perjantai 26. joulukuuta 2008

Miten Suomi valloitetaan












Professori Ohto Manninen on kirjoittanut kirjan Miten Suomi valloitetaan. Kirjassaan hän kertoo miten puna-armeijan johto suunnitteli 1939-1944 useita operaatiita Suomea vastaan. Suunniteltiin rintaman siirtoa tai koko Suomen valtaamista. Oli hyökättävä Viipuriin, Helsinkiin tai Suomen länsirannikolle. Osa ajatuksista jäi kassakaappin, osa otettiin käyttöön.

Meretskovin suunnitelma

Venäläinen historiantutkija N. I. Barysnikov tulkitsee Leningradin piirin talvisodassa sovellettujen suunnittelmien kehittelyn helmikuun ja kesäkuun 1939 välillä. Helmikuu 1939 ei vielä ollut suunnittelussa erityinen käännekohta, sillä käsky suunnitelmien tarkistamisesta annettiin vuosittain tammi-helmikuussa. Aina niihin sisältyi hyökkäys Suomeen. Merkityksellistä on se, että ainakin Sotalaivaston yleisesikunta antoi suunnitteludirektiivin 20.6.1939 ja taas uuden direktiivin jo 2.8.1939. Tuolloin operaatiosuunnitelmia muutettiin kesken vuotta. Se aiheutui yleistilanteen muutoksesta.

Muistelmakirjat kertovat

Tästä tärkeästä suunnitteluvaiheesta kertovat A.A. Vasilevskin ja K.A. Meretskovin tärkeät muistelmakirjat. Vasilevski, joka tuolloin oli yleisesikunnan operaatio-osaston päällikön sijainen kertoo, että Pääsotaneuvosto käsitteli neuvostoasevoimien valmiutta Suomen suunnalla, kun "kansainvälinen tilanne oli heikkenemässä", siis kaikesta päätellen ennen toisen maailmansodan alkamista. Yleisesikunta esitteli jo varhemmin laaditun ja Voroshilovin hyväksymän yksityiskohtaisen suunnitelman. Sen perusideat ja pääpiirteet olivat B. M. Saposnikovin. Suunnitelmaa laadittaessa yleisesikunta oli lähtenyt mm. siitä, että Suomi saattaisi saada apua suurvalloilta, Saposnikovin mielestä vastaiskun suorittaminen Suomea kohtaan ei ollut suinkaan yksinkertaista, vaan siihen vaadittiin "vähintään kuukausia kestävä ankara ja vaikea sota". Muistettakoon, että Saposnikov oli itse ollut 1935-37 Leningradin sotilaspiirin päällikkönä. Neuvonpidossa Saposnikov painotti, että sotatoimet oli saatettava loppuun nopeasti, sillä muutoin Suomi saisi ulkopäin merkittävää apua ja konflikti laajenisi. Stalin nauroi Saposnikoville: "Sellaisesta maasta kui Suomesta selviämiseen te vaaditte niin valtavia voimavaroja. Ei niitä sellaisia määriä tarvita"

Ylin sotilasjohto kokoontui kesällä 1939 Stalinin luona 2.6., 13.7, 1.8., 10.8. ja 25.8. Kaiken aikaa Neuvostoliitto neuvotteli länsivaltojen kanssa sotilaallisesta yhteistyöstä Saksaa vastaan ja teki tällöin ehdotuksia mm. Suomen aluevesien käytöstä meritukikohdiksi. Sen jälkeen Neuvostoliitto teki 23.8. etupiirijakossopimuksen Saksan kanssa.
Neuvostoliitossa ei ymmärrettävästi juurikaan uskottu, että Suomi ryhtyisi hyökkäykseen. Suomen väkiluku oli kaikkiaan 3 650 000 asukasta.
Eräät asiakirjat kertovat,että Neuvostoliiton johdossa suorastaan epäiltiin, että Suomen hallitus oli valmis "hyötymään Neuvostoliiton kustannuksella, jos Japani hyökkäisi Neuvostoliiton kimppuun". Moskovassa oli varauduttu siihen, että Suomen armeija tulisi sotatilanteessa toimimaan suoja-armeijana, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli turvata voimakkaiden ulkomaisten joukkkojen esteetön strateginen keskittäminen ja järjestäytyminen Neuvostoliiton alueelle tunkeutumista varten. Erityisesti Leningradin valtaamista varten.

Meretskovin muistelmat

Leningradin sotilaspiirin silloisen komentajan K.A. Meretskovin muistelmien mukaan Stalin kuvaili kesäkuun lopulla 1939 tilanteen sellaiseksi, että Saksa oli "valmis karkaamaan naapureidensa, mm. Puolan ja Neuvostoliiton kimppuun millä suunnalla tahansa. Suomesta saattoi helposti tulla jommankumman tärkeimmän porvarillis- imperialistisen - joka saksalaisen tai ranskalais-amerikkalaisen ryhymittymän - sillanpääasema Neuvostoliiton vastaisille toimille. Mahdollista oli myös se, että ryhmittymät sopivat yhteisestä hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan, ja Suomi joutuu vaihtorahaksi muiden pelissä, kun se usutetaan kimppuumme suursodan esitaistelijana."

Suomessa 1930-luvun mittaan sodan varalle laadituissa suunnitelmissa ei varauduttu hyökkäyssotaan, joskin taktinen ajattelu suosi hyökkäyksiä. Suomen puolutussuunnitelma perustui ajatukseen, että Neuvostoliiton päähyökkäys tulisi Karjalan kannaksen suunnasta. Kannaksen lukuisat vesistöt suuntaisivat hyökkäyksen kapeikkoihin. Vastustaja oli tarkoitus pysäyttää linjalle, jossa Kannaksen keskiosan järvivyöhyke ja Vuoksi ruuhkauttaisi joukot ja toimintamahdollisuus heikkenisi. Tälle linjalle oli rakennettu pääasema, joka vahvistettiin kantalinnoittein. Talvisodan alkuun mennessä siihen oli rakennetu ja kunnostettu 101 betonista linnoituslaitetta. Tätä pääasemaan ryhdyttiin kutsumaan Mannerheimin linjaksi.

Itämeren laivaston 2.8.1939 sotalaisvaston kansankomissaarilta saaman direktiivin mukaan sotasuunnitelmaan oli sisällytettävä 1. Suomen, Viron ja Latvian laivastojen tuhoaminen, 2. Suursaaren, Suur- ja Pieni-Tytärsaaren, Lavansaaren ja Seiskarin valtaaminen ja 3. saksalaisten estäminen - sukellusveneiden avulla tunkeutumasta Turun ja Ahvenanmaan saaristoon, Helsinkiin ja Tallinnaan.
Suomenlahden itäosan saarien operatiivista merkitystä korosti se, että niiden miehittämiseen oli määrä syhtyä myös ilman sotatilaa, jos Suomi loukkaisi neutraliteettia tai mikäli neuvostohallitus päättäisi olla ottamatta huomioon neutraliteettia. Samantapaista ratkaisua Neuvostoliitto esitti länsivalloille keäsllä 1939 Moskovassa koskien Suomenlahden suuosaa.

Käytännön suunnitelmissa Itämerenlaivasto joutui rajoittumaan vain eräiden Suomenlahden saarten ( Suursaarn, Lavansaaren ja Seiskarin) miehitysajatukseen. Suursaaren kohdalle oli Suomen puolella laskettava miinakenttä. Silti valmistauduttiin marraskuussa 1939 myös Hangon valtaamiseen mereltä käsin, kunhan maavoimien hyökkäys olisi edennyt Suomen sisäosiin.

Meretskovin uusi suunnitelma

Pääsotaneuvosto ei valinnut Saposnikovin suunnitelmaa, vaan antoi Leingradin sotilaspiirin päällikölle Meretskoville käskyn työstää uuden version suunnitelmaksi. Tähän liittyy se, että Kansallinen puolustuskomitea päätti 13.6. Leningradin sotilaspiirissä syksyllä Meretskovin johdolla järjestettävistä sotahrjoituksista, Muistelmateoksensa mukaan Meretskov sai kesäkuun lopussa 1939 Stalinilta henkilökohtaiseksi tehtäväksi laatia muistion eri vaihtoehdoista "vastahyökkäykseksi" Suomea vastaan Murmanskin ja Leiningaradin alueella. Määräajassa - 2-3 viikkoa - Meretskov laati muistion ja sai Moskovassa heinäkuun loppupuoliksolla siitä Stalinin ja Voroshilovin kritiikin. Nämä vaativat että hyökkäys saisi kestää vain pari viikkoa ja että siihen voisi käyttää puna-armeijan voimaa myös sotilaspiirin ulkopuolelta. Meretskov sai kehotuksen valmistautua antamaan uuden selonteon puolustusvalmistelujen kulusta syksun alussa.
Valmisteluihin ryhdyttiin myös konkreettisesti. Puna-aemeijan huoltohallinto määräsi 15.7. Leningradin sotilaspiirin perutamaan 25.8. mennessä Leningradiin, Murmanskiin ja Argangeliin menevien rautateiden varsille ruokailuasemia alueelle saapuvia joukkoja varten ja huoltokeskukset Vologdaan, Tihvinään ja Dnohon.

Neuvostoliiton puolustuskomitea teki 14.8.1939 päätöksen pohjoisrannikon puolustuksen vahvistamisesta. Tämä saattoi johtua Englannin ja Ranskassa käytyjen sotilasneuvottelujen kangetelusta. Uhka Muurmannin ja Argangelin suunnalle tuli selvästikin lännestä.

Meretskovin suunnitelmaa ei sitten näy tehdyn suuria korjauksia ennen lokakuuta 1939,vaikka yleispoliittinen asetelma Molotov-Ribbebtrop-sopimuksen myötä muuttuikin.
Heti Saksan hyökättyä Puolaan Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvosto teki päätöksen ylimääräisten kertausharjoitusten järjestämisestä. Sotavalmiutta nostettiin. Suomenkin suunnalla valmiutta kohotettiin.

Pohjoisessa perustettiin 10.9.1939 annetulla käskyllä Muurmannin operatiivinen ryhmä. Ryhmän tehtävänä oli estää hyökkäys lännestä alueella Polarnyi-Murmanski-Kantlahti. puolustaa Kuolan niemimaata pohjoisesta ja lännestä sekä estää maihinnousu Jonkanga-joen ja Vaida-Guban (Petsamon- Vaitolahden)väliselle rannikolle, Ryhmälle oli operatiivisesti alistettu Pohjoinen laivasto, jonka tuli erityisosalla puolustaa Vienan meren Sorokan satamaa.
Leningradin sotialspiirin sotaneuvoston syyskuun puolivälissä antavat ohjeet kuvastavat ajattelua, joka - mahdollisesti Meretskovin kesällä kaavailujen perusteella - tähtäsi valmiuteen aloittaa Suomea vastaan sotatoimet loka-marraskuun vaihteessa.
Viimeistään 16.9. päätettiin luoda itärajalle suurempi voima siirtämällä alueelle kolme lisädivisioonaan, Johtoon tulisi 8. Armeijakunnan esikunta alaisenaan 56. Armeijakunta ja Erityisarmeijakunta,

Kannaksella neuvostojoukkojen keskitys rajan tuntumaan alkoi lokakuun alussa. Leningradin sotilaspiirissä annettiin 8.10. klo 18.30 piirin joukoille taistelukäsky no 1: oli ryhmittäydyttävä Kannaksella rajalle ammuun 10.10. mennessä. Kannakselle lähetettiin järeää tykistöä ja kolme panssariprikaatia. Päättäväinen hyökkäykseen valmistatuminen Suomen suunnalla alkoi lokakuun viimeisellä viikolla. Uusia joukkoja tuotiin ja myäös ryhmityksessä tapahtui muutoksia.
Leningraadin sotilaspiirin sotaneuvoston 29.10. Yleisesikuntaa varten laatimassa suunnitelmassa "Suomen armeijan maa-ja merivoimien lyömiseksi" perustehtävänä oli Suomen puolustuksen murtaminen: "joukkomme tunkeutuvat samanaikaisesti kaikilta suunnitla Suomen alueelle tavoitteena estää vihollisen ryhmittymä ja yhteistoiminnassa ilmavoimien kanssa antaa ratkaiseva isku, joka johtaa Suomen armeijan tappioon".

Suunnitelmassa päätettiin, että "Suomen armeijan kestävyys tulee riippumaan ensimmäisten taistelujen tuloksesta". Tämän vuoksi pääpaino pantiin suurella voimalla tehtävälle massiiviselle ensi-iskulle vastustajan tuhoamiseksi lopullisesti kahden-kolmen viikon kuluessa. Laskettiin, että operaatio oli suoritettavissa 10-15 vuorokauden kuluessa.

Neuvostoliiton keskityksen suuruus Suomen rajaseudulla oli noin 400 000 miestä, 1915 tykkiä, 1500 panssarivaunua ja noin 1000 taistelulentokonetta.Lisäksi Itämeren laivastolla oli valmiina 383 taistelukonetta. Puna-aremeija ryhtyi hyökkäykseen 30.11. klo 7.30 Jäämereltä Suomenlahteen ulottuvalla rintamalla, jonka pituus oli 1610 km.


Hyökkäämättömyyssopimus
http://www.histdoc.net/historia/nonaggr.html

Tarton rauhansopimus
http://www.hot.ee/eikko/Rauha.htm

Molotovin selostus 31.10.1939 Korkeimmalle neuvostolle
http://www.histdoc.net/historia/molotov_31101939_fi.html

Pääministeri Cajanderin puhe 23.11.1939
http://www.histdoc.net/historia/cajander.html

Pravdan vastaus Cajanderin puheeseen
http://www.histdoc.net/historia/pravda1.html

Lähdeaineisto: Ohto Manninen Miten Suomi valloitetaan ISBN 978-951-37-5278-

Ei kommentteja: