Ns. Koiviston konklaavin 6.5.1992 jälkeen kansalaisten usko Suomen oikeuslaitoksen toimintaan alkoi horjumaan. Koiviston konklaavisssa tasavallan presidentti ohjeisti ylempien oikeusasteiden tuomareita ja tämä ohjeistus näkyi tuomioistuinten toiminnassa. Asiasta on valmistunut useita väitöskirjoja. Tasavallan presidentillä ei ole lainmukaista oikeutta puuttua riippumattoman oikeuslaitoksen toimintaan. Vaasan hovioikeuden eläkkeelle jäänyt presidentti Erkki Rintala totesi haastattelussaan Ilkka-lehdessä 12.6.1998, että ”kuilu kansan ja oikeuslaitoksen välillä kasvaa”. Rintalan mukaan Suomi on oikeuvaltioiden takarivissä yhdessä Puolan ja Italian kanssa.
Entinen korkeimman oikeuden jäsen Jukka Kemppinen kirjoittaa kirjassaan: ”Taistelu Oikeudesta” sivulla 15: ”Korkein Oikeus on tällä hetkellä todellisessa ahdingossa ja luottamus tuomioistuimiin on rapautunut niin pahasti, että menetetyn maineen korjaamiseen voi mennä kolmekymmentä vuotta. Monet kansalaiset eivät enää käytä sanoja ”korkein oikeus” naureskelematta, ja varmaan joku oikeuneuvos on ammattia kysyttäessä häpeissään valehdellut soittavansa pianoa pronobaarissa, koska se kuulostaa kunniallisemmalta kuin jäsenyys Korkeimmassa Oikeudessa.
Kansalaisten usko oikeuslaitoksen toimintaa horjuu pahasti. Sitä osoittaa Turun Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkimus: rikos- ja prosessioikeuden sarja A n:o 25 vuodelta 1999. ”Suomalaisten luottamus tuomioistuimiin.”
Kirjassaan ”Laillista laittomuutta”
pseudonyyminä kirjoittava eläkkeellä oleva lakimies Pertti
Kinnunen, joka on entinen syyttäjä ja liikejuristi, toteaa sivulla
104 seuraavaa: ”Tarkastaessani eduskunnan oikeusasiamiehen
virallisia työtilastoja totesin, että vuosina 1984-88 on kaikkiaan
ollut ratkaistavana yhteensä 7849 kantelua ja niistä on ollut
virkasyyteratkaisuja vain 5. Sivulla 108 Kinnunen toteaa, että
”Meitä aluksi hirvitti ryhtyä tutkimaan oikeuskanslerimme
työtilastoja. Pelkäsimme samankaltaista lopputulosta kuin toisen
laillisuusvalvojamme osalta”. Sivulla 109 jatkuu: ”Jos oletamme,
että kaikki 13 ratkaisua ovat virkasyyteratkaisuja, niin saadaan
johtopäätökseksi, että 13 tapauksessa 2758:sta oikeuskansleri on
auttanut Suomen kansalaisia eteenpäin laillisissa oikeuksissaan.
Prosentteina ilmaistuna 0,47 % on johtanut tulokseen ja 99,53 %
kanteluista on mennyt roskakoriin.”
Kalajoen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan Erkki Ahon ystävä, pastori Juhani Alaranta oli kansanedustaja ja perustuslakivaliokunnan varajäsen. Oikeuskanslerinvirasto kutsui perustuslakivaliokunnan jäsenet ja varajäsenet vierailulle oikeuskanslerinvirastoon. Kokouskutsusa oli mainittu, että ”Baarikaappi avataan klo 15.00”. Juhani Alaranta ei ollut mennyt ko. tilaisuuteen. Heino Virta oli soittanut PR-talojen konkurssivyyhden kanteluasian johdosta esittelijäneuvos Jukka Okolle. Okko oli sanonut Heino Virralle, että ”On justiin sama mitä papereita Te tänne lähetätte, niillä ei ole mitään merkitystä”.
Laillisuusvalvojat tekevät kuin
liukuhihnalta perustelemattomia ”ei anna aihetta-päätöksiä”.
Niistä on tullut laillisuusvalvonnan tavaramerkki. Sama tauti on
tarttunut myös valtakunnansyyttäjävirastoon ja poliisilaitosten
toimintaan. Siksi onkin syytä epäillä, että näistä on tullut
selkeitä rikollisjärjestöjä. Korkein oikeus ei perustele
kielteisiä päätöksiään, vaikka oikeudenkäymiskaari, Suomen
Perustuslaki, Euroopan ihmisoikeussopimus ja EIT:n päätökset
edellyttävät päätösten perustelemista.
Kirjassaan ”Oikeus voittaa” entinen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki käy terrierimäisesti KO:n ukkoseuran kimppuun. Korkeimman Oikeuden on astuttava alas norsunluutornistaan ja osattava ottaa huomioon muutakin kuin lakipykälien kiemurat, hän arvostelee Korkeimman Oikeuden viime vuosien toimintaa. Jäätteenmäen mielestä Eeva Vuoren tapaus todistaa, että KO ei elä nykyajassa ja arkipäivässä. KO:n remontti tulisi aloittaa jäsenten nimitystavasta, mikä ruokkii salamyhkäisyyttä. Korkein Oikeus päättää itse ehdokkaistaan ja Tasavallan Presidentti nimittää. Viran täyttömenettely on tehtävä avoimemmaksi. Virkaesitys ja esillepano tulisi myös perustella kirjoittaa Jäätteenmäki. Kansanedustaja ja varatuomari Jäätteenmäki pitää ongelmana myös sitä, että KO ei millään tavalla perustele kielteisiä ratkaisujaan. Uuden perustuslain 21 §:n mukaan ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan jokaisella on oikeus saada perusteltu päätös asiassa.
Korkeimman oikeuden tuomarin Eeva Vuoren miehen kerrottiin saaneen entiseltä Turun käupunginjohtajalta Juhani Lepältä 200 000 markkaa ”pimeää” rahaa kauppasumman osana huvilakaupasta. Lehtitietojen mukaan samassa pöydässä istunut Eeva Vuori ilmeisesti näki rahasumman, mutta hänelle saattoi käydä kuin vitsin mustalaispojalle: hai, kyllä näki, mutta ei huomannut. Syyttäjä jättikin syyttämättä osittain perustein, että 200 000 markka on niin pieni raha Vuorien muuhun omaisuuteen nähden. Myöhemmin oikeusasiamies totesi, että olisi pitänyt nostaa syyte. Asia vanheni ja Eeva Vuori vapautui epäilyistä ainakin muodollisesti. Vuoren tapauksesta nousi melkoinen kohu, jota ei ainakaan helpottaneet Korkeimman Oikeuden presidentti Olavi Heinosen hermostuneet ja tempoilevat lausunnot. Välillä hän seisoi Vuoren takana, välillä hän näytti alaiselleen epäsuorasti ovea ja välilä hän mietti jo omaakin eroa.
Tuomari on lain nojalla erottamaton:
jos hän ei itse älyä erota, niin kukaan ei voi pakottaa häntä
siihen. Eeva Vuoren tapaus painuti jo kesän 1997 korvalla unholaan
kunnes tuli surullisen kuuluisa Suomen Kuvalehden haastattelu. Siin
Korkeimman oikeuden tuomarin spekulaatioista jäi kansalle se kuva,
että hänen mielestään laki ei ole kaikille sama. Vuoren jatko
virassaan näytti mahdottomalta. Eeva Vuori kuitenkin jäi
Korkeimpaan oikeuteen. Jotakin konkreettista Vuoren tapaus aiheutti
ylimmässä ja arvokkaimmassa oikeusistuimessa. Sinne palkattiin
tiedottaja.
Niin sanotun Koiviston konklaavin jälkeen Suomessa on toteutettu massamuotoisesti ihmisoikeusloukkauksia juklkisen vallan toimesta. Nämä ihmisoikeuksien loukkaukset sisältävät yksilötasolla tarkasteltuna lähes poikkeuksetta sarjan erilaisia perus- ja ihmisoikeuksien menetyksiä. Ihmisoikeudet tulisi kuulua kaikille yksilöille, mutta tämä ei ole toteutunut Suomessa. 1990-luvun alun finannsikriisin ratkaisemiseksi tehdyt päätökset ja oikeustoimet ovat useilta osiltaan laittomat ja mahdollistavat mainitut ihmisoikeusloukkaukset. Todellisiin ihmiskohtaloihin pohjautuvissa tapauksissa voidaan epäillä varsin perustellusti, että julkisen vallan toteutukset täyttävät tietyiltä osiltaan myös rikosoikeudelliset tunnusmerkistöt. Valtion tahallisesti ja suunnitelmallisesti toteuttamien oikeustoimien ja eri perus- ja ihmisoikeuksien tyhjäksi tekemisen syy-yhteys on selkeä. Suurten yhtiöitten ja pankkien sekä näiden omistajien etu on valtion taholta asetettu yksittäisten ihmisten ja pienyrittäjien oikeuksien edelle.
Suomen perustuslaissa on kirjattu kolme valtiosääntömme taustalla olevaa arvoa. Ne ovat ihmisarvon loukkaamattomuus, yksilön vapaus ja oikeudet sekä oikeudenmukaisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Perusoikeuksilla tarkoitetaan perustuslaissa säädettyjä yksilöille kuuluvia oikeuksia. Niiden tulee olla yleisiä, kaikille yhdenvertaisesti kuuluvia. Perusoikeuksille on ominaista pysyvyys ja oikeudellinen luonne. Perusoikeudet ovat olennainen osa oikeusvaltion tunnusmerkeistä. Näihin sisältyy vaatimus kansalaisvapauksien ja oikeusturvan takaamisesta valtiosäännössä. Perusoikeudet vahvistetaan kansallisessa lainsäädännössä ja ihmisoikeudet vastaavasti kansainvälisillä sopimuksilla.
Säästöpankkien pilkkominen on selkeä esimerkki ihmisoikeusrikkomuksista. Jorma Arangon allekirjoittamassa asiakirjassa todetaan, että ”kauppa (SSP:n pilkoominen) yhteydessä on tarkoitus sopia määräaikaisesta kilpailun rajoittamisesta. Rahoitustarkastus katsoo, että tällainen rajoitus ei ole kilpailun terveiden periaatteiden mukainen, mutta sopimuskokonaisuutta ajatellen haitta jäänee vähäiseksi”. Pääjohtajat perustivat pilkkomista varten työryhmän, joka kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 26. tammikuuta 1993. Ryhmään kuuluivat Osuuspankkien Keskusliiton (OKL) toimitusjohtaja Taisto Joensuu, Postipankin vähittäispankin johtaja Matti Inha, KOP:n talletuspankin johtaja Eino Halonen ja Unitas/SYP:n varatoimitusjohtaja Markku Pohjola, joka valittiin myös ryhmän puheenjohtajaksi. Vakuusrahaston konsulttina toimineen amerikkalaisen investotintipankin Merill Lynchin edustajat ristivät ryhmän G4:ksi (gruop 4 tai 4 gangsters). Näistä asioisa voidaan johtaa se tosiasia, että valtion pankkien toimintaa valvomaan asettama taho hyväksyi asetelman eli kartellin, joka selkeästi on historiatiedon valossa johtanut laajempaa yhteistyöhön, kuin mainostamisen rajoittamiseen tms. verrattavaan toimintaan.
Perusoikeutena ja ihmisoikeuksiin kirjattuna oikeushyveenä omaisuudensuojan tehtävät ja tavoitteet liittyvät yksilöiden tadoullisen toimintavapauden ja taloudellisen turvallisuuden suojaamiseen ja edistämiseen. Omaisuuden suojan taustalla voidaan nähdä ajatus siitä, että jokainen yksilö voisi elää mahdollisimman omavaraisesti, riippumattomasti ja turvallisesti, huolehtien omasta ja perheesä elämästä ja taloudellisista asioista samalla kunnioittaen perusoikeuksia ja vapauksia. Omaisuuden suojaa voidaan pitää edellytyksenä muitten perusoikeuksien toteutumiselle. Mikäli omaisuudensuoja pettää siitä seuraa automaattisesti aina useita muita perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Näin on tapahtunut Suomen valtion toteuttamien pankkisopimusten seurauksena ja valtion suojeluksesta nauttivien pankkien toimesta.
Kirottu salaisuus
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2011/07/kirottu-salaisuus_16.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti