Sitoutumista yhteiseen hankkeeseen

Olin Brysselissä Euroopan nuoriso-orkesterin konsertissa monien komissaarien ja muiden meppin kanssa. Ensimmäisenä kappaleena soitettiin Ludwig van Bethovenin 9. sinfonian pohjalta sovitettu Euroopan hymni. Kun musiikki alkoi, pääkomissaari Romano Prodi ja muut ukot eturivissä ponnahtivat pystyyn. He toimivat ikään kuin orkesteri olisi alkanut soittaa EU:n kansallislaulua! Mutta ei EU ole mikään kansa. Eikä se ole myöskään valtio. Ei sillä voi olla kansallislaulua. Seuraavana päivänä lähetin komissiolle kirjallisen kysymyksen: miksi herrat nousivat pystyyn musiikin alkaessa soida. Pääkomissaari vastasi itse. Koska vastaus kuvaa hyvin EU:n toimintatapoja, siteeraan sen tähän kokonaisuudessaan:

Eurooppa-hymnin valitseminen oli yhtenä aiheena raportissa, jonka kansalaisten Eurooppaa käsitellyt Pietro Adonninnon johtama tilapäinen komitea esitti Eurooppa-neuvostolle 28.-29.kesäkuuta 1985. Eurooppa-neuvosto hyväksyi virallisesti komitean ehdotukset, mm. ehtouksen Eurooppa-hymniksi, ja sen päätökselle antoivat tukensa myös Euroopan parlamentti (13. marraskuuta 1985) ja komissioa (10. joulukuuta 1985).

Euroopan parlamentin puhemiehen sekä neuvoston ja komission puheenjohtajien epävirallisessa tapaamisessa 12. maaliskuuta 1986 päätettiin valtuuttaa näiden toimielimien pääsihteerit vahvistamaan Eurooppa-neuvoston vahvistamia eurooppalaisia symboleja koskevat käytännön järjestelyt. Järjestelyistä päätettiin 20. maaliskuuta 1986, ja Eurooppa-hymni on sittemmin vakiintunut yhdeksi Euroopan unionin symboleista. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että se pitäisi rinnastaa kansallislauluun tai että unioni olis ”valtio tai kansa”.

Siksi on aivan paikallaan, että Eurooppa-hymni esitetään tietyissä tooimielinten (myös Euroopan parlamentin) tilaisuuksissa ja että komission jäsenet, kuten muutkin kansalaiset niin halutessaan, nousevat seisomaan osoittaakseen sitoutumistaan yhteiseen hankkeeseen.

Keskusvalta tuottaa vallalleen uusi tunnuksia, riittejä ja rituaaleja. Yhteiset symbolit ovat yhteisöllisen vallan merkkejä. Kekusvallan yleistä hyväksyttävyyttä ( eli legitimiteettiä) yritetään lisätä tunnuksin, jotka kasaavat lauman poliittisesti yhteen ja luovat uudenlaisen EU-itsetuntemuksen. Uusi valta kutsuu EU:ta – aika rohkeasti ja väärin perustein – Euroopaksi. Sille on aivan sama – ja yhtä huon – peruste kuin USA:ta kutsutaan Amerikaksi.

Kun soitettiin ”Euroopan ” hymniä, minäkin nousin seisomaan, vaikka en ole sitoutunutkaan hankkeeseen. Joukon paine veti minut ylös. Kun nyt tiedän, että ylösnousu merkitsee sitoutumista, ensi kerralla jään istumaan. Ettäs tiedätte.

Keskusvallan lonkerot ulottuvat kaikkialle elämäämme. Kun esimerkiksi jokaisen EU-lehmän moelmpiin korviin pitää kiinnittää läpyskä tunnistamista varten, ihmiset saavat vielä kulkea vapaina ilman pakollisia korvamerkkejä. Passit on kuitenkin yhteisöpasseja. Suomen viranomaiset vaativat, että myös Miina Äkkijyrkän EU-vapaiksi julistamilla kaupunigin vuokratontilla Helsingin Vuosaaressa hänen suomenlehmänsä piti korvamerkitä muoviläpysköillä, vaikka Miina ei pyydä eikä saa lehmilleen EU-tukia. Esitin syksyn alussa EU:n komissiolle kirjallisen kysymyksen asiasta. Kysyin, eikä säännöstä saa poiketa, jos karjan omistaja ei halua EU-rahaa eikä oel siinä tarkoituksessa valmis vahingoittamaan alkuperäsikarjan herkkiä tuntoelimiä.

Komissaari David Byrne vastasi, että merkit on kiinnitettävä kaikkien EU-lehmien molempiin korviin. Kun sääntöä ei ole kaikilta osin noudatettu, valvontaa pitää tehostaa. Poikkeuksia ei sallita, ei Miinalle eikä muille.

Tuli mieleen vanha jutti siitä, miten jossakin Italiassa päin karjankasvattajat huijasivat tukiaisia ilmoittamalla teurastetuiksi lehmiä, joita ei ollut lahdattu. Tukihuijareiden toiminnan vaikeuttamiseksi annettiin määräys, jonka mukaan korvausten maksua varten lehmänomistajien piti viedä tukipalkkiotoimistoon korva vakuudeksi siitä, että nauta oli teurastettu. Pian oli toimistojen nurkat täynnä korvia. Samaan aikaan näkyi sateelliittikuvissa, että Italian laitumilla käyskenteli miljoona yksikorvaista lehmää.

Totta on totta toinen puoli. EU:lta huijataan mitä luovimmin keinoin kaikenlaisia maataloustukiaisia. Suomeenkin on saatu miljoonia markkoja rahaa sioista, joita ei ollut olemassakaan. Loton jättipotti sekin, tämä EU-tukiainen.

On väärin syyttää väärintekemisistä kokonaisia kansakuntia, esimerkiksi italialaisia. Siitä on unionin oikeusasiamies Jacob Söderman saanut hyvän opetuksen. Hän kirjoitti lehteen, että Italiassa ja muualla etelässä lait eivät ole niin kuin ne kirjoitetaan vaan niin kuin ne tulkitaan. Komission puheenjohtaja Romano Prodi luki, suuttui ja kävi sellaisella voimalla Södermanin kimppuun, että tällä oli suuria vaikeuksia selvitä jutusta ulos vahingoittumattomana. Suomessa annettiin ymmärtää, että Söderman oli ollut oikealla asialla EU:n avoimmuuden ja julkisuuden puolesta, niin kuin oli ollutkin, mutta jutun juuri ei ollut se. Kysymys oli kokonaisen kansakunnan leimaamisesta lain kierrtäjiksi, ja se oli sopimatonta.

Kun sotalaivastot käyvät vieraiden maiden satamissa näyttämässä lippua, EU omasta puolestaan näyttää poliittista toimivaltaa. Siinä tarkoituksessa toimittiin ilman laillista toimivaltaa, kun 14 jäsenmaata julistivat Itävallan maan vaalituloksen perusteella diplomaattiseen boikottiin. Sille ei ollut EU:n peruskirjoissa laillista perustaa puhumattakaan siitä, että entisen Jugoslavian alueen pomittaminen olisi ollut sopusoinnussa kansainvälisen oikeuden kanssa. Kun Lipposelle soitettiin että Itävalta pitäisi panna boikottiin, hänen ei olisi pitänyt ottaa asiaan kantaa yksin.

Lähdeaineisto: Esko Seppänen Liittovaltio. Nyt? ISBN 952-91-3071-6