kertoi ”yhteistyöliitosta”, jonka ovat perustaneet kokoomuksen nuoremmat johtajat (Kanerva, Virmavirta, Mykkänen) ja Karjalainen, Immonen ym. Kyseessä on poliittinen yhteistyö. Ovat harkinneet Perttusta johtoonsa.

Toukokuu
7.-8.5.Puhe Tukholmassa 8.4.. Leike, jossa tämän Kekkosen viimeisten vuosien merkittävimpiin ulkopoliittisiin kannanottoihin ja aloitteisiin kuuluneen puheen koko teksti.
12.5. Väyrynen: NL:n suurlähetystön miehet, jotka aikaisemmin puhuivat positiiviseen henkeen Karjalaisesta, ovat siitä luopuneet ja sanovat, että se tie on poikki.
15.5. Israelin Moshe Dayan saapui Suomeen. Minä lähdin kalalle Isojoelle.
16.5. Patolitshev ja Smeljakov luonani. Esittelin kaikki kauppaamme liittyvät avoimet kysymykset.

Kesäkuu
1.6. Leike, jossa kerrotaan ulkoasiainministeri Väyrysen toistaneen YK:n yleiskokouksen erityisistunnossa pitämässään puheessa Kekkosen toukokuussa pitämässään puheessa Kekkosen toukokuussa esittämän ehdotuksen, jonka mukaan Pohjoismaat tulisi eristää ydinasestrategian ja erityisesti uuden ydinaseteknologian vaikutuksilta.
2.6. Romanov luonani. Hän toi minulle Brezhnevin lahjana kultakellon, jossa oli Brezhnevin nimikirjoitus sekä kellon taustapuolella Brezhnevin kuva.
9.6. Leike, jossa puheenjohtaja Virolaisen kipakka vastaus pääministeri Sorsan SDP:n puoluekokouksessa Kepulle viskaamiin syytöksiin. Virolainen ennustaa, että ”viimeistään elokuussa hallituksen niitokset natisevat”.
21.6. Oikeuskansleri luonani. On huolestunut virkamiesten lahjomisesta.
27.6. Hallamat tulivat kalaan.

Heinäkuu
1.7. Kalalla Riskilässä. Sven Sevelius, Koski, Kalle Kaihari, Kake Rastas, Stepanov.
10.7. Ustinovin vierailu 10.7.-14.7.1978. Olin voinut varautua neuvotteluun, sillä Stepanov oli kertonut minulle selostaessaan kansainvälistä politiikkaa, että NL:n on siirryttävä kovalle linjalle.
15.7. Ustinov ainakin minun läsnä ollessani ylikorostetusti esitti, että niin kauan kuin minä olen Suomen tasavallan presidenttinä, kaikki menee hyvin.

Elokuu
2.8. Sutela minulle: NL alkanut kiinnittää lisääntynyttä huomiota Itämeren alueen joukkojensa toimintavalmiuteen.
15.8. Leikkeitä Kekkosen vierailusta Kostamukseen, missä hän muurasi yhdessä pääministeri Kosyginin kanssa vuoriteollisuuskombinaatin peruskiven.
18.8. Leike, jossa tehdään selkoa nimimerkkien Bartenjev ja Komissarov uudesta Suomen ja Neuvostoliiton suhteita käsittelevästä kirjasesta.
28.8. Luokseni pyrki NL:n asianhoitaja Krasavin, jolla oli lyhyt tiedonanto Moskovasta. On ollut puhetta, että Kostamuksessa vietettäisiin vihkiäisjuhla.
31.8. Hallitus hajoamassa maatalouskriisiin. Sanon sekä Sorsalle että Virolaiselle, että ei ole varaa kaataa hallitusta pikkuasiaan.

Syyskuu
3.9. syntymäpäivä Laukaalla. Illalla Helsinkiin.
4.9. Stepanov luonani. Hän kertoi, että Kostamuksen peruskiven muurausjuhla on 14-15.9. Kosygin tulee mukaan.
15.9. Kosygin suositteli, että Fidel Castro kutsuttaisiin Suomeen.
17.9. Palasin Kostamuksesta ja Petroskoista. Olin pitänyt Väyrystä kunnon miehenä, mutta mukana olleet kertoivat, että Väyrynen on luonteeltaan areä ja vihattu. 16.9. illalla oli sanonut Stepanoville: kummalle puolelle sinä kuulut, jos sota syttyy Suomen ja NL.n välillä. Stepa oli suuttunut kuin ilves. Onpa törkeää. Mansala oli kertonut, että ulkoasiainministereiden kokouksessa Väyrynen oli esiintynyt yhtä härskisti, huutanut ja teutaroinut. Ei tästä taida tulla mitään!
21.9. Stepanov luonani. Moskovasta oli lähetetty ja kyseessä Ustinovin kanta, että hän pysyy kannallaan.
22.9. Väyrynen palasi 23.9. Moskovasta. Vladimirov Väyryselle. NL ei halua sotaharjoituksia. Välien tulee olla ennallaan. Ustinov ei sotilas, vaan siviili.
23.9. Vladimirov: ei ole mitään poliittista järkeä muuta niitä erinomaisia suhteita, jotka vallitsevat Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
27.9. Olin pyytänyt Vladimirovin päivälliselle. Tarkoitus tiedustella, mitä hän tietää Ustinovin tapaamisesta.
29.9. Perttunen luonani. Oli ollut eräiden NL:n miesten kanssa kalalla. Paljon puhetta politiikasta. Vladimirov oli sanonut, että he pitävät Väyrystä liian nuorena ja kokemattomana, mutta seuraavat häntä.

Lokakuu
3.10. Stepanov tavannut Väyrysen, jolle Stepanov oli vakuuttanut, että Moskovassa ei ole tehty mitään uusia päätöksiä sotaharjoitushankkeesta.
12.10. Väyrynen luonani. NL:n ja Norjan välit poikkeuksellisen huonot. Sorsa lähtee USA:han. Suomen juuston vienti kärsinyt pahan takaiskun. Kossov on arvostellut Väyrystä.
15.10. Ahti Karjalainen soitti. Oli tavannut Vladimirovin, joka oli suoraan sanonut, että se oli Stepanov, joka suorastaan yllytti Ustinovia suuressa seurassa puhumaan yhteisistä manöövereistä. Vladimirovilla ja Stepanovilla erittäin huonot välit.
23.10. Mikojan kuoli 22.10.
27.10. Nobelin rauhanpalkinto jaettiin. Egyptin Anwar Sadatin ja Menahem Beginin kesken. Leike uutisesta, jossa mainitaan Kekkosen olleen ehdokkaiden joukossa. Kekkosen palkitsemista oli ehdottanut Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.
31.10. Stepanov palannut 2 kk kesälomalta. Stepanov: Kerran se on vielä selvitettävä tämä yya-sopimuksen tulkinta. En vastannut siihen. Minusta alkaa tuntua siltä, että jos Ustinovin ja Stepanovin lailla menetellään, niin en ole siinä mukana.

Marraskuu
3.11. 6.11. Neuvostoliiton suurlähetystössä vastaanotto. Ahti oli päivällisillä mukana, mutta aivan ympäripäissään. Näytti rumalta. Olavi Mattila oli vienyt Ahdin autollaan kotiin. Ei siitä enää miestä taida tulla.
17.11. Maarit lähti Amerikkaan. Palaa 3.12.
21.11. Perttunen kertoi, että kokoomus panee ennen vaaleja toimeen häväistyskampanjan minua vastaan, kuten aikaisempien vaalien alla.

Joulukuu
3.12. Maarit (Tyrkkö) palasi.
10.12. Lähtö aamulla valtiovierailulle Espanjaan. Vastaanotto oli sydämellinen.
19.12. Paavo Lipposen arvioi Immosen ja Siikalan teoksesta ”Suomi Kekkosen jälkeen”. Arvion henkeä kuvaa sen otsikko: ”K-linjasta jäljellä vain vallanhalu”.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi Urho Kekkosen päiväkirjat 4 ISBN 951-1-19251-5

Vuosi 1978 – Kekkonen torjuu Ustinovin

Kekkonen oli ollut presidenttinä yli 20 vuotta ja hänet oli valittu neljä kertaa, mutta jokaisessa voitossa oli karvas sivumaku. Ensimmäisellä kerralla 1956 ratkaisu oli yhden tuntemattoman valitsijamiehen varassa. Vastustajat väittivät, että toisella kerrallakin 1962 ratkaiseva ääni tuli Kremlistä. Kolmannella kerralla 1968 Kekkosta loukkasi Matti Virkkusen nousu haastajaksi ja Veikko Vennamon häikäilemättömän vaalitaistelun yllättävän hyvä tulos. Vuodenvaihteessa 1972-73 Kekkosen vastustajat runnottiin väkisin poikkeuslain tueksi kaaosmaisessa tilanteessa. Vuoden 1978 presidentinvaali oli Kekkoselle hyvitys kaikesta tästä, mutta siinäkin oli aimo annos apeutta. Vanha presidentti suostui yllättäen ehdokkaaksi kaksi ja puoli vuotta ennen valitsijamiesvaaleja keväällä 1975. Ja pyytäjänä oli yllättäen SDP.
Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov teki heinäkuussa 1978 virallisen vierailun Suomeen. Suurpolitiikassa puolustuskannalle joutuneen supervallan ylin sotilaskomentaja oli mahtinsa huipulla. Ustinov sai Suomessa lähes valtionpäämiehen kohtelun. Hän hämmästytti ja pelästytti Suomen puolustushallinnon johdon. Ensimmäisessä neuvottelussa hän otti esille kysymyksen YYA-sopimuksen mukaisen yhteistoiminnan valmistelusta jo rauhan aikana järjestämällä yhteisiä sotaharjoituksia. Hän uudisti ehdotuksen seuraavana päivänä Kekkoselle. Presidentti torjui ajatuksen heti.

Tammikuu
1. tammikuuta – Air Indian Boeing 747 räjähti lähellä Bombayta, 213 ihmistä sai surmansa.
3. tammikuuta – Helsingin Sanomat julkaisi palstallaan "Helsingin horisontti" toimittaja Raija Forsströmin jutun Työväentalolle esiintymään tulossa olleesta englantilaisesta punk-rock-yhtye Sex Pistolsista, jonka musiikin hän totesi olevan "rääväsuisen riiviölauman räkäistä raakkumista" ja kehotti että lastensuojelijat tai ympäristöhygieenikot voisivat estää moisten pääsyn Suomeen.
4. tammikuuta – Kansanäänestys Chilessä tuki Augusto Pinochetia.
5. tammikuuta Lastensuojelun keskusliitto lähetti vetoomuksen sisäasianministeriön ulkomaalaistoimistolle Sex Pistolsin maahantulon estämiseksi. Myös poliittiset nuorisojärjestöt antoivat yksimielisen julkilausuman yhtyeen maahantulon estämiseksi. Sisäministeri Eino Uusitalo eväsi Sex Pistolsilta työluvan ja maahantulon Suomeen 12. tammikuuta.
7. tammikuuta – Emilio Palma syntyi Antarktiksella ensimmäisenä ihmisenä historiassa.
8. tammikuuta – Mariaanien saariryhmä Tyynellämerellä siirtyi Yhdysvaltain osaksi.
10. tammikuuta – Toisinajattelija Pedero Jaoquin Chamorron salamurha johti levottomuuksiin Nicaraguan hallitusta vastaan.
14. tammikuuta – Sex Pistols piti viimeisen keikkansa San Franciscossa ja kolme päivää myöhemmin Johnny Rotten ilmoitti bändin hajonneen.
15. tammikuuta – Presidentin valitsijamiesvaalit alkavat
17. tammikuuta – Noin 10 000 ihmistä jäi kodittomiksi, kun Etelä-Afrikan hallitus hävitti Unibellin hökkelikaupungin. Viranomaiset väittivät asuntoja laittomiksi ja syyttivät asukkaita luvattomasta oleskelusta alueella.
18. tammikuuta – Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Yhdistyneen kuningaskunnan syylliseksi vankien pahoinpitelyyn Pohjois-Irlannissa, mutta merkkejä kidutuksesta ei todettu.
19. tammikuuta – Viimeinen Länsi-Saksassa valmistettu Volkswagen Kupla lähti Emdenin tehtaan kokoonpanolinjalta.
21. tammikuuta – Vainikkalasta Haminaan matkalla ollut säiliöjuna suistui kiskoilta Vehkalahdella, jolloin kuudesta rikkoutuneesta vaunusta valui yli 200 tonnia öljyä maastoon. Onnettomuuden syyksi arveltiin radan heikkoa kuntoa.
22. tammikuuta – Etiopia julisti Länsi-Saksan lähettilään ei-toivotuksi henkilöksi.
23. tammikuuta – Ruotsi kielsi ensimmäisenä maana otsonikerrosta vahingoittavien aerosolien käytön.
24. tammikuuta – Neuvostoliiton ydinkäyttöinen vakoilusatelliitti, Kosmos 954, putosi Kanadaan.
25. tammikuuta – Aulis Sallinen sai Pohjoismaiden neuvoston sävellyspalkinnon oopperastaan Ratsumies. Palkinnon arvo oli 75 000 Tanskan kruunua eli noin 50 000 markkaa.
25. tammikuuta – Työttömien määrän ilmoitettiin ylittäneen Suomessa 200 000 henkilön rajan. Työttömien määrä oli noussut Suomessa vuoden 1977 aikana nopeammin kuin missään muualla Euroopassa.
30. tammikuuta – Lumimyrsky tappoi 90 Yhdysvalloissa.
31. tammikuuta – Keskustapuolueen puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolainen ehdotti Kokoomuksen ottamista mukaan hallitukseen. Pääministeri Kalevi Sorsa torjui ajatuksen. Kokoomuksen puheenjohtaja Harri Holkeri piti Virolaisen ehdotusta taktisena.

Helmikuu
1. helmikuuta – Elokuvaohjaaja Roman Polański pakeni Ranskaan myönnettyään olleensa sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan tytön kanssa.
11. helmikuuta – Somalian armeija mobilisoitiin Etiopian hyökkäyksen vuoksi.
11. helmikuuta – Kiina salli Aristoteleen, Shakespearen, ja Dickensin teokset.
15. helmikuuta – Sarjamurhaaja Ted Bundy jäi kiinni Floridassa.
15. helmikuuta − Suomessa käytiin presidentinvaalit. Yksi Urho Kekkosen vaaliliiton kokoomuslainen valitsijamies loikkasi Suomen Kristillisen Liiton ehdokkaan Raino Westerholmin taakse.
16. helmikuuta – Suomen markka devalvoitiin kolmannen kerran vajaan vuoden kuluessa, 8 %.
17. helmikuuta – Tanskalainen kansanedustaja Mogens Glistrup tuomittiin veropetoksesta yli viiden miljoonan kruunun (3,5 miljoonan markan) sakkoihin ja jälkiveroihin. Glistrup oli paljastanut, ettei hän ollut maksanut lainkaan veroja 1,5 miljoonan kruunun tuloistaan.
17. helmikuuta − Varatuomari Seppo Tiitinen nimitettiin Suojelupoliisin päälliköksi.
18.–26. helmikuuta – Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut Lahdessa.

Maaliskuu
1. maaliskuuta – Tupakkalaki astui voimaan.
1. maaliskuuta – Tasavallan presidentti Urho Kekkonen aloitti viidennen virkakautensa antamalla eduskunnassa juhlallisen vakuutuksen.
3. maaliskuuta – Etiopia myönsi joukkojensa taistelevan Kuuban avulla Somaliaa vastaa Ogadenissa.
3. maaliskuuta – Ruotsalainen kansanpuolue jäi pois Kalevi Sorsan hallituksesta. Kristian Gestrinin tilalle opetusministeriksi nimitettiin Liberaalisen kansanpuolueen Jaakko Itälä. Tuure Salon tilalle oikeusministeriksi nimitettiin Paavo Nikula.
3. maaliskuuta – Charles Chaplinin ruumis varastettiin hautausmaalta Sveitsistä (se löydettiin 11 viikkoa myöhemmin).
3. maaliskuuta – Rhodesia hyökkäsi Sambiaan.
5. maaliskuuta – Somalian joukot kärsivät tappion Neuvostoliiton ja Kuuban tukemille Etiopian joukoille Ogadenin sodassa. Noin puoli miljoonaa Ogadenin alueella asunutta somalia pakeni Somalian puolelle.
11. maaliskuuta – Palestiinalais-terroristit tappoivat 34 israelilaista Tel Aviv-Haifa-moottoritiellä.
16. maaliskuuta – Israel hyökkäsi Libanoniin.
16. maaliskuuta – Punaiset prikaatit kaappasivat Italian pääministeri Aldo Moron. Verisessä kaappauksessa kuoli viisi Moron henkivartijaa. Moro löydettiin kuolleena 9. toukokuuta.
Italian pääministeri Moro terroristien vankina17. maaliskuuta – Liberian mukavuuslipun alla purjehtinut säiliöalus Amoco Cadiz ajoi kovassa merenkäynnissä karille Ranskan rannikolla ja katkesi. Mereen joutunut öljy saastutti Englannin kanaalin rannikkoa parinsadan kilometrin matkalta.
18. maaliskuuta – Pakistanin syrjäytetty pääministeri Zulfikar Ali Bhutto tuomittiin kuolemaan vuonna 1974 tapahtuneesta poliittisesta murhasta. Bhutto itse piti oikeudenkäyntiä "poliittisena riistona".
19. maaliskuuta – YK päättää lähettää rauhanturvajoukkoja Libanoniin.
25. maaliskuuta − Terrorijärjestö Punaiset prikaatit ilmoitti asettavansa kaappaamansa pääministeri Aldo Moron "kansantuomioistuimen" eteen syytettynä "rikoksista Italian kansaa vastaan".

Huhtikuu
1. huhtikuuta – Tiedonantaja-lehteä uhattiin valepommilla.
1. huhtikuuta – SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen syytti Kiinan Suomen-suurlähetystöä karkeasävyisestä Neuvostoliiton vastaisesta toiminnasta ja vaati hallitusta puuttumaan asiaan.
4. huhtikuuta − Helsingissä vietettiin YYA-sopimuksen 30-vuotisjuhla, johon osallistuivat presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromyko.
8. huhtikuuta – Filippiinien presidentin Ferdinand Marcosin puolueen ilmoitettiin saaneen murskavoiton maan parlamenttivaaleissa. Oppositio syytti Marcosia vaalivilpistä. Maassa vallitsi edelleen Marcosin vuonna 1972 julistama sotatila.
8. huhtikuuta − Vanha ylioppilastalo Helsingin keskustassa vaurioitui pahoin tulipalossa. Rakennuksesta löydettiin kuolleena Helsingin keskusvankilasta lomalla ollut vanki, jonka epäiltiin sytyttäneen palon.
9. huhtikuuta – Somalian hallitus kukisti armeijan eräiden ryhmittymien vallankaappausyrityksen. Ogadenin sodassa kärsitty tappio oli herättänyt armeijan keskuudessa laajaa tyytymättömyyttä maan diktaattoria Siad Barrea kohtaan.
15. huhtikuuta − Terrorijärjestö Punaiset prikaatit ilmoitti, että pääministeri Aldo Moro oli tuomittu kuolemaan.
16. huhtikuuta – 15 000 entistä Ranskan vastarintaliikkeen jäsentä osoitti mieltään natsismia vastaan Kölnissä.
20. huhtikuuta – Neuvostoliiton ilmapuolustus pakotti alas Pariisista Alaskan kautta Souliin lennolla olleen Korean Airin lennon 902 Murmanskin lähellä Neuvostoliiton ilmatilassa. Kone teki pakkolaskun Uhtuan Korpijärvelle 80 km Suomussalmelta koilliseen. Matkustajat kuljetettiin neljän päivän kuluttua Helsinkiin.
20. huhtikuuta – Kaasuräjähdyksestä alkanut raivoisa tulipalo tuhosi hotelli Heinolanhovin. Hotellin siivooja ja vahtimestari saivat surmansa. Myös useita lähellä sijainneita rakennuksia vaurioitui.
22. huhtikuuta – Euroviisut järjestettiin Pariisissa Ranskassa.
22. huhtikuuta – Espanjan kommunistinen puolue päätti puoluekokouksessaan luopua leninismistä.
27. huhtikuuta – Afganistanin presidentti Mohammed Daoud Khan kuoli vallankaappauksessa.

Toukokuu
4. toukokuuta − Neuvostoliiton presidentti Leonid Brežnev saapui ensimmäisenä Neuvostoliiton valtionpäämiehenä vierailulle Länsi-Saksaan. Brežnev ja liittokansleri Helmut Schmidt allekirjoittivat 25 vuoden sopimuksen taloudellisesta yhteistyöstä, mutta maiden suhteita jäi rasittamaan kiista Länsi-Berliinistä. Vierailua seuranneet tarkkailijat luonnehtivat Brežnevin kuntoa huonoksi.
8. toukokuuta – Kekkonen uudistaa aloitteensa Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä.
10. toukokuuta − Italian sisäministeri Francesco Cossiga erosi pääministeri Aldo Moron kaappauksen ja murhan vuoksi.
11. toukokuuta – Tuhansia Zairen hallitusta vastustavia kapinallisia hyökkäsi Angolan puolelta Zairen eteläosassa sijaitsevalle strategisesti tärkeälle Kolwezin kaivosalueelle.
14. toukokuuta – Israelin ulkoministeri Moshe Dayan vieraili Suomessa ja tapasi virkaveljensä Paavo Väyrysen. Presidentti Urho Kekkonen oli siirtynyt maaseudulle eikä ottanut Dayania vastaan. Pääministeri Kalevi Sorsa oli Dayanin vierailun aikana matkoilla.
14. toukokuuta − Armeija syöksi vallasta Komorien presidentin Ali Soilihin ulkomaisten palkkasoturien avustuksella. Soilih teloitettiin ampumalla 29. toukokuuta.
15. toukokuuta – Oikorata Jämsästä Jyväskylään avattiin liikenteelle. Tällä 53 km:n pituisella rataosalla on 9,5 km tunneleita. Rataosan rakennustyötä, joka oli kestänyt yli 13 vuotta, kuvattiin Suomen vaikeimmaksi.
18. toukokuuta – Neuvostoliitossa toisinajattelija Juri Orlov tuomittiin seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön vastavallankumouksellisen materiaalin levittämisestä.
18.–19. toukokuuta – Belgialaisia ja ranskalaisia laskuvarjojoukkoja lähetettiin Zaireen auttamaan kapinallisten vastaisessa taistelussa. Surmansa sai ehkä jopa toistatuhatta ihmistä. Presidentti Mobutu Sese Seko syytti Kuubaa kapinallisten avustamisesta. 25. toukokuuta – Ensimmäinen Unabomberin pommi räjähti Northwestern Universityssä.
25. toukokuuta – Sisäministeriö vahvisti kolme asemakaavaa, joiden tarkoituksena oli turvata Tampereen Pispalan säilyminen omaleimaisena rakennus- ja kulttuuriympäristönä.
26. toukokuuta – Verohallituksen pääjohtaja Mikko Laaksonen erotettiin virastaan. Laaksonen piti toimenpidettä osana häneen kohdistettua ajojahtia.

Kesäkuu
4. kesäkuuta – Suomen puolustusvoimien 60-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat Hämeenlinnassa pidettyyn paraatiin.
4. kesäkuuta – Opetusministeri Jaakko Itälä valittiin Liberaalisen Kansanpuolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Itälä sanoi puolueen pyrkivän kaksinkertaistamaan kannatuksensa.
7. kesäkuuta – Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia aloittivat viikon kestäneen valtiovierailun Neuvostoliitossa. Kyseessä oli historiallinen vierailu, sillä Ruotsin hallitsija ei ollut käynyt maassa vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen jälkeen.
10. kesäkuuta – 20 ihmistä sai surmansa Boråsin kaupunginhotellin palossa Ruotsissa. Räjähdysmäisen palon uhreista suurin osa oli koulun päättymistä juhlineita nuoria.
12. kesäkuuta – Sarjamurhaaja David Berkowitz, "Son of Sam", tuomittiin vankeuteen (25 vuodesta elinkautiseen).
15. kesäkuuta – Jordanian kuningas Hussein meni naimisiin 26-vuotiaan Lisa Halabyn kanssa, josta tuli Jordanian kuningatar Noor.
19. kesäkuuta – Sarjakuva Karvinen esiintyi ensimmäisen kerran lehdissä.
23. kesäkuuta – Josip Broz Tito nimettiin Jugoslavian elinikäiseksi presidentiksi.
24. kesäkuuta – Jemenin presidentti Hussein al-Ghashmi sai surmansa pommin räjähtäessä hänen työhuoneessaan.
26. kesäkuuta – Bretagnelaisnationalistien pommi teki tuhoa Versaillesissa.
26. kesäkuuta – Norjalainen helikopteri syöksyi Pohjanmereen. Kaikki kopterissa olleet 16 matkustajaa ja kaksi miehistön jäsentä saivat surmansa. Matkustajat olivat Pohjanmeren öljynporauslauttojen työntekijöitä.
30. kesäkuuta – Etiopia hyökkäsi Eritreaan.

Heinäkuu
3. heinäkuuta – Suomalaisten rakennusliikkeiden yhteenliittymä sai satojen miljoonien markkojen arvoisen urakan Kaija ja Heikki Sirénin suunnitteleman kongressipalatsin rakentamiseksi Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin.
7. heinäkuuta – Salomonsaaret itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
11. heinäkuuta – Ainakin 250 ihmistä sai surmansa Tarragonan kaupungissa Espanjassa propaanikaasua kuljettaneen rekka-auton törmättyä leirintäaluetta rajaavaan muuriin. Säiliöauto räjähti törmäyksessä, jolloin palavaa kaasua sinkoutui laajalle alueelle.
11. heinäkuuta – Kekkonen torjuu Ustinovin ehdotuksen yhteisistä sotaharjoituksista.
14. heinäkuuta – Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter saapui valtiovierailulle Länsi-Saksaan. Itä-Saksa paheksui Carterin käyntiä Länsi-Berliinissä vierailun toisena päivänä.
24. heinäkuuta – Oikeuskansleri Risto Leskinen päätti olla nostamatta syytteitä pääministeri Kalevi Sorsaa ja maa- ja metsätalousministeri Johannes Virolaista sekä entistä opetusministeriä Kristian Gestriniä, entistä liikenneministeriä Pekka Tarjannetta ja entistä sisäministeriä Heikki Tuomista vastaan Salora-jutussa. Kaikki viisi olivat Sorsan ensimmäisen hallituksen ministereinä ollessaan saaneet Saloralta joululahjoina stereolaitteet vuonna 1974. Leskinen katsoi, etteivät tuolloiseen valtionyhtiöiden ministerivaliokuntaan kuuluneet ministerit olleet syyllistyneet virkavirheeseen.
25. heinäkuuta – Ensimmäinen koeputkilapsi, Louise Brown, syntyi.
31. heinäkuuta – Etelä-Afrikka päätti sallia YK:n erityisedustajan Martti Ahtisaaren saapumisen Namibiaan valmistelemaan parlamenttivaaleja, mutta sanoi pidättävänsä itselleen oikeuden hylätä Ahtisaaren suositukset Namibian itsenäistymisestä.

Elokuu
6. elokuuta – Paavi Paavali VI kuoli 80-vuotiaana. Uusi paavi Johannes Paavali I kuoli 34 päivän paavina olon jälkeen 28. syyskuuta. Hänen seuraajansa kardinaali Karol Wojtyła otti nimen Johannes Paavali II tullessaan paaviksi 16. lokakuuta.
10. elokuuta – Kaikkiaan 13 ihmistä sai surmansa kahdessa Ruotsissa sattuneessa junaonnettomuudessa. Tavarajuna törmäsi kiskobussiin Östersundissa, jolloin yhdeksän ihmistä kuoli. Neljä ihmistä kuoli pikajunan suistuttua kiskoilta lähellä Lundia.
10. elokuuta – Peugeot'n ja Citroenin muodostama autoteollisuusyhtymä osti yhdysvaltalaisen Chryslerin Ranskassa olleet tuotantolaitokset, jolloin siitä tuli Euroopan suurin autovalmistaja.
16. elokuuta – Kiinan puoluejohtaja Hua Guofeng aloitti vierailun Romaniassa, jossa hän tapasi presidentti Nicolae Ceausescun. Hua jatkoi matkaansa kolme päivää myöhemmin Jugoslaviaan presidentti Titon vieraaksi. Neuvostoliitto suhtautui Huan Euroopan-matkaan voimakkain varauksin, Albania paheksui jyrkästi etenkin Huan käyntiä Jugoslaviassa.
20. elokuuta – Pyssymiehet avasivat tulen Israelin lentoyhtiön El Alin bussissa Lontoossa.
20. elokuuta – Abadanissa Iranissa teatterin tuhopoltossa menehtyi 400 ihmistä.
24. elokuuta – Valtiojohtoisen Valcon väritelevision kuvaputkia valmistava tehdas vihittiin käyttöön Imatralla.
25. elokuuta – Torinon käärinliina oli näytteillä ensi kertaa 45:een vuoteen.

Syyskuu
9. syyskuuta
11. syyskuuta Ruotsalainen F1-kuljettaja Ronnie Peterson kuoli edellisenä päivänä Italian GP:n lähdössä Monzassa sattuneessa joukkokolarissa saamiinsa vammoihin.
14. syyskuuta − Presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin muurasivat Kostamuksen kaivoskombinaatin ensimmäiseen rakennusvaiheeseen kuuluvan rikastamon peruskiven.
17. syyskuuta – Camp Davidin rauhansopimus solmittiin Israelin ja Egyptin välille.
17. syyskuuta – Raju maanjäristys surmasi 25 000 ihmistä Iranin koillisosassa. Minuutin kestäneen järistyksen keskus oli Tabasin kaupungissa, jonka 12 000 asukkaasta suurin osa kuoli tai loukkaantui.
25. syyskuuta – Boeing 727 törmäsi pienkoneeseen San Diegossa Kaliforniassa. Onnettomuudessa kuoli 144 ihmistä.
27. syyskuuta – Turun raastuvanoikeudessa alkoi Salora-jutun oikeuskäsittely. Yhtiön johtoa syytettiin veronkierrosta, mutta päähuomion veivät tunnetuille poliitikoille, mm. Kalevi Sorsalle ja Johannes Virolaiselle sekä kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikölle Bror Wahlroosille, lahjoitetut stereolaitteet.
29. syyskuuta – Lontoon poliisi ilmoitti, että Bulgariasta maanpakoon lähtenyt kirjailija, toimittaja ja toisinajattelija Georgi Markov oli joutunut myrkyttämällä tehdyn murhan uhriksi lontoolaisella kadulla kolmisen viikkoa aiemmin.
30. syyskuuta – Suomen ensimmäinen lentokonekaappaus: 37-vuotias oululainen liikemies Aarno Lamminparras kaappasi Finnairin matkustajakoneen matkalla Helsingistä Ouluun.
30. syyskuuta – Hangon edustalla kuoli 10 nuorta veneonnettomuudessa. Viikinki-huvivene oli joutunut pois laivareitiltä, törmännyt kariin ja uponnut. Veneestä oli ammuttu hätäraketteja, mutta pelastustoimet käynnistyivät hitaasti eivätkä ehtineet ajoissa. Yhtä merivartijaa ja yhtä pursimiestä vastaan nostettiin syytteet kuolemantuottamuksesta.

Lokakuu
1. lokakuuta – Vietnam hyökkäsi Kamputseaan.
1. lokakuuta – Kuumailmapalloilija Veikko Kaseva kuoli Tampereella pallon syöksyttyä maahan pallon päällä olleen venttiilin petettyä.
1. lokakuuta – Uusi arkkipiispa Mikko Juva vihittiin virkaansa Turun tuomiokirkossa. Vihkimisen suoritti Oulun piispa Hannes Leinonen.
3. lokakuuta – Suomen Ilmavoimien DC-3 putosi Kuopiossa heti Rissalan lentokentältä nousun jälkeen Juurusveteen. 15 henkilöä menehtyi, joukossa maan päättäjiä, jotka osallistuivat Maanpuolustuskurssille.
4. lokakuuta − Eduskuntaan tuli kolme uutta kansanedustajaa. Rissalan lentoturmassa surmansa saaneiden Kirsti Hollmingin, Olavi Majlanderin ja Arto Merisaaren tilalle nousivat Matti Pelttari, Vuokko Juhola ja Joel Hongisto.
12. lokakuuta Sid Viciousin naisystävä Nancy Spungen löydettiin kuolleena kylpyhuoneen lattialta New Yorkissa Hotel Chelseassa huoneessa num. 100.
13. lokakuuta – Ola Ullsten nimitetään Ruotsin pääministeriksi.
14. lokakuuta – Daniel arap Moista tuli Kenian presidentti.
16. lokakuuta – Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos sai Helsingin hovioikeudessa syytteen lahjoman vastaanotosta osana Salora-juttua. Wahlroos oli saanut Saloralta lahjaksi stereolaitteet jouluna 1974.
16. lokakuuta – Puolalaissyntyinen Karol Wojtyla valitaan paaviksi.
22. lokakuuta – Kiina ja Japani allekirjoittivat 10-vuotisen rauhan- ja ystävyyssopimuksen Tokiossa. Kumpikin maa ilmoitti vastustavansa yhden valtion ylivaltaa Kaakkois-Aasiassa, millä sanonnalla Kiinan johtaja Deng Xiaoping viittasi Neuvostoliittoon.

Marraskuu
1. marraskuuta – Uganda hyökkäsi Tansaniaan, mitä pidettiin diktaattori Idi Aminin yrityksenä ohjata häneen kohdistunutta tyytymättömyyttä ulkoiseen sotaan. Uganda veti joukkonsa takaisin Tansanian alueelta 14. marraskuuta.
3. marraskuuta – Dominica itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta.
5. marraskuuta – Itävallan kansanäänestys torjuu niukasti ydinvoiman käytön.
7. marraskuuta – Indira Gandhi valittiin uudelleen Intian parlamenttiin.
13. marraskuuta – Liikkeenharjoittaja Pekka Siitoin tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa viideksi vuodeksi vankeuteen kirjapaino Kursiivin tuhopoltosta. Kirjapainossa oli sytytetty tulipalo 26. marraskuuta 1977. Myös neljä muuta juttuun osallista tuomittiin eripituisiin vankeusrangaistuksiin.
16. marraskuuta – Aarno-myrsky riehui Etelä-Pohjanmaalla ja Pirkanmaan pohjoisosassa.
18. marraskuuta – Jonestownin joukkoitsemurha: Jim Jones juotti lahkolaisilleen syanidilla terästettyä juomaa Guyanassa. 913 ihmistä kuoli, mukaan lukien 276 lasta
20. marraskuuta – Epäonnistunut sotilasvallankaappausyritys Espanjassa.
20. marraskuuta – Presidentti Urho Kekkonen sanoi, etteivät Neuvostoliiton johto ja puolustusministeriö olleet esittäneet Suomelle yhteisiä sotaharjoituksia. Kekkonen piti liikkuneita tietoja länsimaiden lehdistön yrityksenä häiritä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita. Kysymys oli Neuvostoliiton puolustusministerin, marsalkka Dmitri Ustinovin Suomeen heinäkuussa tekemästä virallisesta vierailusta.
27. marraskuuta – Dan White ampui San Franciscon pormestarin George Mosconen ja Kalifornian ensimmäisen avoimesti homon kaupunginvaltuutetun Harvey Milkin.

Joulukuu
1. joulukuuta – Raumalainen telakka- ja konepajayhtiö Hollming Oy osti lähes 88 prosenttia Salora Oy:n osakekannasta.
4. joulukuuta – Namibiassa alkoivat Etelä-Afrikan järjestämät viisipäiväiset perustuslakineuvoston vaalit. Vapautusjärjestö SWAPO kehotti äänestäjiä boikotoimaan vaaleja.
5. joulukuuta – Juri Komissarov kirjoittaa, että Pohjolan ydinaseettomuus ei voi koskea Neuvostoliiton aluetta.
11. joulukuuta – Kaksi miljoonaa ihmistä osoitti mieltään šaahia vastaan Iranissa.
12. joulukuuta – Kenneth Kaunda valittiin Sambian presidentinvaalien ainoana ehdokkaana neljännelle virkakaudelle.
18. joulukuuta – Kiinan kommunistisen puolueen 11. keskuskomitean kolmas täysistunto alkoi Pekingissa Deng Xiaopingin johdolla. Kokouksessa päätettiin talousuudistuksista tuhoisan kulttuurivallankumouksen jälkeen.
19. joulukuuta – Intian parlamentti erotti entisen pääministerin Indira Gandhin kansanedustajan paikalta ja määräsi hänet vangittavaksi. Gandhia epäiltiin osallisuudesta talousrikoksiin. Hänet vapautettiin 26. joulukuuta. Gandhin kannattajien ja vastustajien yhteenotoissa kuoli hänen vankeutensa aikana 16 ihmistä.
19. joulukuuta – Amer-yhtymä osti oppikirjakustantamo Valistus Oy:n koko osakekannan ja liitti Valistuksen jo ennestään omistamaansa Weilin+Göösiin.
23. joulukuuta – Italialainen matkustajakone syöksyi mereen ollessaan laskeutumassa Palermon lentokentälle. Ainakin 108 ihmistä sai surmansa onnettomuudessa.
27. joulukuuta – Espanjassa hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka päätti virallisesti 40 vuotta jatkuneen sotilasdiktatuurin.

YLE Elävä arkisto
http://yle.fi/haku/?hl=fi&cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1978#914

Videohaku 1978
http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=vid%3A1&q=1978&btnG=Haku&aq=f&aqi=g1&aql=&oq=&gs_rfai=

Kuvahaku 1978
http://www.google.fi/images?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbs=isch%3A1&sa=1&q=1978&btnG=Haku&aq=f&aqi=&aql=&oq=&gs_rfai=

Lähdeaineisto:
Mitä, missä, milloin 1979
Mitä, missä, milloin 1980
Juhani Suomi: Umpeutuva latu
Valitut Palat: Itsenäinen Suomi

”YYA-sopimukseen perustuvan sotilaallisen yhteistyön kohottaminen poliittisen yhteistyön tasolle”

Talvella 1978, pian SNTL:n asevoimien 60-vuotisjuhlan jälkeen, suomalaiset saivat vihjeen, että maan puolustusministeri, Neuvostoliiton marsalkka D.F. Ustinov saattaisi vierailla Suomessa. Hänen edeltäjänsä käynnistä olikin kulunut jo seitsemän vuotta. Maaliskuun alussa tieto vahvistettiin. Suomen Moskovassa olevalle sotilasasiamiehelle ilmoitettiin, että ministeri odotti kutsua ”heti, kun hallituskysymys Suomessa on ratkennut”. Itse asiassa kutsu oli olemassa. Puolustusministeri Ingvar S. Melinin aloitteesta puolustusministeri A.A. Gretschkolle osoitettu kutsu oli uudistettu elokuussa 1976 Ustinoville. Siitä riippumatta toivomusta noudatettiin, ja Sorsan hallituksen puolustusministeri Taisto Tähkämaa uudisti kutsun uudelleen 9.3.1978.

Vaikka Ustinov oli aiemmin käynytkin Suomessa, oli tuleva vierailu kuitenkin oleva ensimmäinen puolustusministerinä. Samalla se oli myös hänen siihenastisen virkakautensa ensimmäinen sosialistisen leirin ulkopuolelle suuntautuva matka. Kiinnostavaksi vierailun teki kiire, jolla sitä yllättäen ryhdyttiin toteuttamaan. Olivathan neuvostoliittolaiset vielä vuoden alussa ilmoittaneet, ettei vierailu tulisi toteutumaan vuoden 1978 aikana. Ustinov ei tule Suomeen, ”koska meillä ei ole hänen toiminta-alueellaan mitään keskusteluja vaativia kysymyksiä ajankohtaisena”, oli Vladimirov todennut vielä tammikuussa valtiosihteeri Tuoviselle. Kun vierailu sitten yllättäen päätettiinkin toteuttaa, oli luonnollinen johtopäätös asian taustavaiheista tietoisten piirissä se, että sotilaallisten kysymysten katsottiin edellyttävän keskusteluja.

Talvella 1978 alkoi liikkua tietoja, jotka antoivat aihetta olettaa, että Norjan tukikohtapolitiikkaa oltiin varoituksista huolimatta muuttamassa. Eri lähteet tiesivät kertoa sen kanssa neuvoteltavan siitä, että muut Nato-maat voisivat säilyttää Norjan maaperällä raskasta sotakalustoa ja teknisiä laitteita sekä suorittaa Norjassa sotaharjoituksia tätä kalustoa käyttäen. Niin ikään kerrottiin, että Norjaan aiottiin rakentaa lentokenttälaitteistoja modernien F-15 hävittäjien ja F-111 liikkuvasiipisten pommikoneiden ryhmittämiseksi taisteluvalmiuteen. Siihen asti koneet olivat tukeutuneet Isossa-Britanniassa sijaitseviin tukikohtiin. Näiden tietojen johdosta neuvostolehdistö toi julki syvän huolensa Naton lisääntyvästä aktiviteetista Norjassa ja yleensä Pohjois-Euroopassa. Tämä tapahtui vain muutamia viikkoja Ustinovin vierailuasiassa tehdyn aloitteen jälkeen.

Mutta ennen vierailua Kekkosen korviin kantautui sellaisiakin tietoja, jotka antoivat aihetta aavistella, että Ustinovin tulolla saattoi olla toisenlaisiakin, paljon pitemmälle tähtääviä syitä. Tietolähteenä oli kummallakin kerralla Stepanov. Porojärvellä hän antoi kenraali Sutelan läsnä ollessa ymmärtää, että vierailu tulisi olemaan ”erittäin tärkeä maiden asevoimien suhteiden kehittämisessä”. Hetemäelle suurlähettiläs kertoi kesäkuun lopulla 1978, että vierailulla oli tarkoitus kehittää sotilaallista yhteistyötä Suomen ja Neuvostoliiton välillä.

Mutta huolestuttavia ennusmerkkejä oli Kekkosen korviin kantautunut muitakin. Jo vuonna 1976 oli SKP:n kunniapuheenjohtajalle Ville Pessille korostettu Moskovassa, että Neuvostoliitto luki Suomen omaan sekä sotilaalliseen että ideologiseen puolustusvyöhykkeeseensä. Seuraavan vuoden alkuun oli ajoittunut omituinen yhteydenotto. Toimittaja Rudolf Sykiäinen, entinen Stalinin tulkki, jolla oli edelleen hyvät suhteet NKP:n keskuskomitean deskiin, otti yhteyttä Moskovan suurlähetystössä palvelevaan Reino Paasilinnaan ja kertoi laatineensa artikkelin Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisen yhteistoiminnan tiivistämisestä. Paasilinna lähetti tekstin myöhemmin siloitellummassa muodossa Kustaa Vilkkunalle, mihin Sykiäinen oli hänen käsityksensä mukaan itse asiassa pyrkinytkin. Tuskin sattumalta SKP:n vähemmistön äänenkannattaja Tiedonantaja esitti samoihin aikoihin toivomuksen yhteisistä suomalais-neuvostoliittolaisista sotaharjoituksista. Puoli vuotta myöhemmin asiaan palattiin jo sotilastasolla. Heinäkuussa 1977 Suomessa vieraillut SNTL:n merivoimien komentajan 1. sijainen nosti yksityiskeskusteluissa esille ajatuksen yhteisistä laivastoharjoituksista.

Näin oli kevääseen 1978 saavuttaessa tultu vaiheeseen, jossa kolme alun perin toisistaan riippumatonta kehityspiirrettä kohtasivat toisensa, jolloin niiden vaikutus samalla kumuloitui: Neuvostoliiton pyrkimys sitoa Suomi tiiviimmin sotilaalliseen yhteistoimintaan kanssaan, Naton työntymien yhä lähemmäs Neuvostoliiton rajoja ja siihen kytkeytyen jännityksen lisääntyminen Pohjois-Euroopassa sekä kolmantena suomalaisten pyrkimys vierittää YYA-sopimuksen painopistettä pois paktin sotilaallisista artikloista ja samalla puolueettomuuspolitiikan painokkaampi korostaminen.

Ustinov saapui 10.7.1978 mukanaan seurue, jonka suuruutta Kekkonenkin hämmästeli. Olennaisempi kuin delegaation suuruus oli kuitenkin taso ja kokoonpano. Se koostui yksinomaan korkea-arvoisista sotilasjohtajista, joiden joukkoon kuuluivat muun muassa Leningradin sotilaspiirin päällikkö, Itämeren laivaston komentaja, SNTL:n ilmapuolustusjoukkojen komentaja sekä yleisesikunnan operaatiopäähallinnon päällikkö, joka myöhemmin kertoi saaneensa erityistehtäväksi perehtyä Suomen puolustusvoimien valmiuteen ja suorituskykyyn.

Kun puolustusministeri Taisto Tähkämaa saattoi kollegaansa lentokentältä majapaikkaan, Ustinov esitti jo automatkalla Suomen ja Neuvostoliiton yhteisiä sotaharjoituksia vastapainoksi Naton harjoittelulle Pohjois-Norjassa. Marsalkka palasi asiaan myöhemmin samana päivänä pääesikunnassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa vieraille tehtiin selkoa Suomen turvallisuuspolitiikasta. Ustinov antoi ymmärtää, että maiden armeijojen välillä tulisi vallita kiinteämmät suhteet.

Epäilemättä Stepanovkin oli varautunut siihen, ettei päätöstä sotilaallisen yhteistyön tiivistämisestä eikä varsinkaan yhteisistä sotaharjoituksista tehtäisi ohi Kekkosen. Sen vuoksi hän oli jo ennalta pyrkinyt siihen, ettei presidentti ottaisi ketään avukseen, vaan että tapaaminen Kultarannassa järjestettäisiin niin, että Kekkonen sai yksin vastaansa Ustinovin, Stepanovin ja venäläisen tulkin. Tämän järjestelyehdotuksen suurlähettiläs esitti Kekkoselle korkean vieraan toivomuksena. Siksi hänelle ja Ustinoville tuli ikävänä yllätyksenä, kun he Kultarantaan saapuessaan tapasivat siellä kenraali Sutelan. ”Tuliko ikävä”, tokaisi tyytymättömän näköinen marsalkka tervehdyksen asemesta.

Koitos alkoi saunassa, jonne vieraat ensimmäiseksi ohjattiin. Paikalla olivat presidentin lisäksi Sutela, adjutantti Wächter, suomalainen tulkki sekä Ustinov ja Stepanov. Saunan pukuhuoneessa marsalkka otti aloitteen käsiinsä. Hän korosti, että Suomen puolustusvoimien ja Neuvostoliiton asevoimien välisiä suhteita tulisi tiivistää, ja valitti suomalaisten varovaisuutta. Kun keskustelu vajosi samojen asioiden toistamiseksi Kekkonen keskeytti sen kehottamalla vieraita astumaan saunaan. Löylystä tultua Ustinov jatkoi samasta asiasta keskittyen nyt materiaalihankintoihin. Kun vieras jatkoi inttämistä, presidentti katkaisi keskustelun tokaisemalla: eiköhän mennä uudelleen saunaan!”
”Presidentti hoiti asian hienotunteisesti vieraita loukkaamatta, mutta samalla osoittaen sellaista päättäväisyyttä, että asiaan ei seuranneelle illallisella enää kajottu”, toteaa Sutela myöhemmissä muistelmissaan.

Lähdeaineisto: Juhani Suomi: Umpeutuva latu ISBN 951-1-16257-8