Syksystä 1944 lähtien oli sosiaalidemokraattien piirissä pidetty esillä mahdollisuutta, että kommunistit pyrkisivät enemmin tai myöhemmin kaappaamaan vallan maassa. Uutta pontta tätä koskevat huhut saivat SKDL:n organisoimista joukkoliikkeistä. Nimenomaan sotasyyllisyyskysymyksen ympärillä järjestetyt joukkokokoukset sekä kevään 1946 ja syksyn 1947 lakot siivittivät puheita vallankumoussuunnitelmista.
Tsekkoslovakina tapahtumat helmikuussa 1947 herättivät laajaa levottomuutta. Kommunistien valtaannousun Prahassa uskottiin ennakoivan vastaavia tapahtumia Suomessa. Lisäviriä kaikenlaiset spekulaatiot saivat lähes samaan aikaan julkisuuteen tulleesta Stalinin yya-sopimusta koskevasta kirjeestä.
Tsekkoslovakina tapahtumat helmikuussa 1947 herättivät laajaa levottomuutta. Kommunistien valtaannousun Prahassa uskottiin ennakoivan vastaavia tapahtumia Suomessa. Lisäviriä kaikenlaiset spekulaatiot saivat lähes samaan aikaan julkisuuteen tulleesta Stalinin yya-sopimusta koskevasta kirjeestä.
Yleisesti hyväksytyksi todisteeksi kommunistien kaappausaikeista nousi sittemmin Hertta Kuusisen 24.3. Messuhallissa pitämä puhe. Hänen väitettiin huuhdahtaneen, että "Tsekkoslovakian tie on meidän tiemme". Väite oli varsin vapaa tulkinta Kuusisen puheesta, joka todellisuudessa lähinnä puolusteli Prahan tapahtumia. Todisteena käytetty Vapaan Sanan referaatistapoimittu irrallinen lause ei esiinny puheen konseptissa sen paremmin kuin Työkansan Sanomien julkaisemassa auktorisoidussa tekstissäkään. Porvarillisessa ja sosiaalidemokraattisessa lehdistössä se pantiin kuitenkin todistamaan kommunistien kumouksellista pyrkimystä.
YYA-neuvottleuihin liittyvät länsilehdistön pessimistiset kirjoitukset lisäsivät spekulointia Suomen tulevasta kohtalosta. Kun kansandemokraatit sitten ryhtyivät järjestämään eri puolilla maata yya-sopimusken tueksi työpaikkakokouksia, ja kun Helsinkiin alkoi virrata SKDL:n organisoimia, toinen toistaan suurempia lähetystöjä, jotka vaativat sopimuksen käsittelyn vauhdittamista, oli nk. yleinen mielipide valmis nielemään kritiikittä sen, mitä sille haluttiin uskotella. Epävarmuutta ja pelkoa siivittivät julkisuuteen tihkuneet tiedot valtiovallan varautumisesta poikkeustoimiin: puolustusvoimissa toimeenpantiin 31.3. hälyytysvalmius, asevarikkojen vartiointia tehostettiin, panssaripataljoona siirrettiin lähemmäs Helsinkiä ja varusmiesten lomia peruttiin.
YYA-sopimuksen tultua allekirjoitetuksi alkoi vallankaappaushuhujen ja niihin liittyvien toimenpiteiden toinen vaihe. Ajanjaksoa tutkineen Kristian Lindbohmin mukaan sille oli ominaista sosiaalidemokraattien aktivoitunut prgandatoiminta, Sen aikana sosiaalidemokraattien ja valtiovallan toimenpiteet tukivat toisiaan, osin jopa yhtyivät. Puolueen nimekkäät hahmot ryhtyivät organisoimaan "vastavallankumuksellista" toimintaa ja puolueen lehdistö aktivoitui kirjoittamaan vallankaappaussuunnitelmista. Samanaikaisesti sosiaalidemokraatit näyttävät informoineen Ison-Britannian ja Yhdysvaltain lähetystöjä tarkoituskenmuakisesti väritetyillä tiedoilla.
Kampanjan huipentumaksi muodostui sosiaalidemokraattisen lehdistön 25.4. julkaisema artikkeli "Vallankumous, josta ei tullut mitään". Sen tarkoituksena oli osoittaa, että kaikki se, mistä oli huhuttu, oli ollut totta, ja ettei se ollut kariutunut ainakaan yrityksen puutteeseen. Seuraavana yönä Helsingin poliisilaitos ja puolustusvoimat asetettiin hälyytystilaan, Tykkivene ankkuroi Eteläsatamaan presidentin linnan suojaksi ja monia keskeisiä varoitettiin menemästä yöksi kotiin.
Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Odotettua vallankaappausta ei tullut. Mutta tältäkin osin päti vanha poliittinen viisaus: tärkeää ei ollut se, miten asiat olivat, vaan se, miltä ne näyttivät. Äärivasemmistoon oli operaatiolla lyöty leima, joka tulisi näkymään pitkään. Kaiken taustalla oli sosiaalidemokraattien johdon kommunisminvastainen toimintasuunnitelma. Unto Varjonen palajsti Yhdysvaltaina lähetystösihteerille, ettö koko kaappaushuhu oli sosiaalidemokraattinen manööveri. Tarkoituksena oli luoda julkisuuteen kuva, että kommunistit olivat valmistelmassa vallankääappasuta, jonka kanssa SKDL:n johdolla ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä. Erityisen tyytyväinen Varjonen oli sosiaalidemokraattien tarkoitukseenmukaisilla teidoilla inrormoiminen puolustuvoimien komentajan ja Helsingin poliisikomentajana ylihälyyttyneistä reaktioista, jotka olivat antaneet operaatiolle lisää uskottavuutta.
Tarkoin varjeltu suunnittelma oli ollut valmiina jo pitkään. Sen toteuttamisessa oli kuitenkin odoteltu yya-neuvottelujen ratkeamista. Sopimuksen tultua solmituksi voitiin luottaa siihen, ettei Neuvostoliitto tulisi puuttumaan asioihin kommunistien hyväksi. Vallankaappaushuhujen ja niihin liittyvien armeijan ja poliisin varotoimen taustalla vaikuttivat SDP:n johdon ja Paasikiven yhteiset päämäärät: kommunistien vaikutusvallan kaventaminen ja sisäisen järjestyksen lujittaminen. Ilmeistä on, että presidentti oli tietoinen sosiaalidemokraattinen operaatiosta.
Lähdeaineisto: Juhani Suomi Vonkamies Urho Kekkonen 1944-50 ISBN 951-1-09770-9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti