Presidentti Urho Kekkosen yhdeksästoista matka Neuvostoliittoon alkoi sateessa lauantaiaamuna elokuussa kello 9. Yksityiselle virkistysmatkalle lähtijää oli Helsingin lentoasemalla saattamassa sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus, joka oli lähes kuukausi sitten jättänyt eronpyyntönsä. Viimeisenä presidentti kätteli pääministeri Rafael Paasiota, josta hetken kuluttua tulisi virkaatekevä presidentti viikon ajaksi. – Hyvää matkaa ja kauniita ilmoja. – Kiitos. Neuvotelkaa se hallitus kokoon tällä aikaa. Ripeät askeleet koneen rappusilla, käden heilahdus oviaukossa ja yksinkertaiset muodollisuudet olivat ohi. Presidentti oli lähtenyt ulkomaanmatkalle, jonka jälkimainingit huuhtoisivat mennessään yhden ministerin ja pari virkamiestä raastupaan, ja ravistelivat useiden vanhojen ystävyyssuhteiden perustoja. Ennen kaikkea tapahtumasarja tekisi Urho Kaleva Kekkosesta Suomen presidentin neljännen kerran.
Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön ja ministerineuvoston suomalaista vierasta hakemaan lähettämä suihkumatkustajakone TU-134 nousi siivilleen vain muutaman minuutin myöhässä laaditusta aikataulusta.
Kekkonen ja Kosygin päättivät loman torstaina 17. päivänä elokuuta ja lensivät Moskovaan. Sheremetovin lentokentältä, jossa puoluesihterri Leonid Brezhnev ja muita johtavia poliitikkoja liittyi seurueeseen, jatkettiin matkaa autoilla suoraan Zavidovoon.
Salaperäinen Zavidovo, joka useimmille on vain pelkkä nimi, sijaitsee runsaan 120 kilometrin päässä Moskovasta luoteeseen.
Zavidovo keskustelujen mukaan Brezhnevin mielestä luottamukselliset suhteet Suomen ja NL:n välillä antavat mahdollisuuden varoittaa kauppapolitiikasta, joka voi johtaa siihen, että Suomi menettää markkinoita Neuvostoliitossa. Hän viittasi myös ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimukseen ja esitti retorisen kysymyksen, onko olemassa vaara, että tietyt voimat Suomessa voivat käyttää EEC-sopimusta ”tarkistaakseen” yya-sopimusta.
Keskustelu päättyi siihen, että Kekkonen lupasi henkilökohtaisesta vastata, että Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet pysyvät hyvinä, jos Suomi ratifioi vapaakauppasopimuksen. Brezhnev, joka esitti keskusteluissa pääpuheenvuoron neuvostojohdon puolesta, alleviivasi, että Suomella olisi täysi syy viivyttää tullisopimusta. Kehotustaan kiiruhtaa hitaasti hän perusteli sillä, että liian nopeat ratkaisut voivat osoittautua vahingollisiksi, mutta myös suorastaan vaarallisiksi.
Pääsihteeri huomautti, ettei EEC-sopimus ole vain taloudellinen, vaan myös poliittinen kysymys. Hän vahvisti jo vanhastaan tunnetun Neuvostoliiton kielteisen asenteen suljettuihin taloudellisiin blokkeihin nähden ja ilmoitti maansa pitävän kiinni tästä periaatteellisesta kannasta. Suomen ja EEC:n suhteet ja Neuvostoliiton ja Suomen taloudellisten suhteiden kehityksen Brezhnev asetti vastakkain. Hän korosti erityisesti etuja, joita taloudellinen yhteistyö Neuvostoliiton kanssa voi merkitä Suomelle.
- Olemme realisteja ja tunnustamme EEC:n tosiasiaksi, sanoi Brezhnev. Hän lisäsi, että lisäksi kysytään, mikä EEC on ja mikä asenne blokilla on sosialistisiin maihin. Tarkasteltaessa Suomen kauppaluonnosta kysyy itseltään levottomana, kuinka se vaikuttaa kauppaan Suomen ja Neuvostoliiton välillä, Brezhnev sanoi.
Hän korosti Neuvostoliitossa tiedettävän, että Suomesta ei tule EEC:n jäsentä ja että johtavalla neuvostotaholla ymmärretään, että Suomi haluaa saada aikaan tullisopimuksen EEC:n kanssa. Mutta on pakko kysyä, miksi EEC antaa Suomelle erikoisetuja ja myönnytyksiä. – Se tuskin tapahtuu suomalaisten sinisten silmien tähden, sanoi Brezhnev. EEC:llä on varmasti omia toiveita siitä, kuinka sopimusta sovelletaan omaksi eduksi. Brezhnev toisti useaan kertaa keskustelun kuluessa, että Suomi on suvereeni maa eikä neuvostotaholta haluta sanella, kuinka Suomen olisi toimittava. – Me emme halua loukata Suomen suvereniteettia, kerrotaan hänen sanatarkasti sanoneen, mutta tämä asenne ei ole ristiriidassa sen kanssa, että voimme varoittaa Suomea toimimasta siten, että menetämme, minkä olemme yhdessä rakentaneet. Tässä yhteydessä Brezhnev toisti ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta, joka hänen mukaansa antaa Suomelle oikeuden toteuttaa omaa puolueettomuuspolitiikkaansa.
Brezhnev sanoi suoraan, ettei Neuvostoliittoa kiinnostanut Tanskan ja Norjan suhde EEC:hen, mutta Suomen suhde EEC:hen kiinnostaa, koska ystävyys Suomen ja Neuvostoliiton välillä on suuri voitto eikä tätä ystävyyttä haluta vaarantaa.
Presidentti Kekkonen alleviivasi voimakkaasti, että Suomi on sulkenut sopimuksesta pois kaiken, jolla on jotain tekemistä politiikan kanssa. Hän selvitteli myös vanhoja kauppaperiaatteita, joita Suomella on länsimaisten ja erityisesti Englannin kanssa. Kekkonen lupasi ottaa henkilökohtaisesti vastuun siitä, että Suomen ja Neuvostoliiton väliset suhteet pysyvät hyvinä ja kehittyvät myönteisesti, jos Suomi ratifioi EEC-sopimuksen.
Kekkosen laatiman muistion jakelu oli tarkoin rajattu. Omat kappaleensa siitä saivat pääministeri Rafael Paasio, ulkoministeri Kalevi Sorsa, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblom ja ulkomaankauppaministeri Jussi Linnamo sekä kolme ulkoministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön virkamiestä. Lisäksi muistiosta oli kaksi varakappaletta ja kaksi arkistokappaletta.
Dagens Nyheter julkaisi 31.10.1972 toimittaja Tor Högnäsin laajan artikkelin Zavidovon keskusteluista, ja sama artikkeli ilmestyi Norjassa Dagbladetissa ja Suomessa Vasabladetissa. Artikkeliin sisältyi useita sanatarkkoja lainauksia Kekkosen muistiosta. Tapaus johti Sorsan ensimmäisen hallituksen ulkomaankauppaministerin, Jussi Linnamon (sdp.) eroon ja ylijohtaja Seppo Lindblomin (sdp.) ja presidentin kansliapäällikön Antero Jyrängin (sdp.) tuomitsemiseen sakkorangaistukseen. Jyrängin sakkorangaistus tuli siitä, että hän tunnusti kuulusteluissa antaneensa osan nähtäväkseen saamastaan muistiosta Yleisradion radiojohtajalle Eino S. Revon nähtäväksi.
Oikeuskanslerin syytekirjelmän mukaan elo–syyskuussa 1972 SDP:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen ja SDP:n tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo vastaanottivat 19. elokuuta 1972 päivätyt salaiset Zavidovo-tiedot silloiselta SDP:n kauppa- ja teollisuusministeriltä Jussi Linnamolta. Muun muassa Lipposta ja SDP:n silloista kansanedustajaa ja UtVa:n jäsentä Erkki Tuomiojaa kuulusteltiin tapauksessa todistajana. Sitä, miten Vasabladetin toimittaja Tor Högnäs oli tiedot saanut, ei saatu vuonna 1973 käydyssä oikeudenkäynnissä lopullisesti selvitettyä. Sittemmin, vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, Erkki Tuomioja tunnusti vuotaneensa tiedot Tor Högnäsille. Mutta ei sitä, miten hän sai Zavidovo-muistiot käsiinsä.
Tuomioja tunnusti vuonna 1993 vuotaneensa presidentti Urho Kekkosen Zavidovossa Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brežnevin kanssa vuonna 1972 käymästä keskustelusta tehdyn muistion lehdistölle. Dosentti Martti Häikiö on päätynyt siihen näkemykseen, että Zavidovo-vuodon perimmäisenä syynä oli SDP:n vasemman laidan ja SKDL:n pyrkimys estää EEC-sopimuksen solmiminen tai ainakin jarruttaa sitä. Tuomioja tunnetusti vastusti EEC-sopimusta.
Katso http://wapedia.mobi/fi/Erkki_Tuomioja#2.
Katso Yle Elävä arkisto: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=130&a=4217
Lähdeaineisto:
Kauko Holopainen, Tor Högnäs, Heikki Jokela: Tapaus Zavidovo
Erkki Tuomioja Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti