tiistai 14. helmikuuta 2012

Uhkakuvat ennen ja nyt



















Kylmän sodan päättyminen ei pudottanut pohjaa Suomen puolueettomuuspolitiikalta kuten tapahtui monille muille maille. Muutoksitta ei kuitenkaan selvitty meilläkään. Maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut sen verran dramaattisesti, että myös Suomen uhkakuvia on ollut syytä kartoittaa uudelleen. Mikä Suomea sitten uhkaa?

Toisen maailmansodan jälkeen pahimmaksi uhkakuvaksi kiteytyi ”nopeaksi suurhyökkäykseksi laajeneva yllätyshyökkäys” - mikä oli väärä ja mahdoton skenaario, koska se ei sellaisenaan olisi voinut edes toteutua. Painimme muun muassa Sotakorkeakoulussa tämän uhkakuvan kanssa aika masentavissa tunnelmissa, kun vastustaja hyökkäsi kuvitellussa tilanteessa kymmenillä divisoonilla eikä meidän puolustuvalmiutemme ollut edes kohotettu. Tilannehan oli toivoton.

Toinen pääskenaario oli ”puolueettomuuden suojaaminen”. Ajateltiin, että tämän avulla Suomi välttää sotaan joutumisen ja kutsumattoman avun saamisen idästä. Julkisuudessa kiivaimmat ja puhdasoppisimmat puolueettoman suojaajat olivat valmiita jopa kahden rintaman sotaan puolueettomuuden edestä. Myöhemmin uhkakuvat jalostuvat realistisimmiksi. Suurhyökkäystä ei kytketty enää ylätyshyökkäykseen vaan oli kolme rinnakkaista vaihtoehtoa: yllätyshyökkäys, suurhyökkäys ja kauttakulkuhyökkäys.

Yllätyshyökkäys olisi nimensä mukaisesti tullut äkisti: vihollisen ajateltiin iskevän hyvin lyhyellä varoitusajalla ja ensisijaisesti joukoilla, jotka ovat jo toimintavalmiina. Uhkakuva oli pelottava siinä mielessä, että toimintavalmiista joukoista ei ollut pulaa. Kylmän sodan aikana miehiä oli molemmin puolin paljon enemmän aseissa kuin nyt. Tästä saatiin Euroopassa esimerkkikin: Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakina vuonna 19868, mikä järkytti myös suomalaisia. Moni piti tuolloin mahdollisena, että neuvostopanssarit voisivat vyöryä Prahan lisäksi myös Helsinkiin.

Suurhyökkäys ei puolestaan olisi tullut yllätyksenä, koska se vaatii viikkojen valmistelun. Siitä tieto ajateltiin saatavan hyvissä ajoin, koska se olisi vaatinut joukkojen isoja siirtoja. Siksi Sotakorkeakoulun aikaiset harjoituksemme ”nopeasti suurhyökkäykseksi laajenevasta yllätyshyökkäyksestä” olivat mahdottomia. Kolmas mahdollinen uhkakuva oli kauttakulkuhyökkäys puolueettoman Suomen läpi toisen osapuolen kimppuun. Siksi Suomi halusi omalla puolustupolitiikallaan tehdä selväksi, että Suomen kautta hyökkääminen tulisi kummallekin kylmän sodan osapuolelle erittäin kalliiksi. Miten kylmän sodan päättyminen on sitten vaikuttanut Suomen uhkakuviin?

Uhkakuvat ovat seuraavat:
1. Heijastekriisi eli alueellinen kriisi, jolla saattaa olla myös vaikutuksia Suomeen. Heiajstekriisi voi tulla eteen täysin yllättäen, jos tilanne Suomen lähialueilla räjähtää käsiin. Esimerkiksi Baltian maiden etniset ristiriidat ja kireät suhteet Venäjään voivat purkautua ongelmiksi, jotka heijastuvat Suomeen. Venäläiset itse ovat arvioineet, että maan suurin ongelma on sen epävakaus. Aseelliset konfiktitkaan eivät siten ole mahdottomuus. Epätodennäköistä on, että Moskovassa päätettäsiin hyökätä Suomeen. Mahdollista sen sijaan on, että tilanne jollakin tavalla riistäytyy johdon käsistä ja tämän seurauksena Suomikin joutuu kärsimään. Heijastekriisin vaikutukset voivat ulottua Suomeen kauempaakin, mikäli kriisi on suuri. Onhan jopa Balkanin tilanne heijastunut Suomeen asti, jos ei muuten, niin Kosovon pakolaisina.

2. Painostuskriisi eli poliittinen, talodellinen ja sotilaallinen painostus, johon voi liittyä sotilaallisella voimalla uhkaaminen tai jopa sen rajoitettu käyttö. Tavoitteena on taivuttaa valtiojohto myönnytyksiin tai saada se toimimaan tietyllä tavalla. Kyseessä voivat olla esimerkiksi alueelliset konsessiot, sotilaallinen yhteistyö tai asennoituminen kansainväliseen kiistakysymykseen. Poiittisten ja taloudellisten painostuskeinojen ohella saatetaan käyttää myös sabotaasia, häiritä liikennettä ja kuljetuksia, iskeä informaatioteknologian avulla elintärkeisiin kohteisiin tai uhitella asevoimien käytöllä. Jos painostus ei tuota haluttua tulosta, sitä saattaa seurata strateginen isku.

3. Strateginen isku, jolla pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin. Strateginen isku voi kohdistua valtiojohtoa vastaan, jotta se saataisiin pakotetuksi toivottuihin myönnytyksiin – tai jopa vaihdettua iskijälle myötämieliseen nukkehallitukseen. Hyökkääjä saattaa iskeä valittuihin täsmäkohteisiin kuten keskeisiin asejärjstelmiin, johtokeskuksiin, tietoliikenteeseen, energiaverkkoon tai liikenteen solmukohtiin.
Tavoitteena tuskin on vallata laajoja maa-alueita, mutta jokin rajallinen alue saatetaan pyrkiä ottamaan haltuun. Pääkaupungin keskeiset osat, Ahvenanmaa tai esimerkiksi liikenteen solmukohta voisivat olla mahdollisia kohteita. Panssarivaunujen vyöryä Suomeen ei olisi odotettavissa: iskuun käytettäisiin lähinnä täsmäaseita ja ilmakuljetusjoukkoja. Hykkääjä pyrkisi ennen kaikkea lamauttamaan yhteiskunna keskeiset toiminnot. Jos strategisella iskulla ei saavuteta asetettuja päämääriä, voi hyökkääjä siirtyä vieläkin isompaan operaatioon.

4. Laajamittainen hyökkäys, jonka tavoitteena n strategisesti tärkeiden alueiden valtaaminen tai Suomen alueen hyväksikäyttö kolmatta osapuolta vastaan. Tähän uhkamalliin Suomella on toimintakykyinen vastaus: alueellinen puolsutusjärjestelmä, joka on vuosikymmenten työllä saatu nykytasolle. Sen ylläpitäminen on melko halpaa, mutta sen rakentaminen uudelleen tulisi puolestaan hyvin kalliiksi, jos järjestelmä päätettäisiin purkaa.

Lähdeaineisto: Gustav Hägglund Suomen puolustus ISBN 951-566-061-0

Ei kommentteja: