maanantai 3. lokakuuta 2011

Paha pankki




















Monet asiat Suomess tapahtuvat elokuun lopussa. Lomat ovat loppuneet,talouden ja politiikan päättäjät ovat ehtineet ajatella asioitaan rauhassa, yrityksistä valmistuvat kahdenksan ensimmäisen kuukauden tulokset. Jos ne ovat huonot, kaikilla on vielä neljä kuukautta pelastaa itsensä ja yrityksensä.
Vuonna 1991 pankkikeskustelun keskipisteessä oli ollut Kansallispankki. Se oli sotekutunut Kouri-kaupoista syntyneeseen julkisuuteen. Julkisuuden takana oli kuitenkin suomalaisen pankkijärjestelmän todelline musta aukko, vain muutaman korttelin päässä Kansallispankista, Mikonkadulla. Se oli Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki. Pankkia johti vielä viimeisillä voimillaan ja ratsastajan sitkeydellään Christopher Wegelius.

Pankkitarkastusvirasto ja Suomen Pankki olivat ottaneet Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin tarkkailuunsa jo kauan sitten. Suomen Pankin muistio kertoo, että tarkkailu alkoin keväällä 1989. Joulukuussa Suomen Pankki oli stand by-valmiudessa, jos Skop joutuisi ”markkinahäiriöiden kohteeksi”. Pankkitarkastusviraston ylijohtaja Jorma Aranko oli puolestaan kirjoittanut luottamuksellisen muistion valtionvarainministeri Erkki Liikaselle. Arankoa huolestutti pankkijärjestelmän kestokyky.

Saman vuoden huhtikuussa Christopher Wegelius oli ottanut yhteyttä Liikaseen ja syyttänyt Arankoa noitavaihosta Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankkia kohtaan. Wegeliuksen mielestä viranomaiset häiritsivät Skopin liiketoimintaa, Kun Wegelius myöhemmin erotettiin, hän syytti virnaomaisia siitä, että nekään eivät pystyneet jarruttamaan säästöpankkiryhmän suistumista kohti rotkoa.

Vaikka Suomen Pankkia aiheellisessti syytettiin kyvyttömyydestä pankkikriisissä, se oli ainakin yrittänyt kayttää omia keinojaan. Mutta riskit olivat kasvaneet SKOPIn sisälle jo paljon aikaisemmin, nopeasti kuin tappava sairaus. Riskien takana oli joukko vääriä päätöksiä. Niiden takana oli ihmisiä: säästöpankkijohtajia, jotka halusivat kasvua, kilpailua ja valtaa. Myöhemmin sitä kaikkea sanottaisiin strategiavirheeksi.

Vuonna 1985 Skopin johtajaksi oli tullut Matti Ali-Melkkilä. Hän oli pitkän linjan säästöpankkimies, joka näytti leppoisalta länsisuomalaiselta maanviljelijältä. Päältäpäin katsottuna ei juuri kenellekään olisi voinut olla jalat tukevammin maan pinnalla kuin Matti Ali-Melkkilällä. Hän sai haltuunsa pankin, jolla ei ollut sivukonttereita eikä oikein omia talletusasiakkaitakaan. Pankin tehtävnä oli ollut säästöpankkien jälleenrahoituksen, ulkomaanliikenteen, atk-toimintojen ja keskuspankkisuhteiden hoito. Ali-Melkkilä nosti läheisimmäksi avustajikseen Christopher Wegeliiuksen ja Juhani Riikosen. He näkivät mitä oli tulossa. Oli tulossa pankkitoiminnan murros. He näkivät senkin, että suuret säästöpankit itsenäistyvät. Niistä tulee suuria, ja ne eivät enää tarvitse Skopia, jos se käpertyy vanhoihin tehtäviinsä.

Riikonen ja Wegelius unelmoivat merchant bnkista, yritysrahoitukseen ja rvopaperikauppaan erikoistuneesta pankista. Se olisi tehnyt kaikkea sitä, mikä oli tuottavaa, ilman raskasta sivukonttoriverkkoa. Uuteen ajatteluun tarvittiin pääomia. Pääomia syntyisi arvonnousuista: ostmalla halpoja osakkeita ja kiinteistöjä, jotka myöhemmin kirjattaisiin pankin taseeseisiin korkeammista arvoista. Kiinteistökauppoja Skop oli jo tehnyt 1980-luvun alkupuolelta lähtien.

Ensimmäiset suuret voittonsa Skop sai taistelussa, joka käytiin Helsingin Osakepankista syksyllä 1985. Skop ei saanut haltuunsa Helsingin Osakepankkia, mutta se sai onnistuneilla osakekaupoillaan parin sadan miljoonan markan voiton. Se oli ensimmäinen voitto, kohtalokas Skopille ja koko säästöpankkiryhmälle.
Seuraavaksi Skop taisteli Yhdyspankin kanssa Tampellan omistuksesta. Johtaja Juhani Riikonen aloitti Tampellan osakkeiden ostot syksyllä 1985. Ensimmäiset operatiot pysyivät salassa, ja ensimmäisistä osakkeistaan Skop maksoi 120 markkaa. Yhdyspankki aloitti vastaiskut. Osakkeiden hinnat nousivat tasaisesti. Marraskuussa 1986 Yhdyspankki omisti Tampellasta noin 37 prosenttia ja Skop noin 22 prosenttia. Silloin yhdyspankki ja Skop tekivtä Suuren sopimuksen. Samaan pakettiin yhdistettiin Tampella schauan, Labsystems ja Teollistamisrahasto.

Skop myi Yhdyspankille omistamansa Schaumanin osakkeet, Yhdyspankki puolestaan Skopille omistamansa Labsystemsin ja Teollistamisrahaston osakkeet. Skop sitoutui lisäksi myymään Yhdyspankille Teollisamisrahaston hallussa olleet Sponsor-osakkeet. Näin Skop saai kaapattua Teollistamisrahston, joka lisäsi sen varallisuutta. Sen piti myös lisätä Skopin yritystuntemusta, mutta myhempi historia ei annas siita paljon näyttöä. Labsystemsitä kaavailtiin Skopin laivastoon huipputekniikan muskelivenettä. Yhdyspankki ja Skop sopivat myyvänsö Tampellan yhdessä eteenpäin teolliselle omistajalle.

Omistajaa etsittiin 1987 lähinnä yhdyspankkilaisesta teollisuudesta. Ostajaa ei löytynyt, ja Skop ilmoittautui kiinnostuneeksi. Maaliskuussa 1987 tehtiin kaupat; Yhdyspankki myi ostamansa Tampella-osakkeet skopille 1200 markan hintaan. Samalla sopimuksella kaikki Yhdyspankin myöntämät luotot siirrettiin Skopiin. Yhdyspankki tiesi täsmälleen mitä se oli myymssä. Se oli teettänyt yritystutkimuksen Tampellasta. Skop toimi paljon hataraman tiedon varassa. Yhdyspankille Tampella oli kultamuna; se kirjasi puhtaana voittona kaupasta noin 450 miljoonaa markkaa. Skopille Tampella oli tuohon alku, yksi monista.

Suomen Pankissa säästöpankkien seuranta kuului johtokunnassa Esko Ollilalle. Ollila tiesi, mitä valvoi. Hän oli ollut säästöpankin asiakas yhdensänvuotiaasta. Hän oli Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin johtokunnan jäsen 1970-luvulla. Häntä pyydettiin Skopin toimitusjohtajaksi 1985, mutta hän kieltäytyi. Ollila oli ehdokkaansa myös Osuuspankkien Keskuspankin, OKO:n pääjohtajaksi, mutta paikalle valitiin Pauli Komi.

Suomen Pankki yritti rajoittaa suurten säästöpankkien kasvua kevällä 1989. Suomen Pankin keino oli kerätä korottomia kassavarantotalletuksia niiltä pankeilta, jotka ylittivät antolainauksen kasvu-uran. Suomen Pankki kuvitteli, että millään pankilla ei olisi varaa korottomiin talletuksiin. Säästöpankeilla oli. Säästöpankkiliiton johtaja Jorma Savolainen lähetti pankeille kirjeen, jossa sanottiin, että Suomen Pankin ohjeista ei kannata välittää. Joulukuun alussa 1989 pääjohtaja Matti Ali-Melkkilä teki itsemurhan.

Elokuussa 1990 olivat taas kesälomat loppuneet. Suomen Pankin johtokunnan jäsen Esko Ollila tuli työpaikalleen ja huoamsi, että Skopin asiat oliva entistä pahemmin. Osakkeidne kurssit olivat laskeneet. Säästöpankkiryhmän omistama Sp-sijotus oli ajautumassa konkurssiin. Suuret säästöpnakit käyttivät paljon valtaa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankissa. Ne olivat itsenäisiä pankkeja, jotka päättivät itse menestyksestään ja virheistään. Ne tarvitsivat Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankkia vain niihin asioihin, joita ne eivät itse voineet tehdä. Ne tarvitsivat keskuspankkia ulkomaisten luottojen ottamiseen.
Monet suurista säästöpankeista kasvattivat lainanmyyntiään nopeammin kuin kilpailijansa. Ne markkinoivat lainaa paremmilla koroilla, ja neilmoittivat ottavansa talletuksia sisään korkeammalla korolla kuin kilpailijansa. Niiden taset kasvoivat kymmeniä prosentteja vuodessa. Ne laajensivat toimintaansa toimialueensa ulkopuolelle: Pohjois-Karjalan Säästöpankki saattoi luotottaa helsinkiläisiä kiinteistöhuijareita, Kaikki oli mahdollista, Kukaan ei näyttänyt valvovan näiden pankkien toimintaa.

Christpher Wegelius merkitsi päiväkirjaansa 13.3.1991, että Paavo Prepula ottaa esille säästöpankkiryhmän halituksen kokouksessa eräiden säästöpankkien tulossa olevat ongelmat. Kaikki pankit eivät Prepulan mukaan selviä. Kevään ja kesän 1991 aikana Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki kypsyi valtion haltuun. Suomen Pankilla oli valmis suunnitelma sen varalta jo pitkään. Syyskuun 19. päivänä Suomen Pankki kertoi ottaneensa haltuunsa Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankin. Samalla päättyi Christopher Wegeliuksen ura Skopin pääjohtajana.

Lähdeaineisto Harri Saukkomaa Paha Pankki - Kertomus Suomen Säästöpankn lyheystä elämästä ja nopeasta kuolemasta ISBN 951-1-13074-9

Ei kommentteja: