Vuonna 1993 silloinen kansanedustaja ja Suomen Pankin pankkivaltuuston jäsen Esko Seppänen kirjoitti kirjan Pankkikirja. Siinä hän kirjoittaa, että villissä lännessä ei hevosvarkaita hirtetty siksi, että he varastivat hevosia. Heidät hirtettiin, jotta muut eivät varastaisi. Kasinotalouden ritareita ei Suomessa ole hirtetty. Päinvastoin. Nykyisessäkään elämääs miljoonakonnat eivät ole mitään köyhiä ritareita. Pankinjohtajista, joita kansallisrunoilija Eino Leino kutsui verenimijöiksi, on tullut verenimijöitä. Heille maksetaan siitä. Pankinjohtajien palkat ovat keskimäärin 20 % korkeammat kuin teollisuusjohtajien. Koko sen ajan kun rahahanat olivat auki, pankkiherrat elivaat kuin pellossa. Pankit käyttivät eduskuluihin yli 100 miljoonaa markkaa vuodessa. Rahalla syötettiin, juotettiin ja matkustelutettiin yhteiskunnallista eliittiä.
Kovan markan puheenjohtajaa, presidentti Mauno Koivistoa ei syytetä mistään, mutta häntä on jo aletty syyllistää. Koivisto voi elää turvallista elämää Suomen Pankin henkilstöalennuksella ostamassaan Villisian korttelin asunnossa Ex-preisdentti saa valtiolta 270 000 verollista markkaa vuodessa eläkettä. Koiviston pitkäaikainen kaveri Jaakko Lassila, jonka Jussi Linnamo aikoinaan ajoi Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi, oli poliittisen valtansa huipulla Espoon kunnanvaltuuston varajäsenenä. Taloudellisen valtansa huipulla hän oli KOP:ssa, mistä Laiska-Jaakko siirtyi ”omasta pyynnöstään” eläkkeelle. Eläkeläisenä hänellä lienee yli miljoonan markan vuositulot.
Lassilan seuraaja Pertti Voutilainenkin saa eläkettä oman toimensa ohella. Hän on saanut ennalta kaivosmiehille tarkoitetun eläkkeen, kun hänelle annettiin yhtiön johdon ja ammattiliittojen edustajien sopimalla tavalla parin miljoonan markan arvosta Outokumpu Oy:n osakkeita. KOP:n hallintoneuvostolla ei ollut moraalista voimaa erottaa Lassilaa siinä vaiheessa, kun selvisi, että hän oli valehdellut koko Suomelle. Väliaikaisiksi syylliksi löydettiin aivan muiden munausten perusteella Erkki Karmila ja Heikki Koivisto, mutta heillekään ei ole ollut ongelmia löytää uutta työpaikkaa.
Pankinjohtaja Jukka Härmälästä, joka keksi KOP:n bulvaaneiksi Kourin ja Lipsasen, siirtyi KOP:sta hyvissä ajoin ennen kriisin jälkiselvittelyjä Enso-Guteitin pääjohtajaksi miljoonatuloille. Tämä mies joka sopi Kourin ja Kulvikin kanssa SYP:n nurkkauksesta ja Pohjolan nurkan ostosta, on Metsäteollisuus ry:n, siis Suomen metsäteollisuuden, nykyinen puheenjohtaja. Ensossa hallintoneuvoston puheenjohtaja Esko Ollila ei valvonu Pentti Salmea kuriin. Hänen harrastuksiaan varten yhtiö osti Espanjan aurinkorannikolta loistohuvilan, jonka haltijalla oli käyttöoikeus viereiseen golfkenttään. Myös pääjohtajan metsästysharrastus tuli yhtiölle kalliiksi.
Lassilan tukijoukkojen ideologiseksi johtajaksi on noussut Yrjö Niskanen, joka osti Pohjolan rahoilla itselleen Lassilalta Pentti Talosen paikan yhtiön pääjohtajana. Toinen tukimies Timo Laatunen, jola oli tuhonnut Aamulehden talouden Lassilan lempilapsen Uuden Suomen hyväksi, sai kultaisen kädenpuristuksen eläkkeelle.
Vanha pörssinjohtaja Raimo Ilaskivi, joka 1970-luvun alussa kamppaili Lassilan kanssa tasaväkisesti Suomen Pankin johtajan pallista, on ollut jäkikriitikko niiden tapahtumien suhteen jotka romahduttivat pörssin. Ilaskiven kampanjapäällikkö Martin ”Messias” Saariakngas sai johdettavakseen velattoman yhtiön, kun Wärtsilä Meriteollisuudesta tehtiin kannattava Masa-Yards yksinkertaiselle konkurssitempulla: valtio ja muut saamamiehet maksoivat konkurssin kautta yhtiön taseiden puhdistuksen. Sitten yhtiö myytiin Norjaan, kun ensin valtionvarainministeri Matti Louekoski ei suostunut ostamaan yhtiötä edullisesti Suomen kauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suomisen ehdotuksesta ja kun sitten Suominen ei suostunut siihen Louekosken ehdotuksesta.
SYP:ssä Mika Tiivola ehti eläkkeelle ennen kasinopelin tilinpäätöstä, ja Ahti Hirvonen oli kaikesta pihalla kuin lumiukko. Björn Wahlroosista tuli itsenäinen yrittäjä ja SYP:n myötäomistaja Mandatum & Co-yhtiöön. Hän sai pehmeät potkut. Henrik Kuningas, jolle hän tuotti kasinokaupoissa kymmenien miljoonien markkojen välityspalkkiot, on keskittynyt omaisuudenhoitoon.
Olli Ikkala uhattiin eläkkeen menetyksellä, jos hn ei olisi HOP:n kaappauksen jäleekn totellut SYP:tä. Niilo Hakkarainen sen sijaan sai täyden eläkkeen, vaikka hän asettui Lassilaa vastaan. Pentti Kouri veri Suomesta verottomia pelimerkkejä ulkomaille ainakin 100 miljoonan markan arvosta. Hän maksoi yhtiökumppaninsa Juhani Lipsasen ulos yhtiöstään rahalla ja taiteella niin, että myös Lipsanen on rikas ja terve.
Koko porukan ahnein henkilö on kuitenkin Hannes Kulvik. Monet epäilevät, että än on sen monimutkaisena yritysketjun takana, jossa avainyhtiöitä olivat sveitsiläinen Khotso, joka vaihtoi nimensä Sarva Khotsoksi, Sarvaksi ja taas Khotsoksi, sekä neitsytsaarelainen Khotso. Sveitsin Khotso myi Kouri-kauppojen voitot pilkkahintaan Neitsytsaaren Khotsolle, ja kohuttu Avala-säätiö Jerseyn veroparatiisissa oli ehkä vain hämäystä. Kouri-kaupoissa Sarva/Khotso sai yli 100 miljoonan markan verottoman voiton ”tyhjästä”. Samalla tavalla turhan 20-30 miljoonan markan voiton KOP maksoi SYP:n osakkeiden tilapäissäilytyksestä Aarnion perheelle, jolla ei ollut rahasta pulaa aiemminkaan he saivat Pellos- ja Puhos-yhtiöistään noin 150 miljoonaa verotonta markkaa. Myös Hannes Kulvik oli erikoistunut verottomiin tuloihin. Sponsorissa eivät Kulvik ja muut johtajat maksaneet palkkatuloistaaan vuosina 1984-89 juuri lainkaan veoja.
Christopher Wegelius sai SKOP:sta erorahaa 12 kuukauden ylimääräisen palkan eli noin miljoona markkaa ja Juhani Riikonen 6 kuukauden palkan. Parhaiten kävi SKOP:n konkurssipesän jäsenistä Kalevi Kauniskankaalle. Hän pääso 55-vuotiaana ennenaikaiselle eläkkeelle, ja lehtiin on vuodatettu, että häne eläkkeensä suuruus on 60 000 markkaa kuukaudessa. Wewgeliuksen tilalle uudeksi pääjohtajaksi tuli Suomen Pankin riskienhallintaosaston päällikkö Kaarlo Jännäri, jonka tietojen pohjalta Esko Ollila ilmeisesti esitti televisiossa totaalisen väärinarvion SKOP-kriisin hinnasta: 2 miljardia markkaa. Jännäri johti pari vuotta SKOP:tä, jossa johtokunnan palkkoja on alennettu 5 %, suuruusluokaltaan 80 000 markan kuukausipalkalla.
Oikeus ei voita koskaan, mutta totuus on armoton. Kettuherrat ja miljoonakonnat eivät osaa edes hävetä. He ovat meidän häpeämme. Suomen häpeä.
Lähdeaineisto: Esko Seppänen Pankkikirja ISBN 952-90-4863-7 ( 1993)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti