Sopulipuheista yhteissietämiseen

Suuren yleisön tietoon presidentin ja lehdistön suhteiden kiristyminen tuli vuoden 1984 alussa. Koivisto antoi synnyinkaupunkinsa Turun pienelle Åbo Underrättelser-lehdelle sopulihaastattelunsa. ”Ilmeisesti on olemassa mielipidejohtajia ja muut ovat sitten kuin ”sopulilauma”, presidentti aprikoi toimittajien käyttäytymistä. Presidentin mielen oli pahoittanut hänen Ranskassa pitämänsä puheen jälkikritiikki. Tiedonantaja-lehti oli huomauttanut, ettei presidentin historiallisessa puheessa mainittu lainkaan Lenin osuutta Suomen itsenäistymisessä. Osa lehdistä yhtyi ihmettelyyn.

Koivisto yritti hillitä kirjoittelua antamalla Yleisradiolle itsenäisyyspäivänä 1983 haastattelun, jossa Lenin osuutta korostettiin voimakkaasti. Kun sekään ei riittänyt, Koivisto moitti lehtiä. Lehdistö kävi yhtenä miehenä puolustukseen Koivistoa vastaan. Pääkirjoittajat, kolumnistit ja pilapiirtäjät saivat muutoin hiljaisena aikana aineistoa. Sopuli iskostui yleiseen kielenkäyttöön kuvaamaan toimittajia.

Seuraava ottelu käytiin Koiviston ja Yleisradion kesken. Presidentti sydämistyi perin juurin Yleisradion ohjelmiin, ja kielsi vanhojen lausuntojensa lyhentämisen ja siteeraamisen ohjelmissa ilman ennakkoilmoitusta presidentille. Presidentti ja Yleisradio ajautuivat niin pahaan välirikkoon, että sovun löytymiseen tarvittiin ulkopuolista sovittelijaa. Vasta tunnetun työmarkkinamiehen ja presidentin ystävän, Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtajan Matti Pekkasen avulla välit saatiin asialliseen kuntoon keväällä 1985.

Koivisto käytti taistelussa hyväkseen Yleisradion ja MTV:n välistä kilpailua. Kieltäydyttyään esiintymästä Yleisradiossa Koivisto myönsi näyttävän haastattelun MTV:lle. Kolmen vuoden vastoinkäymisten jälkeen Koivisto pestasi itselleen tiedotusavustajan, valtioneuvoston tiedustuspäällikkö Tom Westergård ryhtyi avustamaan oman työnsä ohella presidenttiä. Westergård pyysi ryhmän toimittajia avukseen miettimään presidentin lehdistösuhteiden järjestämistä. Työryhmässä syntyi joukko ehdotuksia, joista osa toteutui ja osa hautautui presidentin arkistoihin.

Vaikeinta oli löytää luonteva tapa järjestää tiedotustilaisuuksia. Välillä presidentti itse kutsui tiedotusvälineitä luokseen, välillä toimittajayhdistykset kutsuivat presidentin vieraakseen. Toimittajien mielestä Koivisto pyrki ohjailemaan liikaa tilaisuuksia. Presidentti vaati kysymykset etukäteen, määräsi kysymysten aihepiirit ja hän järjesteli mielellään lehdille ja sähköisille välineille omia esiintymisaikoja. Tilaisuuksiin liittyi lähes säännönmukaisesti pieni jupakka joko ennen tilaisuutta tai sen jälkeen.

Radion ja television toimittajia kohtaan Koivisto tunsi loputonta epäluuloa, ja vaati esiintymisensä lähetettäväksi suorana lähetyksenä radiossa ja televisiossa. Nahinoista huolimatta Koivisto esiintyi paljon julkisuudessa. Lehdistön haastatteluissa Koivistolla oli tapana rajata etukäteen haastattelun aihe yhteen teemaan, josta hän oli valmis sanomaan mielipiteensä. Haastattelutilanteessa presidentti oli hyvin valmistautunut. Hän saattoi pitää haastattelun alussa puolen tunnin yksinpuhelun, ja vasta sen jälkeen toimittaja pääsi kysymään. Presidentin haastattelu tarkistettiin aina ennen julkistamista Presidentinlinnassa.

Koivisto pyrki säännöstelemään julkisuutta. Hän ei halunnut ”tuhlata siemenperunoita” etukäteen eli antaa yhdelle haastattelijalle liian monta uutista. Presidentti järjesti ulkomaanvierailullaan tavallisesti kolme tilaisuutta, yhden ulkomaisille välineille, toisen kotimaisille lehdille ja kolmannen kotimaiselle radiolle ja televisiolle. Tiedotustilaisuuksien ja haastattelujen lisäksi Koivisto ryhtyi pitämään taustatilaisuuksia lehdistön edustajille. Useimmiten kutsun saivat päätoimittajat tai teematilaisuuksiin esimerkiksi taloustoimittajat ja poliittiset toimittajat. Niin sanotuissa saunatilaisuuksissa toimittajilla oli tilaisuus tenttiä presidenttiä pari kolme tuntia illassa. Tilaisuuksissa oli ehdoton siteeraamiskielto, niistä ei voinut tehdä uutisia, joissa olisi lainattu presidenttiä sanasta sanaan lainausmerkkien sisällä. Presidentin näkemykset heijastuivat pääkirjoituksista ja kolumneista, vaikka lähdettä ei mainittukaan.

Lähdeaineisto: Tasavallan presidentit ISBN 951-35-5426-0

Vuosi 1984 – puolueettomuus ja sopulit

Vuodenvaihteessa 1983-84 presidentti Koiviston mitta oli täysi. Takana oli vilkas ja raskas syksy. Lehdistö vaati selvitystä ja täsmennystä presidentin YK-puheeseen Suomen ydinasepolitiikasta, vaikka teksti oli selvä ja täsmällinen. Vähemmistökommunistien lehti teki suuren numeron presidentin Ranskassa pitämästä puheesta, jossa hän käsitteli Suomen itsenäistymistä mainitsematta Leniniä. Suomi äänesti YK:ssa parin viikon aikana Grenadan miehitystä vastaan, mutta pidättäytyi äänestämästä Afganistanin miehitystä koskevasta äänestyksestä. Kaikissa näissä asioissa Koivistoa arvosteltiin epäjohdonmukaisuudesta, vaikeaselkoisuudesta, päättämättömyydestä. Hän antoi takaisin. Åbo Underättelser-lehden juhlanumerossa julkaistussa haastattelussa Koivisto moitti toimittajia laumasieluisuudesta. ”Näyttää siltä, että on mielipidejohtajia, joita muut sitten seuraavat kuin sopulilauma.” Värikäs heitto sopuleista jäi elämään kansan suussa ja pilapiirtäjien kynien kärjessä.

Sairaanhoitajien lakko 1983 johti terveydenhoitojärjestelmän romahduksen partaalle, mutta lakkolaiset onnistuivat säilyttämään yleisen myötätunnon. Sairaanhoitajien koulutustaso, työn laatu ja merkitys oli niin selvästi epäsuhteessa heidän palkkaukseensa. Lakko päättyi työnantajapuolen lähes täydelliseen antautumiseen, terveydenhoitosektorin palkkakehitys riistäytyi jyrkkään nousuun. Hyväosaisten kapinasta alettiin puhua vasta 1984, kun Akava aloitti lakkosarjan, johon liittyi mm. lääkärit. Lääkärilakon yhteydessä virisi jo pohdintaa siitä, että yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen hoitajat eivät saisi käyttää keskeistä asemaansa edunvalvonnassa.

Tammikuu
1. tammikuuta – Brunei itsenäistyi.
1. tammikuuta – Yhdysvaltalainen telealan yritys AT&T pilkottiin 22:ksi yritykseksi.
2. tammikuuta – Vihreiden kansanedustajan Ville Komsin joulukuussa aloittama nälkälakko laajeni, kun siihen liittyi kolme SKDL:n kansanedustajaa. Nälkälakkolaiset vaativat kehitysavun nostamista YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. He lopettivat protestinsa saatuaan pääministeri Kalevi Sorsalta lupauksen siitä, että Suomi nostaa kehitysavun kansainväliselle tasolle heti kun se on taloudellisesti mahdollista.
3. tammikuuta – Tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi 160 vuotta täyttäneelle Åbo Underrättelser -lehdelle ns. sopulihaastattelun, jossa hän ilmaisi tyytymättömyytensä tiedotusvälineiden hänen lausuntojaan koskevaan uutisointiin ja arvosteli toimittajia "kulloisiakin mielipidejohtajia seuraavaksi sopulilaumaksi". "Tästä lähtien pidän huolta, ettei kukaan selitä ajatuksenjuoksujani – en edes minä itse", presidentti sanoi.
5. tammikuuta – Richard Stallman erosi työstään MIT:n tekoälylaboratoriossa ja alkoi kehittää GNU:ta.
6. tammikuuta − Presidentti Mauno Koivisto nimitti ulkopoliittisen erityisavustajansa Jaakko Kalelan uudeksi tasavallan presidentin kanslian kansliapäälliköksi. Kalelan edeltäjä Juhani Perttunen siirtyi sisäministeriön kansliapäälliköksi. Uudeksi ulkopoliittiseksi erityisavustajakseen Koivisto nimitti Martti Mannisen.
9. tammikuuta − Argentiinan presidenttinä vuosina 1982−1983 toiminut Reynaldo Bignone määrättiin pidätettäväksi syytettynä hänen virkakautensa aikana tapahtuneista laittomista pidätyksistä ja vangitsemisista.
13. tammikuuta – Kansanedustaja Matti Jaatinen siirtyi Kymen läänin maaherraksi Erkki Huurtamon jäädessä eläkkeelle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimineen Jaatisen tilalle valittiin Ulla Puolanne ja uutena kansanedustajana aloitti Matti Lahtinen.
18. tammikuuta – Suomen Lähetysseura täytti 125 vuotta.
21. tammikuuta – Norjan ulkoministeriön virkamies Arne Treholt pidätettiin Fornebun lentokentällä hänen ollessaan lähdössä Itävallan pääkaupunkiin Wieniin mukanaan salaisia asiakirjoja. Treholtia syytettiin Norjan ja NATO:n salaisten tietojen toimittamisesta Neuvostoliitolle 15 vuoden ajan.
22. tammikuuta – Apple lanseerasi Macintosh-tietokoneen Yhdysvalloissa.
22. tammikuuta – Hämeenlinnan rautatieasema vaurioitui tulipalossa. Palosta aiheutuivat miljoonien markkojen vahingot.
28. tammikuuta – Ulkoministeri Paavo Väyrynen matkusti Kiinaan viralliselle vierailulle, jonka aikana hän tapasi pääministeri Zhao Ziyangin.

Helmikuu

1. helmikuuta − Norja karkotti viisi Neuvostoliiton Oslon-suurlähetystön virkailijaa vastalauseena Arne Treholtin paljastumiselle Neuvostoliiton vakoojaksi ja ilmoitti, ettei karkotettujen tilalle saanut nimittää uusia henkilöitä.
6. helmikuuta – Tanskan kansankäräjät erotti veropetoksesta vankeuteen kesällä 1983 tuomitun oikeistolaisen Edistyspuolueen kansanedustajan Mogens Glistrupin. Erottamispäätös syntyi äänin 139-18.
8. helmikuuta − XIV talviolympiakisat alkoivat Jugoslavian Sarajevossa.
13. helmikuuta – Konstantin Tšernenkosta tuli edesmenneen Juri Andropovin seuraaja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä.
14. helmikuuta – Helsingin hovioikeus hylkäsi kaikki ns. metrojupakan hallintosyytteet. Hovioikeuden mielestä entisen kaupunginjohtajan Teuvo Auran, kaupunginhallituksen ja metrotoimikunnan jäsenten menettelyssä ei ollut mitään moitittavaa.
21. helmikuuta – Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julisti suomalaisen aseistakieltäytyjän Pertti Haaparannan mielipidevangiksi. Haaparanta oli pantu vankilaan kuusi viikkoa aiemmin, koska häntä ei ollut hyväksytty siviilipalvelukseen eikä hän ollut suostunut varusmiespalvelukseen puolustusvoimissa. Haaparanta oli ensimmäinen järjestön nimeämä suomalainen mielipidevanki.
21. helmikuuta − Hallitus sai luottamuslauseen äänin 106−29 äänestettäessä SKDL:n tekemästä välikysymyksestä. SKDL oli syyttänyt hallitusta työttömyyden kasvattamisesta sekä lapsiperheiden, pienviljelijöiden ja eläkeläisten taloudellisen aseman heikentämisestä.
29. helmikuuta − Kanadan pääministeri Pierre Trudeau ilmoitti jättävänsä paikkansa heti, kun hänen seuraajansa on valittu. Trudeau oli toiminut pääministerinä miltei yhtäjaksoisesti vuodesta 1968.

Maaliskuu

1. maaliskuuta – Eduskunnan kansliatoimikunta velvoitti entiset kansanedustajat Lasse Lehtisen ja Veikko Rytkösen maksamaan takaisin vuoteen 1982 mennessä nostamansa kansanedustajan päivärahat. Korkein hallinto-oikeus oli todennut vuoden 1983 vaaleissa eduskunnasta pudonneiden Lehtisen ja Rytkösen kotipaikaksi Helsingin, joten he eivät olleet oikeutettuja päivärahaan.
1. maaliskuuta – Ahvenanmaa julkaisi ensimmäiset postimerkkinsä.
5. maaliskuuta – Intian pääministeri Indira Gandhi määräsi hyökkäyksen sikhien Kultaiseen temppeliin Amritsarissa.
6. maaliskuuta – Britannian kaivostyöläiset aloittivat vuoden mittaisen lakon.
8. maaliskuuta – Korkein oikeus kovensi toimittaja Matts Dumellin maanpetoksesta 27. tammikuuta 1983 saaman kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi.
8. maaliskuuta – Pääministeri Kalevi Sorsa matkusti viralliselle vierailulle Tunisiaan, jossa hän tapasi PLO:n johtajan Jasser Arafatin. Israel esitti Suomelle tapaamisen johdosta paheksuntansa.
13. maaliskuuta – Kansallis-Osake-Pankki teki Suomen siihen asti suurimman pankkikaupan hankkimalla 58 prosentin osuuden zürichiläisestä Nordfinanz-Bankista. 19. maaliskuuta – Ulkoministeri Paavo Väyrynen matkusti nelipäiväiselle viralliselle vierailulle Intiaan ja tapasi sen aikana pääministeri Indira Gandhin.
22. maaliskuuta – Valtiovarainministeriö myönsi Kansallis-Osake-Pankille ja Yhdyspankille luvat sivukonttoreiden perustamiseksi Lontooseen.

Huhtikuu

3. huhtikuuta – Viron kommunistijohtaja Karl Vaino moitti Pravdassa Suomen Yleisradiota nimeltä mainitsematta länsimaisen propagandan väylänä. Yleisradion pääjohtaja Sakari Kiuru vastasi, että Yleisradio tekee ohjelmia suomalaisille, ei muille.
5. huhtikuuta – Helsingissä, Turussa ja Oulussa alkoi Suomen siihen asti suurin lääkärilakko, joka laajeni toukokuun alkuun mennessä koko maahan. Kiireelliset tapaukset oli luvattu hoitaa lakon aikanakin.
13. huhtikuuta – Islannin presidentti Vigdis Finnbogadottir saapui kolmipäiväiselle valtiovierailulle Suomeen. Viimeisenä vierailupäivänään hän kävi myös Ahvenanmaalla. 13. huhtikuuta – Oikeuskansleri Kai Korte päätti valittaa Helsingin hovioikeuden päätöksestä ns. metrojutussa Korkeimpaan oikeuteen. Kortteen katsottiin asettaneen koko arvovaltansa peliin, koska hän oli henkilökohtaisesti puuttunut jutun oikeuskäsittelyyn. Korkein oikeus myönsi Kortteelle valitusluvan 13. kesäkuuta.
26. huhtikuuta – Presidentti Mauno Koivisto tapasi ensimmäisenä länsimaisena valtionpäämiehenä Neuvostoliiton puoluejohtajan Konstantin Tšernenkon Moskovassa. Koivisto kutsui Tšernenkon vierailulle Suomeen, mutta tämä ei ehtinyt noudattaa kutsua enää ennen kuolemaansa.
26. huhtikuuta – Tanskalaisen kansanedustajan Mogens Glistrupin perustama äärioikeistolainen Kansallinen Edistyspuolue hajosi. Sen raunioille perustettiin Vapaat demokraatit -niminen puolue.
26. huhtikuuta – Entisen Natsi-Saksan johtomiehiin kuulunut Rudolf Hess täytti 90 vuotta Spandaun vankilassa Berliinissä. Hän oli vankilan ainoa asukas ja viimeinen elossa ollut Nürnbergin oikeudenkäynnissä vuonna 1946 vankeuteen tuomituista. Ranska, Iso-Britannia ja Yhdysvallat olivat useaan otteeseen esittäneet Hessin vapauttamista hänen korkean ikänsä vuoksi, mutta Neuvostoliitto ei ollut suostunut tähän.
27. huhtikuuta – 24 varusmiestä loukkaantui, heistä neljä vakavasti, kun maastoon suutariksi jäänyt ammus räjähti Pahkajärven ampuma-alueella Valkealassa.
30. huhtikuuta – Suomen ensimmäinen koeputkilapsi syntyi.

Toukokuu

1. toukokuuta – Valtionarkistossa säilytetty presidentti J. K. Paasikiven arkisto avattiin tutkijoille 25 vuoden salassapitoajan umpeuduttua. Paasikiven arkisto käsitti 42 hyllymetriä Suomen poliittista lähihistoriaa käsitteleviä asiakirjoja.
5. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Luxemburgissa.
6. toukokuuta – Viisi ihmistä sai surmansa ja yli 20 loukkaantui yleisölennätyksellä olleen helikopterin pudottua väkijoukkoon Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa. 7. toukokuuta − Kymmenet omakotitalot ja kesämökit kärsivät vaurioita Tornionjoen rannoilla poikkeuksellisen rajun jäidenlähdön vuoksi.
8. toukokuuta – Neuvostoliitto ilmoitti boikotoivansa vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisia, koska "urheilijoiden turvallisuutta ei ollut taattu" eikä "luotu normaaleja olosuhteita kisojen pitämiselle". Useimmat sosialistiset maat sekä pieni joukko muita maita seurasivat Neuvostoliiton esimerkkiä.
8. toukokuuta – Espanjan pääministeri Felipe González saapui Suomeen lyhyelle vierailulle. Hän tapasi presidentti Mauno Koiviston ja pääministeri Kalevi Sorsan.
11. toukokuuta – Tähtitiede: Maan ylikulku Marsista katsottuna.
11. toukokuuta – Kirkolliskokous torjui naispappeuden äänin 108–32. Päätöksen seurauksena useita satoja naisia erosi kirkosta.
16. toukokuuta – Arkkitehti Reima Pietilä voitti Helsingin Meilahteen rakennettavan tasavallan presidentin uuden virka-asunnon suunnittelukilpailun, johon oli osallistunut yli 200 ehdotusta.
19. toukokuuta – Suomen laajimmaksi paisunut lääkärilakko päättyi.
20. toukokuuta − Argentiinan entinen presidentti Isabel Perón palasi kotimaahansa kolmen vuoden maanpaosta Espanjasta.
24. toukokuuta – Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliiton TVK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Riitta Prusti, josta tuli Suomen ensimmäinen nainen ammatillisen keskusjärjestön johtajana.
27. toukokuuta – Suomen kommunistisen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Arvo Aalto. Puolueen enemmistö valtasi kaikki paikat keskuskomiteassa, minkä vähemmistön keulahahmo Taisto Sinisalo tulkitsi merkitsevän epäluottamusta Neuvostoliittoa kohtaan ja etääntymistä kansainvälisestä kommunismista. SKP:n oppositio jättäytyi kokouksen jälkeen pois puolueen johtoelinten toiminnasta.
29. toukokuuta – UKK-instituutti vihittiin Tampereella.

Kesäkuu

1. kesäkuuta – Namibian vapautusjärjestön SWAPOn perustajajäsen Herman Toivo ya Toivo saapui vierailulle Suomeen pääministeri Kalevi Sorsan kutsumana.
3. kesäkuuta − Keskustapuolueen jäsenjärjestönä toiminut Liberaalinen Kansanpuolue valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Kyösti Lallukan.
5. kesäkuuta – Intian joukot aloittivat hyökkäyksen sikhien Kultaiseen temppeliin.
7. kesäkuuta – Keskusrikospoliisi etsintäkuulutti Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan. Paavolaa haluttiin kuulla hänen kesämökkinsä rakentamiseen liittyneistä epäselvyyksistä Noppa-jutun oikeuskäsittelyn yhteydessä.
10. kesäkuuta – SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Kalevi Sorsa arvosteli tiedotusvälineitä puoluekokouksessa Lahdessa. Hän sanoi "infokratian" olevan vaaraksi kansanvallalle.
16. kesäkuuta − Valtiovarainministeri John Turner valittiin Kanadaa hallinneen liberaalisen puolueen johtajaksi ja hieman myöhemmin maan pääministeriksi. 18. kesäkuuta – Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi uuden tiedekeskuksen rakentamisen Tikkurilaan.
20. kesäkuuta – Ranskan presidentti Francois Mitterrand saapui viralliselle vierailulle Neuvostoliittoon. Mitterrand otti vierailunsa aikana esille toisinajattelija Andrei Saharovin tapauksen, mikä herätti närkästystä isännissä.
24. kesäkuuta – Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan etsinnät lopetettiin sen jälkeen kun syyteoikeus hänen kesämökkiinsä liittyneistä Noppa-lahjuksista oli rauennut.
27. kesäkuuta – Rantasalmen kirkko tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa.
29. kesäkuuta − Tampereen kaupunginjohtaja Pekka Paavola palasi kotiin lomamatkaltaan Keski-Euroopasta. Hän ilmoitti saaneensa kuulla häntä koskeneista etsinnöistä vasta soitettuaan vaimolleen 28. kesäkuuta ja kiisti kaikki häneen Noppa-jutun vuoksi kohdistetut epäilyt.

Heinäkuu

1. heinäkuuta – Suomessa astui voimaan kaikkia kansalaisia koskeva lääkevahinkovakuutus, joka korvasi Suomessa myytävän lääkkeen käyttäjälleen aiheuttamat vahingot.
4. heinäkuuta – Neuvostoliiton entinen ulkoministeri, 94-vuotias Vjatsheslav Molotov, hyväksyttiin jälleen NKP:n jäseneksi. Ele oli lähinnä symbolinen. Molotov oli erotettu puolueesta vuonna 1957 ja hän oli siitä lähtien vuosittain anonut puolueen jäsenyyttä.
7. heinäkuuta – Aulis Sallisen ooppera Kuningas lähtee Ranskaan sai ensiesityksensä Savonlinnan oopperajuhlilla.
18. heinäkuuta – Turvallisuuspoliisista erotettu mies ampui 20 ihmistä ja haavoitti kolmeatoista hampurilaisravintolassa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Poliisin tarkka-ampuja surmasi verityöntekijän.
18. heinäkuuta – Riihimäen ongelmajätelaitos otettiin koekäyttöön.
25. heinäkuuta – Saljut 7:n kosmonautista Svetlana Savitskajasta tuli ensimmäinen avaruuskävelyn suorittanut nainen.
26. heinäkuuta – Kansanedustaja Liisa Kulhia erosi Keskustapuolueesta ja jatkoi sitoutumattomana.
27. heinäkuuta − Presidentti Mauno Koivisto kieltäytyi armahtamasta toimittaja Matts Dumellia tälle maanpetoksesta langetetusta vankeustuomiosta.
29. heinäkuuta – Kolme ihmistä kuoli pienkoneen epäonnistuneessa pakkolaskussa Äänekoskella.
31. heinäkuuta – 14 ihmistä kuoli ja useita loukkaantui pikajunan suistuttua kiskoilta Skotlannissa Edinburghin ja Glasgow'n välillä. <

Elokuu

1. elokuuta – Neuvostoliiton puoluelehti Pravda julkaisi NKP:n keskuskomitean päätöksen, jossa kehotettiin Viron puoluejohtoa tehostamaan taistelua kansallismielisyyttä ja länsimaisia vaikutteita vastaan. Päätöksessä viitattiin epäsuorasti Suomen Yleisradion TV-lähetyksiin, joiden katsottiin ruokkivan Moskovan kannalta kielteisiä ilmiöitä Virossa.
1. elokuuta – Lindowin suolta löydettiin suoruumis, joka myöhemmin nimettiin Lindowin mieheksi.
4. elokuuta – Ylä-Volta vaihtoi nimensä Burkina Fasoksi.
4. elokuuta – Suomen maaseudun puolue valitsi puoluekokouksessaan puheenjohtaja Pekka Vennamon uudelleen tehtäväänsä. Puoluesihteeri Urpo Leppänen jätti paikkansa ja hänen tilalleen valittiin puolueen järjestöpäällikkö Aaro Niiranen.
6. elokuuta – Suomi sai Los Angelesin olympiakisoissa yhden päivän aikana peräti viisi mitalia. Kultaa sai Juha Tiainen moukarinheitossa, hopeaa Tiina Lillak keihäänheitossa ja Martti Vainio 10 000 metrin juoksussa sekä pronssia Arto Bryggare 110 metrin aitajuoksussa ja Pekka Niemi painonnostossa.
6. elokuuta − Suomen maaseudun puolueen kansanedustaja, Suomen Uutisten päätoimittaja Reijo Enävaara kuoli. Hänen tilalleen eduskuntaan tuli lastentarhanopettaja Ulla Lehtinen (Bogdanoff).
11. elokuuta – Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganilta pääsi historiankirjoihin jäänyt lipsahdus, kun hän vitsaili auki jääneeseen mikrofoniin ennen radiohaastattelua säätäneensä Venäjän laittomaksi ja "pommitusten alkavan viiden minuutin päästä."
15. elokuuta – Kesko osti turkulaisen kodinkoneita ja viihde-elektroniikkaa myyvän Musta Pörssi -liikeketjun. 20. elokuuta − Rakennuskunta Haka osti jo pitkään myynnissä olleen tamperelaisen Rakennusliike Nopan koko osakekannan.
22. elokuuta – Ensimmäinen Mirjam Helin -laulukilpailu päättyi Helsingissä. Kilpailun voittivat kiinalainen sopraano Liang Ning ja neuvostoliittolainen barytoni Vladimir Tšernov.
27. elokuuta – Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi uuden oopperatalon rakentamisen niin sanotulle sokeritehtaan tontille Töölönlahden rantaan. 31. elokuuta – Rahtilaiva Eira ajoi karille Merenkurkussa Ruotsin aluevesillä. Laivasta vuotanut öljy saastutti noin sadan saaren rannat ja tuhosi tuhansia merilintuja.

Syyskuu

1. syyskuuta – Kulttuurihistoriallisesti arvokas, mutta osittain jo purettu Fontellin talo Pietarsaaressa paloi tuhopolttajan sytyttämänä.
1. syyskuuta – Amer-yhtymä osti 88 prosenttia mm. Citroen- ja Toyota-autoja edustaneen Korpivaara Oy:n osakekannasta.
3. syyskuuta – Pasilan vanha asemarakennus siirrettiin kokonaisena Itä-Pasilan Veturitorille. Rakennuksen ostanut Rauhanliitto aikoi kunnostaa sen toimitiloikseen. 3. syyskuuta − Pilapiirtäjä, professori Kari Suomalainen sai Suomen sarjakuvaseuran Pekka Puupää -hatun 1940-luvun lopulla piirtämästään Välskärin kertomuksia -sarjakuvasta.
4. syyskuuta – Itä-Saksa perui puoluejohtaja Erich Honeckerin syyskuun lopulle suunnitellun vierailun Länsi-Saksaan, koska Länsi-Saksassa vallitsi DDR:n mukaan "vierailulle epäsuotuisa ilmapiiri". Vierailun peruuntumisen todelliseksi syyksi arveltiin länsimaissa sitä, ettei Neuvostoliitto pitänyt vierailua suotavana. 5. syyskuuta – Avaruussukkula Discovery palasi ensilennoltaan.
12. syyskuuta − Hallitus teki periaatepäätöksen siviilipalvelun uudistamisesta. Päätöksellä vapautettiin Jehovan todistajat kokonaan asevelvollisuudesta. Siviilipalvelusaika piteni 12 kuukaudesta 16 kuukauteen.
20. syyskuuta – Yli 20 ihmistä kuoli ja noin 60 haavoittui Yhdysvaltain suurlähetystöä vastaan tehdyssä pommi-iskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Islamilainen Pyhä sota -järjestö otti vastuun iskusta, joka tuhosi lähetystötalon täysin.
21. syyskuuta – Neuvostoliiton presidentti Konstantin Tšernenko nosti Suomen televisiossa esitetyssä puheessaan YYA-sopimuksen malliesimerkiksi kaikkien maailman maiden ja kansojen välisille suhteille. 25. syyskuuta – Pääministeri Kalevi Sorsa matkusti viralliselle vierailulle Neuvostoliittoon. Edellisen vastaavanlaisen vierailun oli tehnyt Ahti Karjalainen vuonna 1971. Sorsa tutustui isäntiensä seurassa Neuvostoliiton "vuosisadan rakennushankkeeseen", Baikalin−Amurin rautatiehen.
26. syyskuuta – Juoksija Martti Vainio myönsi saaneensa tietämättään testosteronia ja anabolisia steroideja B-vitamiiniruiskeen mukana Los Angelesissa.
26. syyskuuta – Riihimäen ongelmajätelaitos vihittiin käyttöön.

Lokakuu

2. lokakuuta – Keskusrikospoliisi pidätti Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan, jota epäiltiin jatketusta lahjusten otosta vuosina 1971-1982. Paavola vapautettiin 10. lokakuuta.
10. lokakuuta – Kirjailija Aleksis Kiven syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta.
12. lokakuuta – Margaret Thatcher selvisi IRA:n aamuöisestä (02:51) pommi-iskusta Brightonin Grand Hoteliin, jossa oli tarkoitus järjestää konservatiivien puoluekokous. Viisi osallistujaa kuoli, ja teollisuusministeri Norman Tebbit vaimoineen loukkaantui. Thatcher vaati kokouksen jatkamista ja piti puheensa aamulla aikataulun mukaan.
12. lokakuuta – Teologian tohtori Matti Sihvonen nimitettiin Kuopion hiippakunnan uudeksi piispaksi. Edellinen piispa Jukka Malmivaara jäi eläkkeelle.
16. lokakuuta – Suomen Israelin-suurlähettiläs Taneli Kekkonen tuomittiin Halikon kihlakunnanoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja vuoden 1985 loppuun asti ulottuvaan ajokieltoon. Rikkeen vuoksi Kekkonen vapautettiin tehtävistään ja siirrettiin ulkoministeriön käytettäväksi.
17. lokakuuta – Seinäjoen pääkirkko Lakeuden Risti vaurioitui tulipalossa. 19. lokakuuta – Puolalainen katolinen pappi Jerzy Popieluszko katosi. Solidaarisuus uskoi Puolan viranomaisten siepanneen hänet ja neljä turvallisuuspoliisin miestä tunnustikin
27. lokakuuta murhanneensa papin. Popieluszkon ruumis löytyi patoaltaasta Keski-Puolasta 30. lokakuuta ja hänen hautajaisiinsa 3. marraskuuta osallistui noin 250 000 ihmistä.
21.-22. lokakuuta – Suomessa pidettiin kunnallisvaalit. Suurin voittaja oli Suomen maaseudun puolue ja suurin häviäjä SKDL. Vihreät tekivät vaaleissa läpimurron saadessaan yli sata valtuustopaikkaa kymmenissä kunnissa.
31. lokakuuta – Kaksi sikhiä murhasi Indira Gandhin Intiassa. New Delhissä syttyi mellakoita ja 2 000 sikhiä tapettiin.
31. lokakuuta – Suomen ulkoministeriö myönsi 1,5 miljoonan markan apupaketin Etiopian nälänhädästä kärsivien avustamiseen. Suomen Punainen Risti sai paketista 750 000, Unicef 500 000 ja Kansainvälinen Punainen Risti 250 000 markkaa.

Marraskuu

1. marraskuuta – SKDL:n puheenjohtaja, kansanedustaja Kalevi Kivistö nimitettiin Keski-Suomen läänin maaherraksi vuoden 1985 alusta lukien. Edellinen maaherra Kauko Sipponen siirtyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajaksi Max Jakobsonin jäätyä eläkkeelle. Kivistön tilalle eduskuntaan nousi Kati Peltola.
2. marraskuuta – Josef Stalinin tyttären, vuonna 1967 länteen loikanneen Svetlana Allilujevan ilmoitettiin palanneen 13-vuotiaan tyttärensä Olgan kanssa Yhdysvalloista Neuvostoliittoon ja saaneen Neuvostoliiton kansalaisoikeudet, jotka oli riistetty häneltä vuonna 1970.
6. marraskuuta – Ronald Reagan voitti Walter F. Mondalen USA:n presidentinvaaleissa. Reagan sai enemmän valitsijamiehiä kuin kukaan hänen edeltäjänsä, 525.
12. marraskuuta – Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä OAU:sta, koska Länsi-Saharan oli sallittu osallistua täysivaltaisena jäsenenä järjestön huippukokoukseen Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Marokko oli ensimmäinen järjestöstä eronnut valtio.
13. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO vetosi maailman maihin avun saamiseksi Afrikan nälänhädästä kärsiville. Afrikan kuivuutta kuvattiin vuosisadan pahimmaksi ja nälänhätä vaivasi 27:ää maata.
13. marraskuuta − Presidentti Mauno Koivisto matkusti nelipäiväiselle viralliselle vierailulle Isoon-Britanniaan.
19. marraskuuta – Räjähdykset PEMEX:in öljysäiliöillä ja tulipalo surmasivat 500 ihmistä San Juan Ixhuatepecissa Meksikossa.
21. marraskuuta – Tampereen kaupunginvaltuusto päätti pidättää kaupunginjohtaja Pekka Paavolan virastaan Noppa-jutun tutkimusten ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Paavola valitti päätöksestä Hämeen lääninoikeuteen.
23. marraskuuta – Helsingin hovioikeus tuomitsi rakennushallituksen pääjohtajan Kalevi Sassin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen, 56 000 markan korvauksiin valtiolle sekä viraltapantavaksi. Viraltapano vaati vielä Korkeimman oikeuden vahvistuksen, mutta Sassi erotettiin jo ennen sitä marraskuun lopulla.
24. marraskuuta – Oikeuskansleri Kai Korte ehdotti syyttäjän tehtävien siirtämistä pois oikeuskanslerilta erityiselle valtakunnansyyttäjälle. Kortteen mielestä oikeuskanslerin työhön toisaalta ylimpänä syyttäjäviranomaisena ja toisaalta syyttäjien valvojana sisältyi piilevä ristiriita.
27. marraskuuta – Neuvostoliitto kutsui Helsingin-suurlähetystössään työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kotiin ja nimitti hänen tilalleen Felix Karasevin. Vladimirov poistui Suomesta joulun aikaan ja Karasev saapui Helsinkiin vuoden 1985 alussa.
27. marraskuuta − Komisario Sulo Aittoniemi siirrettiin syrjään ns. Noppa-jutun tutkimuksista. 29. marraskuuta – Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julisti juoksija Martti Vainion elinikäiseen kilpailukieltoon, mitätöi hänen suorituksensa Los Angelesin olympialaisissa ja tuomitsi hänet menettämään hopeamitalinsa.

Joulukuu

1. joulukuuta – Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä Vappu Taipale siirtyi sosiaalihallituksen pääjohtajaksi. Hänen tilalleen nimitettiin liikenneministeri Matti Puhakka ja uudeksi liikenneministeriksi sisäministeri Matti Luttinen. Kansanedustaja Kaisa Raatikainen tuli ensimmäisenä naisena uudeksi sisäministeriksi. 1. joulukuuta – Talvisodan aikainen eduskunnan istuntosali Kauhajoella vihittiin museoksi.
3. joulukuuta – Bhopalin onnettomuus: metyyli-isosyanaattia vuosi Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta Bhopalssa Madhya Pradešissa Intiassa. Yli 2 000 ihmistä kuoli heti ja 150 000–600 000 loukkaantui (6 000 ihmistä menehtyi myöhemmin vammoihinsa).
5. joulukuuta – Maailmanpankki esitti raportissaan yllättävän suorasukaisen ja synkän arvion kuivuuden ja nälänhädän vaivaamien Afrikan maiden tulevaisuudesta. Raportin mukaan maita uhkasi inhimillisten kärsimysten alle peittyvän taloudellisen rappeutumisen aiheuttama "poliittinen ja yhteiskunnallinen painajainen" vuoteen 2000 mennessä.
5. joulukuuta – Hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi valittiin vuoden parhaaksi suomalaisurheilijaksi urheilutoimittajien äänestyksessä.
16. joulukuuta – Neuvostoliiton kommunistisen puolueen politbyroon jäsen Mihail Gorbatšov saapui vierailulle Isoon-Britanniaan ja tapasi pääministeri Margaret Thatcherin.
17. joulukuuta – YK:n yleiskokous hyväksyi niin sanotun valtioterrorismin kieltävän päätöslauselman. Suomi pidättyi äänestyksestä vedoten pyrkimykseensä pysytellä suurvaltojen välisten kiistojen ulkopuolella. 19. joulukuuta – Kiina ja Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoittivat sopimuksen Hongkongin tulevaisuudesta.
23. joulukuuta – Voimakas pommi räjähti Bolognasta Milanoon matkalla olleessa junassa Italiassa. Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 180 loukkaantui. Kahdeksan eri terrorijärjestöä otti vastuun iskusta. 2
8. joulukuuta – Inarijärven ohjus, Neuvostoliittolainen vanhanaikainen risteilyohjus, jota käytettiin lentävänä maalina sotaharjoituksessa Barentsin merellä, harhautui radaltaan Suomen rajan yli ja syöksyi Inarinjärveen.

Elävä arkisto 1984

http://yle.fi/haku/default_fi.jsp?cx=007097612530377999607%3Aglpulxqhhs4&cof=FORID%3A9&q=1981&sa=L%C3%B6yd%C3%A4&g1_1.qry=El%C3%A4v%C3%A4+arkisto+1984

Videohaku 1984

http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&tbm=vid&q=1984&aq=f&aqi=g10&aql=&oq=

Kuvahaku 1984

http://www.google.fi/images?um=1&hl=fi&rlz=1G1ACAW_FIFI340&biw=1362&bih=594&tbm=isch&sa=1&q=1984&btnG=Haku&aq=f&aqi=g1&aql=&oq=

Lähdeaineisto
Vuosi 1984
Mitä, missä, milloin 1985
Mitä, missä, milloin 1986
Valitut Palat Itsenäisyytemme vuodet

Rötösherrakeskustelua

Ottaessani vastaan onnitteluja 60-vuotispäivänäni 25. marraskuuta 1983 en ainoastaan tyytynyt kiittämään, vaan esitin myös mielipiteitäni kunkin onnittelijaryhmän aihepiiristä. Niinpä oikeuslaitoksen edustajien kanssa keskustellessani totesin, että kovin paljon syytteitä nostetaan varmuuden vuoksi ja että pitäisi harkita sitä, että jos joku syyttäjä kovin usein syyttää ilman, että oikeus tuomitsee, pitäisi harkita syyttäjän vaihtamista niin kuin koripallossa joskus tapahtuu tuomarin kohdalla.

Taustaa tälle kannanotolleni oli paitsi ajankohtaisissa, myös aikaisemmin käydyissä oikeudenkäynneissä. Edellisenä keväänä, toukokuussa 1983 oli raastuvanoikeus antanut vapauttavan päätöksen Helsingin metron ns. hallintohaaran jutussa. Syytettyinä olleet Helsingin kaupungin korkein johto mm. ylipormestari Teuvo Aura, kaupunginhallituksen jäsenet ja metrotoimikunnan jäsenet vapautettiin oikeuskäsittelyssä, jonka kaupunginviskaali Jorma Uski oli vienyt säätytalolle. Yhtään poliittista henkilöä ei tuomittu. Syytteet raukesivat tai niitä ei nostettu lainkaan. Samaan aikaan ajankohtaisessa Metron rikosprosessissa syytetyt saivat tuomionsa.

Keskustelun syyttäjälaitoksesta avasi Rovaniemen hovioikeuden presidentti Kaarlo L. Ståhlberg puhuessaan Syyttäjäpäivillä 6. huhtikuuta 1984. Alustuksessaan Ståhlberg totesi asioiden ruuhkautuneen pahasti hovioikeuksissa. Syyksi hän näki sen, että muutoksenhakuiset olivat lisääntyneet merkittävästi. Niiden kasvu oli ollut noin 50 prosenttia kymmentä vuotta kohti. Muutoksenhakijat Ståhlberg jakoi kolmeen ryhmään: turhiin, perusteltuihin ja välttämättömiin.

Joskus pohdiskelin, että oikeudenkäyntien kautta halutaan saada ohjenuoraa käyttäytymiselle. Joku henkilö otetaan koekaniiniksi, ja katsotaan kuinka käy. Kiinnitin huomiota siihen, että syytteen nostajalla pitäisi olla jokin riski, jolloin varmuuden vuoksi syyttäminen ehkä vähenisi. Jossakin vaiheessa alettiin mielenkiintoani herättää toimistopäällikkö Markku Hainarin asian johdosta. Tutustuin papereihin ja kauhuistuin. Minusta asiassa oli kafkamaisia piirteitä. Mahdollisesti tutkijaviranomainen oli antanut Hainarin ymmärtää, että jos et tunnusta, niin minä lyön niin monta syytettä päälle, että sinut jostakin tuomitaan. Hainarin piti itse tehdä ne laskelmat, jotka hänet olisivat vapauttaneet tai joitten nojalla hänet olisi tuomittu. Loppujen lopuksi kävi niin, että kaikki muut Hainaria vastaan nostetut kanteet kaatuivat, paitsi että hänet tuomittiin yllytyksestä väärään valaan sen johdosta, mitä hän prosessin kestäessä oli tehnyt. Myöhemmin eduskunnan oikeusasiamies Jorma S. Aalto antoi varsin raskauttavan lausunnon tutkija- ja syyttäjäviranomaisten toimista tässä asiassa.

Keskustelun jatkuessa julkisuudessa totesin, että ilmeisesti olin laiminlyönyt syyttäjälaitoksen toimintaan perehtymisen. Soitin oikeuskansleri Kai Kortteelle ja pyysin materiaalia syyttäjälaitoksesta: ”Olen tässä ruvennut katselemaan lakikirjaa ja Hallitusmuodossa sanotaan, että presidentti valvoo valtion hallintoa ja voi sitä varten virastojen ja yleisten laitosten päälliköiltä tai hallituksilta vaaria tietoja sekä toimenpanna tarkastuksia. –Onpa juhlallinen teksti. Mutta ajattelin tätä käynnissä olevaa keskustelua oikeussysteemeistä ja syyttäjien asemasta.

Sain Kortteelta pyytämäni materiaalia. Runsas kuukausi myöhemmin 22. marraskuuta sisäministeri Matti Luttinen soitti minulle ja kertoi ministeriön päätyneen Noppa-tutkijoiden Sulo Aittoniemen ja Kauko Laakkosen vaihtamiseen. ”Tämä ratkaisu esitetään Keskusrikospoliisin päällikölle tänään. Urponen esittää, että Keskusrikospoliisin päällikkö vaihtaisi tutkijat. Hän vain arvelee, että Laento ei siihen suostu, kun hän luottaa kuin pukki suuriin sarviinsa näihin tutkijoihin. Sovittiin siitä, että jos Laento ei suostu tutkijoita vaihtamaan, niin Urponen tai poliisiylitarkastaja Pertti Virolainen antaa siitä käskyn Laennolle. Halusin tämän kertoa, koska tästä tulee melkoinen mylläkkä.”

Välini oikeuskansleri Kortteen kanssa kiristyivät nopeasti. Korte yhtyi myös kuoroon, jonka mukaan herrat pääsevät helpommalla. Sanelin Kortteelle nauhan, jossa tiedustelin hänen omaa vastaustaan. Harkitsin oikeuskansleri Kortteen asettamista oikeudelliseen vastuuseen virkatehtävien vakavasta laiminlyönnistä, sillä Hallitusmuodon 46. pykälän ensimmäinen momentti kuului: ”Oikeuskanslerin tulee valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia sekä täyttävät velvollisuutensa, niin ettei ketään laillisessa oikeudessa sorreta.” Antamassaan haastattelussa Korte itse tunnusti lyöneensä laimin valvontatehtävänsä. Oikeus ei toteutunut ja herrat pääsivät vähemmällä.

Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Kaksi kautta ISBN 951-26-3947-5

Presidentin syntymäpäiväjuhlat ja niiden jälkisato

Runsaat kolme viikkoa ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä presidentti Koivisto saattoi julkisuuteen koosteen siihenastisista ulkopoliittisista kannanotoistaan nimellä Linjaviitat. Tavoitteistaan presidentti kertoi teoksen esipuheessa, ettei hän ole pyrkinyt piirtämään minkäänlaista kokonaiskuvaa Suomen ulkopolitiikasta, vaan ”keskitetysti julkituomaan kansan kansainvälisten suhteittemme polttaviin kysymyksiin”. Varsinaisesta toimitustyöstä olivat vastanneet Jaakko Kalela ja kustannusalalla pitkään työskennellyt Keijo Immonen, jotka olivat kertomansa mukaan täydentäneet Koiviston puhetekstejä presidentin kanssa käymiensä keskustelujen pohjalta. Kokoonpanoltaan teos muistutti kiusallisella tavalla Kekkosen Tamminiemi-teoksen perusjaksoa ja ryhmittelyä, mikä toisaalta teki tutkijoille ja tarkkailijoille helpoksi vertailla presidenttien kannanottoja keskenään.

Koivisto saavutti kuuden vuosikymmenen rajapaalun 25.11.1983. Valtionpäämiehen merkkipäivää juhlittiin näyttävästi. Päivän ensimmäinen näyttävä tapahtuma oli hallituksen tarjoama juhlalounas, jolla pääministeri puhui lämpimästi päivänsankarille. Persoonallisessa vastauspuheessaan Koivisto totesi maailman muuttaneen häntä ”eikä ilmeisesti myönteiseen suuntaan”. Hän myönsi ”katsovansa karsaasti jokaista veneenkeikuttajaa”. Helsinkiin akkreditoitu diplomaattikunta onnitteli pariskuntaa rahalahjoituksella, ja päivä huipentui iltavastaanottoon, jolle oli kutsuttu presidenttiparin sukulaisia, ystäviä ja tuttavia.

Tapahtumia uteliaana seuraava lehdistö pani merkille, että vieraat omaksuivat toisistaan poikkeavan roolin. Pohjoismaiset valtuuskunnat olivat saapuneet kohteliaisuuskäynnille. Neuvostovierailla sen sijaan oli mukanaan myös poliittisia terveisiä. Saapuessaan Kuznetzov painotti YYA-sopimuksen merkitystä ja onnittelupuheissaan hän keskittyi maailmanpolitiikan ongelmiin. Kuztnetsovin valtuuskunnalla oli tuomisinaan Neuvostoliiton valtion korkein tunnustus, Leninin kunniamerkki. Koivisto palkittiin, kuten Andropoivin allekirjoittamassa asetuksessa todettiin, suurista ansioistaan Suomen ja Neuvostoliiton välisten ystävällisten ja hyvien naapuruussuhteiden kehittämisestä. Samoilla perusteilla oli aikanaan dekoroitu Paasikivi ja Kekkonen. Läntiset tarkkailijat panivat kuitenkin merkille, että Koiviston edeltäjät olivat saaneet tunnustuksensa vasta paljon pidemmän presidenttijakson, kahdeksan vuoden, jälkeen. Pari viikkoa myöhemmin Vladimirov katsoi jostakin syystä aiheelliseksi korostaa tapaamilleen suomalaisvaikuttajille, ”ettei palkintoa ollut myönnetty henkilölle, vaan Suomelle ja sen politiikalle”.

Merkkipäivänsä johdosta Koivisto myönsi lukuisia haastatteluja eri puolille ja onnistui niillä suututtamaan harvinaisen laajat piirit. Suomessa hän onnistui sohaisemaan ampiaispesään vastatessaan Linnaan saapuneiden oikeuslaitoksen edustajien onnitteluihin. Koivisto totesi vapaamuotoisessa vastauspuheessaan havainneensa, että ”viime aikoina syyttäjät ovat ryhtyneet panemaan kansalaisia syytteeseen varmuuden vuoksi, ettei syyttäjille itselleen aiheudu vaaraa”. Samalla hän pohdiskeli pitäisikö sellainen syyttäjä vaihtaa, joka on liian usein syyttänyt, että syyte on johtanut tuomioon.

Koivisto ei maininnut mitään erityistä syytä runsasta huomiota herättäneelle kannanotolleen. Ilmeisesti se selittyi ainakin osin ajalle tunnusomaisella ”rötösherrajahdilla”, joka kolkutteli jo vallan ovia. Se oli alkanut nk. gryndereiden harjoittamasta lahjonnasta ja veropetoksista. Koko joukko tunnettuja rakennusliikkeitä oli ryvettynyt, niiden joukossa muun muassa Puolimatka, Kivikartio, Tervo, Ruola, Haka ja viimeksi Noppa, jonka talousrikosvyyhti paisui niin suureksi, että käsittely ylimmissä oikeusasteissa päättyi vasta vuosikymmenen lopulla. Laajaa poliisitutkintaa oli myös käyty virkamiesten ja poliitikkojen lahjonnasta Helsingin metron rakentamisen yhteydessä. Loppujen lopuksi talousrikosoikeudenkäynneissä jaettiin kuitenkin vain vähän rangaistuksia, mikä koetteli kansalaisten oikeustajua. Joka tapauksessa rötösherrajahti herätti sydämentykytyksiä yhteiskunnan huipulla.

Kun presidentin tulkittiin asettuneen syyttäjiä vastaan, kannanotto lisäsi median jo ennestäänkin tuntemaan mielenkiintoa Koiviston vävyn Jari Komulaisen liiketoimia kohtaan. Yhteistyö alan ”hämärämiesten” kanssa ja näiden laillisuuden rajamaita kolkutelleet afäärit olivat laajalti lehtimiesten tiedossa. Vihiä oli siitäkin, että sekä rikospoliisi että Supo olivat kiinnostuneet Komulaisen ja hänen kumppaniensa liiketoimista. Kukaan ei sanonut sitä julkisuudessa, mutta pienessä piirissä sipistiin, että oliko presidentti liikkeellä tyystin ilman omakohtaista motiivia.

Enimmältään kannanotto ilmeisesti kuitenkin juontui kasvavasta vastenmielisyydestä, jota Koivisto tunsi syyttäjien esimiestä, oikeuskansleri Kortetta kohtaan. Presidentti harkitsi syyttäjiä puolustavan oikeuskanslerin asettamista oikeudelliseen vastuuseen virkatehtäviensä vakavasta laiminlyönnistä. Koiviston kannanottoon reagointiin nopeasti. Korte myönsi poliisin ja syyttäjien aseman vaikeutuneen uuden taloudellisen rikollisuuden vuoksi, mutta ei pitänyt uskottavana väitettä, että Suomessa nostetaan syytteitä liian niukoin perustein. Tiettävästi Kai Korte oli ensimmäinen oikeuskansleri, joka joutui siinä määrin tasavallan presidentin maalitauluksi, että katsoi parhaaksi väistyä paikaltaan odotettua varhemmin.

Kansalaisten keskuudessa Koiviston kannanottoja vieroksuttiin ja monet tulkitsivat hänen asettuneen rötösherrojen puolelle. Tämä käsitys vain vahvistui, kun presidentti myöhemmin suuren huomion saattelemana armahti muun muassa ylikorkotalletuksista tuomitun tehtailija Erkki Salonojan ja veropetoksista tuomitun entisen kansanedustajan Eero Lattulan.

Lähdeaineistoa: Juhani Suomi Pysähtyneisyyden vuodet ISBN 951-1-18959-X

Mustakassa

Martti Sainion Mustakassa kirja on koottu keskusrikospoliisin 3000-sivuisen tutkintapöytäkirjan n:o R 84/82 pohjalta. Korruptio on rappion merkki. Järjestelmällisessä lahjonnassa on kyse yhteiskunnallisesta terrorismista, joka ei uhkaa ulkoa- vaan sisältäpäin. Korruptio johtaa siihen sekaantuneet ihmiset myös henkilökohtaiseen murhenäytelmään, koska pohjalla on aina pelko siitä, että jonakin päivänä tulee seinä vastaan ja väistämätön romahdus. Kiihtyvä kierre ja pelaaminen vievät voimat ja mielen tasapainon, kunnes narut karkaavat lopullisesti käsistä. Koska korruptiolla on vaikutettu julkisten varojen käyttöön, pyykki on pestävä julkisesti. Tiedonvälitys ei voi enää vaieta näistä asioista. Kysymys ei ole mistään uusmoralismista, eivätkä tapahtuneet rikokset ole toimittajien tai poliisin keksintöä, vaan tosiasioita, jotka ovat olleet tuomittavia kaikkina aikoina. Rikostutkimus on avannut pelottavia näkymiä siihen, missä todellista valtaa käytetään. Siemensin lahjusvyyhti on kouriintuntuva esimerkki: jossakin Suomen rajojen ulkopuolella monikansallisen yhtiön salaisella osastolla jokin ”tohtori Rempka” pitelee lankoja käsissään ja antaa käskyjä asioiden hoitamiseksi ja virkamiesten voitelemiseksi 129 maassa eri puolilla maailmaa.

Torstaina 9. päivänä syyskuuta 1982 kello 13.00 pidätetään Unto Aarne Valtanen syylliseksi epäiltynä lahjomisrikoksiin. Torstaina 14. syyskuuta 1982 kello 14.15 pidätetään apulaisjohtaja Leif Runar Ingemar Renwall syylliseksi epäiltynä lahjomisrikoksiin. Torstaina 16. päivänä syyskuuta 1982 kello 11.55 pidätettiin toimitusjohtaja Ville Kyösti Arvola syylliseksi epäiltynä lahjomisrikokseen. Perjantaina 24 päivänä syyskuuta 1982 kello 14.30 pidätettiin posti- ja telehallituksen yleisen teleosaston johtaja, tekniikan lisensiaatti Oiva Ensio Sorvari syylliseksi epäiltynä lahjomien vastaanottamiseen virkamiehenä. Perjantaina 24 päivänä syyskuuta 1982 kello 17.30 pidätettiin Siemens Oy:n hallintopäällikkö Pekka Jorma Rope syylliseksi epäiltynä lahjomisrikoksiin. Maanantaina 27.9.1982 kello 14.40 pidätettiin varatoimitusjohtaja Gustav Ture Ingmar Petterson syylliseksi epäiltynä lahjomisrikoksiin. Torstaina 30 päivänä syyskuuta 1982 toimitettiin kotietsinta Siemens Oy:n toimistopäällikön Heikki Tapani Luodon Siemens Oy:n pääkonttorissa sijaitsevassa työhuoneessa. 11.10.1982 suoritettiin kotietsintä Jaakko Toivasen työhuoneessa rautatiehallituksessa ja Jaakko Toivasen asunnossa Haahkatie 12:ssa. Perjantaina 22 päivänä lokakuuta 1982 kello 19.30 pidätettiin varatoimitusjohtaja Wolfgang Heinrich Herbert Hensel syylliseksi epäiltynä lahjomisrikoksiin. Tiistaina 26 päivänä lokakuuta 1982 kello 19.10 pidätettiin posti- ja telehallituksen yleisen teleosaston keskuslaitteiden toimiston telexjaoston jaostopäällikkö, diplomi-insinööri Veikko Samuli Mäki-Luopa syylliseksi epäiltynä törkeään veropetokseen ja lahjoman antamiseen virkamiehelle. Tiistaina 2 päivänä marraskuuta 1982 kello 16.40 pidätettiin posti- ja lennätinhallituksen hankintaosaston hankintatoimiston päällikön virasta 1.9.1981 eläkkeelle siirtynyt diplomi-insinööri Olavi Vaaraniemi syylliseksi epäiltynä lahjoman vastaanottamiseen virkamiehenä. 19.1.1983 Heimer Fastin kodissa suoritetun kotietsinnän yhteydessä on valokuvattu Siemensiltä saatuja lahjaesineitä. 88 henkilöä kuulusteltiin asian yhteydessä.

Maaliskuun 9. päivänä 1983 pidettiin Helsingin raastuvanoikeuden yhdeksännellä osastolla ensimmäinen metron hallinnollisia epäselvyyksiä käsittelevä istunto. Tapahtumapaikkana oli Säätytalo, jossa kaupunginviskaali Jorma Uski luki syytteet 24:lle pääkaupungin virka- ja luottamusmiehelle. Tahallisessa hyödyntämistarkoituksessa tehtyjä virkarikoksia: Teuvo Ensio Aura, Erkki Ilmari Heikkonen, Erkki Aatos Linturi, Juho Mehto, Ingvar S. Melin, Kalle Pentti Poukka ja Unto Aarne Valtanen. Varomattomuudessa tehtyjä virkavirheitä: Kaija Inkeri Airola, Unto Ilmari Helimäki, Jouko Kalevi Helin, Raimo Ilaskivi, Vuokko Onerva Juhola, Harry Kalevi Laakso, Raimo Juhani Larjola, Carl-Gustaf Oskar Londen, Esko Antero Nieminen, Kari Tapani Rahkamo, Terttu Ilona Reveala, Arvo Jaakko Henrikki Salo, Juha Antero Sipilä, Martti Kalevi Suomela, Grels Olof Teir, Antti Juhani Viinikka ja Aarne Ilmari Välikangas.

Suoritetuissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Rempka on ilmoittanut Siemens AG:n olevan valmis antamaan Siemens Oy:lle 30.000 DM ”metrobalsamia”. Renwallin kertoman mukaan Siemens Oy tarvitsi silloin rahaa käydäkseen neuvotteluja metrotoimiston kanssa. Kuulustelukertomusten ja tutkimusten mukaan Ensio Sorvari oli asuntovaikeuksiensa johdosta oleskellut Helsingissä hotelli Marskissa ns. näyttelytiloissa Siemens Oy:n kustannuksella vuonna 1978. Sorvarilla on ollut tilaisuus asua Marskissa 1.1. – 12.5.1978 välisen ajan. Tuolta ajalta oli koko näyttelyhuoneiston vuokra tarjoiluineen ollut 28.515,19 markkaa. Sorvari on kuulusteluissa myöntänyt, että hänellä oli ollut Marskissa mainittuna aikana muutaman kerran omia vieraita, neuvotteluun kuulumattomia naisia, joiden tarjoilut sisältyivät laskuun.

Kesäkuussa 1980 Sorvari sai Siemens Oy.ltä 60-vuotislahjaksi matkan Helsinki-Tukholma- Frankfurt- Munchen- Garmisch Pertenkirchen- Munchen-Wien- Zurich-Berliini-Helsinki. Olavi Vaaraniemi on ollut Siemens ”matkapalvelun” yksi ahkerimmista käyttäjistä. 2.-16.5. oli Pekka Rope vaimoineen yhdessä Olavi Vaaraniemen ja hänen vaimonsa kanssa lomamatkalla Neitsytsaarilla. Tutkimusten mukaan Veikko Mäki-Luopa oli saanut Siemensiltä vuonna 1975 Saksan Liittotasavallan Munchenissä Siemens AG:n insinööriltä Ludvig Steiningerilta 85.000 Suomen markkaa vastaavan summan Saksan markkoina. 11.25.11.1977 Renwall oli ollut järjestämässä ja mukana matkaseurana sekä Siemens Oy:n edustajana Amerikan matkalla, jonka Siemens AG oli tarjonnut. Kyseinen matka oli tapahtunut vuorokoneella reitillä Helsinki- New York – New Jersey – Mexico City – Panama – Rio de Janeiro – Madrid – Frankfurt – Helsinki. Matkan hinta olisi tuolloin Suomesta ostettuna ollut 8.480 mk/henkilö. Tässä vain muutamia pintaraapaisuja Martti Sainion kirjasta Mustakassa, jossa käsitellään metrokaupan lahjontaa.

Lähdeaineisto Martti Sainio Mustakassa ISBN 951-0-11977-6

SDP hyökkäsi Yhdysvaltoja vastaan uuden liennytyksen alla

Vladimirov kertoi Koivistolle ”keskuksen” ohjeistuksen mukaisesti tammi-helmikuussa, että ”Neuvostoliitto laski liittolaisikseen myös rauhanliikkeen, kansainvälisen sosiaalidemokraattisen liikkeen sekä puolueettomat ja sitoutumattomat maat.” Moskova levitti diplomaattista kuoleman suudelmaan uusista liittolaisistaan nähtävästi laajemmillakin foorumeilla. Samalla Suomi sai olla ohjeen parantamatta suhteitaan Kiinan kanssa, mikä oli vastoin Suomen etuja. Vladimirovin kuolemansuudelmaviesti vahvistettiin DDR:n Helsingin edustuston samaan aikaan laaditussa laajassa tiedusteluraportoinnissa SDP:n kansainvälisestä roolista.

Kalela luovuttaa Länsi-Saksan hallituksen edustajan kanssa käydystä neuvonpidosta strategista keskusteluinformaatiota DDR:lle. Lisäksi Kalelan arvio kansainvälisestä tilanteesta oli asiallisesti paniikinomainen, eikä siinä perusteiltaan kyetty pureutumaan Euroopan turvallisuuden perusongelmiin: Varsovan liiton ja Neuvostoliiton asevoimien hyökkäyksellisyyteen; asialliseen ylivoima-asemaan, joka niillä oli Euroopassa. Kuten presidentti Mitterand sanoi Koivistolle lokakuussa 1983 : ”SS-20-ohjukset on suunnattu Länsi-Eurooppaa vastaan, ei Atlantin yli. Vaatimalla brittiläisten ja ranskalaisten ydinaseiden huomioon ottamista Geneven neuvotteluissa Neuvostoliitto on hankkinut itselleen alibin suuren lisävarustelun suorittamiselle.”

Näille Ranskan johtavan sosialistipoliitikon vakuutteluille SDP viittasi kintaalla ja asettui Neuvostoliiton rahanmarssiliikkeen kritiikittömäksi tukijaksi; yhteisrintamassa sortohallitusten kanssa. Kansliapäällikön asemansa kautta Kalela sitoi myös laajemmin Suomen ulkopolitiikkaa itäblokin strategiaan, osittain myös KGB:n työstämään toimintalinjaan länsivaltojen sisäisen eripuran syventämiseksi.

SDP:n paljolti julkisuudelta salassa käymät puolivaltiolliset konsultaatiot olivat jyrkässä ristiriidassa niiden ulkopoliittisten valmistelujen kanssa, joita ulkoministeri Väyrysen johdolla oli loppuvuodesta käyty Suomessa. Suomen asemasta huolestunut Väyrynen kutsui avainvirkamiehet sisäiseen seminaariin joulukuun lopulla tarkoituksenaan kehitellä puolueettomuutta vahvistavaa ulkopoliittista kokonaisstrategiaa syksyn epämääräisen poliittisen keskustelun ja kiristyneen kansainvälisen tilanteen kokemusten valossa. Tästä seminaarista laadittiin 30-sivuinen salainen muistio, joka annettiin Koivistolle. Raivostunut Koivisto tivasi, ”miten näin vaarallisilla asioilla on ryhdytty spekuloimaan”. Erityisesti Koivistoa Juhani Suomen mukaan pelotti, että tietoja muistiosta vuotaisi Tehtaankadulle, jonka kanssa SDP:n johto muutoin kävi säännöllisiä konsultaatioita salassa, kuten Stasin raportoinnissa todettiin tammikuun lopulla 1984.

Itäblokin vakoilu lisääntyi ja laajentui uusille alueille. KGB ja Stasi pitivät joulukuun lopulla 1983 huippukokouksen, jossa päätettiin tiedustelun tehostamisesta etenkin korkean teknologian ja taloudelliseen yhteistyöhön liittyvän huipputiedon keräämiseksi. Stasin raportointi kaksinkertaistui 1984, ja sen piiriin tulee runsaasti huipputietoja.

Etenkin taloudellisessa kehityksessä sosialistileiri alkoi pahasti jäädä jälkeen nousevista talouksista ja lännestä. Syyskuussa Kadar oli kertonut suomalaisille, että Unkarin talouskasvu oli pysähtynyt ja maa pahasti velkaantunut, kuten muutkin sosialistimaat. Jopa stalinistisessa Itä-Saksassa ryhdyttiin kombinaateille antamaan autonomiaa tuotantoa koskevissa päätöksissä. Maatalouden sitomista tehottomiin kollektiivitiloihin ryhdyttiin lipeämään yksinkertaisesti sen vuoksi, että ruokapula muuttui krooniseksi.

Suomen ja DDR:n suhteiden renessanssi alkoi kesällä, kun ensin puoluejohtaja Kalevi Sorsa kävi 28.5.1984 laajat konsultaatiot SED:n politbyroon jäsenen Kondrad Naumannin kanssa. Politbyroon valmisteluasiakirja painotti SDP:n ja SED:n vuosikausia jatkuneen dialogin hyödyllisyyttä, ”joka edesauttaa kommunistisen ja sosiaalidemokraattisten puolueiden yhteistyön tiivistämistä”. Naumannin vierailulla valmisteltiin myös lokakuuksi suunniteltua puolue- ja valtiojohtaja Erich Honeckerin Suomenvierailua.

SDP:n DDR-mylly pyöri yhä kovemmilla kierroksilla. Heinäkuun 23.-25. päivinä DDR:ssä vieraili SDP:n varapuheenjohtaja, ympäristöministeri Matti Ahde puolisoineen. Vierailua valmisteltiin pitkään, ja suurlähettiläs Doernberg sai nostettua vierailun tason poikkeuksellisen korkealle. Ahteen isäntänä toimi varapääministeri Hans Reichelt, mutta varsinainen poliittinen keskustelu käytiin Ahteen ja politbyroon jäsenen, Honeckerin perintöprinssin asemaan nousseen Egon Krenzin kanssa 24.7.1984.

Lähdeaineisto: Alpo Rusi Vasemmalta ohi ISBN 978-951-20-7484-6

KGB-sertifikaatti oli täydessä käytössä

Kun tarkastelee nimiä, jotka vastasivat Suomen asioista presidentti Mauno Koiviston ensimmäisellä kaudella, vastaan tulevat tutut nimet 1960-luvun lopulta ja 1970-luvun alusta. Pääministerinä istui pitkään Kalevi Sorsa, jonka suhteet KGB:hen sekä DDR:ään olivat pitkät ja syvät. Kokoomuksen Ilkka Suominen oli kaikesta huolimatta sidoksissa KGB-kenttään 1970-luvun lopusta eli ajasta, jolloin hän alkoi valikoitua Kokoomuksen potentiaaliseksi puheenjohtajaksi. Vaikka hän reagoi ensimmäisenä puoluejohtajana Suomeen lisääntyneeseen liikkumatilaan länsi-integraation suhteen, hän ajoi toisaalta KGB-raiteella. Hän halusi varmistaa Moskovan ja Itä-Berliinin kuitenkin ennen muuta. Hän istui siten kahdella tuolilla.

Presidentti Mauno Koivisto oli sinänsä mielenkiintoinen tapaus. Hän sai KGB:n vastaansa Nordek-hankkeella. Sinänsä oli hyvä asia, että KGB ei kyennyt halunsa mukaisesti estämään hänen nousuaan kansansuosikiksi, vaikka sillä olisi ollut tarjota omakin ehdokas eli Kalevi Sorsa. Mutta mitalilla oli kääntöpuolensa. Kreml hyväksyi nopeasti tosiasian, että Koivistosta tuli presidentti. Se lähetti viestejä, että näin oli. Mutta kaikki muut reunaehdot olivat edelleen voimassa.

Koivisto oppi kovin nopeasti KGB-nöyryyden. Hän nöyrtyi entinen syntitaakka niskassaan paavillisemmaksi kuin paavi itse. Koiviston käyttäytymisessä oli sittemmin piirteitä, joita viittaavat pelkoon: Koivisto käyttäytyi Neuvostoliiton suhteen hyvin pelokkaasti. Hän sanoi presidenttinä kaikella pääasiassa ei: Euroopan integraatiolle, vaikka oli ajanut Nordekia suorastaan aloitteellisesti, Karjalalle, Baltian itsenäistymiselle, Euroopan neuvostolle …

Koivistolle tuli KGB-päällystakki, jonka ohjeita hän alkoi noudattaa. Felix Karasev Vladimirovin jälkeen sai elämänsä tehtävän ohjata Koivistoa kulkemaan andropovilaisen KGB:n askelmerkein. Karasevista tuli vuonna 1985 KGB:n Helsingin residentuura. Tämä on hyvin tärkeä selittäjä Koiviston politiikassa Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin. Tässä asetelmassa Koivistossa joutui hankalaan asemaan, kun KGB eriytyi Mihail Gorbatsovin perestroikasta omalle bresneviläis-stalinistiselle uralle loppuun saakka. Tämä jännite KGB:n ja Mihail Gorbatsovin välillä piti Koivistoa pitkään pahassa kipsissä. Hän ei osannut tehdä oikein mitään muuta kuin laittaa silmät kiinni ja olla näkemättä muuttuvaa ympäristöä. Rajat eivät muutu, hän arveli Saksojen yhdistyessä. Baltian maiden ei ole viisasta itsenäistyä, hän opasti. Neuvostoliiton rajat eivät Koiviston silmissä näyttäneet siinä yhteydessä muuttuneen. Karjala ei ollut arvo eikä mikään tässä yhteydessä.

Paavo Väyrynen oli kestosuhteessa KGB:hen ja Stasiin. Häntä käytettiin paljon lähteenä. Suoria KGB-suhteita oli 1970-luvulla poikkeuksellisen runsaasti ja sisällön avoimuudessaan pelottavan neuvostomielisiä. Väyrynen sai ansaitusti Suomen vastustetuimman poliitikon maineen.

Peitenimi Prof eli Jaakko Kalela nousi kansliapäällikön paikalle presidentin kansliassa. Ulkoasiainministeriössä KGB-sertifioitu Jaakko Blomberg nousi jo 1.7.1982 poliittisen osaston apulaispäällikön paikalle ja sai vallan ministeriössä pelkkänä sivurekrytointina. KGB tuki oli vahvaa. Blomberg piti nimityspoliittisia lankoja sittemmin käsissään pitkälle 1990-luvulle.

KGB-sertifioidut juuttuivat asemiinsa, aivan kuten KGB oli suunnittelut. KGB-serfikaatti oli ansio. Se todisti ”ulkopoliittisesta luotettavuudesta”. Suomi kulki toivottuun suuntaan samalla kun Neuvostoliitto rapautui ja sosialistinen leiri huojui. Läntisen Euroopan maista vain Suomi oli kulkenut ja kulki suuntaan, jonka päässä siinsi kansandemokraattinen Suomi, sellaiset johtajat Suomella oli. Suomen kansa ei varmasti sellaista päämäärää koskaan halunnut. Se muuttui tavalla, jonka ennakoiminen Suomessa loi neuvostovastaisen ja kaiken muun leimanlyönnin lisäksi epäpätevyyden leiman: olet haihattelija, et vakuuta ketään!

Urakehitys oli selvä. Suomessa KGB-sertifikaatti oli täydellä voimalla käytössä. Suomi oli epäitsenäinen tasavalta. KGB sääteli entistä tiukemmin suomalaista henkilöstöpolitiikkaa. Mutta kaikki ei mennyt sittenkään odotusten mukaisesti.

Lähdeaineisto: Jukka Seppinen Neuvostotiedustelu Suomessa 1917-1991 strategia ja toiminta ISBN 951-20-6548-7