Suomen taloudellinen kasvu nopeutui

Suomen taloudellinen kasvu nopeutui vuoden 1999 jälkipuoliskolla, ja se jatkui kovana viennin vauhdittamana vuonna 2000. Työttömyys aleni edelleen hitaasti työvoiman tarjonnan isääntyessä selvästi. Hinnat nousivat entistä nopeammin vuonna 2000. Suomen suotuisa taloudellinen kehitys nojasi sekä hyvään kansainväliseen tilanteeseen että järkevään kotimaiseen talouspolitiikkaan. Kansainvälinen talous toipui vuonna 1999 taantumasta, johon se oli joutunut vuonna 1997 Aasian talouskriisin seurauksena. Alhaiset korot ja vakaa hintataso tukivat suurimmissa talousmahdeissa kotimaista kysyntää, ja kansainvälinen kauppa elpyi tuotannon kasvun nopeutuessa Aasiassa.

Yhdysvaltojen vahvana jatkunut kysyntä perustuu tuottavuuden kasvuun sekä kotitalouksien ja yritysten velkaantumisen lisäykseen. Yhdysvaltain talouskasvun jatkuminen nopeana ja tilanteen kohentuminen Aasiassa paransivat myös EU-maiden talousnäkymiä. Japanin koko 1990-luvun heikkona jatkunut kehitys ei kohentunut mainittavasti myöskään 1999 – 2000.

Euroopan pienet reunavaltiot kuiten Irlanti, suomi, Portugali ja Ruotsi olivat 1990-luvun jälkipuoliskon menestyjiä. Näiden maiden hartiat ollivat liian kapeat pitämään koko Euroopan kasvua yllä. Vuoden 1999 jälkipuoliskolla myös suuret maat, ennen kaikkea Saksa ja Ranska pääsivät nopean kasvun urallea.

Yhdysvaltojen voimakas taloudellinen kasvu lisäsi Euroopan vientiä ja elvytti ”vanhaa mannerta”. Tätä vientivetoista kasvu tuki euron alamäki, mikä paransi Euroopan hintakilpailukykyä ja kasvatti vientiä. Tammikuussa 1999 käynnistynyt Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) toi toisaalta Euroopan rahaoloihin vakautta.

Euroopan integraation syveneminen vauhdittu myös maanosan taloudellista kasvua, koska se purkaa asteittain tuotannonmonopoleja Euroopan markkinoilla. Integraation myötä kilpailu on kiristynyt ja talouksien tehokkuus kohentunut. Yhdysvalloissa ylistetty ”uusi talous” on myös alkanut hiipiä Eurooppaan. Eurooppaa auttoivat myös 1990-luvulla useimmissa EU-maissa toteutetut työmarkkinoiden rakenneuudistukset. Saksassa kesällä 2000 päätetty verouudistus sekä Ranskan taloudessa tehdyt rakenneuudistukset loivat myös positiivisia odotuksia näiden talouksien tulevaisuudesta.

Vuoden 1999 alussa yhdentoista EMU-maan laskutusvaluutaksi otetun euron arvo kellui suhteessa muihin valuuttoihin kuten Yhdysvaltojen dollariin ja Japanin jeniin. Tammikuussa 1999 yksi euro oli 1,18 dollaria. Toukokuussa 2000 euron arvo käväisi alle 0,9 dollaria. Euro suhteessa dollariin oli siten vajaassa puolessatoista vuodessa alentunut runsaan viidenneksen. Kesällä 2000 euron arvo kohosi jonkin verran, mutt painu elokuussa jälleen alle 0,9 dollarin.

Heikosta eurosta oli EMU-maille hyötyä viennin kasvun ja työllisyyden paranemisen näkökulmasta. Heikko eurovaluutta ei kuitenkaan ole Euroopan eikä ennen kaikkea Yhdysvaltojen etu, koska se kärjistää Yhdysvaltojen ulkomaankaupan alijäämää ja pitää Euroopan maiden vaihtotaseen ylijäämäisinä. Heikko euro lisää myös inflaatiopaineita Euroopassa.

Euron heikkouteen ole löydettävissä yhtä syytä. Eräänä tekijänä on epävarmuus unionin tulevaisuudesta: johtavat EU-maat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mihin suuntaan Eurooppaa halutaan kehittää. Unionimaiden johtajien muodostama Eurooppa-neuvosto, EU:n komissio, Euroopan keskuspankki (EKP) ja Euroopan parlamentti eivät ole löytäneet toistaiseksi selkeää työnjakoa. Vuonna 2000 oli kuitenkin havaittavissa Saksan ja Ranskan akselin tiivistyminen, jonka myötä Euroopan kehitys voi saada selvemmät suunnat.

Yhdysvaltojen talouden hyvä kehitys ja luottamus ns. uuden talouden synnyttämään kasvuun piti myös euroa matalalla. Euroopassa hyödyke- ja työmarkkinat eivät ole yhtä hyvin sopeutuneet kansainvälisen talouden vaatimuksiin kuin Yhdysvalloissa. Tärkeä syy euron heikkouteen oli lisäksi Yhdysvaltojen Eurooppaa selvästi korkeampi korkotaso, jonka myötä pääomavirrat suuntautuivat Yhdysvaltojen markkinoille.

Yhdysvaltojen talouden velkaantuminen ja vaihtotaseen suureen alijäämään johtanut kasvu ei ole pitkällä aikavälillä kestävällä pohjalla. Maailmantalouden vakaan kehityksen näkökulmasta olisi toivottavaa, että yhdysvaltojen ulkomaankaupan alijäämä tasottuu ”pehmeän laskun” tietä eikä pörssiromahduksen ja sen synnyttämän kotimaisen kysynynnän jyrkän supistumisen muodossa.

Suomen julkinen talous muuttui 1990-luvun jälkipuoliskolla nopeasti ylijäämäiseksi, ja julksiyhteisöjen bruttovelan osuudet kansantuotteesta arviooitiin olevan vuoden 2000 lopussa noin 42 %, kun se vielä 1990-luvun puolivälissä oli lähes 60 %. Tuotannon kasvu ja työllisyyden koheneminen lisäsivät verotuloja sekä vähensivät työttömyyden aiheuttamia menoja. Talouspolitiikassa julkisten menojen kasvu pidettiin vuosina 1999-2000 likipitäen ennallaan, jolloin
menojen osuus kansantuotteesta aleni ko. vuosina kolme prosenttiyksikköä. Julkiset talouden rahoitusasemaa paransi myös korkeana pidetty verotus.

Vuonna 1999 työllisyysaste eli työssö olevien osuus työikäisestä väestöstä, kasvoi 2 psoenttiyksikköä 66 %:iin. Vuonna 2000 työllisyysasteen ennustettiin kohoavan prosenttiyksikön edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 1999 ja 2000 työllisen työvoiman kasvuksi ennustettiin 112 000 henkilöä.

Lähdeaineisto MMM 2001 Seppo Leppäsen kirjoitus