Elokuun vallankaappausyritys muutti idässä valtasuhteita. Jeltsinin asema vahvistui ja Gorbatsovin heikkeni. Venäjän edustajat antoivat viestejä, että Suomenkin tulisi tunnustaa Venäjä. Moskovassa oli nyt kaksi hallitusta, joka aiheutti kilpailutunnelman, kuka ensin ehtii livahtaa eri paikoista sisään.
Karjala-keskustelu käynnistyi taas teidotusvälineissämme. Kärjekkään puheenvuoron käytti ilmavoomien eläkkeelle jäänyt komentaja Rauno Meriö. Hän kirjoitti, että Suomen piti vaatia luovutetun Karjalan palauttamista. Totesin tekstin aika sekavaksi.
Karjala-asiasta en halunnut julkisuuteen sanoa mitään tarpeetonta. Pulma on siinä, kumpi on pahempi myrkky vai vastamyrkky. Pelkäsin, että jos antaisin Karjala-lausunnon, niin venäläiset alkaisivat käyttää esittämääni argumetaatiota. Arvioin, että jos Karjalan palauttajat eivät saaneet toiminnalleen uutta käyttövoimaa, niin se nyykähtäisi.
Neuvostoliiton ja Venäjän puolelta meidän teidotusvälisneissämme käytyyn Karjala-keskusteluun puututtiin. Puheenvuoroja käytettiin myös heidän sisäisiin keskusteluihinsa: keskusteluun puuttuivat mm. Hasbulatov ja Vladimir Zirinovski. Tulin siihen tulokseen, että jonkinlainen Karjala-keskustelu on käytävä, mutta se käytäisiin nyt Neuvostoliiton, ei meidän, aloitteesta. Kun emme olleet aloitteellisia keskustelun avaajia, saatoimme pitää kiinni ilmoitetutsta kannastamme, että emme nostaisi kysymystä esille.
Saattoi olla myös niin, että Karjala-keskustelulla oli vaikutuksia Kuriilien asemasta käytyyn keskusteluun. Oli mahdollista, että Karjala-keskustelu sai venäläiset varovaisemmiksi liikkumaan Kuriilien asiassa Japanin toivomaan suuntaan. Sen takia oli mielestäni tarpeen, että asia selvitettäisiin. ”Muuten se pomppaa milloin mistäkin esille tulevaisuudessa.” Korostin Aholle: ”Minusta on tärekätä, että me emme ota asiaa esille, että me voimme sanoa: me emme voi välttää tämän kysymyksen käsittelyä.”
Neuvottelut Moskovassa alkoivat lokakuun 14. päivänä. Meidän puoleltamme neuvotteluja käynyt ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkö Jaakko Blomberg luovutti jo etukäteen Neuvostoliiton edustajille sopimusluonnoksemme. Venäjälle esitimme suhteiden perustaksi kolmea esi sopimusta. Ne annettiin samalla kun Suomen ja Neuvostoliiton neuvottleut alkoivat. Neuvostoliiton puolelta neuvotteluja kävi Derjabin. Ensimmäisessä neuvottelussa oli läsnä myös Venäjän edustaja. Venäjän kanssa todettiin, että Suomi tekee ensin sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, ja Venäjä käyttää sitten sitä hyväkseen.
Lokakuun 29. päivänä kirjasin mietteittäni: 1. On ollut odotettavissa, että jos Neuvostoliitto esittää entistä pitemmälle menevää lausumaa raja-asiassa ja me sen trojumme, syntyy ei-haluttu vaikutelma. Joten olisi hyvä, jos Neuvostoliito ei esittäisi. Sille asialle ei voinut mitään tehdä, jjoten tässä me olemme.. Kuitenkin voimme todeta, että asia on esillä Neuvostoliiton esityksestä, mikä on hyvä asia. Asia on esillä Karjala-keskustelun ja ulkoministeri Pankinin toimittajan kysymyksiin antamien vastausten johdosta. Meidän ei ole siis tarvinnut ottaa ratkaistavaksemme kysymystä siitä, nostetaanko asia esille vai ei.
2. Ilmeiesti tulee mennä pitemmälle kuin alussa mentiin raja-asiassa, mutta ei Neuvostoliitonkaan esitystä voida ajatella hyväksyttävän. Blombergin paperissa esitetään kolme kompromissivaihtoehtoa, josta ensimmäinen esitettäisiin toisella neuvottelukierroksella ja muut tarvittaessa kolmannella kierroksella. Minä en välittäisi rajata neuvottelumandaattia näin ahtaasti. Käydään väljä alustava keskustelu ja katsotaan sitten ernsi viikolla.
3. Blombergin paperissa hahmotellaan kolmea neuvottelukierrosta. Mikä on arvio aikataulusta? Tulen pitämään sopivassa aisayhteydessä puheen, jossa tekoituksena on tarkastella llaajemminkin bi-suhteiden tilaa ja oman maamme asemaa muuttuvassa maailmassa.
4. Turvallisuustakeista minulla ei ole erillisiä näkökohtia.”
Neuvostoliiton kanssa käytävissä sopimusneuvotteluissa ei tarvittu kolmatta kierrosta, sillä toisella kierroksella 4.-5. marraskuuta päästiin yksimielisyyteen ”sopimuksesta hyvästä naapuruudesta ja yhteistyöstä”. Raja-asiasta siinä sanottiin: ”Sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään yhteisen rajansa hyvän naapuruuden ja yhteistyön rajana.ETYK:n päätösasiakirjan mukaisesti sen loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta kunnoittaen:” Samassa muodosssa asia ilmaistiin sittemmin myös Suomen ja Venäjän välisessä perussopimuksessa.
Joulukuun 17. päivänä Heikki Talvitie oli käynyt aamulla Venäjän ja puoliltapäivin Neuvostoliiton ulkoministeriössä. Venäjä oli ottanut allekirjoittamiseen selkeän ja jyrkän kannan: ei ollut syytä allekirjoittaa. Se oli kovin tylyä. Päädyimme siihen, että Suomen ja Neuvotoliiton ulkoministeriöt totesivat sitteen yhteisesti, ettei sopimusta allekirjoiteta. Kaksi päivää möhemmin, 19. joulukuuta, Neuvostoliiton ulkoministeriö lakkautettiin.
Joulukuun 25. päivänä Mihail Gorbatsov ilmoitti eroavansa virastaan. Samana päivänä Yhdysvallat ja EY tunnustivat Venäjän Neuvostoliiton seuraajaksi. Suomi tunnusti Venäjän Neuvostoliiton seuraajaksi joulukuun 30. päivänä.
Tavatessani toimittajia maaliskuun puolivälissä 1992 puutuin vielä rajakysymykseen: ”Jos Pietarissa tapahtuu jotakin, on parempi, että rajaan on vähän ennemmn matkaa, Toisen maailmansodan aikana Suomi osallistui Neuvostoliiton historiankirjoituksen mukaan Leningradin piiritykseen, kun rintama oli vanhalla rajalla. Jos järjestys Leningradissa ei olisi saarron aikana pysynyt rautaisena kuin se pysyi ja jos sieltä olis pantu vaikka 200 000 lasta tulemaan kohti Suomen rintamaa, mitä olisi tapahtunut?
Lähdeaineisto: Mauno Koivisto Historian tekijät ISBN 951-26-4082-1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti