Kevät 1993 oli suuren murroksen aikaa. Myrskyjen keskellä sitä ei tarkasti näht, mutta pääsiäisen aikoihin talousluvut näyttivät ensimmäisen kerran plussaa. Se oli hento merkki paremmasta, johon ei kuitenkaan uskallettu vielä luottaa. Samaan aikaan myös politiikan puolella tapahtui merkittäviä ratkaisuja: hallituksen laajentamiskähminnöille pantiin piste, kun Ulf Sundqkvist joutui eroamaan SDP:n puheenjohtajana tehtävistä 10.3.1993. Sosiaalidemokraatit amputoivat itse itsensä toimintakyvyttömäksi kesään saakka, jolloin Paavo Lipponen voitti punamultakeskusteluihin osallistuneen Antti Kalliomäen tiukassa puheenjohtajavaalissa Helsingin työväentalolla. Lipponen ilmoittikin heti, että SDP menee hallitukseen vasta vaalien jälkeen.
Lopullinen sisäinen rauha Ahon hallitukselle tuli huhtikuussa, kun Paavo Väyrynen riiteli itsensä hallituksesta ulos. Väyrynen yritti lyödä Ahon polvilleen eroamalla ulkoministerin tehtävästä, mutta toisin kävi: Aho nosti salamavedolla ulkoministeriksi Maataloustuottajien puheenjohtaja Heikki Haaviston, niin että Koivistokin tokaisi ihailevaan sävyyn: ”Katso poikaa!” Kriittisin syömähammas oli nyt hallituksessa johtamassa aataloudelle vaikeita EU-neuvotteluja.
Merkittävintä kuitenkin keväällä 1993 oli, ettei talouskriisi levinnyt politiikan puolelle. Tämä oli presidentti Koiviston oppi, ja sitä tukivat – yllättävää kylläkin – talouselämän vuorineuvokset. Talouskriisi riitti, poliittista kriisiä siihen ei enää halutti. Heidän uskonsa porvarihallituksen tosin horjahteli maaliskuussa, kun Suomen uskottavuus lainamarkkinoilla kävi haudan partaalla ja puheet kansainväliseen holhootaan joutumisesta lisääntyivät. Mutta kun parempaankaan vaihtoehtoa ei ollut, jatkettiin Ahon hallituksen tukemista.
Tällaisen murroksen jälkimainingeissa ryhdyttiin taivuttelemaan Seppo Kääriäistä kauppa- ja teollisuusministeriksi. Media oli kevään aikana kiinnostunut suurista henkilödraamoista: SDP:n johtajuusongelmasta, Paavo Väyrysestä ja Kauko Juhantalosta. Pääjohtaja- tai ministerinimitykset sivuutettiin aika pienellä, ellei niihin liittynyt merkittäviä poliittisia intohimoja. Niinpä Kääriäinen ministeriksi taivuttelukin sai tapahtua kaikessa rauhassa: ”Aavistin mihin kehitys johtaa, kun Tuomisto lähtee Kelaan. Kohta ne tulevat minulta kysymään. Olin vastahankainen. En ollut halukas lähtemään siihen tehtävään. Niihin aikoihin ajattelin lähteä pois koko politiikasta. Se oli sellainen lyhyt välivaihe.
”Tapaaminen sovittiin silloisen Rauma-Repolan päämajaan, Rauhankadun ja Snellmaninkadun kulmaan, nykyiseen Metsätaloon. Pääjohtajan työtilat olivat ylimmässä kerroksessa. Vuorneuvos Tauno Matomäki on Satakunnasta, Nakkilasta kotoisin ja mukana keskusteluissa ol uusi satakuntalainen kansanedustaja Timo Kalli ilman mitään virallista roolia. Oli vain Matomäen tuttuja. Luulen, että Aho ja Matomäki olivat keskenään sopineet, että Matomäki saa minut pehmittää. Aho nimittäin virnuili silloin vähän siihen malliin, että takana olisi tällainen juoni minun pääni menoksi. Olin tuntenut Matomäen jo jonkin aikaa ennen tapaamista, eikä siihen liity mitään erityisiä tapahtumia tai sattumuksia. Ei vaalitukea eikä mitään sellaista. Ehkä se oli – miten sen jälkikäteen sanoisi – jotain sukulaisuusajattelua taloudessa ja politiikassa. Sukulaissieluja. Kyllä tämä tapaaminen oli ihan ratkaiseva juttu. Ja ennen muuta se, kun Matomäki sanoi, että ”jos tehtävään lähdet, niin hän kyllä pitää huolta siitä, ettei TKL, Teollisuuden Keskusliitto, puukota sinua selkään.” Ja sen lupauksen hän kyllä piti. Eivät puukottaneet. Tapahtumat etenivät sitten nopeasti: Aho soitti jo seuraavana päivänä ja pyysi luokseen pääministerin virkahuoneeseen. Matomäki oli tietysti soittanut Aholle, että nyt kannattaa käydä heti kiinni.”
Seppo Kääriäinen oli ollut ministerinä 52 päivää, kun syyskuun 21. päivänä tuli uutispommi. Illan tv-uutisten ykkösotsikko oli Venäjän presidentin Boris Jeltsinin päätös hajottaa parlamentti ja kansanedustajien kongressi. Mutta sitten rävähtikin ruutuunn eduskunnan istuntosalia harppova Kääriäinen, hänen kääntymisensä ydinvoiman kannattajaksi oli saanut tunteet kiehumaan eduskunnassa. TV-uutisten Riikka Uosukainen raportoi: ”Katseet kohdistuivat tänään kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäiseen niin eduskunnan kahvilassa kuin salissakin. Ydinvoimaa jyrkästi vastustaneen Kääriäisen tiedettiin muuttaneen mielensä. Hermostuneen oloinen ministeri ilmoitti nyt tukevansa ydinvoimaa ja perusteli ratkaisuaan vaihtoehtojen turvaamisella”, kuvailee Uosukainen. Kääriäinen jatkaa: ”Jos nyt ydinvoimalle pannaan punainen valo, se vaihtoehto on pooissa – ehkä lopullisesti – mutta ainakin pitkäksi aikaa. Jos sen sijan valo on nyt vihreä, se ei vielä tarkoita, etteikö se myöhemmin voisi olla punainen. Ydinenergialain mukaan ydinvoimahanke voidaan myöhemmin keskeyttää, jos siihen on syytä”. Vihreiden Erkki Pulliainen reagoi välittömästi ja nimesi Kääriäisen ”takinkääntäjien kuninkaaksi”
Veljekset ja pankkikriisi
http://pankkikriisi.blogspot.com/2008/11/veljekset-ja-pankkikriisi.html
Kauko Juhantalo joutui valtakunnanoikeuteen
http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kauko_juhantalo_joutui_valtakunnanoikeuteen_29707.html#media=29709
Lähdeaineisto: Hannu Lehtilä Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen ISBN 978-951-23606-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti