Vuoden 1998 syksyn mittaan alkoi Suomen tuleva EU-jäsenyys painaa monen mieltä. Valmistelujahan oli tehty jo monta vuotta. Huippukokouspaikkakunnat jaettiin poliittisten jyvistysten mukaan. SDP sai kaiken. Ylimääräinen huippukokous meni Tampereelle, varsinainen huippukokous Helsinkiin. Presidentti sai kaikista teknisistä valmiseluista aina aika ajoin hyviä raportteja. Tampereella mietittiin, miten kadut ja Tammerkosken virta saataisiin pidettyä siisteinä kokouksen aikana. Valmisteluissa on aina mukana epäolennaisuuksia. Myös rahastajia. Kaikenlaisia tilepehöörien valmistajia tunkeutuu mukaan. Rahaa paloi merkkeihin, puseroihin, videoihin, kirjoihin ja seurusteluun. Tarkoituksen uskottiin pyhittävän menot. Suomalaisilla on ehkä tapana yliorganisoida kansainvälisiä tapahtumia.
Mutta mikä oli Suomen EU-linja? En ollut saanut siitä paljon lastuja, kun olin yrittänyt seurata valtioneuvoston jäsenten puheenvuoroja. Vaikutti siltä, ett me vain keräsimme käsittelyssä olevat asiat ja alkaisimme edistää niitä edeltävien puheenjohtajamaiden valmistelemalta pohjalta. Tietenkin valmisteluissamme olli nostettu esille pohjoismaisia perustavoitteita, kuten avoimuus, tasa-arvo ja ympäristön suojelu. Ulkopolitiikan agendalta korostaisimme EU:n pohjoista ulottuvuutta, Venäjää ja, ainakin presidentin näkökulmasta, vielä laajempia yhteistyökuvioita. Mutta todellisuudessa uuden ja pienen jäsenmaan ei kannattanut yrittää liikaa. Oli odotettavissa, että kansainväliset kriisit lisäisivät kyllä huoliamme riittämiin. Myöhäissyksyllä 1998 vaikutti siltä, että edessä olisi silti suhteellisen vakaa ja yllätyksetön puheenjohtajuusvuosi.
Vuoden 1999 alusta Suomesta tuli Euroopan unionin johtortoikan jäsen. Suomen kantoja kuunneltiin nyt hieman herkemmin. Olisi vain sanottava jotain mielekästä. Meiltä edellytettiin nimittäin myös kontribuutiota, omintakeista panosta. Tulisimme saamaan viestikapulan 1. heinäkuuta 1999 Saksalta, unionin eittämättömältä suurvallalta. Edellisen hallituksen ulkoministeri Klaus Kinkel oli suomalaisille korostanut, että uusien jäsenmaiden olisi annettava uutta potkua etenkin unionin takkuilevalle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. ”Olkaa isompia kuin olette”.
Saksan pyrkimyksenä oli saada päätökseen laajentumisen kannalta keskeinen Agenda 2000-neuvotteluprosessi. Siinä unionin budjettia oli tarkoitus rationalisoida. Wienin huippukokouksessa oli joulukuussa 1998 aikaa käytetty työllisyyskysymyksien käsittelyyn. Pääministeri Blair markkinoi ”työreformia”, joka tietysti maistui suomalaista huonolta. Saksan uusi sosiaalidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder joutuisi kovaan tulikokeeseen. Hän oli saanut vahvan tuen syyskuun liittopäivävaaleissa. Mutta alku ei ollut helppoa. Hänen asemaansa horjuttivat niin omat kuin oppositiokin. Moni epäili, että Saksan EU-puheenjohtajuudesta tulisi kivinen taival ja Suomi aisi hoidettavakseen monia vaikeita, ratkaisemattomia kysymyksiä.
Talvella 1999 tasavallan presidentti ja rouva Ahtisaari tekivät kolme vierailua, joista muodostui eräänlaisia presdenttikauden kiitosvierailuja. Ne onnistuivat hyvin: presidenttipari sai tehdä työnsä levollisesti ja seurueiden valinnoissa oli onnekkuutta. Vierailujen kohteet olivat myös kiinnostavat ja vuodenaikaan nähden ilmojen puolesta miellyttäviä.
Ohjelmassa oli vuoden alkupuolella
ensin vierailu Hollantiin 21. tammikuuta. Presidentti tapasi
tulppaanien maassa etenkin Bildenberg-yhteyksistä tutuksi tulleen
arvostamansa monarkin, kuningatar Beatrixin ja prinssi Clausin. Myös
kuningatar oli oppinut tuntemaan ja arvostamaan Suomen presidenttiä.
Molempia kiinnosti YK:n kehittäminen monen muun asian ohella.
Tunnelma tapaamisessa oli erinomainen.
Presidenti talven ohjelma jatkui valtiovierailulla Espanjaan 1.4. helmikuuta. Kuningas Carlos on hekä poliittisesti euroopan merkittävin monarkki. Hän oli keskeisesti vaikuttanut siihen, että Espanja siirtyi rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan.
Jonkinlainen rentoutumisen ja työn yhteys löytyi helmikuun 21.-26. päivänä viikon mittaisella valtiovierailulla Meksikoon. Mukana seurasi parinkymmenen hengen talouselämän valtuuskunta, jota johti Valmet-Rauman pääjohtaja Matti Sundberg.
Jo alkutalvesta 1999 kävi selväksi, että Balkanilla oli alkamassa uusi sota. Kosovan kriisi paheni. ETYJ:n missio alkoi jäädä uusien väkivallantekojen jalkoihin.
Lähdeaineisto Alpo Rusi Mariankadun puolelta ISBN 951-1-16692-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti